Kovaa tuulta Saariselällä

Kuva parvekkeelta 13. ja 15.1., tuuli eilen ja tänään pudotti paljon lumia puista

Meidän kaksi viimeistä hiihtopäivää olivat tuulisia. Tuuli puhalsi Kaunispäällä kumpanakin päivänä kovimmissa puuskissa 29 m/s ja keskituuli oli parhaimmillaan tai pahimmillaan 20 m/s. Määritelmän mukaan tämä ei kuitenkaan ollut myrsky, rajana on 21 m/s 10 min keskituuli. Ihan riittävä tuuli kuitenkin oli ja vaikutti aika paljon hiihtämiseen. Tunturiladuilta oli syytä pysyä pois, vaikka tänään nekin ajettiin, eilen ei. Pakkasta oli vain -5.

Eilen hiihdettiin luistellen Kiilopäälle ja takaisin, minä tein lisälenkkiä mennen tullen Kuutamoladun kautta. Kiilopää oli hyvä kohde paitsi siksi, että paluumatkan sai hiihtää myötätuuleen myös siksi, että siellä saa tauon ajaksi vaatteita kuivauskaappiin kuivumaan. Loistava palvelu erityisesti pakkaskeleillä. Kuiva pipo ja hanskat ovat huomattavasti mukavammat kuin märät tauon jälkeen. Kiilopäällä syötiin tällä kertaa lounas eli lohisoppaa, salaattia ja kahvia.

Paluumatka hiihdetiin jo pimeässä valolatua. Eilen puut olivat vielä pääosin lumen ja kuuran peitossa, joten maisema valoladun varressa oli hieno. Oli tarkoitus tehdä lisälenkki Prospektorin reitin kautta, mutta eihän sillä ollutkaan valoja toisin kuin muistelin. Palasin sitten Laanilaan ja kiersin koko Kuutamoladun.

Kuutamoladulla on hieno tunnelmavalaistus, mutta paikoin olisi kyllä kaivannut otsalamppua hiihtämiseen. Parhaimmillaan edellisen ja seuraavan lampun valo juuri ja juuri valaisee himmeästi ladun, mutta jossain oli lamppu palanut ja jossain valon ja varjon raja tosi terävä ja välissä ei nähnyt mitään. Parissa laskussa piti hiukan aurata, kun ei voinut olla varma, mihin latu kääntyy vai kääntyykö se ja toisaalta ettei joku luistele vastaan. Tuuli oli puhaltanut alamäissä luistelubaanan aika kovaksi, joten vauhti alamäissä oli reipas.

Kuutamoladun ja Prospektorin reitin risteys

Tänään oli vuorossa reissun viimeinen lenkki. Lähdettiin kovan tuulen takia Luton ladulle, joka olikin ainoa vielä hiihtämättä oleva auki olevista laduista. Rinteiden juurella oli mennessä kova myötätuuli, takaisin päin oli paikoin vaikea päästä eteenpäin. Metsässä tuuli ei haitannut. Ladut olivat roskaiset ja paikoin ummessa, mutta ihan hyvä oli pertsaakin hiihtää, vaikka ehkä luistelukeli olisi ollut parempi.

Luttotupa Lutto-joen varrella

Kävin vielä lenkin lopuksi valolatua Hysky-baarin kohdalla. Menomatka Kummituskämpän kohdalta vastatuuleen vei 13 min, paluu vain 8 min. Nyt odotellaan lentokentällä kotimatkaa, näyttää siltä, että tuulesta huolimatta päästään lähtemään.

Mainokset
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: ,

Oli aika hieno hiihtolenkki…

Iisakkipään ladulla

Katseltiin naisten kisa Hakunilan SM-hiihdoista ja lähdettiin sitten puolen päivän jälkeen hiihtämään. Ajoitus oli täydellinen maisemien ja valaistuksen suhteen. Oli yksi hienoimmista hiihtolenkeistä koskaan, tuollaisessa valaistuksessa ja maisemassa pääsee hiihtämään todella harvoin.

Keli ei muutenkaan huono ollut, vajaa kymmenen pakkasta, tuulta tosin oli paikoin ihan riittävästi. Minä hiihdin pertsaa, Tiina luisteli. Hiihdettiin Iisakkipään ladun kautta neljän ladun risteykseen, sieltä Rumakurun kautta Luulammelle. Ylitettiin Kiilopää ja käytiin kilometrin verran Sivakkaojan latua ennen kahvitaukoa Kiilopäällä. Paluumatka tultiin valolatua jo pimeässä.

Iisakkipäälle noustessa nähtiin tavallaan pariin kertaan auringonlasku ensin alempana rinteessä ja uudestaan vähän myöhemmin ladun korkeimmalla kohdalla. Vastakkaiseen suuntaan katsottaessa valaistus oli myös hieno, mutta ihan erilainen.

Iisakkipään ladulla ennen puurajaa

Maisemaa Iisakkipään ladun korkeimmalta kohdalta etelän suuntaan

Luulammen jälkeen oli aika tuulinen osuus, kun lähdettiin nousemaan Kiilopäälle. Lumi tuiskusi lähellä maanpintaa, mutta latu oli pääosin auki. Valaistus ja maisema olivat erilaisia alempana, rinteessä ja ylhäällä.

Kiilopään nousua Luulammen puolella

Luulampi-Kiilopää-ladun korkein kohta

Lasku Kiilopäältä oli tuulinen ja kylmä. Pätkä tasamaata oli suoraan vastatuuleen. Alarinteellä ja Sivakkaojan ladun varressa valaistus oli käsittämättömän hieno. Tiina muisteli, kun Ville Haapasalo Altai-matkallaan katseli jotain todella hienoa maisemaa ja sanoi ”Eihän tällaista ole olemassakaan!”. Tänään oli. Enpä muista tuollaista valoa koskaan nähneeni. Alla olevat kuvat on otettu reilu puolitoista tuntia auringonlaskun jälkeen, joten valon täytyy heijastua pilvien kautta.

Käsittämätön valaistus Kiilopään alarinteillä

Sivakkaojan latua

Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , ,

Tukikohdan vaihto Kiilopäältä Saariselälle

Eilen Ahopään rinteessä oli sumuista

Meillä oli eilen tukikohdan vaihtopäivä. Siirryttiin Kiilopäältä latuverkoston toiseen reunaan Saariselälle tuttuun kämppään loppuajaksi. Tiinalla oli eilen lyhyemmän lenkin päivä, joten hän hypäsi lentokenttäbussin kytiin ja toi tavarat Saariselälle. Kyytihän on näppärä noin päin, kun Kiilopäällä bussi lähtee pihasta ja täällä Saariselänkin päässä pääsee 50 metrin päähän ovesta. Minä taas tein siirtymän hiihtämällä.

Päivä oli taas pilvinen, pakkasta -5 astetta, monin paikoin sumua ja vähän tuultakin. Edellisenä iltana oli satanut vähän lunta ja keli oli taas hiukan nihkeä. Tai ehkä se ei ollut nihkeä, minun luistelusukseni eivät vaan pelaa tuollaisessa kelissä varsinkaan hitaassa vauhdissa. Oli siis luistelulenkin vuoro, hyvähän on yksi sellainenkin tehdä, kun kerran välineet on tänne kuskannut.

Lähdin alkuun Sivakkaojan latua. Siinähän on Kiilopäältä lähtiessä aluksi nousua, mutta sitten useampi kilometri laskuvoittoista maastoa. Joskus jääkelillä siinä ei paljon tarvitse työnnellä, nyt piti hiihtää melkein koko ajan. Poroaidan portilta hiihdin takaisin Kiilopäälle ja lähdin Ahopään yli. Auringosta ei näkynyt pilkahdustakaan, mutta sumuinenkin maisema oli hieno. Eilen kontrasti oli parempi kuin toissa päivänä, joten ei ollut ongelmia laskuissa.

Sivakkaojan latua lähellä Kiilopäätä

Laanilasta jatkoin Kuutamoladulle ja Tiina tulikin vastaan sen Saariselän päässä. Siitä sitten hiihdettiin loppumatka yhdessä Piispanojalle, Onninjälkeä neljän ladun risteykseen, Hirvaskurun kautta takaisin Kuutamoladulle, Prospektorin reitin kautta Laanilaan ja lopulta Saariselälle. 38 km lenkki tuntui riittävän pitkältä. Sen jälkeen on ollutkin mukava pitää tänään suunniteltu lepopäivä ja keskittyä hiihdon katsomiseen. Tiina kävi tänäänkin hiihtämässä. Minä taas lapion puolisen tuntia hiihdon katsomisen ohessa oikopolkua pihasta pyörätielle, joka lyhentää käveltävää matkaa ladulle merkittävästi. Kun lunta on 70 senttiä, ei siitä oikein muuten kävellen pääse läpi.

Hotelli Niilanpää tulopäivänämme sunnuntaina

Kiilopäällä oltiin nyt kolmatta kertaa reilun viiden vuoden aikana tammikuussa. Kesällä on oltu pariin kertaan. Minulle Kiilopää on tuttu jo lähes kolmenkymmenen vuoden takaa muutamalta ensilumen hiihtoreissulta 80-90-lukujen taitteessa.

Suomen Latu perusti Kiilopään jo vuonna 1964, silloin nimellä Kiilopään Koulutuskeskus. Sittemmin sen nimi on ollut Kiilopään Eräkeskus, Kiilopään Tunturikeskus ja viimeisinä vuosina Suomen Latu Kiilopää. Itse opin tuntemaan paikan Kiilopään Tunturikeskuksena ja siksi taidan sitä nykyäänkin useimmiten kutsua. Kiilopään historiasta löytyy paljon Tuomo Jantusen kirjoituksia Kiilopään kiehisiä -blogista.

80-90-lukujen taitteessa monilla ensilumen hiihtoleireillä Kiilopäällä muistan hyvin Ranskan ampumahiihtäjät. Niin vuosina paikalla oli naisten joukkue, joka valmistautui omiin Albertvillen olympialaisiinsa 1992. Niissä kisoissa Ranskan naiset voittivat viestin. Tuomo Jantunen kertoo Kiilopään kiehisiä -blogissa, että ranskalaiset olivat Kiilopäällä ensimmäistä kertaa jo vuonna 1979. Alkuun ei kuulemma ollut edes ampumapaikkaa, mutta seuraavaksi vuodeksi se oli jo tehty. Ranskalaiset olivat arvostaneet paikan rauhallisuutta verrattuna Muonioon. Nykyisinhän vanhaa ampumapaikkaa ei Kiilopäällä enää ole.

Muuten Kiilopää on nykyään aika samanlainen kuin se oli 90-luvun alussa, vaikka toki uuttakin on tehty. Miksipä hyvää pitäisi liikaa muuttaa. Majoituskapasiteettia on tullut lisää mökkeinä ja rivitalohuoneistoina. Kuurakaltio, savusauna ja avanto, ovat ”uusia”. Tuo ”uusi” tarkoittaa tässä sitä, että savusauna on otettu käyttöön vuonna 1998.

Myös asiakaskunta on muuttunut, vaikka siihen toki vaikuttaa vuodenaika. Kun olimme Kiilopäällä tammikuussa 2012, ensimmäiset päivät oli tosi hiljaista, mutta lopussa tuli paljon ulkomaalaisia. Myöhemmillä kerroilla nimenomaan ulkomaalaisia on ollut paljon, nytkin selvästi enemmän kuin suomalaisia. 80-90-luvun taitteessa ainakin ensilumen aikaan asiakaskunta muodostui lähes täysin suomalaisista hiihtäjistä. Poikkeuksena edellä mainitut ranskalaiset.

Tuolta 2012 reissulta on jäänyt mieleen erityisesti vanha saksalainen mies, jonka kanssa istuin muutamana iltana saunan lauteilla. Hän osasi jonkin verran suomea. Selvisi, että hän oli ollut Lapissa ensimmäistä kertaa syksyllä 1945 pian Lapin sodan päättymisen jälkeen. Ei kuulemma ollut kovin lämmin vastaanotto silloin Rovaniemellä.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: ,

Valkoinen maailma

Kiilopään ja Luulammen välillä latu oli hyvä, mutta latua oli vaikea nähdä

Tänään oli aamulla pakkasta vain -10 ja keli lauhtui vielä aamun aikana -5 asteeseen. Ylhäällä tunturissa oli vain pari asetta pakkasta. Tuulta ei ollut juurikaan. Tiina lähti tänään luistelusuksilla, minä jatkoin pertsaa. Keli oli tänään paljon liukkaampi kuin aiempina päivinä.

Lähdimme nousemaan Kiilopään yli kohti Luulampea. Ylhäällä oli periaattessa hyvä näkyvyys, mutta kontrasti oli sellainen, ettei latua meinannut nähdä ollenkaan. Lasku Luulammen suuntaan avotunturissa piti mennä aika varovasti, kun näki vain ladun merkkikepit, eikä osannut luottaa siihen, että ne kaikki ovat varmasti ladun vasemmalla puolella.

Laanila-Rumakuru-Luulampi välillä oli ajettu ja ajettiin huoltoajoa kelkoilla, vievät ilmeisesti puita tuville. Luistelijalle jälki oli aika ikävä, kun kelkka ja reki olivat painuneet paikoin yli viisi senttiä luistelubaanaan. Pertsan hiihtämistä se ei haitannut.

Neljän ladun risteyksessä katsottiin, että kelkat olivat menneet Laanilan suuntaan, joten lähdimme Hirvaskuruun. Sinnekin tosin oli mennyt kelkka, joka oli ajanut paikoin ladun rikki. Hirvaskuru Saariselän suuntaan on laskuvoittoista, joten ei se kelkanjälki niin haitannut tuolla pätkällä. Hirvaskurussa kulkeva puro oli vielä pääosin sula, mutta ladulla ei ollut enää jäätä tai vettä, niin kuin joskus alkutalvesta saattaa olla.

Puro Hirvaskurussa oli vielä pääosin sula

Paluumatka hiihdettiin valolatua takaisin Kiilopäälle. Tänään edes Laanilan notkossa ei ollut sen kylmempi kuin muuallakaan. Lenkki oli kahden edellispäivän tapaan reilu 27 km, mutta nyt paremman kelin takia aikaa meni vähän vähemmän.

Illalla käytiin taas savusaunassa ja avannossa Kuurakaltiossa. Tänään vesi ei tuntunut enää niin kylmältä kuin eilen. Porukkaa oli enemmän kuin eilen, välillä ei meinannut mahtua edes saunan ovesta sisään, mutta lopussa oli rauhallisempaa.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,

Toinen kirkas pakkaspäivä Kiilopäällä

Pohjoinen taivas värjäytyi violetiksi vähän ennen auringonnousua

Tänään oli taas kirkas pakkaspäivä. Pakkasta ei ollut ennusteen mukaista kymmentä astetta vaan 15-25 astetta. Tunturissa oli lämpimämpää, alle kymmenen astetta. Kylmin lämpötila lenkin varrella oli kylmyydestään kuuluisassa Laanilan notkossa, missä oli -25.

Tänään lähdettiin hiihtämään Kiilopään ylittävää latua kohti Luulampea. Tarkoitus oli kuitenkin kääntyä takaisin eikä jatkaa Luulammelle. Oletus oli, että Luulammella olisi ollut 25-30 astetta pakkasta ja tuskinpa se siitä paljon poikkesi. Runsaiden lumisateiden jäljiltä latu oli ajettu nyt Kiilopään yli, tähän saakka on ollut vain pohja. Ylempänä tunturissa oli lauhempaa ja latukin oli liukkaampi. Komeita maisemia tuolla pätkällä riitti. Ennen auringonnousua pohjoinen taivas värjäytyi violetiksi. Täällähän aurinko tähän aikaan vuodesta nousee etelästä ja myös laskee sinne.

Lumen kuvioita Kiilopää-Luulampi ladun korkeimmalla kohdalla

Tunturissa hanki kantaa, mutta se ei ole tasaista. Lumi muodostaa aallonmerkkejä, monenlaisia kuvioita, aivan kuten rantahiekka tuulisella rannalla.

Ladun korkeimmalta kohdalta käännyttiin takaisin ja laskettiin takaisin alas. Keli ei ollut liian liukas ja latu oli hyvä, joten lasku oli helppo. Joskus Vaskoolihiihdossahan tuossa laskussa mittari on näyttänyt 65 km/h, nyt vain 44 km/h. Lämpötila putosi aika lyhyellä matkalla alas laskiessa kymmenisen astetta.

Seuraavaksi lähdettiin Niilanpään suuntaan. Latu sinne ei ole vielä avattu, mutta kelkalla tehty pohja on kumminkin. Ihan hyvin siitä pääsi hiihtämään. Ylempänä tuiskulumi ja aallonmerkit olivat lähes peittäneet eilen ajetun kelkkauran. Maisemat Niilanpäässä ovat aina hienot. Tai no, ei ihan aina, viime heinä-elokuun vaihteessa vesisateessa ja sumussa tuolla pyöräillessä ei paljon maisemia näkynyt.

Tätä kai voidaan jo kutsua auringonlaskuksi, klo 12.30

Päivän pituus oli tänään tunti ja 25 minuuttia (11.35-13.00) eli päivä oli pidentynyt eilisestä 20 minuuttia.

Käännyttiin takaisin vähän ennen Niilanpään porokämppää. Paluumatka loivaan alamäkeen sujui nopeasti. Pian keskipäivän jälkeen maisema alkoi näyttää jo siltä, että ilta on tulossa.

Kiilopää nähtynä Niilanpään suunnasta

Laskettiin Tunturikeskuksen pihan poikki ja lähdettiin nousemaan Ahopäälle. Näillä pakkaskeleillä on ihan hyvä hiihtää lenkkejä niin, että pääsee äkkiä sisälle lämmittelemään, jos alkaa tulla kylmä. Ja täällä kun riittää hienoja latuja lähiympäristössäkin.

Ahopään rinteessä noustessa aurinko oli jo laskenut jonkin aikaa sitten. Valaistus oli taas erilainen. Ja kaikkiaan valaistus oli tänään ihan erilainen kuin eilen, vaikka päivät periaattessa olivat säältään hyvin samanlaisia.

Kiilopää nähtynä Ahopään rinteeltä

Ahopäältä laskettiin alas Saariselän suuntaan. Kun Ahopäällä oli tuntunut aika lämpimältä, alhaalla oli taas kylmempi. Valoladun risteyksessä keksin, että minäpä käyn Laanilan notkossa katsomassa, kuinka kylmä siellä on. Tiina lähti toiseen suuntaan eli kohti Kiilopäätä. Ei se Laanilassa käynti ihan fiksu ollut, kun matkalla huomasin, että pito alkaa olla jo vähän huono. Ilmeisesti Niilanpäässä käydessä teräväkiteinen tuiskulumi oli kuluttanut pitoja pois. No, Laanilan notkoon laskin ja kylmähän siellä oli, -25. Paluumatka 10 km Kiilopäällä oli aika pitkä, kun sukset eivät oikein pitäneet eivätkä myöskään luistaneet nihkeässä lumessa.

Valolatua lähellä Rönkönlampea

Tänäänkään ei näkynyt luistelijoiden jälkiä, luistelubaana oli kaikkialla täysin koskematon. Vaikka baana oli tänään kovempi ja vaikka se oli ehkä vähän liukkaampi, kyllä luisto luistellessa olisi ollut surkea. Tänään olisi ehkä ollut mahdollista luistella, mutta ei siinä paljon järkeä olisi ollut.

Illalla käytiin savusaunassa ja avannossa Kuurakaltiossa. Vesi on, jos mahdollista, vielä hiukan tavallista avantoa kylmempää. Virtaavassa purossa veden lämpötila on usein -1, nyt ei kyllä ollut mittaria. Saunassa oli porukkaa monesta maasta, ainakin ranskalaisia, honkongilaisia ja malesialaisia. Useimmat olivat ensimmäistä kertaa avannossa ja moni innostui käymään useampaan kertaan.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , ,

Kaamos on loppunut Kiilopäällä

Aurinko paistaa Ahopään laelle

Meidän piti olla Kiilopäällä jo eilen iltapäivällä ja ehtiä hiihtämäänkin, mutta toisin kävin. Koneen piti lähteä Helsinki-Vantaalta klo 11.45 kohti Ivaloa. Ollessamme vasta Leinelän asemalla matkalla lentokentälle kymmenen maissa, tuli tekstiviesti, että kone tulee myöhästymään. Kun pääsimme lentokentälle, monitorissa luki AY603 Ivalo klo 11.45 cancelled. Finnairin service deskillä kerrottiin, että Ivalossa ei lumipyryn takia saada kenttää auki eikä mahdollisesti saataisi koko päivänä. Pian tulikin tekstiviesti, että meidät on buukattu klo 12.20 Rovaniemelle lähtevään koneeseen ja Rovaniemeltä loppumatka taittuisi bussilla.

Saatiin voucherit, millä sai ostaa syötävää kentältä. Meinasi vaan tulla kiire käyttää ne, kun piti jo kiirehtiä Rovaniemen koneeseen. Ostettiin mm. patonkeja, jotka saatiin mukaan evääksi. Rovaniemen koneeseen päästiin sisään noin klo 12. Koneen lähtöä odotellessa katseltiin ja ihmeteltiin tietoja siitä, että Norwegianin kone klo 12.25 oli lähdössä juuri Ivaloon. Se lähtikin lopulta klo 13.02 eli tunnin ja vartin sen jälkeen, kun meidän peruutetun koneemme piti lähteä. Se laskeutui Ivaloon saman tunnin ja vartin sen jälkeen, kun meidän koneemme piti laskeutua. Muitakin koneita laskeutui sinne sen jälkeen.

Me sen sijaan istuimme Rovaniemen koneessa odottamassa matkustajia joltain toiselta lennolta. Eli muutamaa matkustajaa toiselta lennolta odotellaan täydessä koneessa kolme varttia, mutta toinen kone ei voinut odottaa reilua tuntia kentän saamiseksi auki. Lopulta kaikki olivat koneessa ja se työnnettiin irti putken päästä. Vitsailin sillä hetkellä, että nyt varmaan päästään kiitoradan päähän mistä rullataan takaisin ja kerrotaan, että kone on rikki. Näinhän meille kävi vuosia sitten Wienistä kotiin lähtiessä silloin Tyrolean Airwaysin koneessa.

Päästiin tuskin sataa metriä eteenpäin, kun pysähdyttiin. Vähän ajan päästä kapteeni kertoi yhden tietokoneen olevan jumissa. Olisiko siinä seisottu kymmenisen minuuttia, kunnes tietokone oli kunnossa ja päästiin lähtemään reilu tunti aikataulusta myöhässä. Se sama reilu tunti, jonka alkuperäisen lennon olisi pitänyt odotella päästäkseen Ivaloon. Joku ehkä kysyisi, miksi se peruutettiin eikä odotettu. Niin mekin kysyimme. Ja moni muu myös…

Rovaniemeltä bussi lähti kolmen maissa iltapäivällä kohti Ivaloa. Jäätiin pois Kiilopään tien päässä Kakslauttasessa ja pienen odottelun jälkeen saatiin taksi viimeiselle kuudelle kilometrille. Perillä Kiilopäällä oltiin puoli seitsemän maissa. Ehdittiin saunaan ja syömään.

No, sitten itse asiaan. Täällä tuli lunta lauantain ja sunnuntain aikana noin 30 cm. Tänä aamuna mittari näytti Kiilopäällä -21. Maisema oli komea katsella, mutta enemmän hiihtäneet voivat ehkä kuvitella, kuinka nihkeä on tuollainen keli. Emme pitäneet kiirettä ladulle lähtemisen kanssa, lopulta ajoitus osui vahingossa juuri oikeaan ja olimme Ahopäällä lyhyen päivän aikana. Aurinko nousi tänään klo 11.45 ja laski klo 12.50. Kaamos täällä loppui virallisesti eilen, kun aurinko nousi ensimmäistä kertaa sitten 5.12.

Aurinko korkeimmillaan Nattasten takana, kaamos on päättynyt

Kun aurinko on ylhäällä vain tunnin, koko päivä on yhtä auringonnousua ja -laskua. Värit vaihtelevat nopeasti. Vaihtelu oli vieläkin nopeampaa, kun taivaanrannassa oli joitain pilviä ja aurinko oli välillä Nattasten takana.

Matalalta paistava aurinko valaisi lumen vaaleanpunaiseksi

Lämpötila oli lenkille lähtiessä enää -15, mutta lenkin aikana se vaihteli eri maastonkohdissa paljon. Ahopäällä tuntui melkeinpä lämpöiseltä, tuulikin puhalsi takaa. Keli oli silti sielläkin varsin nihkeä.

Hiihdimme Ahopään yli Saariselkä-Kiilopää-valoladulle ja käännyimme sitä Rönkönlammen ja Kiilopään suuntaan. Valolatu oli vähän enemmän hiihdettynä ja useammin ajettuna edes hiukan liukkaampi ja kovempi. Tänään ei nähty ketään liikkeellä luistellen. Se on harvinaista, mutta tänään luistelu olisi ollut lähes mahdotonta. Ladulla suksi liukui edes hiukan, pehmeällä luistelubaanalla ei mihinkään. Poroaidan portilta hiihdettiin Kakslauttaseen. Käveltiin Kakslauttasen pihan poikki alaladulle kohti Tievaa. Se oli virhe, turistit olivat talloneet ladun ja jokinotkossa oli todella kylmä. Mittaria ei siellä nähty, mutta arvio on lähelle -30.

Tievan kohdalla oli ylempänä kankaalla taas vähän lämpöisempi, mutta Sivakkaojan varressa oli taas arviolta -25, ei kuitenkaan ihan niin kylmä kuin Kakslauttasen varressa. Lämpötila-arvio perustuu siihen, että ylempänä Sivakkalaakson ladun risteyksessä mittari näytti -21 ja se tuntui aika lämpöiseltä.

Kiilopäältä lähdettiin vielä katsomaan iltahämärää Ahopään rinteelle. Keli oli niin nihkeä nousussa, ettei noustu ylös saakka. Ihan hienoja värejä oli maisemassa sielläkin, parisen tuntia auringonlaskun jälkeen.

Vähän ennen kolmea iltapäivällä alkoi olla jo aika hämärää

Kävin vielä lopuksi kääntymässä poroaidan portilla eli siitä tuli kuuden kilometrin lisälenkki. Vaikka kello oli vasta vähän yli kolme, oli pimeää ja valot paloivat. Itse asiassa latuvalot syttyivät jo klo 13.

Saariselkä-Kiilopää valolatua poroaidan portilta Kiilopään suuntaan kolmen jälkeen iltapäivällä

Päivän lenkille tuli mittaa 28 km. Aikaa siihen meni hiukan yli kolme tuntia, mikä kuvaa hyvin hidasta keliä. Nyt illalla ennen yhdeksää mittari näyttää enää -2. Huomiselle on luvassa -10.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: ,

Keski-Tampereen sprinttiviikko: kauden loppu, alku vai molemmat

Tampereen Keskustori uuden vuoden aattoiltana

Keski-Tampereen sprinttiviikko jatkui eilen uuden vuoden aattona Tammelassa ja tänään Järvensivulla. Tällä kertaa sain jo tuloksenkin toisin kuin tiistain ensimmäisessä osakilpailussa Hatanpäällä. Siis Hatanpäällä, opin eilen, että se kuuluu sanoa Hatanpäällä, ei Hatanpäässä. Mistäpä tuonkin tietäisi, jos ei ole tamperelainen… Tiedän toki sen, että sanotaan Tampereella eikä Tampereessa, vaikka sanotaankin Salossa eikä Salolla. Mutta Hatanpää on jo vaikeampi.

Keski-Tampereen sprinttiviikko / 2. kisa / Tampereen Pyrintö / Tammelan koulu

Tällä kertaa matkustettiin Tampereelle junalla. Kotoa lähdettiin klo 8.40 ja suunnistamaan päästiin jo klo 11 jälkeen. Rautatieasemalta oli noin kilometrin kävely Tammelan koululle. Sprinttisuunnistus on siitä mukavaa, että kisapaikalle yleensä pääsee mukavasti julkisilla, metsäkisoihin harvemmin.

Oli hiukan pakkasta, liukas keli siis. Nastakengillä ei tarvinnut kuitenkaan juurikaan varoa liukkautta. Tähän aikaan vuodesta en juokse sprinttejä tai muitakaan lenkkejä kisavauhtia, varsin reippaasti kuitenkin. Kyllä siinä kunnon hiki irtosi. Kolmen kilometrin ja 19 rastin radalla sai suunnistaa koko ajan. Reitinvalintavaihtoehtoja oli mukavasti, vaikkakaan ei niissä varmasti hirmuisen suuria eroja ollut ajallisesti. Kaikkia vaihtoehtoja ei juostessa huomannut ja pöydän ääressä löytyi joiltain väleiltä vähän parempiakin vaihtoehtoja.

Rastivälillä 12-13 oli tarkoitus kadun ylityksen jälkeen kurvata vasemmalle pihojen poikki kohti rastia 13. Luultavasti siinä oli portti kiinni, kun en reittiä ”maastossa” huomannut. Ennen rastia 15 oli varmasti portti kiinni, moni siinä kävi katsomassa ja itse jopa kokeilinkin. Kiinni oli. Ei muuta kuin korttelin ympäri ja toiselta puolelta rastille.

Tammerkoski iltavalaistuksessa

Uutta vuotta ei sen enempää juhlittu, mutta käytiin kuitenkin alkuillasta kävelemässä kaupungilla. Aika hieno valaistus oli varsinkin Keskustorilla ja Tammerkosken ympäristössä. Illalla käytiin katsomassa hotellin pihalla ilotulitusta Ratinassa. Siinä meni joku pieleen muutaman raketin jälkeen ja loppuilotulitus nähtiin vasta vajaan 10 minuutin odottelun jälkeen.

Keski-Tampereen sprinttiviikko / 3. kisa / Tampereen Pyrintö / Järvensivu

Maanantain kisa suunnistettiin Järvensivulla (kaipa se on Järvensivulla, kun kerran Hatanpäälläkin…). Paikalle mentiin bussilla. Kun Tammelan maasto oli tasaista, Järvensivu oli kaikkea muuta kuin tasaista. Rata kiersi jyrkässä harjun rinteessä.

Oikeastaan päivän ainoa pummi tuli heti ykkösellä. Kun juuri koskaan edes kisoissa ei rasteja ole ollut omakotitalon pihalla, epäröin hetken jos toisenkin pihaan menemistä. Oli epäilys, että olen jossain toisessa pihassa, kun ihan kaikki ei heti täsmännyt kartan kanssa. Mutta siellä se rasti kuitenkin oli omakotitalon seinustalla.

Lähdöstä kakkoselle oli pelkkää ylämäkeä, kolmonen oli taas alhaalla, nelonen ylempänä, viitonen alhaalla jne. Kovin nousu oli kuutoselta kasille. Ennen kasia alkoi jalka jo painaa, mutta kun ylhäällä oli tasaista, oli taas helpompi juosta. Lopussa oli muutama rastiväli pelkkää alamäkeä.

Taas oli paljon hyviä reitinvalintoja tarjolla. Välillä onnistuin hyvin, välillä huonommin. Väli 7-8 taisi olla kaikista huonoin. Oiko jyrkässä rinteessä rappusten puoliväliin oli huono, siinä oli lunta aika paljon. Ehkä olisi kannattanut juosta katua kauemmaksi vasemmalle ja sieltä polkua jyrkkä nousu ylös ja vasemman kautta rastille, kuka tietää…

Oliko viikonloppu sitten suunnistuskauden loppu, alku vai molemmat, sen voi kukin mukana ollut päättää itse. Jos ajattelee kauden vaihtuvan vuoden vaihtuessa, silloinhan kausi loppui eilen ja uusi alkoi tänään.

Kaikki kolme kisaa olivat joka tapauksessa hyviä harjoituksia. Neljäskin olisi vielä tarjolla loppiaisena, mutta se jää meiltä käymättä. Paitsi hyvät kartat ja radat, erityisesti jäi mieleen kartan mittakaava 1:3000 (tänään tosin 1:3500, kun ei kuulemma muuten mahtunut A4:lle). Näkemisen kannalta, ainakin minulla, ero 1:4000 -> 1:3000 on hämmästyttävän suuri. Nelitonnista saa tihrustaa luupin kanssa, kolmetonnisen näkee ongelmitta ilmankin. 1:3000 karttoja toivoisi näkevänsä enemmän tulevaisuudessa.

Tiistaina kirjoittelin jotain uudesta Rastilippu-palvelustakin, joka on testissä sprinttiviikolla. Nyt se toimi minunkin osaltani moitteetta, mutta väliaikojen katsominen puhelimella ei ole helppoa. Paitsi iPhonella helpompaa kuin Android-puhelimella. Yksi vastaan tullut näkökohta on se, miksi meidän molempien pitää ilmoittautua erikseen, miksei sitä voisi tehdä samaan tapaan yhdellä kertaa kuin IRMA:ssa on suunnistuskaverit. Tämä vielä korostuu, kun mukaan tulee maksutoiminto. Ja meitä on vain kaksi, entäpä viisihenkinen perhe lähdössä kuntorasteille. Tuollainen suunnistuskaverit-toiminto auttaisi paljon.

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , ,