Ahopään välilatu. Ehkä kuvastakin näkee, että on kylmä.
Olimme jo luopuneet toivosta päästä hiihtämään tämän tammikuun reissulla todella hienona, kirkkaana pakkaspäivänä. Sunnuntaina, reissun viimeisenä päivänä piti vielä perjantain ennusteen mukaan olla -5 ja sataa vähän lunta. Lauantaina ennuste oli muuttunut puolipilviseksi -15. Aamulla oli pilvetön taivas ja -22. Saatiin sittenkin se toivottu päivä. Sellaisia on aiempina vuosina tammikuussa ollut aina useita, nyt vain yksi puolipilvinen ja tämä viimeinen pilvetön. Kirjoitin otsikoksi ”reissun hienoin hiihtokeli”, en ”reissun paras hiihtokeli”. Kelihän oli todella nihkeä, sitä ei parhaaksi voi sanoa, mutta hieno se oli kokonaisuutena. Tykkään hiihtää tuollaisina pakkaspäivinä, vaikka keli on nihkeä, maisema on niin hieno.
Minä suuntasin Ahopäälle, Tiina Kaunispäälle. Ylhäällä oltiin samoihin aikoihin eri tuntureilla. Hiihdin Kuutamoladun, Onninjäljen ja Väliladun kautta. Kylmä oli ja notkopaikoissa vielä kylmempi. Siksi en mennyt Hirvaskurun kautta. Kuutamoladun mäkien päällä tuntui suorastaan lämpimältä, mutta Piispanojan mittari näytti -28. Kun katseli maisemaa, näki, että on kylmä. Kyllä sen näkee tuosta yllä olevasta kuvastakin. Päivän pituus oli jo reilu kaksi ja puoli tuntia, mutta ei aurinko vieläkään paista kuin tunturien ylärinteille, laaksot ja alarinteet ovat varjossa.
Kun Välilatua pitkin hiihtäessä lähestyi Ahopäätä ja varsinkin, kun lähti nousemaan tunturiin, ilma tuntui lämpenevän koko ajan. Ylhäällä tunturissa oli vain reilu -10 eikä tuullut. Tuntui suorastaan lämpimältä. Tosin kun jonkin aikaa oli ottanut kuvia paljain käsin, huomasi, että kyllä siellä pakkasta on. Aurinko paistoi. Eipä ole vähään aikaan paistanut. Taisi jouluna paistaa ja uutena vuotena, siinä kaikki viimeisen kuukauden ajalta. Etelässä voi auringon nähdä koska vaan pimeimpäänkin aikaan, mutta toisaalta voi olla, että sitä ei näy koko sinä aikana, kun pohjoisessa on kaamos. Jos on pohjoisen ihmisten hieno nähdä aurinko kaamoksen jälkeen, sama se on etelän ihmisellä aina, kun sen vaan sattuu näkemään.
Tämän korkeammalle aurinko ei vielä nouse keskipäivälläkään. Ei ihme, että se ei näy laaksoissa.
Maisema näyttää todella erilaiselta auringon suunnassa etelässä ja päinvastaisessa suunnassa pohjoisessa. Kun auringon suunnassa värit ovat keltaista ja oranssia, vastakkaisessa suunnassa ne ovat violettia ja vaaleanpunaista.
Kaunispää päinvastaisessa suunnassaLuminen puu ja Kaunispää
Kiilopään suuntaan eli kaakkoon maisema ja valaistus oli myös ihan erilainen. Lumen pinta oli hieno ja varsinkin etelän puolen taivas keltainen.
Kiilopää
Kun Tiina kerran oli ihan samaan aikaan Kaunispäällä, joka näkyy parissa ylempänä olevassa kuvassa, on mielenkiintoista tietää, miltä siellä näytti. Siellä maisema oli myös todella hieno, mutta vähän erilainen.
Ahopäältä lännen suuntaan maisema ja valaistus oli ehkä eniten ”tavanomainen”. Saariselällä oli aikanaan latujen varsille monessa paikassa lämpömittareita, mutta vähitellen ne hajosivat ja poistettiin. Nyt niitä on ilahduttavasti uusittu. Juuri eilisen kaltaisilla keleillä on mielenkiintoista katsoa, mitä mittari missäkin maastonkohdassa näyttää. Eilen kämpiltä lähtiessä (melkeinpä korkein kohta Saariselän keskustan lähellä) oli -17. Välissä vielä kylmempää ja toisaalta lämpöisempää Kuutamoladulla maaston mukaan. Piispanojalla -28, Ahopäällä ehkä -10. Paluumatkalla Laanilan kautta Ahopään risteyksessä -25, Laanilan notkossa -28, Prospektorin risteyksessä -23 ja kämpillä taas -17.
Maisema Ahopäältä länteenPiispanoja -28 astetta
Kun oli ottanut riittävästi kuvia Ahopäällä, keksin, että josko kuvaisin videolle, kun lasken sieltä alas. Puhelimen video päälle, rukkanen takaisin käteen ja menoksi. Alla 45 sekunnin versio Twitteristä. Jos haluaa katsoa täyspitkän (1.45 min) version, sellainenkin löytyy. Pitkä video on epämääräisellä resoluutiolla 1136×672, joten se näyttää paremmalta vähän pienemmällä näytöllä kuin valtavan suurella. Video on kuvattu puhelimella ja sitä on jälkeenpäin rajattu. Laskussa oli vauhtia 40 km/h, vaikka se saattaa näyttää hitaalta.
Paluumatka siis taittui Laanilan kautta. Vaikka oli kylmää, tällä kertaa en palellut. Yleensä suurimmat ongelmakohdat ovat jalat ja kädet. Jalkaongelma on nyt ratkaistu, kun ostin viime kevättalvella lämpimät norjalaiset pertsamonot: Alfa Horizon A/P/S GTX. Kehuvat niitä markkinoiden lämpimimmiksi maastohiihtomonoiksi eivätkä ihan väärässäkään ole. Enemmänhän ne ovat retkimonot, mutta kuitenkin normaaliin NNN-siteeseen sopivat. Backcountry-monoissa varmaan löytyy jopa vielä lämpöisempiä, mutta niitä ei voi tavallisissa suksissa käyttää. Monesti monoa markkinoidaan lämpimänä, mutta minulla jalka palelee jo -10 asteessa. Näissä tarkeni lähes -30 asteen pakkasessa ilman mononsuojia, eikä toisaalta -5 asteessa rauhassa hiihtäessä tullut liian kuuma. En niillä intervallitreeniä lähtisi tekemään ellei sitten kovaa tasatyöntölenkkiä yli kymmenen asteen pakkasessa. Hiukan ne ovat jäykähköt ainakin uutena ja tietysti painavammat kisamonoihin verrattuna, mutta jalan lämpöisenä pysyminen korvaa kaiken pitkillä ja rauhallisilla lenkeillä. Monoissa on välipohjassa alumiinikerros eristeenä ja sekä pohjallisen alla että muualla karvavuori. Minulla riitti yksi keskipaksu sukka.
Käsien lämpimänä pysymiseen ei ole vielä löytynyt yhtä hyvää ja helppoa konstia. Ongelma on, että toisaalta käsi hikoaa ja toisaalta palelee. Toimivin konsti on ottaa mukaan eri paksuisia hanskoja ja rukkasia. Esim. hiukan paksummat hiihtohanskat, hiihtorukkaset ja silkkiset alushanskat. Kylmimmillä keleillä hiihtohanskat vaihtuvat Lillsportin nahkaisiin päälirukkasiin, jotka tulevat sauvan hihnan päälle. Idea on se, että jos käsi alkaa hiota, vaihdetaan heti ohuempiin ja jos taas palella, vaihdetaan paksumpiin. Silkkiset alushanskat olivat tällä reissulla ensimmäistä kertaa kertaa kokeilussa. Esim. eilen hiihdin menomatkan väljillä Swixin rukkasilla ja laitoin Ahopäältä lähtiessä paluumatkalle niiden alle silkkihanskat alle. Toimi riittävän hyvin.
Myös uusi vaate pakkashiihdossa oli pari vuotta sitten Sallasta ostettu ja Sallassa tehty Tuntsa-anorakki. Alla Devoldin paksu merinovillainen aluspaita, välissä hiihtoliivi ja päällä väljä Tuntsa-anorakki. Toimi pakkaskeleillä rauhallisessa hiihdossa todella hyvin. Kun on sopivasti ilmaa välissä, tuntuu lämpimämmältä kuin yhtä paksu tai ohut hiihtotakki.
Oma lukunsa tietysti on kuvaaminen pakkasella. Minulla on puhelin kaulapussissa. Kuvatessa pussi pitää kaivaa esiin, ottaa puhelin pois pussista, ottaa kuvat, laittaa puhelin takaisin pussiin ja pussi takin alle. Helpoiten se onnistuu paljain käsin, mutta aika kylmäähän se on, jos mittari näyttää lähemmäs -30. Onnistuu se rukkasillakin, mutta vähän kömpelöä se on pussin kanssa. Kameran saa päälle pyyhkäisemällä nenällä. Hiihtohanskoilla tai silkkihanskoilla homma on helppo hanskat kädessä ja rukkasillakin siis tarvittaessa onnistuu.
