Hankihiihtoa Etelä-Tuusulassa

Peltoaukea Ruotsinkylässä

Lumisten pakkaskelien jälkeen oli usean päivän verran iltapäivisin lämmintä jopa +6 ja aurinko on paistanut paljon. Onneksi öisin keli rapsahti ja viimeisinä öinä on ollut kunnolla pakkastakin. Vaikka lumi on sulanut, sitä silti riittää vielä varsin hyvin. Viime yönä oli pakkasta -10 ja päivälläkin pysyi pakkasella. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Päätin tänään lähteä oikein kunnon hankiseikkailulle.

Tarkoitus oli suunnata Pirunkorvesta metsien läpi Hyrylän Urheilukeskukseen ja sitten Tuusulanjoen luoteispuolta kohti Lahelaa ja Ruotsinkylää. Lähdin matkaan Åsneseilla, joissa oli tällä kertaa lyhyet skinit, kun muuten olisi pitänyt laittaa liisteriä. Alkumatkan jäisellä ladulla sukset luistivat aika huonosti, kun karva kahnasi latuun. Pirunkorvesta lähdin pujottelemaan metsän läpi Hyrylää kohti. Eipä suksi juuri epätasaisella hangellakaan luistanut, mutta ei sillä ollut väliäkään, kun paikoin aika tiheässä metsässä pujotteli. Parin kilometrin matkaan Pirunkorven lenkiltä Tuusulan Itäväylän eteläpuolisella pellolle kului 25 min, joten vauhti ei päätä huimannut. Tosin ei puolentoista kilometrin pelto-osuudellakaan vauhtia paljon ollut, kun matkaan meni vartti. Hanki oli epätasaista ja jäistä, hiihto ei ollut varsinaista hiihtoa vaan sellaista suksien liu’uttamista kuin se tunturisuksilla ja pitokarvalla tuppaa olemaan.

Seuraava puolitoista kilometriä taas oli vaihtelevaa metsämaastoa, suota ja vähän hakkuuta Sikokalliolle saakka. Sikokalliolta pääsikin muutamaksi kilometriksi huippukuntoiselle Sikokallion lenkille. Jos oli kotiladut kovat ja jäiset, Sikokallio oli aivan huippukunnossa.

Sikokallion lenkki

Hyrylän urheilukeskuksesta alkoi noin kilometrin siirtymätaival kävellen, tavoitteena oli päästä Tuusulanjoen yli ja jatkaa sieltä peltoja pitkin.

Joskus matka ei vaan etene

Kävelin Hämeentien varren pyörätietä alas Tuusulanjoelle ja lähdin pian sillan jälkeen suksilla lounaan suuntaan. Maasto oli tyypillistä jokivarren rantametsää, jossa varmasti keväisin on reilusti vettä ja kesällä hirvittävästi hyttysiä. Oli tosi vaikea päästä pujottelemaan eteenpäin. Reitti osoittautui lopulta umpikujaksi ja piti palata melkein samoja jälkiä takaisin pyörätien reunaan ja yrittää pohjoisempaa uudelleen. Joskus matka ei vaan etene. Kahdensadan metrin kierrokseen meni reilu viisi minuuttia.

Lopulta pääsin paremmin hiihtämään niittyjä pitkin. Kohta tuli vastaan lammasaita, mutta onneksi siitä pääsi aika helposti yli. Jokirannassa olikin tosi iso lammaslaidun ja yhdestä kohdasta meni siltakin joen yli.

Lammassilta Tuusulanjoen yli lammaslaitumella

Pidin evästauon lähellä lammassiltaa. Päätin ottaa pitokarvat suksista pois ja hiihtää tasatyöntöä ja luistellen. Matka alkoikin edetä vähän paremmin. Välillä oli hyvää peltoa hiihdettäväksi, välillä taas piti palata takaisin pusikon takia tai etsiä ojanylityspaikkaa. Pääsin kuitenkin Lahelaan. Lahelasta jatkoin Etelä-Tuusulan kylälatuverkoston reittejä, tosin pääosin hangella hiihtäen. Latuja ei ole pystytty ajamaan noin viikkoon ja jäiseen pintaan oli satanut hiukan lunta. Luisto oli paljon parempi vieressä hangella. Oikaisin Juhmon suuntaan metsän läpi reittiä, johon tänä vuonna ei ollut ajettu latua, vaikka se latukartasta löytyykin. Juhmon lähellä pääsikin oikein hienoille hankipelloille.

Hiihdin hankea pitkin pellolla latureittejä seuraillen ja kulmia oikoen Ruotsinkylään. Ruotsinkylästä laskin taas Tuusulanjoen varteen. Siellä olikin jo joutsenpariskunta palanut etelästä. Toisen parin olin nähnyt aiemmin Lahelan lähellä. Pidin toisen evästauon joen varressa.

Joutsenet ovat palanneet

Loppumatkan tulin pitkälti samaa reittiä kuin kahdella aikaisemmalla retkellä Ruotsinkylän laduille. Sain vähän lyhennettyä kävelyosuutta oikaisemmalla yhden pellon yli lähellä Paratiisinmäkeä. Kävelyn jälkeen hiihdin taas Mätäkivenmäen yli ja latureittejä pitkin takaisin kotiin. Retkelle tuli pituutta 32 km, josta vajaa pari kilometriä kävelyä. Aikaa meni reilu neljä tuntia.

Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Hankihiihtoa Etelä-Tuusulassa

Talvinen metsäretki Pirttimäestä

Aurinko paistaa puiden välistä talviseen metsään

Viikko sitten perjantaina lähdin Espoon Pirttimäestä käsin metsäretkelle latujen ulkopuolelle. Päivä oli hieno ja aurinko paistoi, pakkasta oli lähtiessä -16. Ei pakkanen kuitenkaan metsässä liian kylmältä tuntunut.

Alkumatkan hiihdin koneella tehtyä latua, mutta ulkoilutien mutkasta lähdin metsään kohti Isosuota. Polkupohjaa menikin aina suolle saakka luomulatu. Maisemat olivat pakkaspäivänä oikein hienot heti alusta saakka.

Luomulatu Isosuon suuntaan

Isosuolta oli tarkoitus suunnata Ryssänkallio-Isosuon luonnonsuojelualueelle. Ajattelin, että sen rämesoita pitkin olisi mukava hiihtää. Siellähän on kalliomäkiä ja niiden välissä soita. Moni suunnistaja sen alueen tuntee hyvin, se ei ole helppoa suunnistusmaastoa. Suunnitelmana oli nousta pohjois-eteläsuuntaista notkoa suoalueelle. Ei ollut ihan helppoa päästä Isosuolta itään laskevan ojan yli, joka oli vieläpä osaksi sula ilmeisesti lähteen takia. Muutaman kierroksen ja kaarroksen jälkeen löytyi kohta, josta pääsi yli ottamatta suksia jalasta. Oikea notkokin löytyi ja sitä sitten vaan pujottelemaan ylös päin. Koko ajan piti suunnitella reittiä sen mukaan, miten edessä näkyi sopivaa, suksilla edettävää maastoa ilman kaatuneita puita ja tiheämpiä paikkoja. Lumikenkäilijöiden jälkiä näkyi ja lumikengäthän ovat usein suksia parempi tapa liikkua Etelä-Suomen talvisissa metsissä. Suksien etu toki on nopeammat latusiirtymät, jos sellaisia on tarjolla.

Avosuo Ryssänkallio-isosuon luonnonsuojelualueella

Suomaastossa oli helpoo hiihtää, kun puita ei ollut liian tiheässä. Suoalueelta oli tarkoitus suunnata Pirttimäki-Oittaa ladulle karttaan merkittyjä polkureittejä pitkin. Mutta eihän se ollut ollenkaan niin helppoa, kun polkuja ei näkynyt lumen alta. Ladulle kuitenkin lopulta selvisin, en ihan suunniteltua reittiä, mutta selvisin kuitenkin.

Latu piti tehdä itse

En jaksanut kaivaa karttaa repusta ja muistin väärin, mistä polku Hakjärvimossenille lähtee. Niinpä hiihdin etelään Karhusuon risteykseen. Siellä piti kaivaa kartta esiin ja hiihtää takaisin. Hakjärvimossenille meni kävelty polku ja oli siitä suksillakin joku mennyt.

Seuraava tavoite oli pohjois-eteläsuuntainen laakso kohti Sorlammen länsipäätä. Suunnistin vähän vinoon suolla ja edessä näkyi järvi, Hakjärvi. Taas katsoin huonosti karttaa ja kuljin Hakjärven rantatietä aivan liian pitkälle ja piti tulla palan matkaa takaisin.

Hakjärven ja Sorlammen väli ei näyttänyt kartalta hankalalta hiihtää, mutta sitä se oli, se oli päivän hitain osuus. Se oli kokonaan Hakjärven luonnonsuojelualuetta, joten siellä oli puuta poikittain aika riittävästi. Kaatuneet puut poikittain ovat aika hankalia suksilla. Pääsin kuitenkin mutkittelemalla Sorlammen rantaan ja kiersin rantaviivaa sen pohjoisrannalle evästauolle auringonpaisteeseen.

Auringossa tarkeni oikein mukavasti syödä eväsleipää ja juoda mehua termospullosta.

Kirjoittelin jo alkukesästä viime talvena hankituista Åsnesin suksista, joilla olen nyt tänä talvena ja aika monta kertaa hiihtänyt.

Kyseessä ovat kevyet tunturisukset Åsnes Mountain Race 46. Sukset ovat hämmästyttävän kevyet, vain noin 1,5 kg per pari, vaikka niissä on täyspitkä teräskantti. Suksien leveys on 54-46-50, eli keskeltä ne ovat vain hiukan (2 mm) tavallista hiihtosuksea leveämmät, mutta kärjestä ja kannasta vähän enemmän. Suksessa on paljon enemmän jalkavuutta, kuin tunturisuksissa yleensä. Suksi onkin ehkä paras hiihdettävä, mitä tunturisuksien kategoriassa on olemassa. Pitona voi käyttää joko tavallista pitovoidetta tai Åsnesin kehittämää X-skin-pitokarvaa eli pitoalueelle kiinnitettävää (ja irrotettavaa) karvaa. Asennutin suksiin NIS-levyt, joten siihen saa tavallisen Rottefellan NNN-siteen ja hiihtää voi tavallisilla hiihtomonoilla. Pakkaskeleillä olen käyttänyt tavallista purkkivoidetta, luisto on silloin parempi kuin skineillä.

Evästauon jälkeen hiihdin vähän matkaa Sorlammen rantaa auringossa ja kurvasin sitten takaisin metsää pitkin kohti Pikku Sorlampea.

Pikku Sorlampi

Pikku Sorlammelta lähdin pohjoiseen kohti Oittaa-Solvalla-latua. Osa suosta oli hyvin vaikeakulkuista ja suon jälkeen oli vähän taas puuta poikittain ennen ladulle pääsyä.

Suota Pikku Sorlammen pohjoispuolella

Hiihdin latua pitkin Hynkänlammen laavulle. Ladut oli ajettu luultavasti edellisenä iltana tai yöllä ja ne olivat tosi kovat pakkasen takia. Kärjestä jäykkä, teräskanttinen suksi pyrkii kaarteissa nousemaan latu-urasta ylös. Ladulla luultavasti 3/4-teräskanttinen suksi olisi parempi, silloin kärki olisi notkeampi, mutta toisaalta kovalla hangella täysi teräskantti on hyödyllinen. Molempi parempi.

Hynkänlammen laavulta laskeuduin Hynkänlammen rantaan. Nimenomaan laskeuduin, en laskenut, sukset jalassa kuitenkin. Metsä oli sen verran tiheää ja rinne jyrkkä, ettei sitä laskemaan pystynyt. Joku muukin oli hiihtänyt Hynkänlammen rantaa pohjoiseen. Näillä main taivas meni nopeasti pilveen, joten hienoja aurinkoisen talvipäivän kuvia ei enää saanut.

Hiihdin suota pitkin Hynkänlammelta pohjoiseen Pirttimäki-Solvalla ladulle ja sitä pitkin takaisin Pirttimäkeen. Retkellä eivät kilometrit varsinaisesti kertyneet, 14 km vajaassa kolmessa tunnissa. Mutta hieno retki se oli, kun vielä sattui komea päivä.

Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Talvinen metsäretki Pirttimäestä

Etelä-Tuusulan kylälatuverkosto, osa 2

Yksi hienoimmista paikoista Ruotsinkylän laduilla: Paratiisinmäki

Sunnuntaina (14.2.2021) lähdettiin uudestaan Etelä-Tuusulan kylälatuverkostolle ajatuksena hiihtää ne ladut, jotka viikkoa aiemmin jäivät hiihtämättä. Viikkoa aiemmin oli tuuleton, mutta pilvinen pakkaspäivä. Nyt lämpötila oli sama, mutta keli oli osaksi aurinkoinen ja myös tuulinen.

Heti alussa on yksi hienoimmista paikoista, Paratiisinmäki

Retkelle lähdettiin taas kotoa käsin, ensin Ilolan latuja pitkin Mätäkivenmäelle. Viime kerralle hiihdettiin metsäsiirtymä eri reittejä meno- ja paluumatkalla ja todettiin Mätäkivenmäen ylittävä reitti parhaaksi. Mätäkiven nousun päältä käännyttiin viikon takaiselle omalle ladulle. Lasku moottoritien varteen mentiin vähän loivemmin kuin viikon takaisella paluumatkalla. Siirtymätaival Maisalantien pyörätietä on noin 700 metriä, josta osan pystyi hiihtämään penkalla. Laduille lähdettiin taas etelän suuntaan. Pohjoisessa olisi vielä ns. Metlan kuntorata, joka on hyvinkin tuttu pyörälenkeiltä, se jäi vielä tälläkin kertaa hiihtämättä.

Mitään kovin suuria mäkiä latuverkostolla ole, mutta ihan tasaistakaan maasto ei ole. Muutamia vauhdikkaampiakin laskuja on.

Viikkoa aiemmin poikettiin alkumatkasta Myllykylässä, nyt jatkettiin suoraan Nahkelan suuntaan samaa reittiä kuin viikko sitten.

Marjalanmäki Nahkelassa. Juuri tämän kuvan ottamisen jälkeen puhelin luiskahti kädestä hankeen, mutta kyllähän se sieltä pienen kaivamisen jälkeen löytyi.

