Tuulinen päivä

Pallastunturit nähtynä Mäntyrovan ladulta

Tuulinen päivä on kyllä vähän huono otsikko millekään yksittäiselle päivälle tällä reissulla, kun kahden viikon aikana ei ole ollut muita kuin tuulisia päiviä. Aamulla oli muutama aste pakkasta ja aurinko paistoi. Tuulta ei ollut aamulla mahdottoman paljon. Kun lähdimme hiihtämään kymmenen maissa, oli pilvistä. Tuuli yltyi koko lenkin ajan, lopussa aurinkokin paistoi.

Tänään piti olla Saami Ski Race Hetasta Kautokeinoon. Mekin olimme sitä suunnitelleet koko talven, mutta kun Tiina oli ennen reissua pitkään flunssassa, lykättiin ilmoittautumista viime tippaan. Ja onneksi lykättiin, kun eilen täksi päiväksi kaavailtu hiihto siirrettiin sunnuntaille kovan tuulen takia. Huomenna emme olisi enää ehtineet mukaan.

Kuukkelipariskunta Mäntyrovassa

Lähdin perinteistä hiihtämään, mutta se oli virhe. Tuuli lennätti niin paljon neulasia, oksia, jäkälää, naavaa ja ties mitä ladulle, että hiihtäminen ladulla oli aika hankalaa. Tiina selvisi paljon paremmin luistelusuksilla. Lähdimme taas tuttua latua kohti Mäntyrovaa. Latukone oli ajanut sen aamulla, mutta roskaa oli jo aika lailla ladulla. Muutamalla aukealla tuuli oli puhaltanut ladun umpeen.

Mäntyrovassa pidettiin lyhyt tauko ja jatkettiin sitten Pallakselle, jossa juotiin kaakaot. Laskettiin takaisin alas Mäntyrovaan evästauolle. Tällä kertaa kaikki viisi kuukkelia olivat paikalla. Niillekin riitti taas syötävää ja kyllä se tuntui niille maistuvankin. Kuulemma kuukkelit oppivat tunnistamaan ihmisiä ja tuntui siltä, että ne jo odottivat, että Tiinalta saa sapuskaa. Kuukkelit ovat myös hyvin paikkauskollisia, joten ehkäpä ne tunnistavat Tiinan myös tulevina vuosina ja tulevat hakemaan ruokaa.

Kun omat ja kuukkelien eväät oli syöty, lähdettiin paluumatkalle samaa latua kuin oli tultukin. Roskia oli ladulla vielä paljon enemmän kuin mennessä. Perinteinen meni pääosin tasatyönnöksi, kun roskaa tarttui pohjaan niin paljon etteivät sukset enää pitäneet.

Kun mennessä lumi vielä lensi, paluumatkalla tuuli oli jo kiillottanut hangen pinnan kiiltäväksi eikä irtolunta enää ollut. Paitsi ladulla.

Tuuli oli puhaltanut kaiken irtolumen hangelta. Hanki tuskin olisi kestänyt edes jänistä.

Päivän lenkki oli 32 km. Vähän oli väsynyttä hiihto tänään. Lenkin jälkeen teki hyvää päästä taas saunaan ja avantoon.

Mainokset
Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , , ,

Kutunivan joutsenet

Laulujoutsen, taustalla Keimiötunturi

Aamu oli aurinkoinen, mutta lämpötila oli ollut koko yön vähän plussalla. Lumen pinta oli kuitenkin jäinen. Tänään ei latukoneita ollut liikkeellä, joten päätimme lähteä tasatyöntölenkille Jerisjärven jäälle. Aurinko meni aika pian pilveen, mikä oli ihan hyvä ladun liukkauden kannalta. Järvellä olikin todella liukkaat ladut. Kiersimme alkuun Keimiöniemen ympäri Jeriksen hotellin rantaan ja sitten etelään Särkijärvelle.

