Hiihtotalvi 2021-22

Hiihtokauden päättymisestä on aikaa pari viikkoa ja tänään tehtiin kesäkauden ensimmäinen rullahiihtolenkki. On siis korkea aika tehdä perinteinen yhteenveto menneestä hiihtotalvesta.

Valolatua Laanilan ja Kiilopään välillä Saariselällä 31.10.2021

Talvihan oli hyvä ja erityisen pitkä varsinkin täällä etelässä. Kausi alkoi varsin perinteiseen tapaan Saariselän ensilumilla lokakuun lopussa, tällä kertaa 30.10. Kovin usein ei ole ollut luonnonlumilatuja auki lokakuun lopulla, mutta tällä kertaa oli. Lunta oli peräti 40 cm. Parina ensimmäisenä päivänä saatiin hiihtää loistavissa olosuhteissa pakkaslumella, mutta sitten tuli muutama päivä vesikeliä ja vesisadettakin. Viimeisinä hiihtopäivinä keli oli taas hieno.

Auringonnousun aikaan Laanilasta etelään 7.11.2021

Ensimmäiset ja viimeiset päivät hiihdettiin luonnonlumella valolatuja, jotka kaikki olivat auki. Reissun puolivälin vesikelillä pysyttiin pääosin tykkiladulla, joka ulottui Kullanhuuhtojantien sillalta Laanilaan.

Kaksi ja puoli viikkoa ehdittiin olla kotona ilman hiihtoa, tosin 16.11. saakka pääsi vielä rullahiihtolenkille ennen kuin pyörätiet hiekotettiin. 24.11. aukesi Oittaalla 700 metrin tykkilatu ja siellähän käytiin hiihtämässä heti samana iltana. Yksin ei tarvinnut olla, väkeä riitti. Muutama päivä myöhemmin, 29.11., aukesi Petikossa lyhyt latu ja sielläkin kävin heti ensimmäisenä iltana. Meitä lähin latu Hyrylä aukesi 1.12. ja sielläkin hiihdin ensimmäisenä iltana. Hyrylän latu oli alkuun vain 300 metriä, mutta piteni joulukuun aikana 2,5 kilometriin, kun parin viikon hyvän pakkasjakson aikana lunta saatiin tehtyä pääkaupunkiseudulla kaikkialla hyvin. Sen jälkeen, kun Hyrylän latu aukesi, suurin osa lenkeistä hiihdettiin siellä. Pari kertaa kävin Paloheinässä, jossa oli 3 km latua. Kerran käytiin joulukuun aikana Hakunilassa, jossa silloin oli latua jo 4 km. Joulukuussa tuli testattua myös Oittaa ja Keinukallio.

Pääkaupunkiseudun tykkiladuista on parikin blogijuttua. Ensimmäisessä Hyrylä, Oittaa, Paloheinä ja Petikko ja toisessa Keinukallio ja Hakunila.

Hyrylän tykkilatu 4.12.2021

31.12. kävin ensimmäistä kertaa hiihtämässä kotiladuilla ja hiihdin vieläpä kaikki ladut läpi. Eivät ne hyvässä kunnossa olleet, pari kertaa kelkalla pohjattuja, mutta onhan se aina hienoa, kun pääsee suoraan kotoa hiihtämään.

Pirunkorven lenkkiä ensimmäistä kertaa hiihtämässä 31.12.2021

Heti seuravana päivänä, 1.1., pääsi Hyrylässäkin jo jollain lailla luonnonlumelle Sikokallion lenkkille, vaikka ei sekään hyvä ollut. Seuraava lenkki hiihdettiinkin päivää myöhemmin Kaupissa Tampereella. Siellä tykkiladun pituus oli 3,4 km. Ladusta löytyy blogista oma juttunsa: Kaupin tykkilatu Tampereella 2021-22.

Tampereen Kaupissa oli 2.1.2022 tykkilatua 3,4 km

Tampereen jälkeen hiihdettiin kerran Hyrylässä ja jo 6.1. taas Saariselällä. Tammikuun Saariselän reissusta jäi mieleen, että keli oli todella nihkeä koko ajan. Maisemat olivat kyllä muutamana päivänä varsin hienot.

Hirvaskurun latu Saariselällä 7.1.2022
Valolatu Laanilan lähellä Saariselällä 8.1.2022

Kun Saariselältä palattiin kotiin, 17.1. alkaen pääsi hiihtämään kotiladuilla, Ilolan laduilla. Kelit olivat varsin vaihtelevat koko talven, välillä pakkaskeliä, välillä vesikeliä, lunta oli paljon. Viimeisen lenkin hiihdin kotona 6.4. ennen Sallaan lähtöä. Vähintäänkin muutamia päiviä olisi kotona vielä pystynyt hiihtämään. Ennen tammikuun loppua ladut ehtivät jo mennä lähes hiihtokelvottomaan kuntoon, mutta muutamassa päivässä tuli uudestaan täysi talvi: Ilolan ladut 25.-30.1.2022, tuli kunnon talvi

Pirunkorpi illalla 1.2.2022

Vaikka lunta oli paljon, talvi ei ollut helppo latujen kunnostajille. Ei varsinkaan Etelä-Tuusulan kyläladuilla. Välillä tykkylumi ja tuuli kaatoivat puita, välillä oli reilu vesikeli jne. Niinpä talven aikana pääsin vain kertaalleen kyläladuille, silloinkin juuri ajetuille, varsin pehmeille. Siitä on oma juttunsa: Etelä-Tuusulan kyläladut 2022.

9.2.2022 aamulla Katajakukkulalla Ilolan laduilla
Pirunkorven lenkillä 22.2.2022

Maaliskuun alussa kävin hiihtämässä hangella mökillä Perttelissä ja samassa yhteydessä hiihdin laturetken Kiikalassa: Kiikalan laturetki Hyyppärähiihto.

Hankihiihtoa Perttelissä 4.3.2022

Maaliskuussa nihkeät kelit alkoivat vähitellen muuttua vähän liukkaammiksi varsinkin aamuisin. Maaliskuun puolivälin jälkeen alkoi jakso, jolloin öisin oli reilusti pakkasta, päivällä lämmintä parhaimmillaan +13 astetta, aurinko paistoi lähes joka päivä pilvettömältä taivaalta, ilma oli todella kuivaa. Kiitos etätöiden, useina arkiaamuinakin pääsi hiihtämään loistavissa olosuhteissa aikaisin aamulla tai jo illalla ajetuille laduille.

Mätäkivi 17.3.2022
Viimeinen aamulenkki kotiladuilla 6.4.2022 ennen Sallaan lähtöä

Kevään hiihtoreissu suuntautui viime vuoden tapaan Sallaan. Kun viime vuonna samaan aikaan kelit olivat aivan loistavat, aamupäivisin aina todella liukas keli, tällä kertaa koko talven ominaispiire, nihkeä keli, jatkui ensin Ounasvaaralla ja sitten Sallassa. Hiihdettiin menomatkalla pari lenkkiä Ounasvaaralla Rovaniemellä ja sitten puolitoista viikkoa Sallassa. Alkupuoliskolle reissua oli tyypillistä päivittäiset räntäsateet, toiselle puoliskolle taas todella lämmin keli ja vain vähän pakkasta yöllä. Aamulla saattoi olla liukas keli puoli tuntia tai tunnin, sitten meni märäksi ja todella nihkeäksi, kun lumi ei ollut yhtään karkeaa. Niinpä reissun kilometrisaldo 390 km oli varsin vaatimaton siihen nähden, että ladulla kului aikaa 38 tuntia. Hiihtopäiviä oli 12:sta päivästä 10, yksi lepopäivä ja yksi telemark-päivä.

Ounasvaaralla vesikelissä 9.4.2022
Ensimmäisinä hiihtopäivinä Sallassa tuli useita räntäkuuroja, jotka veivät luiston täysin. Kuva Sallatunturi-Salla-ladulta 1.4.2022.
12.4.2022 Siskellampi
Hankiretki Lehtotunturin ympäri Aihkipetsiin 16.4.2022
Ruuhitunturi 18.4.2022
Viimeinen lenkki Sallassa 19.4.2022

Viimeisen aamun lenkin jälkeen Sallassa tuntui siltä, että tämä hiihtokausi oli tässä. Tosin kuitenkin kävi, Hyrylässä oli vielä latu niin hyvässä kunnossa, että olihan siellä pakko hiihtää. Sikokallion lenkki ajettiin viimeisen kerran 20.4., sitä ei ehditty enää hiihtää, mutta jäljellä olevaa 1,5 km tykkilatua hiihdettiin monena aamuna kausi loppuun. Latu ajettiin viimeisen kerran 28.4. ja sen jälkeen se huononikin nopeasti. Viimeisinä ajoaamuina latu oli aivan loistavassa kunnossa ja keli kauden parhaita. Vappuna silti vielä hiihdettiin kauden päätöslenkki. Paloheinässä ajettiin vielä latua 6.5. saakka, mutta sinne ei enää lähdetty.

Hiihtotalvi oli siis pitkä ja kilometrejä ja varsinkin hiihtotunteja kertyi aika paljon, sen verran paljon oli hitaita ja nihkeitä kelejä. Mutta mieleen jäivät myös lukemattoman monet aurinkoiset päivät kevättalvella. Kauden saldo oli 3225 km, 261 tuntia, 130 hiihtokertaa. Hiihto jakaantui melko tasan perinteisen ja luistelun välille. Pertsaa 1460 km, 128 tuntia 62 lenkkiä. Luistelua 1765 km, 133 tuntia, 68 lenkkiä. Parina vuonna olen hiihtänyt kilometreissä enemmän, noin 3300 km, pari muuta kertaa yli 3000 km. Talvi oli siis varsin hyvä myös hiihtomäärän suhteen.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: | Kommentit pois päältä artikkelissa Hiihtotalvi 2021-22

Hieno ulkoilupäivä, ei niin hieno hiihtokeli

Hangasselän latu. Kun suksi ei luista, niin se ei luista…

Eilen olin rinteessä laskemassa telemarkia kolmisen tuntia, 16 laskua á 2-6 min. Eli vähän niin kuin askelkyykkyä tasapainolaudalla 16 x 2-6 min. Ovat reidet vähän kipeät, silloin on parempi hiihtää pertsaa. Ja tänään oli kyllä parempi hiihtääkin pertsaa ihan muutenkin. Tiina luisteli. Yöllä piti sataa räntää, mutta ei onneksi satanut. Yön alin lämpötila oli +2, aamulla kahdeksalta oli +5, iltapäivällä +13, aurinko paistoi. Oli siis kohtuullisen, tai kohtuuttoman raskas hiihtokeli, mutta hieno ulkoilupäivä. Sellaisia päiviä tällä reissulla on ollut paljon, todella hyvää hiihtokeliä ei kertaakaan. Sellaista se ulkoilmaurheilu on. Hiihdin tänään zero-suksilla.

Lähdettiin taas aamulla Lassin laavun latua tarkoituksena hiihtää sen kautta Ruuhitunturille. Tänään ei ollut ajettu mitään latuja. Eilen ajettiin kaikki, vaikka ei ollut lumisadetta. Lauantaina ei mitään ja tänään ei mitään. Perjantaina kaikki. Eli pääsiäisen latuajot eivät menneet ihan perussääntöjen mukaan. Mutta eipä se tämän päivän keli olisi ajamisesta muuksi muuttunut. Ja olisiko kone painunut liikaa, kun oli niin pehmeää.

Joet täällä ovat olleet osaksi sulia koko reissun ajan. Voisi kuvitella, että koskikaroja olisi näkynyt, mutta eipä vaan ole.

Ruuhijoen ylittävä ”Ollin silta” Lassin laavun ladulla

Lassin laavun ladulla oli vielä jonkinlainen luisto, mutta Hangasselän ladulla se loppui kokonaan. Ei tuullut yhtään ja alkoi olla jo tosi kuuma, piti vähentää vaatteita. Sopiva hiihtoasu olisi ollut shortsit, t-paita ja liivi. Mutta eipä tullut shortseja mukaan. Lämmintä vaatetta kyllä olisi. Niinpä hiihdin kerraston paidassa hihat käärittynä. Hiihdin edeltä katsomaan, onko Ruuhitunturin kahvila auki. Sen on tarkoitus olla perjantaihin saakka auki, mutta jos keli menee niin pehmeäksi, että kelkan ja reen kanssa ei pääse ylös, sitten se ei ole auki. Oli se auki. Hiihdin sitten Tiinaa vastaan ja mentiin taas munkille ja kaakaolle. Pihassa oli valtava säkki klapeja. Mietittiin, millä se oli saatu ylös, kuulemma kelkalla vetämällä jonkun ison levyn päällä.

Latua Ruuhitunturilla

Ruuhitunturin laskussa ei tänään vauhti päätä huimannut, hyvä kun alas päästiin. Poikettiin Hangasjärven laavulla paistamassa makkarat. Joku olikin jo paistamassa makkaroita edellisten kävijöiden tekemillä tulilla ja meidän jälkeen tulivat seuraavat. Tulivat tulet tehokkaaseen käyttöön.

Hangasjärveltä hiihdettiin takaisin mökille. Minun teki vielä mieli jatkaa lenkkiä ja kävin vähän vähentämässä vaatteita ja vaihtamassa monot, kun edelliset hiukan hankasivat kantapäätä. Lähdin lisälenkille vanhoissa vaaleissa kisatrikoissa, enkä laittanut alle edes paitaa. Se olikin aika sopiva vaatetus, vaikka tuli siinäkin kuuma ylämäissä.

Kiersin ensin tunturin. Itäkodalla oli aika hiljaista, kun eilen väkeä oli ruuhkaksi asti ja hissijono oli pitkä. Ovat tainneet monet lähteä jo pääsiäisen vietosta kotia kohti. Ladullakin oli tänään tosi hiljaista. Jatkoin vielä Kaunisharjun lenkin ja söin eväitä Kaunisharjun laavulla. Tällä kertaa sain syödä eväät itse, ei tullut kuukkeli kyselemään syötävää.

Iltapäivällä keli oli, jos mahdollista, vieläkin märempi ja nihkeämpi

Päivän lenkki oli 42 km, aikaa meni melkein neljä ja puoli tuntia, nousua 600 m. Vauhti siis oli todella hidas, mutta hiihtää sai ihan tosissaan siihenkin vauhtiin.

Tänä aamuna lauloi kevään ensimmäinen peippo pihassa. Varmasti ihan ensimmäisiä, kun muita ei kuulunut. Myös teeri tuli tänään nähdyksi lenkillä. Tikkojen rummutusta kuulee monessa paikassa latujen varsilla. Rummutus kuivaan keloon kuuluu todella hyvin ja kauan, kun muuten on ihan hiljaista. Varsinkin, jos tikka rummuttaa korkealla rinteellä korkeassa kelossa.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Hieno ulkoilupäivä, ei niin hieno hiihtokeli

Lehtotunturin ympäri Aihkipetsiin

Aihkipetsin tupa

Tänään oli ohjelmassa retkihiihtoa latujen ulkopuolella. Suunnitelmissa oli kiertää Lehtotunturi ja käydä Aihkipetsissä, se myös toteutui. Yöllä oli muutama aste pakkasta ja aamupäivä oli pääosin pilvinen. Iltapäivällä paistoi aurinko, mutta lämmintä ei ollut enempää kuin +5. Lunta täällä muuten riittää, kuten voi nähdä alla olevan kuvan lumensyvyysmerkistä Ruuhitunturin rinteellä nousuladun varressa.

Ruuhitunturin rinteellä on lunta reilu 90 cm.

Aluksi hiihdettiin latua pitkin Ruuhitunturin rinteille Lehtoaavan reunaan. Siitä lähdettiin hangelle. Hanki ei olisi pääosin kestänyt kunnolla luistelua, mutta perinteisen suksilla (Tiinalla karvasukset Madshus Nordic Pro) ja tunturisuksilla (minulla Åsnes Mountain Race 46) pystyi hyvin hiihtämään. Reitti oli suunniteltu kulkemaan suurimmaksi osaksi soita pitkin, mutta muutama lyhyt metsäpätkäkin oli välissä. Suunnistaa sai ihan kunnolla ja siinä näppärä apu oli vanha hiihtosuunnistus-karttateline ja Retkikartasta tulostetut kartat. Kompassistakaan ei ollut haittaa.

Lehtotunturin länsipuolella tuli ensimmäinen pieni pummi, kun katsoin, että rinnesuo lähtee jo nousemaan vasemmalle. Ei oltukaan vielä niin pitkällä. Seuraava, vähän isompi, tuli muutamaa kilometriä myöhemmin Lehtotunturin eteläpuolen soilla. Katsoin kartasta, että mennään avosuon yli, se oli hyvä suunnitelma, mutta avosuolta olisi pitänyt jatkaa selvästi enemmän vasemmalle. Seurailimme eilen aamuna luistelusuksilla hiihtäneiden reittiä olettaen heidän olevan samalla reittisuunnitelmalla. Niinpä päädyimme puoli kilometriä liikaa oikealle. Sekin pummi oli kuitenkin helppo korjata, varsinkin kun retkihiihdossa ei kello käy samaan tapaan kuin suunnistuskisoissa.

Loppumatkan Aihkipetsiin hiihdimme suurin piirtein samoja reittejä kuin vuosi sitten, hiukan korjaten silloisia huonoja reitinvalintoja. Koko alue on hienoa vanhaa metsää, pieniä mäkiä, soita ja lampia.

Tässä noustaan Aihkipetsin tupaa kohti viereiseltä lammelta

Aihkipetsissä olimme jo kolmatta kertaa. Ensimmäinen kerta oli vuosi sitten ja toinen viime vuoden elokuussa. Tällä kertaa teimme tuvan kaminaan pienet tulet ja paistoimme makkarat ja söimme muita eväitä. Vieraskirjan perusteella tuvassa oli käyty harvakseltaan, muutama kävijä viikossa. Tälle päivälle taisi tulla lisää kävijöitä, kun kaksi hiihtäjää tuli vastaan paluumatkalla Aihkipetsin ja Lehtoaavan välisellä kelkkauralla.

Vasemmalla makkaroita paistamassa tuvalla, oikealla Aihkipetsin ympäristön vanhaa metsää, jossa kasvaa paljon naavaa.

Paluumatkalle lähdettiin kelkkauraa, joka kulkee Lehtoaavan kodalta Aihkipetsiin, matkaa kertyy vajaa 5 km. Alkumatka on varsin kumpuilevaa maastoa, pieniä mäkiä, soita ja lampia. Kelkkaura on varsin mutkainen. Ura kunnostetaan ilmeisesti aina isompien lumisateiden jälkeen pääsiäiseen asti, tupakirjan mukaan viimeksi 13.4. eli kolme päivää sitten. Varsin kovapohjainen se oli, selvästikin tampattu säännöllisesti talven aikana. Huonostihan se on merkitty, joten jos se on ummessa, kuten paikoin viime vuonna, vaikea sitä on silloin seurata.

Noin kilometrin jälkeen Aihkipetsistä lähtiessä maasto muuttuu vähäksi aikaa varsin tasaiseksi, kunnes avosuon reunasta lähdetään nousemaan Kuusikko-Ruuhivaaran rinnettä kohti Lehtoaapaa. Ladulta on varsin komeat maisemat ylempää vaaran rinteeltä.

Maisemaa Kuusikko-Ruuhivaaran rinteiltä

Lehtoaavan kodalla kelkkaura yhtyy latukoneella tehtyyn latuun. Sitä hiihdettiin Ruuhitunturin kahvilaan munkille ja kaakaolle. Taas kerran saatiin lämpimiä munkkeja.

Ruuhitunturin kahvila 420 metrin korkeudessa

Kahvilan pihassa otin suksista pitokarvat pois, koska edessä oli pitkä lasku Hangasjärvelle. Tunturisuksien lyhyetkin pitokarvat (Åsnes X-skin) jarruttavat selvästi enemmän kuin latuhiihtoon tehtyjen karvasuksien karvat. Etuna on se, että ne saa näppärästi pois ja taas takaisin. Niinpä laitoinkin ne taas alhaalla Sotkan ämmin lähteen jälkeen, koska loppumatka mökille oli taas nousuvoittoista.

Useammankin kerran tällä viikolla ollaan nähty metson jäljet, mutta ei itse lintua kertaakaan. Tänään sitten onnistuttiin näkemään koppelo.

Päivän retki oli 31 km, josta noin puolet latujen ulkopuolella. Aikaa meni reilu viisi tuntia eli hyvä ulkoilupäivä hienoissa maisemissa tänäänkin. Alla Retkikartan tulosteille piirretty reitti latujen ulkopuolella. Tulostuksessa menivät värit jotenkin sekaisin. Karttaan vihreällä merkityt alueet eivät ole suunnistuskartasta tuttua pusikkoa vaan rämesuota eli siis harvaa, kitukasvuista männikköä.

Reitti Lehtotunturin ympäri Aihkipetsiin ja kelkkauraa takaisin Lehtoaavalle.
Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Lehtotunturin ympäri Aihkipetsiin

Husky on vielä innokkaampi lenkille lähtijä kuin me

Yöllä ajettu kuntorata, saimme tehdä ensimmäiset jäljet.

Heräsin yöllä klo 2.15 latukoneen ääneen. Se oli lähtenyt ajamaan latuja, pakkasta oli silloin -6. Kuntorata menee melkein mökin ikkunan alta, olisiko matkaa 20-30 metriä. Tänään oli kunnostusvuorossa Ruuhitunturin lohko, mutta myös Sallatunturin lohko ajettiin, liekö pääsiäisellä osuutta asiaan. Sallatunturin lohko ajettiin klo 2 alkaen, Ruuhitunturin ladut klo 5 alkaen. Aamulla oli -7 pakkasta ja klo 8 tuli pieni lumikuuro, muuten tänään oli poutapäivä. Aamupäivän paistoi aurinko, sitten oli puolipilvistä ja lopuksi pilvistä.

Lähdimme noin yhdeksän aikaan lenkille, tänään molemmat luistellen. Päätettiin hiihtää alkuun kuntoradan kautta Tunturilammelle. Tuo kuntorata on kyllä varsinainen kuntorata, kyllä siinä kunto ja hiihtotekniikka (erityisesti kunto ja laskutekniikka) paranisi kummasti, kun sitä kiertäisi enemmän. On jyrkkiä nousuja, on jyrkkiä ja mutkaisia laskuja, tasaista ei kyllä ole yhtään. Korkeuseroa on 65 metriä.

Kuntoradalla on aika jyrkkiä ja mutkaisia laskuja.

Kuntoradalta jatkoimme Tunturillamelle ja edelleen Kaunisharjun kautta Poropuistoon. Yöllä ajettu latu oli todella hyvä ja sopivan liukas, ei yhtään jäinen.

Poropuistossa oli käynnissä koiravaljakkojen laittoa valmiiksi vetämään turisteja. Pihalla on varmaan hyvinkin sata huskyä, josta monilla tuntui olevan hirmuinen into päästä mukaan. Kyllä meilläkin on aika kova into päästä lenkille, mutta nuo ovat ihan oma lukunsa.

Poropuistosta jatkettiin Harjuladun ja Lähdeladun kautta Lassin laavun ladulle. Se latu ylittää alkumatkasta avosuon ja huomasin, että hanki kantaa. Oli täydellinen hanki, liukas ja ihan tasainen. Piti sillä ja parilla pienemmällä suolla vähän kurvailla. Aika äkkiä pinta kuitenkin pehmeni ja oli parempi pysyä ladulla.

Lassin laavulla pidettiin vähän taukoa ja Tiina söi eväitä. Heti tuli pari kuukkelia kyselemään syötävää. Sielläkin niille maistui Kursulaisen ruislimppu ja myös pähkinät, toisin kuin Kaunisharjun laavulla oleilevalle linnulle.

Mietittiin, että olisi kierretty Kalliojärven kautta, mutta epäiltiin hangen kestävyyttä ja pysyttiin ajetulla ladulla kohti Hangasselkää. Ruuhitunturin lohko oli tosiaan ajettu aamulla ja se ei ollut niin hyvä kuin yöllä ajettu Sallatunturin lohko. Baana oli ilmeisesti aamulla jo sen verran kova, että ajojäljestä tuli hiukan kokkareinen ja se jäi vähän pehmeäksi.

Ruuhitunturilla, niin kuin monessa paikassa Lapissa, kasvaa vanhoja mäntyjä. Ruuhitunturin nousussa ladun varressa kasvaa 332 vuotta vanha puu. Se on latvasta keloutunut, mutta muuten oikein hyvässä kunnossa edelleen. Opastaulun mukaan sen iäksi on saatu vuonna 1995 305 vuotta, niinpä se tänä vuonna täyttää 332 vuotta. Myös Ruuhitunturin kahvilan ikkunoiden alla on tosi paksuja mäntyjä, varsin vanhoja varmasti nekin.

Tänään saatiin taas lämpimiä munkkeja Ruuhitunturin kahvilassa. Kauppa tuntuu käyvän hyvin näin pääsiäisviikolla, väkeä käy paljon pitämässä taukoa ja paikan päällä leivotut munkit tekevät kauppansa.

Ruuhitunturilta lähdettiin alas Siskellammen kautta. Laskuissa latu oli paikoin kohtuullisen liukas, paikoin imi aika pahasti, kun aurinko oli lämmittänyt. Hieman tökkivää siis oli meno. Tammakkolammelta lähdettiin eri reittejä, minä lähdin uudelle kierrokselle Ruuhitunturille.

Hiihdin ensin evästauolle Hangasjärven laavulle. Istuin järven rannalla keinutuolissa, josta on kuva 11.4. jutussa. Vähän siihen osui tuuli, mutta mukava paikka muuten. Tauon jälkeen jatkoin Ruuhitunturin nousuun. Viime keväänä hiihdin Ruuhitunturin nousun ilman sauvoja ja samaa päätin kokeilla nytkin. Alla oli silloin 49 km hiihtoa, nyt 46 km. Viime vuonna osui märempi keli, joten nyt nousun selvisi ylös muutamaa minuuttia nopeammin. Viimeksi hiihdin vielä päälle melkein 30 km, tällä kertaa tyydyin 15 km edelleen ilman sauvoja. Linn Svahn oli juuri hiihtänyt ilman sauvoja 100 km, joten tämä oli vielä aika kesy versio. Mutta kyllähän se lihaksia polttelee, kun reilu 20 min luistelee pelkkää ylämäkeä, vaikka vauhti onkin rauhallinen.

Latua Siskellammen kodan kohdalla

Hetken kävi mielessä mennä uudestaan kaakaolle ja munkille, mutta kurvasin kuitenkin takaisin kahvilan pihasta ja lähdin uudemman kerran Siskellammen ladulle. Kävin vielä hetken istumassa Siskellammen kodalla ja söin loppuja eväitä. Takaisin mökille palasin Poropuiston kautta. Keli oli hiukan jopa parantunut edellisestä kierroksesta, kun aurinko pysyi pilvien takana.

Päivän kummallisuus oli Polarin (Vantage V2 / sykevyö ja lähetin Polar H10). Ovat toimineet viime kesäkuusta lähtien varsin luotettavasti. Tänään heti alkuun mittari näytti kummia sykkeitä. Keskeytin tallennuksen ja käynnistin uudestaan. Näytti välillä oikein, välillä ihan pieleen. Keskeytin vielä kerran ja aloitin taas uudestaan. Taas välillä oikeita lukemia, välillä kummallisia. Jossain vaiheessa mittari varoitti, että lähettimen patteri oli loppumassa. Siitäkö se sitten johtui? Parin tunnin hiihdon jälkeen kyllästyin ja otin koko sykevyön pois. Lähetin taskuun ja vyö reppuun. Mittari näytti edelleen sykettä, välillä oikealta vaikuttavaa, välillä väärältä. Mittari oli hihan päällä, joten ranteesta se ei voinut mitata sykettä. Mistä ihmeestä se sitten mittasi, tai mitä se oikein näytti. Se nimittäin teki sitä lenkin loppuun saakka. Hatustako se niitä lukemia veti, kun mistään ei tullut signaalia. Tiinalla on myös H10-lähetin, mutta ne on koodattu ja paritettu kummankin omaan mittariin. Ja sitäpaitsi se näytti lukemia, vaikka Tiina oli 5 km päässä eli se ei ole selitys, että se olisi näyttänyt Tiinan sykettä. Olisi todella mielenkiintoista tietää, mikä tämän selittää!

Päivän lenkki oli noin 65 km, aikaa meni viisi tuntia. Tällä kertaa en tehnyt reittikarttaa ja -profiilia, sen sijaan kiinnostuneet voivat tutkia lenkkiä ja reittiä Stravasta.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Husky on vielä innokkaampi lenkille lähtijä kuin me

Hankihiihtoa Kalliojärvellä ja kuukkeli Kaunisharjulla

Kuukkeli Kaunisharjun laavulla

Yöllä oli taas kolme astetta pakkasta, mutta jo aikaisin aamulla lauhtui nollaan. Yöllä ei satanut lunta, joten latujenkunnostussysteemin mukaan tänään ei latuja ajettu. Mutta eipä se haitannut, hyvä oli sen puolesta hiihtää. Lähdettiin tänään jo kahdeksalta, tällä kertaa molemmat luistelusuksilla. Latu ei ollut jäinen, mutta se oli alussa todella liukas. Heti ensimmäisessä laskussa pääsi todella pitkälle ja vauhtia oli reilu 40 km/h. Tänään paistoi välillä aurinko, välillä oli pilvessä, juurikaan ei satanut mitään. Iltapäivällä oli lämmintä +6.

Lassin laavun latu aamulla

Lähdettiin hiihtämään Lassin laavun latua. Sekin on itse keksitty nimi ladulle Sallatunturista Lassin laavulle. Siinähän ensin lasketaan pitkä, loiva lasku avosuolle ja ylitetään Ruuhijoki. Lassin laavulle noustaan muutama varsin jyrkkä nousu, korkeuseroa tulee kaikkiaan 85 metriä. Lassin laavulta jatkettiin Kalliojärvelle sillä ajatuksella, että voisiko siellä hiihtää jo hangella. Eilenhän siellä oli lumi varsin märkää. Vuosi sitten hiihdeltiin pitkät pätkät hankea Kalliojärvellä ja sen läheisillä järvillä ja soilla. Hanki kesti kevyttä luistelua eli ihan täyttä potkua ei kestänyt päkiällä tehdä eikä myöskään työntää täydellä teholla.

Mutta olihan hieno hiihtää hangella tyynessä aamussa. Oli niin hiljaista kuin vain Lapissa voi olla.

Kalliojärvi hiljaisena kevätaamuna

Hankalin osuus oli siirtymä joen varressa Kalliojärveltä Kalliolammelle. Uoma oli sula, vaikka vettä siinä oli tällä hetkellä aika vähän, tulva-aikana varmaan enemmän. Vieressä ei oikein mahtunut luistelemaan. Mietittiin, miksi se oli sula, kun virtaus oli hyvin pientä. Onko mahdollisesti lähteitä?

Kartasta on aina mielenkiintoista tutkia, mihin jostain lähtevä vesi lopulta laskee. Kalliojärvestä uoma laskee Kalliolampeen ja edelleen Lehtolampeen ja Ruuhijokeen. Ruuhijoki taas virtaa pohjoiseen Sallan kirkonkylän ohi ja muuttuu jossain vaiheessa Käsmänjoeksi. Joki kääntyy ensin länteen ja sitten lounaaseen. Käsnänjoki laskee pitkän kierroksen jälkeen Joutsijärveen muutama kymmenen kilometriä Sallasta Kemijärven suuntaan. Joutsijärvestä joki jatkuu vähän matkaa Käsmänjokena ja laskee suureen Kemijärveen ja sieltä sitten Kemijokea Perämereen. Aika pitkä ja mutkikas matka on Kalliojärven vedellä ennen kuin se päätyy mereen.

Ei ollut uoman varressa koskikaraa, mutta sen sijaan oli pulmunen! En ole tainnut nähdä pulmusta kuin viimeksi Saariselällä 2014. Itse asiassa tarkempi blogin tutkiminen paljastaa, että olen viimeksi nähnyt pulmusia keväällä 2017 Sodankylän ja Kittilän välillä.

Kalliojärvestä Kalliolampeen laskeva uoma, Kalliolampi on 2,5 m alempana

Kun Kalliolammelta päästiin hangelta Hangasselän ladulle, se oli jo kostea ja nihkeä. Hangasselän nousu kohti Ruuhitunturia oli taas aika raskas. Matkalla kuultiin taviokuurna laulamassa puun latvassa.

Hangasselän nousu

Hangasselältä jatkettin taas tänäänkin Ruuhitunturin kahvilaan. Tänään testattiin porokeitto, täällä sitä kutsutaan nimellä käristyskeitto. Kyllä oli hyvää, siinä oli hyvin haudutettuja porkkanan ja lantun paloja sekä tietysti poroa. Jälkiruoaksi munkkikahvit. Munkki oli tänään niin tuore ja lämmin, että tuoreempi olisi ollut taikinaa.

Tauon aikana lumi oli mennyt täysin märäksi. Lähdettiin paluumatkalle Siskellammen kautta. Lehtoaavalta alas on parin kilometrin laskuosuus, mutta tänään siinä sai paljon hiihtääkin, ei pelkästään laskea. Loppumatka Tammakkolammelta Sallatunturin juurelle tultiin harjulatua ja Sotkan ämmin lähteen ohi lähdelatua (harjulatu ja lähdelatukin ovat meidän itse keksimiä nimiä latuosuuksille.

Tunturin juurelta Tiina palasi mökille ja minä lähdin vielä lisälenkille tunturin ympäri ja Kaunisharjun lenkille. Keli alkoi olla todella märkä ja pehmeä, ihmekö tuo, kun lämmintä oli +6. Itäkodan nousussa tuli aika kuuma. Olin ajatellut hiihtää sen ilman takkia, mutta alhaalta tuntui viileältä. Nousussa tien ylityksen jälkeen lauloi taviokuurna. Viime keväänä kuulin samassa paikassa kevään ensimmäisen peipon. Viime keväänä oli myös järripeippoja, mutta tänä vuonna ne eivät ole ehtineet vielä koko Lappiin. Tiiran mukaan etujoukko on tulossa vasta Kainuussa.

Olin ajatellut evästaukoa Tunturilammen laavulla, mutta siellä oli paljon porukkaa ja jatkoin Kaunisharjun laavulle. Siellä ei ollutkaan ketään. Paikka on hieno, mutta siitä on vaikea saada kuvaa. Maasto putoaa ladulta suppaan ja sen takana on todella jyrkkä ja korkea harjunrinne ylös. Paikalle tuli kuukkeli kyselemään syötävää. Pitihän sille syötävää antaa. Sille kelpasi paikallisen leipomon Kursulaisen ruislimppu ja rusinat, sen sijaan pähkinä ei maistunut.

Kuukkelin, pulmusen ja taviokuurnien lisäksi tänään nähtiin riekko ja metson jäljet.

Päivän lenkki oli 51 km ja aikaa meni taas neljä ja puoli tuntia. Kahteen päivään siis tahkottu yhdeksän tuntia ja matkaa kertynyt 101 km. Hyvällä kelillä samassa ajassa taittuisi hyvinkin 140 km.

Reittiprofiili
Reittikartta
Kategoria(t): Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Hankihiihtoa Kalliojärvellä ja kuukkeli Kaunisharjulla

Uuden lumen vesikeli jatkuu Sallassa

Itäkodan nousu

Samanlainen keli jatkuu kuin aikaisempina päivinä täällä Sallassa. Välillä paistaa aurinko, välillä sataa räntää, välillä molempia yhtä aikaa. Tänään ajettiin aamulla kaikki ladut ja ne olivatkin loistavassa kunnossa. Luisto ei tänäänkään ollut silti kummoinen, uuden lumen vesikeli edelleen. Lumi on niin hienojakoista, että se kostuu tosi herkästi ja silloin luisto on huono. Päätin tänäänkin lähteä karvasuksilla, Tiina lähti luistelusuksilla.

Joku on kumminkin kiinnostunut, minkälaisilla karvasuksilla hiihdän. Malli on Madshus Race Pro Intelligrip vuosimallia 2020-21 eli vielä valkoinen suksi, tämän talven malli on etuosasta punainen. Suksi on käytännössä vanha Redline-kisasuksi, johon on laitettu 30 % nylonia sisältävä karva pelkän mohairin sijasta. Sekoitekarvan ansiosta sukset toimivat parhaiten nollan molemmin puolin, eikä karva vety niin helposti kuin 100-prosenttinen mohair-karva. Tänään oli loistava pito koko matkan eikä yhtään tökkinyt. Luisto tietysti on mitä on tällä kelillä, mutta varsin hyvin luisti muihin verrattuna.

Tänään hiihdettiin eri reittejä, mutta tarkoitus oli osua Ruuhitunturin kahvilaan samaan aikaan. Tiina lähti Lassin laavun kautta ja minä lähdin tunturin ympäri -lenkkiä ja Kaunisharjun kautta Poropuistoon. Tunturin ympäri -lenkin Itäkodan nousussa tuli hiki, kun tuuli ei osunut yhtään. Piti kaivaa ohuemmat hanskat repusta ja olisin vaihtanut ohuemman takinkin, jos olisi ollut mukana. Pitkän nousun jälkeen oli Tunturilammille saakka tasaisempaa suomaastoa ja sitten pitkä laskuvoittoinen osuus Kauniharjun juurelle. Laskuun paistoi aurinko ja luisto oli aika huono, niinpä alla oleva laskuvideo on nopeutettu.

Poropuiston kohdalle tulin tänään eri suunnasta kuin eilen, mutta siitä matka jatkui eilistä reittiä kohti Siskellampea.

Siskellammen latua

Täällä Sallassa ladut ovat niin viimeisen päälle kunnossa kuin vaan voi olla silloin, kun ne on ajettu eilisessä jutussa kuvatun systeemin mukaan. Kahdessa päivässä sitten tuli se yli 3 cm lunta eli tänään ajettiin kaikki ladut. Huomenna taas ei ajeta ellei yöllä sada yli 3 cm lunta.

Tammakkolammelta Siskellammen kautta Ruuhituntunturin kahvilan pihaan on matkaa 9,5 km, nousua 150 metriä. Matkalla on muutamia alamäkiä, mutta pääosin koko matka on vaihtelevaa nousua. Noin puolimatkassa on Siskellammen kota samannimisen lammen rannalla. Kun tuolla ladulla Tammakkolammelta ja Ruuhitunturille ei ole virallista nimeä, nimesimme sen viime keväänä Siskellammen laduksi. Siskellammesta käytetään myös muotoa Siskelilammet, Siskellammit ja Siskelilammit. Maastokartassa lukee Siskellammit. Mutta Siskellammen latu taipuu noista muodoista parhaiten.

Latua hiukan Siskellammen jälkeen Ruuhitunturin suuntaan

Heti Siskellammen jälkeen on pieni, metsäinen nousu (kuvassa yllä) ja sen jälkeen loiva lasku takaisin suolle. Sieltä alkaa reilun parin kilometrin nousuosuus Lehtoaavalle, nousua siinä on sata metriä. Suotahan se nousukin pitkälti on, täällä kun rinnesoita riittää. Lehtoaavalta onkin sitten enää parinkymmenen metrin nousu Ruuhitunturin kahvilan pihaan. Tiina oli hetken ehtinyt odotella, mutta ei pitkään. Päivän menu oli taas munkki ja kaakao. Tänään olisi ollut tarjolla myös poronkäristyskeittoa!

Ruuhitunturin kahvila

Tauon jälkeen laskettiin yhdessä Ruuhitunturin lasku Hangasjärvelle. Se olikin tänään mukava laskea, latu ei ollut liian liukas eikä luistelubaana liian nihkeä. Vauhtia oli enimmillään 44 km/h. Hangasjärveltä käännyin takaisin Ruuhitunturin nousuladulle ja hiihdin koko nousun tunturin huipulle saakka. Nousua tulee 210 metriä 4,6 km matkalla, aikaa meni rauhallista lenkkivauhtia hiihtäessä 35 min eli on se melkoinen nousu. Alkuosassa on jokunen pieni lasku, mutta muuten koko ajan vaihtelevaa nousua, tällä kelillä lähes pelkkää vuorohiihtoa.

Tunturin huipulta laskin osan matkaa alas ja kurvasin Hangasselän ladulle. Se oli todella nihkeä, vähän hiihdetty ja märkä ja vastatuulikin vielä. Laskuvoittoista maastoa kuitenkin. Tällä reissulla Kalliojärvi on vielä käymättä ja nyt päätin sen läpi hiihtää. Latukone ajaa kaakosta Kalliolammen rantaan ja luoteesta Kalliojärven rantaan. Väli on vajaa kaksi kilometriä ja siihen ajetaan kelkalla joskus pohja. Käytännössä se oli nyt pelkkä hiihtämällä tehty latu ja vieläpä pehmeä sellainen. Mutta hieno paikkahan se on. Elokuussa käytiin noissa maastoissa sulan maan aikaan, silloin käytiin myös Kalliojärven päivätuvalla, nyt en siellä käynyt. Kalliolammen kalliojyrkänteillä hyppelehti pari kuukkelia.

Kalliojärvi

Kalliojärveltä jatkoin evästauolle Lassin laavulle. Istuskelin laavulla jonkin aikaa syömässä eväsleipiä ja juttelemassa karvasuksista. Paikalle tuli pari hiihtäjää paistamaan makkaraa ja pian paikalle ilmestyi myös pari kuukkelia kärkkymään niitä samoja makkaroita.

Laavulle istuessa kohdalle osui sakea räntäkuuro. Kun lähdin hiihtämään kohti Sallatunturia, kohta paistoi taas aurinko. Tunturi näkyy hienosti Ruuhijoen ylityksen jälkeiseltä suolta. Viime keväänä suolla oli paikoin vettä ladulla, piti kiertää hankea pitkin. Nyt on edelleen täysi talvi. Ennen Hautajärventien alikulkua kuulin taas taviokuurnan laulavan. Yhtään en ole vielä nähnyt, mutta useamman jo kuullut. Laulu on kaunis ja kaunis on lintukin, jos sen sattuu näkemään.

Maisema Sallatunturin suuntaan

Päivän lenkki oli 50 km. Eivät tulleet kilometrit tänäänkään helpolla, aikaa meni neljä ja puoli tuntia.

Korkeusprofiili
Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Uuden lumen vesikeli jatkuu Sallassa

Ei nyt kaikkein helpoin keli ollut Sallassa tänäänkään

Latua Poropuiston ja Siskellammen välillä

Viime yönä ei satanut lunta ja oli pari astetta pakkasta, aamulla oli nollassa. Ennusteen mukaan taas oli luvassa pilvistä, räntäsadetta ja aurinkoa. Tai sitten ei. Luvassa siis melkein yhtä hankala hiihtokeli kuin eilen. Ja lisäksi latuja ei ollut ajettu. Täällä Sallassahan on systeemi, missä kunakin päivän ajetaan yksi kolmesta latulohkosta. Lumisateet sekoittavat systeemiä. Jos sataa lunta, seuraavana päivänä ajetaan kaikki ladut ja sitä seuraavana ei mitään. Paitsi jos sataa lunta…

Lauantaina satoi reilusti lunta ja siksi sunnuntaina ajettiin kaikki ladut. Ja kun sunnuntaina ajettiin kaikki ladut, maanantaina ei ajettaisi vuorossa olevaa lohkoa. Paitsi jos sunnuntaina olisi satanut yli 3 cm lunta, olisi ajettu taas kaikki ladut ja tiistaina ei mitään. Sunnuntaina paikoin satoi vain sentti lunta, paikoin jopa 5 cm, kuurot olivat hyvin paikallisia. Tulkinta oli, että satoi alle 3 cm. Tänään on taas iltapäivällä satanut lunta, mutta kuinka paljon. Ajetaanko huomenna tiistaina vuorossa oleva lohko vai kaikki lohkot, se jää nähtäväksi. Systeemi on täysin matemaattinen ja sinällään toimiva, mutta joskus toivoisi pientä joustoa. Voisiko välillä olla ajamatta kaikkia lohkoja lumisateen jälkeen ja ajettaisiin sitä seuraavanakin päivän joku lohko. Olisi aina tuoretta latua tarjolla.

No, tänään oli ihan hyvä pertsakeli karvasuksilla. Voideltavilla ei näyttänyt olevan, eikä luistelusuksilla. Tiinakin kokeili pätkän luistelusuksilla, ei luistanut mihinkään, ja tuli hakemaan karvasukset. Hiihdettiin aluksi Kaunisharjun latua Poropuistoon. Sitä pätkää oli hiihdetty paljon sekä eilen että tänään ja latu oli kauttaaltaan liipalla ja liukas. Se on melkeinpä alueen helpoin ja tasaisin latu ehkä Sallatunturi-Salla-ladun ohella. Ladun varressa oli porukkaa yrittämässä saada pitoa suksiinsa.

Poropuistosta jatkettiin Tammakolammelle ja edelleen Siskellammen suuntaan. Latu muuttui nopeasti hyvinkin nihkeäksi, kun hiihtäjiä oli ollut paljon vähemmän. Mitä ylemmäs Ruuhitunturin rinteelle noustiin, sitä nihkeämmäksi keli muuttui.

Kynttiläkuusia Lehtoaavan reunamilla

Lehtoaavalla, 400 metrin korkeudessa olevalla isolla suolla, aurinko alkoi pilkistellä pilvien takaa ja sinistä taivastakin näkyi. Päivän paras keli osuikin juuri siihen, kun oltiin Ruuhitunturilla. Poikettiin taas Ruuhitunturin kahvilassa ja tällä kertaa saatiin jo katsella terassilta aurinkoista maisemaa. Mittari näytti puolitoista astetta pakkasta ja hiukan tuuli, joten kovin lämmintä ei ollut. Ei ihan samaa kuin viime keväänä, kun oli varjossa +10 ja aurinko paistoi. Tämän päivän menu oli munkki ja kaakao (5 €), munkit leivottu paikan päällä ilman sähköä. Moneen kertaan olen Ruuhitunturin kahvilaa kehunut Suomen hienoimmaksi latukahvilaksi ja kehun taas. Kahvila keskellä erämaata 420 km korkeudella. Linnuntietä lähimmälle tielle on matkaa 5 km.

Maisemaa Ruuhitunturin kahvilan terassilta

Kahvilan pihasta kohti Ruuhitunturin huippua lähtiessämme, taivas oli vielä enimmäkseen sininen pohjoisessa. Valitettavasti tunturin huipulla oli jo pilvistä.

Maisema Ruuhitunturin kahvilan edestä Ruuhitunturin suuntaan

Kahvilalta tunturin huipulle on matkaa vajaa kilometri ja nousua 50 metriä, joka kertyy suurelta osin hyvin lyhyeltä matkalla. Jyrkkä osuus on oikeasti jyrkkä. Siihen mäkeenhän piti kokeilla, miten siitä pääsee vauhdilla ylös. Kyllähän siitä pääsikin, mutta olihan se jyrkkä.

Ruuhitunturin neljän kilometrin lasku Hangasjärvelle laskettiin pääosin ladun sivussa, jossa lumi oli todella nihkeää. Latu taas oli liipalla ja todella liukas. Ja laskuhan on melko hurja. Ladun sivussa pystyssä laskien vauhtia oli enimmillään vajaa 30 km/h, mikä ei toki ole vauhti eikä mikään. Latua pitkin olisi vauhtia varmasti tullut 60-70 km/h. Pääongelma olisi ollut se, että jos tuosta vauhdista joutuisi hyppäämään ladun sivuun, sukset tökkäisivät nihkeään lumeen niin rajusti, ettei olisi toivoakaan pysyä pystyssä. Ja kaatuminen tuosta vauhdista sattuu.

Syötiin vielä eväsleivät Hangasjärven laavulla. Silloinkin sattui aurinko paistamaan ja se lämmittikin mukavasti puuskaisessa kylmässä tuulessa.

Maisemaa Hangasjärven laavulta

Hiihtolenkin jälkeen kävin vielä juoksemassa muutaman kilometrin talvivaelluspolkuja. Muistan, kun jouluna 2005 kiertelin Wengenissä Sveitsissä välipäivänä laskettelusta paikallisia talvivaelluspolkuja ja mietin, milloin sellaisia saadaan Lappiin. Nykyään niitä taitaa olla jo kaikissa Lapin hiihtokeskuksissa. Niitä on mukava juostakin, vähän niin kuin juoksisi kotona Kylmäojankorvessa talvipolkuja. Täällä polut tampataan kelkalla, Wengenissä ainakin silloin rinnekoneella. Kotona polut taas ovat koiranulkoiluttajien tekemiä.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Ei nyt kaikkein helpoin keli ollut Sallassa tänäänkään

Hankala hiihtokeli Sallassa

Eilen illalla maisema mökin terassilta oli talvinen lumisateen jälkeen

Eilen satoi lunta iltaan asti ja maisema oli hyvinkin talvinen. Sitä se oli edelleen tänä aamuna. Puut olivat lumiset ja aurinko paistoi.

Elisillan maisema tänään aamulla valoisassa

Jo eilen sääennustetta katsoessa näytti siltä, että hiihtokelistä ei tänään tule helppo. Ladut oli ajettu yöllä niin, että kaikki oli ajettu aamulla klo 8. Aamuyöstä klo 4-6 oli satanut pari senttiä pakkaslunta ajetun ladun päälle. Aamulla oli pakkasta -1. Latu näytti siltä, että kun se kostuu, luistelubaanasta tulee todella nihkeä, latu olisi todennäköisesti parempi, liippaantuisi. Eli siis pertsaa. Mutta millä suksilla? Voideltavilla, zeroilla vai karvasuksilla? Päädyin lopulta karvasuksiin. Tiina pähkäili luistelusuksien ja karvasuksien välillä ja päätyi myös karvasuksiin.

Latua Keselmäjärven lähellä

Alussa keli oli yllättävän liukas, aamuyöstä satanut lumi luisti ja suksi myös piti. Hiihdettiin alku yhdessä Keselmäjärvelle, joista Tiina lähti nousemaan kohti Itäkotaa ja minä lähdin Sallan kirkonkylän suuntaan. Suolla Keselmäjärven ja Snow Pointin välillä oli sen verran hiihdetty ja aurinko lämmittänyt lunta, että latu oli liipaantunut ja liukas. Sukset luistivat ja pitivät tosi hyvin.

Maisemaa Sallatunturin suuntaan Sallaan menevältä ladulta

Lähempänä Sallaa lumi meni yhä kosteammaksi, vähät hiihtäjät hajaantuivat eri laduille ja luisto alkoi heikentyä, pito oli kyllä hyvä tänään koko matkan. Kiersin Ratiskaviidan lenkin, tai jonkin version siitä ja lähdin sitten kohti Kalliojärveä. Juttelin jonkun paikallisen kanssa, joka kertoi, että täällä innokkaimmat hiihtäjät kiipeävät keväällä kävellen Ruuhitunturille ja hiihtävät hangella ylhäällä olevilla soilla. Siis silloin, kun alhaalla ei ole enää lunta. Kuulostaa hienolta. Viime keväänä latukone ajoi Ruuhitunturin lenkin viimeisen kerran äitienpäivänä, milloin lie siellä ylhäällä hiihdetty viimeisen kerran.

Salla-Kalliojärvi-latua oli tullut viisi hiihtäjää vastakkaiseen suuntaan, kaikki luistelijoita. Neljä oli jäljistä päätellen luistellut alas koko Marjavaaran kolmikilometrisen nousun, yksi oli työntänyt tasatyöntöä. Sain siis hiihtää ylös vasemmanpuoleista latua, josta oli sentään yksi mennyt, toisella ladulla oli se kaksi senttiä kosteaa lunta. Reiluun puoliväliin 90-metristä nousua suksi toimi hyvin, mutta yläosassa lumi alkoi muuttua todella tarttuvaksi ja suksi vähän tökki. Lopulta piti siirtyä pois ladulta. Luistelubaanalla latukoneen kammanjälki kuulsi uuden lumen läpi ja siinä ei tökkinyt, mutta ei kyllä luistanutkaan. Marjavaaralta alas ei tarvinnut laskea, koko ajan piti työntää.

Lassin laavulla söin eväsleipiä ja kuukkeli tuli heti kärkkymään oksalle. Aamulla Hangasselän latu ja Lassin laavulta Sallatunturiin oli ajettu viimeisenä ja siinä ei ollut lunta pinnassa ollenkaan. Ilahduin, että nyt pääsen hiihtämään liukkaammalle ladulle Hangasselän yli Ruuhitunturille. Sadan metrin jälkeen alkoi sataa sakeasti räntää ja lisäksi oli vastatuuli. Se siitä liukkaammasta ladusta. Noin Hangasselän nousun puolivälissä suksi alkoi taas tökkiä ja piti siirtyä pois ladulta. Muutaman kerran piti pysähtyä raapimaan sommalla lunta pois karvoista. Se ei varsinaisesti jäätynyt, mutta lumipallolumi tarttui karvan etuosaan sitkeästi ja alkoi kerätä ympärille ”lumipalloa”. Toinen ongelma suuren osan matkaa oli sompien alle kertyvät lumipallot, jolloin piikki ei enää ulotu lumeen. Kutsun sitä jäätelökauhailmiöksi…

Hiihdin koko nousun Ruuhitunturin kahvilalle ladun sivussa. Tuntui, että lumi tarttui välillä jopa suksien luistopintaan. Joku oli hiihtänyt myös latujen välissä ja näytti hanganneet suksista lunta ja/tai jäätä pahimmillaan kymmenen metrin välein. Helppoa tuskin oli kellään.

Latu ummessa Ruuhitunturin nousussa

Pidin tauon Ruuhitunturin kahvilassa, tuore, paikalla leivottu munkki maistui. On kyllä hieno kahvila, tunturissa yli 400 metrin korkeudessa, ei sen hienompaa ole. Kaikista hienointa on aurinkoisena päivänä, kun tarkenee istua terassilla. Olin miettinyt, että tulisin takaisin Siskellammen latua, mutta keli ylhäällä oli niin huono, että päätin tulla lyhintä reittiä Hangasjärven kautta.

Panoraamakuva Ruuhitunturin rinteeltä

Ruuhitunturin laskussa ei juuri vauhti tänään huimannut, välillä pitää työntää lisää vauhtia. Viime keväänä oli monesti toisin, kerran piti juosta reilu puoli kilometriä jäisellä kelillä.

Ruuhitunturin lasku

Hangasjärveltä eteenpäin oli sikäli parempi hiihtää, että lumi oli märempää eikä enää tarttunut suksiin. Jos ei vauhti huimannut laskuissa, ei se huimannut koko lenkilläkään. Matkaa kertyi 38 km ja aikaa meni 3.45. Keskinopeus tasan 10 km/h ja siihenkin sai hiihtää.

Kuukkelin lisäksi tänään kuului muutamia taviokuurnia.

Reitin korkeusprofiili
Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Hankala hiihtokeli Sallassa

Hiihtoa Ounasvaaralla

Kotiaavalla Sierijärven lähellä latu oli niin ummessa, että piti arvata, mihin se jatkuu

Torstai-iltana noustiin Pasilassa autojunaan ja matkustettiin Rovaniemelle. Perjantaiaamuna käytiin ensin aamiaisella napapiirin Shellillä (oli muuten hyvä aamiainen) ja ajettiin sitten Ounasvaaran hiihtostadionin tuntumaan seuraavan yön majapaikkaan (Lapland Hotels Ounasvaara Chalets) ja saatiinkin jo huoneisto käyttöön aamulla. Saatiin vaihtaa vaatteet mukavasti sisällä ennen hiihtämään lähtöä. Ovelta oli vain sata metriä ladulle hiihtostadionilla. Oikein hyvä paikka siis hiihtoa harrastavalle.

Ounasvaaran hiihtostadion. Lapland Hotels Ounasvaara Chaletsin päärakennuksen katto näkyy lipputankorivistön oikeassa päässä.

Latuja ei ollut perjantaina ajettu ollenkaan, suurin osa oli ajettu torstaina tai keskiviikkona. Luisto ei ollut paras mahdollinen. Lähdettiin puskemaan vastatuuleen Koskenkylän lenkkiä, joka kulkee varsin tasaisessa metsä- ja suomaastossa, alkuun golf-kentän läpi (jossa muuten pelattiin talvi-golfia). Jossain vaiheessa latu lähti nousemaan kohti Ounasvaaran laelta kohti Sierijärveä menevää latua.

Sierijärven länsipäästä laskettiin alas suolle ja hiihdettin Kotiaavan yli etelään Kurijärven laavulle. Varsinkin Kotiaavalla tuuli oli tuiskuttanut ladun niin umpeen, että piti arvata, mihin se jatkuu. Pakkasta oli pari astetta ja lumi varsin kuivaa, se siis lensi hyvin tuulessa. Kurijärveltä käännyttiin kohti länttä latua, jota ei kaikissa latukartoissa ole edes merkattu. Sitä pääsi Ounasvaara-Pöyliövaara-ladulle. Jatkettiin kohti Ounasvaaraa ja hiihdettiin Ounasrinteen latua Santasportin lähelle. Tällä pätkällä oli mäkeä aika riittävästi, kun kiersimme vielä vaaran päällä Isorakan lenkin. Loppu olikin sitten laskuvoittoista takaisin hiihtostadionille.

Perjantain lenkki reilu 30 km

Lauantaiaamuna syötiin Lapland Hotelsin tosi hyvä aamiainen (vastaava on ollut Kilpisjärvellä ja Pallaksella) ja lähdettiin hiihtämään. Oli erittäin nihkeä uuden lumen vesikeli, alhaalla pari astetta plussalla, ylhäällä vähän vähemmän. Tihkusadetta ja kosteaa, erittäin nihkeä keli. Hiihdettiin Santasportin kautta Isorakan laelle ja sieltä jonkun matkaa kohti Sierijärveä. Takaisin käännyttiin siitä risteyksestä, mistä eilen tultiin Koskenkylän lenkiltä ylös pääladulle. Paluumatka hiihdettiin samaa reittiä Isorakalta kuin eilen. Lenkille tuli mitta 18 km, mutta nousua oli melkoisesti ja kuten todettu, keli oli nihkeä. Hiihtostadionilta Isorakalle on korkeuseroa noin 130 metriä.

Isorakan nousun yläosa
Lauantain lenkki 18 km

Lenkin jälkeen pakattiin auto ja lähdettiin ajamaan kohti Sallaa. Alkumatkasta satoi vettä, mutta Kemijärven tienoilla sade alkoi muuttua rännäksi ja Sallassa tie oli jo luminen. Täällä onkin satanut aika paljon kosteaa lunta. Saa nähdä, millainen on huomisen hiihtokeli, sen näkee vasta aamulla.

Luminen metsä mökin ikkunasta Sallassa Sallatunturin juurella
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Hiihtoa Ounasvaaralla

Kiikalan laturetki Hyyppärähiihto

Tampin huoltopiste

Sunnuntaina olin hiihtämässä vanhaa kunnon laturetkeä Kiikalassa nimeltään Hyyppärähiihto. Lähtö oli Kiikalan lentokentältä ja latuja oli hiihdettäväksi noin 25 km. Paikka ja alue on tuttu erityisesti suunnistuksen (mm. SM-pyöräsuunnistus, Suunnistusta ja mustikoita Kyöppelinharjulla) ja pyörälenkkien (mm. Pyöräilyä Kiikalan ja Someron kankailla, tauko Somerniemen kesätorilla, Pyöräretki Iso-Valkeelle) kautta, kerran olin käynyt hiihtäen kiertämässä lentokenttää kiertävää latua.

Osanottomaksu oli 15 euroa ja siihen kuului ladut, huoltopisteen tarjoilut metsässä ja munkkikahvit maalissa. Lisäksi Härjänvatsan sauna olisi ollut käytössä. Voisi siis sanoa, että hiihtäjän kannalta hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Tapahtuman järjesti Kiikalan Kelopartio eli paikalliset partiolaiset.

Kun pari päivää olin hiihdellyt Perttelin hangilla, oli vähän yllätys, että ylhäällä harjumaastossa oli niinkin hienojakoista lunta. Onhan vastaavasta kyllä ainakin yksi ikimuistoinen kokemus. Oli vuosi 2005 ja piirinmestaruuskilpailut Nummi-Pusulan, nykyisen Lohjan, Keräkankareella harjumaastossa. Kotona oli jäinen liisterikeli ja voitelin liisterisukset valmiiksi. Perillä olikin sitten ihan reilu pakkaslumi, hienojakoista lunta. Ei auttanut kuin yrittää kaapia liisterit pois suksista. Nyt oli karvasukset matkassa, joten voitelu ei sikäli tuottanut ongelmia, vaikka keli yllättikin. Ja säähän oli hieno, aurinko paistoi koko päivän.

Latuja siis oli tarjolla niin, että kun kaikki kiersi ulkoreunoja pitkin, matkaa kertyi 25 km. Monesta kohdasta oli oikomahdollisuuksia, lyhyin lenkki oli lentokentän ympäri reilu 6 km ja Tampin huoltopisteellä käynti lyhimmillään 11 km. Ladut oli moottorikelkalla ajettu pääosin metsätiepohjille ja leveille poluille. Ura oli ajettu sen verran leveäksi, että useissa paikoissa pääsi sivusta ohittamaan edellä meneviä. Paikoin oli vähän pehmeää ja sauvat upposivat, mutta hämmästyttävän hyvin sauvan paikat kestivät ainakin isomman somman kanssa. Huolella oli siis tehty kelkalla latupohjat kuntoon.

Huoltopisteellä oli tosi hyvä tarjoilu, oli mehua ja monen sortin voileipiä. Makkaraakin olisi saanut paistaa. Ja mahtoiko olla vielä jotain muutakin, itse tyydyin mehuun ja voileipiin.

Maastohan oli hienoa harju- ja kangasmaastoa. Korkeuserot olivat varsin maltilliset, eikä varsinkaan tällä kelillä ollut hankalia laskuja. Tuntui kyllä, että melkein jokaisessa laskussa oli kyltti ”vauhdikas lasku”, mutta onneksi melkein kaikki olivat suoria laskuja ja ylhäällä jokainen pystyi arvioimaan, miten uskaltaa laskea. Varsinkin Kultalähteen maastostahan löytyy hurjia korkeuseroja, jopa 70 metriä ja todella jyrkkiä rinteitä, mutta niissä maastoissa latu ei käynyt. Ylimmän ja alimman kohdan korkeusero oli reilu 50 metriä. Suurimmat yhtäjaksoiset nousut ja laskut olivat parinkymmenen metrin luokkaa.

Kyöppelinharju

Tampin huoltopiste oli sijoitettu niin, että kaikki ladut ympäri kiertävät kävivät siinä kahteen kertaan. Ensimmäisen käynnin jälkeen suunnattiin Kyöppelinharjulle, joka on tuttu hienona suunnistusmaastona sekä monilta pyörälenkeiltä. Iso alue hienoa jäkäläkangasta, harjuja ja suppia. Hienohan siellä oli hiihtääkiin. Reitti meni pienen matkaa tietä lähellä Varesjärveä ja sen jälkeen ohitettiin Rautalampi, jossa on monet kerrat uitu suunnistusten yhteydessä ja pyörälenkeillä. Rautalammelta noustiin ylös harjulle, josta suunnistusten lähtö aina on.

Kyöppelinharjun jälkeen oli Purrinsuon lenkki metsäautotiepohjaa, se oli minulle uutta reittiä. Täytyypä joskus ajaa pyörällä. Sillä lenkillä maasto oli vaihtelevan mäkistä, mutta ei sielläkään liian vauhdikkaita laskuja ollut. Ennen Tampin huoltopisteelle tuloa uudemman kerran hiihdettiin pätkä oikein kunnon perinteistä metsälatua, hyvin kapeaa uraa. Tampissa maistuivat voileivät, tuossa vaiheessa alkoi olla jo aika lämmin, mutta lumi oli silti pääosin kylmää.

Tampista reitti jatkui kohti Johannislundia ja edelleen Isomäen lenkille. Vähän Purrisuon lenkin tapaan Isomäen lenkin alkuosa oli varsin vaihtelevaa maastoa, kylläkin viivasuoraa metsäautotietä. Tuotakin on tullut pyöräiltyä jonkun kerran. Metsätieltä poikettiin isommalle polulle, se osuus oli taas vieraampaa, vaikka noissa maastoissa olen muutaman kerran suunnistanut. Isomäen jälkeen oli taas jonkin matkaa tasaista mäntykangasta.

Loppumatka lentokentälle tultiin lentokentän kiertävää latua pääosin harjuja pitkin. Kiersin vielä 25 km kierroksen jälkeen lopuksi lentokentän ladun kertaalleen. Maalissa oli vielä tarjolla kahvia, mehua ja munkkeja. Ja tosiaan Härjänvatsan saunakin olisi ollut tarjolla. Kaikkiaan oikein mukava laturetki hienoissa maastoissa. Täytyy mennä toisenkin kerran, kunhan sattuu taas seuraavan kerran hyvä lumitalvi.

Latukartta
Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Kiikalan laturetki Hyyppärähiihto