Avainsana-arkisto: maastopyöräily
Marraskuussa aurinkoa ja +12 astetta lämmintä
Tänään oli Perttelissä aurinkoinen ja lämmin päivä, lämmintä iltapäivällä +11,8 astetta, tuulta ei yhtään. Mieleen muistuu monia hienoja marraskuun päiviä, jolloin on ollut aurinkoista ja tyyntä. Noina päivinä on kuitenkin yleensä ollut pakkasta. Joskus on näihin aikoihin etelässä hiihdettykin, harvoin … Lue loppuun
Pyörällä Kulmakurussa
SM-sprintin jälkeen ajeltiin sunnuntai-iltana Oulusta Saariselälle. Loppumatkasta tie oli märkä ja viimeisen tunnin satoi, oli siis melkoisen pimeää. Perillä oltiin vähän yli klo 23. Maanantai meni levätessä, en käynyt muuta kuin kaupassa. Eiliselle sattui sopivasti alkuviikon paras keli, olin nimittäin … Lue loppuun
Ei tullut tänäänkään sadetta
Aamulla näytti, että tulee viileä päivä, mutta yllättävän lämmintä kuitenkin tuli. Aurinkokin paistoi pitkään ja nyt illalla on pilvetön taivas. Yöstä on tulossa kylmä. Päivällä oli ylimmillään +15. Päivän pyörälenkki suuntautui helppoa reittiä pitkin Luulammelle. Luujänkällä oli sopiva puro, josta … Lue loppuun
Vellinsärpimä-Taajoslaavu pyörällä
Tämä päivä erosi eilisestä siinä, että sadetta ei edes ennustettu. Tänään ei myöskään ollut sumua, tosin en avontunturissa tänään käynyt. Päivän pyöräretki suuntautui monilta hiihtoretkiltä tutulle hienolle reitille Vellinsärpimän ja Taajoslaavun kautta. Sehän on ehkä Kulmakurun ja Rautulammen lenkkien ohella … Lue loppuun
Maastopyöräilyä UKK-puiston poluilla
Tänään piti sääennusteen mukaan sataa koko päivä. Tänään ei satanut koko päivänä. Sellaisia ne sää ja sääennusteet täällä pohjoisessa usein ovat. Lämmintä oli hiukan yli +10, tunturissa oli hyvinkin sumuista, alhaalla sumua oli vähemmän. Tänä kesänä UKK-puiston merkityt polut aukesivat … Lue loppuun
Pyöräilyä Kiikalan kangaspoluilla
Tänään kävimme pyöräilemässä kangaspolkuja ja pieniä metsäteitä Kiikalan, Suomusjärven ja Someron kankailla Kiikalan lentokentän ympäristössä. Retki alkoi Härjänvatsan parkkipaikalta, jonne menimme autolla. Alkuun ajoimme Varisjoen vartta ja sitten kohti Kyöppelinharjua. Ensimmäinen tauko pidettiin Rautalammella Kyöppelinharjun maisemissa. Rautalampi on supan pohjalla … Lue loppuun
Toinen aurinkoinen pakkasaamu
Aurinkoiset pakkasaamut jatkuvat, tänään oli pakkasta lähemmäs viisi astetta. Kun tänään oli suunnitelmissa pyörälenkki, ei ollut kiirettä lähteä heti aamusta. Tänään ei lämpötila paljon plussalle noussutkaan, mutta aurinko sentään vielä vähän lämmittää iltapäivällä. Kierreltiin tänäänkin Mätäkivenmäen ja Ruotsinkylän polkuja. Käytiin … Lue loppuun
Maastopyörällä Mätäkivenmäessä
Maanantaina ja tänään kävin maastopyöräilemässä Mätäkivenmäessä ja Ruotsinkylässä. Aikanaan olen ajanut maastopyörällä Mätäkivenmäen polkuja todella paljon, mutta vuosia on ollut väliä, kun pyörä on ollut mökillä. Vuosi sitten käytiin muutaman kerran taas pyörän kanssa Mätäkiven poluilla ja nyt siis uudestaan … Lue loppuun