Kun tässä nyt on varusteista ja kuvaamisestakin puhuttu, kerrottakoon, jos se jotain kiinnostaa, että tämän reissun kaikki kuvat on otettu puhelimella, iPhone SE 3rd gen. Tällä kertaa ei järkkäri ollut matkassa eikä se muutenkaan yleensä ole hiihtolenkeillä, joskus toki. Aikanaan Pontresinassa hiihtelin kamera kaulassa osan lenkeistä, kun oli niin paljon kuvattavaa. Järkkäri kulkee kaulahihnassa kainalon alla varsinkin luistellen hiihtäessä varsin näppärästi.
Kategoria(t):Hiihto, luonto|Avainsanat:hiihto, Saariselkä|Kommentit pois päältä artikkelissa Reissun hienoin hiihtokeli viimeisenä päivänä
Tänään lähdettiin retkelle Vellinsärpimän tuvalle. Latu sinne menee perille vasta hiihtolomien aikaan. Poikettiin Luton ladulta kesäreitille, josta oli ennen lumisateita ajettu kelkalla varmaankin huoltoajoa tuvalle. Päällä oli sopivasti lunta, jotta alamäissä ei mennyt liian kovaa. Matkaa tuvalle oli Luton ladulta 2,6 km. Tänään oli pikku pakkanen eikä tuuli osunut ainakaan meidän metsäiselle reitille.
Vellinsärpimän tupa
Tuvalla oli vieraskirjan mukaan edelliset kävijät käyneet loppiaisena. Olivat tulleet Taajoslaavulta ja jatkaneet Saariselälle, umpihankihiihtoa siis. Nämä vanhat tuvat ovat paljon mukavampia kuin betonilattiaiset Piispanoja ja Rönkönlampi. Tuvassa on kunnollinen kamiina, joka lämmittää ja puulattia, joka ei hohkaa kylmää.
Tuli Jøtulin kamiinassa
Sallassa oli sekä Kalliojärven että Aihkipetsin tupien ikkunasta hieno näkymä, kuin taulu, mutta eipä Vellinsärpimänkään ikkunasta näkyvää metsämaisemaa voi moittia.
Maisema Vellinsärpimän tuvan ikkunasta
Tauon jälkeen lähdettiin paluumatkalle. Alkumatka hiihdettiin tulomatkan latua, mutta sitten päätettiin hiihtää Luton ladulle reilun kilometrin matka sitä uraa, josta latu aina myöhemmin talvella menee. Siitä oli hiihtänyt arvatenkin juuri se loppiaisen porukka ja jälki erottui juuri ja juuri sen jälkeen sataneen lumen alta. Kunhan osui juuri vanhalle ladulle, lumi kantoi ihan hyvin. Jos meni vähänkin sivuun, suksi upposi reilusti. Hyvin päästiin Luton ladulle.
Vellinsärpimäoja
Tänään oli hiukan aiempia päiviä kirkkaampi keli, vaikka toisaalta välillä satoi vähän luntakin. Tuoreessa lumessa oli aika paljon eläinten jälkiä, mm. jänis, kettu ja orava. Poron jälkiäkin nähtiin ja luultavasti myös saukon.
Latu lähtee nousemaan Ahopäälle Väliladun risteyksestä
Tänään hiihdettiin uudemman kerran Kiilopäälle, tällä kertaa luistellen. Keli näytti samalta kuin aiempina päivinä, mutta lämpötila oli nollan pinnassa, hiukkasen pakkasella. Oli siis suorastaab lämmintä. Täällä ei lumi kuitenkaan kastu samalla tavalla kuin etelässä eli nollakelilläkin lumi on kuivaa, ei saa lumipalloja. Tuulta oli jonkin verran. Yöllä oli satanut lunta ja ajottain sitä sateli päivänkin aikana. Keli oli kohtuullinen, mutta ei mikään erityisen liukas uuden lumen takia.
Usein hiihtovideoissa hiihdetään kovaa, tässä hiihdetään hiljaa. Tänään pakkasta vajaa aste ja uutta lunta. Täällä tuollaisellakin kelillä lumi on kuivaa toisin kuin etelässä. #hiihto#Saariselkäpic.twitter.com/Ta4YcYyWkj
Hiihdettiin samaa reittiä, mitä minä hiihdin toissa päivänä eli Laanilaan ja Ahopään yli. Latuja oli ajettu aikaisesta aamusta kahden koneen voimin. Välillä oli aika tuoretta koneen jälkeä ja välillä taas lunta oli sen verran paljon, että latukoneen kammanjälki ei erottunut. Ahopään latu oli taas pehmeämpi. Täällä on tällä hetkellä auki kaikki valoladut, Sivakkaoja, Ahopää, Ahopään välilatu, Onninjälki, Rumakuru, Hirvaskuru, Luton latu ja Kaunispään ylitys. Rumakuru-Luulampi-Kiilopää-latu ei ole vielä auki, vaikka monesti tähän aikaan on ollut. Lunta on nyt liian vähän. Tai ei ehkä liian vähän, mutta kun se on kaikki kevyttä pakkaslunta. Kyllä 45 cm tiiviimpää lunta olisi jo ihan hyvä määrä.
Ahopäällä oli kehno näkyvyys ja teräviä lumikiteitä tuli vaakasuorassa naamalle
Jos oli toissa päivänä Ahopäällä huono kontrasti, tänään se oli vielä huonompi ja lisäksi näkyvyyskin oli huono. Muistin ottaa tänään oranssit urheilulasit, mutta eivätpä ne paljon kontrastia parantaneet. Siinä niistä kyllä oli suuri hyöty, että kun ylhäällä tuli tuulen kanssa naamaan teräviä lumikiteitä, pystyi sentään pitämään silmiä auki Ahopään laskussa. Tiina laski takana minun suksen jälkiäni, pystyi katsomaan alaspäin.
Kiilopäällä pidettiin tauko. Tällä kertaa juotiin limpparit (1,50 € per lasi) ja munkit (3 €). Munkit olivat paikan päällä paistettuja ja hyviä, kuten toissa päivänä arvelinkin.
Poroaidan varressa
Paluumatka hiihdettiin valolatua poroaidan kautta pieneen myötätuuleen. Hetken aikaa oli hiukan kirkkaampaa, itse asiassa aika lailla auringonlaskun aikaan. Mutta kirkas kohta oli taas eri paikassa kuin aurinko, joten mitään kummoisia värejä ei saatu ihailla. Päivän pituus oli tänään jo 2.22 h (11.08-13.30).
Vaikka aika hämärää oli tänäänkin lenkin lopulla, latuvalot eivät vielä ehtineet syttyä. Hyvin ehdittiin katsomaan miesten ampumahiihtoviestiä. Harvoin on nähtykään suomalaisilta sellaista hiihtoa, että sijoitus oli sekä ensimmäisen että toisen osuuden jälkeen toinen ja lopussakin kahdeksas. Eikä Seppälä edes ollut mukana. Näytti Ruhpoldingissa satavan vettä niin kuin kuulemma kotonakin. Taitaa kotona odottaa ensi viikolla tykkiladun kiertäminen. Siihen nähden ei paljon haittaa, että täällä on huono näkyvyys ja välillä nihkeä keli, latua ja hienoa lumista metsää riittää senkin edestä.
Kategoria(t):Hiihto|Avainsanat:hiihto, Saariselkä|Kommentit pois päältä artikkelissa Tänään ei maisemia Ahopäältä katseltu
Tänään oli hyvin samanlainen päivä kuin eilen. Pilvistä, tuulta vähän vähemmän kuin eilen, pakkasta hiukan enemmän (10-11 astetta). Latukoneet ajoivat tänään ladut aika aikaisin aamulla ja sen jälkeen ehti sataa sentti lunta ensimmäisenä ajetuille laduille. Tänään hiihdin pertsaa Kiilopäälle, Tiina luisteli vähän lyhyemmän lenkin.
Keli oli siis tänäänkin kohtuullisen nihkeä. Tykkiladulla oli alkuun joku pätkä, josta latukone oli mennyt ihan vähän aikaa sitten. Toisaalta Ahopään latu oli ajettu jo klo 7 aamulla ja sillä oli enemmän uutta lunta ja se oli muutenkin pehmeämpi. Kirjoitin jossain aiemmassa jutussa, että Ahopään ladulla on yhdessä kohdassa iso maakivi pinnassa. Se on juuri yllä olevan kuvan kummun takana. Tänään se oli osin peittynyt lumeen niin, että siihen voisi osua aika pahastikin. Ei taida latukoneissa olla kolaa tai edes lapiota, jolla voisi työntää kiven päälle kunnon kerroksen lunta.
Väliladun risteys Ahopään juurella
Kun metsä alkaa harventua kohti Ahopäätä mennessä, tuuli oli tuiskuttanut ladut umpeen jo ennen Väliladun risteystä Ahopään pohjoisjuurella. Itse nousu oli paikoitellen tuiskulumen peitossa ja paikoin tuuli oli puhaltanut baanan melkeinpä jäiseksi. Monessa kohdassa maa kuulsi läpi eli paikoin lunta oli hyvin ohut kerros. Vaikka Ahopään yli joutui puskemaan vastatuuleen, olin arvannut ihan oikein, että niin päin se on tällä lumimäärällä järkevämpi mennä. Etelärinne on kuitenkin lähes kivetöntä pohjaa, pohjoisrinne taas paikoin kivikkoa. Kontrasti oli tänään erittäin huono. Kun katsoi laskua taaksepäin, uran erotti vain merkkikepeistä ja kun niitäkin on vain toisessa reunassa, vaikeaa olisi ollut laskea.
Ahopään lasku pohjoiseen päin, kontrasti oli tänään olematon ja ura paikoin ummessa tuiskulumesta
Etelän suuntaan oli ihan hyvä laskea ja latu erottui. Tuiskulumen ja vastatuulen takia tai ansioista vauhti ei päätä huimannut. Laskiessa tuli mieleen kesäisen Lapland O Weekin toisen kisan lähtö aivan laskuladun varressa ylhäällä tunturissa. Ja ensimmäisen päivän kisa Kiilopäällä ylhäällä tunturissa. Nyt Kiilopää vaivoin edes näkyi. Oli se vaan hieno suunnistusviikko. Ensi kesälle on jo varattu matkat ja majoitus, silloin suunnistetaan kaikki viisi kisaa Saariselällä.
Kiilopää hädin tuskin näkyi tänään
Kävin Kiilopäällä juomassa kahvin ja syömässä korvapuustin. Hinta oli 5,50 €. Korvapuusti oli selvästi raakapakaste, mutta munkkirinkilät saattoivat hyvinkin olla paikan päällä paistettuja. Valitsin kuitenkin vaihteeksi korvapuustin Savottakahvilan munkkien jälkeen. Yritin samalla lukea eilistä Lapin Kansaa, täällä harvoin pääsee lukemaan ihan tuoretta lehteä. Olisiko tuore lehti tullut Onnibussin mukana Rovaniemeltä, mutta silloin olin ja laittamassa suksia jalkaan. Ja lukemisen yrittäminen tarkoitti sitä, että kun ei ollut laseja matkassa… Otin parista mielenkiintoisesta jutusta kuvan, saa lukea myöhemmin. Oli mm. juttu Saariselällä viime viikonloppuna järjestetystä kolmipäiväisestä valjakkokisasta, oli siis huskyjen kisakausi avattu. Kylmä viima ja 10-15 astetta pakkasta oli kuulemma ollut huskyjen mieleen, oikein mukava keli.
Latu poroaidan varressa
Katsoin parhaaksi kiertää takaisin valolatua, sen verran hankalalta Ahopään lasku pohjoiseen päin näytti. Valolatua olikin mukava hiihdellä myötätuuleen. Eivät ehtineet latuvalot vielä syttyä ennen kuin pääsin kämpille. Ladulta pois kävellessä näin pari riekkoa keskellä Saariselkää. Tiina oli nähnyt niitä ikkunasta kolme.
Sääennusteita kun katsoo, näyttää siltä, että tällä reissulla ei yhtä päivää lukuunottamatta saada ihailla hienoja tammikuun värejä. Aika pilviseltä näyttää. Toki, ovathan pilviset päivät lumisessa luonnossa hienoja, mutta eri tavalla kuin värit violetista oranssiin ja kaikkea siltä väliltä.
Eilinen hirmuinen tuuli vähän tyyntyi täksi päiväksi, vaikka ei tänäänkään missään nimessä tyyntä ollut. Tunturissa tuuli noin 10 m/s etelästä. Pakkasta oli aika tasaisesti -10. Tuntui melkeinpä lämpimältä, kun pakkasta oli vähemmän eikä tuuli osunut kaikkialle.
Etelätuulella on täällä siitä mukava hiihtää, että käytännössä menomatkalla on vastatuuli ja takaisin pääsee myötätuuleen. Tietysti se menee päinvastoin, jos asuu Kiilopäällä. Tänään hiihdettiin Rönkönlammelle osin omaa vauhtia ja osin yhdessä ja paluumatkalla poikettiin taas Savottakahvilaan. Jos siellä oli eilen hiljaista, tänään ei ollut, kaikkea muuta. Eli kyllä täällä näköjään väkeä on edelleen.
Tiina lähti Laanilasta suoraan Saariselälle, minä kuutamoladun kautta. Eilen nähtiin vähän Laanilasta Piispanojalle päin kolme kuukkelia. Tänään oli Piispanojan risteyksessä yksi kuukkeli. Tuvan pihassa näin hömötiaisen. Piispanojan maasto kyllä sopii hyvin hömötiaisille, ne kun haluavat joka vuosi kovertaa itse pesäkolonsa, valmiit kolot ja pöntöt eivät niille kelpaa. Kun lintu on pieni ja nokka vielä pienempi, puun tarvitsee olla riittävän laho. Koivupökkelöt ovat parhaita ja niitähän riittää Piispanojalla. Hömötiaiset ovat Suomessa tosi paljon vähentyneet, mutta tällä niitä vielä aika helposti näkee.
Piispanojalla riittää koivupökkelöitä, joihin hömötiainen saa koverrettua pesäkolonLumista metsää Kuutamoladulla
Täällähän paikallisista laduista huolehtiva Saariselän alueen hoito-osuuskunta on kiitettävästi jo vuosien ajan laittanut latujen varsille, teiden ylityksiin, kylän reunaan jne. kylttejä, joissa kielletään talviaikaan ladulla kulkeminen muuten kuin suksilla. Jossain kyltissä on ollut jopa autolla ajo kielletty, kun kuulemma ajoittain turisteja lähtee autolla latupohjia pitkin erämaahan ja jää sinne jumiin. Nyt kyltteihin on tullut lisäteksti ”Skiers only” -tekstin perään: ”no matter what Google Maps says”.
Se on varmasti ollut tarpeellinen lisä, ei tuo ihan aiheetonkaan ole. Kun hakee Google Mapsistä reittiä Saariselältä Rumakuruun, se opastaa Kuutamolatua Piispanojan pohjoispuolelle. 21 minuuttia. Autolla. Latua pitkin. Loppumatka kai sitten umpihangessa kompassisuunnalla. Niinpä sitten joku saattaa lähteä tuon perusteella ajamaan. Toivottavasti huomaa kyltin ja uskoo sitä eikä Google Mapsiä. Applen kartoista ei Rumakurua löydy. Ehkä parempi niin.
Lenkin lopussa pysähdyin ottamaan kuvan latusillalta, siis sillalta, jota pitkin latu ylittää hiihtokeskukseen menevän Kullanhiihtojantien. Monta kuvaa siitä on vuosien varrella otettu erilaisilla keleillä ja erilaisissa valaistuksissa. Nyt tällä kertaa tällainen peruspakkaspäivä. Kymmenen vuotta sitten täällä muuten oli muutamana vuonna säilölumilatu, joka avattiin 10. lokakuuta. Latu kurvasi latusillan pielestä Kullanhuuhtojantien pyörätielle ja laski alas hiihtokeskukseen. Paluumatka tultiin Luton latua Kummituskämpän ohi. Se oli ihan kiva latu hiihtää, jos ei ollut vielä luonnonlunta. Nykyään täällä ei ole säilölumilatua eli hiihtämään pääsee vasta, kun luonnonlumi sataa tai tykkilatu saadaan kuntoon.
Iisakkipää
Kategoria(t):Hiihto|Avainsanat:hiihto, Saariselkä|Kommentit pois päältä artikkelissa Pilviset päivät jatkuvat, mutta tuuli vähän tyyntyi
Viime yönä tuuli tunturissa kovimmillaan 19 m/s ja puuskat 26 m/s. Yöllä satoi jonkin verran lunta. Tänäänkin on ollut kova tuuli koko päivän, pilvistä ja -13 astetta pakkasta. Eilen en hiihtänyt vaan keskityin urheilun seuraamiseen tv:stä, tänään taas lähdin ulkoilemaan. Kantapää vähän kipeytyi toissa päivän lenkillä, joten katsoin paremmaksi lähteä luistelusuksilla. Nihkeää oli, mutta ei niin nihkeää, kuin olin pelännyt.
Kuten arvata saattaa, tuuli oli joihinkin kohtiin kerännyt lunta ja joistain taas puhaltanut kaiken irtolumen pois. Ladut ajettiin tänään aika myöhään, joten paljon sai hiihtää tuoreella latukoneen jäljellä. Mistä tuuli oli puhaltanut kaiken irtolumen pois, baana oli melkeinpä jäinen. Jossain taas oli sentin kerros tuiskulunta pinnassa. Latu-urat olivat suurelta osin ummessa, joten siinäkään mielessä luistelu ei ollut ihan huono valinta tänään.
Törmättiin Tiinan kanssa lähellä Savottakahvilaa ja käytiin yhdessä munkkikahvilla. Kun perjantaina oli tupa täynnä ja paljon suksia pihalla, nyt ei ollut mennessä yhtään suksia eikä ketään kahvilla. Viime viikolla tuntui olevan väkeä selvästi enemmän kuin tällä.
Pitkään oli aika tasaisen pilvistä, mutta loppumatkasta hiukan kirkastui tällä kohdalla. Mitään värejä ei taivaalla kuitenkaan nähty, koska etelässä päin oli paksussa pilvessä, ei päässyt aurinko värjäämään pilviä.
