Ylläs-Levi 2018

Päivitetty 16.4.2018

Kukastunturin nousu

Lauantaina hiihdettiin Ylläs-Levi-hiihto. Mukana 70 km matkalla oli Visma Ski Classicsin finaalissa hiihtäneiden lisäksi noin 700 hiihtäjää.

Lauantaina oli aurinkoinen päivä, pakkasta aamulla -4, lämmintä iltapäivällä +9. Ylhäällä tunturissa oli kuivaa ja kylmää lunta, Kellostapulinkurun yläosassa latu-urat olivat täynnä tuiskulunta. Alhaalla taas oli kosteaa lunta, lippua kohti yhä enemmän kunnolla märkää lunta. Keli vaihteli hyvinkin lyhyellä matkalla kuivan, kostean ja märän välillä lukemattomia kertoja matkan aikana.

Ei siis mikään helppo voitelukeli. Meillä voitelu onnistui niin hyvin kuin se noissa olosuhteissa voi onnistua. Luistona oli Swixin marathon white + FC8X-pulveri. Pitona myös Swixin vihreä liisteri, universal ja universal hopea sekaisin ja päällä pari kerrosta VR65-purkkia. Tuolla pystyi varsin hyvin hiihtämään koko matkan.

Reitti ja maisemat olivat hienot. Reitti oli ehkä vaativin, mitä olen missään massahiihdossa hiihtänyt. Kokonaisnousua oli noin 1200 metriä. Oli pitkiä ja välillä jyrkkiäkin nousuja ja myös vaativia laskuja. Ensimmäinen kolme kilometriä ei ollut massahiihtoon soveltuvaa latua, siinä oli liikaa tiukkoihin mutkiin ja jyrkkiin nousuihin päättyviä laskuja. Valitettavan paljon tuli kaatumisia ja sauvarikkoja ensimmäisten kilometrien aikana. Kun yksi kaatuu edelle, siinä on monella takaa tulevalla kiire väistää tai kaataa itsensä. Ja kun muutama katuu samaan kohtaan, ohittaminen alkaakin olla jo vaikeaa. Alkua vauhdikkaampia laskuja oli toki myöhemmin useitakin, mutta silloin porukka oli jo aika paljon harventunut.

Reittiprofiili

Nousumetrit tulivat pääosin muutamassa nousussa. Heti lähdöstä noustiin 50 metriä, mikä sekin on jo normaalin massahiihdon mittakaavassa paljon. Seuraavaksi noustiin Kellostapulinkuruun 160 metriä vajaan neljän kilometrin matkalla. Äkäslompolon jälkeen Kukastunturin nousu oli 270 metriä reilun kuuden kilometrin matkalla. Ylläksen Pyhätunturin nousu näyttää profiilissa pieneltä, mutta siinäkin noustiin 115 metriä 2,5 km matkalla. Kaksiosaisessa Aakenuksen nousussa noustiin 100 metriä reilun kahden kilometrin matkalla. Aakenuksen jälkeen oli 15 km pätkä hyvinkin tasaista maastoa ennen Levin Pyhätunturin nousua, 130 metriä puolellatoista kilometrillä. Tuon Pyhän nousuna tunnetun nousun alkuosassa noustaan kilometrin matkalla 100 metriä eli jyrkkyys on 10 %, se on jyrkkää. Loppumatka olikin sitten taas noihin nousuihin verrattuna helpohkoa.

Reitti

Maali oli tehty Levin pääkadulle lumettamalla katu. Maali oli Zero-pointin edessä.

Maalisuora Levin pääkadulla

Aikaa meni 4.38, Tiinalla pari tuntia enemmän. Laskeskelin Vaskoolihiihdon perusteella, että samalla vauhdilla pääsisi johonkin 4.40 tienoille ja aika tarkastihan se siihen osui. Keli oli erilainen, mutta reitti varsin samantyyppinen, nousua riitti kummasakin. Vaskoolihiihdossa on hyvin vähän tasaista, Ylläs-Levissä vähän enemmän, toisaalta isoimmat nousutkin ovat isompia. Ja kyllähän pidempi matkakin vaikutti, Vaskoolissahan se oli gepsin mukaan 52 km, Ylläs-Levissä 68 km.

Hiihdin vesikelin suksilla. Luisto loppumatkasta oli muihin verrattuna todella hyvä, kuivemmalla lumella taas vain kohtuullinen, huono ei missään. Luisto muihin hiihtäjiin verrattuna saattoi vaihdella hyvinkin lyhyellä matkalla sen mukaan, oliko latu kuiva vai märkä ja millaisilla suksilla kukin oli liikenteessä.

Mainokset
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , ,

Suunnistuskauden avaus Stadisprintissä

Stadisprintti / Rasti-Jyry / H45

Tänään oli tarkoitus avata sprinttisuunnistuskausi Stadisprintissä Meilahdessa. Todellisuudessa tuli avattua sekä sprintti- että metsäsuunnistuskausi, kun melkein puolet radasta oli metsässä. Tykkään kaupunkisprintistä ja metsäsuunnistuksesta, mutta en niiden yhdistelmästä. Sellainen tämän päivän kisa oli, mutta hyvä lenkkihän siitä tuli, eikä se ihan huonostikaan mennyt. Ja kelihän oli hieno, aurinko paistoi ja yöpakkasen jälkeen oli muutama aste lämmintäkin. Metsässä oli kyllä vielä aika paljon lunta ja jäätä.

K-pisteen toteutus oli huono. K-piste sinällään oli tosi hyvässä paikassa ajatellen ykkösvälejä, mutta kun sinne meni vain maassa kulkeva viitoitusnauha. Jos K-pisteeltä olisi lähtenyt, ainakin meidän ykköselle oikealta kiertävä reitti olisi ollut ehkä jopa aavistuksen parempi. Mutta kun lähes kaikki juoksivat lähdöstä suoraan etelään pyörätietä menemättä K-pisteen kautta, näin tuli itsekin juostua. Oikeuttaako kymmenien ja satojen tekemä virhe tekemään virheen? No, periaatteessa ei oikeuta, mutta… Olisi tarvittu selkeästi ohjaava viitoitus K:lle, sillä se olisi ratkennut.

Heti kakkoselle mentiin metsään, ylös jäistä rinnettä. Onneksi oli nastalenkkarit alla. Kakkonen löytyi hyvin, mutta kolmonen ei. Tuli jo mieleen ennakkoasenne, että en osaa suunnistaa metsässä sprintissä. Tuo oli 40 sekunnin pummi. Viitoselle olisi ollut ehkä aavistuksen nopeampi mennä vasemmalta.

6-7-välillä en nähnyt kartasta, että jyrkänteiden välistä olisi päässyt suoraan tasoa pitkin rastille. Kiersin alakautta ja taisin hävitä ainakin 15 sek. 8-9-välille päätin kiertää oikealta. Alamäessä metsässä sai kahlata hangessa ja lopussa vielä kiersin liian kaukaa, kun en huomannut avoimia portteja. Tai huomasin maastossa, mutta en kartalta, enkä uskaltanut oikaista. 20 sek tuossa ehkä hävisi, vasen reitti olisi ollut nopeampi.

Päivän pahin pummi tuli välillä 15-16. Lähdin rastilta ensin 90 astetta väärään suuntaan aika pitkällekin ja sitten korjasin väärälle rastille. Oma rasti piti olla 134, leimasin rastilla 143 ja jatkoin matkaa. Sitten joku lamppu syttyi päässä, tarkistin määriteestä ja palasin omalle rastille. Siinä oli hylsy lähellä. 53 sek tuli takkiin 15 sekunnin välillä, omat virheet noin 50 sek.

Rastille 17 kiersin oikealta ja olin välin nopein, ei siis ainakaan huono reitinvalinta, vaikka aika pitkä kierto olikin. Lyhyellä 17-18-välillä lähtösuunta taas aivan väärin, mutta ei siinä tainnut mennä kuin 15 sek hukkaan.

Lopun metsäsuunnistus meni ihan kohtuullisen hyvin, vaikka gepsin perusteella joku turha koukero tuli tehtyä.

Kuten todettu, eihän tuo rata ollut ihan sitä, mitä kuvittelin etukäteen. Kaupunkisprinttiä oli vain muutaman rastivälin verran ja lisäksi rata oli huomattavan paljon ylipitkä. Viiden parhaan keskiarvoaika pitäisi sprintissä olla 12-15 min, nyt se oli noin 19.20. Ei tuosta olisi viittä minuuttia lähtenyt, vaikka olisi ollut sula kelikin.

Mutta kuten sekin alussa todettu, hyvä harjoitushan se oli. Juoksu kulki yllättävän hyvin, vaikka talven aikana juoksulenkkejä on vain kymmenkunta, kuitenkin enemmän kuin monena muuna talvena. Iltapäivällä olisi ollut vielä toinen kisa, metsäsprintti, mutta sen jätin suosiolla väliin.

Seuraavaksi ohjelmassa on taas paluu hiihdon pariin, seuraava startti on Ylläs-Levi 70 km viikon päästä. Luvassa on vesikeli, joten helpolla ei siellä pääse. Seuraavan suunnistukseen mennessä taas pitää opetella lähtemään rastilta oikeaan suuntaan, sillä olisi tänäänkin tullut lähemmäs kaksi minuuttia parempi aika.

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: ,

Viimeinen lenkki Saariselällä, ehkä reissun hienoin keli

Ahopään pohjoisjuurella aamupäivällä

Viimeinen hiihtopäivä tällä reissulla oli ehkä kelin puolesta kaikkein hienoin. Yöllä oli totuttuun tapaan -16 pakkasta ja iltapäivällä aurinko lämmitti ilman nollan tuntumaan. Lähdimme tänään luistelusuksilla, aika vähän niille tällä reissulla tuli käyttöä. Kymmenestä lenkistä kahdeksan hiihdin pertsaa, Tiina seitsemän.

Hiihdimme valolatua Laanilaan ja edelleen Ahopään pohjoisjuurelle. Tunturissa oli hiljaista ja lähes tuuletonta. Muita hiihtäjiäkään ei ollut aamulla vielä mahdottomasti liikkeellä. Tosin emme me nyt kovin aamulla tänäänkään olleet liikkeellä, vasta klo 10 jälkeen. Ahopään juurelta hiihdimme alas Ahopään välilatua ja edelleen Onninjälkeä neljän ladun risteykseen.

Onninjäljellä näkee hienoja maisemia

Neljän ladun risteyksessä näimme pari kuukkelia. Niitäkin tuntuu olevan tänä vuonna vähän. Jatkoimme matkaa Iisakkipään ladulle, jonka korkeimmalta kohdalta oli taas kerran hienot maisemat etelän suuntaan kohti Kiilopäätä, Niilanpäätä ja Raututuntureita.

Iisakkipään ladun korkein kohta

Harvemmin olen hiihtänyt Iisakkipään latua tähän suuntaan luistelusuksilla. Lasku oli mukavan vauhdikas ja mutkainen, ainakin tällä kelillä, kun luisto ei ollut liian hyvä. Kuruissa ja notkoissa oli kylmä, eikä kylmyys helpottanut, kun kurvasimme Luton ladulle rinteiden juurelle ja jokinotkoon.

Pari vuotta sitten Saariselkä antoi lumitakuun, että hiihtolatu avataan säilölumella viitenä seuraavana vuonna 1.11. Kahtena vuonna avattiin, mutta ei avata enää. Säilölumikasaa ei ole. Eihän tuo sitä tarkota, etteikö tykkilatu voisi aueta 1.11. tai ennenkin, mutta se edellyttää riittävää pakkasta riittävän pitkään. Marraskuun puolivälissä luulisi jo aika varmasti pääsevän hiihtämään ensi talvenakin.

Luton varresta lähdettiin nousemaan Kaunispäälle. Kylmä loppui äkkiä, nousua nimittäin on aika riittävästi ja aurinko lämmitti. Maisemat ylhäällä olivat tosi hienot eikä tuullut juuri ollenkaan.

Kaunispäällä oli tänään melkein tyyni

Pidettiin lyhyt tauko huipun ravintolassa ennen kuin laskettiin alas kämpille. Latu meni taas vähän eri linjausta kuin ennen. Tiukkoja mutkia ja vauhdikkaita pätkiä riitti, tällä kelillä kokeneelle laskijalle mukava, kokemattomalle ja liukkaammalla kelillä aika paha.

Aamulla nähtiin orava. Se on tähän aikaan harmaa, häntä ruskea.

Orava on huhtikuun alussa harmaa. Paitsi häntä.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,

Aurinkoa ja lumipyryä Rautulammen lenkillä

Iisakkipään ladun korkein kohta, maisema etelään

Aamulla oli taas -16 astetta pakkasta ja iltapäivällä -2. Lämpötilojen puolesta päivät ovat aika samanlaisia. Kun eilen paistoi aurinko lähes pilvettömältä taivaalta, tänään se paistoi pilviharson takaa ja myöhemmin iltapäivällä pyrytti lunta. Tuulta tänään oli varsin vähän eli ladut pysyivät auki tunturissakin hyvin.

Tänään päätettiin lähteä Rautulammen lenkille, se kun oli vielä hiihtämättä tällä reissulla ja kelikin näytti kohtuulliselta. Kaukanahan päivän keli oli vuoden takaisesta täydellisestä hiihtokelistä, mutta hyvä se oli tänäänkin. Nyt ei vaan Sokostin ympäristön tuntureita näkynyt ollenkaan.

Alkumatka Luulammelle hiihdettiin eri reittejä. Minä lähdin Iisakkipään latua, Tiina Hirvaskurun. Ehdin hiihtää Luulammelta vastaan kilometrin verran. Siitä eteenpäin hiihdettiin yhdessä. Olemme hiihtäneet Rautulammen lenkin useimmiten vastapäivään, tänään hiihdettiin myötäpäivään. Rautulammen lenkki on ns. luontolatu eli ajettu vaan kelkalla. Alkumatka hiihdetään Rautuvankka-nimisen laakson läpi varsin hienossa maisemassa. Koko Rautulammen lenkki on toki hienoa maisemaa, mutta Rautuvankka on erilaista kuin muualla täällä. Rautuvankan läpi hiihtäessämme aurinko paistoi melko kirkkaasti, mutta kun katseltiin sitä ylhäältä tunturista, näkyvyys tai ainakin kontrasti oli jo paljon huonompi.

Rautuvankka nähtynä Raututuntureilta

Rautuvankka on paikka, jossa voisi kuvitella olevan riekkoja tai jopa kiirunoita. Nyt lintuja on todella vähän, eikä nähty edes jälkiä. Viime vuoden loppukevät ja alkukesä olivat todella kylmiä ja se oli monille linnuille huono. Silloinhan täällä olisi voinut hiihtää vielä kesäkuun alussa.

Rautulammen tuvalla pidettiin evästaukoa ja niin piti moni muukin, tupa oli täynnä. Oli lämmintä mutta kosteaa.

Rautuntureiden ylityksessä ei paljon maisemia tarvinnut katsella, sen verran harmaata oli, vaikka lumisade ei vielä alkanutkaan. Alamäissä kontrasti oli suorastaan huono ja piti laskea varovasti, niin kuin toki noissa laskuissa aina.

Kontrasti oli vähissä Raututunturilla

Lumisade alkoi vähän ennen Kiilopäätä. Kahvitauon aikana se yltyi ja koko paluumatka hiihdettiin lumipyryssä. Keli ei ollut järin liukas.

Lumipyryssä Ahopäällä

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,

Hiihtämällä Kuurakaltioon

Lumi on kertynyt puunrunkojen päälle Sivakkalaaksossa

Tämä päivä ei juuri poikennut aikasemmista sään suhteen. Aamulla oli pakkasta -15, iltapäivällä -1. Tuulta oli tunturissa enimmillään 8 m/s. Meidän ohjelmamme sen sijaan poikkesi aiemmista päivistä. Hiihdettiin tänään Kiilopään Kuuraltioon saunomaan ja tultiin takaisin skibussilla.

Koko viikon on ollut hyvä keli hiihtää perinteistä. Vaikka keli on ollut vähän (tai välillä paljon) nihkeä, seinäpito on ollut helppo saada sinisellä purkilla, tänään violetilla. Niinpä perinteinen, vuorohiihto erityisesti on ollut helppoa.

Tänään hiihdettiin valolatua lähelle Tievaa ja sieltä Sivakkaojan latua kohti Kiilopäätä. Vähän ennen Kiilopäätä poikettiin vielä Sivakkalaakson ladulle, jota tulee hiihdettyä tosi harvoin, vaikka se on varsin hieno. Se on yksi alueen ns. luontolatuja eli moottorikelkalla tehtyjä latuja pelkästään perinteiseen. Sen varrella, kuten muutamissa muissakin paikoissa, on monien puunrunkojen päällä suuria määriä lunta. Ei kannatta olla alla, kun sää ensimmäistä kertaa kunnolla lauhtuu. Maisema Sivakkalaakson ladun yläosasta on varsin hieno Niilanpään ja Kiilopään tuntureiden suuntaan.

Maisemaa Sivakkalaaksosta Niilanpään tuntureille

Kiilopäällä käytiin syömässä keittolounas ennen saunaan menoa. Normaalisti Kuurakaltion savusauna on lämmin tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina, mutta nyt pääsiäisenä oli ylimääräinen vuoro lauantaina. Aikaisemman kokemuksen perusteella tiesimme, että saunassa voi olla ahdasta pääsiäisviikolla. Nyt siellä sitten yllättäen olikin parhaimmillaan viisi ihmistä ja pääosin neljä. Kuulimme, että keskiviikkona oli ollu viiden tunnin aukioloaikana 240 saunojaa ja jono ulos saakka. Kun lauteille mahtuu yhtä aikaa maksimissaan 25 ihmistä ja jos jokainen saunoo keskimäärin tunnin ajan, voi laskea, että ahdasta on ollut. Mutta tänään siis oli hyvin rauhallista ja mukavaa saunoa ja käydä Kiilo-ojan avannossa.

Koskikarakin nähtiin. Ei se sentään Kuurakaltion avannossa ruokaillut, alempana Kiilo-ojassa on sulia paikkoja.

Kuurakaltion avanto Kiilopäällä

 

 

 

 

Illan viimeinen skibussivuoro lähtee Kiilopäältä Saariselälle klo 16.40. Hyvin ehdittiin saunomaan, kun saunaan pääsi klo 15. Bussikyyti maksaa 5 euroa ja samalla hinnalla saisi ajella useampaankin kertaan päivän aikana. Joskus kyydissä ei ole ollut muita, mutta tänään oli toistakymmentä hiihtäjää suksineen.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,

Vaskoolihiihto 2018

Vaskoolihiihdon P60 km lähtö klo 8.50

Tänään hiihdettiin järjestyksessään 36. Vaskoolihiihto Saariselällä. Vaskoolihiihdossahan on tarjolla eripituisia matkoja sekä perinteisellä että vapaalla itse kullekin. Pisimmät matkat ovat 60 km joko pertsalla tai vapaalla. Ihan 60 km kilometriä tuo reitti ei ole, gepsi näytti tänään 52,1 km. Vastaavasti myös lyhyemmistä matkoista 40 km lienee lähempänä kolmeakymppiä ja 20 km lähempänä 15 kilometriä. Mutta jos ovat matkat hiukan alamittaisia ilmoitettuihin, helpolla niissä ei pääse. Esim. pitkällä matkalla nousua kertyy lähes kilometrin verran (930 m gepsin mukaan).