Satuin vilkaisemaan säätutkan kuvaa puhelimesta ja huomasin, että sankka lumisade oli lähestymässä lännestä. Niinpä lähdimme samaa reittiä takaisin kohti Jeristä. Kun lähdimme Jerikseltä kiertämään taas Keimiöniemeä, sankka räntäsade alkoi ja vei luiston täysin. Jos äsken pääsi aika helposti yli 20 km/h myötätuuleen, räntäsateen alettua pääsi tuskin 10 km/h. Tiinan valkopohjaiset Rossarit luistavat taas todella hyvin räntäsateessa verrattuna omiin suksiini. Noin 30 km ehdittiin kumminkin hiihtää, pääosin hyvässä kelissä.

Lenkin ja välipalan jälkeen lähdimme käymään Kutunivassa muutaman kilometrin päässä katsomassa, onko siellä joutsenia ja koskikaroja. Jerisjoki laskee Törmäslompoloon ja se taas Jerisjärveen. Törmäslompolon ja Jerisjärven välissä on koski, Kutuniva, ja sen alapuolella Jerisjärvi on isolta alueelta sula. Suvannossa talvehtii säännöllisesti laulujoutsenia ja koskessa koskikaroja.

Laulujoutsen

Olihan siellä joutsenia, kaikkiaan viisi lintua. Yksi oli harmaa eli viime kesän poikanen. Linnut näyttivät varsin hyvin tottuneen ihmisiin, varmasti niitä moni käy talven aikana katsomassa ja kuvaamassa. Myös koskikaroja nähtiin pari.

Koskikara

Olimme monena aamuna kuunnelleet Tunturikeimiössä aamiaiselle mennessä linnun laulua, jota emme alkuunkaan tunnistaneet. Kutunivassa tuo laulu taas kuului ja onnistuin linnun tunnistamaan. Sehän oli taviokuurna. Se on kai ihan tavallinenkin Metsä-Lapin lintu, mutta en ole sitä koskaan ennen tunnistanut.

Olokselta Jerikselle menevä päälatu menee aika läheltä Kutunivan sulaa suvantoa. Oli ajatus saada samaan kuvaan joutsen ja hiihtäjä. Onnistuihan se.

Oloksen ja Jeriksen välinen latu menee jäällä melko lähellä Kutunivan sulaa

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , ,

Kuukkeleita ja uuden lumen vesikeli

Kuukkeleita Mäntyrovan autiotuvalla

Aamulla oli hiukan pakkasta, mutta lämpötilan oli ennustettu nousevan jopa kuusi astetta plussalle. Koska perinteinen pitovoitelu olisi ollut vaikeaa muuttuvassa kelissä tai ainakin olisi vaatinut kerran tai pari voitelua uudelleen, lähdimme matkaan luistelusuksilla. Tiinalla oli Rossarin legendaariset valkopohjaiset, jotka tuntuvat luistavan hyvin aina, erityisesti märällä. Minulla taas oli vanhat Madshusit, jotka luistavat karkealla lumella hyvin, mutta hienolla, märällä lumella huonosti. Mutta muutakaan ei tälle kelille ole.

Suuntasimme alkuun kohti Mäntyrovaa. Latu oli ajettu aamulla ja kone oli kaivanut kuivaa lunta esiin. Minun sukseni eivät tuossa luistaneet oikein mihinkään, Tiinalla paljon paremmin. Täällä Muonion laduilla lukuisista, tai lukemattomista, paikoista näkyy Pallastunturit. Se on vähän niin kuin Matterhorn Zermattissa. Yksi hyviä paikkoja Pallaksen bongaamiseen on juuri Mäntyrovan latu.

Näkymä Pallakselle Mäntyrovan ladulta

Poikkesimme Mäntyrovan tuvalla ja samalla kuvattiin vähän kuukkeleita. Niitä majailee ympäristössä viisi lintua, tänään niistä nähtiin kolme, jotka pääsivät oikein videollekin. Myös pohjatikka vieraili vanhassa aihkimännyssä tuvan nurkalla.

Mäntyrovasta lähdettin kiertämään Pallaksen kymppi, tai nykyisin kai Laukupalon lenkkinä tunnettu latu. Siellä meidän suksemme toimivat varsin tasavertaisesti, ladun pinta oli kostunut, mutta ei missään nimessä märkä. Alkumatkasta oli paistanut aurinko, mutta aika pian meni pilveen. Ja ehkä hyvä niin lumen kastumisen kannalta. Pallakselta palasimme takaisin Mäntyrovan tuvalle syömään eväitä.