Päivä pitenee noin 25 minuuttia joka päivä, tänään se oli jo 1.21 tuntia pitkä. Ja tänään on vasta kolmas päivä, kun aurinko ylipäänsä nousee. Aina ennen tammikuun reissuilla täällä on nähty aurinko monenakin päivänä, mutta nyt ennuste näyttää sellaiselta, että koko loppuviikon olisi pilvistä ja vähän lumisadettakin. Mutta ainahan ennusteet muuttuvat ja kuten tänäänkin pilvipeite repeili, voi yllättäen nähdäkin hienoja värejä tai jopa auringon, jos hyvä tuuri sattuu.
Saariselän keskustaan Partioaitan ja Siulan väliin tuleva latu
Kategoria(t):Hiihto|Avainsanat:hiihto, Saariselkä|Kommentit pois päältä artikkelissa Uutta lunta, tuulta ja pakkasta
Kaamos loppui tänään, aurinko nousi klo 12.02 ja laski klo 12.30. Päivä oli kuitenkin pilvinen eikä samanlaisia värejä näkynyt kuin eilen. Pilvisyydestä huolimatta pakkasta oli koko päivän reilu 20 astetta. Tänään ei notkoissakaan ollut sen enempää pakkasta, vaikka toki parikymmentä astetta oli aika riittävästi. Keli oli todella nihkeä tänään, vaikka ainoastaan tykkilatu oli ajettu. Näillä keleillä samana päivänä ajettu latu on todella nihkeä eli latu ei ajamisesta parane. Toki luisteluun tuoreempi ajojälki on ehkä parempi.
Latu kohti Ahopäätä
Hiihdettiin tänään samaa matkaa tavoitteena paistaa makkarat Piispanojalla. Hiihdettiin alkuun Laanilaan ja edelleen Ahopään juurelle. Ei noustu Ahopäälle vaan lähdettiin Ahopään välilatua Piispanojaa kohti. Välilatu on kai ajettu vasta pari kertaa tänä talvena, viimeksi 3.1. Se oli tänään ylivoimaisesti liukkain, mutta lunta on sen verran vähän, että maata ja kiviä oli monin paikoin näkyvissä.
Ahopään välilatu lähtee Ahopään juurelta kohti Onninjälkeä
Ahopään välilatu ajettiin ennen kelkalla ja vain kevättalvella. Nyt se on muutaman vuoden ajettu latukoneella jo alkutalvesta heti, kun on tarpeeksi lunta. Minusta vanha rinnesuon laitaa menevä kelkkalatu oli hienompi, maisemat siltä olivat aina tosi hienot. Keväällä viereisen harjanteen auringon puoleinen rinne suli jossain vaiheessa ja siinä oli hyviä taukopaikkoja. Latukonelatu menee osin eri linjauksella pääosin ”kuivalla maalla”. Ongelma alkutalvesta on muutamat jyrkät kohdat, missä nytkin olisi tarvittu lisää lunta.
Vävypää nähtynä Ahopään väliladulta
Väliladulta hiihdettiin Onninjälkeä Piispanojalle. Yllättäen kukaan ei ollut vielä tehnyt tulia. Lauantaihan on perinteinen vaihtopäivä ja hiihtäjiä oli selvästi vähemmän kuin eilen. Heti, kun otettiin suksia jalasta, lapintiaiset pyörivät ympärillä. Kaipasivat tietysti jotain syötävää, helpomminhan sitä saa hiihtäjiltä kuin itse etsimällä. Kun pilkoin klapia pienemmäksi, lapintintit yrittivät selvästi auttaa. Piti vähän varoa, ettei osunut kirveellä niihin. Kaipa ne ajattelivat, että jos auttaa, voisi saada palkaksi vaikka makkaraa.
Piispanojan ja Rönkönlammen katetut tulipaikat ovat näillä keleillä aika onnettomia. Samanlainen taitaa olla nykyään myös Pikku Harrijoella Kulmakurun ladun varrella. Puusta rakennettu tupa, jossa on keskellä avoin tulisija ja sen yläpuolella hormi, joka johtaa savun savupiippuun. Betonilattia. Penkit reunoilla. Viime vuoden tammikuulta löytyy jutusta kuva Piispanojan tuvasta. Kun kukaan ei ollut tänään vielä tehnyt tulia, sisällä tuntui, että oli jopa kylmempi kuin ulkona. Betonilattia on aivan järkyttävän kylmä, sehän se varmaan myös hohkaa koko tuvan jääkylmäksi. Pitäisi polttaa pitkään ja paljon puita, jotta tila edes vähän lämpenisi. Eihän siinä ole mitään järkeä. Makkaran paistamiseen tai kahvin keittämiseen ei isoja tulia tarvita. Ja toisaalta perinteisten tupien kamiinat ovat hyvin tehokkaita lämmittämään tupaa. En ymmärrä, miksi tuollaisia betonilattiaisia tupia tehdään.
Lapintiainen tähystää pipon päällä
Heti kun mentiin ulos, siellä odotti parvi lapintiaisia. Niitä istui milloin puun oksalla, milloin pipon päällä, kädellä ja ties missä. Parhaimmillaan kummankin pipon päällä istui lintu. Makkaraa ei tinteille tänään riittänyt, mutta kaurakeksit ja pähkinät kyllä kelpasivat. Yksi kuukkelikin nähtiin, mutta se ei tullut syömään.
Lapintiainen
Tänään ei tauko totisesti ollut lämmittelyä, vaikka sisällä oltiinkin. Jalat olivat jääkylmät betonilla seisomisen jäljiltä. Sormien paleluun saattoi olla osasyynä myös lintujen kuvaaminen. Poikettiin sadan metrin jälkeen Kuutamoladulta vasemmalle menevälle kelkkauralle, joka vei lähelle Prospektorin kaivoskuilua. Jatkettiin Prospektorin reittiä valoladulle ja sitä takaisin kämpille.
Kategoria(t):Hiihto, luonto|Avainsanat:hiihto, lapintiainen, Saariselkä|Kommentit pois päältä artikkelissa Kaamos loppui, värit hävisivät, lapintiaiset pipon päällä
Kaamoksen viimeisenä päivänä kaamos oli hienoimmillaan. Kaamosaikaan puolipilviset pakkaspäivät ovat usein niitä kaikkein hienoimpia valaistuksen suhteen. Tänään oli pakkasta suunnilleen 15-25 astetta riippuen paikasta. Kylmimmät paikat olivat tavalliseen tapaan Laanilan notko ja Hirvaskuru. Laanilan notkossa on lämpömittari ja se näytti -23. Naamamittarin perusteella Hirvaskurussa oli vähän kylmempi, ehkä 25-27 astetta. Toisaalta ylempänä oli -15, varmaan paikoin jopa lämpöisempikin.
Tänään lähdin hiihtämään pertsaa Åsneseilla (Mountain Race 46). Kevyillä tunturisuksilla oli hyvä käydä testaamassa muutamat luonnonlumiladut, jotta tietää, uskaltaako niille lähteä parhailla suksilla. Täällähän on kyllä lunta reilu 40 cm, mutta se on niin kevyttä, että sellaisilla laduilla, joissa on epätasainen pohja, saattaa olla kiviä pinnassa. Eilenhän huomasin ison maakiven Ahopään ladulla tunturin pohjoispuolella.
Lähdin alkuun Hirvaskuruun, ladulle, joka on yksi Saariselän kylmimmistä, ellei kylmin, mutta myös tosi hieno. Nytkin siellä oli ihan riittävän kylmä ja tyypilliseen tammikuun tapaan kiviä oli vähän siellä sun täällä eli tarkkana sai olla. Kannatti silti sitä kautta hiihtää, näin nimittäin peräti kaksi koskikaraa. Kurussa virtaava puro, on muuten Luttojoen latvoja, pysyy koko talven muutamista paikoista sulana.
Vahtamapään rinteellä
Kun kurusta nousi ylös kohti neljän ladun risteystä, ilma lämpeni selvästi. Risteyksen mittari näytti -15. Kun kerran tunturisuksilla olin liikkeellä, päätin nousta jonkin matkaa latupohjaa Vahtamapään rinteelle katselemaan maisemia. Ylös meni kelkanjälki, josta oli kävelty ilman lumikenkiä. Mutta paremmin sitä pääsi kuin umpihangessa. Tunturissa lumi jonkin verran kantaa suksen alla, alempana ei yhtään. Tunturissa kaarteli korppi.
Kun pääsin takaisin neljän ladun risteykseen, päätin käydä Rumakurussa. Latu loppui tällä hetkellä sinne. Jonkinlainen ura meni sieltä Luulammen suuntaan. Vaikka olin laittanut jo kotona suksiin pohjavoiteen, unohdin karhentaa pitoalueen. Niinpä pito oli suurelta osin kulunut pois jo tässä vaiheessa eli kovin rennosti ei voinut hiihtää.
Onninjäljen varressa
Lähellä Onninjäljen korkeinta kohtaa on paikka, josta olen ottanut aika monta kuvaa sen jälkeen, kun tammikuussa 2016 sain otettua hienon kuvan. Korkeimmalta kohdalta kun lähdetään laskemaan kohti Piispanojaa, mutkaisessa laskussa on usein tähän aikaan maata näkyvissä ja niin oli nytkin. Sain ne kohdat väistettyä, mutta aika pahassa paikassa ovat, kaukaa niitä ei näe. Pitää tietää tai arvata, jotta ei osu kiviin.
Myös Ahopään välilatu oli ajettu. Siinä on aika epätasainen pohja, joten tällä lumella sitä täytyy mennä varovaisesti, en sitä nyt kokeillut. Sen sijaan lähdin ennen Piispanojaa kelkkauralle, jonka arvelin menevän lähelle Piispanojan tupaa. Sitä oli ihan mukava hiihtää ja se menikin jonkin matkaa Piispanojan pohjoispuolelle. Kuukkeleita ei tuvan ympäristössä näkynyt, vaikka Tiina oli niitä kuulemma syöttänytkin vähän aiemmin. Ehkä ne olivat ruokalevolla.
Piispanojalta hiihdin Laanilaan Savottakahvilaan munkkikahville. Hinta oli tällä hetkellä 5 €. Ikkunasta katselin lintulaudalla syöviä lapintiaisia, niitä oli kolme. Eniten oli talitinttejä.
Täysikuu iltapäivällä
Kun Laanilan notkossa ollut lämpömittari näytti -23, muutaman sadan metrin päässä 25 metriä korkeammalla, Prospektorin ladun risteyksessä, mittari näytti enää -15. Laanilan notko oli maineensa veroinen tänäänkin. Olin täällä ensimmäisen kerran hiihtämässä joulukuussa 1989 ja jo silloin Laanilan notko tuli tutuksi yhtenä latujen kylmimmistä paikoista.
Olin lenkillä nähnyt paljon riekon jälkiä, mutta en vielä itse lintuja. Laanipalolla sitten kaksi riekkoa viiletti ladun yli. Loppumatkasta näkyi kuukin pohjoisessa. Taitaa olla tänään täysikuu ja se nousee aikaisin. Hienolta se näytti violetilla taivaalla.
Latusilta
Vielä ihan lenkin lopulla piti pysähtyä latusillalle ottamaan kuvia. Aika monta kuvaa siitäkin on vuosien varrella otettu, sekä tämän kuvan suuntaan että Iisakkipään suuntaan. Tällä kertaa ei olla majoittuneena tutussa paikassa etelärinteessä vaan Riekonlinnan takana. Meinasin tänään oikaista metsän läpi loppumatkan, mutta totesin, että tunturisuksetkin uppoavat pohjia myöten kevyeen pakkaslumeen. Parempi oli unohtaa oikoladun tekeminen ja kiertää.
Maisemat kämpän ikkunasta ovat hienot. Ruokapöydästä nähdään Iisakkipää ja parven ikkunasta on vähintään yhtä hieno maisema.
Maisema parven ikkunasta aamulla
Kategoria(t):Hiihto|Avainsanat:hiihto, Saariselkä|Kommentit pois päältä artikkelissa Kaamos kauneimmillaan
Taas on perinteisen tammikuun Saariselän reissun aika. Moni karttaa Lappia tammikuussa pakkasten takia, mutta ei meille ole osunut oikein kovia pakkasia kuin yhdellä reissulla ja silloinkin vaan yhtenä päivänä. Muuten on aina päästy hiihtämään, vaikka välillä on aika kylmäkin ollut.
Tänään oli pakkasta vain -7 ja keli oli varsin liukas tammikuun keliksi. Vaikka pakkasta tosiaan harvoin on ollut liikaa, keli on kyllä usein ollut todella nihkeä. Lähdin tänään luistelemaan, kun kerran näinkin vähän oli pakkasta.
Hiihdin valolatua Laanilaan ja edelleen Ahopään risteykseen. Ahopään latu avattiin vasta noin viikko sitten, joten se ei ollut ihan yhtä kova kuin valolatu. Yhdessä kohdassa oli keskellä uraa iso maakivi. Siihen jos olisi suksi osunut, olisi tullut pahaa jälkeä, mutta onneksi se näkyi. Alkoi silti olla sen verran hämärää, että lumen pinnan muodot eivät enää erottuneet, niinpä sytytin otsalampun. Ahopään juurella kun pysähtyy, on usein hyvin hiljaista, niin oli nytkin.
Palasin valoladulle ja hiihdin Rönkönlammelle. Sieltä kännyin takaisin kohti Saariselkää. Ensimmäisen päivän lenkki oli reilu 20 km. Saapa nähdä, millainen keli on huomenna. Kylmempää on luvassa, mutta niin oli täksikin päiväksi.
Kategoria(t):Hiihto|Avainsanat:hiihto, Saariselkä|Kommentit pois päältä artikkelissa Kaamos lopuillaan Saariselällä
Talven 2009-10 hiihtokilpialuista ja lumisesta pakkastalvesta on julkaistu aiemmin kaksi osaa, nyt on vuorossa kolmas ja viimeinen. Tekstit ja kuvat ovat peräisin vanhasta blogistani, jota ei ole enää saatavilla netin kautta.
Levillä on tänä talvena avattu uusi latu Loukisenvaaran yli. Se lähtee Sammun tuvalta, menee Loukisenvaaran yli ja päätyy lähelle Rautuskylää, uutta latua on noin 11 km. Sitähän piti lähteä heti kokeilemaan. Latu osoittautui oikein mukavaksi. Sammun tuvalta mentiin ensin Ounasjoen yli, sitten jonkin matkaa tasaista suota pitkin, kunnes alkoi pitkä ja loiva nousu ylös Loukisenvaaralle. Nousua oli kaikkiaan 60 metriä kahden kilometrin matkalla. Maasto oli hienoa mäntykangasta. Ylhäälle vaaralle oli rakennettu taukopaikka, laavu. Maisemat Levin suuntaan olivat oikein hienot, vaikka sää ei kummoinenkaan ollut. Alas tultiin pohjoisrinnettä välillä loivasti, välillä vähän vauhdikkaammin. Loukisen ylityksen jälkeen loppumatka uudesta ladusta Rautuskylän lähelle olikin sitten tasaista suota.
Keli siis oli pilvinen niin kuin kuvasta näkyy. Lämpötila oli käynyt aamulla hetken aikaa hiukan pakkasen puolella, mutta päivällä oli +5 lämmintä eli jo tutuksi tullut vesikeli. Hiihdin samoilla suksilla ja samoilla voiteilla kuin Pellon hiihdoissa toissa päivänä eli siis perinteistä. Vähän pehmeää oli, kun tuli otettua kisasauvat, vähän sauvanpaikat pettivät tasatyönnössä. Päivän lenkiksi riitti 30 km, sen verran kolmen päivän kisaputki väsytti.
On tullut muutama arvailu Ylläksen latuja tuntevilta eilisen kisan ladusta. Ei, ette tiedä sitä latua, se ajetaan vain Ylläksen kisoja varten. Ja hyvä niin, se ei ole ihan terveellinen kuntohiihtäjälle, uskokaa pois. Se hurjalta vaikuttava Iso-Ylläksen lämpölatu ylhäällä rinteessäkin on vain kalpea aavistus kisaladusta. Sitä kyllä hiihdetiin muutamassa kohdassa pätkiä. Hyvä esimerkki oli kohta, jossa hiihdettiin ko. valaistua latua 300 metriä, sitten kurvattiin pari kauheaa laskua alarinteeseen 30 metriä alemmas ja sitten takaisin ylös valoladun yläpuolelle. Sieppijärven Sisun sivuilta löytyy latukartta ja profiili (ei löydy enää vuonna 2022). Siinä viitosen latu on sama kuin nykyinen kisalatu, korkeustiedot ovat hiukan tarkentuneet eli pitää olla HD 82 m, MM 41 m, MT 184 m. Siinä on myös mukana vanha 7,5 km latu, joka ei nyt ollut käytössä.
Kun on ollut puolilepopäivä, on ollut aika laittaa ajantasalle kuvauksia massahiihdoista. Ihan kaikkia hiihtämiäni pitkiä hiihtoja ei ole kuvattu, mutta muutama kuitenkin. Mm. Birkebeinerrennetistä löytyi koneen kätköistä lähes valmiiksi kirjoitettu pitkä juttu, nyt sekin on luettavissa. Siinä on paljon sellaista juttua, jota ei lue missään suomeksi eikä kaikkea ihan tuosta vaan löydy norjaksikaan.
Telemarkia (6.4.2010)
Taas yö ilman pakkasta, aivan nollan pinnassa lämpötila kumminkin oli käynyt aamulla. Tunturissa sen sijaan oli ollut pakkasta koko yön, aamulla kylmimmillään -3 astetta, joten rinteet olivat aamulla hyvässä kunnossa. Niin, oli siis telemark-päivä. Levillä rinteet aukeavat nykyään klo 9.30, joka auttaa vähän asiaa kevätkeleillä, ennen ne avattiin vasta klo 10. Kaukana ollaan yhä Alppien systeemistä, missä rinteeseen mennään jo kahdeksan ja yhdeksän välillä.
Maisemaa Leviltä Ylläksen suuntaan
Päivä oli jotain puolipilvisen ja pilvisen väliltä. Alkuiltapäivästä aurinko paistoi jonkin aikaa ja teki äkkiä rinteistä tosi pehmeitä ja sohjoisia, alhaalla lämmintä oli taas sama +5 kuten muinakin päivinä. Ylläksellä ja Aakenuksella aurinko näytti paistavan enemmänkin, samoin Pallaksella, mutta ei tällä kertaa Levillä. Toisaalta rinteet pysyivät hyvässä kunnossa edes aamupäivän, kun oli pääosin pilvistä.
Tänään ei ollut juurikaan hissijonoja eli aika moni on lähteyt eilen kotiin ja pääsiäisen pahimmat ruuhkat ovat nyt ohi. Kyllä väkeä tosin edelleen riittää, jos sattuu väärään paikkaan väärään aikaan. Minä satuin lounaalle oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, klo 12.45 gondolin ala-aseman ravintolaan. Vajaa tunti myöhemmin, kun lähdin pois, jonoa oli ulos saakka. Ja klo 15.30 ski-bussi oli niin täynnä, että ei meinannut sekaan mahtua.
Aakenuspirtti, NIS ja askelkyykky (7.4.2010)
No onko se nyt taas seonnut, miten nuo otsikon asiat voivat liittyä mitenkään toisiinsa…, vai…? Pitääkö otsikon sanojen muka liittyä toisiinsa, missä se on määritelty? Sitä paitsi ne liittyvät toisiinsa, tai jos ei toisiinsa niin ainakin itse juttuun. Joten lukekaa nyt sentään vielä vähän eteenpäin…
Aakenuspirtti, se on helppo, sehän liittyy siihen, että kiersin tänään Aakenuspirtin lenkin. Oli vielä illalla vaihtoehtona, josko lähtisi hiihtämään Lapponia-hiihdon toista kisaa Vuontispirtiltä Olokselle, mutta päätin kuitenkin lähteä täällä Levillä hiihtämään. Yö oli taas samanlainen kuin aikaisemmatkin eli pakkasta ei ollut, mutta lämpötila kävi nollassa aamulla. Ja päivällä on taas kerran +5 ja pilvinen keli. Olin tehnyt illalla luistelusuksiin karkeamman kuvion Skirollerin Speedy SSR -laitteella ja tarkoitus oli kokeilla, miten suksi toimii. Sehän toimi hyvin, vaikka ei siinä sohjossa puolen päivän jälkeen suksi hirveän hyvin luistanut, se ei imenyt yhtään, mikä on hyvä asia.
Muusan pirtti on taas tänä talvena auki. Olin menossa sinne innolla kahville, kunnes tajusin, että olin unohtanut ottaa rahaa mukaan. En sitten mennyt, hiihdin ohi kuitenkin. Kun Aakenuspirtillä käy, kumpaankin suuntaan on yksi kunnon nousu. Mennessä nousu alkaa Muusan päivätuvalta ja loppuu Homevaaralle, nousu on loivaa ja siinä on välissä pari laskua, pituutta sillä on 4,5 km ja korkeuseroa 130 m, kokonaisnousu 150 m. Ihan kunnon mäki siis. Homevaaralta tullaankin sitten 100 metriä alas aika rivakasti, vauhtia tulee niin paljon kuin uskaltaa ikinä vaan laskea. Nokia Sportstracker näyttää maksiminopeudeksi juuri tuossa Homevaaran laskussa 66 km/h ja se varmaan pitää paikkansa.
Homevuotso
Jos on menomatkalla Aakenuspirtille iso mäki, takaisin tullessa maasto onkin lähes tasaista suota. Yksi välin monista soista, Homevuotso, on tyypillinen esimerkki suomaisemista noilla tienoilla.
Tasainen suo-osuus loppuu melkein heti, kun tullaan takaisin Pyhän lenkille. Sitten onkin edessä Pyhän nousu. Ensin 90 metriä kilometrin matkalla, sitten pieni lasku 15 metriä kahdella sadalla metrillä ja vielä lopuksi 50 metriä nousua 600 metrin matkalla. Eli siis 1,8 km pitkä nousu, korkeuseroa 125 metriä ja kokonaisnousu 140 metriä. Se alkaa jo vetää vertoja Ylläksen kisaladun nousuosuudelle 2,7 km / 82 m / 170 m. Pyhän nousu ei tosin olisi FIS:in sääntöjen mukainen, koska siinä on yhtäjaksoista nousua 90 metriä, kun sääntöjen mukainen maksimi on 70 metriä. Mutta helpostikos siihen nyt pienen koukun tekisi, että olisi muutaman metrin lasku välissä. Tai pariin kohtaan 10 metrin lasku ja kauhea U-mutka alas… 🙂
Niin, se NIS. Madshus, Rottefella ja Rossignol toivat markkinoille uuden NNN-pohjaisen sideratkaisun, Nordic Integrated System eli NIS vuonna 2003. Siinä side kiinnitetään suksessa olevan uralevyyn ilman ruuveja ja sitä pystyy siirtämään eteen ja taaksepäin pienin pykälin. Ideana on paitsi välttyä poraamasta sukseen reikää, myös siteen siirrettävyys. Suksi toimii jonkin verran eri tavalla riippuen siitä, miten side on kiinnitetty suhteessa tasapainopisteeseen. Perinteisesti ruuvikiinnitteisissä siteissä homma on ollut kerralla selvä, kun side on ruuvattu kiinni, ikinä ei saa edes tietää, toimisiko suksi kenties paremmin, jos side oliskin hiukan eri kohdassa.
Olen itse satunnaisesti kokeillut lenkillä siirtää sidettä suuntaan taikka toiseen, mutta mitään perusteellisempaa testiä en ole tehnyt. Eikä NIS-siteitäkään ole kuin yhdessä luistelusuksiparissa, muissa suksissa on muuten samanlainen, mutta ruuveilla kiinnitetty Rottefellan NNN-side. Tänään tein yhdessä pienessä laskussa Pyhän lenkillä testin, jossa laskin kolme laskua (yksi ladulla, kaksi luistelubaanalla) neljällä eri sideasetuksella (yksi siirto, napsu, siirtää sidettä 5 mm). Luistossa oli pieniä eroja, suksi luisti parhaiten, kun side oli toiseksi taimmaisessa kohdassa. Kumpaankin suuntaan siitä siirrettäessä alamäkiluisto huononi. Erot eivät olleet isoja, mutta kuitenkin niin isoja, että sellaisilla eroilla olisi ollut helppo valita liukkain suksi kisaan. Suksen hiihdettävyys oli hyvin lähellä toisiaan kahdella keskimmäisellä asetuksella, mutta huononi ääripäissä. Sidettä olisi saanut vielä yhden napsun eteenpäin, mutta sitä en kokeillut. Jos side olisi ruuvattu perinteisellä tavalla ruuveilla, se olisi laitettu yhtä napsua, 5 mm, edemmäs, kuin mikä osoittautui minun painollani optimaaliseksi. Ero saattaa hyvinkin olla 10-20 sekuntia kympin kisassa.
Entäs se askelkyykky sitten? Eilen oli telemark-päivä ja telemark muistuttaa kovasti askelkyykkyä tasapainolaudalla, paitsi että se on huomattvasti mielenkiintoisempaa. Kokeilepa nyt sitten tehdä vaikkapa neljä tuntia askelkyykkyä salilla. Ja kun askelkyykkyä tekee tarpeeksi eikä sitä ole vähään aikaan tehnyt, aika moni lihas tulee aika kipeäksi. Ja muuten aika moni sama lihas kuin luisteluhiihdossa. Niinpä tänään varsinkin alku- ja loppumatkasta luistelu oli hiukan jäykähköä. En nyt viitsi tähän ryhtyä listaamaan niitä lihaksia, jotka touhusta tulevat kipeäksi, tämä juttu on muutenkin jo niin pitkä, että mahtaako sitä kukaan jaksaa edes lukea loppuun. Ja jos jaksoit, sovitaanko niin, että teet vaikkapa nyt yhden tunnin askelkyykkyä, tiedät sitten huomenna, mitä lihaksia tarvitaan telemarkissa.
Ai niin riekot. Niitä ei mainittu otsikossa, mutten usein Aakenuspirtin lenkillä näkee riekkoja, niin nytkin. Vähän ennen Homevuotsoa, siis suota mistä tuolla ylempänä oli kuva.
Muusan pirtti (8.4.2010)
Yllätys yllätys, viime yönä lämpötila oli koko ajan plussan puolella ja aamulla se kävi nollassa. Päivällä oli +5 ja pilvistä. Melkein aina kevättalvella Lapissa on osunut kohdalle hyviä kelejä jopa useimpina päivinä, parhaimmillaan aurinko on paistanut koko viikon ja yöllä ollut aina kunnon pakkanen. Nyt on toisin, kyllähän tällaisia vesikeliviikkoja aina on, mutta ei ole vaan sattunut kohdalle. Onneksi on ollut koko ajan lähes tuuletonta eli lumi ei ole roskaista, liisterisuksilla voi hyvin hiihtää. Mutta pehmeää on, sauvat menevät paikoin läpi, mutta onneksi vain paikoin, ja muutenkin puolen päivän jälkeen keli alkaa olla aika sohjoinen. Luistelubaana säilyy liukkaana hiukan kauemmin kuin latu, mutta toisaalta iltapäivällä jossain vaiheessa latu on taas liukkaampi kuin luistelubaana. Jos lähtisi kukon laulun aikaan, ehtisi aika pitkälle hyvällä kelillä, sen verran rapea keli aamuisin kuitenkin on. Eilen näin pari kaveria Aakenuspirtillä matkalla takaisin Ylläkselle. Olivat käyneet jo Levillä, lähteneet aamulla Ylläkseltä klo 6.
Muusan pirtti
Kun eilen jäi Muusan pirtti käymättä rahapulan takia, tänään muistin ottaa rahapussin mukaan. Rahapussin tosiaankin, osa ihmisistähän kutsuu lompakkoaan rahapussiksi, mutta minulla on hiihtolenkeillä ihan oikea rahapussi, sellainen vihreä, pieni, merkkiä Elkjøp. Jos joku ei tiedä, onhan se ihan yleissivistyksen kannaltakin hyvä tietää, että Elkjøp on norjalainen firma, senhän saattaa nimestäkin tietysti jo arvata, sama joka omistaa suomalaisen Gigantin eli siis Elkjøp on Norjan Gigantti. Tai ehkä Elkjøp ei sittenkään kuulu yleissivistykseen, mutta onpahan jotain täysin tarpeetonta nippelitietoa kumminkin. Nyt aihe vähän karkaa… Mutta se pieni vihreä muovipussi on ihan kätevä rahapussi lenkillä. Ja onhan se nyt ihan erilainen kuin vaikkapa se tuttu valkoinen Intersportin pikkupussi.
Muusan pirtti sijaitsee Pyhäjärven pohjoispuolella, sinne erkanee latu Pyhän lenkiltä pari kilometriä Merkkisenkaltion jälkeen. Muusan pirtiltä pääsee edelleen Pyhäjärven toista puolta takaisin Pyhän lenkille, ladut yhtyvät Muusan päivätuvalla Muusanlammin rannalla. En muista kuinka vanha Muusan pirtti on, eikä perinteisesti googlaamalla löydy sen parempaa tietoa kuin minun oma eilinen blogiartikkelini, joten tällä kertaa googlesta ei ole apua. Muusan pirtin latukahvilaa pitää kuitenkin tänä talvena mies, joka on viettänyt lapsuutensa samalla paikalla 60-luvulla. Muusan pirtti ei ole ollut latukahvilana viiteen vuoteen ja nyt kokeillaan, olisiko touhu kannattavaa. Toivottavasti olisi, mukava vanhassa pirtissä on aina istuskella ja pitää taukoa.
Tänään oli taas vuoro pertsalenkille. Laiskana miehenä en taas jaksanut tehdä muuta, kuin vetää sormella vanhan liisterin tasaiseksi ja laittaa vähän Swixin vanhaa pinkkiä pitoalueen keskelle kolmenkymmenen sentin matkalle lisää. Alla siis edelleenkin Pellon hiihtoihin laitetut sukset. Tänään sai Pyhän, tai Muusan, lenkki riittää. Pyhän nousu toki piti tänäänkin kiivetä, kun latu oli vielä juuri ajettu ja latu oli täysin ehjä. Piti noin tekniikkaharjoitusmielessä, tai oikeastaan vuorohiihdon tekniikan testaamiseksi, kokeilla, josko nousun pääsisi suoralla suksella liu’uttamalla ylös. Nousu oli siis se 1,8 km ja 140 metriä. Pääsihän sen, ei kävelemällä tai juoksemalla, vaan ihan oikeasti hiihtämällä, suksea liu’uttamalla. Eihän se tietysti montaa senttiä jyrkimmissä kohdissa liukunut, mutta liukui kuitenkin. Ja suksi liukui myös alamäkeen, Pyhän laskussa. Vesikelin perinteisen suksi ei ole todellakaan helppo hiihdettävä ja laskettava ladun sivussa, joten vauhti 50 km/h oli aika riittävä, tosin kovempaa se ei tällä kelillä vienyt.
Kun eilen jäi taukopaikat testaamatta, tänään piti testata myös Kätkän laavun letut lakkahillolla. Hyvää oli. Immeljärven jäällä oli Reijo Jylhä opettamassa jotakuta luistelemaan. Ei näkynyt Elixirin kuvaajia paikalla, mutta varmaan Elixir-keikasta kumminkin oli kysymys.
Kätkän kuru (9.4.2010)
Vaihteeksi yöllä lämpötila ei laskenut edes siihen nollaan ja vaihteeksi aamulla satoi räntää. Kun eilen tuli hiukan valiteltua huonoja kelejä, täksi päiväksi tuli sitten vieläkin huonompi keli. Iltapäivällä aurinkokin välillä paistoi, sääennusteen mukaan piti sataa vettä, silloin lämpömittari näytti vähän aikaa +8, muuten se on päivällä ollut +5. Keli ei siis edes aamulla ollut yhtään rapsakka ja satava räntä teki sen suorastaan nihkeäksi. Loppumatkasta alkoi olla jo niin pehmeää, että lumi ei ihan enää kantanut luistelupotkun alla.
Kätkän kuru
Päivän lenkki oli Kätkän lenkki eli lenkit sen kun lyhenevät. Mutta pakko on hiihtää vähän vähemmän, kun sunnuntaina odottaa 90 km pitkä Saami Ski Race Hetasta Kautokeinoon. Kätkän kuru on hieno paikka sekä kesällä että talvella ja sieltä on vuosien varrella kertnyt paljon hyviä kuvia. Tänään maisema ei nyt niin kovin hieno räntäsateessa ollut.
Hetta (10.4.2010)
Yöllä Levillä oli lämpötila koko ajan plussan puolella ja aamulla satoi taas räntää. Ei lähdetty Matin kanssa hiihtämään Levillä, vaan lähdettiin ajamaan jo kymmenen jälkeen Hettaan. Eipä täällä Hetassakaan mikään hyvä keli ollut, lämmintä +5 ja lenkin lopulla alkoi vielä paistaa aurinko. Aurinko ei tietysti yhtään haittaa, kun lumi muutenkin on jo märkää, päinvastoin, kyllä aurinko kelpaa, kun sitä aika vähän on näkynyt viime aikoina.
Käytiin kokeilemassa huomisen kisaladun alkukilometrit, missä noustaan Paljasselälle, nousua tulee viiden kilometrin matkalla vajaa 140 metriä, nousu oli mukavan loivaa. Täällä päin latujen kunnostustahti ei tunnu olevan ihan samalla tasolla kuin Levillä, sen verran kehnossa kunnossa osa laduista oli. Tosin voi olla, että paikallinen latukone on ollut viime päivät tekemässä latua eilistä Lapponia-hiihdon viimeisen päivän kisaa varten täältä Hetasta Olokselle ja tietysti huomisen latua.
Paljasselkä
Maisemat tällä ovat hienoja. Paljasselän lisäksi hieno paikka oli Pahtajärvi, jonka kautta latu tuli takaisin Hettaan.
Huomenna on sitten lähtö klo 9.30. Sinne on matkaa täältä Hotellin Hetasta vain reilu puoli kilometriä, joten kovin aikaisin ei tarvitse lähteä. Hiihdon jälkeen on bussikuljetus takaisin Kautokeinosta. Aamulla pitäisi olla pakkasta ja toivottavasti myös on. Sitten katsotaankin, miten lähelle Kautokeinoa ehtii ennen kuin keli menee märäksi.
Saami Ski Race (11.4.2010)
Aamulla klo 7 oli pakkasta -7 astetta ja taivas pilvetön. Näytti siltä, että ennusteet pitivät paikkansa, oli itse asiassa jopa kylmempää kuin piti ja hyvä niin. Lämpötila oli laskenut alle -5 asteen jo ennen kahta yöllä, joten keli ainakin aamupäivällä olisi todella hyvä.
Lähtö oli klo 9.30. Pääsin toiseen lähtöriviin ja olin 300 metrin jälkeen tiukassa mutkassa vasemmalle kahdenkymmen joukossa. Mutta olin kai pahaksi onneksi kuvitellut, että päivän kisa on ampumahiihtoa ja asetuin heti ensimmäisen mutkan jälkeen maakuuammuntaasentoon. Se oli vaan aika hurja paikka olla mahallaan jäisellä hangella pää tulosuuntaa kohti, kun miestä lappasi hirmuisella vauhdilla koko ajan mutkaan. Katsoin parhaaksi suojata pään käsillä ja maata siinä jonkin aikaa, ettei tulisi lisätörmäyksiä. Ei siinä sen kummempaa tapahtunut, mutkassa vaan oli liian monta miestä yhtä aikaa ja kun sukset sattuvat menemään vähän päällekkäin se on sitten menoa. Välineet pysyivät ehjinä, hiihtotrikoon polvessa on reikä, polvi on ruhjeilla ja hiukan turvonnut ja muutama mustelmakin löytyy. Mutta eivät ne hiihtoa haitanneet, vaikka alkuun vähän pahalta näyttikin.
