Ilolan ladut ennen ja nyt, osa 2: Ilolan 3 km

Ilolan 3 km 1980-luvun lopulla ja 90-luvulla (kartta Pihkaniskat 1990)

Viime maaliskuussa tein jutun Ilolan laduista ennen ja nyt. Jutussa oli vanha kartta 70-luvun lopun ja 80-luvun laduista Simonkylä-Ilola-Mätäkivi-Kulomäki-alueella. Aika paljon ladut ja maisemat ovat noista ajoista muuttuneet, se kävi hyvin ilmi.

Jutusta puuttui yksi merkittävä latu, Ilolan kolmonen. Joskus 80-luvun loppupuolella se tehtiin ja koko 90-luku sitä hiihdettiin. Lopullisesti se taisi jäädä pois käytöstä, kun Koivukylänväylää ruvettiin rakentamaan joskus 2000-luvun puolella.

Latu oli varsin erilainen kuin nykyiset ladut. Oli tiukkoja mutkia, jyrkkiä nousuja ja kohtuulisen vaativia laskuja. Enemmän se muistutti kilpalatua kuin muut ladut tällä seudulla. Ylä-Tikkurilan Kipinä sitä kilpalatuna käyttikin, jotain lasten hiihtokilpailuja taisi olla ja joskus keväällä Ilolan 30 km. Itse en ladulla koskaan kilpaillut, mutta satoja, ellei tuhansia, kertoja se tuli kyllä kierrettyä.

Ehkä parhaiten on jäänyt mieleen talvi 1991, kun ranne murtui hisu-kisoissa Ruokolahdella ja kuukausi piti liikkua lasikuitukipsin/lastan kanssa. Tietenkin hiihdin, pitkiä lenkkejä yhdellä sauvalla hiihtäen, pääosin ilman sauvoja. Varmasti tuon tammi-helmikuun sauvoittaluisteluista on hiihtotekniikkamielessä hyötyä vielä tänäkin päivänä. Ei ollut helppoa luistella ilman sauvoja ladun muutamia jyrkkiä nousuja ylös, kyllä siinä tekniikka kehittyi paljon.

Ja usein sitä tuli kierrettyä myös illalla pimeässä ilman lamppua. Nykyäänhän ”yöhiihto” on Ilolan laduilla suosittua puuhaa, tosin moni on nykyään sortunut lapun käyttöön. Ei ennen eikä nykyäänkään täällä lamppua kaipaa kuin silloin, kun kuuta ei ole, mutta on pilvetön taivas. Muulloin kaupungin ja lentokentän valot heijastuvat pilvistä ja näkee ihan hyvin hiihtää. Tai sitten saa hiihtää kuutamossa, kuten tämän viikon maanantaina. Joskus pilvettömän iltana ilman kuuta Ilolan ladulla oli kyllä pimeää, mutta hyvää tekniikkaharjoitusta sekin oli.

Yllä olevassa kuvassa latu on piirretty silloiselle, vuoden 1990 Pihkaniskojen suunnistuskartalle. Alla olevassa kuvassa taas sama latu on yritetty piirtää tuoreelle, vuoden 2021 kartalle. Osa ladusta jäi ensin Koivukylänväylän ja sitten Kehäradan alle, mutta suuri osa lenkistä olisi edelleen kierrettävissä. Aika paljon vaan ovat polut ja reitit muuttuneet 30 vuodessa, mutta suurelta osin ura olisi tosiaan vielä seurattavissa.

Ilolan 3 km 1980-luvun lopulla ja 90-luvulla (kartta Pihkaniskat 2021)
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Ilolan ladut ennen ja nyt, osa 2: Ilolan 3 km

Päivä pitenee vauhdilla

Päivä on jo melkein kolme tuntia pitkä

Päivä pitenee vauhdilla, vaikka ei se vielä pitkä ole. Kun kaamos loppui reilu viikko sitten ja aurinko nousi ensimmäisen kerran kuukauteen 7.1., tänään päivän pituus oli jo 2 tuntia 49 minuuttia. Aurinko nousi klo 10.55 ja laski klo 13.44.

Alla olevasta kuvasta näkyy hyvin, kuinka kovat tuulet tiistaina ja keskiviikkona pudottivat lumia puista. Ero on iso, jos vertaa vaikkapa maanantain kuviin.

Kovat tuulet pudottivat ison osan tykkylumesta
Kategoria(t): luonto | Avainsanat: | Kommentit pois päältä artikkelissa Päivä pitenee vauhdilla

Paluu ainakin puoliksi värikkääseen maailmaan

Laanioja Onninjäljen varressa

Tänään oli aamulla pakkasta -7 ja yöllä oli satanut vähän lunta. Iltapäivällä piti vähän lauhtua. Tuulta oli vähemmän kuin parina päivänä eikä taivas ollut kauttaaltaan paksussa pilvessä. Ajateltiin, että keli olisi yhtä liukas luistella kuin eilen, mutta se olikin päinvastoin tosi nihkeä. Hetken jo harkitsin, että käyn vaihtamassa pertsasuksiin, koska latu oli liukas, mutta tekemättä jäi.

Luulammen latu oli ajettu ensimmäistä kertaa ja tarkoitus oli käydä siellä katsomassa. Minä hiihdin Kuutamaoladun kautta ja Tiina lähti kiertämään Laanilan kautta. Huomasin jo Kuutamoladulla, että sitä oli mennyt kaksi pyöräilijää. Baana oli kuitenkin sen verran kova, että jäljet eivät oikeastaan ollenkaan haitanneet hiihtämistä. Sen sijaan Onninjälki oli parin päivän tuiskulumen jälkeen vielä latukoneen jäljiltäkin sen verran pehmeä, että pyörät olivat uponneet monin paikoin jopa 5 cm. Hiihdin Oikoladun risteykseen saakka ja totesin, että parempi kääntyä takaisin hiihtämään kunnossa olevia latuja. Pahimmillaan pyörillä oli ajettu jopa Luulammelle saakka ja onhan sieltä poiskin päästävä. Sanomattakin on selvää, että pyöräily on täällä kuten muuallakin kielletty ladulla. Täällä on pyöräilyä varten kunnostettu hienoja talvireittejä maastoon.

Tiina tuli vastaan Laaniojan sillalla ja jatkettiin siitä yhdessä Laanilaa kohti. Jatkettiin valolatua etelään ja päätettiin hiihtää Ahopään yli, josko vaikka aurinko näkyisi. No näkyihän se melkein.

Ahopää

Ahopäältä jatkettiin Kiilopään pihaan. Suksia ja autoja oli paljon vähemmän kuin viikko sitten, mutta jatkettiin silti evästauolle Sivakkaojan laavulle. Siellähän oli taas kylmä ja kun pitkä laskuvoittoinen osuus oli takana, taas oli varpaat ja sormet jäässä.

Sivakkaojalla oli pakkasta -10, mutta kun jatkettiin valolatua poroaidan ohi mäkeä ylös, vähitellen alkoi tulla taas lämmin. Aurinko paistoi vielä puiden latvoihin mäen päällä ja värjäsi ne vaaleanpunaiseksi. Vielä hienompia vaaleanpunaisia sävyjä näkyi pohjoisessa tuntureilla, mutta kuva jäi ottamatta, kun järkkäri ei ollut mukana.

Aurinko valaisi puiden latvat

Laaniselällä taivas oli vähän samaan tapaan violetti kuin muutama päivä sitten.

Laaniselkä

Loppumatkasta kuukin näkyi hetken aikaa.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Paluu ainakin puoliksi värikkääseen maailmaan

Hiihtokeli paranee ja tuuli kovenee

Hangasojan silta valoladulla Ahopään risteyksen lähellä

Hiihtokeli paranee, tänään oli ehdottomasti reissun liukkain keli. Pakkasta oli -3. Tuuli sen sijaan oli vielä kovempi kuin eilen, puolen päivän jälkeen kovimmillaan 17 m/s ja puuskat 25 m/s. Lauha keli ja kova tuuli pudottivat tänään aika paljon lunta puista, kuten jutun kuvistakin näkee. Eli viime viikonlopun kaltaisia postikorttimaisemia ei ole lähipäivinä tiedossa, vaikka olisikin pilvetöntä.

Tänään oli kevyen lenkin päivä, hiihdin Tiinan kanssa Rönkönlammelle ja käännyin siitä takaisin. Tiina jatkoi vielä Kakslauttasen lenkille. Tänäänkin etelään mennessä sai puskea vastatuuleen, mutta takaisin oli mukava tulla.

Tuulenpuuskat pudottivat välillä puista niin paljon lunta, että näkyvyys meni muutamaan kymmeneen metriin. Kyttäsin jonkun aikaa, että saisi sellaisen hetken kuvattua videolle, mutta eihän se kukkokaan käskien laula… Onneksi lumi ei pääosin tullut alas paakkuina vaan ennemminkin lumipilvenä. Tiina oli tosin nähnyt Kakslauttasen ladulle kaatuneen, tuulen ja tykkylumen kaataman puun.

Puissa on vielä lunta, mutta paljon sitä tänään putosi.
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Hiihtokeli paranee ja tuuli kovenee

Keli lauhtui, mutta tilalle tuli kova tuuli

Onninjälkeä, kuvassa siis on latu

Pakkanen lauhtui eilisestä 15 astetta, mutta samalla eilinen pieni viima tunturissa vaihtui melkoiseen myräkkään myös alhaalla. Tunturissa keskituuli lounaasta oli aika tasaisesti 15 m/s, puuskat kovimmillaan 23 m/s. Ihan riittävän kovaa tuuli myös alhaalla, jopa metsässä. Yöllä ja aamulla oli satanut pari senttiä lunta.

Mietin, lähteäkö hiihtämään luistellen vai pertsaa. Lumi olisi pakkasten jäljiltä vielä selvästi kylmempää kuin ilma -9, joten luistelukeli olisi varmasti nihkeä. Tuuli taas puhaltaisi latu-uriin lunta ja paikoin ladun kokonaan umpeen. Juuri noin se oli. Päätin luistella ja se oli varmasti ainakin minulle tänään paras ratkaisu. Ei hyvä, mutta paras.

Ajattelin ensin hiihtää Rumakuruun. En tiedä miksi, kun ei siellä varmasti näe koko Rumakurua. Hirvaskurua en uskaltanut hyvillä luistelusuksilla hiihtää, koska siellä paikoin maa vähän näkyy. Niinpä hiihdin valolatua, Prospektorin reittiä, jota muuten tulee varsin harvoin hiihdettyä, Kuutamolatua ja Onninjälkeä neljän ladun risteykseen.

Ei Onninjälkikään kovin hyvä idea ollut tällä kelillä, mutta niin vain olin ajatellut sitä hiihtää. Onninjäljellä paikoin koko latu oli ummessa ja koko ajan oli sellainen valaistus, että latua ei tahtonut millään erottaa. Oranssit lasit auttoivat hetken, mutta sitten satoi jäätävää tihkua ja lasit jäätyivät nopeasti umpeen eikä niitä saanut kuivattuakaan, jäässä kun olivat.

Niin, se Rumakuru. Sitä ei tosiaan tänään näkynyt, vaikka matkaa tuvalta kurun reunaan on tuskin sataa metriä. Yritin etsiskellä blogista kuvaa Rumakurusta. Aika kauas sai mennä ajassa taaksepäin, että löytyi kuva, jossa näkyy Rumakuru nähtynä tuvalta. Sellainen löytyi jutusta talvelta 2014. Olen ilmeisesti aina ajatellut, että en viitsi aina laittaa juttuun kuvaa Rumakurusta… Voisi vähän useammin laittaa, onhan se aika jylhä paikka.

Rumakuru näkyy hienosti Rumakurun uudelta tuvalta. Vaan eipä näkynyt tänään.

Onninjäljellä on yksi paikka, josta olen ottanut vuosien varrella aika monta kuvaa, niin tänäänkin. Ehkä hienoin kaikista on tammikuulta 2016.

Kuva Onninjäljen varrelta

Palasin siis Onninjälkeä takaisin Piispanojalle. Välillä sai puskea melkoista myräkkää vastaan, mutta välillä pääsi ihan hyvin eteenpäin. Laskuissa sai olla tarkkana, että pysyi ajetulla uralla, sen verran huonosti ura erottui. Kuutamoladun laskuvoittoisella osuudella Piispanojalta Laanilaan ei juurikaan tuullut, vaikka olin pelännyt kunnon vastatuulta. Sen sijaan Laanilasta poroaitaa kohti vastatuuli oli melkoinen. Kun Laanilasta nousee mäen ylös, sitten on pitkä ja loiva lasku kohti Ahopään risteystä. Hyvällä kelillä sen pääsee suurelta osin laskemaan, nyt sai luistella koko matkan.

Rönkönlammella pidin evästauon. Hiihtäjiä oli sen verran vähän, että kukaan ei ollut tehnyt tulia. Minäkään en viitsinyt tuhlata puita, pääasia, että sai syödä eväsleivän ja juoda kuumaa mehua tuulelta suojassa. Reppu oli siis taas mukana, siihen on niin tottunut, ettei sitä edes huomaa hiihtäessä. Mukana kulkee termarin ja eväsleivän lisäksi myös varapipo ja hanskoja/rukkasia. Nuo nykyiset tuvat, tai onkohan niiden virallinen nimi tulistelutupa, ovat aika onnettomia, kun tulet kyllä saa, mutta ei niitä lämpimäksi saa. Niissä on keskellä avoin tulisija ja päällä hormi, lämpö siis karkaa samantien. Viime vuoden jutussa on kuva Piispanojan tulisijasta, se on samanlainen kuin Rönkönlampi. Vanhoilla kunnon päivätuvilla, kuten Luttotupa ja Vellinsärpimä, on kunnon kamiinat, joilla saa kämpän lämpimäksi aika äkkiä ja vähillä puilla.

Tauon jälkeen hiihdin poroaidalle ja vielä vähän eteenpäin Tievatuvan risteykseen. Saariselällä poroaita ja latu risteävät monesta kohdasta ja on monta poroaidan porttia. Kuitenkin, kun joku sanoo hiihtävänsä poroaidalle, tarkoittaa juuri alla olevassa kuvassa olevaa poroaidan porttia. Se sijaitsee Kiilopäältä, Tievasta, Kakslauttasesta ja Laanilasta tulevien latujen risteyksessä, 3 km Kiilopäältä ja Kakslauttasesta, 2 km Tievatuvalta ja 7 km Laanilasta.

Saariselällä on monta poroaidan porttia, mutta kun puhutaan Poroaidasta, tarkoitetaan poroaidan tätä porttia 3 km Kiilopäältä.

Sitten alkoikin päivän mukavin osuus, myötätuulessa takaisin Saariselälle. Vauhtia saikin varsin mukavasti loivissa laskuissa savoitta luistelemalla parhaimmilaan reilusti yli 30 km/h.

Lenkille tuli mittaa 40 km eikä se ollut ihan kevyt nihkeä kelin ja tuulen takia. Ja tällä kertaa piti enimmäkseen keskittyä hiihtämiseen eikä maisemien katseluun ja kuvaamiseen. Nousua tuli kaikkiaan vajaa 600 metriä ja suurin nousu oli 62 km Tievatuvalta poroaidan ohi mäen päälle kohti Laanilaa.

Reittiprofiili
Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Keli lauhtui, mutta tilalle tuli kova tuuli

Aurinko ja kuu paistoivat yhtä aikaa Kaunispäällä

Matalalla olevan auringon valo siivilöityi lumisten oksien välistä

Tänään oli taas kylmä päivä, kylällä -24, tunturissa -13. Tuulta oli taas jonkin verran (6-8 m/s) ylhäällä tunturissa. Tänään ei hiihdetty, paitsi Tiina hiihti Kaunispäälle. Tulevina päivinä pitäisi olla hyvä hiihtokeli eli lauhempaa, mutta myös tuulisempaa. Kuvauskelit taas menevät huonompaan suuntaan, mutta onhan niitä jo monta päivää ollut. Käytiin päivällä Kaunispäällä, minä kävellen ja Tiina siis hiihtäen.

Jokainen pakkaspäivä tuo aina erilaisia värejä, toki aina jotain samaakin. Ja aina tällaisina päivinä löytyy hienoja kuvauskohteita. Tänään Kaunispäällä paistoi sekä aurinko että kuu. Kuu nousi auringon vaaleanpunaiseksi värjäämien tykkylumipuiden takaa, aika erikoinen näky sekin.

Kuu nousee auringon vaaleanpunaisiksi värjäämien tykkypuiden takaa

Ylös Kaunispäälle kiivetessä meinasi tulla vähän lämmin, mutta ylhäällä viima kyllä piti huolen, että enää ei ollut hiki. Yhtenä hienona yksityiskohtana löytyi lumiaita, joka suojaa Kaunispään huipulle nousevaa tietä. Siitä näki hyvin, että aita teki sen mihin se on tarkoitettukin.

Lumiaita Kaunispäällä

Joku näytti kuvaavan huipun ympäristössä dronella. Reipas kuvaaja oli tullut ylös läskipyörällä kaikkine varusteineen. Paljon muitakin maisemien katselijoita oli liikkeellä.

Kaunispään rinne
Kaunispään latu

Tiina tosiaan hiihti Kaunispäälle, matkaa tuli suuntaansa 3 km. Muutama tienylitys osuu nykyiselle ladulle eikä ainakaan näillä lumilla vielä pääse sukset jalassa koko matkaa. Ja paikoin oli ollut aika niukasti lunta eli varsinkin alas laskiessa on syytä varoa naarmuttamasta suksiaan.

Kun aurinko laski, Kiilopään suunnassa maisema alkoi sumentua epäteräväksi eikä syynä ollut silmät tai kamera. Mahtoiko sinne kertyä usvaa, pilviä vai pöllysikö lumi tuulessa, se ei selvinnyt. Ehkä kaikki yhdessä. Hieno näky joka tapauksessa, oli syy sitten mikä tahansa.

Maisema Kiilopään ja Niilanpään suuntaan
Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Aurinko ja kuu paistoivat yhtä aikaa Kaunispäällä

Tunturiretki Vahtamapäälle

Tykkypuita Iisakkipään rinteellä

Kylmien päivien jälkeen tuli vielä kylmempi päivä. Aamulla oli kylmä, päivällä ja alkuiltapäivästä vielä kylmempi. Tunturissa oli tänään ”lämmintä”, mutta siellä kävi pieni, raikas viima. Kurujen pohjilla taisi alkuiltapäivästä olla lähes -35.

Lähdin tänään tunturiretkelle tunturisuksilla (Åsnes Mountain Race 46). Ennen olen niihin pakkaskeleillä laittanut pitovoiteet, mutta tänään ajattelin kokeilla, miten Åsnesin lyhyet X-skin-pitokarvat toimivat vitilumella. Kostealla ja pehmeähköllä alustalla ne ovat toimineet parhaiten, jääkelillä ja jäisellä hangella huonoiten. Pito on kyllä aina ollut loistava, mutta luisto ei. Oli vähän epäilys, että tällä kelillä pitovoitelu olisi parempi ja epäilys osoittautui täysin oikeaksi. Nehän eivät luistaneet mihinkään, karva kahnasi ja varsinkin karvan kiinnityskohdan muovipalikka, joka suojaa karvan etureunaa kulutukselta. Kovalla ladulla se ottaa kiinni ja kylmällä vitilumella tunturissa edes mohair-karva ei luista mihinkään. Pito oli kyllä loistava, vaikka puuhun olisi kiivennyt.

Suunnitelma oli nousta Iisakkipään latupohjaa Vahtamapään rinteelle viime vuoden tapaan ja päättää sitten jatkosta. Aina Pääsiäiskurun lähelle latupohja oli käytännössä kävelty polku. Ennen Iisakkipään latu on ollut tähän aikaan jo auki, mutta nykyään se avataan vasta helmikuussa. Pääsiäskurun kohdalta eteenpäin menivät muutamat suksen jäljet ja hankikin kantoi ylhäällä tunturissa varsin hyvin.

Iisakkipään ladun ylin kohta Vahtamapään rinteellä, maisema Kiilopään, Niilanpään ja Rautupään suuntaan

Iisakkipään latureitin ylimmässä kohdassa (410 m) pysähdyin ottamaan kuvia ja miettimään, mihin seuraavaksi. Olin jo vähän matkaa pitänyt kameraa kaulassa, koska sillä saa otettua kuvia rukkaset kädessä toisin kuin puhelimella. Tosin kameran metallirunko oli tosi kylmä rukkasen läpikin. Päätin nousta Vahtamapäälle. Viime vuoden reitti Rumakurun kautta Ahopäälle ja Kiilopäälle tuntui tällä kelillä aivan liian pitkältä. Lähdin nousemaan kohti keskimmäistä Vahtamapään kolmesta huipusta. Vahtamapää on ylhäältä hyvin laakea ja huiput melko saman korkuisia.

Maisemaa Tankavaaran suuntaan

Vaikka tänään oli samanoloinen pakkaspäivä kuin eilenkin, valaistus oli erilainen ja näkyvillä erilaisia värejä. Tänään oli erityisesti oranssin sävyjä. Vahtamapään huipulta näkyi Sokostin suuntaan. Sekä tunturit että taivas olivat saman sävyisiä.

Sokostin suuntaan

Tarkoitus oli käydä Vahtamapään kaakkoisella huipulla, mutta viima yltyi ylhäällä niin, että lumi lensi pintaa pitkin. Päätin kääntyä takaisin ja alemmaksi rinteeseen. Tuuli ei siellä osunutkaan enää samalla tavalla, mutta lumi oli upottavampaa kuin ylhäällä. Alamäkeenkin sai hiihtää. Alla olevasta kuvasta näkee, että siinä ei suksi ole alamäkeen luistanut.

Latu alas Vahtamapäältä

Moni Saariselällä käynyt, varmasti lähes kaikki, on nähnyt Rumakurun. Sehän on tuttu näky monissa kuvissa, yleensä kuvattuna Rumakurun uudelta tuvalta, joka ei parin päivän takaisen jutun mukaan ole kovin uusi. Harva on nähnyt sitä lintuperspektiivistä Vahtamapäältä.

Rumakuru lintuperspektiivistä Vahtamapäältä

Aurinkokin näyttäytyi hetkeksi ennen auringonlaskua tunturien taakse.

Auringonlasku Vahtamapäällä

Puurajan tuntumassa pidin evästauon. Tarjolla oli taas kuumaa mehua, eväsleipä, pari piparia ja vähän suklaata. Ylhäällä hiihtäessä olin pitänyt käsissä lapasia ja hiihtorukkasia. Evästauon jälkeen piti laittaa päälle vielä nahkaiset päälihanskat. Neljän ladun risteykseen ei ollut pitkä matka. Siellä mittari näytti -25 ja se on siellä todella kylmä, se on kuitenkin 355 metrin korkeudessa.

Huomasin kuun nousseen tykkylumipuiden takaa. Pakko oli ottaa sauvat käsistä, reppu selästä ja kaivaa kamera esiin. Sen verran hieno näky se oli ja kuvakin onnistui.

Kuu nousee tykkupuiden takaa neljän ladun risteyksessä

Olin alunperin suunnitellut hiihtäväni kesäpolun pohjaa Kuutamoladulle ja sitä takaisin kämpille. Lumi oli kuitenkin metsässä niin upottavaa, että päätin lähteä Hirvaskurun kautta. Tiesin toki, että tällä kelillä pakastearkussakin tulisi hiki verrattuna Hirvaskuruun, mutta se oli kuitenkin selvästi nopein ja lyhyin reitti takaisin.

Kuten toissa päivänä kirjoitin, Hirvaskuru on kylmä paikka. Erityisesti lenkkien loppupuolella iltapäivällä tai illalla, kun kurvaa neljän ladun risteyksestä Hirvaskuruun, kylmyys on taattu. Nyt kun neljän ladun risteyksessäkin oli poikkeuksellisen kylmää, Hirvaskurussa olisi taatusti sikakylmää. Arvaus osui oikeaan. Kylmimmät paikat olivat kapean kuruosuuden alapää ja myöhemmin suon reunaa kulkeva suora latuosuus. Arvelen pakkasta olleen noin -35 astetta, koska samaan aikaan Tiina oli katsonut valoladun ja Kuutamoladun risteyksessä olevan mittarin näyttävän -29. Ja se on tunnetusti lämmin paikka verrattuna Hirvaskuruun.

Kannatti kuitenkin hiihtää kurun läpi, näin siellä koskikaran. Purossa, joka ei itse asiassa ole mikä tahansa puro vaan Lutto-joen latva, vesi tulee nähtävästi lähteistä, koska pienikin määrä vettä pysyy sulana. Mikäpä olisi parempi paikka koskikaralle, saa asustaa Hirvaskurussa ympäri vuoden, eikä tarvitse lähteä hakemaan kauempaa sulia paikkoja talveksi tai hienoja tunturipuroja pesimäpaikaksi. Hirvaskurusta löytyvät molemmat.

Päivän retki ei ollut kilometreissä pitkä ja vauhti oli patikkaretken luokkaa. Mutta olihan taas hieno päivä.

Päivän reitillä oli yksi mäki
Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Tunturiretki Vahtamapäälle

Aina vaan kylmempää, ja myös hienompaa

Latusillalta Iisakkipään suuntaan

Eilen oli isot lämpötilaerot tunturin ja laaksojen välillä ja tuulta oli vähän. Tänään taas oli tasaisesti -20 kaikkialla ja tuulta aika paljon. Vaikka laaksoissa ei ollutkaan ihan niin kylmä kuin eilen, päivä oli kuitenkin aika kylmä tuulen takia.

Tänään oli vähän lyhyemmän lenkin päivä. Hiihdettiin Kuutamoladun, Onninjäljen ja Oikoladun kautta Ahopään juurelle ja sieltä Laanilan kautta takaisin. Vaikka hiihdettiin sama lenkki, hiihdettiin kumpikin omaa vauhtia koko lenkki. Maisemat olivat tänään vielä eilistäkin hienommat. Päivän erikoisuuksia olivat vaaleanpunainen tunturi ja pohjoisen taivaan sävyt vaaleanpunaisesta violettiin.

Vahtamapää näkyy lumisten puiden takana Kuutamoladulta

Alkupäivinä ei täällä ole juuri lintuja näkynyt, mutta tänään näin Piispanojalla viisi lapintiaista. Ne vaikuttivat siltä, että olisivat varmasti tulleet hakemaan rusinoita ja pähkinöitä kädestä. Oli vaan turhan kylmä keli niitä ruveta syöttämään. Tiina oli nähnyt myös riekon.

Osa laduista oli tänään ajettu, osa ei. Ne ladut, joita ei ollut ajettu, olivat selvästi liukkaampia. Näillä keleillä olisi parempi, että latuja ei ajettaisi joka päivä. On ihan turhaa tuhlata resursseja ajamiseen, kun ladut olisivat paremmat ilman ajamista. Valitettavasti päivän lenkille ei osunut tänään ajamatonta latua kuin pätkä Onninjälkeä.

Hetki liukkaampaa latua Onninjäljellä, kuukin oli jo noussut.

Oikolatu oli ajettu tänään. Se oli toki liukkaampi kuin eilen, mutta ei se liukas silti ollut. Latukone oli kaivanut jonkin verran kiviä esiin, joten tarkkaan sai katsoa, ettei naarmuttanut suksia. Kun taaksepäin katsoi, pohjoiseen, maisema oli näkemisen arvoinen vaaleanpunaisen ja violetin sävyissä. Kauempana Iisakkipään rinne näkyi vaaleanpunaisena, harmi vaan, että ei ollut mukana järkkäriä ja teleobjektiivia.

Maisemaa Oikoladulta
Vaaleanpunainen tunturi

Päivän kylmin osuus oli juuri Oikolatu, siinä tuuli osui aika lailla vastaan. Myös Ahopään juurelta kohti valolatua laskiessa naamaan kävi viima aika lailla. Valoladulla tuuli ei enää osunut. Ahopään risteyksen ja Laanilan välillä, juuri ennen Laanilan pitkää laskua, oli pakko taas pysähtyä ottamaan kuvaa. Vielä Oikoladulla enemmän vaaleanpunaiset sävyt pohjoisella taivaalla olivat alkaneet muuttua tummemman violetin sävyiksi. Tällaisia värejä saa täällä usein ihailla iltapäivisin kaamoksen päätymisen tienoilla pakkaspäivinä.

Laanilan eteläpuolelta Kaunispään suuntaan

Loppulenkilläkin oli vielä hienoja maisemia katsottavaksi, mutta hyviä kuvia ei enää tullut. Vähän kylmä päivä ja nihkeä keli tänään oli hiihdon kannalta, mutta niin kuin aina täällä tammikuussa, kylmät päivät ovat niitä kaikkein hienoimpia.

Tänään kaikissa muissa mittareissa ladun varrella oli -20 paitsi Laanilan notkossa, jossa oli -23. Laanilan notkohan on yksi kylmimpiä paikkoja täällä. Pohjoisempana, Inarissa ja varsinkin Utsjoella, oli tänään lämpimämpää. Sen sijaan 35 km etelään Vuotsossa oli koko päivän -32 astetta.

Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Aina vaan kylmempää, ja myös hienompaa

Kirkas pakkaspäivä

Hirvaskurussa aamulla

Tänään oli ennustettu pakkasen kiristyvän päivän aikana. Ilmatieteenlaitoksen mukaan sen piti kiristyä jo aamulla, Yrnon (yr.no) mukaan vasta iltapäivällä. Lähdettiin hiihtämään jo hyvissä ajoin ja päivän aikana selvisi, että Yrno oli tällä kertaa oikeammassa. Aamulla pakkasta oli vain -13 astetta Saariselän mittauspisteellä, kun sitä nyt illalla klo 19 on -24. Tunturissa on koko päivän ollut noin -12 astetta.

Päivän lenkki suuntautui alkuun Hirvaskurun kautta kohti neljän ladun risteystä. Hirvaskurussa oli aamulla vielä hämärää ja myös aika kylmää, niin kuin melkein aina. Lämmin siellä tulee lähinnä vain kevättalven päivinä, kun aurinko porottaa vastaan noustessa kurua ylöspäin eikä tuuli osu ollenkaan. Erityisen kylmä se on monesti lenkin loppupuolella, kun lähtee laskemaan kurua alas neljän ladun risteyksestä. Tuntuu kuin laskisi kellariin. Mutta kuru on hieno, siksi sitä on aina mukava hiihtää.

Hirvaskurussa oli paikoin aika niukalti lunta, muutamassa kohdassa saa vähän varoa suksiaan, varsinkin jos laskisi alaspäin. Latukoneella se pystytään kuitenkin jo ajamaan ja pääosin se on hyvä. Maisema muuttuu hetkessä, kun noustaan kurusta neljän ladun risteyksen lähelle, kurumaisema muuttuu kumpuilevaksi tunturikoivikoksi ja taustalla näkyy Vahtamapään rinne.

Hirvaskurun latua juuri ennen neljän ladun risteystä. Vasemmalla nousee Vahtamapään rinne.

Neljän ladun risteyksestä hiihdin Rumakuruun. Latu loppuu sinne, kurun kohdalle, uuden tuvan pihaan. Tai eihän se mikään uusi tupa ole, mutta uudempi kuin vanha tupa puoli kilometriä alempana. Uusi tupa on 62 vuotta vanha, rakennettu vuonna 1960. Vanha tupa on 1800-luvun lopulta.

Palasin takaisin neljän ladun risteykseen tarkoituksena hiihtää Onninjäljen ja oikoladun kautta Ahopäälle. Tiina jatkoi matkaa suoraan neljän ladun risteyksestä ja tarkoitus oli, että saan jossain vaiheessa kiinni. Neljän ladun risteys on saanut nimensä tietysti siitä, että se on neljän ladun risteys. Risteyksestä lähtee Hirvaskurun, Iisakkipään ja Rumakurun/Luulammen ladut sekä Onninjälki Piispanojalle. Iisakkipään latu ei ole vielä auki. Onninjäljen nimen historiaa en tunne.

Onninjälki neljän ladun risteyksen lähellä

Onninjälki on hieno latu, se kulkee suuren osan matkasta Piispanojalle yllä olevan kuvan kaltaisessa maisemassa. Poikkesin Onninjäljeltä reilusti ennen Piispanojaa Oikoladulle joka tunnetaan myös Ahopään välilatuna. Se oli vielä muutama vuosi sitten kelkalla tehty luontolatu, mutta nyt sitä on muutama vuosi ajettu latukoneella hiukan eri linjauksella. Minusta vanha kelkkaura oli maisemiltaan hienompi, se kulki hienon suolaakson reunaa.

Oikolatu oli ajettu viimeksi viikko sitten ja se oli aivan hirvittävän nihkeä. Ei tänään muutenkaan mikään lentokeli ollut, mutta aamulla ajetuilla laduilla suksi luisti alamäessä sentään alas saakka toisin kuin eilen, ylämäet olivat selvästi nihkeämpiä. Kovalla pakkasella suksi luistaa sitä paremmin mitä kovempaa hiihtää, mutta pitkällä lenkillä ei taas ole järkevää hiihtää liian kovaa.

Oikoladun jälkeen Ahopään latu tuntui hetken liukkaalta, mutta kun nousu jyrkkeni, aika nihkeää se oli. Ahopään nousussa pohjoispuolelta tulee 75 metriä nousua 900 metrin matkalla. Vaikka olin ylhäällä siihen aikaan, että auringon olisi pitänyt näkyä, aivan taivaanranta olikin pilvien peitossa. Laskussa sentään pääsi aika kovaa, laskua tulee 93 metriä 1400 metrin matkalla Kiilo-ojan varteen.

Evästaukopaikka Sivakkaojan ladun korkeimmassa kohdassa

Vakiotaukopaikka Kiilopää jäi tällä kertaa käymättä. Suksia oli telineissä kuin kevättalvella ja parkkipaikka täynnä autoja. Se ei siis näinä aikoina ole järin terveellinen paikka. Jatkoin matkaa Sivakkaojan latua ja pysähdyin evästauolle ladun korkeimmalle paikalle, kun arvasin, että Sivakkaojan laavulla voi olla aika kylmä. Repussa oli eväsleipä ja termospullollinen kuumaa mehua.

Päivän lenkin reittiprofiili. Polarin korkeuslukemat taas ovat vain suhteessa oikein, asteikko on väärä.

Taukopaikalta tulee laskua 80 metriä vajaan neljän kilometrin matkalla. Tällä kelillä se oli pääosin työnnettävää, mutta vauhdikasta kyllä. Sain Tiinan kiinni vasta Sivakkaojan laavulla. Siellä oli ollut aika kylmä syödä eväitä, mutta toisaalta tulet vähän lämmittivät, olivat pyöräilijät kuulemma tehneet. Aika kylmää on pyöräilykin tällä kelillä. Ladun alimmassa kohdassa Sivakkaojan varressa suolla pakkasta oli arviolta -30. Mittaria siellä ei ollut, mutta naamassa ja käsissä tuntui todella kylmältä. Jonkin matkaa ylempänä tuntui selvästi lämpöisemmältä ja mittari näytti -22.

Päivän toiseksi suurin nousu oli Sivakkaojan suolta poroaidan kautta Laanilan suuntaan mäen päälle, reilun kahden kilometrin matkalla 63 metriä nousua. Siinä alkoi tulla vähitellen taas lämmin. Valaistus alkoi iltapäivällä taas muuttua erilaiseksi. Oranssin ja keltaisen sävyt vaihtuivat sinisen ja violetin sävyihin iltapäivän hämärtyessä.

Tykkylumipuita hämärtyvänä iltapäivänä

Tällä kertaa Laanilan laskun sai laskettua alas asti muutamalla työnnöllä, kun eilen piti työntää lähes koko matka. Laanilan notkossa oli taas kylmä niin kuin melkein aina, tällä kertaa -25. Tosin parikymmentä metriä ylempänä Prospektorin risteyksessä mittari näytti -22 eli ei ihan lämmintä ollut enää ylempänäkään.

Vielä erilainen valaistus oli loppumatkasta, kun katseli tunturien ylärinteitä. Iisakkipään ja Vahtamapään rinteen näkyivät puiden välistä niin, että kuvaa ei saanut. Sen sijaan Kaunispään rinne näkyi hyvin. Ihan sellaista kuvaa en saanut, miten silmä valaistuksen näki, mutta alla oleva kuva on edes sinne päin.

Kaunispään rinne hienossa iltapäivän valaistuksessa

Tämänkään päivän lenkillä eivät kilometrit kertyneet, mutta maisemat olivat sitäkin hienommat.

Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Kirkas pakkaspäivä

Nollakeli vaihtui kunnon pakkaseen

Kaunispäältä alas. Aurinko näkyy keskellä horisontissa.

Eilen Helsingissä autojunaan noustessa oli lämpötila nollan pinnassa, aamulla Rovaniemellä -20 pakkasta ja matkalla Saariselälle alimmillaan -30,5 astetta Vuotson pohjoispuolella. Aamulla autovaunujen lukkoja availtiin kaasuliekillä, sen verran hyvin olivat jäätyneet.

Sodankylässä käytiin kaupassa ja Saariselälle ehdittiin puolen päivän jälkeen. Maisemat olivat olleet todella hienot Sodankylästä eteenpäin, kun auringon ensimmäiset säteet kaamoksen jälkeen värjäsivät paikoin lumisten puiden latvat ja pohjoisen taivaan. Harvoin pääsee ajamaan vastaavissa maisemissa.

Päätimme ajaa tullessa suoraan Kaunispäälle katsomaan maisemia. Ensimmäistä kertaa kaamoksen jälkeen osaksi taivaanrannan yläpuolelle noussut aurinko olikin hyvin erikoinen näky. En muista koskaan nähneeni samanlaista punaista kuviota auringon ympärillä.

Aurinko nousi osaksi taivaanrannan yläpuolelle.

Hiihtämäänkin tänään ehdittiin alkuillasta. Pakkanen oli lauhtunut -17:ään ja lenkin aikana edelleen -15 asteeseen. Kun aamulla oli ollut pakkasta noin -30 ja lenkin aikana satoi jatkuvasti hyvin kevyttä pakkaslunta, keli on niin nihkeä kuin vain ikinä voi kuvitella. Vuorohiihto oli päivän sana ja varsinkin vastatuuleen monissa sellaisissa laskuissa, joissa normaalisti saa laskea pitkään, sai nyt työntää tasatyöntöä koko laskun.

Valolatua Laanipalon päällä
Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Nollakeli vaihtui kunnon pakkaseen