Pääkapunkiseudun tykkiladut: Hyrylän urheilukeskus

Latu täysin lumettomassa maisemassa

Tuusulan urheilukeskuksen latu 26.1.2020

Kuten edellisestä jutusta kävi ilmi, tämä talvi (tai terminen syksy, joka yhä jatkuu) on ollut lähes kokonaan lumeton ja hyvin lämmin. Monina huonoina lumitalvina on ollut välillä pakkasjaksoja, joiden aikana useammassakin paikassa pääkaupunkiseudulla on pystytty tykittämään lunta. Vaikka tällä hetkellä lumitykkejä on selvästi enemmän kuin muutama vuosi sitten, latua on saatu tehtyä huonommin lauhan kelin takia.

Hyrylän urheilukeskuksessa Tuusulassa on ollut vuosia tykkilatu ja sitä ennen ampumahiihtopaikan ympäristöön tehtiin latu jäähallin jäähileestä. Aika harvoin siellä on tullut käytyä, mutta nyt se on meidän lähitykkilatumme, matkaa kotoa vajaa 8 km, noin 10 minuutin ajo. Niinpä tänä talvena siellä on käyty jo kuusi kertaa niistä kahdeksasta tykkilatuhiihtokerrasta, joita reilun kuukauden aikana on hiihdetty. Kun on käyty kahdesti Saariselällä ja kerran Lillehammerissa hyvissä olosuhteissa ja kun on hyvä maastopyöräilykeli, ei lyhyiden tykkilatujen tahkoaminen ole niin innostanut, että olisi monta kertaa viikossa viitsinyt käydä.

Tuusulan latua ylläpidetään Tuusulan kunnan ja Tuusulan Voima-Veikkojen ampumahiihtojaoston yhteistyönä. Ymmärtääkseni seuran porukka vahtii lumitykkejä virka-ajan ulkopuolella samaan tapaan kuin Keravan Urheilijat Keravan Keinukalliossa. Tykkilumen lisäksi Tuusulassa on käytössä viereisessä jäähallissa syntyvä jäähile.

Jo jonkin aikaa ladun pituus on ollut 550 metriä ja kun tekee lisälenkin ampumapenkan kautta, tulee 750 metriä per kierros. Korkeuseroja tulee penkoille noustaessa ja alas laskiessa aina muutaman metrin verran, isoja mäkiä ei ole. Mutkia sen sijaan on runsaasti eli latu on lyhyydestään huolimatta aika mukava hiihtää.

Voima-Veikkojen ampumahiihtäjillä on yhteisharjoitukset aina maanantai- ja keskiviikkoiltaisin klo 18 alkaen. Silloin ampumapenkka on varattu ja muutenkin ladulla on paljon porukkaa.

Vaikka Tuusula sen enempää kuin Keravakaan eivät virallisesti kuulu pääkaupunkiseutuun, luen ne kuitenkin tässä yhteydessä siihen kuuluviksi. Aikaisempien vuosien jutuista löytyy muiden latujen esittelyjä, toki aina silloisen tilanteen mukaisesti:

  • Hakunila: 1,7 km ainakin eilen hiihdettävissä
  • Keinukallio: vain stadionalue lasten hiihtokoulun tarpeisiin
  • Leppävaara: ei latua
  • Oittaa: 2 km
  • Paloheinä: 500 m
  • Petikko: parisataa metriä
  • Tuusula: 750 m
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,

Kasvit kasvavat täyttä päätä tammikuussa

Pihatähtimö kukkii Kulokukkulalla.

Terminen syksy jatkuu, lumesta ei ole tietoakaan ja tänään aamupäivällä oli lämmintä +8 astetta. Monet kasvit pukkaavat täyttä päätä versoja pintaan ja löytyipä Kulokukkulalta jopa kukkiva pihatähtimö. Kylmäojan varressa Kylmäojankorvessa näyttää aika samanlaiselta kuin jo marraskuussa. Siellä eivät sentään saniaiset vielä kasva.

Kylmäojan itäinen haara Kylmäojankorvessa

Eu uskoisi, että on tammikuun 21.

Tänään oli aurinkoinen päivä ja maisemat ilta-auringossa melkeinpä kesäiset. Yöllä ja aamulla puhaltanut föhn-tuuli lämmitti ilman jopa 8-asteiseksi, tosin kova tuuli teki kelin aika kylmäksi. Auringonlaskuun mennessä tuuli hiukan laantui ja lämpötila oli laskenut jo kolmeen asteeseen.

Vähän samanlainen tammikuu oli vuosina 2008 ja 2014. Nyt tosin pakkasjaksojakaan ei ole juuri ollut toisin kuin noina vuosina. 2008 lunta tuli vasta maaliskuun alussa eikä se kestänyt maassa kuin puolitoista viikkoa. Noina talvina pääsi luonnonlumella hiihtämään vain kerran kumpanakin vuonna kotiladuilla. Kumpanakin talvena tykkilatuja oli enemmän ja ne olivat pidempiä kuin ainakaan tähän mennessä tänä talvena (tai syksynä). Sääennusteet ovat pitäneet viime aikoina harvinaisen hyvin paikkansa, koko ajan vaan plusasteita ja paljon sadetta.

Kulokukkulalta ja kotipihasta löytyi hämmästyttävän paljon kasvavia kasveja. Alla on niistä muutamasta kuvia, paljon muitakin oli, mm. voikukka, se ei tosin sentään vielä kukkinut. Kulokukkulalla oli liikkeellä vajaan 30 urpiaisen parvi. Nehän tykkäävät talventörröttäjistä, mutta nyt oli sen verran kova tuuli, että ne laskeutuivat aina maahan.

Sitruunamelissa kasvaa pihalla. Suomessa se on yksivuotinen, mutta se versoaa keväällä maanalaisista osista uudelleen. Nyt tammikuussa.

Nokkosia puskee ylös Kulokukkulalla. Muutaman päivän päästä saisi kerättyä nokkoskeittoon ainekset.

Apiloita oli enemmänkin Kulokukkulalla. Olisi lampaille syötävää.

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , ,

Syyspäivä tammikuussa

Uskelanjoki oli täynnä vettä Illinkosken kohdalla

Tammikuun 17., lämmintä +5-6 asetta, tuulta, poutaa. Lunta ei ole yhtään. Vettä on kaikki paikat täynnä, soratiet ovat huonossa kunnossa, paikoin surkeassa kunnossa. Syksyinen keli ja syksyhän nyt onkin, terminen syksy, vuorokauden keskilämpötilan ei ole pysyvästi pakkasella, kaukana siitä. Keli on aika samanlainen kuin oli vuonna 2008.

Päivän ohjelmassa oli pitkä pyörälenkki Salossa. Ajoin monelta kesäiseltä lenkiltä tuttua reittiä Illinkoskelle ja sieltä Perttelin kirkonkylän kautta Vanhalle Perttelintielle ja sitä pitkin Saloon. Vettä kun on tullut paljon, sitä on paljon joessakin. En muista nähneeni Uskelanjokea näin täynnä koskaan, vaikka varmasti se kevättulvien aikaan on vielä täydempi.

Kurajoen jokilaaksoa lähellä Perttelin kirkkoa

Kurajoen laakso näytti muuten samalta kuin kesällä, mutta vettä oli enemmän, lehmät ja vihreys puuttui.Vanhan Perttelintien varrelta taas maisemasta puuttuivat laiduntavat hevoset.

Uskelanjokilaakso

Kun keli on ollut tällainen ja vettä tullut, tiet ovat monin paikoin surkeassa kunnossa. Maastopyörä oli todella tarpeen ja jos autolla olisi ollut liikkeellä, nelivedosta ja kunnon maavarasta ei olisi ollut haittaa.

Soratiet ovat monin paikoin surkeassa kunnossa

Salosta jatkoin katsomaan, onko Vuohensaaren tie poikki. Ei ollut, mutta ei meriveden olisi tarvinnut nousta kuin parikymmentä senttiä, jotta tie olisi jo ollut poikki.

Paluumatkalla Tupurin kautta tiet olivat vähän kuivempia. Syysviljalle kylvetyt pellot ovat hyvinkin vihreitä. Miten niille mahtaa käydä, jos tulee kunnon pakkaset ilman lunta. Mutta eipä sellaisia ole näköpiirissä.

Maisemaa lähellä Yltjärven kylää

Päivän lenkki oli vähän vajaa 60 km, aikaa meni kolme ja puoli tuntia. Illalla kävin saunassa ja avannossa Härjänvatsassa. Vesi oli kylmää ja järvi oli edelleen jäässä, tosin jään päällä oli vähän vettä.

Härjänvatsan saunan ranta

Kategoria(t): luonto, Pyöräily | Avainsanat: ,

Viimeinen hiihtopäivä Lillehammerissa

Tuuli ja lentävä lumi kuoruttivat aamulla ajetun ladun

Tänään oli vielä tuulisempi päivä kuin eilen ja pakkasta oli -7. Täällä lumi on aina hyvin kuivaa, tänään se tuntui melkeinpä vitilumelta. Lähdin kuitenkin luistellen, koska oletus oli, että latu-ura täyttyy äkkiä tuiskulumesta ja luistelu olisi siten mukavampaa. Lähdin taas kiipeämään mäkeä ylös kohti Nevelåsenia. Keli ylämäessä oli aika nihkeä, mutta helpommassa maastossa varsin mukava. Eilen yritettiin Pellestovan suuntaan, mutta vastatuuli pakotti kääntymään. Eilen tuuli tuli etuvasemmalta, tänään ihan suoraan edestä. Kun alamäessä piti hiihtää kuokkaa pääsemättä silti kunnolla eteenpäin, päätin kääntyä takaisin.

Kun tuuli oli luoteesta, varasuunnitelmana oli hiihtää mahdollisimman pitkään myötätuuleen ja etsiä sitten paluumatkalle metsäisempi reitti. Jatkoin Nevelåsenilta Melsjøenin ja Elgåsenin suuntaan. Vaikka tuuli, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja maisema oli hieno.

Myötätuuleen oli hyvä hiihtää. Jatkoin myötätuuleen Kuåsenin kautta Birkebeinerløypan yli kohti Leindalenia. Kuåsenista Sjusjøen-järven itäpäähän oli hieno kolmen kilometrin myötätuuliosuus loivaan alamäkeen soita pitkin. Koko matkan sai luistella reippaasti ilman sauvoja. Sen jälkeen nousuosuus Leindalenin korkeimmalle kohdalle tuntui aika raskaalta, vaikka olikin edelleen myötätuuli. Tuolla pätkällä näin pari riekkoa ja urpiaisia.

Nousua seurasi parin kilometrin vauhdikas lasku. Sen jälkeen kurvasin Nattrudstilen-tunturin suojan puolelle ja siellä olikin hieno hiihtää, kun tuuli ei osunut yhtään.

Ruuhkaa ladulla

Lähellä Nattrudstilenin hiihtokeskusta huomasin paljon hiihtosuunnistusuria ja arvasin, että siellä on tulossa kilpailut. Ensi viikonloppuna siellä onkin kolme kisaa.

Latua Nattrudstilenin hiihtokeskuksen ja tu turin huipun välillä Heggbergetissä

Olin suunnitellut kiertäväni rinteitä pitkin kohti Sjusjøeniä, mutta huomasin, että osa suunnitellusta reitistä oli vain perinteiseen tarkoitettua latua. Niinpä piti lähteä nousemaan pohjoisen suuntaan ylös rinnettä. Valitsin vielä väärän reitin, joka johti lähelle Nattrudstilenin huippua, nousua tuli lähes 200 metriä ja osa siitä oli todella jyrkkää. Katsoin risteyksessä latukartasta, että oikealta kiertävä reitti on vähän pidempi eli se voisi olla loivempi. Kartassa kun ei näkynyt korkeuskäyriä, siitä ei selvinnyt, että valitsemani reitti nousi Nattrudstilenille 920 metrin korkeuteen, kun Rømåsenin kautta mennyt latu olisi noussut vain 800 metriin eli siinä olisi ollut nousua alle sata metriä.

Eikä se nousu sinänsä, mutta kun oli monta erittäin jyrkkää seinänousua, jotka olivat vielä vähän kaltevia sivulle. Kun suksi ei luistanut ylämäkeen, olihan siinä kiipeämistä. Pahin pätkä oli 25 % nousua, 50 metriä 200 metrin matkalla.

Natturdstilenin nousu jyrkin osuus 25 % nousua (50 metriä 200 metrillä)

Mutta olihan ylhäältä hienot näkymät, siinä mielessä kyllä kannatti kiivetä. Ja onneksi lasku toiselle puolelle ei ollut läheskään niin hurja kuin nousu, vaikka ei se ihan kesykään ollut.

Maisemaa Nattrudstileniltä. Keskellä Sjusjøen-järvi ja sen takana rinteessä itse kylä

Kun pääsin alas, jatkoin metsälatuja kohti Sjusjøeniä. Tuuli osui välillä aika pahasti metsässäkin kulkevalle ladulle, vastatuuli siis.

Ilta-aurinko Sjusjøenissä

Viimeinen nousu Heståsmyralle tuntui aika pitkältä, alkavat viiden päivän hiihdot jo tuntua. Suon laitaa vastatuuleen puskiessa meno meinasi välillä tyssätä täysin, kun tuli kova tuulenpuuska. Tuuli osui pitkään loppulaskuunkin moneen kohtaan eikä siten paljon tarvinnut tällä kertaa jarrutella.

Tänään ehdin hotellille jo ennen auringonlaskua. Näin jo silloin helmiäispilviä, jotka olivat kaikkein komeimmillaan 25 minuuttia auringonlaskun jälkeen.

Helmiäispilviä 25 minuuttia auringonlaskun jälkeen

Viisi täyttä päivää ja yksi iltalenkki, 197 km, reilu 17 tuntia hiihtoa. Nousua oli riittävästi.

Iltapäivällä tuli NRK:lta kahden ja puolen tunnin lähetys lasten hiihtokilpailuista (barneskirenn)Hamarista. Olivat lumettaneet kaupungin keskustan kaduille 850 metrin sprinttiradan, jota lapset hiihtivät eri sarjoissa alle kahdeksanvuotiaista alkaen. Selostus, haastattelut ja kisastudio olivat samaa tasoa kuin NRK:n Tour de Ski -lähetyksissä. Itse hiihtokisa on kaiketi jokavuotinen, mutta NRK:n lähetysaika ja panostus liittyvät tänä iltana Hamarissa järjestettävään Norjan urheilugaalaan.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , ,

Kova tuuli tunturissa

Nevelfjellet nähtynä Nevelåsenin risteyksestä

Tälle päivälle oli luvassa kovaa tuulta tunturiin, oli kovan tuulen, jopa myrskyn varoitus Opplandin lääniin. Toisaalta paikallisen ennusteen mukaan ei tänne ollut luvassa pahimmillaan ”kuin” reilu 10 m/s tuulta. Päätettiin lähteä kokeilemaan ylös Reinsvatnetin suuntaan, kuinka kovaa siellä tuulee.

Kyllähän siellä tuuli, hiihdettiin jonkin matkaa vastatuuleen Nevelåsenilta Pellestovan suuntaan, mutta vastatuuli oli turhan kova ja lumi lensi puuskissa. Luistelubaanalla paikoin lumi hiukan kinosti ja paikoin tuuli puhalsi siitä kaiken irtolumen pois. Tuollaiselle kelille, kun tuuli puhaltaa luistelubaanalta irtolumen pois ja tekee sen jäisen kovaksi, ei ole suomen kielessä omaa termiä. Norjassa on, skarete føre. Skare on hanki, skareføre on hankikeli, mutta siitä ei tässä ole kysymys. Kaipa suomeksi sanottaisiin jäisen kova luistelubaana.

Päätettiin palata takaisin alas Nordseteriin ja lähteä metsälatua kohti Sjusjøeniä. Alas on tavallaan oikein, tavallaan väärin. Alas kyllä tullaan pitkälti toista sataa metriä, mutta edelleen ollaan yli 800 metrin korkeudessa. Metsälatu on mukavasti tuulelta suojassa ja 115 metrin nousussa kyllä tulee lämmin. Sjusjøeniin tosin taas lasketaan alas.

Trolløypan viimeinen lasku Sjusjøeniin

Kuten yllä olevasta kuvasta voi päätellä, täällä on paljon aika hurjia laskuja. Paljon pitää laskea pystyssä ettei vauhti kiihdy liian kovasti mahdolliseen mutkaan tullessa ja aika paljon saa auratakin. Jos tänne suunnittelee hiihtoreissua, mitä sinällään voi kyllä lämpimästi suositella, pitää osata vähän laskea. Laskeminen ei saa missään tapauksessa perustua siihen, että on hyvä latu. Täällä monissa mutkaisissa laskuissa ei ole latua ja latu usein loppuu kesken laskun. Ja toisaalta monesti vauhti kiihtyy liian hurjaksi, jos laskee ladulla.

Sjusjøenissä poikettiin kaupassa. Olipa kaupan tienoo muuttunut sitten viime käynnin vuonna 2012. Kaikki oli rakennettu uusiksi ja kauppa oli huomattavasti entistä isompi. Vanhaa kunnon Kaffistuvaa hyvine vohveleineen ei enää ollut.

Paluumatka alkoi taas isolla nousulla ja vähän vastatuultakin oli alkuun. Mutta maisemia kelpasi katsella.

Avaraa maisemaa Sjusjøenissä

Palattiin samaa metsälatua Heståsenin kautta, mitä mentiin toiseen suuntaan. Vaikka on tuullut kovaa, metsässä kuuset ovat yhä lumen peitossa.

Metsämaisemaa Nordseterin metsäladun varrella. Ja oma varjo, siis selfie…

Tiina palasi hotellille ja minä jatkoin vielä uudestaan aamupäivän reittiä ylös Nevelåsenille. Tuuli ei ehkä ollut ihan niin kova tai ainakaan lumi ei enää lentänyt. Hiihdin Ytre Reinaan, Reinsvatnetin itäpäähän saakka. Paluumatkalla sain taas kerran ihailla komeaa auringonlaskua.

Vähän ennen auringonlaskua

Lenkin jälkeen katsottiin miesten hiihto (Tour de Ski, 15 km, Val di Fiemme) NRK:lta ja käytiin saunassa. Lillehammer Fjellstualla on aika tavanomainen norjalainen sauna. Kiuas on suomalainen, mutta kivet ovat unohtuneet, niitä on vain muutama. Ja tietysti kielto, että ei saa heittää löylyä, ettei kiuas mene rikki. No meneehän se rikki, kun vastukset paistavat punaisena. Epätyypillisesti norjalaiselle saunalle tämä sauna on kuuma, todella kuuma. Tänäänkin mittari näytti 110 astetta, eikä kärsinyt istua ja nojata seinään ilman että välissä oli paksu pyyhe. Mutta tuli siellä hiki, kun tarpeeksi kauan istui.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,

Hiihtoa Pellestova – Hornsjø – Snultra – Sjusjøen

Hundesætra Pellestovan lähellä

Tänään oli aika samanlainen päivä kuin eilen, vähän pakkasta, puolipilvistä ja riittävästi tuulta. Tänään hiihdettiin alun jälkeen eri lenkit, minä pertsaa ja Tiina luistellen. Alussa oli taas se sama kova nousu kuin eilenkin, se ei ole paras alku lenkille. Vaikka Lillehammer Fjellstue on 817 metrin korkeudessa, kaikki ladut täältä lähtevät ylämäkeen.

Päivän lenkki kiersi reittiä Nordseter – Nevelåsen – Pellestova – Hita – Hitfjellet – Hornsjø – Snultra – Kuåsen – Kroksjøen – Sjusjøen – Appelsinhaugen – Nordseter. Tänään ajettiin paljon vähemmän latuja kuin aiempina päivinä. Eipä sitä tietysti kukaan voi olettaakaan, että kaikki yli 600 km ajettaisiin joka päivä. Kahden päivän tuulesta huolimatta ladut eivät olleet juuri missään tuiskulumen peitossa.

Alkumatka Nevelåseniin oli samaa reittiä kuin eilen. Tiina lähti siitä Melsjøenin suuntaan, minä Trolløypaa Pellestovaan. Troll Ski Maratonilla tuo osuus hiihdetään toiseen suuntaan. Kolme kertaa neljästä tuolla osuudella on jo aika lailla väsyttänyt, kun takana on ollut 60-85 km. Latu kulkee Reinsvatnetin rantaa, mutta ihan tasaista se ei ole.

Pellestovan jälkeen suuntasin Reinsfjelletin pohjoispuolelle, kun sitä latua en ollut koskaan hiihtänyt. Latu oli samanlaista kuin ladut täällä ovat, kun noustaan, noustaan pitkään ja päinvastoin. Latu nousi Hitfjelletille aika ylös, korkein kohta oli 1021 metriä, kun itse tunturi on 1083-metrinen. Ylhäällä ensimmäistä kertaa tuuli osui lenkin aikana sen verran kovaa, että piti kaivaa repusta lisää vaatetta päälle.

Päivän reitin korkein kohta Hitfjellet 1021 m

Hitfjelletin jälkeen oli viiden kilometrin laskuvoittoinen osuus Hornsjøhön, oli myötätuultakin. Sitten seuraava kolmen kilometrin pätkä olikin kovaa vastatuulta ja koko ajan loivaa nousua. Ei siinä nousua ollut kuin 50 m, mutta pitkältä se väli tuntui.

Hornsøstä lounaaseen, 3 km loivaa ylämäkeä kovaan vastatuuleen

Seuraavaksi jatkoin Snultran suuntaan. Alkuun oli tosi hyvä myötätuuli, mutta sitten se muuttui todella ikäväksi sivutuuleksi. Sauvat kääntyivät työnnön lopussa välillä melkein poikittain tuulessa. No, pian sivutuuli loppui ja alkoi taas vastatuuliosuus kohti eiliseltä tuttuja Elgåsenia ja Kuåsenia. Mukavampi kuitenkin hiihtää vastatuuleen kuin sivutuuleen. Vähän ennen Elgåsenia löysin suojaisan taukopaikan kuusen juurelta ja söin vähän eväitä ja join kuumaa mehua. Joku Ski Classics -talli Team Ragde Eiendomin hiihtäjä meni ohi, ei tainnut olla kuitenkaan itse joukkueessa kisoja kiertävä. Joka päivä on nähty useampikin Team Parketpartner Sjusjøenin hiihtäjä, samaisen Ski Classicsin yksi talli sekin.

Elgåsenista jatkoin Kuåseniin eilistä reittiä, mutta en lähtenyt Gestebodåsenin suuntaan vaan kohti Kroksjøeniä. Kroksjøenin eteläpäässä on pato, jossa on sääasema (værstasjon Kroksjødemningen). Sen tietoihin pääsee latukartan linkistä, näkee tuulen nopeuden ja suunnan ja tietysti lämpötilan. Kroksjøenistä laskee Fjellelva-joki. Kerran tammikuun hiihtoreissulla siinä oli koskikara, norjaksi fossekall. Se on muuten Norjan kansallislintu. Nyt ei näkynyt yhtään karaa, mutta joki olikin pidemmältä matkalta sula, joten varmaan niitä jossain kohdassa nytkin oli.

Fjellelva Kroksjøenin padon alapuolella

Kroksjøenistä jatkoin matkaa kohti Sjusjøeniä. Aurinko oli kahden aikaan iltapäivällä jo aika alhaalla ja paistoi pilviharson takaa.

Lähellä Sjusjøeniä

Loppumatkan tulin eri reittiä kuin eilen. Heståsmyran risteyksestä pääsee kolmea eri latua Nordsteriin. Eilinen reitti oli ns. metsälatu, joka kulkee alempana rinteessä. Tänään tulin keskimmäistä Appelsinhaugenin kautta. Tuo Appelsiinikukkula lienee saanut nimensä siitä, että sieltä on hienot maisemat eli sen on hieno taukopaikka. Ja norjalaisilla on usein eväänä appelsiinia. Kolmas latu menee Lunkefjellin yli. Alla oleva kuva ei taida olla ihan Appelsinhaugenilta, mutta maisema oli monesta kohdasta aika samanlainen.

Maisemaa Sjusjøenin ja Nordseterin keskimmäiseltä ladulta hiukan ennen auringonlaskua

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,

Hirviharju, Lehmäharju ja Vierasmajaharju, paikkoja hiihtoladun varrelta Lillehammerissa

Karua maisemaa Nevelåsenilta pohjoiseen

Tänään oli pääosin pilvinen päivä, mutta näkyvyys oli hyvä. Pakkasta oli taas hiukan ja tuulta riittävästi, mutta vähemmän kuin eilen. Tänään tuuli ei pöllyttänyt lunta ollenkaan eli ladut pysyivät hyvässä kunnossa. Hiihdettiin luistelemalla ja keli olikin todella hyvä ja luistelubaanat loistavassa kunnossa.

Eilen täällä ajoi yli 600 kilometrin latuverkostoa kaksitoista latukonetta. Tänään oli aamulla liikkeellä ”ainoastaan” seitsemän. Ladut ovat tosiaan loistavassa kunnossa ja myös luistelubaanat ovat riittävän leveitä, tosin metsäladut ovat pääosin vain perinteiseen, kaksi latua rinnakkain. Kaiken huippu on Birkebeinerløypa ja joku muukin latu, missä on kaksi kolmemetristä luistelubaana ja neljä latua.

Hiihtolatua norjalaiseen tapaan: kaksi kolmimetristä luistelubaanaa ja neljä latua

Päivän lenkin varrelle osui monenmoisia paikannimiä ja nuo otsikon nimet ovatkin käännöksiä muutamasta paikasta reitin varrella. Hiihdettiin reittiä Nordseter – Reinsvatnet – Melsjøen – Elgåsen – Kuåsen – Gestebodsåsen – Midtfjellkoia – Kopnaglen – Vesle Moste – Leindalen – Rømåsen – Sjusjøen – Heståsmyra – Nordseter. Useimmille nuo paikat eivät mitään kerro, mutta jollekin varmasti kertoo. Jos kiinnostaa, Norjan hiihtoladut löytyvät netistä Skisporet.no-palvelusta. Sieltä näkee, milloin latu on ajettu ja missä latukoneet menevät.

Kun Nordseteristä lähtee Reinsvatnetin suuntaan, tiedossa on mukavaa hiihtoa varsin pienillä korkeuseroilla, mutta alku on raju: 100 metriä nousua 1,2 km matkalla, kun lähtee Nordseter Fjellstuen pihasta. Reinsvatnetin ympäristössä maisema on varsin karua, kuusia kyllä kasvaa, mutta ne ovat aika matalia. Melsjøenin eteläpuolella kuuset olivat hiukan isompia. Aina Elgåsenin pohjoispuolelle saatiin hiihtää hyvään myötätuuleen. Siinä samalla mietittiin lenkin jatkoa siten, että mahdollisimman vähän pitäisi hiihtää vastatuuleen avoimilla paikoilla.

Elgåsenin (Hirviharju) jälkeen seurasivat Kuåsen (Lehmäharju) ja Gjestebodåsen (Vierasmajaharju), hauskoja paikannimiä kaikki. Noilla alueilla hiihdetään pitkälti mökkiteitä, joiden kunnospito tiekäyttöön lopetetaan marraskuussa. Keväällä ne sitten jossain vaiheessa aurataan auki. Monille mökeille ei pääse talvella kuin hiihtämällä.

Snørvillen-tunturi nähtynä Gestebodåsenilta

Gjestebodåsenilta oli lyhyt matka Birkebeinerløypan varteen Midtfjellkoialle, jossa oli latukahvila auki. Poikettiin sinne kaakaolle. Iso muki kaakaota kermavaahdolla maksoi 25 kr eli noin 2,50 €. Norja on kallis maa, mutta tuolla hinnalla ei Lapin latukahviloista mistään saa pienempääkään mukia kaakaota. Tarjolla olisi ollut myös mm. vohveleita hillon ja ruskea juuston (brunnost) kera.

Midtfjellkoialla pidetään sesonkiaikoina latukahvilaa

Päivän vuoristorataosuus seurasi Midtfjellkoian jälkeen. Lähdettiin etelän suuntaan kohti Vesle Mostea. Ensin pieni 40 metrin nousu 700 metrin matkalla Kopnaglenille. Sitten kolmen kilometrin matkalla 170 metriä alas Vesle Mosteen ja taas neljän kilometrin pätkällä 150 metriä nousua Leindalenin korkeimmalle kohdalle. Sen jälkeen oli taas vähän helpompaa, kun hiihdettiin suon yli Rømåsmyraan evästauolle kuusten suojaan. Ihmeteltiin taas hiihtäjien määrää ja kahden luistelubaanan ja neljän ladun uraa. Paitsi hiihtäjiä, koiria on paljon. Täällä saa kaikilla laduilla hiihtää koiran kanssa, eikä niistä ole kyllä juuri ollut haittaa. Setterit tuntuvat olevan suosituimpia koiria.

Tauon jälkeen laskettiin lähelle Sjusjøen-järven rantaa. Sieltä alkoi päivän viimeinen nousu ohi Sjusjøenin ohi kohti Heståsmyraa. Nousua siinäkin kertyi 130 metriä kolmen kilometrin matkalla. Ihmettelin muuttuneita maisemia sitten viime käynnin ja selvisikin, että vanha Sjusjøen Høyfjellshotel oli purettu. Ehdin siellä käydä viitenä talvena vuosina 2002-2012, Tiinakin kerran. Rakennus oli tyhjillään monta vuotta ja ilmeisesti niin huonossa kunnossa, ettei sitä kannattanut enää korjata.

Kun pääsimme ylös Hesteåsmyraan, loppumatka olikin helppoa, laskuvoittoista maastoa.

Nevellfjell nähtynä Sjusjøenin ja Nordseterin väliseltä metsäladulta

Pitkän lenkin hienot maisemat kruunasi komea auringonlasku.

Juuri auringonlaskun hetkellä

Myös helmiäispilviä oli taas tänään näkyvissä.

Auringonlasku ja helmiäispilviä

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,