Nahkelan Marjalanmäellä vielä aurinko paistoi, mutta vähitellen sen jälkeen pilvistyi. Kun pakkasella ottaa kuvia kesken hiihtolenkin puhelimella, kuvaamiseen on ainakin kolme vaihtoehtoa. Jos kädessä on hiihtohanskat, voi puhelimen yrittää ottaa takin alta kaulapussista hanskat kädessä ja ottaa kuvan, silloin ei tarvitse olla paljain käsin ollenkaan. Nyt oli rukkaset kädessä, joten helpoin vaihtoehto on ottaa molemmat rukkaset pois kädestä, mutta silloin tulee käsille kylmä. Kolmas vaihtoehto on ottaa vain oikean käden rukkanen pois ja kuvata niin, että vasemman käden sauvan hihna on normaalisti kiinni. Marjalanmäellä otin kuvaa juuri tällä kolmannella tavalla sillä seurauksella, että puhelin luiskahti hankeen. Eipä ollut paljon hyötyä siitä, että kädet olisivat muka pysyneet paremmin lämpimänä, kun piti kaivella paljain käsin puhelinta hangesta. Yllättävät syvälle se meni, piti tosissaan kaivaa ennen kuin se löytyi.

Marjalanmäen jälkeen tuli risteys, mistä viimeksi käännyttiin itään Lahelaa kohti. Nyt jatkettiin etelään Hernemäen suuntaan. Hernemäen eteläpuolella seikkailin viime keväänä pyörällä ja yritin löytää polkureittiä läpi etelän suuntaan. Enpä silloin osannut hyödyntää latureittejä, joiden täytyy metsäosuuksilla mennä polkuja pitkin. Täytyy ensi keväänä yrittää uudestaan.

Hernemäen eteläpuolinen maasto on mielenkiintoista puronotkomaastoa. Olisi varmaan hyvää suunnistusmaastoa. Mutta on se myös jännää hiihtomaastoa, latu mutkittelee ylös alas puronotkoissa, aika tarkkana saa olla muutamissa laskuissa, vaikka eivät ne isoja ole. Ladut ovat onneksi tuolla alueella yksisuunntaisia eli vastaantulijoita ei tarvitse varoa.

Päivän evästaukoa ei saatu sovitettua tuulelta suojaan aurinkoon, kun aurinko ehti mennä pilveen. Taukoa pidettiin tuon puronotkomaaston eteläreunassa.

Heti eväsatuon jälkeen lähdettin Juhmon laduille, jotka jäivät viimeksi hiihtämättä. Juhmon tilahan on tunnettu mansikkatilana. Noilla seuduin käytiin viime keväänä Uudenmaan koronasulun aikaan tutkimassa mm. Maarinjärven luonnonsuojelualuetta. 2,6 km lenkki kiersi yhden monikulmaisen peltoaukean reunoja pitkin ja siinä oli huomattavan paljon korkeuseroja. Rinnepelloilla on hauska hiihtää, saa vähän alppiniittytunnelmaa, vaikka vuoret ympäriltä puuttuvatkin. Myös Ruotsinkylässä on rinnepeltoja. Tuusulanjoen varresta latu nousee peltoa pitkin Myllykyläntielle, siinä on korkeuseroa noin 20 metriä.

Latu nousee 20 metriä puolen kilometrin matkalla Tuusulanjoen varresta Myllykyläntielle. Vasemmalla pilkottaa Johannisbergin kartano. Kuva on otettu menomatkalla, kun aurinko vielä paistoi.

Myllykyläntien ja Tuusulanjoen välillä latu menee Johannisbergin kartanon ohi. Kartano oli 1500-luvulla Ruotsinkylän suurin tila. Aika historiallisissa maisemissa siis hiihdetään.

Paluumatkalla hiihdettiin vielä pistolatu lähelle Klemetskogin koulua. Silläkin ladulla oli kunnon mäkiä. Paluumatka Paratiisinmäen kautta hiihdettiin tuttua latua ja kävelyosuuden jälkeen hiihdettiin taas Mätäkivenmäen yli ja Ilolan latuja pitkin kotiin.

Tämä kuva ei ole Lapista, se on Tuusulasta.

Lenkki oli pituudeltaan 35 km, täsmälleen sama kuin viikkoa aiemmin, vaikka reitti oli eri. Oli taas hieno retkipäivä Etelä-Tuusulan kylälatuverkostolla. Edellisestä jutusta se taisi käydäkin ilmi, mutta kerrotaan nyt tässäkin, että ladut on tehty moottorikelkalla ja niillä voi hiihtää vain perinteistä.

Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Etelä-Tuusulan kylälatuverkosto, osa 2

Etelä-Tuusulan kylälatuverkosto

Latua kohti Myllykylää

Tänään tehtiin oikein kunnon hiihtoretki tutustumaan Etelä-Tuusulan kylälatuverkostoon, jota taidetaan myös Ruotsinkylän laduiksi kutsua. Meitä lähinnä nuo ladut ovat Ruotsinkylässä vanhan Metlan tutkimusaseman lähellä. Hiihdettiin kotilatuja Mätäkiven muuntajalle ja jatkettiin siitä läpi metsien kohti Ruotsinkylää. Tiivistä lunta on 30-40 cm ja sen päällä 15 cm kevyttä pakkaslunta. Aika hyvin pääsee metsässä liikkumaan suksilla latujen ulkopuolellakin.

Etelä-Tuusulan kylälatuverkosto on urheiluseura Myllykylän Myllyn ylläpitämä ja latuja on kaikkiaan kymmeniä kilometrejä Myllykylän, Ruotsinkylän ja Lahelan alueella, kauimmillaan latuverkosto käy lähellä Nahkelaa. Opasteet olivat hyvät, jokaisessa risteyksessä oli latukartta ja osassa viitta. Ladut on tehty moottorikelkalla ja ovat vain perinteiseen, luistelemaan ei ole mahdollista. Metsäosuuksilla on pääosin vain yksi latu, mutta pelto-osuuksilla ja leveämmillä poluilla on vieressä toinen latu.

Jokaisessa risteyksessä oli latukartta

Kun laduille päästiin, käytiin ensimmäiseksi Myllykylässä. Latu meni samaa reittiä, josta viime keväänä ajettiin pyörällä. Myllykylässä kierrettiin 1,7 km valaistu kuntorata. Sen varressa oli laavukin hienolla paikalla mäen päällä.

Myllykylästä palattiin samaa latua vähän matkaa takaisin ja suunnattiin sen jälkeen Tuusulanjoen yli kohti Ruotsinkylää ja edelleen Nahkelaa. Ruotsinkylän ja Nahkelan välillä on useitakin reittivaihtoehtoja, jäi siis uusia latuja hiihdettäväksi seuraavallekin kerralle. Mikä onkaan hienompaa, kun hiihtää ihan uusia latuja vielä niin lähellä kotia. Ovathan nuo ladut toki aina hyvinä talvina olleet kunnossa, mutta ei ole tullut koskaan käytyä.

Metsälatua lähellä Nahkelaa

Nahkelaan menevän tien (Hernemäentie) ylityksen jälkeen pidettiin metsässä evästauko, eväänä oli tällä kertaa kuumaa mehua termospullossa ja patongit. Ruotsinkylän jälkeen oli ollut pitkät pätkät peltolatuja. Sen jälkeen olikin melkein pelkkää metsää melkein Lahelaan saakka.

Lahelassa oli kolmensadan metrin kävelypätkä. Kävelyn jälkeen latu jatkui etelään kohti Ruotsinkylää. Pitkä pätkä hiihdettiin aivan Tuusulanjoen rantaa pitkin.

Latu Tuusulanjoen rannassa

Jokirannasta noustiin peltoa ylös ohi Ruotsinkylän koulun ja edelleen ristykseen, josta menomatkalla lähdettiin Nahkelan suuntaan. Paluumatka tultiin samaa latua kuin mennessä, mutta jatkettiin Paratiisinmäen kautta Maisalantien varteen.

Paratiisinmäki

Käveltävää oli reilu 500 metriä Tuusulan moottoritien yli. Sillan jälkeen suunnattiin varsin suoraan metsän läpi yli Mätäkivenmäen Pirunkorven lenkin ladulle ja sieltä Mätäkiven muuntajan kautta kohti kotia. Ilta oli jo hämärtynyt ja kotiin tullessa oli pimeää.

Kilometrejä ei kertynyt enempää kuin 35 km, mutta reissussa oltiin viitisen tuntia. Oikein kunnon retkihiihtoa siis hienoissa maisemissa ja hyvillä laduilla.

Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Etelä-Tuusulan kylälatuverkosto

Hiihtoa Pirttimäki-Solvalla

Solvallan lenkillä

Tänään kävin hiihtämässä Pirttimäestä käsin Solvallaan. Muutamaan kertaan tuo latu on vuosien varrella tullut hiihdettyä. Sehän on todella hieno latu, mutta muutamat mäet ovat aika hurjia. Luulen, että ulkoilutietä suunnitellessa ei välttämättä ole hiihtoa ajateltu. Yksittäiset mäet eivät ole kuin 30-35-metrisiä, mutta muutamat laskut (ja tietysti nousut myös) ovat tosi jyrkkiä ja mutkaisia. Perjantai oli hyvä päivä hiihtää, kun porukkaa oli vähän. Samaa latua nimittäin hiihdetään kumpaankin suuntaan.

Solvallan lenkillä

Keli oli tänään hieno. Aamulla oli pakkasta -18, mutta päivällä enää -13. Aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta. Tuuli oli kylmä, mutta se ei onneksi osunut reitille kuin Pirttimäen pellolla ihan alussa ja lopussa. Viikolla satoi reilusti uutta lunta, joten puut olivat lumiset eli talvimaisema hienoimmillaan.

Lumisia puita

Paluumatkalla kiersin Hynkänlammen ja Sorlammen kautta.

Hynkänlammen itäpuolisella kalliolla

Päivän lenkki oli 25 km. Nousua siinä oli reilu puoli kilometriä eli ei se ihan kevyt lenkki ollut. Kuten kuvista voi päätellä, Solvallan lenkki on sekä luisteluun että pertsaan, muut ladut ovat vain pertsaan.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Hiihtoa Pirttimäki-Solvalla

Aurinkoinen pakkaspäivä Kylmäojankorvessa

Talvipäivän valo

Viime vuonna ei talvisia maisemia täällä etelässä näkynyt, mutta toissa talven tapaan nyt on taas kunnon talvi. Lunta ja pakkasta riittää ja viime päivinä on aurinkokin näyttäytynyt. Maastossa on nyt 30-40 cm hyvin tiivistä lunta ja sen päällä kevyttä pakkaslunta. Metsässä on varsin helppo kulkea, kun tiivis kerros kantaa jalan alla melko hyvin.

Päivä on jo selvästi pidentynyt, mutta aurinko paistaa vielä hyvin alhaalta eikä juurikaan lämmitä. Tänään oli pakkasta -13 astetta ja tuuli aika kylmää, mutta metsässä se ei haitannut.

Kylmäoja keskellä Kylmäojankorpea

Keskellä Kylmäojankorpea on talvipäivänä paikoin jopa hiukan hämärää, mutta mihin aurinko paistaa, valoa on paljon. Sen verran on ollut pakkaspäiviä, että Kylmäoja on suurelta osin jäätynyt ainakin Kylmäojankorven osuudella.

Kylmäoja

Toissa yön lumisateen jäljiltä vain tuoreimmat eläinten jäljet olivat näkyvissä. Eniten oli metsäkauriin jälkiä. Metsäkauriita Kylmäojankorvessa riittää.

Kylmäoja Kylmäojankorven keskiosassa

Kylmäojankorven keskiosaan ei oikeastaan pääse kuin lumisena talvena, se on sulan maan aikaan niin märkää ja vaikeakulkuista.

Lunta on metsässä aika paljon

Pakkaslunta tuli parina päivänä niin paljon, että sitä on jopa tiheissä kuusikoissa jokaisen kuusen oksalla.

Tiheässä kuusikossakin on lunta jokaisella oksalla
Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Aurinkoinen pakkaspäivä Kylmäojankorvessa

Tunturihiihtopäivä

Iisakkipään nousu

Tänään oli tunturihiihtopäivä eli ohjelmassa oli hiihtoa latujen ulkopuolella. Tiina hiihti luistelusuksilla tykkilatua. Kun alkureissusta Åsneseista (Mountain Race 46) lähtivät pitovoiteet kesken lenkin, nyt karhensin pitoalueen ja laitoin tuhdimpaa pohjavoidetta. Tänään ei ollut ongelmia pidon kanssa. Pakkasta oli tänään tunturissa -5, alhaalla -10 tai lopussa vähän enemmänkin. Tuulta ei tänäänkään juuri ollut, edes tunturissa.

Aluksi lähdin nousemaan Iisakkipään latupohjaa. Sitä ei näillä lumilla ole voitu vielä ajaa, mutta pohja oli kova, sitä oli jonkin verran ajettu läskipyöräillä ja jokunen oli mennyt suksillakin. Tänään oli monin paikoin sumua, mutta aina välillä se hälveni. Iisakkipäälle noustessa metsän yläosassa näytti siltä, että ylhäällä ei olisi sumua, mutta siellä olikin enemmän sumuista.

Sumuinen tunturimetsä Iisakkipään rinteillä

Nousun aikana piti ottaa liivi päältä reppuun, kun noustessa tuli lämmin ja myös lämpötila nousi.

Iisakkipään ladun korkein kohta Vahtamapään rinteellä

Lasku ladun korkeimmasta paikasta neljän ladun risteyksen on normaalikelillä kohtuullisen vauhdikas, mutta kun nyt latua ei ollut, vauhtikaan ei ollut kova.

Jos oli ylhäällä tunturissa lämmin, ilma viileni nopeasti neljän ladun risteykseen ja edelleen Rumakuruun laskiessa. Piispanojalta tulee edelleen kelkalla tehty pertsalatu Rumukurun uudelle tuvalle. Pääsin sitä latua vajaa pari kilometriä. Åsnes Mountain Race 46 -sukset ovat siitä kivat, kun teräskanttisilla suksilla on hyvä hiihtää tunturissa ja toisaalta, kun tulee ladulle, voi hiihtää kuin millä tahansa perinteisen suksilla. Ajettu latu loppui siis Rumukurun uudelle tuvalle, mutta jatkoin hiihdettyä latua kohti Luulampea. Poikkesin pois ladulta vähän ennen Rumakurun vanhaa tupaa kesäpolulle kohti Kiilopäätä. Joskus 90-luvun alussa tuota reittiä meni kelkalla ajettu latu, kerran olen sitä hiihtänyt.

Nousu Rumakurusta kohti Kiilopäätä

Jonkun verran uraa oli hiihdetty ennen viimeisiä lumisateita eli pohja oli kohtuullisen kova. Alaspäin en olisi siitä kyllä laskenut, olisi pitänyt muutamassa kohdassa olla aika notkea menemään kyykkyyn polun yli taipuneiden tunturikoivujen ali. Ylös oli hyvä mennä. Puurajan yläpuolella ura hävisi ja lumi oli paikoin upottavaa. Seurasin jonkun matkaa polun merkkikeppejä, mutta lähdin sitten nousemaan ylemmäs tunturiin.

