Vaellus UKK-puistossa: Aittajärvi – Sarvioja – Muorravaarakka – Jyrkkävaara – Aittajärvi

Kaarnepäällä oli tuulista ja sateista ensimmäisen vaelluspäivän iltana

Olimme viime viikolla vaeltamassa UKK-puistossa kolme päivää 20.-22.9.2018. Kuljimme reittiä Aittajärvi – Kuotmuttipää – Kaarnepää – Sarvioja (yö) – Paratiisikuru – Pirunportti – Muorravaarakka – Jyrkkävaara (yö) – Aittajärvi. Matkaa kertyi ensimmäisenä päivänä 12 km, toisena 27 km ja viimeisenä 13 km eli yhteensä 52 km. Sää vaihteli sateesta aurinkoon, tuuli oli joka päivä (turhankin) kova, päivät ja yöt olivat lämpimiä (+8-12 astetta). Vettä oli paljon sekä maastossa että joissa. Jokien ylityksissä vettä oli syvimmillään puolireiteen ja virta oli kohtuullisen voimakas. Aittajärven tie oli varsin huonossa kunnossa, 36 km ajomatka kesti mennessä 1.05 ja tullessa 1.20 eli keskivauhti ei ollut huima ja välillä sai taiteilla, ettei jäänyt pohjasta kiinni.

Tässä maistiaisiksi muutamia kuvia matkan varrelta, tarkoituksena on tehdä paremmalla ajalla perusteellisempi matkakertomus.

Paratiisikurun alempi lampi

Pirunportti

Maaruskaa tunturissa

Muorravaarakanjoen itäpuolen rantapolkua Sarvijoen suulta etelään

Ruskaa Muorravaarakanjoen alajuoksulla

Mainokset
Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , , , , , ,

Pyörällä Kulmakurussa

Tolosjoki

SM-sprintin jälkeen ajeltiin sunnuntai-iltana Oulusta Saariselälle. Loppumatkasta tie oli märkä ja viimeisen tunnin satoi, oli siis melkoisen pimeää. Perillä oltiin vähän yli klo 23. Maanantai meni levätessä, en käynyt muuta kuin kaupassa.

Eiliselle sattui sopivasti alkuviikon paras keli, olin nimittäin ennakkoon varannut Saariselän keskusvaraamosta pyörän. Yöllä oli pakkasta pari astetta, oli tyyni ja aurinkoinen aamu. Hain pyörän ennen kymmentä, mutta tulin vielä hetkeksi kämpille odottelemaan päivän lämpenemistä. Kun oli useita eri tyyppisiä pyöriä tarjolla samaan hintaan, päätin kokeilla läskipyörän sijasta täysjoustoa, kun en sellaisella ole koskaan ajanut. Pyörä oli Kona Hei Hei Race, käytännössä kisapyörä, ohjaustangossakin oli tarra ”competition use only”. Kun se oli kisapyörä, jousitus oli hiukan turhan kova tällaiseen pitkän lenkin ajoon, mutta ihan mukava sillä oli silti ajaa.

Päivän lenkki suuntautui aluksi kohti Tolosjokea ja Kulmakurua. Tolosjoella ja sen takana Pikku-Harrijoellakin on käyty sulan maan aikaan, mutta Kulmakuru on vielä näkemättä. Hiihtolenkeiltähan se on tuttu. Pyörällä ajettava reitti menee eri kautta kuin latu. Reitti kulki Kuusipään rinnettä Riekkovaaran metsätielle ja sieltä alas Tolosjoen rantaan. Joesta piti kahlata yli. Täällä on aika paljon vettä kaikkialla ja virta joessa oli voimakkaampi kuin muutama vuosi sitten syksyllä. Vettä oli syvimmällä kohdalla hiukan yli polven. Kahlaaminen oli sinällään helppoa, mutta virta painoi aika lailla pyörää. Vesi oli tietysti kylmää. Paljain jaloin ei kannata kahlata yli, minullakin oli crocsit repussa roikkumassa tuota varten.

Jos tulivat jalat aika kylmiksi ylityksessä, äkkiä ne lämpenivät, kun 210-metrinen nousu kohti Harripäitä ja Kulmakurua alkoi. Polku oli välillä ajettavaa, välillä liian jyrkkää ajettavaksi, välillä liian kivistä ajettavaksi, jossain kohtaa liian märkää ajettavaksi. Mutta eipä siitä suksea rennosti liuttamalla pääse ylös talvellakaan.

Polkua Tolosjoelta ylös Kulmakurulle

Ehkä tuosta kolmen kilometrin noususta kuitenkin reilun puolet pystyi ajamaan. Reitin kuvauksessa lukee: ”Siellä täällä nousu käy niin jyrkäksi, että täytyy polkea tosissaan, ettei joudu jalkamieheksi.” Olisipa kiva nähdä, kun joku ajaa tuon koko matkan ylös.

Vaikka täällä koivuista ovat jo lehdet lähteneet, maaruskaa on kyllä tunturissa.

Polkua ylhäällä Kulmakurun lähellä

Hienolta Kulmakuru näyttää näin syksylläkin.

Panoraama Kulmakurusta (aukeaa isompana)

Kulmakurulta Pikku-Harrijoelle – jota kutusutaan myös Harriojaksi, mutta kämpän oven yläpuolella kyllä lukee Pikku-Harrijoki – on alamäkivoittoinen osuus pientä polkua, jossa on paikoin kiviä ja juuria. Nopeammin tuon pätkän pääsee suksilla, mutta kiva sitä oli ajaa pyörälläkin. Tolosjoelta Pikku-Harriojalle polku kulkee Hammastunturin erämaa-alueella.

Istuin vähän aikaa ulkona syömässä eväitä ja suunnittelemassa jatkoreittiä. Ei ollut ruuhkaa, koko matkalla ei näkynyt ketään muuta, kuukkeli vaan, vaikka Saariselälle on paljon porukkaa. Harva lähtee Tolosjoen taakse sulan maan aikaan. Päätin lähteä polkuja pitkin etelän suuntaan kohti Kutturan tietä. Polku oli leveää, mutta vähän kivikkoista ja paikoin märkää ja muuttui metsäautotieksi loppumatkasta. Reitti kulki Vihaisen-Seppäsen maan kautta, mutta vihaista Seppästä ei näkynyt, kullankaivajien valtauksia kyllä. Ajoin Kutturan tietä vain pätkän ja kännyin heti Tolosjoen sillan jälkeen pienelle polulle kohti Kakslauttasta. Se olikin mukavin polkupätkä ajaa koko reitillä.

Kakslauttasesta ajoin pätkän Kiilopääntietä, sitten kangaspolkuja ja latupohjaa Tievan ohi Muotkan majalle. Muotkasta ajoin talven hiihtolenkeiltä tuttua uraa kohti Niilanpäätä. Ura oli pari metriä leveää, kulunutta, paikoin vähän kivistä ja juurakkoista, mutta koko matkalta hyvin ajattevaa. Vähän ennen Niilanpäätä alkoi avotunturi.

Maisemaa Niilanpään porokämpän läheltä Terävänkivenpään suuntaan

Riekonmarkat ruskan väreissä

Niilanpäästä Kiilopäälle oli helppoa reittiä, melkeinpä ulkoilutietä, muutama kivisempi kohta. Kiilopäällä pysähdyin kaakaolle, sämpylälle ja pullalle. Vaikka eväitä oli reilusti mukana, pitkällä reilun neljän tunnin ajamisen jälkeen kyllä maistui lisäeväs.

Kiilopäältä suuntasin kohti Rumakurua tunturien yli. Reittikuvauksen mukaan tuo reitti on ”kapeaa hiekkapohjaista reittiä ja vastaan tulee myös muutama kivikkoisempi paikka”. No, minusta reitti oli kivikkoa, missä paikoin oli pätkiä parempaa hiekkapohjaa. Pääosin kyllä pystyi ajamaan, joku jyrkempi ylämäki kivikossa ei kyllä onnistunut. Aloitteleva maastopyöräilijä kävelisi melkein koko matkan.

Näistä reittikuvauksista tulee kyllä mieleen suunnistuskilpailujen maastokuvaukset. Siellähän usein ”pääosin hyväkulkuinen” tarkoittaa ”pääosin kulkukelvotonta” jne. Pyöräilyssä ”pääosin helppoa neulaspolkua, mutta on siellä matkalla jokunen kivi ja juurikin” tarkoittaa, että hetkittäin on sitä neulaspolkua, mutta pääosin kiviä, juuria ja jopa kivikkoa. En tiedä, ketä tuollainen palvelee, suunnistuksessa ja pyöräilyssä…

Rumakurussa oli päivän viimeinen tauko. Kävin katsomassa kurun pohjalla olevaa lähdettä ja samalla täyttämässä juomapullot loppumatkaa varten. Tunturien itäpuolelle aurinko ei enää paistanut, se oli jo sen verran alhaalla.

Rumakurun lähdelampi

Neljän ladun risteyksestä lähdin vielä kohti Iisakkipäätä tuttua latupohjaa, joka oli aivan riittävän kivistä. Kivisyyden kyllä muistin viime vuoden elokuun pyörälenkeiltä. Iisakkipäällä maisema oli hieno, kun aurinko oli jo niin matalalla.

Iisakkipäällä puoli tuntia ennen auringonlaskua

Oli tarkoitus ajaa pientä polkua Iisakkipään rinteiden yläasemalle, mutta päädyin tulemaan alas Iisakkipään sorastettua luontopolkua alas. Välillä piti kantaa pyörää rappusia alas ja erityisesti polku kurun ympäri Aurora-tuvalle oli pääosin ajokelvotonta kivikkoa.

Päivän lenkillä oli mittaa 60 km, nousua 1100 m, ajoaika oli 5.50 h ja matkassa olin kaikkiaan kahdeksan ja puoli tuntia. Aurinko laski juuri, kun pääsin takaisin kämpille. Päivällä oli sen verran lämmin, että ajoin pitkät ylämäkiosuudet pitkähihaisessa paidassa ja laitoin aina ylhäällä takin takaisin päälle.

Kategoria(t): Pyöräily | Avainsanat: , , , , ,

SM-sprintti 2018 Oulussa

Maisemaa Pikisaarensillalta Raatin suuntaan

Eilen oli ohjelmassa sprinttikauden päätöskisa, SM-sprintti Oulussa. Viikon päästä kyllä kisataan vielä Tampereella Mikonpäivän sprinttisuunnistus, mutta siihen kisaan me emme ehdi mukaan.

Aamulla lähtökynnys sulkeutui klo 9.05. Jos lähtökynnys ei ole tuttu, se tarkoittaa sitä, että kilpailijoiden täytyy olla tietyllä alueella kilpailun aikana ennen omaa suoritusta, jotta ei pääsisi hyötymään jo aikaisemmin maalin tulleiden suorituksista. Niin, siis klo 9.05 piti olla lähtökynnyksellä ja sitä ennen piti käydä viemässä reput kilpailukeskukseen. Matkaa hotellilta kilpailukeskukseen Raatin stadionille oli noin 1,5 km ja lähtökynnykselle vielä reilu kilometri. Hotellilta piti lähteä viimeistään kahdeksalta. Aamiaista sai vasta klo 7, vaikka hotelli oli kisojen yhteistyökumppani. Oli arvattavissa, että lähes kaikki täydessä hotellissa olevista suunnistajista tulisivat aamiaiselle klo 7 ja ohjelmassa olisi jotain vastaavaa kuin Jukolan lähtö… No, me olimme jonossa klo 6.40 ja ehdimme syömään aamiaisen hyvin. Ovet aukesivat tasan klo 7 ja jono oli silloin tosi pitkä.

Viime vuodet edellytykset hyvään suoritukseen SM-sprintissä ovat olleet vähän kehnot, mutta sellaista se veteraaniurheilu on. Ja joka vuosi on ollut erilainen. Joskus pystyy tunnistamaan hetken, milloin homma on mennyt pieleen, joskus ei. Olen juossut SM-sprinttejä vuodesta 2014 (sitä ennen vain 2006 Tuusula ja 2008 Nastola) lukuunottamatta Vaasaa 2016.

Hollolassa 2014 pohjalla oli pitkä juoksutauko polvivaivan takia ja lähdin matkaan oikeastaan kylmiltään vauhdikkaan juoksun suhteen. Kesäkuun alussa 2015 olin todella hyvässä sprinttikunnossa, kunnes sitten iski akillesvaiva ja sprinttikunto piti kasata syyskuussa parissa viikossa melkein kolmen kuukauden juoksutauon jälkeen uudestaan. Vauhti löytyi, mutta tulos oli huono. Vuonna 2017 alla oli 9 kk täydellinen juoksutauko kantapäävaivan takia ja juoksu- ja sprinttikunto piti kasata alusta saakka parissa kuukaudessa.

Tämä vuosi on ollut parempi. Juoksua on alla koko viime syksyn, talven ja kevään epäsäännööllisen säännöllisesti, mutta määränä todella vähän. Keväällä piti yrittää pitkästä aikaa hankkitua jonkinlaiseen metsäsuunnistuskuntoon Jukolaa varten. Jukola vielä meni ilman jalkavaivoja, mutta se virhekohta taisi olla juhannuksena 10×100 metriä nopeustreenin jälkeen kolmen päivän päästä Juhannusrastien 11 km metsässä. Siitä alkoivat taas akillesvaivat. Ei pahat, mutta sprintin jälkeen piti yleensä aina yrittää saada jalat kuntoon seuraavan sprinttiin ja lenkit tehtiin pyörällä ja soutaen. Harjoituspäiväkirja näyttää vuoden alusta suunnistusta ja juoksua yhteensä 277 km. Se on paljon enemmän kuin kolmeen vuoteen, mutta eipä siinä paljon hurraamista ole, 1,07 km per päivä. Mutta näillä mennään. Tai mentiin.

Sitten itse kisaan. Oma lähtö karsinnassa oli vasta hiukan ennen klo 11 eli kynnyksellä sai tappaa aikaa. Ihan hyvin se kuitenkin kului. Sisätilaa oli hyvin, se oli viileällä kelillä tärkeää. Niin, lämmintä oli kai kymmenen pintaan ja tuulta aika lailla, aurinko välillä paistoi. Kynnykseltä pääsi itse lähtöön 600 metrin päähän varttia ennen omaa lähtöaikaa. Siinä oli kyllä aika raikasta shortseissa ja lyhythihaisessa.

Kauhean hyvin en ollut selvillä, millainen kisa tulisi olemaan, mutta usein karsinnat ovat olleet melko helppoja. Kun sain rastimääritteet, 10 rastia, arvasin, että ei kovin vaikeaa ole tänäänkään. Toisaalta, niin helppoa rataa ei olekaan, ettenkö minä voisi tehdä siinä ratkaisevaa pummia.

SM-sprintti karsinta 2018 H45K2 / Merikoski, Oulu / SK Pohjantähti

Ykkösväli oli selkeä, vaikka reitinvalintavaihtehtoja oli peräti kolme. Näköjään piirsin sekä tähän että reittihärveliin väärin, menin nimittäin talojen välistä. Rastin edessä oli autoja parkissa eikä rastia näkynyt. Hetken emmin, mutta menin sitten autojen välistä ja siellähän se rasti oli missä pitikin. Kakkonen oikealta, ei vaihtoehtoja. Kolmoselle olisi ollut nopeampi mennä oikealta, mutta menin vasemmalta ja juutuin rastilla ruuhkaan. Se ei ollut hyvä väli, mutta äkkiä se unohtui.

Karsinnan rasti 5

Pitkä väli metsän läpi. Mietin, kummalta puolelta aitausta mennä. Päädyin vasempaan, halusin pysyä teillä ja poluilla. Viitoselle vinosti polkuja ja sillan yli. Mietin, kierränkö aidan oikealta vai vasemmalta. Oikea näytti aavistuksen lyhyemmältä. Aika pian huomasin, että toisella puolella aidassa taisi olla aukko, mutta en ihan varmaan nähnyt sitä juostessa. Kun kukaan rakennuksen eteläpuolelta rastille edellä juossut ei tullut vastaan, arvasin, että aidassa tosiaan on aukko ja lähdin sieltä kuutoselle. Gepsin perusteella tuossa hävisi noin 15 sekuntia. Niin paljon nopeampi se oli aidan aukon kautta.

Kuutoselle oli armottoman tylsä väli. Ehdin miettiä monenlaista, hyödyllistä ja hyödytöntä. Mietin, että juoksu ei tänään kulje viime sunnuntain malliin eikä syke nouse samalla tavalla, tosin paljon parempaa kuin kaksi viikkoa sitten Jokelassa. Mietin, että ei tällainen ole ollenkaan kivaa, olisipa vähän enemmän suunnistusta. Tutkin luupilla väliä 8-9 ja yritin keksiä, mistä se väli pitää mennä. Keksin parhaan reitin. En olisi keksinyt, jos olisin katsonut sitä vasta juuri ennen kasia.

7-8-välillä jahkasin, kummalta puolelta kiertää talot. Eipä siinä olisi ollut eroa. Onneksi en sentään hiljentänyt vauhtia saati pysähtynyt miettimään. Reitti 8-9 oli jo selvä etukäteen. Sillan alta, portaita sillalle jne. Tämä oli ratkaisuväli tällä radalla, kaksi muuta reittiä olivat hitaampia.

5 sek arpominen viimeisellä rastilla. Kumarruin jo leimaamaan, kunnes huomasin ettei rasti ollutkaan 100 vaan 170. Selkä suoraksi ja ihmettelyä. Jaa, sen pitikin olla 170. 5 sek meni. Loppusuoralla kävi mielessä, että toivottavasti tuohon ei mennyt A-finaalipaikka.

Kun tunne juoksusta oli huono, olin oikeastaan ihan varma, että ei mitään jakoa A-finaaliin. Taaskaan. Yllätys olikin suuri, kun Katri tuli vastaan ja onnitteli A-finaalipaikasta, sijoitus karsintalohkossa 10., vain hiukan yli minuutti keulaan. Olipas kummallinen kisa. Tuntui huonolta, virheitäkin 20 sek ja silti tuloksellisesti parhaita kisoja koskaan.

Olin jo päättänyt, että en lähde edes loppuverkalle, mutta pitihän se lähteä, kun kerran A-finaali olisi tiedossa. Aikaa ei ollut maaliintulosta kuin parisen tuntia, kun piti taas olla lähtökynnyksellä. Kynnys oli sama tuttu paikka.

Finaalin lähtöön oli reilu kilometri kynnykseltä, mentiin kävelysiltaa joen yli keskustan puolelle. Siinä vasta kylmä olikin. Meinasin unohtaa lähtökynnyksellä pitkät trikoot lyhyiden päälle. Näin jälkeenpäin olisi ollut parempi unohtaakin. Verryttelyssä juoksu tuntui samanlaiselta kuin aamulla eli ehkä ei olisi tiedossa parempaa.

SM-sprintti A-finaali 2018 H45 / Linnansaari, Oulu / SK Pohjantähti

Finaalin rasti 1

Odotus finaaliin oli, että ainakin alku olisi vaikeampaa kuin karsinta. Ja niinhän se olikin, ns. teknistä sprinttiä. En kyllä oikein tykkää tuosta termistä tekninen. Kun tosi maastopyöräilijät sanovat jotain polkua tekniseksi, se tarkoittaa sitä, että tavallinen harrastaja kantaa siinä pyörää. Mutta joo, tiukkoja käännöksiä oli paljon eikä suunnistus tahtonut millään pysyä edellä muutamilla rastiväleillä.

Ykkönen näytti helpolta, vaikka lopussa olikin tiukka kurvi. Meinasin ensin lähteä siitä umpikujaan ja piti pysähtyä. Seuraavaksi luulin rastin olevan  rappusten pohjoispuolella. Ei ollut. Sitten eteläpuolella. Ei ollut. Taas piti pysähtyä. Onko se sitten rappusten päällä. Oli se, muurin takana piilossa. Selvähän se on, kun tuosta zoomatusta karttapalasta katsoo, mutta vähemmän selvä pienemmästä palasta ja juostessa kartasta. Rastimääritteesta se toki olisi selvinnyt. Olisko tuohon mennyt 15 sek.

Finaalin rasti 1 zoomattuna

Kakkonen ja kolmonen selkeitä. Kolmoselle mennessä olisi ehdottomasti pitänyt katsoa pidemmälle kuin 3-4. Neloselle menin sujuvasti, mutta reitti oli niin kapea ja mutkainen, että en ehtinyt yhtään lukea 4-5-väliä. Niinpä neloselta lähtiessä kulman takana piti pysähtyä. Silti en huomannut optimireittiä, näin että rakennusten vlistä ei pääse läpi. Olisi päässyt. Pysähdys ja hitaampi reitti 10 sek.

Kun suunnistus alkaa jäädä jalkoihin, siinä käy usein niin, että kun pitäisi miettiä, mihin mennään, miettiikin, missä ollaan ja lopulta missä oltiin. Kuutosta ennen tuli pieni pysähdys ja rastin jälkeen vähän isompi, kun en yhtään ollut katsonut pitkää väliä. Seiskalle oli kaksi reittiä eli piti valita, kumman sillan kautta menee. Taisin valita hiukan pidemmän vaihtoehdon, mutta tuskin siinä montaa sekuntia hävisi.

Seiskalta alkoi puistopujotteluosuus. Ysin jälkeen takareiden alaosa hiukan kramppasi jossain tiukassa käännöksessä ja/tai kiihdytyksessä. Taisi rasitus ja kylmä tehdä tehtävänsä, ehkä pitkät trikoot olisivat estäneet tuon. Loppu pitikin tulla sitten varovasti. Vähän matkavauhtia pois ja erityisesti käännökset, kiihdytykset ja jarrutukset varovasti. Keskittyminen suunnistukseen muuttui keskittymiseksi jalkaan. Onneksi loppu oli aika helppoa, mutta silti rasti 12 jälkeen meinasin lähteä väärään suuntaan. Enkä pelkästään meinannut vaan lähdin myös, en onneksi pitkälle.

Veikkaisin, että tuossa viimeisen kuuden minuutin passailussa menetti 20-30 sek. Se on sitten vaikeampi sanoa, minkä verran olisi ollut varaa kiristää, kun rata muuttui helpommaksi. Harvoin on ollut niin hyvissä voimissa maalissa sprintissä, sen se passailu ainakin teki.

Lopputuloksena oli 22. sija. En uskonut kaksi viikkoa sitten, että olisi mitään saumaa A-finaaliin. Viikko sitten aloin jo uskoa, että voisi olla mahdollisuus, mutta aamun juoksu taas tuntui huonolta. Se oli ensimmäinen kerta A-finaalissa, ja kun siinäkin vielä jäi muutamia taakse, ei kai tulokseen voi pettynytkään olla. Taas voi kirjoittaa saman kuin ennenkin, jospa saisi olla seuraavan vuoden vähän terveempi. Parempaa juoksua olisi silloin helpostikin luvassa, paremmasta suunnistuksesta en niin menisi takuuseen.

Perttelin Peikoilla oli matkassa kolme suunnistajaa. Tulos ei ollut huono, Tiina oli 19:s, minä 22. ja Katri B-finaalin kolmas.

Itse kisassa järjestelyt näyttivät ainakin kilpailijan näkökulmasta toimivan hyvin. Kilpailukeskus oli hieno, stadionin katsomosta olisi ollut mukava seurata kisaa, mutta eihän sitä ehtinyt seurata, kun päivä meni lähtökynnyksellä. Sisätilaa oli mukavasti viileänä päivänä, niin kilpailukeskuksessa kuin lähtökynnyksellä.

Karsinnan rata oli helppo, mutta niinhän ne karsinnat ovat usein olleet. Karsinnassa oli lopussa ratkaiseva reitinvalintaväli. Yleensä minulle käy huonosti kisan ainoalla vaikeammalla välillä, mutta tällä kertaa onnistuin siinäkin. Finaalissa alkumatkan suunnistus oli vaikeampaa, mutta ehkä olisin kaivannut enemmän reitinvalintamahdollisuuksia. Nyt reitinvalintaa oli tarjolla lähinnä väleillä 4-5 ja 6-7. Olisin kaivannut muutamaa sellaista väliä, kuin olisi ollut vaikkapa 3->5, siis suoraan kolmoselta viitoselle. Yksinkertainen esimerkki osoittaa, että hienoja reitinvalintavälejä olisi ollut tuolle alueelle tehtävissä.

Hyvä kysymys on, pitääkö veteraanisarjoissa olla lähtökynnystä tai miksei myös, pitääkö lähtökynnystä ylipäänsä olla? Nyt karsinta olisi ollut tuohon maastoon vaikea tehdä, jos lähtökynnystä ei olisi ollut. Nyt kisassa käytettiin samoja alueita mitä kuljettiin lähtökynnykselle. Matkalla bongattiin ainakin kymmenen rastia. Onko tuo hyvä? Kaikille sama ainakin.

Yleisessä ja nuorten sarjoissa lähtökynnystä voi perustella ainakin sillä, että porukkaa tottuu arvokisojen lähtökynnyksiin, kuka arvokisoihin joskus pääsekään. Veteraanien kansainvälinen arvokisa on WMOC ja siellä ei ole lähtökynnystä. Iltapäivällä veteraanisarjojen lähtökynnyksen plussana oli mahdollisuus tarjota sama rata A- ja B-finaalissa. Tuo aina mukavaa, tiedän sen aina ennen B-finaalissa olleena. Tätä perustetta taas ei ollut H/D21-sarjoissa. Perusteita lähtökynnyksen käytölle siis sekä on että ei ole. Mutta ehkä se on niin, että SM-kisassa kynnystä on syytä käyttää, varmistaa, ettei loppupään lähtijät hyödy alkupään maaliin tulijoiden kommenteista.

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , , ,

SM-sprintin 2019 esikisa Loimaalla

Kilpailukeskus oli Vanhan Vesikosken koulun kentällä

Kovin ovat viime aikojen jutut olleet sprinttisuunnistuspainotteisia, mutta sprinttikausi on nyt kuumimmillaan. Kolme sunnuntaita on juostu tuplasprintit ensin Nummelassa, sitten Jokelassa ja nyt Loimaalla. Yksi on vielä jäljellä, SM-sprintti Oulussa ensi sunnuntaina. Sitten on ohi paitsi kisaputki, myös sprinttikausi ainakin omalta osalta.

Ensi vuoden SM-sprintti suunnistetaan Forssassa Loimaan Jankon, Lounais-Hämeen Rastin ja Punkalaitumen Kunnon isännöimänä. Nyt sunnuntaina oli noiden kisojen esikisat Loimaalla. Hyvin olivat järjestäjät hommaan paneutuneet ja jälki oli sen mukaista: kaikki toimi hienosti.

Yksi asia, mikä on tullut esille oikeastaan kaikissa viime viikkojen tuplasprinteissä on lähtöajat. Suunnistajathan ovat tottuneet siihen, että lähtöajat ovat kaksipäiväisten kisojen eri kisoissa suunnilleen käänteisessä järjestyksessä. Sen on reilua, jos lähdet lauantaina viimeisenä ja hyödyt siinä urien muodossa metsässä, lähdet sitten vastaavasti sunnuntaina alussa.

Sprintti on vähän eri juttu. Ensinnäkään hyöty lopussa lähtemisestä on pienempi, kun uria ei asfaltille ja hiekalle synny. Toki hiukan auttaa, jos saa näkyviinsä edellä lähteneen selän, mutta siihen riittää jo periaattessa se, että lähtee toisena. Mutta suurin ero on se, että molemmat kisat suunnistetaan samana päivänä. Isossa sarjassa käänteisellä lähtöjärjestyksellä palautumisajan ero on iso lähtöajoista riippuen. Nytkin melkein 70 osanottajan H21-sarjassa aamupäivän ensimmäisillä lähtijöillä lähtöjen väli oli noin neljä tuntia ja viimeisillä vain kaksi. Se on iso ero palautumisajassa. Pienemmissä sarjoissa ero lienee merkityksetön.

Tulee mieleen, että kun sarjassa on vaikkapa enemmän kuin 30 osallistujaa, porukka voitaisiin jakaa kahteen tai useampaan ryhmään ja arpoa lähtöajat niiden sisällä. Aamun ensimmäiset 20 lähtijää lähtisivät iltapäivällä myös 20 ensimmäisen joukossa, mutta päinvastaisessa järjestyksessä jne. Tällöin palautumisaikojen ero olisi merkittävästi pienempi.

Toisaalta, voidaan ajatella niinkin, että arpaonnella saa olla vaikutuksensa. Niinhän sen on vaikkapa metsäsuunnistuksessa heinikkoisessa maastossa, alussa lähtijä harvoin voittaa. Mielenkiintoinen kysymys on, kumpi merkitsee sprintissä enemmän, parin tunnin ero palautumisessa vai mahdollisuus juosta selkää kiinni… Selän kiinni juoksemisen hyötykin on arpapeliä, kuka sattuu lähtemään edellä. Palautumishyöty tulee aina.

H45 ap / Myllykylä, Loimaa

Mutta sitten itse kisaan. Aamupäivän kisa käytiin melko helpolla alueella, tosin reitinvalintavaihtoehtoja oli mukavasti aivan loppua lukuunottamatta. Heti ykköselle tarjottiin ratkaisevaa reitinvalintaa, vasen reitti oli 10-15 sekuntia nopeampi. Useimmat sen huomasivat, mutta eivät kaikki. Tällä kertaa pääsin itse mukavasti liikkeelle ja valitsin vielä nopeimman reitin, joten nyt ei tullut tolkuttomasti eroa hitaan alun takia.

Kolmoselle pääsi vasemmalta tai oikealta. Täytyy myöntää, että en edes huomannut vasenta reittiä. Vasen on hiukan lyhyempi, mutta pehmeämmän pohjan ja tiukan mutkan takia tuskin nopeampi jos nyt ei hitaampikaan. Neloselle menin oikealta, vasen taisi olla vähän lyhyempi, mutta ei välttämättä sen nopeampi. Tasapeli, luulisin. Viitoselle piti mennä ilman muuta oikealta, mutta olisi pitänyt mennä nelosen pohjoispuolen portaita ylös. Huomasin rappuset neloselle tullessa, mutta jostain syystä ei niitä tajunnut viitoselle mennessä. Siinä hävisi kaiketi 10-15 sek. 6-7 oikea kierto oli selvästi nopeampi vasen. Kasille oikea hiukan nopeampi, kun sai oikaista kulman nurmikon kautta.

Juoksu kulki tällä kertaa paremmin kuin aiempina viikonloppuina, mutta aika lailla tuli takkiin viimeisellä puolella kilometrillä. Tuntui, että vauhti loppui täysin viimeistään alikulusta nousuun ja lyhyeen metsäosuuteen.

Rata siis oli helpohko, juoksuvoittoinen, mutta reitinvalintaa oli mukavasti. Ja vaikka se helpohko olikin, taas jäi ne yhdet rappuset huomaamatta. Kun SM-esikisassa kerran oltiin, rata oli aika samantyyppinen, kuin SM-kisan karsinnassa usein on ollut. Kovaa juostaan ja erot ovat pieniä.

H45 ip / Vesikoski, Loimaa

Iltapäivällä oli odotettavissa vaativampaa suunnistusta. En tiedä mistä se tuli, mutta sellainen käsitys oli sekä minulla että monilla muilla. Ja niinhän se olikin, alkumatka oli ihan erityyppistä kuin aamupäivä. Lähtö oli viety Loimijoen eteläpuolelle.

Sekosin heti K-pisteen jälkeen enkä saanut itseäni kartalle. Juoksin hiljaa ja jouduin silti pysähtymään parkkipaikan reunaan ihmettelemään, missä sellainen parkkipaikka oikein on. Kun gepsistä katsoo, olen siinä haahuillut peräti 20 sekuntia. Sitten homma selvisi ja pääsin vauhtiin. Ykköselle tuli kuitenkin takkiin nopeimmalle peräti 28 sek. Mahtoiko kukaan keksiä vasemmalta kiertävää ja portin läpi suoraan rastille menevää reittiä? Se olisi ollut peräti 60 metriä lyhyempi ja se on paljon, kun pyöritään parin sadan metrin mitoissa ykkösvälillä. Melkein veikkaan, että ei sitä kukaan huomannut.

Seuraava ihmettely ja pysähdys tuli hiukan ennen kolmosta, siihen meni muutama sekunti. Neloselle taisi hävitä hiukan, kun kiersi rakennuksen vasemmalta. 6-7 olin näkevinäni, että seiskan eteläpuolella on aidassa aukko. No eihän siinä mitään aukkoa ollut, mutta ei se vasemman kautta kierto varmasti sen huonompi ollut.

Kasilta alkoi sitten hyvin juoksuvoittoinen osuus. Tuossa kohtaa jos olisi ollut varaa hiukan lisätä vauhtia, se olisi kannattanut tehdä. Kone vaan kävi jo tuossa sen verran kuumana, että ei se vauhti siitä mihinkään muuttunut.

Lopussa oli vain hiukan reitinvalintaa. 15-16 piti mennä oikealta. 16-17 ensimmäistä katua kannatti mennä oikealle, lopun nurmikko oli hyvää juosta.

Päivä oli kaikkiaan hyvä verrattuna menneisiin viikonloppuihin, varsinkin edelliseen. Sain sykkeet sille tasolle, millä ne viimeksi ovat sprintissä olleet 2015. Positiivista oli myös se, että iltapäivän toisen puoliskon pystyi juoksemaan tosi korkeilla sykkeillä eikä vauhti pudonnut kuten aamulla. Vauhti ei kuitenkaan vielä ihan riitä ja pieniä virheitä tulee, mutta josko suoritus tästä vielä hiukan paranisi SM-kisaan.

 

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , ,

Tuusulan tuplasprintti Jokelassa

H21-radan alku aamupäivällä

Tuusulan Jokelassa kisattiin suunnuntaina perinteinen Tuplasprintti Tuusulan Voima-Veikkojen järjestämänä. Päätettiin kaverin kanssa viikkoa aikaisemmin, että mennäänpä oman sarjan sijasta H21:seen, jotta saadaan hyvä harjoitus hyvällä ja vaikealla radalla. Usein sanotaan, että ”sitä saa, mitä tilaa”, mutta nyt kyllä kävi toisin. Kahdessa kisassa oli monia hyviäkin juttuja, mutta kyllä valitettavasti se, mikä jäi mieleen, näkyy tuossa yllä olevassa kuvassa.

Ykkösväli oli epätavallisen pitkä, en muista vastaavaa rastiväliä koskaan sprintissä. Kun esim. Tanskassa veteraanikisojen karsinnassa oli 3,5 km radalla 25 rastia ja Raumalla heinäkuussa H21-sarjan 4 km radalla 26 rastia, nyt oli tarjolla 11 rastia 3,6 km radalla. Tuollaisella rastimäärällä lähes väistämättä touhusta tulee korttelisuunnistustyyppistä eli reitinvalintoja on tarjolla, mutta toteutus on lähinnä juoksua.

Mutta ei sekään ollut se juttu, mikä päällimmäisenä jäi mieleen, vaan se oli tuon ykkösvälin sähkölinja pusikon keskellä. Kun sitä tarkkaan katsoo, näkee, että se on pääosin tuplatiheää pystyvihreää. Käytännössä siinä oli aika vastikään vedetty ranteen paksuista puuta raivaussahalla oikein urakalla kumoon ja nokkosiakin riitti. Tuohonhan tietysti syntyi vahva ura, josta jälkipään lähtijät hyötyivät huomattavasti. Alussa puuta oli poikittain melkein polven korkeudelle.

Joku ehkä sanoo, että pakkoko siitä oli mennä. Tarjolla oli toki pitkät kierrot oikealta ja vasemmalta, mutta kun tuollaista ei koskaan ole tullut vastaan sprintissä ja kun juostessa sitä pystyvihreää ei näe, siitähän useimmat menivät. Ja sillä pätkällä oli myös monilla sarjoilla rasti, johon oli pakko mennä linjaa pitkin. Tällainen ei ehdottomasti kuulu sprinttiin.

Tuplasprintti aamupäivä H21 / TVV / Jokela 1

Rastit aamupäivän kisassa olivat pääosin todella helppoja, vaikka saahan sitä aina jonkun koukeron aikaiseksi,kuten minä kakkosella. Ykkösvälillä tuota rytöä kulkenut reitti näytti olevan kuitenkin nopein, tosin ei kierroillakaan juuri jäänyt, ainakaan oikealta. Itselleni olisi kierto kyllä ollut parempi, kun tuo linja meni osin kävelyksi.

Viitoselle oli tarjolla kierrot oikealta tai vasemmalta tai suoraan metsän läpi. Uskon oikein kierron olleen ainakin minulle paras. Olisiko kuutosen voinut laittaa rakennuksen toiselle puolelle… Seiskalle taas oikea tai vasen, tuskin juuri eroa.

7-8 päätin juosta vasemmalta ysin kautta. Hiukan hämäsi ysin kohdalla, kun pari toimitsijaa huuteli, että ei saa mennä nurmikolle, pitää juosta tietä. En tiedä kenelle huusivat ja miksi. Kympille piti oikein tarkistaa rastimääritteistä, onko rasti aidan ulko- vai sisäpuolella, vaikka melkein arvasin alkuradan perusteella, että ulkopuolellahan se on, siellä se on helpompi.

Oli kyllä erikoinen rata. Ehkä jotain tällaista tuli juostua sprintin alkuaikoina 2000-luvun alkupuolella ja tietysti monilla korttelirasteilla.

Nykyisten lajisääntöjen kohdassa 18.11 lukee sprinttikilpailun luonteesta seuraavaa: ”Sprinttikilpailu on rakennetussa ympäristössä kilpailtava suunnistusmatka, joka kilpaillaan kulkukelpoisuudeltaan hyvillä, reitinvalintatehtäviä mahdollistavilla alueilla.” Kuten jo todettu, tuo alku ei kuulu sprinttisuunnistukseen.

Juoksu ei kulkenut mihinkään eli todella olisi toivonut vaikeampaa rataa.

Tuplasprintti iltapäivä H21 / TVV / Jokela 2

Iltapäiväkin alkoi huonosti, mutta se oli ihan täysin omaa syytä. Olin siinä uskossa, että omaan lähtöön on vielä tunti aikaa. Tero tuli sitten verryttelyn jälkeen ihmettelemään, että eikö jo minunkin pitäisi lähteä lähtöön, kun hänellä on lähtö vain minuuttia ennen. Piti oikein tarkistaa lähtölistasta. Kello oli 13.51 ja oma lähtö 13.57. Tulihan siinä hiukan kiire vaihtaa kengät ja vaatteet yms., mutta ehdin. Verryttely vaan jäi ja siksi juoksu oli vieläkin vaikeampaa kuin aamulla. Mutta onneksi rata oli paljon mukavampi.

Nummelassa juostiin kaksi kisaa samalla alueella, sama olisi sopinut Jokelaankin. Iltapäivän aluehan oli varsin hyvä sprinttiin, sinne olisi saanut vielä vaativammankin radan eikä iltapäivälläkään muutama lisärasti olisi pahaa tehnyt. Kyllä sprintissä 3,8 km radalla pitäisi olla enemmän kuin 13 rastia. Ei rastien määrä tietenkään aina ratkaise, mutta aika harvalla alueella saa tehtyä vaativia pitkiä välejä.

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , ,

Hongkong-tuplasprintti Nummelassa

HONGKONG-tuplasprintti H45 aamupäivä 2,9 km / Nummela / Rasti-Vihti

Tänä viikonloppuna kisattiin SM-pitkämatka Mikkelissä, mutta Nummelassa Rasti-Vihti järjesti tuplasprintin. Kisa keräsi ihan mukavasti osallistuja SM-kisat huomioon ottaen, kun kisaamassa oli kolmatta sataa sprintin ystävää eli suorituksia tehtiin päivän aikana reilusti yli 400.

Kilpailualue oli Veikkoinkorven teollisuusalue, varsin pieni alue. Kilpailukeskus oli Hongkongin pihalla. En uskonut etukäteen, että alueelle saisi tehtyä edes yhtä sprinttirataa, mutta sai peräti kaksi ja ihan mukavia ratoja vielä. Kartta oli selkeä, tosin muutamassa paikassa rakennusten / rakennuksen ja aidan väli oli niin kapea, ettei sitä kyllä nähnyt ennen kuin nyt työpöydän ääressä. Onneksi nuo kohdat eivät muutamia sekunteja enempää kisaan vaikuttaneet.

Isompi juttu oli monilla pihoilla olleet rakennusrojukasat. Tai no, jossain oli ihan siististi pinottu rakennustarvikkeita, jossain enemmänkin rojua. Tuollaisia kasoja oli aika paljon, ne vaikuttivat vauhtiin paljon, eikä niitä ollut merkitty karttaan. Tuskinpa nuokaan mitään ratkaisivat, kun niitä kaikilla osui kohdalle, mutta monien kasojen ylittäminen oli vaarallista. Yksi tällainen vaarallinen ja hidas paikka oli iltapäivän ykkösrastille mennessä läntisen rakennuksen pohjoispäässä. Nuo paikat olisi ollut syytä merkitä vaarallisen/kielletyn alueen merkillä, violetilla rasterilla. Myös viimeinen rasti näytti vähän erilaiselta kuin kartassa. Sen piti olla avoimella nurmikolla, mutta se olikin kahden merikontin välissä.

Oma aamupäivän juoksu oli vaikea. Juoksu ei kulkenut eikä syke noussut. Suunnistus kyllä sujui varsin hyvin, vaikka joitain reitinvalintoja olisi voinut tehdä toisinkin.

Alussa oli taas sama ongelma kuin viime syksynä eli ykkösväli oli todella hidas. Nytkin tuli takkiin minuutin välillä ykköselle peräti 23 sekuntia. K:lta olisi voinut oikaista ja rastille olisi päässyt rakennusten välissä, mutta nuo eivät selitä eroa kuin pieneltä osin. Toki häviän vähän juoksemalla joka kohdassa, mutta kyllä tuossa ainakin 10 sekuntia on turhaa.

Kakkoselle olisi pitänyt kiertää oikealta. Neloselle en huomannut viivan alla olevaa väliä rakennuksen ja aidan välissä, tuli aika pitkä turha kierto rakennuksen ympäri. Seiskalle hävisin peräti 37 sekuntia, enkä kyllä ymmärrä, miten se syntyi. Viimeisen rakennuksen päädyssä oli hankala rojukasa ja lopun puskassa meni kävelyksi. Olisi kiva tietää, mistä nopeimmat menivät. No, tietysti olen tällä hetkellä surkea metsäjuoksija, joten voihan siinä puskassa pelkästään tulla eroa aika paljon. Jos uudelleen pääsisi juoksemaan, kiertäisin oikealta takakautta ympäri, mutta kartan perusteelle se reitti ei tule mieleenkään. Loppu menikin sitten varsin sujuvasti.

HONGKONG-tuplasprintti H45 iltapäivä 2,6 km / Nummela / Rasti-Vihti

Kun juoksu ei kulkenut, tein pitkähkön loppuverryttelyn ja samoin pitkähkön alkuverryttelyn iltapäivän kisaan. Harjun kangaspolkuja oli mukava juosta.

Iltapäivän kisa juostiin tihkusateessa, mutta se ei haitannut yhtään. Taas ykköselle tappiota 20 sek. Varmasti kaikki menivät samaa reitti ja törmäsivät siihen suorastaan vaaralliseen rojukasaan rakennuksen pohjoispäässä. Kun siitä lähti, kasasta ei päässyt pois, kun aukean ja metsän välissä oli aita (ei merkitty karttaan). Olisi ehkä pitänyt mennä metsän kautta. Tai tietysti vasemmalta, mutta eihän sitä kartan perusteella voi päätellä, se on pidempi.

Neloselle kiersin oikealta. Vasen olisi ollut ehkä hiukan nopeampi, mutta en huomannut rakennuksen ja aidan välissä olevaa todella kapeaa aukkoa, joka vielä kapeni pohjoista kohti. Sen rakennuksen kiertämällä minusta se reitti näytti hiukan hitaammalta kuin oikealta. Loppu meni hyvin.

Tiukkaa on kisa, kun häviämällä 1.16 oli vasta 6/8. Juoksu oli iltapäivällä parempaa ja reitinvalinnat onnistuivat paremmin, mutta niin näytti olevan muillakin.

Kaikkiaan mukavat kisat ja hyvä kilpailukeskus. Hyvä esimerkki siitä, että noinkin pienelle alueelle saa hyvät kisat aikaiseksi.

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , , ,

Pyöräilemässä Kemiönsaarella ja Teijon kansallispuistossa

Evästauko Vestlaxissa

Parina aurinkoisena päivänä, torstaina ja perjantaina, käytiin pyöräilemässä. Torstaina ajettiin autolla Kemiöön ja ajettiin reittiä Kemiö – Pederså – Vestlax – Lammala/Västanfjärd – Nivelax – Kemiö. Lenkin jälkeen käytiin Salon Lehmijärvellä saunassa ja vielä Salon iltatorilla. Eilen taas mentiin autolla Teijoon ja ajettiin osin Teijon kansallispuistossa Strömmaan ja takaisin. Torstain reitti oli osin asfalttia, osin soratietä, perjantaina osa matkasta ajettiin polkuja ja metsäteitä.

Kemiönsaarella hienoin pätkä reitistä oli soratie merenrantaa pitkin Pedersåsta Vestlaxiin. Siinä näki merimaisemaa melkein koko ajan, vaikka tien ja rannan välissä oli taloja, mökkejä ja metsääkin. Evästauko pidettiin hienolla paikalla merimaisemaa ihaillen Vestlaxissa.

Sundvikin ja Billbölen välillä ihmeteltiin tien varressa kulkevaa lammasaidan näköistä aitaa, jossa oli vielä sähköpaimenkin yläreunassa. Se osoittautui Svinbergetin luonnonsuojelualueeksi, jossa on oli kesätöissä lampaita pitää kapean, kalkkikiveä olevan kallioharjanteen luontoa kunnossa. Alueella kasvaa 32 uhanalaista kasvilajia. Lampaita ei valitettavasti nähty.

Västanfjärdissä käytiin syömässä virolaisen pariskunnan pitämässä Nati Pubissa, joka vaikutti ainakin päiväsaikaan nimenomaan ruokapaikalta eikä pubilta. Lounaan jälkeen matka jatkui vähän isompaa tietä kohti Nivelaxia ja Kemiötä. Ei ajettu kuitenkaan päätietä takaisin Kemiöön vaan kierrettiin pienempää tietä Norrlångvikin kautta. Päivän retki oli 50 km ja se kuului kokonaisuudesaan Rannikkoreittiin.

Kemiö – Pederså – Vestlax – Lammala/Västanfjärd – Nivelax – Kemiö 50 km

Perjantaina ajettiin autolla Teijon kirkolle. Lähdettiin polkemaan eiliseltä tuttua Rannikkoreittiä kohti Mathildedalia ja Strömmaa. Reitti kulki alkumatkasta osin asfaltilla, osin soratiellä ja mäkiä oli vähintäänkin riittävästi. 40-metrisiä mäkiä oli useita ja ne olivat jyrkkiäkin. Mathildedalin jälkeen soratie muuttui ensin metsätieksi ja sitten hyväksi poluksi. Tuollaisia sorastettuja polkuja on mukava ajella eikä maastokaan kulu.

Maastopyöräreittiä välillä Strömma-Mathildedal

Ajattiin Strömmaan ja käytiin katsomassa vanhaa kanavaa. Vanha kanava valmistui jo vuonna 1845 ja se rakennettiin helpottamaan Kiskonjoen kaivoksen rautamalmin kuljetusta Teijon ruukille. Kanavaa levennettiin 1800-luvun lopussa ja samalla alkuperäinen työntösilta korvattiin nykyisellä kääntösillalla. Uusi kanava valmistui vuonna 1968. Strömman sanotaan olevan ainoa paikka Suomessa, jossa voi havaita vuorovesivirtauksen. Uuden kanavan virtausmittarin lukemia voi katsella netistä.

Strömman vanhan kanavan kääntösilta vuodelta 1898

Kuivan kesän jäljiltä mustikanvarvut ovat paikoin punaisia, ihan kuin olisi Lapin maaruska parhaimmillaan.

Maaruskaa, punaisia mustikanvarpuja

Teijon kansallispuistossa on paljon hienoa metsää ja kallioalueita, eipä se muuten olisikaan kansallispuisto.

Mäntymetsää Teijon kansallispuiston reunamilla

Strömmasta palattiin samaa reittiä takaisin Mathildedaliin ja poikettiin kansallispuiston luontokeskuksessa. Paluumatka Mathildedalista Teijoon ajettiin eri reittiä kuin mennessä, ajeltiin metsäteitä ja latupohjia Miilunummelle ja sieltä soratietä takaisin Teijon kirkolle.

Teijon kirkko on rakennettu vuonna 1829

Kansallispuistossa saa ajaa maastopyörällä, mutta ainakin itse pysyn mielummin merkityllä maastopyöräreitillä, sorateillä, metsäteillä ja latupohjilla. Kun alueella on paljon kävijöitä, polut kuluvat ilmankin pyöräilyä nopeasti juurakkoisiksi ja kivikkoisiksi.

Päivän lenkki oli vajaa 30 km eli 20 km vähemmän kuin edellisenä päivänä, mutta nousua oli melkein yhtä paljon.

Teijo – Mathildedal – Strömma – Mathildedal – Miilunummi – Teijo

Kategoria(t): Pyöräily | Avainsanat: , , , , ,