Ehkä päivän huimin suoritus nähtiin lyhyellä vapaan matkalla, kun vuonna 2014 syntynyt hiihti sen aikaan 1.38. Ja matka siis latukartasta laskettuna noin 15 km. Veikkaan, että aika moni kuntohiihtäjä saisi tuohon aikaan hiihtää tosissaan.

Vaskoolihiihdon 60 km (52 km) reitti

Kuten todettu, Vaskoolihiihdon reitti ei ole ihan helppo. Alkumatka hiihdetään helppoa osuutta Luton laaksossa. Ensimmäisen viiden kilometrin matkalla on laskua 50 metriä. Luton ylityksestä alkaakin sitten reitin ensimmäinen kova nousu Palopäälle. Nousua kertyy kolmen kilometrin matkalla 160 metriä. Jokilaakson reuna on jyrkempi, mutta muuten nousu on loivaa. Mutta sitä sitten riittää, yhtään tasaista pätkää ei ole, koko ajan noustaan. Hyvällä pidolla sitä on kyllä hieno hiihtää vuorohiihtoa. Palopään laella ei ole montaa kymmentä metriä tasaista, sitten nousussa tullut hiki kuivuu 2,5 km laskussa, jossa korkeuseroa on 140 metriä. Lasku on helppo lukuunottamatta yhtä S-mutkaa, jota ei uskalla kovassa vauhdissa laskea latua pitkin.

Reitti jatkuu laskuvoittoisena ohi Moitakurun ja Kuukkelilammen aina Luttotuvalle saakka. Kun Lutto ylitetään toistamiseen, on hiihdetty 15,5 km ja ollaan 180 metriä Palopäätä alempana. Helppo osuus loppuukin Luton ylitykseen. Siitä alkaa yli seitsemän kilometriä pitkä nousuosuus, jossa nousua tulee 140 metriä. Nousu pitkälle ohi Vellinsärpimän tuvan on hyvin loivaa, mutta ylhäällä on lukuisia jyrkkiä töppyröitä ennen ladun korkeinta kohtaa. Nousua seuraa aina lasku, lasketaan Taajoslaavulle kolmen kilometrin matkalla sata metriä. Välillä saa laskea, mutta paljon pitää myös työntää.

Taajoslaavulta lähdetään nousemaan Luuvaaralle. Ensimmäinen 1,5 km on hyvin loivaa, mutta itse Luuvaaran nousu ei ole loiva. Siinä noustaan kilometrin matkalla reilu 70 metriä. Luuvaaran nousu on sikäli erityinen, että sen jölkeen on vain lyhyt lasku Luulammelle, josta alkaa reitin kovin nousu Kiilopäälle. Nousua 3,2 km matkalla on 175 metriä. Ylempänä on muutamia aika jyrkkiä paikkojakin ja viimeisillä sadoilla metreillä ei ole latua. Hiki kuivuu taas äkkiä, kun tullaan 2,5 km matkalla 160 mertriä alas Suomen Latu Kiilopään pihaan. Tuolla kohtaa on hiihdetty 35 km.

Viimeiset 17 km hiihdetään valolatuja pitkin. Suuria nousuja ei ole, mutta eipä ole laskujakaan eikä juuri ollenkaan tasaista. On lukemattoman monta 30-metristä loivaa nousua ja laskua.

Vaskoolihiihdon 60 km (52 km) profiili

Mittari tosiaan näytti reitin pituudeksi 52,1 km ja noususummaksi 930 metriä. Tänään oli aamulla pakkasta -18,5, lähdön aikaan 11,5 ja maaliin tullessa -5. Tuulta oli Kiilopäällä 7 m/s ja se tuli vastaan. Lumi ei tänään kuitenkaan pöllynnyt eli latu oli täysin auki. Luistona oli tänään Swixin LF4/Marathon white ja pitona pohjavoiteen päällä VR45/VR40. Sukset Rossignol xium wcs c1. Alkumatkasta luisto oli todella hyvä, mutta Luulammen jälkeen sai laskuissa katsella etääntyvien Fischerien kantoja, mutta ylämäissä sain aina kiinni. Joillain siis oli liukkaampiakin suksia.

Kelin nihkeyden näkee siitäkin, kun maksiminopeus Kiilopään laskussa oli tänään 51 km/h, kun se vuonna 2012 oli muistaakseni 65 km/h.

Kun edellisestä edes puolitosissaan lappu rinnassa hiihdetystä startista oli kolme vuotta ja edellinen vähintäänkin puolitosissaan hiihdetty massahiihto oli täällä Vaskoolihiihto vuonna 2013, hiihto meni yllättävän hyvin. Tästä on hyvä lähteä kahden viikon päästä hiihtämään Ylläs-Leviä, kun vähän tietää mihin vauhtiin pystyy. Suunnon mittari näyttää palautumisajaksi 120 tuntia, mutta onneksi tässä on kaksi viikkoa vielä aikaa.

Vuonna 2012 hiihdin Vaskoolihiihdon ensimmäistä kertaa. Siitä hiihdosta löytyy juttua vuoden 2014 blogijutussa.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: ,

Viikon liukkain keli

Sivakkaojan latua

Viimeisen vuorokauden on ollut pakkasta vain muutama aste. Keli oli tänään selvästi viikon liukkain ja minäkin kaivoin suksipussista luistelusukset esiin. Tänään paistoi pääosin aurinko, mutta muutama heikko lumikuurokin osui kohdalle. Tuulta oli tänään tunturissa enimmillään 13 m/s, puuskissa 17 m/s, mutta metsässä se ei juurikaan haitannut.

Hiihdettiin valolatua poroaidan portille ja edelleen Sivakkaojan latua Kiilopäälle. Alkuviikosta Sivakkojan varren suo-osuuksilla latu oli hirveän nihkeä, mutta tänään sekin osuus oli varsin liukas. Ladulta näkyy monesta kohdasta tuntureille ja lähempänä Kiilopäätä hiihdetään todella hienossa mäntymetsässä.

Päivän tauko pidettiin taas Kiilopäällä. Syötiin siellä keittolounas, tänään oli lohikeittoa, hyvää salaattia ja kahvinkin vielä sai. Tiina on lounaan syönyt monenakin päivänä, minäkin söin nyt, että jaksaisi hiihtää huomenna Vaskoolihiihdon.

Päivän tuulisin pätkä osui Ahopään ylitykseen. Vastatuuli oli kova ja tuiskulunta riitti baanalla. Sai välillä oikein tosissaan työnnellä, että pääsi vastatuuleen alas Ahopäältä. Alla olevasta videopätkästä näkee ja kuulee, millainen keli oli.

Matkaa jatkettiin Ahopään väliladun kautta Onninjäljelle ja edelleen Laanilaan.

Ahopään välilatu eli oikolatu Ahopään pohjoisjuurelta Onninjäljelle

Tunturit näkyivät tänään monenlaisissa väreissä, auringossa valkoisena, lumisadepilven alla violettina tai sinisenä. Kaunispään huippu hohti valkoisena, kun alkuillasta tultiin takaisin Saariselälle.

Kaunispää alkuillan auringossa

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: ,