Kun jatkoimme matkaa tauon jälkeen, lumi oli jo märkää. Päätimme lähteä Toras-Siepin suuntaan motiivina nähdä taas hieno, sulana virtaava joki Vuontisjärven alapäässä. Latukin näytti olevan ajettu, vaikka latukartan mukaan ei ollut. Pian poroaidan jälkeen kuitenkin selvisi, että se oli ajettu vain poroaidalle. Edessä olisi siis neljä päivää sitten ajettua latua 12 km. Päätimme lähteä kuitenkin.

Sillä osuudella olikin sitten todellinen uuden lumen vesikeli. Kun hieno pakkaslumi kastuu ensimmäistä kertaa kunnolla, eihän siinä luista mikään suksi. Kuitenkin Tiina sukset luistivat kertaluokkaa paremmin kuin minun. Pettymykseksi totesimme, että latu ei enää menekään sen hienon jokisuun kautta vaan kauempaa järveltä. Ilmeisesti vanha silta ei enää kestä latukonetta, muutakaan syytä ei keksitty. Tuosta paikasta on hyvä kuva viiden vuoden takaisessa jutussa.

Toras-Siepissä pääsimme vihdoin aamulla ajetulle ladulle, mutta samalla alkoi taas paistaa aurinko. Eihän siinäkään suksi luistanut. Laskussa Jerisjärvelle sen sijaan latu oli jo varjossa ja vähän rapsakka, siinä sukset luistivat aivan liian kovaa, laskussa on nimittäin alhaalla tien ylitys, johon on pakko jarruttaa.

Kävimme mehulla ja korvapuustilla Tunturiporossa ennen viimeistä etappia myötätuuleen Jerisjärven yli ja loppunousuja ja -laskuja Tunturikeimiöön. Päivän lenkki oli 46 km.

Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , ,

Tuuli hirmumyrskylukemissa Pallaksella

Pallastunturiien korkein huippu Taivaskero vasemmalla

Tänään oli ohjelmassa välipäivä hiihdosta. Aamupäivällä pyrytti lunta, iltapäivällä aurinko rupesi paistamaan, mutta samalla tuuli yltyi hurjaksi. Voitelimme aamupäivällä vähän suksia ja lähdimme puolen päivän aikoihin Pallakselle. Minä ostin kolmen tunnin hissilipun ja lähdin rinteeseen telemark-suksilla, Tiina kävi tutkimassa Pallaksen hotellin ympäristöä ja myös Pallastunturin luontokeskuksessa.

Vähän ennen puoltapäivää tuuli näytti olevan rauhoittumaan päin, sitä oli Laukukerolla Pallaksen hissien yläaseman vieressä olevalla sääasemalla 13 m/s, puuskissa 15 m/s. Ehdin tunnin verran laskea kohtuullisessa kelissä, toki tuiskulunta oli paikoin aika reilusti rinteessä, paikoin lumi taas oli jäisen kovaa. Eivät omat taidot oikein riittäneet, kun piti koko ajan päätellä, onko seuraavassa käännöksessä jäistä, sentti lunta päällä vai 15 cm tuiskulunta.

Alkuun tuuli oli vähän rauhallisempaa ja näkyvyys hyvä

Iltapäivällä klo 14 kieppeillä tuuli yltyi nopeasti hurjaksi. Keskituuli oli pahimmillaan 27 m/s ja puuskat 33 m/s eli hirmumyrskylukemissa. Muistan kerran aikasemmin olleeni vielä kovemmassa tuulessa. Oltiin siskon kanssa Norjassa kiipeämässä Galdhøpiggenille. Puuskan tulon huomasi etukäteen siitä, kun kuullosti siltä, että juna olisi tulossa kohti. Yleensä siihen ehti varautua nojaamalla vaellussauvoihin ylävartalo vaakasuorassa. Muuten ei pysynyt pystyssä. Silloista tuulen nopeutta en tiedä, mutta jos se tänään puhalsi 33 m/s, tuolloin Galdhøpiggenillä puuskat olivat varmasti 40 m/s.