Porukkaa pääsi niin paljon ohi hangessa makaamisen aikana ja letka alkoi heti rakoilla useamman kilometrin alkunousussa, joten oli pakko yrittää työnnellä tasatyöntöä loivassa nousussa porukan ohi. Siinä oli tietysti suuri riski, että jossain vaiheessa tulee noutaja, mutta jos olisi jäänyt letkaan hiihtelemään, lopputulos olisi joka tapauksessa ollut huono. Sain tulevan naisten sarjan voittajan (Heli Heiskanen) kiinni Paljasselkä-tunturin päällä 5 kilometrissä, siinä samassa porukassa hiihdettiinkin sitten seuraavat 75 kilometriä.
Suomen puoli reitistä, noin 40 km oli aika muhkuraista ja paikoin vähän pehmeää uraa, jossa oli paikoin aika vaikea hiihtää. Oli suota, järviä, tunturikoivikkoa, oikein hienoa maisemaa. Ladun varressa oli merkit 5 km välein ja painelin aina väliajan sykemittariin. Suomen puolella viitoset kulkivat pääosin noin 14 minuuttiin. Norjan rajan ylityksen jälkeen latu muuttui huomattavasti paremmaksi, tasaisemmaksi ja kovemmaksi ja vauhtikin kiihtyi entisestään, ensin mentiin alle 13 minuutin viitosia ja sitten jo noin 12 minuuttia. Oli paljon pitkiä järvenjääpätkiä ja lievä myötätuuli. Vauhdikkain viitonen oli väli 75-80 km, johon kuluin aikaa 10.43 mikä tarkoittaa 2.08 min/km eli lähes 30 km/h. Vedin itse letkaa koko matkasta yli 50 km.
Kun noin kovaa hiihtää pitkään tasaista maastoa ja saa sykkeenkin tasaisella varsin korkealla, tuntuu, että lihakset lakkaavat kokonaan toimimasta, kun tulee pienikin nousu. Pahin paikka tuon suhteen oli ennen 85 kilometriä, jossa oli hyvin pitkästä aikaa hiukan isompi nousu, tuntui, että vauhti loppuu kokonaan eikä pääse ikinä ylös. Sama ongelma näytti olevan onneksi muillakin.
Ennen maalia Kautokeinossa hiihdetiin ainakin pari kilometriä jokea vastatuuleen ja vastavirtaan, loivaan ylämäkeen siis. Lopuksi noustiin kauhea nousu ylös urheilukentälle, lähes kilometrin pitkä, paikoin jyrkkä, sohjoinen, likainen. Sen pääsi ylös sillä, että tiesi, että kohta hiihto loppuu.
Maali Kautokeinon urheilukentällä
GPS näytti matkaksi 89 km eli harvinaisen lähelle ilmoitettua 90 km. Aika oli 3.51 eli vauhti oli hurja 2.35 min/km. Loppusijoitus oli 23. Alun konttausta lukuunottamatta kaikki meni todella hyvin. Oli fyysisesti hyvä päivä, jaksoi hiihtää kovaa koko ajan. Suksi oli loistava. Keli oli loistava, vasta viimeisellä reilulla kympillä lumi alkoi kostua ja vasta viimeisessä nousussa se oli loskaista. Aurinko paistoi alkumatkan, sitten oli pitkään pilvistä ja lopussa taas paistoi. Voitelusta kinnostuneille päivän voitelu oli Swixin LF6 + HF8 + FC8. Lisäksi kuviona Skirollerin Speedy SSR:llä tehty kuvio.
Tämän aamun Lapin Kansassa sivulla 17 on todiste siitä, että eilen tosiaan tehtiin muutakin kuin roikuttiin letkan jatkona. Lehdessä on siis iso värikuva meidän letkasta, kun hiihdetään Näkkälän pohjoispuolella Stuorgoahtejávri-järveä pitkin.
Tänään oli aurinkoinen aamu Hetassa, lämpötila ei ollut käynyt pakkasella, mutta keli oli kuitenkin versin rapsakka. Niinpä päätimme tehdä lenkin Hetassa hienoissa maisemissa Ounastunturin rinteillä. Hiihdimme kohti Sioskurua 12 kilometriä, korkeuseroa Ounasjärven ja kääntöpaikan välillä oli 240 metriä eli Sioskurun ladun korkein kohta oli 530 metrissä Pyhäkeron rinteellä. Pyhäkero taas on Ounastunturin korkein huippu, 711 metriä. Maisemat olivat oikein kunnon tunturimaisemia. Porotokka oli aterioimassa melkein tunturin huipulla, josta aurinko oli jo sulattanut lumen pois.
Ounastunturi
Iltapäivällä ajoimme Äkäslompoloon. Täällä paistaa aurinko ja on +9 lämmintä.
Ylläs (13.4.2010)
Porojen tallaama latu
Tänään oli talven viimeinen hiihtopäivä. Sääennusteen mukaan piti sataa vettä, mutta aurinko paistoi melkein koko päivän ja aamupäivällä oli tosi liukas ja jäinen keli. Alkukokemus Ylläksen latujen kunnosta ei ollut kovin kehuttava, kun porotokka oli käskennellyt kilometritolkulla latuja pilalle. Maisemat toki olivat komeita heti alusta alkaen. Nilivaaran rinnesuolta oli komea näkymä Ylläkselle.
Nilivaaran rinnesuo
Päivän lenkki kiersi Äkäslompolosta Nilivaaran ja Hangaskurun kautta Kotamajalle ja sieltä edelleen Pyhäjärvelle. Pyhäjärvellä oli paljon pilkkijöitä ja paikoin hanki jäällä petti ja alla oli vettä… Lainiotunturi näkyi komeasti järveltä.
Pyhäjärvi
Kun Pyhäjärveltä oli selvitty lopulta kuivin jaloin, noustiin pitkä, mukavan vaihteleva nousu Kukasvaaralle, jossa latu oli oikein hyvä, poroista ei ollut tietoakaan. Kukasvaaralta laskettiin varsin vauhdikkaasti alas ja hiihdettiin Peurakaltioon kahville. Peurakaltiolta palattiin toista reittiä Kotamajalle ja Hangaskuruun ja sieltä Latvamajalle toiselle tauolle. Kun hiihto tuntui aina vaan hyvältä, päätin kiertää vielä Ylläksen Tunturijärven kautta. Matti lähti jo kämpille. Talven viimeiselle lenkille tuli mittaa 73 km, nousua 970 m ja aikaa meni tasan viisi tuntia.
Talven hiihdot on nyt siis hiihdetty. Kauden saldoksi tuli 2883 km, josta 1534 km perinteistä ja 1349 km luistelua. Talveen mahtui 26 kilpailua, yhteensä 364 kisakilometriä.
Paloheinä (22.4.2010)
Tänään oli talven viimeinen hiihtopäivä. Näkyy tuo edellinen juttu alkavan ihan samalla tavalla, jokohan se tällä kertaa pitäisi paikkansa… Sääennusteen mukaan piti sataa vettä ja satoi myös, lämpötila oli +3. Illalla ei todellakaan ollut liukas keli. Mutta Paloheinässä pystyi hiihtämään. Suunnistamaan oli alunperin tarkoitus mennä, mutta olen sen verran mukavuudenhaluinen, että en viitsinyt lähteä kylmään ja märkään metsään.
Latua oli vielä hiukan yli puolitoista kilometriä eli 1,8 km latu ilman stadionaluetta. Lunta oli ladulla paikoin puoli metriä, mutta viidestä kohtaa se oli puhki, vaikkakin aivan reunasta vielä pääsi sukset jalassa. Luisto oli paikoin kohtalainen, paikoin yhtä hyvä (lue huono) kuin Kautokeinon nousussa Saami Ski Racen lopussa eli suksi ei luistanut senttiäkään. Koska latu on jo puhki, sitä ei varmaankaan voida enää ajaa.
Paloheinä
Latu varattu -kyltti oli tyhjä, mutta ilmeisesti joku on luullut, että se oli varattu. No, oli siellä sentään toinenkin hiihtäjä. Paloheinän webikameran yhteydessä olevan laskurin mukaan latu on kierretty tänään 44 kertaa, minun osuuteni siitä on 10 kierrosta. Kuten lenkin jälkeen otetusta kuvasta näkyy, lumi ei ollut enää ihan puhdasta, sen verran mustaksi keltainen suksi meni.
Mutta nyt on sekin päivä nähty, että Helsingissä voi hiihtää 22.4. Ja hiihdetty myös. Edellinen ennätys, oma sellainen, oli 14.4. Näköjään olisi voinut hiihtää 16 km sijasta 17 km, nyt kauden hiihtomääräksi näyttää tulleen 2899 km.
Tuona talvena hiihdot todella loppuivat tuohon, mutta myöhempinä vuosina on etelässä hiihdetty vielä pidempäänkin: 2.5.2013 Oittaalla ja 1.5.2022 Hyrylässä.
Kategoria(t):Hiihto|Avainsanat:hiihto|Kommentit pois päältä artikkelissa Talvi, jolloin oli lunta, pakkasta ja hiihtokilpailuja, osa 3
TJELDNET 
