Kaksi viimeistä hiihtopäivää

Aamuaurinko Laanilan ja Ahopään risteyksen välillä sunnuntaina

Reissun kaksi viimeistä hiihtopäivää on hiihdetty ja kotiinkin jo päästy. Lauantaina oli pilvistä ja pikku pakkanen, ajoittain tuli jäätävää tihkua. Keli oli varsin hyvä. Minä hiihdin pertsaa ja Tiina luisteli niin kuin kaikki lenkit tällä reissulla. Tykkilatua hiihdettiin, minä tosin kävin kertaalleen Laanilasta Ahopään risteyksessä. Se oli ajettu kelkalla, lunta siis oli ihan mukavasti siihen nähden, kuinka lauhaa oli viikolla. Hidasta ja nihkeää se oli hiihtää tykkilatuun verrattuna.

Reilun parin tunnin hiihdon jälkeen käytiin munkkikahveilla Savottakahvilassa Laanilassa. Munkki ja kahvi maksaa 4 euroa eli hinta on noussut eurolla. Kolme euroa se on maksanut viimeiset kymmenen vuotta, joten hinnan nousu ei ole mitenkään kohtuuton, eikä muista latukahviloista pullakahveja tuohon hintaan saa. Ja vielä itse leivottuja munkkeja, ei raakapakasteita.

Savottakahvila ja Savottamuseo Laanilassa

Sunnuntaina olikin sitten kylmä ja aurinkoinen päivä. Lauantai-iltana oli satanut muutama sentti lunta. Kaikki valoladut oli saatu taas ajettua latukoneella. Tykkiladun ulkopuolelle ei parhailla suksilla kannatta lähteä, vaikka lunta pääosin onkin riittävästi. Pakkasta oli -11, Laanilan notkossa peräti -17. Keli oli siis nihkeä luistella, pertsa olisi ollut helpompaa.

Vaikka luisto oli nihkeä, hieno oli hiihtää ja katsella komeita maisemia. Poroaidalla ehdin käydä ja paluumatka vielä Kuutamoladun kautta. Iltapäivällä kun piti vielä siivota, pakata ja ajaa Rovaniemelle autojunalle, ei ehtinyt kuin reilun parin tunnin lenkin tehdä. Olisihan noita maisemia pidempäänkin katsellut, mutta seuraavalla kerralla sitten taas.

Poroaidalta Rönkönlammelle
Laanilasta Piispanojalle
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Kaksi viimeistä hiihtopäivää

Tänään näytti vähän talvisemmalta

Talitintti lumisessa puussa

Tänään maisema näytti taas muutaman päivän sumuisten kelien jälkeen vähän talvisemmalta. Yöllä ja päivälläkin lämpötila oli aavistuksen pakkasella ja hiljalleen satoi lunta. Tänä aamuna onnistuin ottamaan talitinteistä kuvia läheisessä puussa, joka oli tänään jo vähän luminen. Oraviakin oli liikeellä kaikkiaan kolme ja kaksi niistä käväisi parvekkeellakin. Yksi riekkokin nähtiin aamupalapöydästä.

Tänään oli hiihtopäivä, vaikka jo aamulla tuntui hiukan siltä, ettei ole välttämättä hyvä hiihtopäivä. Heti alkumatkasta totesin, että parempi kurvata takaisin kämpille ja säästää voimia viimeisille hiihtopäiville. Vajaan kympin verran hiihdin tasatyöntöä. Keli ei ollut hyvä, kun latu oli vähän kostea ja koko ajan siihen satoi vähän lunta. Lisäksi sauvat upposivat vähän väliä turhan syvälle ja piti varoa, etteivät mene poikki. Senkin puolesta hyvä tehdä vain lyhyt lenkki. Tiina hiihti luistellen vähän pidempään ja luisto oli mennyt huonompaan suuntaan lenkin loppua kohden.

Tykkilatu

Tykkilatu ajettiin tänään kokonaan aamulla. Vielä vähän enemmän tarvittaisiin pakkasta, jotta sauvat eivät menisi pertsaa hiihtäessä läpi.

Lähikuva talitintistä
Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Tänään näytti vähän talvisemmalta

Orava parvekkeella ja hiihtoa loskakelissä

Orava tuli katsomaan, mitä meillä oli tarjolla aamiaispöydässä

Aamu oli samanlainen kuin muutama aikaisempi: sumua, märkää, lämmintä. Tuulta oli vaihteeksi vähemmän ja se oli kääntynyt pohjoiseen. Latukameran perusteella tykkilatu oli ajettu, karttapalvelun mukaan ei. Todellisuudessa oli ajettu kilometrin pätkä lähtökodalta Kuutamoladun risteykseen. Miksi juuri se pätkä? Paras arvaus on, että ajettiin ulkomaalaisia turisteja varten. Niitä seikkaili haalarit päällä ja sukset jalassa iltapäivällä ladulla. Mutta selitystä en keksi, miksi ajettiin vain lyhyt pätkä. Tosin luistelubaana oli parempi Kuutamoladun risteyksestä Laanilaan, ajettu baana pehmeni päivän mittaan. Latu taas oli ajettuna parempi.

Luonnonlumilatua Laanilan ja Rönkönlammen välillä

Lähdettiin luistellen huonommilla suksilla tavoitteena hiihtää Kiilopäälle. Tykkilatu oli paljon parempi ja liukkaampi, mutta kyllä Kiilopäälle hyvin pääsi. Vähän oli pehmeää ja hidasta, jossain hiekkaakin, mutta ei paljon. Maisema alkaa muistuttaa huhtikuun lopun tai toukokuun alun maisemaa, pälvipaikkoja on paljon. Vai voiko niitä sanoa pälviksi marraskuussa… Paikoin on sitten toisaalta ihan hyvin vielä lunta.

Rönkönlammella lumi on jo aika vähissä

Poroaidalle luistelubaana oli kohtuullinen, vaikkakin pehmeä. Poroaidan portilta Kiilopäälle on kapeampaa baanaa ja se oli myös vielä pehmeämpää. Vielä muutamia vuosia sitten valoladut ja Laanila-Rumakuru-Luulampi-Kiilopää sekä Ahopään latu ajettiin isolla latukoneella, joka teki riittäävän leveän luistelubaanan yhdellä vedolla. Latukone oli vastaava kuin Sallassa nykyään, jälki aivan huippuluokkaa. Nykyisin Saariselkä-poroaita-väli ajetaan kahdella vedolla, jolloin myöhemmin talvella keskelle uraa muodostuu monttu ja taas keskikohdan ja ladun väliin harjanne. Siinä ei ole hyvä luistella. Muut ladut taas ajetaan pienellä koneella yhdellä vedolla, jolloin luistelubaana jää liian kapeaksi. Mittasin Kiilopään välillä baanan leveyden, se on vain 190 cm sisempien latu-urien välillä. Harva siinä pystyy luistelemaan rikkomatta latua.

Kiilopään lähellä Kiilo-ojan varren suolla vesi oli jo noussut suolle eikä lunta paljon näkynyt.

Kiilo-ojan varren suota

Kiilopäällä pidettiin tauko ja vielä toinen evästauko paluumatkalla Rönkönlammella. Lopuksi hiihdettiin vielä tykkilatua, erityisesti Laanipalon nousua, joka oli hyvässä kunnossa.

Lopuksi vielä toinen kuva aamun oravasta. Sen turkki on jo muuttunut vaaleammaksi.

Oravalla on jo talviturkki
Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Orava parvekkeella ja hiihtoa loskakelissä

Lämmin ja sumuinen keli jatkuu

Sumuinen aamu

Tänään oli jo toinen sumuinen, lauha ja tuulinen päivä. Lämpötila on vaihdellut yhden ja kolmen plusasteen välillä. Tuntuu, että tänään ei onneksi lumi ole sulanut samalla vauhdilla kuin eilen.

Tänään oli taas hiihtopäivä. Latuja ei ole ajettu kahteen päivään, mutta tykkilatua pystyy toki edelleen hiihtämään. Pari kertaa laskin myös Laanilan notkoon. Kyllä luonnonlumiladuillakin pystyisi vielä hiihtämään, kun ei parhailla suksilla lähde. Tänään hiihdettiin kuitenkin tykkilatua, minä pertsaa liisterisuksilla ja Tiina taas luistellen.

Loppuviikosta pitäisi kelin mennä parempaan suuntaan hiihdon kannalta. Toivottavasti huomenna tykkilatu jo taas ajettaisiin. Kyllä se paljon paremmaksi tulisi, vaikka hiihdettävä oli tänäänkin.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Lämmin ja sumuinen keli jatkuu

Lepopäivä Ivalossa

Ivalojoki

Tarkoitus oli pitää lepopäivä keskiviikkona, mutta kelin takia se aikaistui päivällä. On sumuinen keli ja lämmintä +3. Lumi sulaa vauhdilla. Ajettiin Ivaloon ja käytiin lounaalla Kultahipussa. Lounaspöydässä oli tarjolla mm. Inarijärven muikkuja. Kaupassakin käytiin.

Täällä on latuhuolto toistaiseksi keskeytetty lämpimän sään takia. Luonnonlumilatujen osalta sen ymmärrän, kone kaivaisi hiekkaa esiin, kun uppoaisi pehmeään ja märkään lumeen. Sen sijaan tykkilatua täällä ei ole koskaan ennen jätetty ajamatta, vaikka joskus on ollut +6 ja satanut vettä. Arvaan, että latuhuoltoon ei ole liikaa rahaa ja nyt on sopivia päiviä sitä säästää. Eiköhän tykkiladulla pysty huomenna silti hiihtämään, vaikka pinta voikin olla aika pehmeä. Hyvä kun tuli kolme päivää hiihdettyä pitkiä lenkkejä hyvässä kelissä.

Kategoria(t): Yleinen | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Lepopäivä Ivalossa

Tänään ei ollut maisemia juuri katsottavaksi

Kiilopää sumuisena päivänä

Jos oli eilen tosi hieno keli katsella maisemia ja nautiskella talvisesta luonnosta, tänään ei tarvinnut paljon maisemia katsella. Oli varsin sumuinen päivä, lämpötila hiukan plussalla, hyvä hiihtokeli silti.

Tänään hiihdettiin molemmat luistellen. Hiihdettiin valolatua Kiilopäälle kaakaolle. Tänään oli hiljaista sekä ladulla että Kiilopäällä, tosin lounasaikaan tuli porukkaa syömään. Kiilopäällä ovat hinnat hiukan nousseet sitten viime käynnin, mutta toisaalta aika pitkään olivatkin samat. Lounaan hinta on noussut 10 -> 11,90 €, pullien hinnat 2,50 -> 3,00 €, kaakao on edelleen 3 €. Päivällisen hinta näkyy olevan nyt 25 € entisen 23 € sijasta. Savusauna on nyt 15 € ja Ladun jäsenille 12 €, ennen 13/10 €. Nyt savusauna tosin on remontissa, näyttää aukeavan taas 26.11.

Uusi liikennemerkki

Täällä on uusittu latujen varsien varoitusmerkit. Kaipa tuo yllä olevan kuvan merkki tarkoittaa vaarallista tai ainakin vauhdikasta laskua. Ainakin niitä on laitettu laskujen alkuun, vaikka eipä täällä valoladuilla vaarallisia laskuja ole, muutama vauhdikas toki niin kuin tämä Laanilan notkoon laskeva laskukin.

Paluumatkalla tein vielä lisälenkin ja hiihdin lähtökodalta Laanilaan ja takaisin. Jaa, että miltä lähtökodalta. No tietysti siitä, missä vuosia sitten oli kota latujen alkupisteessä Tunturihotellin lähellä. Me kutsumme paikkaa yhä lähtökodaksi. Vähän niin kuin kotona on paikka nimeltään ”vanhan puhelinkopin luona”. Joskus 80-luvulla siinä vielä oli puhelinkoppi.

Piti vielä kaivella eiliseltä yksi Tiinan kuvaama video, kun tänään ei hienoja kuvia oikein saanut.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Tänään ei ollut maisemia juuri katsottavaksi

No nyt oli hiihtokeli kohdillaan, lokakuussa Saariselällä

Lenkin alussa Kuutamoladulla ei aurinko vielä paistanut

Tänään oli kyllä hiihtokeli kohdillaan. Eihän tämän hienompaa keliä voi olla lokakuussa, eikä oikein muutenkaan. Yöllä oli tullut 5 cm uutta lunta, pakkasta oli päivällä -6. Ladut olivat loistavassa kunnossa. Kun eilen oli tasayöntöpäivä, tänään laitoin pidot ja hiihdon kunnon pertsaa. Tiina luisteli tänäänkin.

Aamulla oli vähän sumuinen keli, mutta näytti siltä, että jossain vaiheessa voisi aurinkokin paistaa. Lähdettiin alkuun Kuutamoladulle. Sehän on ehkä raskain valoladuista, heti alkuun 50 metrin nousu. Suunnilleen Prospektorin ladun risteyksessä aurinko tuli vähäksi aikaa esiin sumupilvien takaa ja maisemahan oli heti entistäkin hienompi.

Sumu hälveni ja aurinko tuli esiin

Jo vähän alempana Piispanojalla aurinko taas jäi sumupilven taakse. Jatkettiin Laanilaan ja siitä kohti poroaitaa. Kunnolla aurinko ei paistanut, mutta valaistus vaihteli sumupilven paksuuden mukaan. Latu oli loistavassa kunnossa.

Laanilan ja poroaidan välillä

Vähän ennen poroaitaa aurinko alkoi yllättäen paistaa pilvettömältä taivaalla. Kakslauttaseen mennessä maisemat olivat tosi hienot, samoin takaisin poroaidan portille tullessa. Tiina lähti kokeilemaan, onko latu ajettu Kakslauttasesta Tievan kautta poroaidalle. Ei ollut. Sen sijaan poroaidalta pääsi jonkin matkaa Tievan ohi, sitten latu loppui yhteen tien ylitykseen.

Aurinko paistaa vielä lokakuun lopussa kohtuullisen korkealta, vaikka kaamos alkaa jo reilun kuukauden päästä. Päivän pituus on seitsemän tuntia (tänään 7 h 5 min, klo 8:20-15:25). Kuitenkin keskipäivän valossa on jotain samaa kuin kevättalven ilta-auringossa. Voi vaikka verrata kuvaan Tolosjoen pahdan juurella huhtikuun alussa 2014.

Keskipäivä, kuin kevättalven ilta-aurinko

Tievan piston jälkeen hiihdettiin Kiilopäälle. Matkalla kaikki peittyi taas sumuun eikä tunturia näkynyt ollenkaan. Vielä Kiilo-ojan kohdalla sumun takaa paistaneen auringon valo teki vedenpinnan hienon näköiseksi. Vain koskikara puuttui. Ylempänä, Kuurakaltion lähellä, on joskus nähty koskikara, joten kyllä se tällä talveaan viettää. Tänään nähtiin muuten ensimmäinen kuukkeli. Myös lapintiaisia on nähty muista Lapin linnuista.

Kiilo-oja, vain koskikara puuttui

Kiilopäällä syötiin lounas, lohikeittoa. Ja tuttujakin nähtiin. Paluumatkalla oli taas sumuisempaa, eikä aurinko enää paistanut. Tehtiin vielä lisälenkki ja kurvattiin läheltä Saariselkää uudestaan Kuutamoladulle. Prospektorin latu oli avattu tänään, pitihän sekin käydä hiihtämässä. Tänään tuli hiihdetyksi kaikki avoinna olevat ladut. Lenkille tuli mittaa 51 km, mikä on aika hyvä lenkki toisena hiihtopäivänä. Rullahiihdosta kesällä ja syksyllä on ollut suuri apu myös lumihiihtoon.

Tänään hiihdettiin kaikki auki olevat ladut vähintään kertaalleen
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa No nyt oli hiihtokeli kohdillaan, lokakuussa Saariselällä

Talven ensimmäinen hiihto Saariselällä

Maisemaa Laanilan noususta Kaunispään suuntaan

Eilen kävin ajamassa tunnin pyörälenkin kotona, lämmintä oli +11 astetta ja vähän paistoi aurinkokin. Illalla lähdettiin yöjunalla Rovaniemelle ja ajettiin tänään loppumatka Rovaniemeltä Saariselälle. Perillä oltiin puolen päivän aikaan. Hiihtämään tietysti lähdettiin ja ehdittiin hiihtää melkein koko lenkki ennen pimeän tuloa.

Saariselällä on täysi talvi, lunta on 40 cm, kaikki valoladut ovat hyvässä kunnossa ja tänään oli pakkasta 5-8 astetta. Katselin vanhoista kuvista, että ollaan täällä 30.10. jo kuudetta kertaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kuudesta kerrasta viidesti on ollut hiihdettävää. Kerran oli kyllä pakkasta ja tosi hienot kelit kävellä tunturissa, mutta hiihtämään ei päässyt, se oli vuonna 2015. Seuraavanakaan vuonna, 2016, ei ollut lunta juuri yhtään, mutta säilölumi mahdollisti hiihtämisen. Kaksi vuotta sitten, 2019, oli jopa -20 astetta pakkasta ja todella komea ja luminen keli. Nyt lunta on vielä enemmän kuin kaksi vuotta sitten, mutta keli on lauhempaa ja pilvisempää.

Hiihdettiin Kiilopäälle, mutta se aukeaa vasta huomenna syystauon jälkeen, joten tauolle ei päästy. Tiina luisteli, minä hiihdin tasatyöntöä. Kun kesällä on rullahiihtoa takana toista tuhatta kilometriä, pääosa siitä tasatyöntöä, pitihän sitä heti kokeilla, miten se sujuu lumella. Olihan se varsinkin loppumatkasta raskasta, kun Kiilopäältä takaisin lähtiessä alkoi sataa lunta. Loppumatkasta lunta alkoi olla latu-urassa jo puolisen senttiä, eikä suksi oikein luistanut.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Talven ensimmäinen hiihto Saariselällä

SM-sprintti 2021 Juvalla

Juvan leirintäalueen rannassa perjantai-iltana

Eilen kisattiin tämän vuoden SM-sprintti, tällä kertaa Juvalla. Juva ei ehkä ole niitä kaikkein todennäköisimpiä SM-sprintin järjestämispaikkoja Suomessa, tai edes sprinttikansallisen. Sen verran pieni kirkonkylä kuitenkin on kyseessä. Mutta eipä voinut kukaan ennalta suuremmin maaston tutustua, kun Google Street View toimi vain yhdellä kadulla ja valtatiellä ja nekin kuvat olivat kymmenen vuotta vanhoja. Täytyy myöntää, että vähän oli epäilyksiä, saako kylille sen kummempia sprinttivälejä kuin talon kierto oikealta tai vasemmalta. No kyllä sai, mutta olihan se ehkä vähän tavanomaista SM-sprinttiä helpompi.

Oma valmistautuminen kisoihin ei mennyt ihan putkeen. Sprinttikuntohan oli hyvällä mallilla heinä-elokuun vaihteessa Raaseporissa siitä huolimatta, että alla oli paljon rullahiihtoa ja pyöräilyä ja vain vähän juoksua. Polvi alkoi vaivata ensin Raaseporissa iltapäivän kisassa ja pahemmin Lappeenrannassa. Jalkavaivoja on viime vuosina riittänyt ja yleensä viimeisillä viikoilla on tehty aika paljon sprinttikunnon parantamiseksi. Nyt kävi ihan päinvastoin. Viimeinen kisa ennen SM-kisaa oli Lappeenrannassa kuukausi ennen, 8.8. Viimeinen suunnistus Sallassa 16.8., viimeinen juoksu (ylös Sallatunturille) 21.8.

SM-sprintin maalin tiedettiin olevan Juvan pesäpallokentällä. Oma valmistautuminen huipentui siihen, kun päätin kolme viikkoa ennen kisaa harjoitella syöksymistä kotipesään pesäpallotyyliin, maalihan varmaan olisi suunnilleen kotipesässä. Se vaan teki hiukan kipeää rullasuksilla toteutettuna asfaltilla sen jälkeen, kun suksi oli tökännyt kiveen. Syöksy oli kyllä varsin tyylipuhdas, mutta kai pesäpalloilijan osaavat sen jotenkin pehmeämmin tehdä, eivätkä treenaa sitä asfaltilla. Kyljet vähän kärsivät, onneksi ei muuta pahempaa, mutta sen se teki, että viimeiset kolme viikkoa kuluivat pyörän satulassa. Myös palautuminen vähän kärsi, kun yöllä ei kovin monessa asennossa pystynyt nukkumaan.

Ensimmäistä kertaa kokeilin juoksua lähtökynnyksellä puoli tuntia ennen starttia. Totesin, että juoksu onnistuu, vaikka toki kylkivaivaa piti koko ajan miettiä. Polvikin hiukan oireili. Suunnistajat tietävät, että jos johonkin paikkaa sattuu ja sitä pitää varoa, suunnistuksesta harvoin tulee kovin hyvää.

SM-sprintti H50K1 / Juvan Urheilupuisto / Juvan Urheilijat

Etukäteistietojen mukaan tarjolla olisi metsää peräti 30 % aamun karsintakisasta. En siitä tiedosta ollut erityisen ilahtunut. Käytännössä kuitenkin metsää oli paljon vähemmän, tuskin sitä millään radalla oli 30 % millään järkevällä reitinvalinnalla. Ykkösväli oli kuitenkin pääosin metsässä, mutta aika hyvä ura jo meni silläkin pätkällä, kun ei ollut polkua.

Kakkosvälillä tuli ensimmäinen virhe. En huomannut, että talon jo puskan välistä pääsee suoraan eli siis käytännössä rastivälin olisi voinut juosta lähes viivaa pitkin. Kierto alhaalta vasemmalta toi lisämatkaa 60 m ja vähän nousua. Varmaan siihen meni 10 sek. Oliko sitten hämärä päivä vai mikä, mutta oli koko matkan suunnattomia vaikeuksia saada kartasta selvää, vaikka mittakaava oli 1:3000.

2-3 oli kolme vaihtoehtoa, suoraan pohjoiseen nurmikkoa kadulle, tai sitten oikealta ensimmäisen tai toisen kadun kautta. Valitsin keskimmäisen, eroa tuskin oli eri reittien välillä. 3-4 ei vaihtoehtoja. Katsoin nelosella koodin väärin ja jouduin palaamaan rastille. Oikea se oli, taisi mennä 10 sek tuohon tarkastuskierrokseen.

Neloselle mennessä jo ihmettelin kartta levällään, eikö viitoselle tosiaan löydy järkevää reittiä kuin vasemmalta. Ei löytynyt. Hautausmaa oli kierrettävä vasemmalta. Lopussa oli vaihtoehtona vasemmalta kilpailukeskuksen reunaa tai oikealta. Katsoin, että reitit ovat suorakulmaisia eli ei eroa ja lähdin vasemmalta. Huomaamatta jäi pieni kulkuaukko, jonka kautta oikealta olisi päässyt oikomaan kulmia ja vähän oikaisemaan. Lopun oikea olisi ollut noin 40-50 metriä lyhyempi eli oma valinta oli 10 sekuntia hitaampi. Koko välillä siis tuli 20 sekuntia takkiin. Helppo rata ja viitosrastilla virhesaldo jo 30 sekuntia. No, mikään rata koskaan ei ole ollut niin helppo, ettenkö saisi siihen jotain koukeroa leivottua.

5-6 oli lukusia vaihtoehtoja, joilla tuskin oli juurikaan eroa. Päätin mennä kenttää ympäri oikealta ja sitten polun kautta kohti rastia. Jotenkin homma meni taas vähän pitkäksi ja käännyin kentän reunan ulkoilutieltä vasta katsomon jälkeen, kun piti kääntyä sitä ennen. Pari ihmettelypysähdystä ja lisämatka veivät ehkä 15 sekuntia.

6-7 pääsi pystyvihreällekin, onneksi harvinaista sprintissä, kun oikaisin polkujen risteyksen. 7-8 helppo talon ympäri, kunhan tajusi rastin olevan aidan takana. 8-9 suoraviivaista juoksua. 9-10 jyrkkään alamäkeen metsässä, jossa oli kyllä ura, mutta koko ajan vastaantulijoita. En saanut luettua karttaa ennen kuin ulkoilutiellä ja olinkin hetken ihan pihalla, kun en ollut nähnyt aitaa. Kymmenisen sekuntia ihmettelin ja pyörittelin karttaa ennen kuin alkoi täsmätä.

10-11 katsoin, että kentän aidan reunaa katsomon ja aidan välistä pääsee sujuvasti rastille. Ei päässyt. Tai oli sielläkin rasti, mutta oma oli vasta vähän matkan päässä. Koko katsomo piti kiertää, gepsin mukaan 25 sekunnin virhe.

Loppu puistojuoksua pesäpallokentälle. En syöksynyt kotipesään, vaikka sitä olin harjoitellutkin…

Tuosta kun laskee yhteen, aamun virhesaldoksi tuli 1.20. A-finaalipaikka jäi 12 sekunnin päähän. 1-2, 4-5 ja 10-11 voi laskea sen piikkiin, etten nähnyt karttaa. 1-2 en nähnyt pensaan ja talon välistä aukkoa, nelosella en nähnyt oikein koodia määritteistä (63 vs. 83), 4-5 en nähnyt lopun oikealta kiertävän reitin aukkoa, 10-11 en nähnyt, että katsomon ja aidan väli on umpikuja. 45 sekuntia. 35 sekuntia muusta johtuvaa.

Jos 4-5-välin huonompi reitinvalinta olisi jäänyt ainoaksi virheeksi, olisin ollut suunnistukseen tyytyväinen. Sen verran virhettä tahtoo tosiaan aina tulla, vaikka miten hyvin menisi ja rata olisi kuinka helppo. Varmaan kylkien ja polven miettiminen vaikutti keskittymiseen. Pitkä juoksutauko vaikutti juoksuun. Pitkä sprinttitauko vaikutti suunnistuksen sujuvuuteen. Mutta eihän se hyvin mennyt, ei valmistautuminen eikä varsinkaan kisa.

Maalissa kylki oli ok, polvi niin kipeä, että päätin samantien, että en juokse B-finaalia. Oletin ilman muuta, että tuolla suorituksella ei pääse lähellekään A-finaalia, vaikka tänä vuonna mukaan pääsikin entisen 30:n sijasta 40 parasta. Olisinko juossut, jos olisin päässyt A-finaalin. Tuskin. Vaikka ei voi koskaan varmasti tietää. Ei ainakaan olisi kannattanut juosta.

Kausi on ollut ihan erilainen kuin moniin vuosiin, vaikka tulos SM-sprintistä oli huono. Kunto on ollut kertaluokkaa parempi kuin vuosiin ja juoksukin oli varsin hyvää vielä elokuun alussa. Siitä piti olla hyvä saumat päästä oikein hyvään sprinttikuntoon vähän vähemmän rullahiihtämällä ja vähän enemmän juoksemalla. Toisin kävi.

Ensi kausi tulee olemaan sprintin totutusta poikkeava, kun SM-sprintti on jo toukokuun puolivälissä. Toivoa sopii, että sprinttikisoja olisi silti tasaisesti keväästä syksyyn eikä hupi loppuisi jo toukokuussa. Huhtikuun katupölykelit kun eivät ole ihan terveellisintä touhua keuhkoille juoksennella kaupunkisprinttejä, voi olla, että kisat jäävät vähiin ennen SM-kisaa. Jos kisoja ei ole SM-kisan jälkeen, voikin aloittaa samantien Lahden SM-sprintin miettimisen, se kisataan syyskuussa 2023.

Viimeinen rasti kolmospesällä
Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa SM-sprintti 2021 Juvalla

Aihkipetsi, Onkamo ja Sallan museo

Aihkipetsin lampi

Parin viimeisen päivän juttu on jäänyt kirjoittamatta kotimatkan, Jukolan katsomisen sun muun takia. Tässä se nyt kuitenkin tulee.

Reissun viimeisenä kokonaisena päivänä, perjantaina, oli sateinen päivä. Sade oli enemmänkin tihkua, mutta ison osa päivää sitä tuli. Ajoimme autolla lähelle Aihkipetsin tupaa eli ensin Kuusamon suuntaan ja Kallunkijärven kohdalta reilu 7 km metsäautotietä länteen. Tie oli parempaa kuin edellisen päivän Salmijoelle menevä. Jätettiin auto UKK-reitin ja metsätien risteykseen ja lähdettiin siitä pohjoiseen kohti Aihkipetsiä. Matkalla ylitettiin märkiä soita, joilla oli tuoreet pitkospuut, asennettu tänä kesänä. Täällä pitkospuut olivat perinteistä mallia eli kaksi pitkää lankkua pitkittäin.

Soiden jälkeen alkoi Aihkipetsin ympäristön hieno vanha metsä. Paksuja, kilpikaarnaisia mäntyjä ja keloja riitti ja maasto oli muutenkin tosi hienoa. Oli pieniä lampia, soita, kumpareita, notkoja… Tuolla alueellahan seikkailtiin suksilla huhtikuussa.

Polkua vanhassa metsässä Aihkipetsin lähellä

Lähdimme kulkemaan polkua kohti Kuusikko-Ruuhivaaraa. Tarkoituksena oli mennä jonkin matkaa ja tulla sitten takaisin tuvalle syömään eväitä. Alkumatka kuljettiin aika karussa vanhassa metsässä. Ylempänä Kuusikko-Ruuhivaaralla maisema vaihtui rehevämmäksi.

Polkua Kuusikko-Ruuhivaaralla

Polkua oli kuljettu varsin vähän, se melkeinpä hävisi varvikon sekaan. Mutta mukavahan sitä oli kulkea, kun kuluminen ei ollut tuonut esiin juurakkoa ja kivikkoa. Vähän aikaa aurinko paistoi pilviharson takaa, mutta silti satoi.

Takaisin käännyttiin Kuusikko-Ruuhivaaran pohjoisemmalta huipulta kohdasta, missä polku kääntyy itään ja lähtee laskeutumaan vaaralta. Hieno oli maisema toiseenkin suuntaan kulkea.

Aihkipetsin tupa ja puuliiteri + huussi

Tuvalla siis syötiin eväät. Keitettiin teetä, paistettiin makkarat ja syötiin eväsleipiä ja pullaa. Jos oli Kalliojärven tuvan ikkunasta hieno maisema, kuin taulu, eipä Aihkipetsin ikkunamaisema jäänyt siitä juuri jälkeen. Sadekin sopivasti loppui ja aurinko alkoi paistaa.

Maisema Aihkipetsin tuvan ikkunasta

Paluumatka kuljettiin tulomatkan reittiä soiden yli takaisin autolle.

Paluumatkalla päätettiin poiketa Onkamoon katsomaan hienoksi kehuttua maisemaa vanhan Sallatunturin suuntaan. Paikka löytyy ajamalla Hautajärventieltä 7,5 km Onkamon suuntaan ja siitä 200 metriä Ahontietä harjun rinteessä olevalle pienelle sorakuopalle. Siitä kiivetään ylös Kangasharjulle. Hieno maisema vanhan Sallatunturin suuntaan avautuu Onkamojärven yli. Matkaa tuntureille on ainoastaan reilu 15 km. Järven toinen ranta on jo rajan takana, pääosa järvestä kuitenkin Suomen puolella. Vanha Sallatunturin kolmesta huipusta (tai oikeastaan neljästä, Välitunturilla on kaksi huippua) Rohmoiva (658 m) on korkein, Sallatunturi on 636 m ja Välitunturi 604 m. Rohmoiva on siis melkein 200 metriä nykyistä Sallatunturia korkeampi.

Vanha Sallatunturi Onkamojärven takana. Tästä suunnasta huiput näkyvät vähän eri järjestyksessä kuin vaikkapa nykyiseltä Sallatunturilta: vasemmalta Rohmoiva, Sallatunturi ja kaksihuippuinen Välitunturi

Kotiinlähtöpäivänä lauantaina mökki piti luovuttaa klo 12 ja juna Kemijärveltä lähti klo 19.15. Käytiin ensin aamulla juoksemassa Sallatunturin huipulle. Ihan kunnon nousu siitä tulee, 197 metriä 1,9 km matkalla. Ylös mentiin rinteiden huoltotietä, alas tultiin maston huoltotietä ja kuntorataa.

Sallan kirkonkylässä käytiin Sallan museossa, tai tarkemmin Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museossa Sallan vanhan aseman lähellä. Museo oli hieno, oli paljon vanhoja kuvia, karttoja ja esineitä. Luonnollisesti painotus oli aika paljon juuri sota-ajassa, erityisesti talvisodassa, jonka aikana Sallan alueella käytiin kovia taisteluita. Sotien jälkeen noin puolet kunnasta ja sen kylistä jäi rajan taakse ja väestö piti asuttaa puolen kunnan alueelle. Vanha kuntakeskus Sallansuu vanhan Sallatunturin juurella korvautui Märkäjärven kylällä, joka nykyisin tunnetaan Sallan kirkonkylänä. Reilun kymmenen muun kylän asukkaille osoitettin maat aina jostain Suomen puolelle jääneestä paikasta, jolloin syntyi uusiakin kyliä.

Museon kohokohta oli 10 minuutin pätkä ensimmäisistä syöksy- ja pujotteluhiihdon SM-kisoista vuonna 1937 Salla- ja Välituntureilla. Varsinkin syöksyhiihto, nykyinen syöksylasku, oli hurjan näköistä touhua jo tuolloin. Metsään oli tehty viisi metriä leveä aukko, jota pitkin laskijat laskivat kumpuilevassa ja jyrkässä rinteessä. Elokuvan sai nähtäväksi oppaalta pyytämällä. Kannattaa pyytää ja kannattaa käydä museossa, jos Sallassa käy. Kisasta löytyy tarinaa myös Sallan Karhujen sivuilta, joka kyseiset kilpailut järjesti.

Matkalla Kemijärvellä käytiin vielä katsomassa Salpalinjan pohjoisinta bunkkerialuetta Joutsijärvellä. Yksi bunkkereista oli kunnostettu ja siellä oli vanhoja valokuvia ja esineitä.

Jukola Rovaniemellä jäi tällä kertaa juoksematta. Lähellä oltiin, kun juna pysähtyi Rovaniemellä pari tuntia ennen Jukolan lähtöä.

Kategoria(t): luonto, Yleinen | Avainsanat: , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Aihkipetsi, Onkamo ja Sallan museo