Suunnistusta Ylästössä ennen ja nyt

Aluerastit 6,7 km 22.6.2022 / Ylästö / Pihkaniskat

Tänä alkukesänä on tullut käytyä kuntorasteilla Vantaalla (Pihkaniskojen ja Rasti-Jyryn Aluerasteilla) enemmän kuin vuosikausiin. On ollut hauska käydä maastoissa, joissa on paljonkin suunnistanut 70-luvun lopulta 90-luvulle, mutta sen jälkeen on saattanut olla yli 20 vuoden tauko. Ja onpa Vantaalta löytynyt jopa suurelta osin itselle täysin uusi maasto Pyymosa kesäkuun alun Aluerasteilla.

Kun muistelee 1980-luvun Pihkaniskojen rasteja, aika moni silloin käytetty hieno suunnistusmaasto on nykyään kokonaan pois käytöstä tai vähällä käytöllä. Sipoonkorven kansallispuiston eteläosan alueella suunnistettiin todella paljon aikanaan, mutta nykyisin Nybyggetin maastoihin pääsee erittäin harvoin. Viimeisen 15 vuoden aikana siellä on ollut vain Valio-Jukola ja SM-erikoispitkä. Osa silloisista maastoista on jäänyt kokonaan osittain rakennusten ja teiden alle, kuten Ylästö-Viinikkala-maasto. Nykyiset Aluerastit olivat 70-luvulla muistini mukaan Keskiviikkorastit. Kun Helsingin Seutu -lehti muutti nimensä Vantaan Seuduksi vuonna 1980, rastit muuttuivat Vantaan Seutu -rasteiksi. Vuonna 1992 Vantaan Seutu- ja Etelä-Vantaa -lehdet yhdistyivät Vantaan Sanomat -rasteiksi. Jossain vaiheessa rastien nimi vaihtui Aluerasteiksi, vuotta en muista.

Noista lehdistä tulee mieleen, miten ennen nettiaikaa julkaistiin tulokset. Siihen aikaan käytettiin pihtileimausta ja pahvisia kilpailukortteja. Korttiin merkattiin lähdössä lähtöaika, maalissa maaliaika ja laskettiin tulos. Tulostauluksi oli viritetty naruja puiden väliin. Pahvikortit nidottiin kulmasta naruun niin, että niitä pystyi liikuttelemaan narua pitkin. Siten kortit saatiin loppuajan mukaiseen järjestykseen. Kun tapahtuma oli loppu, joku keräsi narut kortteineen talteen ja naputteli tulokset kirjoituskoneella puhtaaksi. Tulosliuska kiikutettiin Tikkurilaan lehden toimitukseen julkaistavaksi lehden urheilusivulla. Toinen kappale vietiin seuraavana keskiviikkona rasteille kartanmyynnissä olevaan tuloskansioon. Vaikka tuonkin homman ainakin pariin kertaan tein, en muista, miten syntyi toinen kopio tuloksista. Kaipa toimituksessa oli kopiokone. Nykyään on sähköinen leimausjärjestelmä ja online-tulokset useimmilla kuntorasteilla. On siinä maailma tuoltakin osin muuttunut aika paljon.

Eilen suunnistettiin Aluerastit Ylästössä Ansatieltä käsin. Ylästön maasto ja myös Kehä III:n pohjoispuolinen Tuupakan maasto olivat paljon käytettyjä 80-luvulla. Itse pidin Kehä III ja lentokentän väliin jäävää Tuupakan maastoa yhtenä Vantaan parhaimmista suunnistusmaastoista heti Sipoonkorven jälkeen. Kehä III:sen eteläpuolisessa maastossa edelleen suunnistetaan ja maastohan osoittautui edelleen monin paikoin todella hienoksi.

Ylästön maastoa eilisillä Aluerasteilla

Aika kapeaksi suunnistettava alue on mennyt ja tarkkana sai olla 7 km radalla, että luki oikeaa rastiväliä. Väliä 6-7 luin uudemman kerran välillä 7-8 suunnastaen kartan väärästä reunasta 90 astetta vinoon. Niinpä juoksin vähän etuoikealle ja ihmettelin, miksi voimalinjaa ei vaan tule. Lopulta olinkin sitten täysin sekaisin ja juoksentelin jonkin aikaa sinne sun tänne. Eli ei se maaston koko katsoa, etteikö voisi tehdä kunnon pummin.

Ennen rastia 16 löysin vanhan, oranssin polkuopasviitan, jossa oli viitat Pirkkolaan ja Palojoelle. Sen täytyi olla polku, jota juostiin aikanaan Impivaaran juoksua, todellista maastojuoksua, Palojoelta Pirkkolaan. Entinen naapuri tuon aikanaan oli juossut, matkaa oli noin 30 kilometriä. Impivaara juostiin vuosina 1967-1981 tuolla Palojoelta Pirkkolaan kulkevalla reitillä, sen jälkeen Rajamäen maastoissa. Itsekin juoksin Rajamäeltä sen yhdeksän kertaa, kahdesti 30 km ja muutoin 16 km.

Kartta-arkistostani löytyy Ylästön kartta vuosilta 1975 ja 1989. Tuolla vuoden 1975 kartalla juostiin kuntorasteja uuden kartan valmistumiseen eli vuoteen 1989 saakka. Kuvassa olevan kartat rastit ovat olleet vuonna 1985. Se oli vähän toisenlaista siihen aikaan, kun kartat painettiin eikä tulostettu. Kuntorasteilla saatettiin tosiaan hyvinkin suunnistaa yli kymmenen vuotta vanhalla kartalla. Sitä oppi aika äkkiä kantapään kautta, että kasvillisuuskuvaukset eivät välttämättä täsmää ollenkaan ja polkuja voi olla lisää tai karttaan merkitty polku on voinut hävitä. Käyrät kyllä täsmäsivät. Jos kartalla oli hakkuu, se oli todennäköisesti tiheää taimikkoa. Jos kartalla oli pusikkoa, se saattoi olla jo hyvin juostavaa. Kartalla valkoisena näkyvä alue saattoi olla hyvinkin hakkuuta.

Nykyään ihmetellään, miten suunnistus kuntoilumuotona eli kuntorastit ovat niin suosittua, mutta kilpasuunnistajien määrä vähenee vuosi vuodelta. Monenlaisia syitä tuolle kehitykselle on löydetty, mutta vähemmän on puhuttu kartoista. 80- ja 90-luvuilla kuntorasteilla saatettiin tosiaan suunnistaa jopa 15 vuotta vanhalla kartalla, kun taas kisoissa oli käytössä joko kisaan tehty kartta tai edellisen vuoden kisaan tehty kartta. Eli silloin yksi todella suuri ero kuntorastien ja kisojen välillä oli kartta, kisakartta piti paikkansa, kuntorastikartta vähemmän. Ja kuntorasteilla rata, jopa rastit, piti piirtää itse mallikartasta, kisassa sai lähdössä valmiin kartan. Nykyään sekä kuntorasteilla että kisoissa saa samanlaisen, päivitetyn kartan, johon rata on tulostettu valmiiksi.

Vuonna 1985 oli näköjään karttaan ”painettu” kaikki rastit ja koodit ja ne sitten yhdisteltiin mallikartan avulla halutuksi radaksi. Itse asiassa vastaava systeemihän taitaa olla vielä tänäkin päivänä Helsingin Suunnistajien Iltarasteilla, tai ainakin oli silloin, kun olen viimeksi käynyt. Siitä on kyllä useampi vuosi. Tuohon aikaan kartat olivat isoina erinä painettuja, siksi niitä ei kovin usein uusittu, painaminen oli kallista. Vielä aiemmin rastit piirrettiin itse mallikartasta ennen suunnistusta.

Rastit taas ”painettiin” Guttenbergin aikaisella systeemillä, siinä meni aina ratamestarina ollessa aikaa ja olisi varmaan mennyt tupakkaakin, jos sellaista olisi harrastanut. Ensin piirrettiin kaikki rastit mallikartalle punaisella kynällä. Mallikartta laitettiin ”painolaitteen” pohjalevylle. Karttaan oli aina merkattu kohdistuskulma, jossa leikkaukset olivat tarkat eivätkä heittäneet. Periaatteessa. Se kulma laitettiin tiettyyn pohjalevyn kulmaan. Sen jälkeen ryhdyttiin asettelemaan pieniä, kumisia rastiympyröitä ja rastikoodeja. pinseteillä kartan päälle oikeisiin kohtiin. Joskus kävi niin, että käsi lipesi väärään paikkaan, kartta siirtyi ja kaikki oli aloitettava alusta. Rastien jälkeen laitettiin 2-3 kohdistusmerkkiä kartan kohdistusmerkkien päälle.

Kun rastit oli saatu ladottua, seurasi kriittinen vaihe. Tarrapohjainen levy laskettiin hyvin varovasti tekeleen päälle tarkoituksena saada rastiympyrät ja numerot tarttumaan tarralevyyn. Usein homma meni tuossa vaiheessa pieleen, vähintään joku rasti siirtyi, pahimmillaan kaikki. Seuraavaksi tarralevy rasteineen kaikkineen painettiin mustetyynyyn, aluslevylle laitettiin tyhjä kartta ja sitten musteeseen kastettu tarralevy painettiin uuden kartan päälle. Sen jälkeen tarkasteltiin huolella lopputulosta, sekä kodistusmerkkien asettumista että yksi kerrallaan jokaista rastia. Jos joku rasti oli sivussa, sitä piti korjata ja kokeilla uudelleen. Kun ratamestari oli tyytyväinen tulokseen, painettiin karttoja ne 100, 200 tai mikä määrä nyt porukkaa olikaan odotettavissa rasteille. Kukin kartta tarkastettiin ainakin kohdistusmerkkien osalta. Joissain kartoissa, muistan ainakin Pihkaniskojen (jos joku ei tiedä, olin Pihkaniskoissa vuoteen 1997 saakka ja lukemattomat kerrat kuntorastien ratamestarina) Nybyggetin kartan jossain painoksessa osassa karttoja kartan kohdistuskulma heitti eli rastipainatus saattoi mennä pieleen kymmenissä kartoissa. Sitten vaan painettiin lisää.

Mutta se ratamestarihommien historiasta. Onhan tuo maasto muuttunut 47 vuodessa. Kehä III:sen eteläpuolelle on tullut laaja kaistale teollisuusrakennuksia ja katuja. Etelässä taas asutus on levinnyt aika paljon pohjoiseen. 80-luvulla koko Ansatietä ei vielä ollut. Alueen halki menevää voimalinjaakaan ei ollut ainakaan vuonna 1975, kun kartta oli painettu. Tyypillinen rastien lähtöpaikka oli Ylästöntien varressa teollisuuskiinteistön pihassa.

Ylästö 1975 (rastit vuodelta 1985)

Kuten todettu, tuolla vuoden 1975 kartalla suunnistettiin vajaa 15 vuotta, kunnes vuonna 1989 tehtiin uusi kartta.

Ylästö 1989

Vuonna 1989 oli tullut voimalinja ja Kehä III:sen eteläpuolelle oli rakennettu ensimmäiset teollisuuskiinteistöt. Ylästöntien varressa asutus ei ole juurikaan lisääntynyt, tonttivihreä vaan on tullut uutena karttamerkkinä ja tontit erottuvat kartasta helpommin. Ansatiestä oli tullut uusi rastien lähtöpaikka, joskin myös Kehä III pohjoispuolelta lähdettiin ja käytiin eteläpuolella. Sitä en muista, oliko tämän kartan aikaan enää Ylästöntien varren lähtöpaikka käytössä. Vuoden 1989 kartan radalla näyttää olevan pelkät rastiympyrät ja koodit on merkattu itse. Käsialasta päätellen kuvassa on isäni kartta. Tuohon aikaan kyllä juostiin aina samoja ratoja ja varmasti lähes aina pisin rata 7 km.

Jos on Kehä III eteläpuoli pienentynyt, mutta edelleen ihan hyvää suunnistusmaastoa, toisin on käynyt Kehä III pohjoispuolen maastolle. Sitä ei ole enää olemassa ollenkaan. Se on jäänyt teollisuus- ja logistiikkalueen alle ja aivan pohjoisosiltaan lentokentän kolmannen kiitotien alle. Alla olevasta vuoden 1989 kartasta näkee, että maasto tosiaan oli hieno, yksi omista lempimaastoistani Vantaalla. Joskus sain siellä olla ratamestarinakin. Ja joskus siellä oli piirinmestaruuskisatkin, niin hyvä maasto se oli.

Kehä III Tuupakka 1989, punaiset ympyrät vastaavissa paikoissa kuin alla olevassa vuoden 2022 maastokartassa

Kehä III:sen pohjoispuolella tavallisin lähtöpaikka taisi olla kartan itäreunassa oleva teollisuuskiinteistön alue, joskus länsireunassa silloisen setelipainon alue. Sattuneesta syystä alueesta ei ole olemassa uutta suunnistuskarttaa, mutta alta löytyy kuvankaappaus tuoreesta maastokartasta. Yritin kumpaankin karttaan merkitä punaisilla ympyröillä paikkoja, jotka löytyvät molemmista kartoista. Joitain kalliomäkiä tai niiden osia on siis jäänyt rakennusten väliin.

Kuvankaappaus maastokartasta 2022, punaiset ympyrät vastaavissa paikoissa kuin vuoden 1989 suunnistuskartassa
Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Suunnistusta Ylästössä ennen ja nyt

Lukkari-Jukola Mynämäessä tai Mynämäellä

Menomatkalla väli Turku-Mynämäki taittui IC-junalla, koko matkan satoi

Viikonloppuna suunnistettiin 73. Jukolan viesti, Lukkari-Jukola, Mynämäessä (tai Mynämäellä). Mynämäki kuuluu niihin paikannimiin, joista oma kielikorva ei välttämättä kerro oikeaa taivutusmuotoa. Oma kielikorva sanoo Mynämäellä, Kielikello Mynämäessä. Pienellä googlaamisella löytää perusteluja suuntaan taikka toiseen. Jonkun mukaan se määrää, miten valtaosa paikallisista sanoo ja ilmeisesti enemmistö paikallisista sanoo Mynämäessä. Jonkun mukaan se määrää, onko paikannimi alkujaan tarkoittanut pistemäistä kohdetta vai laajempaa aluetta. Sen mukaan Mynämäellä olisi oikein. No, niin tai näin, se ei ole tässä jutussa ratkaistavissa oleva ongelma.

Jukolaan mentiin tällä kertaa junalla. Turku-Uusikaupunki-rata oli sopivasti saatu sähköistettyä tulevaa lähiliikennettä varten ja VR päätti ajaa perjantaista sunnuntaihin Mynämäen asemalle saakka. Ostettiin liput hyvissä ajoin ja ainakin menomatkan juna olikin kuulemma aivan täynnä. Mennessä Turun ja Mynämäen välillä oli junana Tampereelta tullut IC-juna.

Asemalta oli matkaa kilpailukeskukseen 4 km, joka taittui Mynäliikenteen bussilla. Touhun järjestelyistä voisi ottaa oppia muissakin tapahtumissa. Kun IC-junallinen suunnistajia tulee yhtä aikaa asemalle ja haluaa kilpailukeskukseen, miten homma hoidetaan sujuvasti? Yleensä täytetään busseja yksi kerrallaan ja viimeiset matkustajat odottavat pitkään. Nyt asemalla odotti ainakin viisi bussia ja niitä lastattiin kaikkia yhtä aikaa ja kaikki pääsivät liikkeelle varsin nopeasti. Vähän sama asia, kun tapahtuman liikenteenohjaus parkkipaikoille. Jos ruuhkassa täytetään parkkipaikka tai parkkilohko kerrallaan, liikenne on varmasti sumpussa. Kun taas ohjataan autoja vuoronperään eri alueille, homma toimii paljon sujuvammin.

Niin, koko aamupäivän oli satanut ja satoi edelleen, kun haettiin joukkueiden numeroita infosta ja odoteltiin Venlojen aloitusosuuden suunnistajaa lähtöportin lähellä. Sade kuitenkin aika pian loppui, mutta toki kaikki kulkuväylät kilpailukeskuksessa, jotka eivät olleet asfalttia tai hiekkaa, tulivat varsin mutaisiksi. Kun aloitusosuuden suunnistaja pääsi lähtöön numeron kanssa, me kävelimme teltalle. Joukkueilla on perinteisesti ollut järjestäjien, tai tarkemmin sanottua varusmiesten, pystyttämä puolijoukkueteltta, joita oli tälläkin kertaa aika paljon heinäpellolla.

Kilpailukeskuksesta teltalle oli matkaa noin kilometri eli käveltävää tuli helposti paljon niin kuin aina Jukolassa. Tällä kertaa hyvä asia oli se, että kuulutus ei kuulunut teltalle ollenkaan. Huonoin vaihtoehto on, että kuulutus kuuluu, mutta siitä ei saa selvää. Parempi, että se joko kuuluu ja saa selvän, tai sitten ei kuulu. Tällä kertaa jätin kilpailukeskuksessa ramppaamisen vähiin. Ensin tosiaan haettiin numerot, sitten kävin kerran pakollisella kauppakierroksella (Suunnistajan kauppa, Intersport, Keltamäki) ja munkkikahvilla Sotilaskodissa myyntiautolla ja kolmannella kerralla meninkin jo lähtöön.

Täytyy tunnustaa, että tällä kerralla olimme vähän (tai aika paljonkin) huonoja asiakkaita, kun ravintola- ja kahvilapalveluiden käyttö jäi kaksiin munkkikahveihin Sotilaskodissa. Niiden toimivuudesta en siis tänä vuonna osaa sanoa mitään. Aikaisempien vuosien kokemukset pitkistä jonoista ensin ruokalipun ostoon, sitten ruoan saamiseen ja lopulta vapaan paikan etsimiseen pöydän äärestä höystettynä varsin vaatimattomiin annoskokoihin tulevaan urheilusuoritukseen nähden silti melko reippailla hinnoilla, on johtanut siihen, että tälläkin kertaa kannoimme melkoisen määrän omia eväitä mukanamme. Hiukan toki vaatii mielikuvitusta, kun retkikeittimien käyttö on ollut jo vuosia kielletty, mutta ei tullut tällä reissulla nälkä missään vaiheessa.

Puolitoista tuntia ennen starttia näytti vielä siltä, että tulee hieno yö

Tänä(kin) vuonna oma osuus oli aloitusosuus. Alunperin piti juosta toinen osuus, mutta torstaina se päätettiin vaihtaa näin. Tämä taisi olla minulle 26. Jukola ja luultavasti kymmenen aloitusosuus. Ihan varmaan en muista, eikä vanhoihin Jukola-tuloksiin pääse tällä hetkellä. Lappee-Jukolassa olin metsässä hommissa tv-varoittajana ja lisäksi muutaman kerran olen ollut Venloja katsomassa jalkavaivaisena. Pari kertaa olen tainnut jäädä kotiin katsomaan telkkarista ihan vaan mukavuussyistä. Aika monta kertaa olen joutunut jalkavaivojen takia perumaan osanoton muutamaa päivää ennen, joten nyt joukkueen kasaajana osasin varautua siihen, että muutoksia voi tulla vielä viime hetkelläkin. Niin tuli nytkin. Ei niistä tällä kertaa kaikilta osin selvitty, mutta kaikki paikalle olleet toki pääsivät suunnistamaan, sehän se on tärkeintä.

Lähtönumero oli tällä kertaa aika iso eli aika takaa piti lähteä. Oli tarkoitus kiihdyttää aika reippaasti alun kentällä ennen jyrkkää nousua, mutta jalat olivat kävelemisen välttelemisestä sen verran raskaan tuntuiset, että ei oikein lähtenyt. Olin todellisuudessa varmaankin sadan viimeisen joukossa mäen alla. Moni lähti takana todella kovaa. Mäki sitten käveltiin ja vauhti jopa pysähtyi hetkeksi. Mäen päällä ennen K-pistettä sitten jo tuntui, että edessä oli porukkaa pujottelukeppeinä ohitettavaksi vaikka kuinka ja paljon. Jotenkin tuli mieleen Norjan kisat. Siellä porukka lähtee kuin lintu oksalta ja sitten jäädään K-pisteelle lukemaan karttaa. Mutta ehkä piippuun jäänyt alkurykäisy oli vaan hyvästä, 14 km osuus oli aika pitkä, kun pisimmät lenkit ovat olleet 10-11 km.

Lukkari-Jukola 1. osuus, Kallavuori, Mynämäki & Nousiainen

Olin ollut samassa maastossa SM-yössä 2010. Kovin paljon siitä ei ollut enää mielikuvia, mutta vanhaa karttaa tuli toki tutkittua. Oli arvattavissa, että ensimmäisellä rastivälillä juostaisiin paljon polkua ja vieläpä yhtä tietty pohjois-eteläsuuntaista polkua. Oli silti yllätys, että koko porukka juoksi sitä. Kun edellä oli yli tuhat suunnistajaa, vauhti oli aika rauhallinen ja ohittaminen oli vaikeaa. Voimalinjan kohdalla porukka hajosi ja äkkiä juostiin noin kymmenen suunnistajan porukalla hiljaista polkua pimenevässä illassa. Mihin kaikki muut katosivat? Niinpä. Vedettiin väärää polkua 60 astetta väärään suuntaan. Ilmanko oli hiljaista. Lähdin oikomaan metsän läpi oikeaan suuntaan, muut lähtivät kiertämään polkua pitkin ympäri. Kohta juoksinkin aivan yksi metsässä, mutta pääsin taas letkaan mökkitontin jälkeen.

Ennen ykköstä satoi hetken aikaa. Ei paljon, mutta sen verran, että kartan näkeminen meni vielä vaikeammaksi. Käytän luuppia, mutta pienikin sade tekee sen käytön lampun valossa lähes mahdottomaksi. Yritin lukea kartasta isompia muotoja, katsoa kompassi ja katsoa, mihin muut menevät. Jotenkin tuolla tekniikalla on saatu viimeisten viiden vuoden yöosuuudet sujumaan varsin hyvin ilman tarkkaa kartanlukua. Nytkin tuli ykköselle kuin telkkä pönttöön, vaikka suunnistajia pörräsi mäki täynnä.

Kakkoselle menessä ei ollut mitään selkeitä muotoja enkä nähnyt pysähtymälläkään karttaa. Piti taas vain luottaa siihen, että suunta täsmää ja muutkin ovat menossa rastille. Sieltä se kakkonenkin löytyi.

Ehkä yösuuksien hankalimmat, tai parhaat, kuinka sitä nyt asiaa katsoo, hajontarastit olivat Kallasvuorella, josta karttakin on saanut nimensä. Hyvin löysin omat hajonnat puolisokeanakin, mutta näytti siltä, että moni muu ei löytänyt.

Viitoselta kympille oli putkea. Kuutosen koodi oli 100, harvoin se on hajontarastin koodi. No, seuraavassa Jukolassa varmaan ratamestari laittaa hajontarastin koodiksi 100 ja hämää ainakin minut. Kuutosen jälkeen kun kuunteli vähän aikaa koodien huutelua, vahvistui se, että kaikilla on sama rasti. Sitä tosiaan jatkui aina kympille saakka. Aika suoraan mentiin, otin taktiikaksi yrittää edelleen seurata suuria muotoja, suuntaa ja sitä kuinka pitkälle on tultu. Suoraan tulivat rastit vastaan.

Kympin jälkeen oli iso hajonta. Hakkuuaukolla porukka jakaantui selkeästi kahteen letkaan. Minulla oli tässä ns. ulkokaarre, eli selvästi pidempi hajonta. Kun juostiin kohti rastia 12, tuli porukkaa vastaan huudellen koodia 56, jossa meidän letka oli jo aikaa sitten leimannut. Ratamestari oli onnistunut hyvin, muutaman rastin putken jälkeen kun laittaa ison hajonnan, osa ei tajua, että porukkaa jakaantuu kahtia vaan juoksee väärälle hajonnalle. Tässä siitä tuli reilun puolen kilometrin lisälenkki.

Välillä 11-12 hajonnat menivät ristiin ja porukkaa hajaantui täyttömaa-alueella taas kahteen selkeästi eri letkaan. Rastille 13 tullessa välähti edessä salama. Valokuvaaja? Ei, se oli ukkonen. Klo oli 0.04. Sääennuste oli ennustanut puolen yön aikoihin ukkosta. Osuipa valitettavan oikeaan.

Juomapaikkoja oli näin pitkälle matkalle vähän niukasti, eivätkä ne jakaantuneet kovin tasaisesti. Ensimmäinen oli 4,8 km kohdalla, seuraava 7,9 km ja kolmas reilun kympin kohdalla. Rastilla 15 kyllä urheilujuoma maistui. Katselin samalla pitkää väliä. Suoralla reitillä oli siellä täällä kulku-uria ja tietysti olisi muutakin uraa, kun lähemmäs tuhat suunnistajaa oli jo mennyt. Keksin kuitenkin kaukaa oikealta kiertävän tiekierron ja päätin lähteä sieltä. Kaipasin vähäksi aikaa tasaisempaa alustaa alle. Kukaan muu ei lähtenyt sinne edellä ei perässä. Kauempana alkoi näkyä kaukana edellä pari lamppua, joista toisen saavutin kasitien varressa vähän ennen kuin tieosuus loppui. Samalla hetkellä alkoi sataa kaatamalla. Juostiin sitten samaa matkaa riista-aidan viertä ja metsän läpi rastille. Kovassa sateessa varsinkin heinikko riista-aidan vierellä oli paha juosta, kun sade imi kaiken valon lampusta, eikä yhtään nähnyt jalkoihinsa. Kerran kompuroinkin, kun alla oli teräväreunaisia kiviä. Ei tuolla kierrolla voittanut, mutta uskon, että en paljon hävinnytkään. Sijoitus putosi hiukan, mutta letkahan ei ole tasaista, hetkittäin on tyhjääkin eli on vajaa 20 sijaa ei välttämättä merkitse mitään. Tiejuoksu teki jaloille hyvää.

Kolmannen juomapaikan jälkeen oletin, että lyhyellä välillä ei ole hajontaa, mutta kun joku huusi koodin, selvisi, että kyllä siinä on. Ja jonkin verran porukkaa menikin väärälle hajonnalle.

Rastille 19 menessä alku oli polkua ja tietä ja oletin, että letka vetää hakkuun yli ja ykkösrastimäen toiselta puolelta. Kaikki kuitenkin lähtivät kiertämään tietä ihan ykkösrastien lähelle. En minäkään sitten arvannut tällä kertaa lähteä omalle reitinvalinnalle. Gps-seuranta osoittaa, että kärki meni juuri sitä reittiä, mitä olin itse suunnitellut. Mentiin sitten ykkösten kautta ja siellähän pörräsi jo kakkososuuden suunnistajia. Ihan kärki oli jo mennyt, tämä porukka taisi olla reilu 5 min kärjestä.

19-20-21 tuntui putkelta ja sitähän se oli. Rastin 21 tienoo oli kauheaa louhikkoa. Samassa rastiympyrässä, aivan vieressä, minulla oli 2010 SM-yössä rasti. Silloin juoksin mökkitontin itäreunaa, sen vielä muistan.

Sitten mentiin vanhalle sorakuoppa-alueella ja nehän ovat aika pahoja. Tutuksi on tullut Tuusulan Mätäkivenmäen Firan monttu, siellä on pummattu lukemattomat kerrat. Lähdin rastille polun mutkasta. Käyristä en saanut mitään selvää. Aivan hirveä hiekkaisen savinen rinne, jossa moni liukui persmäkeä aika lujaa. Toivottavasti siinä ei kenellekään sattunut pahemmin, todella liukas sen oli. Osasin suoraan omalle hajonnalle. Tuntui siltä, että tuolla se on eikä tuolla. Mitään kartan perusteella muodostettua faktaa ei tunteelle löydy.

Loppu olikin sitten helpompaa, vaikka rastille 25 ura ja letka vei rastin 60 kautta. Ihan en päässyt kahteen tuntiin, 25 sekuntia meni yli. Mutta sijoitukseen 806 olen tyytyväinen, tavoite oli päästä alle tuhannen. Kun tuloksia katsoo, ykköselle mennessä tullut koukku pysähdyksineen vei korkeintaan kolme minuuttia, joka toki tarkoittaa 170 sijaa. Mutta kyllä silti täytyy olla tyytyväinen, että kaikki rastit löytyivät suoraan, vaikka karttaa ei kunnolla nähnytkään.

Jossain vaiheessa tuli mieleen, että eikö Jukolaan voisi valita joukkueen ilmoittautumisen yhteydessä 1:7500 kartan? Toki ennen suunnistettiin 1:15000 kartalla ja sitä ennen 1:20000 ja sitä ennen… Mutta nykypäivän kartat ovat tulleet niin yksityiskohtaisiksi ja tarkoiksi, että ikänäköisillä on suuria vaikeuksia saada selvää varsinkaan pimeässä. Jos kyseessä olisi ollut henkilökohtainen kilpailu väliaikalähdöllä, jossa olisi ollut lukemattomia erilaisia ratoja ja rastivälejä, olisi kyllä ollut todella vaikeaa. Kun vertaan tuoretta karttaa 12 vuotta vanhaan SM-yön karttaan, pakko sanoa, että vaikka uusi kartta on tarkempi, vanhasta saa paljon paremmin selvää.

Kova sade jatkuin koko loppumatkan ajan aina siihen saakka, kunnes pääsin teltalle. Sitten se loppui, kesti noin tunnin. Kärjellä se osui aika tarkkaan kakkososuudelle. Oli kunnon yösuunnistusta kyllä sateen takia, oli todella pimeää.

Suihkut ja saunakin jäivät tällä kertaa testaamatta. Teltalle sateessa kävellessä tuli sen verran vilu ja kun kaikki vaatteet olisi ollut pakko vaihtaa ennen pesulle lähtöä, päätin kuivata itseni pyyhkeellä, syödä ja vetäytyä makuupussiin. Tosin sinä vaiheessa alettiin huolestua, kun kakkososuuden miehen ensimmäistäkään väliaikaa ei tule. Heräsi epäilys, että on sattunut jotain. Ja niin olikin, heti alussa. Onneksi Jukolan ensiapuporukka osasi hommansa ja onneksi nykyään Jukolassa viestiä saa jatkaa, kunhan on tarpeeksi kaukana kärjestä. Muut saivat juosta osuutensa viestinä ja keskeyttäneeksi merkatun joukkueen juoksujärjestystäkin sallittiin hiukan viilata. Kun yksi venla oli luvannut paikata viime hetken poisjäännin tuloksen pelastamiseksi, tuplaaminen olikin uudessa tilanteessa turhaa. Niinpä päätettiin, että kuutososuuden mies lähtee viitoselle ja ankkuri kuutoselle. Aamuyöstä ja aamulla juosseet saivatkin jo nautiskella auringonpaisteesta.

Kun kartat oli haettu, aamukahvit juotu ja tavarat pakattu rinkkoihin, päätettiin kävellä klo 12.10 junalle. Matkaa oli teltalta reilu 3 km. Tällä kertaa asemalla odotti Pendolino, jolla mentiin Turkuun ja sieltä sitten IC-junalle kotia kohti. Kun Mynämäen asemalla ei ole asemalaituria, teki hiukan tiukkaa junaan kiipeäminen kipein jaloin rinkka selässä. Porras oli aika korkealla.

Paluumatkan Pendolino Mynämäen asemalla
Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Lukkari-Jukola Mynämäessä tai Mynämäellä

Wanaja-sprintti Hämeenlinnassa

Wanaja-sprintin verryttelykartta / Punaportti / Hämeenlinnan Tarmo

Eilen oli Hämeenlinnassa Wanaja-sprintti Hämeenlinnan Tarmon järjestämänä iltakisana. Kisajärjestelyt olivat kuin isommassakin kisassa, kun tarjolla oli verryttelykartta viereiseltä alueelta. Verryttelymaastossa oli kuusi rastia. Karttaa sai joko 1:4000 tai 1:3000 mittakaavassa. Aika harvoin näitä on ollut tarjolla. Mukava oli alkuverryttely tehdä rasteja kiertäen.

Kilpailussa oli etukäteen valittavat lähtöajat niin kuin on ollut muutamissa tämän kauden kisoissa. Korona-aikana kehitelty käytäntö on tainnut tulla jäädäkseen osaan kisoja. Arki-illan kisaan se sopii erityisen hyvin. Itse valitsin aikaisen lähdön, jotta ehdin ajoissa takaisin kotiin. Joku taas varmasti ei olisi ehtinyt vielä kuudeksi ja valitsi myöhäisemmän lähdön.

Itse kisa käytiin varsin pienellä alueella, joka sopi oikein hyvin sprinttiin. Lähes koko alue oli julkisia rakennuksia, joten lupien kysyminen on varmasti ollut astetta helpompaa kuin lukemattomilta taloyhtiöiltä. Pitkällä siirtymävälillä mentiin pientaloalueen reunaa tai läpi, siellä ei pihoissa käyty.

Alku oli jonkun koulun pihalla ”kummalta puolelta kierrän” -tyyppistä suunnistusta. Taas kerran juoksin alun varsin rauhallisesti ja eroa ykkösvälillä tuli aika paljon.

Koulupujottelun jälkeen tarjottiin pitkää väliä viitoselle. Ilmeisimmällä reitillä, pitkällä suoralla kadulla, oli tiesulku, eli niin helppo se ei ollut kuin ensi vilkaisulla näytti. Onneksi aloin vilkuilla väliä jo välillä 2-3. Oikealta olisi voinut kiertää varsin selkeää reittiä, mutta päätin kuitenkin mennä sitä ”ilmeisintä” pujotellen pihojen kautta tiesulun ympäri. Oikea kierto olisi ollut 100 metriä pidempi. Rasti oli varsin ovelassa paikassa pensasaidan ”sisällä” ja meninkin siitä ohi. Gepsin mukaan siinä meni reilu 10 sekuntia.

Välit 5-7 olivat varsin selkeitä, mutta olisi pitänyt olla hereillä. 7-8 ei ollutkaan niin selkeä. Katsoin vain välin alun eli kummalta puolelta kiertää rakennus. Päätin kiertää vasemmalta, vaikka rastilta piti lähteä päinvastaiseen suuntaan kuin rastiväli. Vasta parkkipaikoilla tajusin, että minun ja rastin välissä on aita. Se piti kiertää oikealta. Lopulta vasen reitti oli optimitoteutuksella reilu 40 metriä oikeaa pidempi, mutta minä tein siitä vielä vähän pidemmän version ja taisin hetken ihmetelläkin. Taisi 20 sekuntia siihen hukkua aikaa.

8-11 olivat taas varsin selkeää pujottelua rakennusten välissä, mutta 11-12 oli tarjolla pitkät kierrot oikealta tai vasemmalta. Oikea kierto näytti paremmalta, vaikka siinä piti lähteä täysin ”väärään” suuntaan ja se osoittautui myös työpöydän ääressä lyhyemmäksi.

12-13 olisi ollut järkevintä juosta vinosti kentän poikki ja takakautta rastille, olisi ollut selkeä ja suoraviivainen reitti. Pujottelin suoraan ja juoksin kertaalleen harhaan heti kadun ylityksen jälkeen. Gepsi näyttää virheeksi 12 sekuntia. Rastilla 13 tuli seisoskeltua jonkin aikaa ihmettelemässä reittiä viimeiselle rastille. Jotenkin sitä oli ajatellut, että viimeinen väli on helppo. Näin kyllä heti oikealta kiertävän reitin, mutta hetken aikaa yritin etsiä parempaa vasemmalta. Eihän sitä löytynyt, koska sitä ei ollut. Ja kyllä jalkakin jo alkoi painaa, ei oikein irronnut normaalia loppuvetoa tällä kertaa.

Positiivista oli, että viime kisoihin verrattuna sykereservi kapeni 15 lyönnistä 10:een. Viime jutussa taisin toivoa sen kapenevan kymmenen lyönnin verran, tai edes viiden. No, nyt sain ne viisi. Virheitä tuli tällä kertaa sen verran ja kärjen taso oli aiempia kisoja kovempi, joten tulosluettelossa se ei näy, että juoksu oli parempaa. Harmi vaan, että nyt tulee sprintteihin kuukauden tauko, seuraavan kerran Lahdessa 15.7.

Kuten alussa totesin, kisa oli mallikkaasti järjestetty. Alue oli tiivis ja lähes kokonaan ilman autoliikennettä. Rata oli vaihteleva, välillä helpohkoa suunnistusta, välillä hyviä reitinvalintoja. Tosin käytännössä kaikki kärkipään kaverit, jotka reittinsä Liveloxiin ovat ladanneet, ovat löytäneet optimireitit kaikilla väleillä. Kartassakaan ei ollut mitään moittimista ja 1:3000 kartta on aina mukava tässä iässä ja näillä silmillä. Kyllä se onneksi alkaakin olla ikäsarjoissa jo standardi, oikein hyvä niin.

Navisportin analyysi näyttää virheiden määräksi 43 sekuntia ja hämmästyttävän samaan minäkin tässä näköjään päädyin.

Wanaja-sprintti 15.6.2022 / Tavastia / Hämeenlinnan Tarmo
Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Wanaja-sprintti Hämeenlinnassa

Kaksi sprinttiä ja yksi pitkä matka Tampereella

Tampere Sprint Tour 1 5.6.2022 / Koovee / Särkänniemi / Tampere

Monena vuonna on juostu SM-sprintti syksyllä, mutta tänä vuonna se oli jo toukokuun puolivälissä. Kun meillä aina kevät huhtikuun puolivälin yli menee hiihdon merkeissä, kun aloitin juoksun tänä vuonna hyvin varovaisesti maaliskuussa alkuun kilometrin lenkeillä ja kun katupöly keväällä ei ole terveellinen yhdistelmä astman kanssa, SM-sprintti ja sitä edeltävät kisat jäivät tänä vuonna väliin.

Kun SM-sprintti on kisattu jo toukokuun puolivälissä, kisakalenterissa on sen jälkeen aika vähän sprinttejä. Moni suunnistajahan on tyypillisesti juossut elo-syyskuun vaihteessa pari sprinttiä harjoitukseksi SM-sprinttiin, muuten vain metsässä. Kun nyt sprinttikauden huipennus oli jo toukokuussa, oletus monilla kisajärjestäjillä varmasti oli, että kisoihin ei välttämättä riitä osallistujia loppukaudelle. Niinpä minäkin aika pitkään mietin, kannattaako aloittaa sprinttikautta ollenkaan, kun kisoja on niin vähän.

Päätin kuitenkin aloittaa ja heti vaikeimmasta päästä, Tampereen Särkänniemestä, Tampere Sprint Tourin ensimmäisestä kisasta. Takana oli kohtuullinen määrä kuntorastien A-ratoja melko leppoisalla vauhdilla, ei yhtään sprinttiä. Niinpä Särkänniemi olikin melko karu aloitus sprinttikaudelle. Jatkuvasti piti pysähdellä ja välillä juoksennella sinne sun tänne. Huipentuma oli väli 1-2. Kävin ensin ihmettelemässä aidan aukkoa, josta rastille olisi päässyt, mutta koska luulin katsoneeni, että sinne pääsee toisesta kohdasta, kävin katsomassa pari umpikujaa ennen kuin palasin alkuperäiseen aukkoon. Senkin jälkeen piti tehdä vielä reilu varmistava kaarros Näsijärven rantaa kohti. Oikeastaan vasta rastilta 9 eteenpäin touhu alkoi jollain tavalla sujua. Juoksussa on sama vika kuin kaksi vuotta sitten, keuhkojen toiminta toimii rajoittimena 15 lyöntiä alle maksimisykkeen. Maksimisyke on sama tai alempi, kuin vuosi sitten keskisyke. Niinpä tossu ei juuri ylämäkeen nouse.

Maalissa oli oletus, että takkiin tuli neljä minuuttia. Ei ollut tarkoitus edes katsoa tuloksia, mutta katsoin kumminkin. 1.20 kärkeen. Eipä tainnut olla kaksisia suorituksia muiltakaan. Päätin perua kakkosta etsiessäni syntyneen päätöksen lopettaa kausi alkuunsa.

Grano Games -sprintti 10.6.2022 / Tampereen Pyrintö / Lentävänniemi

Viisi päivää myöhemmin oltiin vain 3 km päässä Särkänniemestä. Välissä oli Näsijärven Lielahti. Kilpailuna perinteinen Grano Gamesin sprintti. Jos oli Särkännimessä varsin vaativaa suunnistusta huvipuistossa, Lentävänniemessä oli tarjolla perinteistä kerrostalopujottelua höystettynä rivitalopujottelulla. Rata oli varsin selkeä. Niinpä suuria virheitä ei tullut. Välillä 10-11 tuli selkeä reitinvalintavirhe, jossa saattoi mennä reilu viisi sekuntia. Välillä 12-13 en huomannut parkkipaikan päässä olevaa aukkoa ja kiersin turhaan kadun kautta. Ehkä siinäkin meni reilu viisi sekuntia. Kärkeen tuli eroa tällä kertaa 1.05. Jos oli oma suoritus paljon parempi kuin Särkänniemessä, niin taisi olla muillakin. Jos vaan saisi käyttöön ne 15 lyöntiä sykealueen yläosasta, tai vaikka kymmenenkin, touhu voisi olla jopa kivaa.

Grano Games pitkä matka 12.6.2022 / Tampereen Pyrintö / Sorila

Lauantain keskimatkalle en lähtenyt vaan ulkoilin sen sijaan soutamalla ja pyöräilemällä. Sunnuntaina ajoin kisapaikalle Sorilaan pyörällä 17 km. Metsäkisasta en odottanut yhtään mitään, koska maastossa vauhtia ei pysty pitämään senkään vertaa kuin kovalla alustalla. Niinpä ajattelinkin juosta leppoisaa vauhtia ja suunnistaa hyvin. Juoksin leppoisaa vauhtia ja suunnistin todella huonosti. Niinpä tuloksissa eroa voikin mitata, jos ei nyt ihan kalenterilla, niin tuntiviisari kyllä riittää.

Ykköselle mennessä tiesin viitosrastin eteläpuolella olevan suon reunassa missä olen. Tarkoitus oli siitä taittaa kohti rastia, mutta jatkoinkin samaan suuntaan kuin siihenkin asti eli reilusti vinoon. Luulin näkeväni ennen rastia olevan pienen suon ja näinkin pienen suon, mutta se oli toisessa mäessä. Osuin kahdelle kivelle, mutta en siinä vaiheessa vielä tajunnut, että maastossa on niin vähän kiviä, että olisi niistä pitänyt päästä pian kartalle. Kuvittelin olevana rastin itäpuolella (miten ihmeessä olisin sinne joutunut!?) ja päätin lähteä länttä kohti. Vähän matkan päästä kuitenkin tajusin, että siellä ei kartan reuna pysäytä, saa mennä Näsijärvelle saakka. Käännyin etelään ja törmäsinkin pian ojaan. Keksin heti, mikä oja se on ja kohta olin taas kahdella kivellä ja nyt jo löysin rastille.

Maasto oli muuten harvinaisen mukavaa juosta, pirkanmaalaiselle talousmetsälle niin tyypillinen kivikkopohja puuttui kokonaan. Suunnistamiseen se sen sijaan oli vaikeaa, en ole alkuunkaan tottunut noin tasaiseen maastoon. Kyllä, en ole koskaan suunnistanut Pohjanmaalla, paitsi Kraateri-Jukolassa 1991 ja Nikkari-Jukolassa 2001. Niillä taas ei ollut mitään tekemistä tasaisen Pohjanmaan kanssa.

Kuutoselle mennessä pysyin kartalla ainakin suurin piirtein jälkimmäiselle ojalle saakka. Sen jälkeen tulin aukolle ja luulin, että se oli rastiväliviivan länsipuolella oleva aukko (ei ollut, vaan itäinen aukko) ja lähdin siitä tarkalla suunnalla rastille. Suunta kyllä olikin tarkka, mutta kun lähtöpiste oli väärä, eihän siellä rastia ollut. Ei oikeaa eikä väärää. Jonkin aikaa pyörittyäni sain kiinni kahdesta kumpareesta ja löysin rastille. En suoraan, mutta löysin.

Kuutoselta lähdin ihan väärän suuntaan, ei ollut tarkoitus mennä pahimman pusikon läpi. Oli muuten tiheä! 9-10 mietin jonkin aikaa ja päätin juosta S-reitinvalinnan suoraan tielle ja takakautta ympäri.

10-11 piti olla helppo ja varmistuksena oli kaksi kiveä. Ne näin, mutta ne vaan olivat väärässä mäessä. Seikkailujen jälkeen löysin kivirastin ja osasin etsiä sen kartaltakin. Ei ollut vaikeaa, niin vähän kiviä oli lähistöllä.

Ihan kiva suunnistus, vähän pidemmän lenkin päivä, kun vielä pyöräilyä 34 km.

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Kaksi sprinttiä ja yksi pitkä matka Tampereella

Hiihtotalvi 2021-22

Hiihtokauden päättymisestä on aikaa pari viikkoa ja tänään tehtiin kesäkauden ensimmäinen rullahiihtolenkki. On siis korkea aika tehdä perinteinen yhteenveto menneestä hiihtotalvesta.

Valolatua Laanilan ja Kiilopään välillä Saariselällä 31.10.2021

Talvihan oli hyvä ja erityisen pitkä varsinkin täällä etelässä. Kausi alkoi varsin perinteiseen tapaan Saariselän ensilumilla lokakuun lopussa, tällä kertaa 30.10. Kovin usein ei ole ollut luonnonlumilatuja auki lokakuun lopulla, mutta tällä kertaa oli. Lunta oli peräti 40 cm. Parina ensimmäisenä päivänä saatiin hiihtää loistavissa olosuhteissa pakkaslumella, mutta sitten tuli muutama päivä vesikeliä ja vesisadettakin. Viimeisinä hiihtopäivinä keli oli taas hieno.

Auringonnousun aikaan Laanilasta etelään 7.11.2021

Ensimmäiset ja viimeiset päivät hiihdettiin luonnonlumella valolatuja, jotka kaikki olivat auki. Reissun puolivälin vesikelillä pysyttiin pääosin tykkiladulla, joka ulottui Kullanhuuhtojantien sillalta Laanilaan.

Kaksi ja puoli viikkoa ehdittiin olla kotona ilman hiihtoa, tosin 16.11. saakka pääsi vielä rullahiihtolenkille ennen kuin pyörätiet hiekotettiin. 24.11. aukesi Oittaalla 700 metrin tykkilatu ja siellähän käytiin hiihtämässä heti samana iltana. Yksin ei tarvinnut olla, väkeä riitti. Muutama päivä myöhemmin, 29.11., aukesi Petikossa lyhyt latu ja sielläkin kävin heti ensimmäisenä iltana. Meitä lähin latu Hyrylä aukesi 1.12. ja sielläkin hiihdin ensimmäisenä iltana. Hyrylän latu oli alkuun vain 300 metriä, mutta piteni joulukuun aikana 2,5 kilometriin, kun parin viikon hyvän pakkasjakson aikana lunta saatiin tehtyä pääkaupunkiseudulla kaikkialla hyvin. Sen jälkeen, kun Hyrylän latu aukesi, suurin osa lenkeistä hiihdettiin siellä. Pari kertaa kävin Paloheinässä, jossa oli 3 km latua. Kerran käytiin joulukuun aikana Hakunilassa, jossa silloin oli latua jo 4 km. Joulukuussa tuli testattua myös Oittaa ja Keinukallio.

Pääkaupunkiseudun tykkiladuista on parikin blogijuttua. Ensimmäisessä Hyrylä, Oittaa, Paloheinä ja Petikko ja toisessa Keinukallio ja Hakunila.

Hyrylän tykkilatu 4.12.2021

31.12. kävin ensimmäistä kertaa hiihtämässä kotiladuilla ja hiihdin vieläpä kaikki ladut läpi. Eivät ne hyvässä kunnossa olleet, pari kertaa kelkalla pohjattuja, mutta onhan se aina hienoa, kun pääsee suoraan kotoa hiihtämään.

Pirunkorven lenkkiä ensimmäistä kertaa hiihtämässä 31.12.2021

Heti seuravana päivänä, 1.1., pääsi Hyrylässäkin jo jollain lailla luonnonlumelle Sikokallion lenkkille, vaikka ei sekään hyvä ollut. Seuraava lenkki hiihdettiinkin päivää myöhemmin Kaupissa Tampereella. Siellä tykkiladun pituus oli 3,4 km. Ladusta löytyy blogista oma juttunsa: Kaupin tykkilatu Tampereella 2021-22.

Tampereen Kaupissa oli 2.1.2022 tykkilatua 3,4 km

Tampereen jälkeen hiihdettiin kerran Hyrylässä ja jo 6.1. taas Saariselällä. Tammikuun Saariselän reissusta jäi mieleen, että keli oli todella nihkeä koko ajan. Maisemat olivat kyllä muutamana päivänä varsin hienot.

Hirvaskurun latu Saariselällä 7.1.2022
Valolatu Laanilan lähellä Saariselällä 8.1.2022

Kun Saariselältä palattiin kotiin, 17.1. alkaen pääsi hiihtämään kotiladuilla, Ilolan laduilla. Kelit olivat varsin vaihtelevat koko talven, välillä pakkaskeliä, välillä vesikeliä, lunta oli paljon. Viimeisen lenkin hiihdin kotona 6.4. ennen Sallaan lähtöä. Vähintäänkin muutamia päiviä olisi kotona vielä pystynyt hiihtämään. Ennen tammikuun loppua ladut ehtivät jo mennä lähes hiihtokelvottomaan kuntoon, mutta muutamassa päivässä tuli uudestaan täysi talvi: Ilolan ladut 25.-30.1.2022, tuli kunnon talvi

Pirunkorpi illalla 1.2.2022

Vaikka lunta oli paljon, talvi ei ollut helppo latujen kunnostajille. Ei varsinkaan Etelä-Tuusulan kyläladuilla. Välillä tykkylumi ja tuuli kaatoivat puita, välillä oli reilu vesikeli jne. Niinpä talven aikana pääsin vain kertaalleen kyläladuille, silloinkin juuri ajetuille, varsin pehmeille. Siitä on oma juttunsa: Etelä-Tuusulan kyläladut 2022.

9.2.2022 aamulla Katajakukkulalla Ilolan laduilla
Pirunkorven lenkillä 22.2.2022

Maaliskuun alussa kävin hiihtämässä hangella mökillä Perttelissä ja samassa yhteydessä hiihdin laturetken Kiikalassa: Kiikalan laturetki Hyyppärähiihto.

Hankihiihtoa Perttelissä 4.3.2022

Maaliskuussa nihkeät kelit alkoivat vähitellen muuttua vähän liukkaammiksi varsinkin aamuisin. Maaliskuun puolivälin jälkeen alkoi jakso, jolloin öisin oli reilusti pakkasta, päivällä lämmintä parhaimmillaan +13 astetta, aurinko paistoi lähes joka päivä pilvettömältä taivaalta, ilma oli todella kuivaa. Kiitos etätöiden, useina arkiaamuinakin pääsi hiihtämään loistavissa olosuhteissa aikaisin aamulla tai jo illalla ajetuille laduille.

Mätäkivi 17.3.2022
Viimeinen aamulenkki kotiladuilla 6.4.2022 ennen Sallaan lähtöä

Kevään hiihtoreissu suuntautui viime vuoden tapaan Sallaan. Kun viime vuonna samaan aikaan kelit olivat aivan loistavat, aamupäivisin aina todella liukas keli, tällä kertaa koko talven ominaispiire, nihkeä keli, jatkui ensin Ounasvaaralla ja sitten Sallassa. Hiihdettiin menomatkalla pari lenkkiä Ounasvaaralla Rovaniemellä ja sitten puolitoista viikkoa Sallassa. Alkupuoliskolle reissua oli tyypillistä päivittäiset räntäsateet, toiselle puoliskolle taas todella lämmin keli ja vain vähän pakkasta yöllä. Aamulla saattoi olla liukas keli puoli tuntia tai tunnin, sitten meni märäksi ja todella nihkeäksi, kun lumi ei ollut yhtään karkeaa. Niinpä reissun kilometrisaldo 390 km oli varsin vaatimaton siihen nähden, että ladulla kului aikaa 38 tuntia. Hiihtopäiviä oli 12:sta päivästä 10, yksi lepopäivä ja yksi telemark-päivä.

Ounasvaaralla vesikelissä 9.4.2022
Ensimmäisinä hiihtopäivinä Sallassa tuli useita räntäkuuroja, jotka veivät luiston täysin. Kuva Sallatunturi-Salla-ladulta 1.4.2022.
12.4.2022 Siskellampi
Hankiretki Lehtotunturin ympäri Aihkipetsiin 16.4.2022
Ruuhitunturi 18.4.2022
Viimeinen lenkki Sallassa 19.4.2022

Viimeisen aamun lenkin jälkeen Sallassa tuntui siltä, että tämä hiihtokausi oli tässä. Tosin kuitenkin kävi, Hyrylässä oli vielä latu niin hyvässä kunnossa, että olihan siellä pakko hiihtää. Sikokallion lenkki ajettiin viimeisen kerran 20.4., sitä ei ehditty enää hiihtää, mutta jäljellä olevaa 1,5 km tykkilatua hiihdettiin monena aamuna kausi loppuun. Latu ajettiin viimeisen kerran 28.4. ja sen jälkeen se huononikin nopeasti. Viimeisinä ajoaamuina latu oli aivan loistavassa kunnossa ja keli kauden parhaita. Vappuna silti vielä hiihdettiin kauden päätöslenkki. Paloheinässä ajettiin vielä latua 6.5. saakka, mutta sinne ei enää lähdetty.

Hiihtotalvi oli siis pitkä ja kilometrejä ja varsinkin hiihtotunteja kertyi aika paljon, sen verran paljon oli hitaita ja nihkeitä kelejä. Mutta mieleen jäivät myös lukemattoman monet aurinkoiset päivät kevättalvella. Kauden saldo oli 3225 km, 261 tuntia, 130 hiihtokertaa. Hiihto jakaantui melko tasan perinteisen ja luistelun välille. Pertsaa 1460 km, 128 tuntia 62 lenkkiä. Luistelua 1765 km, 133 tuntia, 68 lenkkiä. Parina vuonna olen hiihtänyt kilometreissä enemmän, noin 3300 km, pari muuta kertaa yli 3000 km. Talvi oli siis varsin hyvä myös hiihtomäärän suhteen.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: | Kommentit pois päältä artikkelissa Hiihtotalvi 2021-22

Hieno ulkoilupäivä, ei niin hieno hiihtokeli

Hangasselän latu. Kun suksi ei luista, niin se ei luista…

Eilen olin rinteessä laskemassa telemarkia kolmisen tuntia, 16 laskua á 2-6 min. Eli vähän niin kuin askelkyykkyä tasapainolaudalla 16 x 2-6 min. Ovat reidet vähän kipeät, silloin on parempi hiihtää pertsaa. Ja tänään oli kyllä parempi hiihtääkin pertsaa ihan muutenkin. Tiina luisteli. Yöllä piti sataa räntää, mutta ei onneksi satanut. Yön alin lämpötila oli +2, aamulla kahdeksalta oli +5, iltapäivällä +13, aurinko paistoi. Oli siis kohtuullisen, tai kohtuuttoman raskas hiihtokeli, mutta hieno ulkoilupäivä. Sellaisia päiviä tällä reissulla on ollut paljon, todella hyvää hiihtokeliä ei kertaakaan. Sellaista se ulkoilmaurheilu on. Hiihdin tänään zero-suksilla.

Lähdettiin taas aamulla Lassin laavun latua tarkoituksena hiihtää sen kautta Ruuhitunturille. Tänään ei ollut ajettu mitään latuja. Eilen ajettiin kaikki, vaikka ei ollut lumisadetta. Lauantaina ei mitään ja tänään ei mitään. Perjantaina kaikki. Eli pääsiäisen latuajot eivät menneet ihan perussääntöjen mukaan. Mutta eipä se tämän päivän keli olisi ajamisesta muuksi muuttunut. Ja olisiko kone painunut liikaa, kun oli niin pehmeää.

Joet täällä ovat olleet osaksi sulia koko reissun ajan. Voisi kuvitella, että koskikaroja olisi näkynyt, mutta eipä vaan ole.

Ruuhijoen ylittävä ”Ollin silta” Lassin laavun ladulla

Lassin laavun ladulla oli vielä jonkinlainen luisto, mutta Hangasselän ladulla se loppui kokonaan. Ei tuullut yhtään ja alkoi olla jo tosi kuuma, piti vähentää vaatteita. Sopiva hiihtoasu olisi ollut shortsit, t-paita ja liivi. Mutta eipä tullut shortseja mukaan. Lämmintä vaatetta kyllä olisi. Niinpä hiihdin kerraston paidassa hihat käärittynä. Hiihdin edeltä katsomaan, onko Ruuhitunturin kahvila auki. Sen on tarkoitus olla perjantaihin saakka auki, mutta jos keli menee niin pehmeäksi, että kelkan ja reen kanssa ei pääse ylös, sitten se ei ole auki. Oli se auki. Hiihdin sitten Tiinaa vastaan ja mentiin taas munkille ja kaakaolle. Pihassa oli valtava säkki klapeja. Mietittiin, millä se oli saatu ylös, kuulemma kelkalla vetämällä jonkun ison levyn päällä.

Latua Ruuhitunturilla

Ruuhitunturin laskussa ei tänään vauhti päätä huimannut, hyvä kun alas päästiin. Poikettiin Hangasjärven laavulla paistamassa makkarat. Joku olikin jo paistamassa makkaroita edellisten kävijöiden tekemillä tulilla ja meidän jälkeen tulivat seuraavat. Tulivat tulet tehokkaaseen käyttöön.

Hangasjärveltä hiihdettiin takaisin mökille. Minun teki vielä mieli jatkaa lenkkiä ja kävin vähän vähentämässä vaatteita ja vaihtamassa monot, kun edelliset hiukan hankasivat kantapäätä. Lähdin lisälenkille vanhoissa vaaleissa kisatrikoissa, enkä laittanut alle edes paitaa. Se olikin aika sopiva vaatetus, vaikka tuli siinäkin kuuma ylämäissä.

Kiersin ensin tunturin. Itäkodalla oli aika hiljaista, kun eilen väkeä oli ruuhkaksi asti ja hissijono oli pitkä. Ovat tainneet monet lähteä jo pääsiäisen vietosta kotia kohti. Ladullakin oli tänään tosi hiljaista. Jatkoin vielä Kaunisharjun lenkin ja söin eväitä Kaunisharjun laavulla. Tällä kertaa sain syödä eväät itse, ei tullut kuukkeli kyselemään syötävää.

Iltapäivällä keli oli, jos mahdollista, vieläkin märempi ja nihkeämpi

Päivän lenkki oli 42 km, aikaa meni melkein neljä ja puoli tuntia, nousua 600 m. Vauhti siis oli todella hidas, mutta hiihtää sai ihan tosissaan siihenkin vauhtiin.

Tänä aamuna lauloi kevään ensimmäinen peippo pihassa. Varmasti ihan ensimmäisiä, kun muita ei kuulunut. Myös teeri tuli tänään nähdyksi lenkillä. Tikkojen rummutusta kuulee monessa paikassa latujen varsilla. Rummutus kuivaan keloon kuuluu todella hyvin ja kauan, kun muuten on ihan hiljaista. Varsinkin, jos tikka rummuttaa korkealla rinteellä korkeassa kelossa.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Hieno ulkoilupäivä, ei niin hieno hiihtokeli

Lehtotunturin ympäri Aihkipetsiin

Aihkipetsin tupa

Tänään oli ohjelmassa retkihiihtoa latujen ulkopuolella. Suunnitelmissa oli kiertää Lehtotunturi ja käydä Aihkipetsissä, se myös toteutui. Yöllä oli muutama aste pakkasta ja aamupäivä oli pääosin pilvinen. Iltapäivällä paistoi aurinko, mutta lämmintä ei ollut enempää kuin +5. Lunta täällä muuten riittää, kuten voi nähdä alla olevan kuvan lumensyvyysmerkistä Ruuhitunturin rinteellä nousuladun varressa.

Ruuhitunturin rinteellä on lunta reilu 90 cm.

Aluksi hiihdettiin latua pitkin Ruuhitunturin rinteille Lehtoaavan reunaan. Siitä lähdettiin hangelle. Hanki ei olisi pääosin kestänyt kunnolla luistelua, mutta perinteisen suksilla (Tiinalla karvasukset Madshus Nordic Pro) ja tunturisuksilla (minulla Åsnes Mountain Race 46) pystyi hyvin hiihtämään. Reitti oli suunniteltu kulkemaan suurimmaksi osaksi soita pitkin, mutta muutama lyhyt metsäpätkäkin oli välissä. Suunnistaa sai ihan kunnolla ja siinä näppärä apu oli vanha hiihtosuunnistus-karttateline ja Retkikartasta tulostetut kartat. Kompassistakaan ei ollut haittaa.

Lehtotunturin länsipuolella tuli ensimmäinen pieni pummi, kun katsoin, että rinnesuo lähtee jo nousemaan vasemmalle. Ei oltukaan vielä niin pitkällä. Seuraava, vähän isompi, tuli muutamaa kilometriä myöhemmin Lehtotunturin eteläpuolen soilla. Katsoin kartasta, että mennään avosuon yli, se oli hyvä suunnitelma, mutta avosuolta olisi pitänyt jatkaa selvästi enemmän vasemmalle. Seurailimme eilen aamuna luistelusuksilla hiihtäneiden reittiä olettaen heidän olevan samalla reittisuunnitelmalla. Niinpä päädyimme puoli kilometriä liikaa oikealle. Sekin pummi oli kuitenkin helppo korjata, varsinkin kun retkihiihdossa ei kello käy samaan tapaan kuin suunnistuskisoissa.

Loppumatkan Aihkipetsiin hiihdimme suurin piirtein samoja reittejä kuin vuosi sitten, hiukan korjaten silloisia huonoja reitinvalintoja. Koko alue on hienoa vanhaa metsää, pieniä mäkiä, soita ja lampia.

Tässä noustaan Aihkipetsin tupaa kohti viereiseltä lammelta

Aihkipetsissä olimme jo kolmatta kertaa. Ensimmäinen kerta oli vuosi sitten ja toinen viime vuoden elokuussa. Tällä kertaa teimme tuvan kaminaan pienet tulet ja paistoimme makkarat ja söimme muita eväitä. Vieraskirjan perusteella tuvassa oli käyty harvakseltaan, muutama kävijä viikossa. Tälle päivälle taisi tulla lisää kävijöitä, kun kaksi hiihtäjää tuli vastaan paluumatkalla Aihkipetsin ja Lehtoaavan välisellä kelkkauralla.

Vasemmalla makkaroita paistamassa tuvalla, oikealla Aihkipetsin ympäristön vanhaa metsää, jossa kasvaa paljon naavaa.

Paluumatkalle lähdettiin kelkkauraa, joka kulkee Lehtoaavan kodalta Aihkipetsiin, matkaa kertyy vajaa 5 km. Alkumatka on varsin kumpuilevaa maastoa, pieniä mäkiä, soita ja lampia. Kelkkaura on varsin mutkainen. Ura kunnostetaan ilmeisesti aina isompien lumisateiden jälkeen pääsiäiseen asti, tupakirjan mukaan viimeksi 13.4. eli kolme päivää sitten. Varsin kovapohjainen se oli, selvästikin tampattu säännöllisesti talven aikana. Huonostihan se on merkitty, joten jos se on ummessa, kuten paikoin viime vuonna, vaikea sitä on silloin seurata.

Noin kilometrin jälkeen Aihkipetsistä lähtiessä maasto muuttuu vähäksi aikaa varsin tasaiseksi, kunnes avosuon reunasta lähdetään nousemaan Kuusikko-Ruuhivaaran rinnettä kohti Lehtoaapaa. Ladulta on varsin komeat maisemat ylempää vaaran rinteeltä.

Maisemaa Kuusikko-Ruuhivaaran rinteiltä

Lehtoaavan kodalla kelkkaura yhtyy latukoneella tehtyyn latuun. Sitä hiihdettiin Ruuhitunturin kahvilaan munkille ja kaakaolle. Taas kerran saatiin lämpimiä munkkeja.

Ruuhitunturin kahvila 420 metrin korkeudessa

Kahvilan pihassa otin suksista pitokarvat pois, koska edessä oli pitkä lasku Hangasjärvelle. Tunturisuksien lyhyetkin pitokarvat (Åsnes X-skin) jarruttavat selvästi enemmän kuin latuhiihtoon tehtyjen karvasuksien karvat. Etuna on se, että ne saa näppärästi pois ja taas takaisin. Niinpä laitoinkin ne taas alhaalla Sotkan ämmin lähteen jälkeen, koska loppumatka mökille oli taas nousuvoittoista.

Useammankin kerran tällä viikolla ollaan nähty metson jäljet, mutta ei itse lintua kertaakaan. Tänään sitten onnistuttiin näkemään koppelo.

Päivän retki oli 31 km, josta noin puolet latujen ulkopuolella. Aikaa meni reilu viisi tuntia eli hyvä ulkoilupäivä hienoissa maisemissa tänäänkin. Alla Retkikartan tulosteille piirretty reitti latujen ulkopuolella. Tulostuksessa menivät värit jotenkin sekaisin. Karttaan vihreällä merkityt alueet eivät ole suunnistuskartasta tuttua pusikkoa vaan rämesuota eli siis harvaa, kitukasvuista männikköä.

Reitti Lehtotunturin ympäri Aihkipetsiin ja kelkkauraa takaisin Lehtoaavalle.
Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Lehtotunturin ympäri Aihkipetsiin

Husky on vielä innokkaampi lenkille lähtijä kuin me

Yöllä ajettu kuntorata, saimme tehdä ensimmäiset jäljet.

Heräsin yöllä klo 2.15 latukoneen ääneen. Se oli lähtenyt ajamaan latuja, pakkasta oli silloin -6. Kuntorata menee melkein mökin ikkunan alta, olisiko matkaa 20-30 metriä. Tänään oli kunnostusvuorossa Ruuhitunturin lohko, mutta myös Sallatunturin lohko ajettiin, liekö pääsiäisellä osuutta asiaan. Sallatunturin lohko ajettiin klo 2 alkaen, Ruuhitunturin ladut klo 5 alkaen. Aamulla oli -7 pakkasta ja klo 8 tuli pieni lumikuuro, muuten tänään oli poutapäivä. Aamupäivän paistoi aurinko, sitten oli puolipilvistä ja lopuksi pilvistä.

Lähdimme noin yhdeksän aikaan lenkille, tänään molemmat luistellen. Päätettiin hiihtää alkuun kuntoradan kautta Tunturilammelle. Tuo kuntorata on kyllä varsinainen kuntorata, kyllä siinä kunto ja hiihtotekniikka (erityisesti kunto ja laskutekniikka) paranisi kummasti, kun sitä kiertäisi enemmän. On jyrkkiä nousuja, on jyrkkiä ja mutkaisia laskuja, tasaista ei kyllä ole yhtään. Korkeuseroa on 65 metriä.

Kuntoradalla on aika jyrkkiä ja mutkaisia laskuja.

Kuntoradalta jatkoimme Tunturillamelle ja edelleen Kaunisharjun kautta Poropuistoon. Yöllä ajettu latu oli todella hyvä ja sopivan liukas, ei yhtään jäinen.

Poropuistossa oli käynnissä koiravaljakkojen laittoa valmiiksi vetämään turisteja. Pihalla on varmaan hyvinkin sata huskyä, josta monilla tuntui olevan hirmuinen into päästä mukaan. Kyllä meilläkin on aika kova into päästä lenkille, mutta nuo ovat ihan oma lukunsa.

Poropuistosta jatkettiin Harjuladun ja Lähdeladun kautta Lassin laavun ladulle. Se latu ylittää alkumatkasta avosuon ja huomasin, että hanki kantaa. Oli täydellinen hanki, liukas ja ihan tasainen. Piti sillä ja parilla pienemmällä suolla vähän kurvailla. Aika äkkiä pinta kuitenkin pehmeni ja oli parempi pysyä ladulla.

Lassin laavulla pidettiin vähän taukoa ja Tiina söi eväitä. Heti tuli pari kuukkelia kyselemään syötävää. Sielläkin niille maistui Kursulaisen ruislimppu ja myös pähkinät, toisin kuin Kaunisharjun laavulla oleilevalle linnulle.

Mietittiin, että olisi kierretty Kalliojärven kautta, mutta epäiltiin hangen kestävyyttä ja pysyttiin ajetulla ladulla kohti Hangasselkää. Ruuhitunturin lohko oli tosiaan ajettu aamulla ja se ei ollut niin hyvä kuin yöllä ajettu Sallatunturin lohko. Baana oli ilmeisesti aamulla jo sen verran kova, että ajojäljestä tuli hiukan kokkareinen ja se jäi vähän pehmeäksi.

Ruuhitunturilla, niin kuin monessa paikassa Lapissa, kasvaa vanhoja mäntyjä. Ruuhitunturin nousussa ladun varressa kasvaa 332 vuotta vanha puu. Se on latvasta keloutunut, mutta muuten oikein hyvässä kunnossa edelleen. Opastaulun mukaan sen iäksi on saatu vuonna 1995 305 vuotta, niinpä se tänä vuonna täyttää 332 vuotta. Myös Ruuhitunturin kahvilan ikkunoiden alla on tosi paksuja mäntyjä, varsin vanhoja varmasti nekin.

Tänään saatiin taas lämpimiä munkkeja Ruuhitunturin kahvilassa. Kauppa tuntuu käyvän hyvin näin pääsiäisviikolla, väkeä käy paljon pitämässä taukoa ja paikan päällä leivotut munkit tekevät kauppansa.

Ruuhitunturilta lähdettiin alas Siskellammen kautta. Laskuissa latu oli paikoin kohtuullisen liukas, paikoin imi aika pahasti, kun aurinko oli lämmittänyt. Hieman tökkivää siis oli meno. Tammakkolammelta lähdettiin eri reittejä, minä lähdin uudelle kierrokselle Ruuhitunturille.

Hiihdin ensin evästauolle Hangasjärven laavulle. Istuin järven rannalla keinutuolissa, josta on kuva 11.4. jutussa. Vähän siihen osui tuuli, mutta mukava paikka muuten. Tauon jälkeen jatkoin Ruuhitunturin nousuun. Viime keväänä hiihdin Ruuhitunturin nousun ilman sauvoja ja samaa päätin kokeilla nytkin. Alla oli silloin 49 km hiihtoa, nyt 46 km. Viime vuonna osui märempi keli, joten nyt nousun selvisi ylös muutamaa minuuttia nopeammin. Viimeksi hiihdin vielä päälle melkein 30 km, tällä kertaa tyydyin 15 km edelleen ilman sauvoja. Linn Svahn oli juuri hiihtänyt ilman sauvoja 100 km, joten tämä oli vielä aika kesy versio. Mutta kyllähän se lihaksia polttelee, kun reilu 20 min luistelee pelkkää ylämäkeä, vaikka vauhti onkin rauhallinen.

Latua Siskellammen kodan kohdalla

Hetken kävi mielessä mennä uudestaan kaakaolle ja munkille, mutta kurvasin kuitenkin takaisin kahvilan pihasta ja lähdin uudemman kerran Siskellammen ladulle. Kävin vielä hetken istumassa Siskellammen kodalla ja söin loppuja eväitä. Takaisin mökille palasin Poropuiston kautta. Keli oli hiukan jopa parantunut edellisestä kierroksesta, kun aurinko pysyi pilvien takana.

Päivän kummallisuus oli Polarin (Vantage V2 / sykevyö ja lähetin Polar H10). Ovat toimineet viime kesäkuusta lähtien varsin luotettavasti. Tänään heti alkuun mittari näytti kummia sykkeitä. Keskeytin tallennuksen ja käynnistin uudestaan. Näytti välillä oikein, välillä ihan pieleen. Keskeytin vielä kerran ja aloitin taas uudestaan. Taas välillä oikeita lukemia, välillä kummallisia. Jossain vaiheessa mittari varoitti, että lähettimen patteri oli loppumassa. Siitäkö se sitten johtui? Parin tunnin hiihdon jälkeen kyllästyin ja otin koko sykevyön pois. Lähetin taskuun ja vyö reppuun. Mittari näytti edelleen sykettä, välillä oikealta vaikuttavaa, välillä väärältä. Mittari oli hihan päällä, joten ranteesta se ei voinut mitata sykettä. Mistä ihmeestä se sitten mittasi, tai mitä se oikein näytti. Se nimittäin teki sitä lenkin loppuun saakka. Hatustako se niitä lukemia veti, kun mistään ei tullut signaalia. Tiinalla on myös H10-lähetin, mutta ne on koodattu ja paritettu kummankin omaan mittariin. Ja sitäpaitsi se näytti lukemia, vaikka Tiina oli 5 km päässä eli se ei ole selitys, että se olisi näyttänyt Tiinan sykettä. Olisi todella mielenkiintoista tietää, mikä tämän selittää!

Päivän lenkki oli noin 65 km, aikaa meni viisi tuntia. Tällä kertaa en tehnyt reittikarttaa ja -profiilia, sen sijaan kiinnostuneet voivat tutkia lenkkiä ja reittiä Stravasta.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Husky on vielä innokkaampi lenkille lähtijä kuin me

Hankihiihtoa Kalliojärvellä ja kuukkeli Kaunisharjulla

Kuukkeli Kaunisharjun laavulla

Yöllä oli taas kolme astetta pakkasta, mutta jo aikaisin aamulla lauhtui nollaan. Yöllä ei satanut lunta, joten latujenkunnostussysteemin mukaan tänään ei latuja ajettu. Mutta eipä se haitannut, hyvä oli sen puolesta hiihtää. Lähdettiin tänään jo kahdeksalta, tällä kertaa molemmat luistelusuksilla. Latu ei ollut jäinen, mutta se oli alussa todella liukas. Heti ensimmäisessä laskussa pääsi todella pitkälle ja vauhtia oli reilu 40 km/h. Tänään paistoi välillä aurinko, välillä oli pilvessä, juurikaan ei satanut mitään. Iltapäivällä oli lämmintä +6.

Lassin laavun latu aamulla

Lähdettiin hiihtämään Lassin laavun latua. Sekin on itse keksitty nimi ladulle Sallatunturista Lassin laavulle. Siinähän ensin lasketaan pitkä, loiva lasku avosuolle ja ylitetään Ruuhijoki. Lassin laavulle noustaan muutama varsin jyrkkä nousu, korkeuseroa tulee kaikkiaan 85 metriä. Lassin laavulta jatkettiin Kalliojärvelle sillä ajatuksella, että voisiko siellä hiihtää jo hangella. Eilenhän siellä oli lumi varsin märkää. Vuosi sitten hiihdeltiin pitkät pätkät hankea Kalliojärvellä ja sen läheisillä järvillä ja soilla. Hanki kesti kevyttä luistelua eli ihan täyttä potkua ei kestänyt päkiällä tehdä eikä myöskään työntää täydellä teholla.

Mutta olihan hieno hiihtää hangella tyynessä aamussa. Oli niin hiljaista kuin vain Lapissa voi olla.

Kalliojärvi hiljaisena kevätaamuna

Hankalin osuus oli siirtymä joen varressa Kalliojärveltä Kalliolammelle. Uoma oli sula, vaikka vettä siinä oli tällä hetkellä aika vähän, tulva-aikana varmaan enemmän. Vieressä ei oikein mahtunut luistelemaan. Mietittiin, miksi se oli sula, kun virtaus oli hyvin pientä. Onko mahdollisesti lähteitä?

Kartasta on aina mielenkiintoista tutkia, mihin jostain lähtevä vesi lopulta laskee. Kalliojärvestä uoma laskee Kalliolampeen ja edelleen Lehtolampeen ja Ruuhijokeen. Ruuhijoki taas virtaa pohjoiseen Sallan kirkonkylän ohi ja muuttuu jossain vaiheessa Käsmänjoeksi. Joki kääntyy ensin länteen ja sitten lounaaseen. Käsnänjoki laskee pitkän kierroksen jälkeen Joutsijärveen muutama kymmenen kilometriä Sallasta Kemijärven suuntaan. Joutsijärvestä joki jatkuu vähän matkaa Käsmänjokena ja laskee suureen Kemijärveen ja sieltä sitten Kemijokea Perämereen. Aika pitkä ja mutkikas matka on Kalliojärven vedellä ennen kuin se päätyy mereen.

Ei ollut uoman varressa koskikaraa, mutta sen sijaan oli pulmunen! En ole tainnut nähdä pulmusta kuin viimeksi Saariselällä 2014. Itse asiassa tarkempi blogin tutkiminen paljastaa, että olen viimeksi nähnyt pulmusia keväällä 2017 Sodankylän ja Kittilän välillä.

Kalliojärvestä Kalliolampeen laskeva uoma, Kalliolampi on 2,5 m alempana

Kun Kalliolammelta päästiin hangelta Hangasselän ladulle, se oli jo kostea ja nihkeä. Hangasselän nousu kohti Ruuhitunturia oli taas aika raskas. Matkalla kuultiin taviokuurna laulamassa puun latvassa.

Hangasselän nousu

Hangasselältä jatkettin taas tänäänkin Ruuhitunturin kahvilaan. Tänään testattiin porokeitto, täällä sitä kutsutaan nimellä käristyskeitto. Kyllä oli hyvää, siinä oli hyvin haudutettuja porkkanan ja lantun paloja sekä tietysti poroa. Jälkiruoaksi munkkikahvit. Munkki oli tänään niin tuore ja lämmin, että tuoreempi olisi ollut taikinaa.

Tauon aikana lumi oli mennyt täysin märäksi. Lähdettiin paluumatkalle Siskellammen kautta. Lehtoaavalta alas on parin kilometrin laskuosuus, mutta tänään siinä sai paljon hiihtääkin, ei pelkästään laskea. Loppumatka Tammakkolammelta Sallatunturin juurelle tultiin harjulatua ja Sotkan ämmin lähteen ohi lähdelatua (harjulatu ja lähdelatukin ovat meidän itse keksimiä nimiä latuosuuksille.

Tunturin juurelta Tiina palasi mökille ja minä lähdin vielä lisälenkille tunturin ympäri ja Kaunisharjun lenkille. Keli alkoi olla todella märkä ja pehmeä, ihmekö tuo, kun lämmintä oli +6. Itäkodan nousussa tuli aika kuuma. Olin ajatellut hiihtää sen ilman takkia, mutta alhaalta tuntui viileältä. Nousussa tien ylityksen jälkeen lauloi taviokuurna. Viime keväänä kuulin samassa paikassa kevään ensimmäisen peipon. Viime keväänä oli myös järripeippoja, mutta tänä vuonna ne eivät ole ehtineet vielä koko Lappiin. Tiiran mukaan etujoukko on tulossa vasta Kainuussa.

Olin ajatellut evästaukoa Tunturilammen laavulla, mutta siellä oli paljon porukkaa ja jatkoin Kaunisharjun laavulle. Siellä ei ollutkaan ketään. Paikka on hieno, mutta siitä on vaikea saada kuvaa. Maasto putoaa ladulta suppaan ja sen takana on todella jyrkkä ja korkea harjunrinne ylös. Paikalle tuli kuukkeli kyselemään syötävää. Pitihän sille syötävää antaa. Sille kelpasi paikallisen leipomon Kursulaisen ruislimppu ja rusinat, sen sijaan pähkinä ei maistunut.

Kuukkelin, pulmusen ja taviokuurnien lisäksi tänään nähtiin riekko ja metson jäljet.

Päivän lenkki oli 51 km ja aikaa meni taas neljä ja puoli tuntia. Kahteen päivään siis tahkottu yhdeksän tuntia ja matkaa kertynyt 101 km. Hyvällä kelillä samassa ajassa taittuisi hyvinkin 140 km.

Reittiprofiili
Reittikartta
Kategoria(t): Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Hankihiihtoa Kalliojärvellä ja kuukkeli Kaunisharjulla

Uuden lumen vesikeli jatkuu Sallassa

Itäkodan nousu

Samanlainen keli jatkuu kuin aikaisempina päivinä täällä Sallassa. Välillä paistaa aurinko, välillä sataa räntää, välillä molempia yhtä aikaa. Tänään ajettiin aamulla kaikki ladut ja ne olivatkin loistavassa kunnossa. Luisto ei tänäänkään ollut silti kummoinen, uuden lumen vesikeli edelleen. Lumi on niin hienojakoista, että se kostuu tosi herkästi ja silloin luisto on huono. Päätin tänäänkin lähteä karvasuksilla, Tiina lähti luistelusuksilla.

Joku on kumminkin kiinnostunut, minkälaisilla karvasuksilla hiihdän. Malli on Madshus Race Pro Intelligrip vuosimallia 2020-21 eli vielä valkoinen suksi, tämän talven malli on etuosasta punainen. Suksi on käytännössä vanha Redline-kisasuksi, johon on laitettu 30 % nylonia sisältävä karva pelkän mohairin sijasta. Sekoitekarvan ansiosta sukset toimivat parhaiten nollan molemmin puolin, eikä karva vety niin helposti kuin 100-prosenttinen mohair-karva. Tänään oli loistava pito koko matkan eikä yhtään tökkinyt. Luisto tietysti on mitä on tällä kelillä, mutta varsin hyvin luisti muihin verrattuna.

Tänään hiihdettiin eri reittejä, mutta tarkoitus oli osua Ruuhitunturin kahvilaan samaan aikaan. Tiina lähti Lassin laavun kautta ja minä lähdin tunturin ympäri -lenkkiä ja Kaunisharjun kautta Poropuistoon. Tunturin ympäri -lenkin Itäkodan nousussa tuli hiki, kun tuuli ei osunut yhtään. Piti kaivaa ohuemmat hanskat repusta ja olisin vaihtanut ohuemman takinkin, jos olisi ollut mukana. Pitkän nousun jälkeen oli Tunturilammille saakka tasaisempaa suomaastoa ja sitten pitkä laskuvoittoinen osuus Kauniharjun juurelle. Laskuun paistoi aurinko ja luisto oli aika huono, niinpä alla oleva laskuvideo on nopeutettu.

Poropuiston kohdalle tulin tänään eri suunnasta kuin eilen, mutta siitä matka jatkui eilistä reittiä kohti Siskellampea.

Siskellammen latua

Täällä Sallassa ladut ovat niin viimeisen päälle kunnossa kuin vaan voi olla silloin, kun ne on ajettu eilisessä jutussa kuvatun systeemin mukaan. Kahdessa päivässä sitten tuli se yli 3 cm lunta eli tänään ajettiin kaikki ladut. Huomenna taas ei ajeta ellei yöllä sada yli 3 cm lunta.

Tammakkolammelta Siskellammen kautta Ruuhituntunturin kahvilan pihaan on matkaa 9,5 km, nousua 150 metriä. Matkalla on muutamia alamäkiä, mutta pääosin koko matka on vaihtelevaa nousua. Noin puolimatkassa on Siskellammen kota samannimisen lammen rannalla. Kun tuolla ladulla Tammakkolammelta ja Ruuhitunturille ei ole virallista nimeä, nimesimme sen viime keväänä Siskellammen laduksi. Siskellammesta käytetään myös muotoa Siskelilammet, Siskellammit ja Siskelilammit. Maastokartassa lukee Siskellammit. Mutta Siskellammen latu taipuu noista muodoista parhaiten.

Latua hiukan Siskellammen jälkeen Ruuhitunturin suuntaan

Heti Siskellammen jälkeen on pieni, metsäinen nousu (kuvassa yllä) ja sen jälkeen loiva lasku takaisin suolle. Sieltä alkaa reilun parin kilometrin nousuosuus Lehtoaavalle, nousua siinä on sata metriä. Suotahan se nousukin pitkälti on, täällä kun rinnesoita riittää. Lehtoaavalta onkin sitten enää parinkymmenen metrin nousu Ruuhitunturin kahvilan pihaan. Tiina oli hetken ehtinyt odotella, mutta ei pitkään. Päivän menu oli taas munkki ja kaakao. Tänään olisi ollut tarjolla myös poronkäristyskeittoa!

Ruuhitunturin kahvila

Tauon jälkeen laskettiin yhdessä Ruuhitunturin lasku Hangasjärvelle. Se olikin tänään mukava laskea, latu ei ollut liian liukas eikä luistelubaana liian nihkeä. Vauhtia oli enimmillään 44 km/h. Hangasjärveltä käännyin takaisin Ruuhitunturin nousuladulle ja hiihdin koko nousun tunturin huipulle saakka. Nousua tulee 210 metriä 4,6 km matkalla, aikaa meni rauhallista lenkkivauhtia hiihtäessä 35 min eli on se melkoinen nousu. Alkuosassa on jokunen pieni lasku, mutta muuten koko ajan vaihtelevaa nousua, tällä kelillä lähes pelkkää vuorohiihtoa.

Tunturin huipulta laskin osan matkaa alas ja kurvasin Hangasselän ladulle. Se oli todella nihkeä, vähän hiihdetty ja märkä ja vastatuulikin vielä. Laskuvoittoista maastoa kuitenkin. Tällä reissulla Kalliojärvi on vielä käymättä ja nyt päätin sen läpi hiihtää. Latukone ajaa kaakosta Kalliolammen rantaan ja luoteesta Kalliojärven rantaan. Väli on vajaa kaksi kilometriä ja siihen ajetaan kelkalla joskus pohja. Käytännössä se oli nyt pelkkä hiihtämällä tehty latu ja vieläpä pehmeä sellainen. Mutta hieno paikkahan se on. Elokuussa käytiin noissa maastoissa sulan maan aikaan, silloin käytiin myös Kalliojärven päivätuvalla, nyt en siellä käynyt. Kalliolammen kalliojyrkänteillä hyppelehti pari kuukkelia.

Kalliojärvi

Kalliojärveltä jatkoin evästauolle Lassin laavulle. Istuskelin laavulla jonkin aikaa syömässä eväsleipiä ja juttelemassa karvasuksista. Paikalle tuli pari hiihtäjää paistamaan makkaraa ja pian paikalle ilmestyi myös pari kuukkelia kärkkymään niitä samoja makkaroita.

Laavulle istuessa kohdalle osui sakea räntäkuuro. Kun lähdin hiihtämään kohti Sallatunturia, kohta paistoi taas aurinko. Tunturi näkyy hienosti Ruuhijoen ylityksen jälkeiseltä suolta. Viime keväänä suolla oli paikoin vettä ladulla, piti kiertää hankea pitkin. Nyt on edelleen täysi talvi. Ennen Hautajärventien alikulkua kuulin taas taviokuurnan laulavan. Yhtään en ole vielä nähnyt, mutta useamman jo kuullut. Laulu on kaunis ja kaunis on lintukin, jos sen sattuu näkemään.

Maisema Sallatunturin suuntaan

Päivän lenkki oli 50 km. Eivät tulleet kilometrit tänäänkään helpolla, aikaa meni neljä ja puoli tuntia.

Korkeusprofiili
Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Uuden lumen vesikeli jatkuu Sallassa