Nyt tuuli kuljetti lunta 20 cm lumen pinnan yläpuolella kuin virtaavaa vettä, välillä ei tahtonut suksia edes näkyä saati rinteen pintaa, pakko oli pysähdellä ja mennä tosi hiljaa. Mutta ei tämä ilmeisesti ollut Pallaksella mikään kummoinen keli, hissit pyörivät normaalisti, tosin selvästi normaalia hitaammin. Taisi hissinousu kestää noin vartin pisimmillään.

Laskin kaikkein pahimman myräkän tultua alas hotellille kaakaolle, mutta kävin vielä pari laskua laskemassa sen jälkeen.

Maisema näyttää sumuiselta, kun tuuli lennättää lunta

Tänään ehdittiin saunoa ja käydä avannossa pidemmän kaavan mukaan ennen päivällistä.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,

Tour de Pallastunturi 2019

Nammalakuru

Yö oli kylmä, Muonion kirkonkylässä oli aamulla reilu -20 astetta, täällä Tunturikeimiössä -11. Tänään oli ohjelmassa Tour de Pallastunturi eli hiihto Pallaksen ympäri. Sama lenkki toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014, silloin matkaan lähdettiin Raattamasta. Päivä oli hyvin samankaltainen, silloin näkyy pakkasta olleen aamulla lähes -30. Kumpikin päivä aurinkoisia.

Ajettiin aamiaisen jälkeen Pallaksen hotellille ja lähdettiin sieltä hiihtämään, molemmat perinteistä. Tuon viiden vuoden takaisen kokemuksen perusteella suosittelen ehdottomasti kiertosuunnaksi myötäpäivään, niin sen kiersimme nytkin. Suositukseen on muutama syy. Nammalakurun nousu on mukava hiihtää ylöspäin. Montellista on mukavampi laskea alas kuin kiivetä ylös. Raattaman Ukonvuomalta on mahtavat näkymät tuntureille. Palkaskuru on aika häijy laskea. Toki joku voi olla näistä kaikista eri mieltä ja saa toki ollakin.

Ensimmäinen etappi oli siis Nammalakuru. Alkumatka Pallakselta on vaihtelevaa suomaastoa, kunnes lasketaan varsin vauhdikas lasku Nammalajoen varteen. Tiina jatkoi tästä suoraan Nammalakurua ylös, minä kävin katsomassa, onko Lapponia-hiihdon viimeisen päivän Karra-Huikosen reittiä ajettu Hannukurun suuntaan. Ei ollut. Ja Lapponiaan on aikaa enää pari viikkoa. Aika pehmeää voi olla. Jatkoin Tiinan perässä Nammalakuruun ja sain kiinni vähän ennen tupaa. Autiotuvalla pidettiin evästauko.

Tauon jälkeen jatkettiin nousua Nammalakurun ja Montellin majan väliseen satulaan. Maisema ylhäältä on hieno molempiin suuntiin. Nousua alhaalta Nammalajoen varresta tulee 215 metriä vajaan viiden kilometrin matkalla.

Maisemaa kohti Montellin majaa

Jos nousua riittää, heti nousun jälkeen alkaa hurja lasku alas Vuontisjärvelle Montellin majan ohi. Pudotusta on noin 300 metriä 3,6 km matkalla. Aika hyvin siinä sai pitovoiteet kulutettua auraamalla pois. Mutta silti se on laskettava, ylöspäin se on perinteisellä käytännössä käveltävä ja siihen se on turhan pitkä. Luistellen sitä taas ei matalalla sykkeellä helposti pysty nousemaan.

Kierrettiin latua Vuontisjärven toiselle puolelle tauolle Vuontispirtille. Jos on Pallaksen kahvilasta hienot maisemat ikkunoista, eipä Vuontispirtti paljon huonommaksi jää. Mietittiin suunnitelmaa loppumatkalle. Päädyttiin siihen, että Tiina lähti suorinta reittiä kohti Pallasta ja minä taas lähdin kiertämään 7 km pidempää reittiä Raattaman kautta. Sain Tiinan lopulta kiinni Sarvijärven jälkeen.

Reitti Raattaman kautta oli liukasta latua ja varsin tasaista maastoa. Latu oli tuttu viiden vuoden takaa, kun olimme viikon Raattamassa. Ei kyllä ihan jokainen mutka ollut tuttu, mutta toki paljon tuttuja paikkoja oli. Yksi Tour de Pallastunturin hienoista näkymistä on näkymä Ukonvuomalta Pallakselle. Tuossa rinteessä on korkeuseroa 550 metriä ja se on paljon Suomen olosuhteissa. Kilpisjärven rannasta Saanalle on samaiset 550 metriä.

Maisemaa Raattaman Ukonvuomalta Pallaksen suuntaan

Soiden jälkeen latu lähti nousemaan kohti Sarvijärveä. Tiina laittoi viestin ylhäältä Sarvijärven risteyksestä, minulla oli siinä vaiheessa samaan paikkaan matkaa reilu kilometri eli aika hyvin eri reittejä hiihtäminen toimi. Maisema Sarvijärveltä on myös varsin ainutlaatuinen Suomessa. 745-metrinen Lehmäkero nousee 420 metriä vain 1,2 km matkalla Sarvijärven rannasta.

Sarvijärvi

Latu Sarvijärveltä Palkaskurun juurelle oli ajettu vain moottorikelkalla ja se ajetaan vain kerran viikossa. Se oli erittäin pehmeä ja luistelusuksilla pätkä olisi ollut todella työläs, kun kunnolla ei mahdu luistelmaan ja sauvat painuvat läpi niin, ettei tasatyöntökään oikein onnistu. Ilmeisesti Sarvijärven jää ei kestä latukonetta tänä talvena, yleensähän latu menee suoraan järven yli, nyt se kiersi rantoja pitkin ympäri.

Sarvijärven jälkeen latu menee Kiimaharjujen alueen läpi, oikein komeaa harju-suppamaastoa, tosin aika erikoisessa paikassa, satoja metrejä korkean tunturin rinteen juurella. Latu nousee ensin aika ylös rinnettä, mutta sitten lasketaan pitkän matkaa alas ennen Palkaskurun nousua. Nyt tuo lasku oli paha, koska ura oli kapea ja pehmeä. Pystyssä kuitenkin pysyttiin, vaikka kerran suksi kanttasi ja meinasin kaatua.

Pyhäkuru

Palkaskurun nousu on hurja, mutta perinteisen suksilla se on helppo kävellä ylös. Siinä noustaan 170 metriä noin puolentosta kilometrin matkalla, sen jälkeen sitten vielä muutama kymmenen metriä selvästi loivemmin. Kuten viisi vuotta sitten, nytkin kurun yläosassa oli hienoja aallonmerkkejä.

Aallonmerkkejä Palkaskurun yläosassa

Kurun yläosasta oli lyhyt lasku Pallaksen hotellille. Tour de Pallastunturi Raattaman kautta on 45 km, Tiinan lyhyempää reittiä 37 km. Edelleen olen samaa mieltä kuin viisi vuotta sitten, Tour de Pallastunturi on hienoin hiihtolenkki, jonka koskaan olen hiihtänyt. Ja aika monta todella hienoa on vuosien varrella hiihdetty.

Mikä on mukavampaa pitkän hiihtopäivän jälkeen kuin rantasauna ja avanto.

Tunturikeimiön rantasaunan avanto

Päivällisellä Tunturikeimiössä saatiin tänään(kin) todellista lähiruokaa, Jerisjärven muikkuja. Järvellä on kuulemma vielä kaksi kalastajaa, joilta täällä syötävät muikut on ostetaan.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , ,

Maailman puhtainta ilmaa ja kuukkeleita

Kuukkeleita Mäntyrovassa

Tänään oli eilistä kylmempi päivä ja aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta. Päivä aloitettiin tänään avannolla ennen aamiaista.

Tänään oli ajettu latu Sammaltunturin yli, joten lähdimme sinne hiihtämään. Sammaltunturin nousuhan on kuuluisa, sitä on hiihdetty kymmeniä vuosia, mm. Juha Mieto harjoitteli tuossa nousussa Jerismajan leireillään 70-luvulla. Nousu tunnetaan myös Lapponia-hiihdon ensimmäisen päivän reitiltä vähän ennen puolimatkaa. Siinä on moni ratkaissut omalta kohdaltaan koko hiihtoviikon, kun on hiihtänyt sen liian kovaa eikä ole sitten palautunut tuleville päiville. Tuossa nousussahan on korkeuseroa Jerisjärven rannasta avotunturiin 210 metriä 4 km matkalla. Kovin nousupätkä on 125 metriä 1,5 km matkalla. Perinteistä sitä on ihan mukava hiihtää, kunhan on riittävän hyvä pito.

Kyllähän tuota nousua kelpaa hiihtää, kun Sammaltunturilla on puhtainta ilmaa maailmassa. Sammaltunturin laellahan on mittausasema, jossa tehdään ilman laatuun liittyviä mittauksia. Ja paitsi maailman puhtain ilma, Sammaltunturilta on myös kohtuullisen komeat näkymät Pallastunturien suuntaan.

Pallastunturit nähtynä Sammaltunturilta. Toinen tunturi vasemmalta on korkein, Taivaskero 809 m. Siellä on muuten sytytetty Helsingin olympialaisten 1952 olympiatuli.

Sammaltunturilta laskettiin Mustavaaran autiotuvan ohi eiliseltä tutulle reitille ja jatkettiin sitä Pallakselle. Tämän päivän reitti oli kolmisen kilometriä eilistä lyhyempi, mutta nousua oli vieläkin enemmän kuin eilen.

Pallastunturit

Pallaksen hotellilla istuttiin taas ikkunapöydässä juomassa kaakaota ja maisemia katselemassa.

Tauon jälkeen lähdettiin taas eri reiteille. Tiina lähti eilisen menoreittiä takaisin Keimiöjärven kautta, minä taas jatkoin Pallakselta jonkin matkaan eteenpäin Pallastunturien länsipuolelle. Hiihdin vajaa 7 km Nammalakurun ja Sieppijärven latujen risteykseen ja käännyin siitä takaisin. Maasto oli suomaastoa, koko ajan johonkin viettävää rinnesuota. Ei aina tahtonut hahmottaa, mihin päin latu vietti vai viettikö, mutta lopulta sen huomasi siitä, oliko hiihto raskasta tai kevyttä.

Paluumatkalla en tullut enää Pallakselle saakka vaan käännyin Pallaksen kympille, jota näköjään myös Laukupalon lenkiksi kutsutaan. Siinä olikin toiseen suuntaan hiihdettynä, varsinkin perinteisen suksilla, yksi aika häijy lasku. Toiseen suuntaan se oli mukavampi hiihtää.

Evästauon pidin Mäntyrovan autiotuvalla. Eväitä tuvalla syödessä joku kysyi, olenko pitkälläkin lenkillä, kun on reppu mukana. Vastasin, että mukana on kamera. Vasta silloin tajusin, että voin mennä ottamaan kuvia kuukkeleista. Olin jo unohtanut koko kameran. Kuukkeleita taisi pyöriä Mäntyrovassa kaikkiaan viisi.

Yksi Mäntyrovan kuukkeleista

Loppumatka taittui eiliseltä tuttua latua Mäntyrovasta Jerikselle. Päivän lenkki oli 44 km. Ja taas oli mukava päästä saunaan ja avantoon.

Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , , , ,

Hiihtoa Pallaksella

Ensimmäistä kertaa aamun lumisateen jälkeen aurinko näkyy pilviverhon takaa noustessamme kohti Keimiöjärveä

Eilen tultiin Tunturikeimiöön Muonioon sopivasti päivällisaikaan. Paikka on meille tuttu parin vuoden takaa Lapponia-hiihtoviikolta. Tänne oli mukava tulla uudestaan. Kiva, kun viikkoon ei tarvitse laittaa itse ruokia. Täällähän on tarjolla aamiainen ja aamiaispöydästä saa tehdä retkieväät päiväksi. Päivällisen yhteydessä saa tehdä iltapalan. Eli nälkä ei tule.

Tämä on siitäkin mukava paikka, että kaikki vieraat ovat samanhenkistä hiihtoporukkaa. Vähän niin kuin aikanaan Kiilopäällä ennen kuin ulkomaalaiset elämysmatkailijat valloittivat paikan. No, on Kiilopääkin toki edelleen hieno paikka.

Yöllä oli satanut pari senttiä lunta ja aamiaisen aikaan satoi vähän lisää. Autojen päälle satanut lumi oli märkää, mutta maassa se vaikutti kohtuullisen kuivalta. Lämpötila oli hiukan pakkasella. Lähdettiin yhdessä hiihtämään luistelusuksilla. Tunturikeimiöstä kun lähtee hiihtämään, mahdollisia suuntia on tasan kaksi, joko Jeriksen suuntaan tai sitten kohti Keimiöjärveä. Kun Keimiöjärven latu oli ajettu aamulla eikä sitä joka päivä ajeta, päätimme lähteä sitä kautta kohti Pallasta. Kuten korkeusprofiilista näkee, ensimmäinen 20 km Pallakselle oli kohtuullisen nousuvoittoista.

Päivän reitin korkeusprofiili

Keimiöjärvellä oli lumen alla vettä ja latukone oli paikoin ollut vähän vaikeuksissa. Pitkän matkaa se oli ajanut vain telaketjuilla, mutta onneksi vähän ylempänä kunnon baana taas jatkui. Nousu jatkui rinnesoita pitkin vielä pitkän matkaa Keimiöjärven jälkeen. Maasto tosiaan oli rinnesoita ja kynttiläkuusikkoa, ihan erilaista kuin Saariselällä.

Nousua Keimiöjärveltä pohjoiseen Sammaltunturin itäpuolella

Nousu viimein loppui yhdellä avosuolla ja kaukana horisontissa Pallastunturit näkyivät hohtavan valkoisina, sinne jo paistoi osalle tuntureista aurinko. Pian tämän jälkeen saimme mekin hiihtää auringonpaisteessa. Vähän etukäteen pelkäsin, meneekö lumi märäksi, kun lämpötila nousee plussalle ja aurinko paistaa, mutta ei se mennyt juuri missään koko päivän aikana.

Pallastunturit hohtavat horisontissa

Seitsemän kilometrin nousun jälkeen tuli vaihteeksi pitkä lasku Pyhäjoen notkoon. Raattaman tien ylitys tosin katkaisi hyvän laskun kesken. Heti laskun jälkeen alkoikin nousu Pallakselle. Se on vielä Keimiöjärven nousua jyrkempi ja päättyy avotunturin reunaan Pallaksen hotellin pihaan. Nousu kiemurtelee kumpuilevassa maastossa Pallaskeron rinteellä. Jyrkempi nousu on kolme kilometriä pitkä ja tuntuu, ettei se ikinä lopu. Aina kummun ja mutkan takana odottaa uusi kumpu ja mutka vähän ylempänä.

Nousu Pallakselle mutkittelee kumpuilevassa maastossa

Pallaksen hotellilla käytiin kaakaolla. On kyllä yksi hienoimmista maisemakahviloista, kun pääsee istumaan isojen ikkunoiden viereen.

En ollut koskaan kiertänyt Pallaksen kympin lenkkiä. Nyt se oli ajettu aamulla, joten nyt päätin sen kiertää. Se olikin hieno latu Pallaksen rinteillä vähän puurajan alapuolella. Pitkiä loivia nousuja ja laskuja riitti ja maisemat olivat hienot monestakin kohtaa. Tiina lähti jo Mäntyrovan suuntaan.

Laukukero nähtynä Pallaksen kympin lenkiltä

Kun kymppi oli kierretty, minäkin suuntasin Mäntyrovaa kohti ja pidin siellä evästauon. En kyllä mennyt tupaan sisään vaan söin ulkona auringossa. Mäntyrovan ja Jeriksen välinen latu oli ajettu viimeksi eilen, mutta hyvä sitä oli hiihtää. Rova muuten tarkoittaa metsäistä mäkeä. Tuolla ladulla on useampikin rova, välissä soita.

Aivan lopussa Jeriksen ja Tunturikeimiön välissä oli muutama märempi paikka, kun aurinko oli paistanut suoraan rinteeseen. Muuten lumi pysyi tänään hämmästyttävän kuivana ja pakkaskelin sukset toimivat mainiosti.

Hyvän hiihtopäivän kruunasi Tunturikeimiön rantasauna ja avanto. Ja tietysti sen jälkeen päivällinen.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , ,