Syksyinen päivä metsässä

Tänä vuonna kuusissa on paljon käpyjä, kuva Pöytiön Linnamäeltä Marjavuoren suuntaan

Tänään oli pitkälle iltapäivään pilvistä, nyt illalla paistaa jo aurinko. Lämmintä oli +10 eli oli varsin mukava keli kierrellä metsässä Pöytiön ja Juvankosken maastoissa. Hirvikärpäsiäkään ei onneksi enää ole. Ruska ei täällä ehkä ole enää ihan parhaimmillaan, mutta ei toki vielä ohikaan. Ja onpa vielä paljon vihreitäkin lehtiä puissa.

Vaikka syksyllä on jonkin verran satanutkin, ainakin Kurkijoki Juvankoskella on edelleen tosi kuiva. Vähän vettä virtaa, mutta ei paljon.

Kurkijoki Juvankoskella on lähes kuiva, vaikka jonkin verran on satanutkin

Alhainen vedenpinta ei juurikaan näy Pernjoessa eli Juvankosken padon yläpuolella olevassa tekojärvessä. Moni ei varmaan ole tullut ajatelleeksi, että Pernjoki on tosiaan tekojärvi, joka on saanut nimensä aikanaan virranneesta Pernjoesta. Pato on rakennettu jo 1800-luvulla, joten ihan uusi se ei ole. Vedenpinta on juuri sen verran alle padon reunan, että vain vähän vettä pääsee virtaamaan Kurkijokeen.

Pernjoki Juvankoskella

Metsässä on tähän aikaan vuodesta aika hiljaista. Välillä kuulee tiaisparven ääntelyä, punatulkkuja tai käpylintuja. Pari pyytä ja yksi korppi oli myös liikkeellä. Osuipa yksi oravakin kohdalle.

Orava Pahamäen rinteellä

Perttelissä riittää korkeita kalliota, mistä on hieno näköala ympäristöön. Maisemahan on tyypillistä savimaan maisemaa eli peltoaukeita ja niiden välissä kalliomäkiä. Maisema tosin muuttuu täysin juuri Pöytiön ja Juvankosken tienoilla, kun maasto nousee itään mennessä noin 30 metrin korkeudessa olevilta pelloilta jopa 120-metrisiin kalliomäkiin ja välissä ei enää ole peltoja vaan järviä. Alkaa Perttelin järviylänkö.

Maisemaa Pahamäeltä Pöytiön suuntaan

Kun vesi kerran näytti olevan niin alhaalla Kurkijoessa, laskeskelin, että pääsisin kuivin jaloin yli Myllykosken yläpuolisesta pienemmästä koskesta ja suuntasin sitä kohti Pahamäeltä. Ja pääsihän siitä yli kiviä pitkin.

Jo aiemmin olin nähnyt monessa paikassa suppilovahveroita, mutta päätin kerätä niitä vasta loppumatkasta. Kauan ei tarvinnut kerätä, kun kaupan hedelmäpussi oli jo täynnä sieniä eli viikonlopun ruoka kerättynä, todellista lähiruokaa. Suppilovahveroiden höysteeksi löytyi myös vähän kanttarelleja ja muutamia mustatorvisieniä.

Suppilovahveroita

Retken kolmas ja viimeinen mäki oli Marjavuori. Sieltä näkee varsin moneen suuntaan.

Maisemaa Marjavuorelta pohjoiseen

Mainokset
Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , ,

Lokakuun alku Kylmäojankorvessa ja Kulokukkulalla

Värikäs Kylmäojankorpi

Viimeisen parin viikon aikana ruska on ollut Etelä-Suomessa parhaimmillaan. Kylmäojankorvessa ja Kulokukkulalla syksyn huomaa helposti, tosin Kulokukkulalla kukkii vielä joitain kesäisiäkin kukkia kuten voikukkia. Myös pietaryrtit ja saunakukat ovat edelleen kukassa.

Saunakukat yhä kukkivat

Kun Kulokukkulalta katselee Kylmäojankorpea, on mielenkiintoista yrittää päätellä, mikä kohta yläviistosta katsottuna on missäkin kohdassa metsässä. Syksyllä ruska-aikaan ja keväällä näkee kaikkein selvimmin, miten vaihtelevaa metsää Kylmäojankorpi on.

Sumu leviää Kylmäojankorven ylle

Yksi hieno paikka on haapametsä, se on hyvin erilainen eri vuodenaikoina. Alkukesällä siellä kasvaa kieloja, nyt maa on kauttaaltaan keltaisten lehtien peitossa. Talvella haapametsä taas on hyvin luminen, lunta on selvästi enemmän kuin lähiympäristön kuusikoissa ja männiköissä.

Haapametsä Kylmäojankorvessa

Kylmäojan itäinen haara, jossain Ilolanojaksikin kutsuttu puro, kulkee Kylmäojankorven läpi.

Kylmäoja

Lintuja Kulokukkulalla on ympäri vuoden. Kesällä oli mm. ruisrääkkä ja punavarpunen, nyt syksyllä on rikkaruohojen siemeniä syöviä lintuja kuten tiklejä ja vuorihemppoja. Tiklejä oli noin 40 linnun parvi viikko sitten ja eilen vuorihemppoja vajaa kymmenen, varmuudella ainakin kuusi.

Tiklejä

Vuorihemppoja

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , , ,

SM-sprintti 2019 Forssassa

Maali maalikameran näkökulmasta

Juttu SM-sprintistä on perinteisesti alkanut sairaskertomuksella eli miten (huonosti) minäkin vuonna kisaan on pystynyt valmistautumaan. Viime vuoden jutussa onkin koottuna viimeisten vuosien valmistautumiset, joten ne jo voi sieltä käydä lukemassa, jos veteraaniurheilun syvin olemus kiinnostaa.

Perinteeksi on tullut, että SM-sprinttiprojektissa yritetään saada tossu liikkumaan vauhdikkaammin muutaman viikon aikana. Sitä ennen on pohjalla enemmän tai vähemmän huonoa juoksemista. Tämä vuosi on ollut taas vähän erilainen. Keväällä oli siitepölyn kanssa niin paljon ongelmia, että vedin itseni toukokuun lopulla lopulta niin tukkoon, että juosta jaksoi vain muutaman kilometrin. Jukolan avausosuudesta selvisin, jos en kunnialla, niin selvisin.

Jukolan jälkeen olikin sitten vuorossa kolme viikkoa kestänyt flunssa. Kun vielä Peikkorastien pääratamestarihommakin huipentui heinäkuussa, olin sen jälkeen aika huonossa kunnossa. Usein kunto on pyöräilyn ja soudun avulla ollut varsin hyvä ja hommana on ollut saada juoksuvauhti riittäväksi. Nyt oli uudenlainen tilanne. Pohjat olivat toki hiihtokaudelta hyvät, mutta aika hyvin ne katosivat kevään ja alkukesän aikana.

Kun tämän vuoden sprinttiprojekti alkoi Halikosta SM-esikisoista 17.8., oli paitsi huono juoksuvauhti, myös huono kunto. Touhuhan alkoikin, kuten tavallaan olisi saattanut arvatakin, melkoisella katastrofisuorituksella Halikon aamupäivän kisassa, joka oli myös AM-kisa. Viime vuonna Loimaalta tuli AM-hopeaa, Halikossa tuli takkiin neljä minuuttia keulaan. Pohjilta siis lähdettiin. Oli vähällä, etten lyönyt hanskoja tiskiin tämän vuoden osalta tuon kisan jälkeen. Jotenkin kuitenkin taas kiinnosti, kuinka paljon suoritusta ja vauhtia saa parannettua reilussa kuukaudessa.

Jos oli uutta se, että nyt aloitin aika pohjilta kuukausi ennen SM-sprinttiä, uutta oli myös se, että tällä kertaa homma meni pieleen itse projektin aikana. Kuten viime vuonna totesin, urheilussa välillä pystyy osoittamaan sen hetken, missä mentiin pieleen, välillä taas ei. Tällä kertaa homma meni pieleen kaksi päivää tuon Halikon tuplasprintin jälkeen. Halikon iltapäivän kisa oli jo mennyt paremmin, se antoi uskoa, että tästä tulee vielä hyvä syksy. Kaksi päivää myöhemmin tuntui sopivalta tehdä juoksutekniikkaharjoitus, samanlainen, mitä jo monena syksynä olen usein tehnyt vastaavassa vaiheessa.

Harjoitus menikin hyvin, mutta kaksi päivää myöhemmin, Uudenmaan AM-sprintin alkuverkassa, alkoi takareisi oireilla. Pystyin juoksemaan kisan kipeällä jalalla ja siitä tulikin tosi hyvä kisa, vaikka suunnistusvirheitä jokunen tulikin. Loppuverkkaa en pystynyt enää tekemään ja parina seuraavana päivänä jalalla oli vaikea kävellä. Ongelma tuntui paikallistuvan pakaraan, mutta juostessa se oireili takareidessä. Käytännössä paitsi että jalkaan sattui, jalan maakosketus jäi hiukan taakse ja vei askeleesta tehon.

Espoon kisaa seurasi Jyvässprintin ja Tykkimäkisprintin viikonloppu ja Mikonpäivän sprintti, välissä oli kyllä aina reilu viikko tai jopa kaksi. Nuo väliajat kuluivatkin jalan kuntouttamisessa osin fysioterapeutin avustuksella, juoksuharjoituksia oli mahdotonta tehdä. Jalka oli aina kohtuullinen rauhallisessa juoksussa ennen kisaa, mutta kovempi vauhti teki pahaa. Kaikista pahin oli Tykkimäkisprintin iltapäivä, kun alla oli jo kaksi kisaa samana viikonloppuna.

Oikeastaan kaikissa kisoissa Espoon jälkeen ongelmana oli paitsi puutteet vauhdissa, myös jalkakivun vaikutus suunnistukseen eli pummit. Vauhti kyllä parani kisa kisalta, vaikka sen löytäminen väliaikoja ja reittihärveliä katsomalla ei ihan heti aina auennut. Oikeastaan vain Tykkimäen iltapäivä oli vauhdiltaan melko onneton.

Ajatuksena oli, että SM-sprintin karsinnassa ei säästellä yhtään. Oletus kun oli, että iltapäivällä ei kummoista juoksua enää synny. Pidin lähes mahdottomana A-finaaliin pääsyä, mutta tavoitteena oli hyvä kisa karsinnassa. Alkuverkassa juoksu tuntui parhaalta koko syksynä, vaikka toki jalka vaivasi.

SM-sprintti H45K1 / Linikkala / Forssa

Taas kerran sprinttikisassa sorruin näkemään katoksen paikassa, josta ei päässytkään läpi. Ja vielä ykkösellä. Reilun 30 sekunnin virhe. Jos olisin ollut terveellä jalalla hyvässä kunnossa liikkeellä, melkeinpä olisi voinut sanoa, että se oli siinä. Siitä ei olisi enää A-finaalin noustu. Nyt en antanut sen häiritä, yritin vain juosta sen minkä pystyin. Kolmoselle oli helppo väli, mutta jotenkin siinä vaan hidastelin ja ihmettelin. Lisäksi jyrkkä nurmikkoalamäki rastille teki häijyä takareidessä.

Neloselle tuli kierrettyä takakautta, vaikka olisi pitänyt mennä nurmikkoa puskien vasemmalta puolelta. Viitoselle mennessäkin sain hiukan tuhrattua aikaa ihmettelyyn, mutta kuutonen ja seiska menivät sujuvasti ja juoksu tuntui hyvältä, niin hyvältä kuin se voi tuntua, kun jalkaan sattuu joka askeleella.

Kasille mennessä piti yrittää saada selvää kartasta, pääseekö talon kulmalta läpi. Piti oikein pysähtyä ja katsoa luupilla. Pääsihän siitä luiskaa ja portaatkin olisi ollut. Pieni ihmettely vielä rastille tullessa, joka johti siihen, että kiersin ysille rakennuksen väärältä puolelta. Loppu meni hyvin, mutta muutamalla viimeisillä rastivälillä jalkavaiva hidasti jo enemmän.

A-finaalipaikkaan jäi eroa 1.01. Virheisiin meni aikaa ehkä noin 50 sekuntia. Aika lähelle siis vauhdin osalta kaikesta huolimatta pääsin. Siinä mielessä ei siis voi olla pettynyt, että vauhti kuitenkin parani reilusti kuukauden aikana. Siinä mielessä taas voi olla pettynyt, että oikein hyvää suunnistussuoritusta ei osunut yhtäkään koko syksylle.

Iltapäivän B-finaalin väliin jättämistä en oikeastaan edes ajatellut ennen kuin lähtökynnykselle menessä pystyin juoksemaan vain sata metriä kerrallaan. Ehkä olisi pitänyt kurvata siinä vaiheessa takaisin, mutta kurvaamatta jäi. Eihän siitä kisasta sitten mitään tullut, ei juoksusta eikä suunnistuksesta, joten ei siitä sen enempää. Rata oli kyllä hyvä.

Nyt kun kisasta on kulunut reilu viikko, jalka alkaa olla aika hyvässä kunnossa ahkeran kuntoutuksen ja pyöräilyn jäljiltä. Askeltakaan en ole juossut sen jälkeen, kun pääsin B-finaalin maaliin. Hyvä kysymys, olisiko menneen kuukauden aikana kannattanut tehdä jotain toisin? Tietysti alku olisi kannattanut, mutta entä viimeiset viikot? Ehkä Mikonpäivä olisi kannattanut jättää väliin. Silloin vaan oli epäilys, ettei jalkaa olisi saanut kahdessa viikossa täysin kuntoon.

Kaikesta huolimatta, ensi vuonna on SM-sprintti Salossa.

Lampi Forssan torin vieressä

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , ,

Mikonpäivän sprintti MPS 2019

Sprinttisuunnistuskausi alkaa lähennellä loppuaan, tänään suunnistettiin perinteinen Mikonpäivän sprintti Tampereen Linnainmaalla viikkoa ennen SM-sprinttiä. Keli oli jo varsin syksyinen, lämmintä juuri ja juuri kymmenen astetta ja välillä tuli sadekuuroja. Osanottajia oli mukavasti reilu 900.

Takareisi ja pakara vaivaavat edelleen, vaikka niitä on ahkerasti yritetty saada kuntoon fysioterapeutinkin avustuksella. Ehkä tänään oli hiukan parempi juosta kuin Jyväskylässä ja Kouvolassa kaksi viikkoa sitten. Alku meni tällä kertaa varsin hyvin oikeastaan kasille saakka, vaikka toki jotain pientä parannettavaa jäikin.

Kakkoselta kolmoselle hämäännyin taas kerran rastireitin nauhaan. Niin käy melkein joka kerta Tampereella, muualla kun ei juuri rastireittiä sprintissä ole. Joskus olen muistanut takoa päähän ennen lähtöä, että maassa menevä valkoinen nauha ei ole kielletyn alueen nauha. Silti taas kun sellainen meni kahden puskan väliltä, en uskaltanut mennä sen yli ja kiersin hiukan kauempaa kadun reunaa. Ehkä joskus vielä opin.

Seiskan S-reitinvalinta ei tainnut olla ihan paras, olisiko paras ollut kokonaan vasemmalta. 8-9 oli sitten surkea toteutus. Reitti kai oli sinällään menettelevä, tosin oikea kierto näyttää nyt paremmalta. Mitä lie mietin, en enää tiennyt missä olin, pysähdyin, ei auttanut ja vedin yhden risteyksen komeasti pitkäksi. Vieläkin piti pysähtyä ihmettelemään. Tuossa hävisi hyvinkin puoli minuuttia.

10-11 ei ollut paljon parempi, tosi virhe oli puhtaasti väärä reitinvalinta. En huomannut, että oikealta pitää kiertää kaukaa, vasen olisi ollut paljon parempi. Meillä oli paperin toisella puolella 1:4000 kartta ja toisella 1:3000. Yleensä Tampereella on 45-sarjoista alkaen 1:3000, mutta kun SM-sprintissä ei ole, Lammikko tarjosi molemmat. Juoksin alun 1:4000, mutta käänsin tällä välillä, kun en kerran nähnyt mistä pääsee ja mistä ei. Eihän se kääntö sujunut, en tahtonut löytää kohtaa toiselta puolelta. Pysähtyäkin vielä piti, kun ei päässytkään siitä mistä luulin. Taas meni melkein puoli minuuttia.

Ennen rastia 12 meinasin ajaa suoraan katiskaan, pieni lisälenkki siitäkin tuli, ehkä 15 sek. 13-14 näyttää nyt jälkeenpäin paremmalta oikealta, mutta oma väliaika S-reitillä oli kyllä ihan hyvä. 14-15 en huomannut aitaa, siitä tosin tuli tuskin 10 sekuntia isompaa mutkaa. Loppu meni hyvin, tosin eihän siinä enää montaa rastia ollutkaan.

Käytössä oli etämaali sarjasta 45 alkaen. Se oli hyvä, täyttä suunnistusta loppuun saakka.

Oma suoritus oli huono, taisi olla kauden toiseksi huonoin Halikon aamupäivän jälkeen. Ei sprintissä saisi tehdä puoltatoista minuuttia virheitä, varsinkaan kun vauhti ei jalkavaivojen takia ole kohdallaan. Mutta ehkä se on niin, että kun jalkaa varoo, ei tahdo suunnistuskaan koko ajan sujua. Hyvää tänään oli se, että reilu puoli rataa sujui hyvin, eikä juoksukaan ihan mahdotonta ollut. Ja myös se, että nyt ei tullut huonoa alkua, kuten niin monta kertaa on tullut. Saapa lähteä SM-sprinttiin ilman turhia odotuksia sijoituksista. Vaan odotuksia hyvistä radoista Forssassa.

Rata oli tänään oikein hyvä, parasta tamperelaista tänä vuonna ja yksi parhaista tällä kaudella. Koko ajan piti suunnistaa ja melkein kaikilla väleillä oli vähintään kaksi reitinvalintavaihtoehtoa. Sellaista sprintin pitää ollakin.

MPS 2019 H45 / Länkiniitynmäki / Tampereen Pyrintö

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , ,

Jyvässprintti ja Tykkimäkisprintti junalla matkustaen

Viimeisellä rastilla

Viikonlopun ohjelmassa oli yhteensä kolme sprinttikisaa, lauantaina Jyvässprintti Jyväskylässä ja sunnuntaina Tykkimäkituplasprintti Kouvolassa. Päätimme jo alkukesästä, että käydään molemmissa ja mennään junalla.

Matka kohti Jyväskylää alkoi lauantaiaamuna puoli seitsemän. Sopivaa bussiyhteyttä ei aamulla ollut, joten kävelimme Leinelän asemalle reilu pari kilometriä. Oli hieno aamu kävellä ja hienot maisemat junasta alkumatkalla.

Maisema junan ikkunasta aamulla klo 7 jälkeen Hiekkaharjussa

Jyväskylään saavuttiin reilun kolmen tunnin junamatkan jälkeen. Ehdottomasti mukavampi istua junassa kuin ajaa autolla se reilu kolme tuntia. Perillä oltiin klo 10.30 ja kisa alkoi vasta klo 14.30.

Ensin piti päästä syömään, kun aamupalasta alkoi olla aikaa. Syötiin lounas Mestarin Herkun PikAteriassa. Lounaan jälkeen aika kului tutustuessa Toivolan vanhaan pihaan ja siellä olevaan käsityömuseoon, turistiakin siis ehdittiin hetken leikkimään. Loppuaika kului kirjastossa lehtiä lueskellessa. Kisapaikalle matkustettin paikallisliikenteen bussilla 25.

Jyvässprintti suunnistettiin tänä vuonna Pupuhuhdan ja Huhtakeskuksen maastoissa. Pupuhuhta on rinteeseen rakennettu lähiö, Huhtakeskuksen alueella taas oli lähinnä julkisia rakennuksia. Maasto oli siis sikäli mielenkiintoinen, että maastotyyppi muuttui täysin, kun tultiin pitkällä välillä Pupuhuhdasta Huhtakeskukseen. Vähän aikaa ehdittiin seurata pääsarjojen näyttökisaa ennen omaa kisaa.

Espoon kisasta alkaen on ollut ongelmia takareiden ja pakaran kanssa ja puoleentoista viikkoon alla oli juoksua vajaa kaksi kilometriä. Ei ollut hajuakaan, pystynkö juoksemaan viikonloppuna kunnolla yhtään kisaa, yhden kisan vaiko peräti kaikki. Verrytellessä kevyt juoksu oli ok, mutta vauhdikkaammin ei pystynyt juoksemaan. Kun sitten väkisin veti muutaman vedon ja meni lähtöpaikalle, saattoi toivoa parasta. Onneksi jyrkkä nousu Pupuhuhtaan oli ennen lähtöä eikä sen jälkeen.

Jyvässprintti H45 / Pupuhuhta / Suunta Jyväskylä

Alkumatka oli kunnon kerrostalopujottelua, vähän rappusia, mäkeä, aitoja, hienoa sprinttiä. Kolme ensimmäistä rastia meni hyvin, vaikkakin jalan takia juoksu ei ollut kovin kummoista, ponnistuksen loppu jäi puuttumaan. Neloselle tuli sitten rehellinen pummi, piirsin sen välin reitin sinisellä. Väli tuntuikin vähän liian helpolta, kunnes viimeisen talon nurkalla oli portti kiinni ja valvoja vieressä. Katsoin äkkiä kartasta, että aitahan siinä on, ei siitä pääse. Ajattelin kiertää yläkautta ja vähän matkaa meninkin siihen suuntaan, kunnes huomasin, että pitää kiertääkin aika kaukaa. Päätinkin sitten kiertää pitkän kerrostalon länsipuolelta. Eihän siinä enää tuossa kohtaa järkeä ollut, mutta aina ei suunnistaessa tehdyissä päätöksissä ole. No, eipä tietysti ole suunnistuksen ulkopuolellakaan tehdyissä… Olisiko siihen puolisen minuuttia mennyt. Samaan ansaan näyttivät ajaneen muutkin reittinsä ladanneet eli Leppänen ja Nurmiainen.

Viitoselle kiersin oikealta, kuutoselle vasemmalta. Luulen, että kummallakin välillä molemmat kierrot olivat aika tasavertaisia. Seiskalle vasemmalta, pari muutakin reittiä oli tarjolla, mutta tuskin isoja eroja. Kasille mennessä Hytönen sai minuutin kiinni ja meni ohi. Eipä tällä jalalla ollut paljon saumaa roikkua perässä.

Ysille menin vasemmalta, kun halusin välttää metsäpätkää, mutta ehkä oikea olisi ollut aavistuksen nopeampi.  Kympille vasen oli selvä ja myös 11:lle vasen nopeampi.

Sitten tulikin pitkä väli pois Pupuhuhdasta. Hetken mietin, kumman alikulun kautta kannattaa mennä, mutta äkkiä oli selvää, että kauaa ei kannata miettiä. Vasemmalta menin, mutta hyvin tasavertaiselta näin jälkikäteen näyttää oikeakin.

Päivä tyhmin pummi, se toinen, tuli toiseksi viimeisellä. Piirretty taas sinisellä. Ajatus lakkasi kulkemasta hetkeksi ja sen hetken aikana ehdin jo väärälle puolelle rakennusta. Taisi siinäkin puolisen minuuttia mennä.

Hyvä kun pääsin kisan läpi. Jos nuo pari pummia olisi jäänyt pois, olisin ollut tyytyväinen, nyt jäi vähän harmittamaan. Ja tietysti, jos jalka olisi ollut kunnossa…

Hyvä rata ja maasto oli Jyvässprintissä. Huomasin ja lähdössä, että koodit ovat peräkkäin aika pitkälle ja mietin, olisiko alku sama kuin pääsarjalla. Ja olihan se, rastille 12 saakka sama kuin H21. Ja eron olisi voinut mitata kalenterilla, mutta juokseehan siellä aika paljon nuorempia miehiä…

Tulin maaliin noin klo 15.32 ja bussi asemalle lähti läheiseltä pysäkiltä klo 15.55. Ja tuohon bussiin piti ehtiä, että ehdittiin illan viimeiselle junalle kohti Kouvolaa klo 16.38. Ehdittiin, vaikka liikaa ei aikaa ollut maaliintulon jälkeen. Eipä tarvinnut miettiä, lähteäkö loppuverkalle vai ei…

Junalla matkustettiin Kouvolaan Pieksämäen kautta ja perillä oltiin kahdeksan maissa. Ei muuta kuin kaupan kautta hotellille, suihkuun ja nukkumaan.

Aamulla taas aikainen herätys, aamupalalle ja klo 8.25 lähtevälle bussille Matkakeskuksen eteen. Saatiinkin bussilla yksityiskyyti kohti Tykkimäkeä, viimeinen kilometri piti kävellä. Tuo bussi ei järin usein kulkenut, seuraava olisi mennyt kolmen tunnin päästä. Oltiin ajoissa kisapaikalla. Aamu oli viileä ja sumuinen, mutta kisapaikalle kävellessä sumu jo hälveni ja aurinko alkoi lämmittää.

Tykkimäkisprintti juostiin nimensä mukaisesti osin Tykkimäen huvipuiston alueella. Huvipuistoa pyörittävä yritys on kuulemma Kouvolan Suunnistajien tukija ja yritys oli itse ehdottanut kisan järjestämistä. Hieno idea ja hienoa, että KS sen toteutti.

Tiina lähti aamupäivän kisaan jo kymmenen jälkeen ja suunnisti hienosti toiseksi. Oma lähtöni oli tuntia myöhemmin. Piti edellistäkin päivää enemmän lämmittää jalkaa juoksukuntoon ja vähän huonompaa se juoksu olikin aamupäivällä ja etenkin iltapäivällä.

Tykkimäkisprintti H45 ap / Tykkimäki / Kouvolan Suunnistajat

Lähtö oli alhaalta Käyrälammen leirintäalueen reunasta. Ensimmäiset välit kolmoselle saakka olivat suoraviivaista puistosuunnistusta. Neloselle oli pitkä väli, jolla oli nousua 40 metriä. Aika harvinaista sprintissä Suomessa, Pispalassa tosin oli vielä enemmänkin. Ensin piti päästä ylikulkusillalle. Menin vasemmalta, mutta kun nyt kartasta katsoo, olisiko oikea ollut hiukan lyhyempi. Väliajoista on paha sanoa mitään, kun väliä on pitkä. Sillan jälkeen päätin mennä edelleen vasemmalta, koska siellä ei ollut rappusia. Loppuosa välistä olikin sitten ihan erityyppistä, tärkeintä oli luovia sujuvasti huvipuistolaitteiden seassa ja pysyä kartalla.

Samaa olivat seuraavatkin välit, reitinvalinta tuskin juurikaan merkkasi, toteutus sitäkin enemmän. 9-10-välillä tuli sitten karmea pummi (sininen viiva). Kun ysiltä kympille ei ollut piirretty viivaa ennen kuin juuri ennen kymppiä, lähdinkin takaisin kohti kasia, sinne kun viiva meni. Kävin nelosen vieressä ja tajusin, että olen ihan väärässä suunnassa. Sitten vedin vielä kympistä ohi väärään metsäsaarekkeeseen. Tuohon vierähti aikaa 45 sek. Se pummi se vasta harmitti. Kipeällä jalalla 2 min kärkeen ja siihen vielä 45 sek pummi. Ei siinä näköjään yhtään sijoitusta mennyt, mutta kauheasti aikaa kumminkin.

Iltapäivän kisan verryttelyä aloittaessani tuntui jo vähän siltä, että nyt olisi viisainta jättää kisa väliin. Päätin kumminkin lähteä, kun oli kiva ja erikoinen kisa taas tiedossa.

Tykkimäkisprintti H45 ip / Tykkimäki / Kouvolan Suunnistajat

Pari ensimmäistä väliä oli melko raakaa juoksua. Jäin muista samaan aikaan lähteneistä jo K-pisteelle vaikka kuinka paljon, ei vaan kestänyt kunnolla ponnistaa. Kun jää reilun parin minuutin matkalla kakkoselle 29 sek, on vauhtiero hirveä. Onneksi yksijalkaisena pärjäsi vähän paremmin, kun suunnistus vaikeutui. 2-4 oli kivaa pujottelua. Viitosta hain kolmen mökin takaa ennen kuin rasti löytyi. Siinä kun sai levätä, kuutoselle tuli pohja-aika, kun vielä näin jonkun menevän rastille ja osuin suoraan oikean mökin taakse.

Seiskalle ajattelin mennä oikealta vaihtelun vuoksi, mutta jotenkin katsoin aidat väärin. Kurvasin pian takaisin vasemmalle reitille. Sillan jälkeen piti mennä oikealle, kun rasti oli siellä. Huvipuistoalue oli taas samanlaista pujottelua kuin aamulla. Maasilta oli mennyt minuutilla ohi, kun lähdin kuutoselta väärään suuntaan, selkä sentään näkyi vielä jonkin matkaa. Kympillä olin puoli minuuttia perässä, mutta 11:llä oltiinkin yllättäen melkein yhtä aikaa. Sen jälkeen taas selkä loittoni tasaisesti.

Viitosen pummi ja kuutoselta lähtö olivat hölmöjä virheitä, muuten suunnistus oli hyvää. Juoksu oli sitä, mihin pystyi eli ei hääppöistä. Enemmän tykkäsin aamupäivän radasta, vaikka ei niissä lopulta hirveä isoa eroa ollut. Huvipuisto-osuus oli aamulla vähän pidempi.

Tällä kertaa oli aikaa puoli tuntia maaliintulosta, kun piti lähteä kilometrin päähän bussille. Ja tällä kertaa olisi ehditty tuntia myöhemmälläkin bussilla junalle, mutta näin oli hyvä, ehdittiin rauhassa käydä syömässä.

Viikonlopun aikana taidettiin kulkea 11 kulkuneuvolla ja kävelyäkin tuli jonkin verran. Ihan kiva reissu kaikkiaan, erilainen kuin olisi ollut autolla mennen. Ja jos ympäristöasioita miettii, näinhän meidän olisi syytä suunnistuskisoihin mennä aina silloin, kun kisat ovat julkisilla saavutettavissa. Sprintit usein ovat.

Aika monta kertaa on junalla sprinteissä käyty, mieleen tulee ainakin Helsingin SM-sprintti, tämän vuoden Grano-Games, viime vuonna FIN5-sprintti ja Rinkelirastit ja nyt nämä.

Yleisenä asiana näillä kokemuksilla voisi todeta, että pääkaupunkiseudulla ja Tampereella järjestäjät osaavat ennakkoinfossa huomioida julkisilla tulevat hyvin, muualla on itse otettava selvää, usein kysyttävä etukäteen tietoja järjestäjiltä.

Julkisilla kulkeva kaipaisi hyvissä ajoin etukäteen perustietoja siitä, missä kisa suunnilleen on ja milloin se alkaa. Jos junalippuja haluaa ostaa edullisesti, ne on ostettava usein useita viikkoja ennen. Lähempänä matkaa hinta on jopa 2,5-kertainen. On siis oleellista tietää, pääseekö juna/linja-autoasemalta kisapaikalle paikallisbussilla tai kävellen eli onko julkiset ylipäänsä vaihtoehto. Samoin alkamisaika on hyvä tietää ajoissa, eikä se saisi muuttua tiedon julkistuksen jälkeen. Kaikki tämä ei ole järjestäjille aina helppoa, tiedän sen pari kertaa ratamestarina ja monia kertoja tiedottajana olleena.

Usein kisasivuilla julkaistaan opastuksen alku ja ajoaika. Sen perusteella on joskus aika vaikea tutkia paikallista reittiopasta ja miettiä, mitähän kautta kisapaikalle saa tulla. Eli lyhyet ohjeet kävellen, pyörällä tai bussilla tuleville auttaisivat asiaa.

Eipä sitten oikein muuta tarvitakaan, noilla pärjää. Paikalliset reittioppaat ja aikataulut kyllä löytyvät googlaamalla.

Kiitokset Suunta Jyväskylälle ja Kouvolan Suunnistajille hyvistä sprinteistä, meillä oli kiva viikonloppu!

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , , , , ,

Uudenmaan AM-sprintti Espoossa 21.8.2019

Uudenmaan AM-sprintti H45 / Tuomarila / Espoon Suunta

Sprinttikausi jatkui eilen illalla Espoon Tuomarilassa avoimella Uudenmaan AM-sprintillä. Espoossa on viime vuosina juostu monia todella hyviä sprinttejä, viimeksi keväällä AM-sprinttiviestissä. Silloin juoksin itse kuntoradan. Täytyy sanoa, että alkaa Suomen sprinttipääkaupungin titteli siirtyä Tampereelta Espooseen muutaman viimeisen kisan perusteella. Espoossa on ollut todella hyviä sprinttejä, Tampereella ei ehkä niin hyviä kuin menneinä vuosina.

Kaksi vuotta sitten kirjoitin viimeksi tällä palstalla Espoossa juostusta sprintistä. Tuolloin kirjoitin, että silloinen sprintti oli jo vähän liiankin vaikea, ei pystynyt juoksemaan täyttä vauhtia ja pienimpiä kulkureittejä ei tahtonut nähdä edes luupilla työpöydän ääressä. Sekä eilen että keväällä oli sopivan vaikeaa sprinttiä ja kartasta sai hyvin selvän ja suunnistaa piti koko ajan. Voisi siis sanoa, että kartta oli nyt parempi kuin kaksi vuotta sitten Saunalahdessa.

Lauantaina Halikossa varsinkin iltapäivän kisassa sai suunnistaa alusta loppuun ihan koko ajan, helppoa kohtaa ei ollut. Eilinen kisa oli hiukan erilainen, kun seassa oli myös kaksi pidempää väliä, joiden toteutus oli helpompi kunhan löysi oikean, tai edes jonkun ellei oikeaa, reitin. Hyvä sprinttirata syntyy aina hiukan maaston mukaan. Eiliseen maastoon sopi nuo hiukan pidemmät välit sekaan, lauantain maastoon Halikossa taas jatkuva ”tekninen” sprintti. Molemmat radat olivat todella hyviä, erilaisia, en osaa laittaa niitä järjestykseen.

Eilen alku oli erityisen hankala ja oma suoritus ensimmäisillä väleillä oli huono. Tai jos ei nyt huono, niin meno oli varsin tökkivää. Lähtö oli metsästä ja heti K-pisteellä oli tarjolla vaativaa suunnistusta. En ihan kerinnyt katsoa koko ykkösväliä ennen K-pistettä ja lähdinkin väärää uraa 90 astetta väärään suuntaan. Onneksi huomasin virheen kymmenen metrin jälkeen ja sain korjattua. Taisi siinä kumminkin hukkua noin 10 sekuntia. Kakkoselle huomasin ensin pitkän kierron vasemmalta, mutta piti vielä hetki varmistaa, ettei jostain löydy oikoa. Ei löytynyt, oikea kierto näytti hitaammalta. Olisi vielä pitänyt tulla aitauksesta ulos kaakon puolen portista, ei etelästä.

2-3 oli päivän huonoin väli. Lähdin muutaman portaan alaspäin rastilta ja jäin katsomaan uudestaan väliä. Keksinkin kiertää sen oikealta. Reitti oli huono ja turha empiminen vei lisää aikaa. Tuossa hävisi 18 sekuntia nopeimmalle, josta varmasti ainakin 10 sek tuli huonommalla reitillä. Rappuset alas ja vasemmalta ympäri olisi ollut paljon parempi kuin rappuset ylös ja vielä pidemmät alas oikealta ja taisipa reitti olla vielä pidempikin. On vaan näköjään helpompi valita reitti, joka kauimmillaan menee lähempänä rastiväliviivaa. 3-4 taisi olla varsin tasavertainen vasemmalta ja oikealta, oikea osui silmiin ensin, niinpä menin sieltä.

Nelosella piti hetki ihmetellä seuraavaa väliä. Vähän ehdin toki sitä tutkia jo ennen nelosta. Pitkät kierrot mutkikasta reittiä pitkin ovat aina tosi vaikeita arvioida. Vasemman reitin löysin ensin, mutta kun se tuntui niin pitkältä kierrolta, taas piti varmistaa oikeakin. Vasen näytti paremmalta ja nyt kun sitä mittailen, taitaa se vajaan 100 metriä lyhyempi ollakin. 100 metriä on jo sen verran iso ero, että hetki kannattaa tuumata. Radan varren ”pelkän” juoksemisen käytin seuraavien lyhyiden välien katsomiseen. Toisen pitkän välin, 9-10, tutkailuun en ehtinyt vielä.

Lyhyet välit 5-9 menivät sujuvasti, vaikka väliajat ovat aika huonoja muihin verrattuna. 9-10 oli hyvin mutkikas. Oikealta kierto tuli ensin mieleen, kun oli osin tuttua reittiä ja näytti selkeältä. Vasemmalta huomasin reitin, jossa olisi ollut pitkät rappuset ja alas ja rastille olisi pitänyt kiertää takakautta. Toinen vaihtoehto vasemmalta olisi ollut mutkikas kierto teitä pitkin, sitä en edes huomannut. Sillanpää siitä näyttää menneen eikä se ajan perusteella näytä kovin hyvältä. Nähtävästi oikea kierto oli paras.

Aiemmilta vuosilta tuttu ongelma taas, alussa tulee kauheasti takkiin. Nytkin kolmosella jo 33 sekuntia kärkeen ja sijoitus 20. Tuolla tahdilla koko radalla olisi tullut tappiota reilusti yli kolme minuuttia, nyt tuli kumminkin vain 2.09. Nyt ehkä 15 sekuntia tuli hitaasta alkuvauhdista, vähän enemmän virheistä. Tällä kertaa taisi kohtuullisen hyvä tulos syntyä enemmänkin isompien virheiden välttämisellä kuin hyvällä matkavauhdilla, sellainen johtopäätös on aika helppo tehdä väliaikoja katsomalla. Kun vain kahdella rastivälillä sijoitus (10. ja 11.) on parempi kuin lopputulos (12.), noin se menee.

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , ,

SM-sprintin esikisa Halikossa 17.8.2019

H45 ap / Halikko / Angelniemen Ankkuri

Lauantaina kisattiin Halikossa ensi vuoden SM-sprintin esikisat ja aamupäivän kisassa samalla Varsinais-Suomen AM-sprintti. Allekirjoittaneella oli puolustettavana viime syksyltä AM-hopea, mutta täytyy myöntää, että sen puolustaminen epäonnistui aika pahasti. Sinällään nyt on aika sama tilanne kuin lukusina aiempina vuosina eli elokuun puolivälin jälkeen alkaa SM-sprinttiprojekti, jossa yritetään muutamassa viikossa kehitellä jonkinlainen sprinttivauhti. Ennen on ollut kysymys erilaisista jalkavaivoista, tällä kertaa muista terveysongelmista.

Nyt pahaksi onneksi AM-sprintti osui projektin alkuun, kun se esim. viime vuonna oli viimeistelyvaiheessa viikko ennen SM-sprinttiä. Niinpä tulos olisi voinut olla etukäteen arvattavissa, mutta kukapa sitä etukäteen lähtee häviämään. Viime vuonna siis AM-hopea, nyt neljä minuuttia pronssiin. Neljä minuuttia sprintissä…!!! Aamupäivän kisan jälkeen mietin, että josko lopettaisi kauden tähän ja rupeaisi miettimään jo ensi kautta. Toisaalta muutaman viikon SM-projekteissa vauhti on yleensä parantunut varsin mukavasti, joten se kyllä jotenkin kiehtoo, mihin nyt pääsisi viidessä viikossa aika pohjilta. Näin sitten päätin tehdä.

Minulle aina silloin tällöin sprintissä, miksei metsässäkin, tulee kummallisia pummeja, mitä lie aivoissa silloin tapahtuukaan. Tai ehkä ei tapahdu mitään, ehkä siinä käy niin. Nyt tuli kakkosella tuollainen kumma pummi. Karttaan oli merkattu pätkä kielletyn alueen nauhaa ja edessä oli kielletty puska. Jotenkin kuvittelin, että karttaan merkitty nauha oli kielletyn pusikon reunassa ja lähdin kiertämään sitä. En kauhean kaukana käynyt, mutta siellä oli risua puolisääreen ja nokkosia yli vyötärön, ei siellä juosta voinut. Kääntöpisteessä sitten tajusin, että täällä ei todellakaan kuulusi olla. Toivottavasti tämä oli se tämän kauden älytön pummi, reilu puolitoista minuuttia. Tajusin pummin suuruuden, kun Tero (Uusitalo) sai kolmosen jälkeen kiinni kahdella minuutilla. Se kisa oli sitten siinä.

Joku ihan hyväkin väli sattui sekaan, mutta varsinkaan toisella puoliskolla ei tossu noussut yhtään eikä ollut oikein intoa juostakaan. Parhaaksi väliksi jäi 8-9, missä nähtävästi muut eivät keksineet oikealta kiertävää reittiä. Erityisen huonoja välejä taas olivat 4-5 ja rasti 15. Viitoselle en huomannut puskan aukkoa kerrostalojen välissä vaan nousin turhaan ylös rinteeseen ja ihmettelin siellä vielä tovin. Rastin 15 ympäristössä taas katsoin muutaman hyvän rastipisteen talon nurkista ja katoksen alta. Harmi kun rasti ei ollut siellä :-). Vielä viimeiselle rastille mennessä en huomannut aidan aukkoa ja kun huomasin, olisi jo pitänyt kiertää takakautta.

Huono juoksu, huono suunnistus. Ja se kyllä näkyy tuloksissa. Rata oli kyllä mukava.

H45 ip / Halikko / Angelniemen Ankkuri

En verrytellyt yhtään ennen iltapäivän kisaa, ei tuntunut tarpeelliselta. Päätin lähteä kovaa matkaan, vaikka huonolta tuntui ennen lähtöä. Ykköselle olin taas hidas, mutta niin tahtoo olla aina. Aika pitkälle rataa pystyin juoksemaan yllättävänkin hyvin ja kulkipa vielä maaliviitoituskin kuusi sekuntia aamupäivää nopeammin.

4-5 oli tosi huono. Ensin en huomannut kartasta, että autokatoksen länsipuolelta pääsee läpi. Sitten luulin, kadun jälkeisen rakennuksen eteläosasta pääse läpi. Nuo ovat minulle jostain syystä hankalia paikkoja, missä katos ulottuu melkein rakennuksen läpi. Lukemattomia kertoja olen käynyt tuollaisia katsomassa ja todennut, että ei pääse. Oikea kierto olisi muutenkin ollut selvästi parempi, vaikka kukaan ei näköjään osannut oikoa loppua parkkipaikan yli. Lopussa 16-17 olisi pitänyt kiertää katosten läpi vasemmalta, nyt en sitten nähnyt sitä, että pääsee läpi…

Rata oli hyvä, koko ajan piti suunnistaa. Oikeastaan vain pitkällä välillä 10-11 sai hetken juosta suoraa katua ilman käännöksiä. Useimmilla väleillä oli reitinvalintavaihtoehtoja, usein monia. Jos oli oma suoritus aamulla kauden huonoin, iltapäivä taisi olla kauden paras. Iltapäivän jälkeen on mukavampi jatkaa juoksuvauhdin kehittelyä kohti SM-sprinttiä.

Muutamia huomioita tein kisakartasta, osan suunnistaessa, osan työpöydän ääressä. Huomiot eivät ole oikeastaan erityisesti näihin karttoihin liittyviä vaan paljon yleisempiä, jostain olen kai jo tälläkin kaudella kirjoittanut. Ongelma on se, että se mikä näyttää selvältä näytöllä, näyttääkin vähän suttuiselta paperille tulostettuna silloin kuin yksityiskohdat ovat pieniä. Varsinkin ikänäöllä höystettynä. Alla muutama karttapala reittihärvelistä.

Muutama karttapala, joihin merkittyjä kohtia on todella vaikea erottaa paperitulosteesta

Vasemman yläkulman pala on aamupäivän kartasta H45 väliltä 15-16. Puikkasin tuosta aukosta läpi, kun siitä pääsi ja mietin nurmikon yli juostessani, että pitääkö käydä maaliintulon jälkeen hylkäyttämässä itsensä kielletyn läpi juoksemisesta. No, hylsy tai viimeinen sija, melkein sama asia. Tarkempi tutkailu kuitenkin osoitti, että puskan aukossa on puu. Luupilla kun katsoo kartasta, saattaa nähdä hiuksen ohuen kaistaleen keltaista, mutta puuvihreä on hiukan levinnyt siihen kaistaleeseen. Vihreän sävyt eivät erotu kartalla läheskään niin hyvin kuin näytöllä. Ja tässä sävyero on ainoa, josta näkee, että siitä voi mennä. Entä ensi vuonna, kun puska ja puu piirretään samalla värillä, miten ihmeessä tällaiset kohdat pitäisi piirtää?

Vasemman alakulman kuvassa iltapäivän väliltä 5-6 on yhdessä kasassa puita, kiellettyä puskaa, keltaista, tonttivihreää ja kenttää/parkkipaikkaa (näkyy palassa väärin valkoisena, ei siis ole metsää). Tuota en näe kartasta oikein edes luupilla, kun se on normaalietäisyydellä kartasta peukalokompassissa kiinni. Tuollaisia kohtia olisi ehkä syytä vähän yksinkertaistaa, varsinkin ensi vuoden kuvausohjeilla.

Oikean alakulman palassa on iltapäivän ykkösrasti. En näe kartasta, saako nuolen kohdasta mennä läpi, vaikka siitä meninkin. Vasta äsken reittipiirrosta tehdessäni rupesin katsomaan, että meninkö kielletyn läpi. Mutta niin näyttivät kaikki muutkin menneen eikä se sitten kiellettyä ollutkaan. Tuosta kohdasta ei kartalta löydä välistä keltaista, toki vihreän sävyt erottuvat luupilla hyvässä valossa. Sama tässä, miten pitäisi piirtää ensi vuonna ja tietysti voisiko sen tänäkin vuonna piirtää toisin? Onko jokaista puuta tarpeellista piirtää, jos jättäisi joitain pois tällaisista paikoista kartan selkeyttämiseksi?

Oikeassa yläkulmassa taas on aamupäivän ykkösrasti. Juostessa en huomannut puskan ja rakennuksen välissä keltaisen vaihtumista tonttivihreäksi, mutta en siitä mennytkään. En myöskään huomannut, että aidan yli olisi saanut mennä, mutta sehän näkyy hyvin, en vain ehtinyt juostessa katsoa. Mutta keltaisen vaihtuminen tonttivihreäksi keskellä nurmikkoa on hankala. Arvaan kyllä, että tuo kohta oli nauhoitettu niin kuin muutama muukin kohta aamupäivän kisan alkumatkalla. Olisiko silti parempi ratkaisu, että keltainen ei vaihtuisi tonttivihreäksi keskellä nurmikkoa? Ei olisi tarvetta laittaa nauhaa. Joskus menee varmasti vähän vaikeaksi, esim. tuossa palan alueella pitäisi yläosassa vaihtaa enemmänkin keltaista tonttivihreäksi, jotta ongelmalta vältyttäisiin. Muutamassa muussa kohdassa kartalla tonttivihreän olisi voinut hyvin ulottaa tiehen asti.

Edellä kirjoitettu ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että kartta oli huono. Päinvastoin, se oli oikein hyvä. Kuten todettu, tämä on enemmänkin yleistä pohdintaa sprinttikarttojen tietyistä kohdista, joiden kuvaaminen selkeästi on vaikeaa ja jonka kuvaamista tarvitaan kaikissa sprinttikartoissa. Nämä kartat sattuivat vaan nyt olemaan esimerkkinä näistä asioista.

Veteraanisarjoissa toki 1:3000 kartta on kiva, kun näkee paremmin. Mutta vähän pelkään sitä, että sprinttikartoille käy kuten metsäkartoille erityisesti Suomessa eli kun otetaan isompaa mittakaavaa mukaan, piirretään yhä yksityiskohtaisemmin ja kohta ollaan taas lähtökuopissa. Suunnistuksessa oli ensin 1:15 000, sitten 1:10 000, sitten 1:7500. Norjan MM-kisojen yhteydessä puhuttiin rankasti yleistetyistä kisakartoista, ainakin suomalaisen mittapuun mukaan. Mutta kyllä norjalaisetkin osaavat piirtää erittäin tarkkaa karttaa, kun tämän kesän O-Festivalenissa Larvikissa näkyy olleen suurimmalle osalle sarjoista keskimatkalla 1:5000 kartta. Siis metsästä.

Takasin näihin Ankkurin kisoihin. Kaikin puolin hyvät kisat, ei oikeastaan mitään voi moittia. Hyvät sprinttimaastot, erityisen hyvät radat, tulospalvelu pelasi, kilpailukeskus toimi, aurinko paistoi… Kiitos siis Ankkurille hienoista kisoista! Ensi vuonna varmasti SM-sprintti Salossa on vähintään yhtä hyvä.

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , ,