SM-sprintti 2021 Juvalla

Juvan leirintäalueen rannassa perjantai-iltana

Eilen kisattiin tämän vuoden SM-sprintti, tällä kertaa Juvalla. Juva ei ehkä ole niitä kaikkein todennäköisimpiä SM-sprintin järjestämispaikkoja Suomessa, tai edes sprinttikansallisen. Sen verran pieni kirkonkylä kuitenkin on kyseessä. Mutta eipä voinut kukaan ennalta suuremmin maaston tutustua, kun Google Street View toimi vain yhdellä kadulla ja valtatiellä ja nekin kuvat olivat kymmenen vuotta vanhoja. Täytyy myöntää, että vähän oli epäilyksiä, saako kylille sen kummempia sprinttivälejä kuin talon kierto oikealta tai vasemmalta. No kyllä sai, mutta olihan se ehkä vähän tavanomaista SM-sprinttiä helpompi.

Oma valmistautuminen kisoihin ei mennyt ihan putkeen. Sprinttikuntohan oli hyvällä mallilla heinä-elokuun vaihteessa Raaseporissa siitä huolimatta, että alla oli paljon rullahiihtoa ja pyöräilyä ja vain vähän juoksua. Polvi alkoi vaivata ensin Raaseporissa iltapäivän kisassa ja pahemmin Lappeenrannassa. Jalkavaivoja on viime vuosina riittänyt ja yleensä viimeisillä viikoilla on tehty aika paljon sprinttikunnon parantamiseksi. Nyt kävi ihan päinvastoin. Viimeinen kisa ennen SM-kisaa oli Lappeenrannassa kuukausi ennen, 8.8. Viimeinen suunnistus Sallassa 16.8., viimeinen juoksu (ylös Sallatunturille) 21.8.

SM-sprintin maalin tiedettiin olevan Juvan pesäpallokentällä. Oma valmistautuminen huipentui siihen, kun päätin kolme viikkoa ennen kisaa harjoitella syöksymistä kotipesään pesäpallotyyliin, maalihan varmaan olisi suunnilleen kotipesässä. Se vaan teki hiukan kipeää rullasuksilla toteutettuna asfaltilla sen jälkeen, kun suksi oli tökännyt kiveen. Syöksy oli kyllä varsin tyylipuhdas, mutta kai pesäpalloilijan osaavat sen jotenkin pehmeämmin tehdä, eivätkä treenaa sitä asfaltilla. Kyljet vähän kärsivät, onneksi ei muuta pahempaa, mutta sen se teki, että viimeiset kolme viikkoa kuluivat pyörän satulassa. Myös palautuminen vähän kärsi, kun yöllä ei kovin monessa asennossa pystynyt nukkumaan.

Ensimmäistä kertaa kokeilin juoksua lähtökynnyksellä puoli tuntia ennen starttia. Totesin, että juoksu onnistuu, vaikka toki kylkivaivaa piti koko ajan miettiä. Polvikin hiukan oireili. Suunnistajat tietävät, että jos johonkin paikkaa sattuu ja sitä pitää varoa, suunnistuksesta harvoin tulee kovin hyvää.

SM-sprintti H50K1 / Juvan Urheilupuisto / Juvan Urheilijat

Etukäteistietojen mukaan tarjolla olisi metsää peräti 30 % aamun karsintakisasta. En siitä tiedosta ollut erityisen ilahtunut. Käytännössä kuitenkin metsää oli paljon vähemmän, tuskin sitä millään radalla oli 30 % millään järkevällä reitinvalinnalla. Ykkösväli oli kuitenkin pääosin metsässä, mutta aika hyvä ura jo meni silläkin pätkällä, kun ei ollut polkua.

Kakkosvälillä tuli ensimmäinen virhe. En huomannut, että talon jo puskan välistä pääsee suoraan eli siis käytännössä rastivälin olisi voinut juosta lähes viivaa pitkin. Kierto alhaalta vasemmalta toi lisämatkaa 60 m ja vähän nousua. Varmaan siihen meni 10 sek. Oliko sitten hämärä päivä vai mikä, mutta oli koko matkan suunnattomia vaikeuksia saada kartasta selvää, vaikka mittakaava oli 1:3000.

2-3 oli kolme vaihtoehtoa, suoraan pohjoiseen nurmikkoa kadulle, tai sitten oikealta ensimmäisen tai toisen kadun kautta. Valitsin keskimmäisen, eroa tuskin oli eri reittien välillä. 3-4 ei vaihtoehtoja. Katsoin nelosella koodin väärin ja jouduin palaamaan rastille. Oikea se oli, taisi mennä 10 sek tuohon tarkastuskierrokseen.

Neloselle mennessä jo ihmettelin kartta levällään, eikö viitoselle tosiaan löydy järkevää reittiä kuin vasemmalta. Ei löytynyt. Hautausmaa oli kierrettävä vasemmalta. Lopussa oli vaihtoehtona vasemmalta kilpailukeskuksen reunaa tai oikealta. Katsoin, että reitit ovat suorakulmaisia eli ei eroa ja lähdin vasemmalta. Huomaamatta jäi pieni kulkuaukko, jonka kautta oikealta olisi päässyt oikomaan kulmia ja vähän oikaisemaan. Lopun oikea olisi ollut noin 40-50 metriä lyhyempi eli oma valinta oli 10 sekuntia hitaampi. Koko välillä siis tuli 20 sekuntia takkiin. Helppo rata ja viitosrastilla virhesaldo jo 30 sekuntia. No, mikään rata koskaan ei ole ollut niin helppo, ettenkö saisi siihen jotain koukeroa leivottua.

5-6 oli lukusia vaihtoehtoja, joilla tuskin oli juurikaan eroa. Päätin mennä kenttää ympäri oikealta ja sitten polun kautta kohti rastia. Jotenkin homma meni taas vähän pitkäksi ja käännyin kentän reunan ulkoilutieltä vasta katsomon jälkeen, kun piti kääntyä sitä ennen. Pari ihmettelypysähdystä ja lisämatka veivät ehkä 15 sekuntia.

6-7 pääsi pystyvihreällekin, onneksi harvinaista sprintissä, kun oikaisin polkujen risteyksen. 7-8 helppo talon ympäri, kunhan tajusi rastin olevan aidan takana. 8-9 suoraviivaista juoksua. 9-10 jyrkkään alamäkeen metsässä, jossa oli kyllä ura, mutta koko ajan vastaantulijoita. En saanut luettua karttaa ennen kuin ulkoilutiellä ja olinkin hetken ihan pihalla, kun en ollut nähnyt aitaa. Kymmenisen sekuntia ihmettelin ja pyörittelin karttaa ennen kuin alkoi täsmätä.

10-11 katsoin, että kentän aidan reunaa katsomon ja aidan välistä pääsee sujuvasti rastille. Ei päässyt. Tai oli sielläkin rasti, mutta oma oli vasta vähän matkan päässä. Koko katsomo piti kiertää, gepsin mukaan 25 sekunnin virhe.

Loppu puistojuoksua pesäpallokentälle. En syöksynyt kotipesään, vaikka sitä olin harjoitellutkin…

Tuosta kun laskee yhteen, aamun virhesaldoksi tuli 1.20. A-finaalipaikka jäi 12 sekunnin päähän. 1-2, 4-5 ja 10-11 voi laskea sen piikkiin, etten nähnyt karttaa. 1-2 en nähnyt pensaan ja talon välistä aukkoa, nelosella en nähnyt oikein koodia määritteistä (63 vs. 83), 4-5 en nähnyt lopun oikealta kiertävän reitin aukkoa, 10-11 en nähnyt, että katsomon ja aidan väli on umpikuja. 45 sekuntia. 35 sekuntia muusta johtuvaa.

Jos 4-5-välin huonompi reitinvalinta olisi jäänyt ainoaksi virheeksi, olisin ollut suunnistukseen tyytyväinen. Sen verran virhettä tahtoo tosiaan aina tulla, vaikka miten hyvin menisi ja rata olisi kuinka helppo. Varmaan kylkien ja polven miettiminen vaikutti keskittymiseen. Pitkä juoksutauko vaikutti juoksuun. Pitkä sprinttitauko vaikutti suunnistuksen sujuvuuteen. Mutta eihän se hyvin mennyt, ei valmistautuminen eikä varsinkaan kisa.

Maalissa kylki oli ok, polvi niin kipeä, että päätin samantien, että en juokse B-finaalia. Oletin ilman muuta, että tuolla suorituksella ei pääse lähellekään A-finaalia, vaikka tänä vuonna mukaan pääsikin entisen 30:n sijasta 40 parasta. Olisinko juossut, jos olisin päässyt A-finaalin. Tuskin. Vaikka ei voi koskaan varmasti tietää. Ei ainakaan olisi kannattanut juosta.

Kausi on ollut ihan erilainen kuin moniin vuosiin, vaikka tulos SM-sprintistä oli huono. Kunto on ollut kertaluokkaa parempi kuin vuosiin ja juoksukin oli varsin hyvää vielä elokuun alussa. Siitä piti olla hyvä saumat päästä oikein hyvään sprinttikuntoon vähän vähemmän rullahiihtämällä ja vähän enemmän juoksemalla. Toisin kävi.

Ensi kausi tulee olemaan sprintin totutusta poikkeava, kun SM-sprintti on jo toukokuun puolivälissä. Toivoa sopii, että sprinttikisoja olisi silti tasaisesti keväästä syksyyn eikä hupi loppuisi jo toukokuussa. Huhtikuun katupölykelit kun eivät ole ihan terveellisintä touhua keuhkoille juoksennella kaupunkisprinttejä, voi olla, että kisat jäävät vähiin ennen SM-kisaa. Jos kisoja ei ole SM-kisan jälkeen, voikin aloittaa samantien Lahden SM-sprintin miettimisen, se kisataan syyskuussa 2023.

Viimeinen rasti kolmospesällä
Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa SM-sprintti 2021 Juvalla

Aihkipetsi, Onkamo ja Sallan museo

Aihkipetsin lampi

Parin viimeisen päivän juttu on jäänyt kirjoittamatta kotimatkan, Jukolan katsomisen sun muun takia. Tässä se nyt kuitenkin tulee.

Reissun viimeisenä kokonaisena päivänä, perjantaina, oli sateinen päivä. Sade oli enemmänkin tihkua, mutta ison osa päivää sitä tuli. Ajoimme autolla lähelle Aihkipetsin tupaa eli ensin Kuusamon suuntaan ja Kallunkijärven kohdalta reilu 7 km metsäautotietä länteen. Tie oli parempaa kuin edellisen päivän Salmijoelle menevä. Jätettiin auto UKK-reitin ja metsätien risteykseen ja lähdettiin siitä pohjoiseen kohti Aihkipetsiä. Matkalla ylitettiin märkiä soita, joilla oli tuoreet pitkospuut, asennettu tänä kesänä. Täällä pitkospuut olivat perinteistä mallia eli kaksi pitkää lankkua pitkittäin.

Soiden jälkeen alkoi Aihkipetsin ympäristön hieno vanha metsä. Paksuja, kilpikaarnaisia mäntyjä ja keloja riitti ja maasto oli muutenkin tosi hienoa. Oli pieniä lampia, soita, kumpareita, notkoja… Tuolla alueellahan seikkailtiin suksilla huhtikuussa.

Polkua vanhassa metsässä Aihkipetsin lähellä

Lähdimme kulkemaan polkua kohti Kuusikko-Ruuhivaaraa. Tarkoituksena oli mennä jonkin matkaa ja tulla sitten takaisin tuvalle syömään eväitä. Alkumatka kuljettiin aika karussa vanhassa metsässä. Ylempänä Kuusikko-Ruuhivaaralla maisema vaihtui rehevämmäksi.

Polkua Kuusikko-Ruuhivaaralla

Polkua oli kuljettu varsin vähän, se melkeinpä hävisi varvikon sekaan. Mutta mukavahan sitä oli kulkea, kun kuluminen ei ollut tuonut esiin juurakkoa ja kivikkoa. Vähän aikaa aurinko paistoi pilviharson takaa, mutta silti satoi.

Takaisin käännyttiin Kuusikko-Ruuhivaaran pohjoisemmalta huipulta kohdasta, missä polku kääntyy itään ja lähtee laskeutumaan vaaralta. Hieno oli maisema toiseenkin suuntaan kulkea.

Aihkipetsin tupa ja puuliiteri + huussi

Tuvalla siis syötiin eväät. Keitettiin teetä, paistettiin makkarat ja syötiin eväsleipiä ja pullaa. Jos oli Kalliojärven tuvan ikkunasta hieno maisema, kuin taulu, eipä Aihkipetsin ikkunamaisema jäänyt siitä juuri jälkeen. Sadekin sopivasti loppui ja aurinko alkoi paistaa.

Maisema Aihkipetsin tuvan ikkunasta

Paluumatka kuljettiin tulomatkan reittiä soiden yli takaisin autolle.

Paluumatkalla päätettiin poiketa Onkamoon katsomaan hienoksi kehuttua maisemaa vanhan Sallatunturin suuntaan. Paikka löytyy ajamalla Hautajärventieltä 7,5 km Onkamon suuntaan ja siitä 200 metriä Ahontietä harjun rinteessä olevalle pienelle sorakuopalle. Siitä kiivetään ylös Kangasharjulle. Hieno maisema vanhan Sallatunturin suuntaan avautuu Onkamojärven yli. Matkaa tuntureille on ainoastaan reilu 15 km. Järven toinen ranta on jo rajan takana, pääosa järvestä kuitenkin Suomen puolella. Vanha Sallatunturin kolmesta huipusta (tai oikeastaan neljästä, Välitunturilla on kaksi huippua) Rohmoiva (658 m) on korkein, Sallatunturi on 636 m ja Välitunturi 604 m. Rohmoiva on siis melkein 200 metriä nykyistä Sallatunturia korkeampi.

Vanha Sallatunturi Onkamojärven takana. Tästä suunnasta huiput näkyvät vähän eri järjestyksessä kuin vaikkapa nykyiseltä Sallatunturilta: vasemmalta Rohmoiva, Sallatunturi ja kaksihuippuinen Välitunturi

Kotiinlähtöpäivänä lauantaina mökki piti luovuttaa klo 12 ja juna Kemijärveltä lähti klo 19.15. Käytiin ensin aamulla juoksemassa Sallatunturin huipulle. Ihan kunnon nousu siitä tulee, 197 metriä 1,9 km matkalla. Ylös mentiin rinteiden huoltotietä, alas tultiin maston huoltotietä ja kuntorataa.

Sallan kirkonkylässä käytiin Sallan museossa, tai tarkemmin Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museossa Sallan vanhan aseman lähellä. Museo oli hieno, oli paljon vanhoja kuvia, karttoja ja esineitä. Luonnollisesti painotus oli aika paljon juuri sota-ajassa, erityisesti talvisodassa, jonka aikana Sallan alueella käytiin kovia taisteluita. Sotien jälkeen noin puolet kunnasta ja sen kylistä jäi rajan taakse ja väestö piti asuttaa puolen kunnan alueelle. Vanha kuntakeskus Sallansuu vanhan Sallatunturin juurella korvautui Märkäjärven kylällä, joka nykyisin tunnetaan Sallan kirkonkylänä. Reilun kymmenen muun kylän asukkaille osoitettin maat aina jostain Suomen puolelle jääneestä paikasta, jolloin syntyi uusiakin kyliä.

Museon kohokohta oli 10 minuutin pätkä ensimmäisistä syöksy- ja pujotteluhiihdon SM-kisoista vuonna 1937 Salla- ja Välituntureilla. Varsinkin syöksyhiihto, nykyinen syöksylasku, oli hurjan näköistä touhua jo tuolloin. Metsään oli tehty viisi metriä leveä aukko, jota pitkin laskijat laskivat kumpuilevassa ja jyrkässä rinteessä. Elokuvan sai nähtäväksi oppaalta pyytämällä. Kannattaa pyytää ja kannattaa käydä museossa, jos Sallassa käy. Kisasta löytyy tarinaa myös Sallan Karhujen sivuilta, joka kyseiset kilpailut järjesti.

Matkalla Kemijärvellä käytiin vielä katsomassa Salpalinjan pohjoisinta bunkkerialuetta Joutsijärvellä. Yksi bunkkereista oli kunnostettu ja siellä oli vanhoja valokuvia ja esineitä.

Jukola Rovaniemellä jäi tällä kertaa juoksematta. Lähellä oltiin, kun juna pysähtyi Rovaniemellä pari tuntia ennen Jukolan lähtöä.

Kategoria(t): luonto, Yleinen | Avainsanat: , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Aihkipetsi, Onkamo ja Sallan museo

Salmijoenkuru ja Kalliojärvi

Poroja

Päivän retkikohteena olivat Salmijoenkuru ja Kalliojärvi. Ajamatkaa Sallatunturilta oli 25 km, johon meni aikaa reilu puoli tuntia. Viimeiset 7 km oli metsäautotietä, jota oli parempi körötellä maksimissaan reilu 30 km/h. Oli tie silti parempi kuin Aittajärventie tai Nattasille tai Kumputunturille menevä tie. Lopulta aika harvassa paikassa piti väistellä kuoppia, mutta koko ajan niitä piti varoa. Auto jätettiin tien varteen Salmiojankurun polun risteykseen.

Hetken odoteltiin autossa sadekuuron loppumista ja huomattiin odotellessa kankaalla poroja. Lopulta lähdettiin matkaan. Salmijoelle oli matkaa vain pari kilometriä. Polku kulki hienossa kangasmaastossa, jossa oli paljon suppia, kumpareita ja notkoja. Olisi siis hienoa suunnistusmaastoa ja onkin, siellä järjestettiin tänä kesänä Sallan Karhujen kansalliset Karhurastit.

Salmijoen itäpuolista maastoa

Salmijoen varressa oli kota ja toinenkin tulipaikka. Arvattavasti paikalla käy välillä aika paljon porukkaa, vaikka tänään ei nähty koko päivän yhtään kulkijaa.

Hienon kosken ja kanjonin rinteillä kasvoi todella komeita ja korkeita kynttiläkuusia. Alue kuuluu Peuratunturin vanhojen metsien suojelualueeseen. Kurun rinteiden männiköt ovat yli 200 vuotta vanhoja ja keloja on paljon. Kuljimme jonkin matkaa myös Salmijoen toisella puolella, josta löytyi myös kokonaan naavan peitossa olevia kuusia.

Naavaa kasvoi paljon kuusien oksilla

Palasimme joen länsipuolelta takaisin kodalle ja suuntasimme seuraavaksi kohti Kalliolampea. Kalliolammella maasto muuttui hetkeksi ihan toisen näköiseksi. Lammen etelärannalla oli pitkä pätkä kalliomaastoa. Mustikoita oli kosteissa painanteissa erityisen paljon, vaikka koko ajan niitä sai poimittua suuhunsa kävellessä.

Kallioharjanne Kalliolammen eteläpuolella

Kalliolammen jälkeen kävelimme auton ohi ja suuntasimme itään kohti Kalliojärven päivätupaa. Reitti oli suurelta osin harjun päällä kulkevaa tietä, osaksi sentään polkuakin. Tie oli aika massiivinen, kun joku suunnittelee alueelle lomakylää. Sääli, hieno Kalliojärven alue ei sen jälkeen ole enää entisensä. Matkan varrella nähtiin monia hienoja lampia ja soita. Alueen lammilla ja järvillä hiihdettiin hangella viime huhtikuussa.

Keltainen suo supan pohjalla
Harjupolkua Rytijärven rannalla

Talvella oli käyty Kalliojärvellä useammankin kerran, mutta kertaakaan ei poikettu ylempänä rinteellä olevalle Kalliojärven päivätuvalle. Sehän piti tänään käydä katsomassa. Tässä tuvassa oli kaasupullossa kaasua ja puuvajassa riittävästi puita. Ehdin jo pilkkoa kamiinapuut valmiiksi, kun saatiin kaasuhella toimimaan. Keitettiinkin tee- ja kahvivesi sillä. Jäipä seuraavalle valmiiksi pilkotut puut ja sytykkeet. Tuvan ikkunasta oli tosi hieno näkymä Kalliojärvelle ja sen reunan kalliopahdalle, se oli kuin taulu.

Kalliojärven päivätupa
Hieno taulu: näkymä Kalliojärven päivätuvan ikkunasta

Tällä kertaa mukana ei ollut retkimuonaa. Keitettiin teetä ja kahvia ja syötiin eväsleipiä ja Kursulaisen pullaa. Paluumatkalla autolle satoi hiljalleen. Laitettiin tuvalla sadeasut päälle, mutta eipä sitä vettä paljon tullut. Tänään kuljettiin todella hienossa ja vaihtelevassa maastossa noin 10 km lenkki. Lopun sadetta lukuunottamatta oli poutakeli ja tarkeni kulkea t-paidassa, lämmintä oli ylimmillään +18 astetta.

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Salmijoenkuru ja Kalliojärvi

Ruuhitunturin lenkki

Pirttivaaran jyrkkään itärinteeseen rakennetaan portaita

Eilen oli vuorossa Ruuhitunturin lenkki. Lähdettiin Poropuiston parkkipaikalta, kuljettiin Pirttivaaran yli Ruuhitunturille, paluumatka Hangasjärven ja Kontiolammen kautta. Matkaa tuli yhteensä noin 14 km, nousua vajaa 400 metriä eli sama kuin lauantaisella Pahakurun lenkillä. Aamupäivällä oli pilvistä ja Ruuhitunturin huippu oli pilvien peitossa, mutta iltapäivällä paistoi aurinko ja oli lämmintä +19 astetta.

Aluksi kuljettiin pätkä Tammakkolammen rantaa, mutta pian alkoi jyrkkä nousu Pirttivaaralle. Reitillä tehtiin kunnostustöitä eli asennettiin pitkospuita ja varsin järeitä teräsportaita. Ylhäällä Pirttivaaralla maasto ja reitti oli todella hienoa ja vähän kulunutta.

Polkua Pirttivaaralla

Metsä oli hienoa, oli isoja kynttiläkuusia, valtavia kilpikaarnamäntyjä ja seassa koivujakin. Paljon oli keloja sekä pystyssä että kaatuneena. Naavaa oli puiden oksilla erityisen paljon juuri Pirttivaaralla.

Pirttivaaralla kasvoi valtavia, kilpikaarnaisia mäntyjä
Puiden oksilla oli paljon naavaa

Pirttivaaralla nähtiin myös iso urpiaisparvi, jossa oli urpiaisten seassa ainakin muutamia järripeippoja. Jo alhaalla Tammakkolammen rannassa oli käpylintuparvi tai sitten olivat taviokuurnia, en onnistunut tunnistamaan tarkemmin.

Pirttivaaralta oli melko jyrkkä lasku metsätielle. Tien jälkeen oli jonkin matkaa louhikkoista maastoa, sitten suon ylityksen jälkeen alkoi nousu Ruuhitunturille. Kun Pirttivaaran nousussa nousukulma vaihteli 9-21 %, Ruuhitunturin nousu oli loivempaa, keskimäärin 9 %. Ruuhitunturin huippujen välisessä satulassa oli hieno suo 390 metrin korkeudessa. En muista vastaavia maisemia nähneeni kuin Norjassa, usein suunnistuskisoissa.

Ruuhitunturin huippujen välisessä satulassa 390 metrin korkeudessa on hieno suo

Ylhäällä poikettiin polulta latupohjalle, joka vie tunturin huipulle näkötornille. Melkoista rakkakivikkoa oli paikoin, joten ei ihme, että Ruuhitunturin latu avataan vasta hiihtolomaviikolle. Harvoin olisi ensilumen aikaan riittävästi lunta. Maisemia huipun näkötorinista näki hyvin kaikkiin suuntiin, vaikka ihan paras sää siihen hommaan ei ollut. Esim. vanha Sallatunturi oli peittynyt pilviin.

Vanha Sallatunturi rajan takana pilvien peitossa

Huipulta laskeuduttiin Ruuhitunturin tuvalle. Päivätuvan vieressähän on talvisin ehkä Suomen paras latukahvila. Päivätuvalla oli tarkoitus syödä retkimuonaa ja keittää kahvia. Kaasu oli loppu, puut olivat loppu. Joistain kepeistä saatiin sen verran pilkkeitä, että saatiin tulet tehtyä ja vettä keitettyä ensin retkimuonia varten ja vielä kahvitkin keitettyä. Homman saa hoidettua hyvin pienellä puumäärällä, kunhan puut ovat kuivia. Useinhan näkee, että nuotioon ladotaan valtava määrä puuta parin makkaran paistamiseksi. Ja valmiita pilkottuja puita jäi vielä seuraavillekin yksiä pieniä tulia varten.

Lounaan jälkeen ihasteltiin vielä hetki maisemia latukahvilan terassilta. Hienot olivat kesälläkin. Juuri lounaan aikaan osui kohdalle pieni sadekuuro, mutta sen jälkeen paistoi aurinko ja se sitten paistoikin koko loppumatkan.

Maisemaa Ruuhitunturin latukahvilan terassilta
Ruuhitunturin tupa

Paluumatkalle lähdettiin kohti Hangasjärveä. Yhdestä polun risteyksestä mentiin harhaan ja oikaistiin sateesta märän varvikon läpi oikealle polulle. Polku seuraili latupohjaa, mutta kierteli vähän kuivempia reittejä ja välillä oli pitkospuita. Latuhan on helppo tehdä suolle, varsinkin rinnesuolle, jolle ei vesi nouse keväälläkään.

Vanhoja pitkoksia Ruuhitunturilla

Vähän alempana polku yhtyi taas latupohjaan Ruuhitunturin laskussa, mutta poikkesi taas alempana sivuun. Melkoiselta mäeltä tuo Ruuhitunturin lasku näytti näin sulan maan aikaankin.

Ruuhitunturin lasku, taustalla Sallatunturi

Hangasjärven rannassa poikettiin laavulla pitämässä pieni tauko. Siellä oli myös mukava keinutuoli! Hangasjärveltä jatkettiin kangaspolkuja pitkin Kontiolammen laavulle. Kontiolampi on oikein hieno harjulampi, molemmilla puolilla korkeat harjut.

Harjujen keskellä oleva Kontiolampi

Loppumatka kuljettiin polkua korkealla harjulla, vähän aikaa oli lampi kummallakin puolella.

Reitti oli oikein hieno, oli hyvin monenlaista maastoa ja maisemaa. Vielä pykälää hienompi kuin Pahakurun lenkki.

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Ruuhitunturin lenkki

Karhurastit Sallan Hangasharjulla

Karhurastien 3,8 km rata Hangasharjun maastossa 16.8.

Yksi Lapin kesäreissujen kohokohta on aina paikalliset iltarastit. Tutuksi ovat tulleet Lapin Susien Susirastit Inarissa, Ylläksen Rastin iltarastit, yli 20 vuotta sitten Muonion iltarastit ja nyt olivat vuorossa Sallan Karhujen Karhurastit. Lapissa melkein aina maastoissa on hyvä juosta, kartalta puuttuu vihreä väri ja risukkoakaan ei juuri ole.

Tällä kertaa pieneksi yllätykseksi suunnistettiin Hangasharjun hienossa harju-suppa-maastossa. Sallan Karhuilla oli samassa yhteydessä Jukola-harjoitus hajontaradoin. Me lähdimme matkaan jo ennen yhteislähtöä, mutta meilläkin oli hajontaa rasteilla 1, 2, 6 ja 11.

Maasto oli pääosin tosi hyvää juosta. Rastiväleillä 6-7 ja 8-9 oli vähän kivikkoa ja välillä 7-8 niin paljon, että siinä ei voinut askeltakaan juosta. Vastaavasti suon pohjoispuolinen suppamaastoalue oli täysin kivetöntä, ei sen parempaa maastoa olekaan juoksemisen kannalta.

Joskus on saatu auto parkkiin kartanmyynnin viereen, eikä nytkään oltu 30 metriä kauempana. Mutta koskaan ei ole oltu niin lähellä maalia, eikä lähemmäksi voi kyllä enää päästäkään.

Tämän lähemmäksi maalia ei voi enää autoa saada parkkiin
Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Karhurastit Sallan Hangasharjulla

Iso Pyhä, Iso Pyhätunturi vai Pohjoinen Sallatunturi?

Rinnesuota

Eilen oli varsin viileä päivä, joku voisi kylmäksikin kutsua, lämmintä oli aamupäivällä +8 ja tunturissa kävi raikas pohjoistuuli. Illalla oli tarkoitus mennä suunnistamaan Karhurasteille, joten tehtiin päivällä lyhyempi retki. Kohteena oli Iso Pyhä, jota kutsutaan myös Iso Pyhätunturiksi ja Pohjoiseksi Sallatunturiksi ja onpa se jossain Iso Sallatunturi.

Periaatteessa kai Pyhä on vanha nimi ja Sallatunturi uusi. Vanha Sallatunturi, jonka kolme huippua ovat Sallatunturi, Välitunturi ja Rohmoiva, jäi sodan jälkeen rajan taakse. Sen juurella oli Sallansuun kylä. Pitäjän nimi taas oli Kuolajärvi, joka muutettiin vuonna 1936 Sallaksi. Kuolajärven pitäjässä oli Kuolajärven kylä, joka sijaitsi Kuolajärven rannalla. Pitäjän keskus ja kirkonkylä oli Sallansuu. Sotien jälkeen Sallan kirkonkylä siirtyi entisen Märkäjärven kylän kohdalle, siis sille paikalle, missä Sallan kirkonkylä nyt on. Kun vanha Sallatunturi jäi rajan taakse, haluttiin Iso Pyhätunturi ja Pieni Pyhätunturi nimetä Sallatunturiksi. Niinpä Iso Pyhää kutsutaan nykyään kaiketi virallisesti Pohjoiseksi Sallatunturiksi.

Se historiasta tällä erää. Mentiin autolla Sallatunturin pohjoisrinteiden parkkipaikalle, josta polku tunturiin lähti. Polku oli suurelta osin kunnostettu kestämään tulevan kansallispuiston tuomat suuremmat kävijämäärät. Nyt ei ollut tungosta, nähtiin 13 ihmistä ja kaksi koiraa, kuitenkin kolmetoista kertaa enemmän kuin lauantain lenkillä Pahakuruun. Alkumatka oli sorastettu, välillä oli pitkospuita ja ylempänä portaita. Välillä oli pätkiä varsin kulunutta polkua.

Alemmat portaat

Vaikeakulkuista kivirakkaa oli ylempänä paljon, mutta niissä kohdissa oli portaat. Mietin, että kun 32 vuotta sitten Iso Pyhälle meni latu ja sinne tuli jonkun kerran hiihdettyä, mistä kohtaa se mahtoi mennä, että siitä uskalsi laskea alas… Kaipa sitä vaan nuorempana uskalsi.

Portaat tunturin huipulle, taustalla näkyy Pyhäjärvi

Vaikka oli pilvinen päivä, maisemat näkyivät varsin hyvin, tosin vanha Sallatunturi oli pilvien peitossa. Jännä, kun tuntureilla ylhäällä kasvaa usein pihlajaa, vaikka alempana sitä ei kasva. Tämä huomattiin aikanaan Pyhä Nattasella Sodankylässä.

Pihlaja kasvaa tunturissa, taustalla tyypillistä suo-metsä-maisemaa

Yllä olevasta kuvasta näkee hyvin, millaista maasto täällä on. On paljon soita ja paljon metsää. Aivan kuvan vasemmassa reunassa näkyy uusi, valtavan kokoinen avohakkuu. Taitaa olla juuri tulevan kansallispuiston rajojen ulkopuolella.

Maisemaa Tunturilammin suuntaan

Tunturin huipulla on nykyään näkötorni. 32 vuotta siellä oli vanha kolmionmittaustorni. Muistan vielä, miten tuuli ulvoi sen rakenteissa.

Pohjoisen Sallatunturin näkötorni
Sallatunturin laskettelurinteitä, takana näkyy Ruuhitunturi

Matkaa tunturin huipulle tuli 1,9 km suuntaansa, nousua 170 metriä. Kartan mukaan paluu on mahdollinen myös toista polkua, mutta sitä ei nykyään olen maastoon merkattu, emmekä viitsineet lähteä taiteilemaan rakkakivikkoon.

Paluumatkalla aika alhaalla metsässä katselimme pientä lintua, joka lenteli ympäriinsä ja välillä istui jossain. Onnistuin saamaan siitä muutaman kuvan. Lintu osoittautui nuoreksi leppälinnuksi. Lauantaina olimme hyvin lähellä samaa paikkaa, mutta alemmalla polulle, nähneet vastaavan kokoisen linnun, joka taas osoittautui nuoreksi (tai naaras) pohjansirkuksi.

Nuori leppälintu
Nuori / naaras pohjansirkku

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Iso Pyhä, Iso Pyhätunturi vai Pohjoinen Sallatunturi?

Rullahiihtoa Sallassa

Maisemaa Keselmäjärven rannassa kulkevalta pyörätieltä

Eilen oli rullahiihtopäivä. Piti olla sadepäivä ja ajattelimme, että sehän sopii rullahiihtoon, ei siinä niin tarvitse maisemia nähdä. Eipä satanut ja oli lämmintä +20. Kyllä siinäkin kelpasi hiihtää.

Sallassa on varsin hyvät mahdollisuuden rullahiihtoon. Keselmäjärven eteläpäästä lähtee pyörätie varsin tuoreella ja hyvällä asfaltilla. Sitä pääsee Sallan kirkonkylän reunoille. Kirkonkylän läpi pyörätiellä on välillä ihan uutta asfalttia, välillä vanhempaa. Hiihdettävää riittää vielä neljän kilometrin verran Kemijärven suuntaan. Myös Sallatunturin juurelta Poropuiston suuntaan menee pyörätie, mutta siinä asfaltti on karkeampaa ja vanhempaa.

Profiili on varsin sopiva eli pahoja laskuja ei ole kuin yksi pieni, maantien laidasta alas Keselmäjärven rantaan paluumatkalla. Siinä on alhaalla erittäin tiukka mutka, jossa on irtohiekkaa. Jos vetää pitkäksi, päätyy suoraan järveen. Katsottiin parhaaksi kävellä se alas. Muuten laskut eivät ole liian vauhdikkaita, maksiminopeus Marwen kuutosrullilla oli vain 34 km/h.

Reittiprofiili, mukana vähän edestakaisin hiihtoa

Korkeuseroa on kaikkiaan 47 metriä. Suurimmat nousut ovat reilu 20 metriä Snow Pointille kummastakin suunnasta. Jos haluaa nousumetrejä, niitä mäkiä voi hiihtää edestakaisin. Kirkonkylästä päin tullessa Ruuhijoen sillalta Snow Pointille tulee 2,9 km matkalla nousua 44 m. Alkuosa on hyvin loivaa, loppu hiukan jyrkempää. Toinen pidempi nousuosuus on kirkonkylästä Kemijärven suuntaan, 35 metriä nousua 2,5 km matkalla.

Hienoin pätkä on ilman muuta Keselmäjärven rantatie, joka on pelkkää pyörätietä, ei mene autotietä vierestä.

Hienoja olivat myös Kemijärventien penkit kukkaistutuksineen pyörätien varressa.

Hiihdettävää uudella asfaltilla tulee noin 8 km suuntaansa ja kohtuullisen hyvällä asfaltilla noin 13 km. Jos vielä lisää haluaa eikä viitsi hiihdellä useampaan kertaan edestakaisin, kirkonkylästä voi jatkaa jonkin matkaa Kelloselän suuntaan ja Sallatunturin juurelta Poropuiston suuntaan.

Rullahiihtoreitti

Päivä oli niin lämmin, että lenkin jälkeen tarkeni istua mökin terassilla ilman paitaa auringossa. Ja uimassakin käytiin Keselmäjärven uimarannalla. Veden lämpötila oli arviolta 18-19 astetta.

Uimassa Keselmäjärvessä

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Rullahiihtoa Sallassa

Pahakurun lenkki Sallassa

Laulujoutsenia suon reunassa

Kirjoittelin viime huhtikuussa blogiin, että edellisestä kerrasta Sallassa oli kulunut 32 vuotta ja että seuraavaan ei varmasti mene yhtä kauan. Aikaahan ei mennyt edes neljää kuukautta, kun taas ollaan täällä Sallassa.

Eilen tultiin autojunalla Kemijärvelle ja iltapäivällä kahden maissa päästiin kävelemään. Aamupäivä oli sateinen, mutta viimeinen sadekuuro loppui juuri ennen kuin lähdettiin matkaan. Oli lämmintä, +20, ja aurinko paistoi suuren osan illasta. Hyttysiä on jonkin verran, mutta silti pystyi hyvin kävelemään lyhythihaisessa paidassa ja lyhyissä housuissa. Suunnitelmana oli kiertää Pahakurun lenkki 18 km. Reitti kiertää lähes kokonaan Sallan luonnonsuojelualueella, tulevassa kansallispuistossa.

Alkumatka käveltiin kuntorataa, siis sitä valolatua, joka muistuttaa enemmän FIS-kisalatua kuin kuntohiihtäjälle sopivaa lenkkia. Se oli pohjaltaan vaihtelevasti purua, soraa ja metsäpohjaa. Suotakin latupohjilta löytyy. Varsinainen polku luonnonsuojelualueelle lähti Tunturilammen laavulta. Vähän ennen laavua bongattiin pari laulujoutsenta suon reunasta.

Kylmähete

Tunturilammilta noustiin loivasti Tunturikummulle puolentoista kilometrin matkalla 65 metriä todella hienossa metsässä. Vaaralta polku laskeutui rinnesoiden kautta Kylmähetteen kodalle ja lähdelammelle. Lammen rantaan menivät huonokuntoiset portaat. Kylmähetteen ja Pahakurun välillä vaihtelivat hieno metsämaasto ja rinnesuot. Nehän ovatkin alueelle niin tyypillisiä, on hienoja vanhoja metsiä kynttiläkuusineen ja kilpikaarnaisine mäntyineen sekä paljon reheviä rinnesoita.

Polkua Kylmähetteen ja Pahakurun välillä

Hienoja polkuja kävellessä tuli väistämättä mieleen, että kun alueesta tulee kansallispuisto, se tuo poluille paljon enemmän kulkijoita kuin nyt. Toki se on paikalliselle matkailulle hyvä asia, mutta entä luonnolle? Pahaa pelkään, että eilen kulkemamme polku on huomattavan paljon kuluneempi, kun joskus seuraavan kerran sitä kuljemme. Nyt nähtiin koko reitillä yksi ihminen.

Pahakuru, tai kartoissa myös Pahanojankuru, on syvä, metsäinen kuru, jonka pohjalla virtaa puro. Puro saa alkunsa lettosoilta ja se laskee Haudanjokeen 130 metriä alempana Aatsinginhaudan pohjalla. Aatsinginhauta taas on pohjois-eteläsuuntainen rotkolaakso.

Pidimme evästauon Pahakurun tulipaikalla ja lähdimme sitten takaksin Sallatunturia kohti Kaippahanojan kautta. Rinnesoita oli enemmän kuin Kylmäheten polulla, välissä aina hienoa, vanhaa metsää.

Vanhaa metsää

Rehevillä rinnesoilla kasvoi luhtavillaa, joka on tupasvillan sukulainen. Siinä on kolme (tai joskus jopa viisi) ”tähkää” tupasvillan yhden sijasta.

Luhtavilla

Reitillä oli enemmän pitkospuita kuin muistamme missään muualla nähneemme ja kaikki tosi hyväkuntosia. Täällä on siirrytty perinteisistä, pitkittäisistä leveistä lankuista, poikittaisista laudoista tehtyihin pitkospuihin. Nähtävästi ne kasataan jossain muualla kuin maastossa ja vedetään sitten talvella polun varteen kelkoilla.

Kasa uusia pitkoksia asennusta odottamassa

Uuden mallisia pitkoksia on helpompi kulkea kuin perinteisiä ja niitä näyttää myös olevan helpompi korjata ja huoltaa. Jos joku lankku menee huonoon kuntoon, tarvitsee vaihtaa vain yksi tai muutama poikkilauta.

Rinnesuon ylitys pitkoksia pitkin Kaippahanojan lähellä
Pohjoinen Sallatunturi näkyy rinnesuon takana

Toinen evästauko pidettiin pohjoisen Sallatunturin rinteella kivirakan tuntumassa. Tunturin huipulle olisi ollut matkaa alle kilometri, mutta kivirakka näytti niin pahalta, että ei sinne olisi viitsinyt lähteä kiipeämään. Huipulle menee polku, joka lienee helpompi kulkea.

Polku laskeutui loivasti pohjoisen Sallatunturin rinnettä kohti eteläisen Sallatunturin pohjoisen laskettelurinteen parkkipaikkaa. Rinne oli varsin rehevää, kun taas taustalla näkyvä tunturin rinne näytti hyvin karulta.

Rehevää rinnettä, taustalla karu Sallatunturin rinne

Loppumatkatka käveltiin rinteessä kulkevaa polkua kohti Keloravintolaa ja ihan loppu laskettelurinteen alaosan ja suon poikki kuntoradalle ja takaisin mökille. Gepsin mukaan reitille tuli mittaa 17 km. Nousua oli varsin maltillisesti vajaa 400 metriä. Aikaa meni noin neljä ja puoli tuntia.

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Pahakurun lenkki Sallassa

Tour de Paarlahti 2021

Tour de Paarlahti

Eilen oli vuorossa perinteinen, melkein kerran kesässä ajettu pyörälenkki Tour de Paarlahti. Kyseessä on Paarlahden ympäri pääasiassa sorateitä kiertävä reitti, Kämmenniemestä lähtien vajaa 40 km, mökiltä käsin noin 50 km. Tasaista reitillä ei juuri ole, jyrkkiä nousuja ja laskuja on riittämiin, kokonaisnousua tulee reilusti yli puoli kilometriä. Maisemat ovat hienot, reitille osuu Paarlahden lisäksi aika monta muutakin järveä. Paarlahtihan on Näsijärven lahti ja sitä sanotaan Suomen pisimmäksi sisävesivuonoksi. Tänä vuonna ajoin lenkin vastapäivään, kun useimmiten olen kiertänyt sen myötäpäivään. Olikin paljon ”uusia” maisemia, toki vanhoja tuttujakin.

Maanantai-illan ukkosten jälkeen eilen oli aamupäivällä mukava poutapäivä, mutta loppumatkasta sain kyllä sateessakin ajaa. Ukkonen ei onneksi osunut kohdalla. Lämmintä oli noin +20 astetta.

Ensimmäinen hieno paikka on Vattulantie, joka kulkee Paarlahden ja Sisaruspohjan välistä. Tällä kertaa siltä osuudelta ei ole kuvia, mutta kuvia voi katsella aikaisempien vuosien Tour de Paarlahti -jutuista. Ainakin vuoden 2014 jutusta löytyy kuva Vattulantieltä Sisaruspohjasta.

Pohtolan vanhan myllyn paikka

Sisaruspohjan jälkeen alkaa pitkä nousuosuus Pulesjärvelle. Pulesjärvi on noin 30 metriä Näsijärveä korkeammalla ja tie nousee vielä parisenkymmentä metriä sitä korkeammalle. Alkumatkasta ohitetaan Pohtolan vanhan myllyn paikka. Mylly ja saha ovat olleet käytössä 1891-1966. Mylly on purettu vuonna 2006.

Pulesjärvi

Pulesjärven lähellä Pitkälahdentien korkeimmalta kohdalta alkaa neljän kilometrin laskuosuus Viitapohjaan, 15 km pitkän Paarlahden pohjukkaan.

Paarlahti Viitapohjassa

Viitapohja ei ole isokaan kylä, mutta on siellä hienon luonnon lisäksi ainakin yksi hauska nähtävyys: linja-autoasema.

Viitapohjan linja-autoasema

Viitapohjasta alkaa reitin suurin nousu vastapäivään ajettaessa. Nousua tulee 41 metriä 500 metrin matkalla, keskimäärin 8 % nousu. Pienen laskun jälkeen mäki vielä jatkuu reilun kymmenen metrin verran. Vähän mäen jälkeen tulee Myllyvuolle, Hankajärven lahti, josta lähtee lasku-uoma vanhalle myllylle. Myllyvuolteesta löytyy monelta vuodelta aika samanlaisia kuvia ja niin löytyy taas. Hieno paikka.

Myllyvuolle

Muutama kilometri Myllyvuolteen jälkeen Paarlahdentiellä on hienoja peltomaisemia ja itse Paarlahtikin monesta kohdasta pilkottaa.

Paarlahdentie, itse Paarlahtikin pilkottaa vasemmalla

Majaniemen jälkeen alkaa yksi reitin raskaimmista osuuksista. Neljän kilometrin matkalla on lukusia teräviä nousuja ja tie on aika hankalaa ajaa ainakin vähän kapeampirenkaisella (37 mm) pyörällä. Ennen Kulkkilaa tie taas paranee ja ajaminen helpottuu. Kulkkilassa pidin evästauon ja katselin edessä näkyviä sadepilviä. Eipä tarvinnut ajaa kuin puoli kilometriä ennen kuin sade alkoi. Kaivoin sadetakin päälle, vaikka aika lämmin olikin. Sadetta riitti suunnilleen Kuuslahden kohdalle saakka. Ennen Kuuslahtea ja sen jälkeen mennään aika jyrkästi ylös ja alas moneen kertaan. Vähän alkoi jo jaloissa tiukat nousut tuntua. Kuuslahden pohjukka on hieno paikka, mutta valitettavasti ranta on nykyään yksityisaluetta. Vuoden 2018 jutusta siitä löytyy kuva.

Loppumatkasta taas paistoi aurinko ja Kämmenniemen kaupan edessä jäätelöä syödessä oli jopa kuuma. Aivan loppumatkasta taas sadekuuro uhkasi, mutta ei se sitten lopulta osunutkaan kohdalle.

Alla olevaa profiilia katsomalla saa hyvän käsityksen siitä, että teräviä mäkiä tosiaan riittää. Isoimmat ovat aika isojakin, mutta pääosa lyhyitä ja jyrkkiä.

Tour de Paarlahti 2021 profiili

Tänä kesänä on melkein jokaisella lenkillä täällä Teiskossa näkynyt vähintään yksi tuulihaukka. Eilen niitä näkyi kaikkiaan peräti neljä. Silti ainakin yksi vakiohaukka Uskalin pelloilla jäi näkemättä.

Kategoria(t): Pyöräily | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Tour de Paarlahti 2021

Eekoo-tuplasprintti Lappeenrannassa

Eekoo-tuplasprintti ap H50 / Kesämäki, Lappeenranta / Lappeen Riento

Eilen oli kolmas peräkkäinen tuplasprinttiviikonloppu. Ensin Kouvola, sitten Raasepori ja nyt Eekoo-tuplasprintti Lappeenrannassa. Nyt alkaa jaloissa tuntua siltä, että tulee kolmen viikon kisatauko aika oikeaan paikkaan. Lappeenrannassa piti aamupäivän kisa juosta ns. pintakaasulla, jotta selviäisi vielä iltapäivällä viivalle eikä aamulla ollut ollenkaan selvää, että selviää edes aamupäivän rataa kunnialla ympäri. Siihen nähden meni hyvin, vaikka ei voi sanoa, etteikö jalka olisi vaivannut.

Aamupäivän kisaan lähdettiin hautausmaan kupeesta. Lähtöpaikalla, vaikka sprintissä oltiinkin, oli varsin kiitettävästi ärhäkästi purevia mäkäräisiä. Vielä enemmän niitä oli Imatran Ukonniemessä edellisenä iltana, kun oltiin lähdössä testaamaan Ukonniemen rullahiihtorataa. Aamupäivän kisasta oli etukäteen tiedossa, että olisi tarjolla vähän SM-sprintin karsinnan tyyliin vauhdikasta sprinttiä teollisuusalueella ja paljon aitoja. Ja juuri sitähän se oli. Kartta oli 1:3000 H/D50-sarjoista alkaen, aivan kuten tämän vuoden SM-sprintissä. Kiitos siitä järjestäjille, ei ollut näkemiskilpailu. Onhan A3-kartta sprinttiin vähän iso, mutta mielummin vähän iso kartta, josta näkee, kuin pieni, josta ei näe.

Ensimmäinen rasti oli vähän niin kuin sprintin prologi, varsinainen suunnistus alkoi alikulun jälkeen. Varsinkin kolmoselle piti hiukan katsella, kummalla puolella aitaa rasti oli. Olisi kohdistuspiste sillä rastilla ollut paikallaan. Muuten kuutoselle saakka oli aika selkeää suunnistusta. 6-7 oli hyvä reitinvalintaväli. Tarjolla kierto oikealta tai vasemmalta. Otin vasemman, kun se ensin silmiin osui, eikä se väliaikojen perusteella huono ollut. Pari pysähdystä tuli. Ensin en tahtonut nähdä maastossa rakennuksen ja muurin välistä aukkoa, vaikka se kartalta näkyi hyvin. Toinen oli rappusten jälkeen. Oikealla reitillä kuitenkin olin molemmissa kohdissa.

Väliaikojen perusteella olin kärjessä rastilla 8, vaikka en sitä ikinä maastossa kuvitellut, sen verran piti jalkaa juostessa varoa. 8-9 tuli takkiin 25 sekuntia. Vuosia on näitä sprinttikisoja kierretty, enkä tiennyt/muistanut, että mustalla palloviivalla merkatun muurin saa ylittää. Joku muu näemmä tiesi. Pitäisi kai joskus opetella muitakin karttamerkkejä kuin kiellettyjä kohteita. Ja sitten vielä 9-10-välillä juoksin katiskaan ja vielä toisestakin aukosta ohi. Takkiin tuli väliaikojen perusteella 22 sekuntia, mutta gepsin perusteella aikaa kuluin lähelle 30 sekuntia. Eivät siis muutakaan siitä välistä ihan kunnialla selvinneet.

Loppurata olikin sitten helppoa ja suoraviivaista juoksua. Olisi tehnyt mieli juosta kovempaa, mutta päätin säästellä jalkaa iltapäivän kisaan.

Eekoo-tuplasprintti ip H50 / Leiri, Lappeenranta / Lappeen Riento

Kisojen väliä oli neljä tuntia. Olisi minun makuuni voinut olla vähän vähemmänkin. Kun oma aamupäivän lähtö oli klo 10.16 ja Tiinan iltapäivän lähtö klo 15.24, tuli kisapäivälle pituutta aika paljon.

Iltapäivän lähtöön oli matkaa reilu kilometri Prisma-korttelin ympäri, vaikka lähtö oli melkein vieressä. Siinä oli varmaan ajateltu, että lähtöön menijät eivät näe jo lähteneiden ensimmäisiä rastivälejä, mutta kun kartan oikean alakulman valkoinen alue oli Prisman parkkipaikka, joka oli kisaparkkina, ehkä se pitkä kierros oli turha.

Ykkösrasti tuli vastaan suunnilleen samalla hetkellä, kun löysin sen kartasta. Alku ei siis ollut järin sujuva, mutta kello ei sitä tiedä. 1-4 oli suoraviivaista suunnistusta pihanurmikoilla. Kakkoselle mennessä en pysynyt laskuissa, monennenko talon kohdalla olin menossa ja jokainen näytti samalta. Piti kurkata jokaisen pensasaidan päähän. Viitoselle ei käytännössä ollut muuta vaihtoehtoa kuin kiertää oikealta, vasen oli niin selvästi pidempi.

5-6 taas piti kiertää vasemmalta, oikealta ei päässyt. Yhden pihan poikki kannatti oikaista. Ennen kuutosta katu oli poikki ja talojen keskellä oli toinen katko, oli siis pakko vähän pujotella. Nuo tilapäiset läpikulkukiellot oli piirretty karttaan ihan normaaleina ylipääsemättöminä aitoina, mikä oli minusta oikein hyvä ratkaisu. Musta paksu viiva näkyy ainakin minun silmääni paremmin kuin violetti viiva. Pahinta on violetti viiva mustien viivojen välissä. Nyt oli kiinni oleva portti merkattu kielletyksi aidaksi, ei auki olevana porttina joka on merkattu violetilla kielletyksi. Paljon selkeämpi tapa näin. Minusta. Kuutosesta pyyhkäisin hiukan ohi, mutta ei siinä varmaan viittä sekuntia enempää mennyt. Tai saattoi kyllä mennä gepsin perusteella kymmenenkin, joskus aika kuluu nopeasti…

6-9 meni sujuvasti. Valitettavasti unohdin katsoa väliä 9-10 ennen ysiä ja sehän kostautui. Alikulussa ysin jälkeen ei nähnyt karttaa, joten reitinvalintaan jäi tosi vähän aikaa. Niinpä tein sen, mitä ei kannattaisi. Päätin lähteä oikealta, mutta 30 metrin jälkeen pysähdyin ja päätin sittenkin lähteä vasemmalta. Ei näin, siinä meni 25 sekuntia! Oikealta olisi ollut ihan hyvä reitti ainakin sen 30 metrin jälkeen. Ennen rastia tuli vielä 15 sekunnin koukku, vaikka pääsinkin sujuvasti aidan aukosta läpi. Väliaikojen perusteella olin surkeasta välistä (40 sekuntia virheitä) huolimatta vielä kympillä voittotaistelussa kiinni, kärkeen 3 sekuntia.

10-11 en huomannut kuin eteläisen kierron ja sitä olisin mennyt, vaikka olisinkin huomannut pohjoisen. 11-12 helppo. 12-13 olin vähän laiska, kun päätin mennä 9-10-väliltä tuttua reittiä metsässä vähän oikaisten. Hiukan suorempaankin olisi voinut mennä enemmän oikealta. Tässä kohdassa alkoi voitto jo karata, kun 13:lla eroa kärkeen jo 21 sekuntia.

13-14 kiersin kadun kautta, vaikka (tuttu) polkureitti olisi ollut suorempi. 14-15-välillä taisin lähteä alkuun suoraan, mutta heti kadun ylityksen jälkeen huomasin, että siitä ei pääse. Hetki arpomista (sykekin ehti laskea melkein kymmenen lyöntiä) ja kierto etelän kautta. Pohjoisen kautta olisi luultavasti ollut yhtä hyvä, ehkä aavistuksen lyhyempi, mutta vähän nousua. Lähellä rataa piti käydä kurkkaamassa pensaiden välissä oleva kielletyn nauhan, vaikka olin sen kartalta nähnyt. Välillä 12-15 hävisin 47 sekuntia eli suuren osan lopussa olleesta erosta 1.05. Reilu puolet selittynee virheillä, mutta toinen puoli on tullut juoksemalla. Taisi jalkavaiva hiukan jo vaikuttaa vauhtiin. Loppu olikin sitten helppo. Mutkaisella loppuviitoituksella tuli vielä aika paljon eroa.

Kisat menivät lopulta oikeinkin hyvin siihen nähden, että aamulla oli vielä epävarmaa, pystyykö ollenkaan juoksemaan. Yllättävintä oli, että aamulla selkeästi varovasti juoksemalla kerkesi niinkin hyvin.

Kisajärjestelyt toimivat kaikin puolin hyvin. Ennakkoinfo ja kisasivut olivat hyvät, se ei ole nykyään(kään) kovin tavallista. Kiinnitän asiaan paljon huomiota, kun käytän aina paljon aikaa oman seuran Peikkorastien kisasivuihin. Kisapaikka pesäpallostadioinilla oli tosi hyvä. Ja parkkipaikka ja Prisma ihan vieressä, ei voi valittaa. Toki testasin myös kisakahvilan antimia, marjapiirakka oli hyvää, vaikka varmaan moni kävi Prismassa ja sen yhteydessä olevissa ravintoloissa/kahviloissa. Toki mekin Prismassa kävimme eväitä täydentämässä. Yllättävän nopeasti pitkä tauko kisojen välissä meni, vaikka silti tunnin lyhyempikin tauko olisi kelvannut. Täytyy kuitenkin muistaa, että Kesäsprintin tapaan Lappeenrannassakin oli siirrettävä kaikki rastit toiseen maastoon, kun käytössä oli kaksi erillistä aluetta. Siihen on oma aikansa varattava ja annettava.

Toista kertaa oltiin Lappeenrannassa sprintissä ja toinen kerta taisi Riennolla olla myös järjestämisen suhteen. Ensimmäinen kerta oli kolme vuotta sitten. Hyviä kisoja olleet molemmat. Varmasti taas tullaan Lappeenrantaan, kun seuraavan kerran siellä sprintti järjestään. Täytyy myöntää, että en ole noilla seuduilla suunnistanut koskaan metsässä kesällä. Lappee-Jukolassa vietin myrsky-yön metsässä tv-varoittajana. Hisu-kisoja kierrettiin kyllä Etelä-Karjalassa ahkerasti 80- ja 90-luvuilla. 2023 Riennon järjestämä SM-yö kyllä vaikuttaa mielenkiintoiselta maastonsa takia, josko silloin lähtisi mukaan metsänkin puolelle.

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Eekoo-tuplasprintti Lappeenrannassa