Puurajan yläpuolella

Kun jyrkempi rinne loppui, hanki alkoi kantaa hyvin eivätkä edes sauvat menneet hangesta läpi. Kovan hangen päällä oli muutaman sentin kerros uutta lunta.

Itse tehty latu

Kun tuulta ei juurikaan ollut, pysähdyin syömään eväsleipiä ylös tunturiin.

Evästaukopaikka, maisemaa Kiilopään suuntaan

Evästauon jälkeen suuntasin paikkaan, jossa viime kesäkuussa hiihdettiin keskiyön auringon valossa. Hiukan erilaiset olivat maisemat silloin. Shortseissa ja t-paidassa hiihdettiin. Kesähiihtopaikalta suuntasin kohti Kiilopäätä, en tunturia vaan Suomen Ladun tunturikeskusta. Aika lailla piti mennä siksakkia alas tunturikoivujen seassa pehmeässä lumessa, mutta ihan hyvin pääsin alas. Loppumatkan hiihdin luontopolkua pitkin.

Pidin pienen, kaakaon ja pullan mittaisen, tauon Kiilopäällä ja jatkoin matkaa Ahopään yli. Ahopään latu avattiin virallisesti eilen. Latu on ajettu vain paikoin ja välillä on aika epätasaista ja vähän pitää kiviäkin varoa. Ahopään eteläpuolelta oikaisin ns. oikolatua pitkin Onninjäljelle. Oikolatuakaan ei ole vielä ajettu, mutta hiihtäjiä on jonkin verran mennyt. Yhden pätkän hiihdin ladun vanhaa linjausta suon reunaa. Tai ehkä hiihtäminen on väärä sana, sen verran suksi upposi. Mutta paremmin siitä suksilla pääsi kuin jalkaisin. Suolla hanki kantoi hiukan.

Onninjälkeä hiihdin aamulta tuttuun neljän ladun risteykseen. Siellä oli varsin sumuista.

Neljän ladun risteys

Loppumatkan hiihdin monelta lenkiltä tuttua Hirvaskurun latua. Sitähän ei myöskään ole ajettu tänä talvena, lunta on vielä liian vähän. On sitä vaan helpompi mennä vähän tukevammilla tunturisuksilla kuin kevyillä kisasuksilla, sen verran röykkyinen se on.

Päivän lenkki oli 25 km, josta koneella tehtyjä latuja muutama kilometri.

Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Tunturihiihtopäivä

Mukavat hiihtokelit jatkuvat Saariselällä

Kiilopää nähtynä Kakslauttasen ladulta

Mukavat hiihtokelit jatkuvat, tänään oli viidestä kuuteen astetta pakkasta eikä tuulta ollenkaan. Se on oikein mukavaa, kun viikko saatiin hiihtää kovassa tullessa ja kylmässä kelissä. Tänään oli luistelupäivä, hiihdettiin koko matka yhdessä.

Aluksi tykkilatua Laanilaan ja edelleen kohti poroaitaa. Eilen näin riekon Rönkönlammen ja poroaidan välillä. Tänään ei lintua näkynyt, mutta jäljet vielä näkyivät. Kuukkeleita ei olla nähty kuin yksi koko reissulla. Keväisin niitä näkee joka päivä tupien ja tulipaikkojen lähellä, nyt ei.

Poroaidalta käytiin Kakslauttasessa. Paluumatkalla sieltä tulee mukava 50 metrin nousu parissa osassa, välillä on lyhyt lasku. Poroaidan viertä jatkettiin Kiilopäälle ja sieltä sitten takaisin kohti Saariselkää valolatua pitkin. Ahopään ylittävä latu oli avattu virallisesti tänään, Tiinahan sieltä tuli jo eilen. Mutta ei se vieläkään ole sellainen, mitä silloin, kun lunta on tarpeeksi, kiviä voi olla.

Kuutamoladun risteyksestä käännyttiin vielä pienelle lisälenkille takaisin Laanilaan.

Ihan lenkin lopussa nähtiin koskikara ladun varren ojassa, joka pysyy sulana. Jonain aikaisempanakin päivänä se nähtiin samassa paikassa.

Iisakkipää iltavalaistuksessa

Päivän lenkki oli muutaman kilometrin lyhyempi kuin eilen, 38 km.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Mukavat hiihtokelit jatkuvat Saariselällä

Viimein tyyni päivä, pakkasta -10

Latua poroaidan vieressä

Ennusteen mukaan täksi aamuksi piti lauhtua niin, että pakkasta olisi ollut aamulla vain kolme astetta. Mittari näytti kuitenkin aamulla -15. Lämpötila kyllä nousi tasaisesti, mutta on vielä klo 18 jälkeenkin -9 astetta. Tänään satoi välillä lunta ja oli pääosin pilvistä. Ajateltiin, että kun kylmän lumen päälle sataa uutta lunta, luisto on tosi huono. Lämpötila oli kuitenkin ylempänä selvästi korkeampi, esim. Kaunispäällä aamulla -6 ja illalla -3. Satava lumi olikin lämpimämpää ja teki kelistä paremman. Keli oli kaikkiaan hyvä pertsaan, oli hyvä pito ja kohtalainen luisto.

Hiihdettiin taas eri reittejä, mutta nähtiin välillä. Hiihdin alkuun kuutamoladun kautta Laanilaan, sieltä poroaidalle ja Kakslauttasen kautta uudestaan poroaidalle. Siitä sitten Kiilopäälle tauolle, siellä olimmekin yhtä aikaa.

Paluumatkalle Tiina lähti Ahopään yli, minä valolatua. Ahopään ylityksessä on paikoin aika vähän lunta, mutta kyllä siitä pääsi, parhailla suksilla ei kyllä kannata mennä. Latu ei ole virallisesti auki, vain pohjat ajettu koneella. Paluumatkalla ilta rupesi jo hämärtymään ja latuvalot syttyivät tänään yllättävän myöhään. Hyvin toki näki vielä pitkään valojen syttymisen jälkeen, mutta tavallista myöhemmin ne syttyivät.

Valolatua poroaidan ja Rönkönlammen välillä

Paluumatkallakin hiihdin vielä kuutamoladun kautta. Sen onnettomia valoja tuli jossain aiemmassa jutussa moitittua, mutta nyt ei ollut vielä niin pimeää, etteikö sitä olisi pystynyt hiihtämään.

Lenkistä tuli viikon pisin, 41 km.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Viimein tyyni päivä, pakkasta -10

Vähän vähemmän tuulta, mutta pakkasta -22

Maisemaa Onninjäljen varrelta

Tänään on ollut tasaisen kylmä päivä, pakkasta -22 alhaalla ja ylhäällä. Tuulta oli tänäänkin, mutta vähemmän kuin eilen. Päivä oli pääosin pilvinen, mutta välillä näkyi värejäkin taivaalla. Hiihtäjiä tänään oli vähän, luisteluhiihtäjiä taisi olla vain yksi. Tänään oli paljon helpompi hiihtää pertsaa. Latuja ei ole pariin päivään ajettu ollenkaan ja se on hyvä näillä pakkasilla, latu on edes vähän liukkaampi kuin vasta ajettu.

Hiihdimme tänään koko matkan eri reittejä. Hiihdin alkuun Kuutamolatua ja kännyin siltä Prospektorin reitille, joka oli muutama päivä sitten ajettu ensimmäisen kerran. Se oli ihan hyvä hiihtää pertsaa, mutta luistelubaana olisi ollut aika epätasainen vähästä lumesta johtuen. Prospektorin jälkeen kävin kääntymässä tykkiladun päässä Laanilassa ja palasin kohti Saariselkää. Tiina tuli vastaan Viskitien suolla, mutta jatkettiin eri suuntiin. Käännyin taas Laanilaa kohti vähän Kuutamoladun risteyksen jälkeen. Ajattelin, että Onninjäki voisi olla hieno, kun näytti vähän kirkastuvan.

Palasin Laanilaan ja lähdin sieltä kohti Piispanojaa. Laanilan ja Piispanojan välin hiihdin tasatyöntöä. Pätkä on loivaa nousua, parin kilometrin matkalla 20 metriä nousua. Siinä kävi niin, että kädet hikosivat lämpimissä rukkasissa ja varpaita taas vähän paleli mononsuojista huolimatta. Mononsuojat kyllä lämmittävät hyvin, mutta kylmä tulee pohjan kautta. Monoissa on aika ohut pohja ja suksi on yhtä kylmä kuin lumi. Sen sitten saattoi arvatakin, että kun kädet hikosivat, juomatauon jälkeen jo sormille tulikin kylmä.

Täällä näkee vielä paikoin kynttiläkuusia, vaikka ollaan aika lähellä kuusen levinneisyysalueen pohjoisrajaa

Onninjäljen latu oli tänään monin paikoin tuiskulumen peitossa ja luisto oli tosi huono. Päätin hiihtää neljän ladun risteyksestä Hirvaskurun kautta takaisin, sen on niin paljon lyhyempi reitti, vaikka latu ei tällä hetkellä kaksisessa kunnossa olekaan.

Kaunispään ylärinne näytti taas tänään vaaleanpunaiselta. Oikein hyvää kuvaa siitä ei kännykkäkameralla saanut, mutta vähän näkee kuitenkin kuvasta värejä.

Vaaleanpunainen Kaunispää

Hiihdin tänään lenkin hengityksenlämmittimen kanssa (Suomen Jonas Oy). Se lämmittää -20-asteisen pakkasilman +20-asteiseksi eli vaikutus on iso. Toisaalta se lisää vähän hengitysvastusta eli vähän voimakkaammin joutuu hengittämään. Tuolla varustuksella kun hiihtää, vain silmät ovat näkyvissä. Näkökenttä on vähän rajoittunut ja lenkillä juominen on vaikeaa ja eväiden syöminen lähes mahdotonta. Tänään tehty kahden tunnin lenkki onkin aika maksimi tuolla varustuksella. Kerran join matkan varrella.

Lenkin jälkeen
Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Vähän vähemmän tuulta, mutta pakkasta -22