Grano Games 2021: sprintti ja pitkä

Grano Games sprintti H50 / Tampereen Pyrintö / Pyynikin kenttä

Mennyt viikonloppu oli perinteinen Jukolaa edeltävä viikonloppu, jolloin aina suunnistetaan Grano Games Tampereella. Tänä vuonna Jukola on siirretty elokuulle, mutta Grano oli normaalilla paikallaan. Perinteiseen tapaan viikonloppu alkoi sprintillä.

Tällä kertaa kilpailukeskus oli Pyynikin urheilukentällä. Tuo kenttähän ei ole mikä tahansa kenttä, vaan siellä on urheiltu vuodesta 1908. Katsomo, rakennukset ja aidat ovat 1920-luvulta. Kentällä on tehty ainakin kolme ME-tulosta: 1920 Hannes Kolehmainen 25 000 metrin juoksussa, 1928 Väinö Sipilä 30 000 metrillä ja 1930 Matti Järvinen keihäänheitossa.

Lähtö oli kartan korkeimmasta pisteestä, Pyynikin harjun rinteeltä. Kun pari viikkoa sitten Tuusulassa lähdettiin ylämäkeen, nyt sitten puolestaan alku oli alamäkeä. Suunnistus ei Tuusulassa oikein sujunut eikä se sujunut Tampereellakaan. Tuntui, että suunnistus ei sujunut, vaikka juosta olisi jaksanut kovempaakin. Jos suunnistus ei suju hitaammassakaan vauhdissa, ei varmaan kovemmassakaan.

Kolmosrasti oli omakotitalon pihassa, eikä suunnistaessa yleensä sellaisiin paikkoihin ole menemistä. Hetki piti ihmetellä, ennen kuin uskalsin mennä rastille. Neloselle oli pitkä väli. Vähän aikaa piti katsella, kunnes päätin mennä vasemmalta, siis itä-länsisuuntaisen kadun eteläreunaa. En kyllä huomannut, että yksi eteläinen poikkikatu oli jonkin matkaa kielletty. Lähdin rastilta väärään suuntaan ja valvoja pysäytti kulmalla. En kyllä luullut olevani menossa sille kadulle, jossa oli lyhyt kielletty alue, lähtösuunta vain oli väärä. Niinpä sitten meni aikaa, ennen kuin tajusin, missä olin. Samalla jostain syystä muutin suunnitelmaa ja päätin kiertääkin oikealta. Aika monta erilaista reittiä tuolle välille oli. En tiedä, mikä oli paras, mutta varmaa on, että olisi vaan pitänyt valita joku ja juosta, arpomaan jäämällä hävisi varmasti.

Huono suunnistus jatkui viitoselle, kun juoksin vasemmalta ohi aivan liian kauas. Ja kuutosella, kun etsiskelin hetken rastia väärän piharakennuksen luota. Loppumatka sitten olikin vähän parempaa suunnistusta. Kaikkiaan kuitenkin huono suoritus.

Lauantaina en lähtenyt keskimatkalle vaan kävin pyöräilemässä ja Kämmenniemen kesätorilla, joka oli auki kesän ensimmäistä lauantaita. Sehän on auki aina lauantaisin klo 10-12 syyskuulle saakka.

Grano Games pitkä matka H50 / Tampereen Pyrintö / Käpykangas, Kangasala

Sunnuntaina osallistuin pitkälle matkalle Kangasalan Käpykankaalla. Maasto oli aika perinteista pirkanmaalaista eli kivinen pohja. Risua ja hakkuita oli ehkä tavallista vähemmän ja metsä oli monin paikoin aika avointa.

Kakkoselle oli pitkä väli. Selvää oli, että kiersin tietä pitkin. Mahtoiko kukaan muukaan järven eteläpuolelta mennä, tuskin. Ainoa kysymys oli, lähteäkö rastille metsätien kääntöpaikalta hakkuun reunaa vai kiertääkö tien päähän ja sieltä ajouraa rastille. Lähdin hakkuun reunaa ja tein pienen pummin rastilla. Ehkä minun olisi kannattanut kiertää loppuun saakka.

Neloselle yritin alkuun väistää kivikkoa, mutta väistin vähän liikaakin oikealle. Ajouraa pääsi toki melkein rastille, mutta lisämatkaa tuli jonkin verran. Viitoselle tähtäsin koilliseen polulle ja sitä tielle, mutta vinoon meni ja tulinkin tielle juomapaikan eteläpuolella. Pitkä kuutosväli oli aika hankalaa juostavaa, vaikka loppupuoliskon pääsi ajouraa. Helppoa ei sekään ollut juosta. Myös välit 6-7 ja 7-8 olivat aikamoista röykkelikköä ja jälkimmäinen pusikkoakin. Menin kasille liikaa oikealle, mutta ei siitä isoa lisälenkkiä tullut.

Ysille oli vaihteeksi kivikon sijasta puuta ja risua poikittain. Rasti oli aika selkeä, samoin kymppi. Metsätien lisäksi parasta juostavaa pohjaa tarjosi notko järveä kohti kympin jälkeen. Sitä oli jopa kiva juosta. Reitti rastille 11 ei loppumatkalla ollut kovin suoraviivainen ja kävin väärällä rastillakin (jyrkänne).

Kilpailuohjeissa oli sanottu, että järvenrantasuot ovat märkiä. Niinpä päätin kiertää 12-välillä suon oikealta polkua. Alussa vaan menin liikaa oikealle, tarkoitus oli osua tielle polun kohdalla. Loput rastit löytyivät hyvin.

Kävely maalista autolle louhoksen reunaa kovassa tuulessa, metsässä kastuneena (koko yön satoi) lämpötilassa +12 oli kylmää hommaa. Jalat olivat kuitenkin olleet sen verran lujilla, että ei tehnyt mieli juosta, vaikka vilu tuli.

Kisa meni jopa paremmin kuin sprintti, vaikka metsäkisoja on juostuna viime vuosina tosi vähän ja vaikka huonopohjainen maasto ei ole minulle koskaan ollut hyvä. Suunnistuskin sujui paremmin kuin sprintissä, vaikka muutama koukku tulikin.

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Grano Games 2021: sprintti ja pitkä

Pyöräilyä Pöytiö – Salo – Kokkila – Strömma – Teijo – Muurla – Pöytiö

Voikukkapeltoa Ruotsalassa

Maanantai oli pitkän pyörälenkin päivä. Aamulla oli varsin kylmä, mutta kaikkiaan oli mukava pyöräilypäivä, aurinko paistoi melkein koko matkan. Päivän ensimmäinen etappi oli tuttu reitti Muurlan Linnamäen ohi ja Tupurin polkuja pitkin Saloon. Vaatteita piti pariin otteeseen vähentää jo ennen Linnamäkeä. Tällä kertaa pihalla tuntui paljon viileämmältä kuin matkalla, joskus on toisinkin. Tosin pitkässä ja varjoisessa Tupurin laskussa oli taas aika kylmä. Salon läpi pujottelin vähän eri reittiä kuin normaalisti suuntana Halikon kirkko.

Halikon kirkolta matka jatkui Rikalanmäen kautta kohti Vartsalaa pieniä sorateitä pitkin. Jos joku pitää Salon seutua tasaisena, sitä se ei todellakaan ole. Pienemmillä teillä riittää mäkiä vaikka muille jakaa. Vartsala on erikoinen paikka. Viimeisen päälle hoidetut pihat, kauniit talot, jotenkin tuntuu, että paikka olisi paljon etelämpänä. Vartsalassa oli ensimmäinen evästauko kahden tunnin ajon jälkeen. Lyhyen tauon jälkeen oli reilu 5 km Kokkilan lossille, jossa tuli uusi tauko, kun lossi oli juuri lähtenyt.

Vartsala-Kokkila

Vartsalan ja Kokkilan välillä etelärintessä kukki paljon metsämansikoita ja jollain kalliolla oli jo keto-orvokkejakin kukassa. Alkumatkasta kuului ja näkyi monia kesäisiä lintuja, mm. pensaskerttu, ruokokerttunen, tervapääsky, punavarpunen, keltavästäräkki sekä räystäs- ja haarapääsky.

Kokkilan lossi

Reilun vartin odottelun jälkeen lossilla pääsi viidessä minuutissa salmen yli Kemiönsaaren puolelle. Tai itse asiassa toinenkin puoli on Saloa, vaikkakin saaren nimi on Kemiö. Salon ja Kemiönsaaren kunnan välinen raja kulkee Kiilan pohjoispuolelta.

Lossilta ajoin Angelniemen kirkolle ja sieltä edelleen metsäteitä ja polkuja pitkin Sapalahden kautta kohti Kiilaa. Välillä oli hyvää soratietä, välillä karkeaa sepeliä metsätiellä ja välillä hienoa polkua. Ja mäkiä.

Polkua välillä Angelniemi-Sapalahti

Kiilassa on Westersin puutarha ja kahvila. Se vaan ei ollut auki. En kyllä laskenutkaan sen varaan. Pitävät taas kesämmällä auki ainakin viikonloppuisin. On muuten hieno puutarha, kannattaa käydä joskus tutustumassa. Kiilan jälkeen oli muutama kilometri maantietä, kunnes poikkesin kohti Måsaa. Måsan ja Stenbrottetin välille oli karttaan merkitty polku. Jossain kartan polut ovat hyvinkin ajettavia, jossain taas eivät. Tämä oli siltä väliltä, ajettavaa mutta hidasta ja raskasta. Hienoa metsää kylläkin.

Polkua Måsan ja Stenbrottetin välillä

Jatko oli parempaa soratietä Kalkkilan ja Dalbyn kautta Strömmaan. Ennen Kalkkilaa pysähdyin taas syömään eväsleipää. Neljä tuntia oli takana. Kalkkilassa huuteli käenpiika. Rannikkoreitti Strömmasta Mathildedalin kautta Teijoon oli vanhastaan tuttua. Ensin mukavaa ja helposti ajettavaa polkua, sitten todella mäkistä soratietä ja vähän asfalttia. Maisematiellä tein pummin ja kiipesin väärää tietä mäen päälle tien päähän. Ei siinä muu auttanut, kuin palata takaisin alas.

Meri-Teijon Maisematie

Meri-Teijo golfista oli tosi pitkä nousu ja sitten pitkä lasku Teijon kirkolle. Päivän ainoa auki oleva taukopaikka oli Teijon kyläkauppa. Jätski, limppari ja suklaa maistui terassilla. Oli mukava istua selkänojallisessa tuolissa viiden tunnin ajon jälkeen.

Tauon jälkeen ajoin Teijon masuunin kautta. Hieno paikka, en ole ennen käyny, mennyt aina kirkon vierestä. Taas pätkä asfalttitietä, ihan juuri laitettu uusi asfaltti, kohti Saloa. Kirjakkalan kohdalla poikkesin taas soratielle ja ajoin Lehmijärvelle. Tuo väli on hienoa osuutta, hyvää polkua ja metsätietä. Lehmijärveltä laskeuduin Pohjankylään ja kun pätkä radanvartta oli ajettu Saloon päin, sai hetken aikaa kiivetä ylös Kavilannummelle. Sinne osui päivän viimeinen evästauko kuuden tunnin ajon jälkeen.

Kavilannumelta jatkoin kohti Pullolaa ja Ristinummea, johon taisi osua päivän reitin korkein kohta. Pullolassa näytti hetken siltä, että voisi tulla sadekuuro. Muutama pisara taisi tulla Muurlan jälkeen, ei muuta.

Maalaismaisemaa Pullolassa

Ajoin lähelle Muurlan kauppaa ja loppumatkan Ylisjärven länsipuolelta pohjoiseen. Viimeiset kilometrit olivat samaa reittiä kuin aamulla.

Lenkistä tuli pitkä, 124 km. Ajoaika oli vajaa seitsemän ja puoli tuntia. Reitistä 28 km oli asfalttia, loppu soratietä ja polkua. Nousua reilu 1200 metriä eli ei se Salon seutu todellakaan ole pelkkää tasaista savimaata. Alla profiili, jonka korkeusasteikon metrit eivät ihan täysin pidä ihan paikkansa, ja sen alla reittikartta.

Reittiprofiili
Kategoria(t): Pyöräily | Avainsanat: , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Pyöräilyä Pöytiö – Salo – Kokkila – Strömma – Teijo – Muurla – Pöytiö

Kevätilta Rantamossa

Hanhipelto: valkoposki- ja tundrahanhia, taitaa olla seassa joku metsähanhikin

Kävin eilen illalla Rantamossa Tuusulassa ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Ainakin hanhia oli paljon. Jo heti, kun kaivoin esiin kiikaria ja kameraa, sadoittain hanhia lensi yli. Mutta kyllä niitä sadoittain jäi pellollekin. Joku oli Tiiran mukaan vähän myöhemmin illalla laskenut 1500 valkoposkihanhea, 700 tundrahanhea ja 10 metsähanhea.

Tundrahanhia tulvapellolla
Valkoposkihanhia tulvapellolla

Itse Rantamon altailla oli aika vähän lintuja, lähinnä haapanoita. Laulujoutsenpariskunta yrittää taas pesintää saarella. Muutama kalatiira oli kalastamassa.

Valkoposkihanhia

Valkoposkihanhi oli tällä kertaa runsain hanhilaji. Nämä hanhet eivät ole niitä cityhanhia, joita nykyään laiduntaa laumoittain kaupunkien nurmikoilla. Nämä ovat matkalla arktiselle tundalle Barentsinmeren ympäristöön. Sama laji kumminkin.

Olipa paikalla myös meriharakka, tjeld. Sehän pesii merenrannoilla ja saaristossa, mutta on niitä levinnyt vähän järvillekin. Liekö tämä ollut muuttomatkalla vai aikooko se jäädä Tuusulanjärvelle.

Meriharakka (tjeld)

Retken lopussa pääsi kuvaan vielä yksi rusakkokin.

Rusakko
Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Kevätilta Rantamossa

Kaksi viimeistä hiihtoaamua ja yhteenveto Sallasta ja Sallan laduista

Kevään viimeinen hiihtolenkki edennyt Siskellammen kohdalle

Maanantaina ja tiistaina 19.-20.2.2021 olivat tämän kevään viimeiset hiihtoaamut. Sallassa maanantaiyönä oli reilusti pakkasta ja ohjelmassa oli hankihiihtoa aikaisin aamulla, lähtö klo 7. Alkumatka taittui tunturin ympäri kiertävää latua lähelle Itäkotaa. Nousussa oli jo pari paikkaa puhki, aurinko oli paistanut rinteeseen ja sulattanut lumet jyrkistä kohdista. Pääosin nousu on varjoinen ja lumi kestää varmasti pitkään.

Tarkoitus oli ainakin aluksi hiihtää Tunturilampien ympäristössä. Jonkinlainen ajatus oli kiertää Tunturikumpu pohjoisen kautta Lehtovaaranjängälle, mutta jo lyhyt matka pohjoiselta Tunturilammelta eteenpäin osoitti, että hanki ei ole riittävän vahvaa metsässä ja toisaalta metsä oli turhan tiheää. Jännä, että vesistöjen nimi on Tunturilammit eikä Tunturijärvet. Pohjoisempi on halkaisijaltaan 400 metriä, eteläisempi pituudeltaan kilometrin. Kyllä ne minusta järviä ovat. Mutta ehkä Sallan suunnalla pieniä järviäkin kutsutaan lammiksi. Toisaalta täällä puroja kutsutaan joiksi, kun taas Inarissa vastaavat virtaavat vesistöt ovat ojia. Ja jossain päin Suomea puroja.

Eteläisemmältä Tunturilammelta pääsi pääosin soita pitkin kymmenisen metriä alempana olevalle Lehtojängälle. Kaipa jänkä taipuu jängälle eikä jänkälle. Vaikka jonkun mielestähän se taipuu tietysti jänkhälle. Lehtovaaranjängälle siis pääsi, mutta Tunturikummun eteläpuolelta. Se oli hieno suo hangella hiihtämiseen. Keskellä oli paljon avosuota ja reunoilla sai pujotella puiden seassa. Pari kilometriä pitkä, reilu puoli kilometriä leveä. Käpytikka rummutti jossain keloa hiljaisessa aamussa, ääni oli uskomattoman kova ja kuuluva.

Suon eteläosasta pääsi pujottelemaan alas Kaunisharjun ladulle. Mökille palasin Poropuiston kautta pitkin Harjuladuksi ja Lähdeladuksi risitittyjä latuja. Harjulatu sai nimestä siitä, kun se kulkee hienossa harjumaastossa, Kontiokankaanharjulla. Lähdeladun nimi taas tuli siitä, että sen varressa on Sotkan Ämmin lähde. Muitakin nimiä laduille syntyi, kun niillä ei virallisia nimiä ollut: Hangasselän latu, Siskellammen latu, Lassin laavun latu, Marjavaaran latu.

Hankihiihdon reittikartta 19.4.2021

Viimeisenä aamuna lenkki suuntautui Lähde- ja Harjulatujen sekä Siskellammen ladun kautta Ruuhitunturin kahvilalle ja sieltä Hangasjärven kautta takaisin. Latu oli ajettu jo edellisenä iltana ja se oli melkoisen kova aikaisin aamulla, vaikka lämpötila oli käynyt vain hiukan pakkasella. Jutun alussa on kuva tuolta aamulta Siskellammen läheltä. Ruuhitunturin lasku oli vielä aamulla puoli yhdeksän tienoilla niin kova, että katsoin parhaaksi juosta alas jyrkimmän 600 metrin osuuden. En raaskinut aurata hyvien suksien kantteja pilalle ja toisaalta suoraa laskien vauhti olisi kiihtynyt turhan kovaksi. Kun ei sitä mäkeä viitsi useimmilla keleillä laskea matalassa laskuasennossa, saati sitten jääkelillä. Jännä, kun mielikuva Ruuhitunturin laskusta 32 vuoden takaa oli sellainen, että hyvällä kelillä olisi saanut laskea koko neljä kilometriä yhteenmenoon, eikä siinä olisi ollut liian kovavauhtisia kohtia. Ehkä linjaus oli silloin toinen ja ehkä nuorempana uskalsi. Eivätkä tietysti sen ajan suksetkaan olleen ihan niin liukkaita. Nyt ylempänä oli pieni nousu ja alaosa tosiaan huomattavan vauhdikas.

Hangasjärvi

Poikkesin vielä Hangasjärven laavulla syömässä vähän eväitä. Kevään viimeisen hiihtolenkin viimeinen tauko. Hangasjärven jäälle oli jo alkanut ilmestyä tummia alueita eli kevät etenee. Pari päivää aikaisemmin se oli ollut vielä ihan valkoinen. 24.4. Sallassa näkyy sataneet 20 cm uutta lunta!

Kevään viimeinen lenkki oli 22 km, koko talven hiihtokilometrimäärä 2720 km. Talvi oli siis oikein hyvä. Hiukan parempaa alkutalvea joulukuussa olisi tarvittu, että 3000 km olisi mennyt rikki. Tammikuun puolivälistä alkaen talvi oli etelässäkin tosi hyvä, tosin paljon oli nihkeitä ja pehmeitä kelejä eli helpolla eivät kilometrit kertyneet ennen helmikuun loppua.

Vajaan kahden viikon reissu Sallaan päättyi tiistaina ajolla Rovaniemelle ja autojunalla kotiin. Menomatka onnistui Kemijärvelle, mutta sinne menee autojuna vai kahdesti viikossa. Kemijärveltä on Sallatunturille matkaa 70 km, Rovaniemeltä 160 km.

Salla valikoitui kohteeksi vähän sattumalta, kun vain reilua viikkoa ennen lähtöä varatessa piti mennä sinne mihin pääsi. Sallassa sattui olemaan sopiva mökki vapaana, ei sielläkään niitä kovin paljon ollut pääsiäisen jälkeen. Olin ollut Sallassa viikon hiihtämässä isän kanssa vuonna 1989, mutta sen jälkeen matkat ovat suuntautuneet Leville, Saariselälle, Ylläkselle, Muonioon ja Kilpisjärvelle. Yli 15 vuoden ajan aina Leville, viimeisen 10 vuoden aikana useimmin Saariselälle.

On Salla kyllä ollut välillä mielessä, mutta ehkä latujen kunnostussysteemi on vähän epäilyttänyt. Latuverkostohan on jaettu kolmeen lohkoon: Sallatunturin ympäristö, Salla ja Ruuhitunturi. Kukin lohko ajetaan kaksi kertaa viikossa, lauantaina ei mitään. Lumisateet sekoittavat systeemiä eli on päiviä, jolloin ajetaan kaikki ladut ja sitten seuraavana ei mitään. Pelko huonokuntoisista laduista osoittautui kuitenkin täysin vääräksi. Ensinnäkin lauantaita ja lumisateeseen liittyviä poikkeuksia lukuunottamatta joka päivä on ajettuja latuja. Toiseksi, hiihtäjiä on niin paljon vähemmän kuin isoissa hiihtokeskuksissa, että ladut eivät kulu. Levillä ja Saariselällähän latu ja luistelubaana voivat olla tosi kuluneita jo ennen puolta päivää, vaikka ladut ajetaan aamuisin. Ainakaan tällä reissulla ei latujen kanssa ollut ongelmia, päinvastoin, ne olivat aina ajon jälkeen niin viimeisen päälle hyviä kuin ladut vain voivat olla. Isolla koneella ajettuja, yhdellä vedolla kaksi latua ja riittävän leveä luistelubaana.

Itse latureitit ja maisemathan Sallassa ovat todella hienot. Ihan vastaavaa ei juurikaan löydy Suomesta. Todella pitkiä nousuja, joissa nousukulma ja suunta vaihtelevat koko ajan. Rinnesoita, joita harvasta paikasta löytyy Suomesta. Paljon kynttiläkuusia. Hienoa oli nyt ja erityisen hienolta maisemat näyttävät kuvissa silloin, kun kynttiläkuuset ovat tykkylumen peitossa. Korkeuserot ovat isoja, isoimmat nousut ovat 200-metrisiä ja paljon löytyy 100-150-metrisiä. Nousut ja laskut ovat pääosin loivia, mutta kun laskut ovat pitkiä, vauhti kyllä hyvällä kelillä nousee todella kovaksi.

Jos tykkää mäistä, sekä ylä- että ala., Salla on oikea kohde hiihtoreissulle. Jos taas ei tykkää ja on arka laskemaan, ehkä joku toinen paikka on parempi. Helppoja latuja ei juurikaan löydy. Toki Sallatunturin ja Sallan kirkonkylän välinen valolatu on pääosin helppo, mutta on siinäkin muutamia varsin reippaita laskuja. Ehkä tasaisin osuus on Sallatunturin juurelta parin kilometrin pätkä Kaunisharjun suuntaan.

Sallatunturi on hyvin rauhallinen paikka. Kuka siitä tykkää, voin lämpimästi suositella. Kuka taas tykkää levimäisestä menosta, kannattanee mennä muualle.

Sallatunturilla majoitus keskittyy lähelle tunturia. Sallatunturin Tuvat oli hyvä majapaikka, kun kullekin kolmelle latulohkolle pääsi parin sadan metrin kävelyllä.

Kun laittaa ruoat itse mökillä, täytyy käydä kaupassa. Kauppaa Sallatunturilla ei ole, lähin kauppa on Sallan kirkonkylässä 10 km päässä. Auto on siis hyvä olla matkassa tai sitten täytyy hiihtää kauppaan, mahdotonta sekään ei toki oli, aika lähelle pääsee latua pitkin.

Sallassa on leipomo nimeltään Kursulainen. Tuotevalikoima on varsin laaja ja ainakin S-Market Erätulessa oli hyvä valikoima leipää ja pullaa. Itse leipomo on Kursun kylässä Kemijärven suuntaan. Testatuksi tuli useita eri ruisleipiä, kauralimppu ja pullapitko. Kaikki olivat oikein hyviä, mutta kauralimppu saa erityismaininnan. Se on kyllä valittava Suomen parhaaksi vaaleaksi leiväksi, ohittaa salolaisen Kuiron leipomon Konttileivän. Kursulaisen kauralimppu sisältää monenlaisia siemeniä, muistuttaa aika paljon norjalaista grovbrödiä. Ruisleivät olivat hyviä, mutta eivät ihan yllä omalla asteikolla Top5-listalle. Pullapitko oli hyvää.

Salla siis sattumalta valikoitui kohteeksi, mutta sitä se ei enää seuraavalla kerralla tee. Ei taatusti menee 32 vuotta ennen seuraavaa kertaa, se tulee varmasti hyvinkin nopeasti. Kyllähän Sallaan täytyy päästä uudelleen.

Alla listattuna reissun aiemmat jutut:

Salla – keskellä ei mitään

Hiihtoa Kaunisharju-Ruuhitunturi-Salla

Tänään ei Sallassa maisemia katseltu

Viikon paras hiihtokeli Sallassa

Maisemia Sallatunturin laelta ennen auringonlaskua

Sallan ladut: 3 x Ruuhitunturi

Aihkipetsi ja Ruuhitunturin kahvila

Kalliojärvi ja Sallan kirkonkylän ladut

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Kaksi viimeistä hiihtoaamua ja yhteenveto Sallasta ja Sallan laduista

Kalliojärvi ja Sallan kirkonkylän ladut

Hiihtämätön latu Kalliojärvelle

Klo 6 aamulla oli pakkasta -6, mutta aamu lämpeni tosi nopeasti. Tänään oli vuorossa Sallan latulohkon kunnostus, mutta lisäksi oli ajettu Sallatunturin ja Kaunisharjun ympäristön ladut. Suunnitelmissa oli käydä hiihtämässä Sallassa muutamia vielä hiihtämättömiä pätkiä. Heti alkumatkasta kohti Lassin laavua oli 12 järripeipon parvi. Niitä ei kovin paljon ole vielä Lapissa saakka nähty.

Kun hanki vielä aamulla kantoi, oli mahdollisuus käydä hiihtämässä hangella Kalliojärvellä. Maisema olikin hienoa sekä Kalliojärvellä, Kaivosjärvellä ja Rytijärvellä ja niiden reunojen soilla. Välissä oli komeita harjuja.

Kalliojärveltä eteenpäin lähtiessä hangen pinta alkoi jo pehmetä. Ladun pintakin alkoi jo kostua varsinkin Marjavaaran nousussa. Pitkässä laskussa varjon puolella keli oli edelleen tosi liukas. Hiihdin Ratiskaviidan lenkin vastapäivään Ratiskan laavulle. Huomasin, että olin yhden osuuden hiihtänyt kahdella aiemmalla kerralla väärään suuntaan, ilmankos ensimmäisellä kerralla laskussa oli aivan kauhea mutka, josta hädin tuskin sai sukset kääntymään. Oikeaan suuntaan menessä ei ongelmia ollut, vaikka todella vauhdikas lasku oli siihenkin suuntaan.

Evästauko oli Ratiskan laavulla, jyrkän mäen juurella suon reunassa. Keli alkoi tässä vaiheessa oli jo monin paikoin aika märkä. Tässä vaiheessa päätin luopua piposta, kun olin aamulla muistanut laittaa siltä varalta aurinkorasvaa otsaankin. Lämmintä tänään oli iltapäivällä noin +12 astetta.

Hiihtämättä oli vielä kolme pistolatua, joista keskustan itäpuolisen piston päätin jättää hiihtämättä, se näytti jo aika huonolta ja likaiselta, mitä kauppareissulla latua näki tienylityksen kohdalta. Sen sijaan Tampion ja Petäjämaan ladut tuli hiihdettyä. Täällä on kyllä hyvin suunniteltu ladut, kun nuo kaksi pistolatua menivät aivan omakotitaloalueen reunaan. Ei ole asukkailla pitkä matka kävellä kotoa ladulle.

Tampion latu

Paluumatkalla Ratiskaviidan suon reunaa vastatuuleen hiihtäessä, kun luisto oli hirvittävän huono, kävi mielessä, että tällaistako loppumatka Sallatunturille on, kahdeksan kilometriä. Ei onneksi ollut. Vastatuuli ei muualla osunut niin suoraan ja välillä oli liukkaanpaakin keliä varjopaikoissa.

Sallatunturin juurelle tullessa oli vaihtoehtona hiihtää suoraan mökille tai kiertää tunturi. Tietysti tunturi kannatti kiertää, koska silloin ei ollut yhtään tienylitystä. Paitsi, että oli yksi. Lyhyemmällä reitille olisi ollut kolme. Lisäksi tunturin ympäri oli heti alkuun sadan metrin nousu ja se oli viisi kilometriä pidempi. Mitäpä sitä ei tekisi, välttääkseen ottamasta kaksi kertaa sukset pois jalasta… Alarinteessä lauloi kevään ensimmäinen peippo.

Päivän toinen tauko oli Itäkodalla, itärinteiden juurella. Kyseessä on siis yhdistetty rinne- ja latukahvila. Mikäpä siinä oli juodessa kaakaota ja syödessä mokkapalaa auringonpaisteessa.

Kaakao ja mokkapala Itäkodalla

Loppumatka tunturin ympäri ja kuntoradan kautta olikin pääosin alamäkeä. Päivän lenkki oli 52 km. Nousua oli tänään noin puoli kilometriä eli reitti oli profiililtaan paljon helpompi kuin Ruuhitunturin ladut. Sallan ympäristön ladut muistuttavat profiililtaan etelän latuja, useimmat mäet olivat 15-25-metrisiä. Nyt on tällä reissulla hiihdettynä vähintään kertaalleen kaikki muut ladut paitsi jo mainittu pistolatu koulukeskuksesta keskustan itäpuolelle. Jääköön se seuraavaan kertaan. Sitä pitkin pääsisi aika lähelle kauppaa.

Korkeusprofiili
Reittikartta

Iltapäivällä oli taas niin lämmintä, että tarkeni t-paidassa syödä mökin terassilla. Alla olevan kuvan narsissi on kotoa tuotu. Mitähän se tykkää, kun on tottunut lämpimiin iltapäiviin ja kotona on loppuviikosta luvassa viileämpää, niin olisi tosin täälläkin.

Ulkona syömässä
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Kalliojärvi ja Sallan kirkonkylän ladut

Aihkipetsi ja Ruuhitunturin kahvila

Aihkipetsin tupa (myös nimeä Aikkipetsi käytetään)

Yöllä oli taas pakkasta ja tänä aamuna hanki kesti. Tänään, lauantaina, oli se päivä, kun latuja ei ajeta paitsi lumisateella. Suunnitelmissa oli hiihtää Aihkipetsin tuvalle, joka on normaalin latuverkoston ulkopuolella.

Alkumatka oli tuttua reittiä Hangasjärvelle ja Ruuhitunturin nousuun. Lähdin tänään matkaan Åsnesin (Mountain Race 46) tunturisuksilla. Ruuhitunturin nousussa piti vähän kokeilla, mihin tunturisukset pystyvät, alla tulos.

Siinä kohdassa, kun Ruuhitunturin nousun latu menee Lehtoaavan reunaa, reitti suuntautui suon hangelle. Hanki ei enää olisi luistelua kestänyt, mutta perinteistä laahaavaa retkihiihtoa oikein hyvin. Aihkipeitsiin menee merkitty latu, jota hoidetaan kelkalla satunnaisesti. Näin luki jossain. Se lähtee Lehtoaavan kodalta. Suunnitelmissa olisi tulla sitä pitkin takaisin ja mennä menomatka soita pitkin kiertäen. Alla olevan OneDrive-linkin takaa löytyy videopätkä siitä perinteisemmästä retkihiihdosta.

https://1drv.ms/v/s!AhwKPdt2ZIyK0mffPb-FAbtlH8iz?e=JfNt6u

Kun avosuo loppui, maasto oli melkoista pienten soiden, lampien ja mäkien mosaiikkia. Siellä piti todella suunnistaa, joten turhaan ei ole kartta kädessä juostu kuusivuotiaasta alkaen. Maasto oli samalla todella hienoa vanhaa metsää, eihän tuota hienompaa metsämaastoa osaa kuvitellakaan. Jos sai eilen tehdä ensimmäiset jäljet Ratiskaviidan ladulle, tänään sai miettiä, onkohan juuri tätä reittiä hiihtänyt kukaan koskaan.

Oma latu koskemattomassa maisemassa

Suora reitti viimeiseltä lammelta tuvalle näytti hankalalta, olisi ollut vaikea nousta lammen rannalta ylös. Niinpä oli parempi kiertää tuvan lounaispuolinen mäki etelän puolelta. Tällä kertaa suunnistaja osui etelän suunnasta tuvalle kuin telkkä pönttöön. Tuvassa ei ollut tupakirjan mukaan käynyt kukaan puoleentoista viikkoon. Yllättävää. Eväitä oli lämpöisempi syödä ulkona terassin penkillä kuin sisällä.

Tuvan oven yläpuolella lukee Aikkipetsi, ulkona olevassa opastaulussa Aihkipetsi. Kaipa kumpikin on oikein. Samahan täällä on Siskellampi, jota kutsutaan myös nimellä Siskelilampi.

Evästauon maisemaa Aihkipetsin tuvan terassilta

Paluumatkan suunnitelma oli tosiaan hiihtää merkittyä, kelkalla kunnostettua reittiä. Tuore kelkanjälki lähtikin tuvalta oikeaan suuntaan ja UKK-reitin punaisia merkkejäkin näkyi. Alussa oli mutkainen nousu, jota olisi ollut tosi hankala tulla alas. Ylhäällä mäellä maasto oli tosi hienoa kumpuilevaa maastoa, välissä soita ja joku lampikin. Komeita vanhoja mäntyjä. Siitä kai Aihkipetsi lienee nimensäkin saanut, aihkihan tarkoittaa vanhaa mäntyä. Sitä en kyllä tiedä, mitä petsi tarkoittaa. Alue on varsinkin Ruuhitunturin suunnasta tullessa täyttä erämaata. Kartan mukaan kyllä noin kilometri etelään menee metsäautotie, joten kesällä paikka on aika helposti saavutettavissa vaikkapa pyörällä metsätien kautta.

Kelkkauraa Aihkipetsistä Ruuhitunturin suuntaan

Tasan kilometrin jälkeen kelkkaura kääntyi itään, viitassa luki Poropuisto. Länteen oli viitta Ruuhitunturille, sinne suuntaan meni lumen peittämä, juuri ja juuri havaittavissa oleva kelkkaura. Suoraan meni kesäpolku ylös vaaran rinnettä. Punaisia merkkejä oli tosi harvassa. Jos kelkkauraa ei olisi nähnyt, eivät merkit olisi riittäneet reitin seuraamiseen. No, ei hätää, suunnistustaito ei ole kadonnut.

Ura oli kantava, mutta siinä oli aika raskas hiihtää, kun märkää lunta oli 10 cm pinnassa. Arvelin, että kun reitti tulee avosuon reunaan, menojäljet eivät voi olla kaukana suolla. Ne näkyivätkin vain 30 metrin päässä. Samassa kohdassa lumi peitti kelkkauran niin, ettei sitä enää olisi pystynyt seuraamaan. Avosuolla oli helpompi hiihtää, sinne siis, menomatkan ladulle. Matka taittui jonkin matkaa myös kelkkareitin reunaa ja loppu Lehtoaavalle metsän läpi hankea pitkin. Yhä se kantoi, ei pinta, mutta vähän syvemmällä oleva kova hanki.

Siitä, mistä reitti Aihkipetsiin lähtee, lähti muutamat suksen jäljet, mutta kaikki olivat kääntyneet pian takaisin. Varmaankin enimmäinen oli mennyt vähän matkaa ja todennut, että ura on ummessa ja kääntynyt takaisin. Seuraava on sitten luullut, että sinne menee latu.

Reittikartta Lehtoaavan ja Aihkipeitsin välillä

Lehtoaavalla pääsi taas latukoneladulle, mutta ei sukset kyllä siinä luistaneet yhtään paremmin kuin hangellakaan. Seuraavaksi oli vuodossa munkki ja kaakao Ruuhitunturin kahvilassa, josta eilisessä jutussa jo vähän kerrottiin. Tänään oli vapaana aurinkoinen ulkopaikka. Lämmintä +10, auringossa varmaankin +20, tuuli ei osunut.

Munkkia ja kaakaota Ruuhitunturin kahvilan terassilla
Ruuhitunturin kahvila sisältä
Ruuhitunturin kahvila

Loppumatka olikin sitten pääosin alamäkeä. Ruuhitunturin laskussa ei tällä kertaa vauhti päätä huimannut. Oli mahdollisuus jopa pysähtyä ihailemaan maisemia.

Ruuhitunturin lasku, taustalla näkyy Sallatunturi

Hangasjärven rannalla oli lämpömittari, joka näytti lämpötilaksi auringossa +24 astetta. Samaan aikaan virallinen lukema Sallassa oli +11. Lenkin jälkeen pystyi syömään mökin terassilla. Ei nyt ihan t-paidassa, mutta melkein kuitenkin.

Tänään ei kilometrejä kertynyt kuin 24, mutta siitä puolet oli latuverkoston ulkopuolella. Hyvä ja pitkä ulkoilupäivä tästäkin tuli. Sopivasti erilainen kuin eilinen kuuden tunnin lenkki luistellen.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Aihkipetsi ja Ruuhitunturin kahvila

Sallan ladut: 3 x Ruuhitunturi

Ratiskaviidan ladulle sai tehdä aamulla ensimmäiset jäljet

Tälle päivälle oli suunniteltu pitkä lenkki ja pitkähän siitä tosiaan tuli. Eilen illalla näkyi latutilannekartasta, että latukone oli ryhtynyt kunnostamaan tämän päivän kunnostusvuorossa olevia Ruuhitunturin alueen latuja. En nyt välttämättä ollut siitä kovin ilahtunut. Kun eilen oli iltapäivällä +8 ja paistoi aurinko ja yöllä oli -3, se tietäisi aamulla kivikovia latuja. Toinen puoli asiasta toki on, että illalla ajamalla ladut pysyvät hyvinä pidempään päivällä.

Aamulla huomasin, että myös latu Sallaan oli ajettu. Kartasta näkee, jos latu on ajettu 0-12 tuntia sitten, mutta ei tarkemmin. Kävin katsomassa ja totesin, että latu oli tosi hyvä, ei voinut olla illalla ajettu. Myöhemmin selvisikin, että Sallan lenkki oli ajettu yöllä, olisiko tullut valmiiksi joskus kolmen aikoihin. Päätin lähteä kiertämään ensin sen ja ajattelin, että Ruuhitunturin ladut ehtisivät sen aikana hiukan pehmentyä.

Menomatkalla Sallaan on näillä keleillä viisi sellaista tienylitystä, joissa pitää ottaa sukset jalasta. Parissa muussa pian. Kolme ensimmäistä tietä on melkeinpä ensimmäisellä kilometrillä ennen Keselmäjärveä. Keselmäjärven rannassa kuulin kevään ensimmäisen järripeipon. Linnut olivat muutenkin enemmän laulutuulella, kun täälläkin alkaa kevät edetä.

Sallassa Ratiskaviidan ladulla ja edelleen Kalliojärvelle saakka sai tehdä ensimmäiset jäljet luistelubaanalle. Kiersin nyt hiukan eri version Ratiskaviidan lenkistä kuin viikko sitten, tässä olikin varsin mukavasti korkeuseroja. Ratiskaviidasta lähdin Kalliojärven suuntaan. Sillä pätkällä on kolmikilometrinen ylämäki, joka ei tietysti näillä laduilla ole mäki eikä mikään. Nousua tuossa Marjavaaran nousussa on vajaa sata metriä. Poroja oli kulkenut ladulla latukoneen jälkeen, yhtään en kuitenkaan nähnyt.

Päätin mennä Kalliojärven yli, vaikka oli vähän epävarmaa, kestäisikö hanki luistelua. Kyllä se juuri ja juuri kesti, kun varovasti koitti mennä. Jossain rannalla rummutti palokärki, oli löytänyt varmaan jonkun kivan kelon, mistä lähti melkoisen kova ääni, kun vielä muuten oli täysin hiljaista. Joku muuten oli nähnyt Tiiran mukaan Kalliojärvellä tunturipöllön reilu viikko sitten. Sellaisen kun joskus saisi nähdä!

Kalliojärvi on hieno paikka ja ympäristö näyttää kartan perusteella hyvin mielenkiintoiselta. Siellä olisi hieno retkeillä kesällä.

Kalliojärvi

Lyhyen joenvarsiosuuden jälkeen oli vielä Kalliolammen ylitys. Siinä ei pystynyt luistelemaan, mutta sukset pysyivät hangen pinnalla, kun varovasti meni tasatyöntöä. Sauvat menivät hangesta tietysti läpi, mutta 10 cm syvyydellä oli kovempi hankikerros.

Kalliolammen jälkeen pääsin taas koneladulle. Oli käynyt juuri niin kuin arvelin, se oli juuri sen verran pehmentynyt, että siinä oli tosi hyvä luistella kohti Hangasselkää ja Ruuhitunturia.

Hangasselän latua alkuosan suomaastossa

Ensimmäinen nousu Ruuhitunturille alkoi käytännössä Kalliolammelta 287 metrin korkeudesta. Nousua Ruuhitunturin huipulle (473 m) siis kertyy hiukan vaille 200 metriä. Matkaa on 8,4 km. Ensimmäisellä nousulla käännyin alas Hangasjärven suuntaan Ruuhitunturin kahvilan pihasta eli nousua oli 50 metriä vähemmän.

Ruuhitunturin lasku

Laskin lähelle Sotkan ämmin lähdettä 245 metrin korkeuteen, laskettavaa siis riitti 5,7 km matkalla. Laskun on osiltaan varsin vauhdikas. Monelle käykin niin, että nousu ylös onnistuu, mutta sitten tulee ongelmia, kun pitäisi päästä alas.

Jatkoin Tammakkolammelle hienon harjumaaston läpi, jossa on useita jyrkkiä nousuja ja laskuja. Tammakkolammelta alkoi toinen nousu Ruuhitunturille Siskelilammin kautta. Nousu itse asiassa alkaa jo vähän aiemmin yhden harjun juurelta Kontionkankaalta, nousua tunturin huipulle tulee 220 metriä 12 km matkalla. Tuosta raskain osuus alkaa vähän Siskelilammen jälkeen, mistä noustaan sata metriä kahden kilometrin matkalla Lehtoaavalle. Näillä main latu alkoi olla aurinkoisilla paikoilla jo aika kostea. Luhta-aavalta noustaan tunturin huipulle vielä yli 70 metriä, ylhäällä on muutama tosi jyrkkä kinkama. Hiki tuli, lämmintä oli +9.

Ruuhitunturin näkötorni. Oikealla Sallatunturit ja vasemmalla Ruuhitunturin toinen huippu.

Tunturin huipulta laskin taas alas Hangasjärvelle tarkoituksena nousta takaisin ylös tauolle Ruuhitunturin kahvilaan. Kun paljon on puhuttu, että suomalaisilta hiihtäjiltä puuttuu luistelussa tarvittavaa lihaskestävyyttä ja sitä on kuulemma kovin vaikea hankkia, kun pitäisi saada hiihtää riittävän pitkiä nousuja ja niitä ei muka Suomesta löydy. No täältähän niitä riittävän pitkiä nousuja löytyy, mutta aika hiljaista on mitä kilpahiihtäjiin tulee. Ei niitä täällä näy Ruuhitunturille kapuamassa. Lihaskestävyyttähän voi myös helpossa maastossa kehittää sauvoittaluistelulla ja sitä tulee aina talven mittaa itsekin tehtyä kotiladuilla.

Päätin vähän testata omaa jalkojen lihaskestävyyttä. Se tapahtui näin. Ensin alle 49 km hiihtoa mäkisessä maastossa alkuverryttelyksi. Sitten Ruuhitunturin nousu ilman sauvoja. Oli muuten nihkeää, uuden lumen vesikeli, natina vaan kuului suksien alta. Ei se helppoa ollut, mutta ylös pääsin. 3,9 km, nousua 160 metriä, aikaa meni 25 minuuttia. Ja loppuverryttelyksi 30 km hiihtoa mäkisessä maastossa. Selvisin testistä.

Ruuhitunturin kahvila on muuten Suomen hienoin latukahvila. 420 metrin korkeudessa keskellä erämaata, upeat maisemat. Ja siellä tehdään paikan päällä munkkeja. Itse jouduin odottamaan munkkia hetken, mutta sainkin sitten niin tuoreen munkin, että sitä tuoreempi olisi taikinaa.

Tauon jälkeen kiipesin vielä kertaalleen tunturin huipulle, kolmannen kerran. Laskin alas puoliväliin ja lähdin Hangasselän latua kohti Lassin laavua. Lassin laavulla pieni evästauko ja matka jatkui kohti Sallatunturia. Reissun ensimmäinen taviokuurna lauloi puun latvassa.

Vielä oli vähän eväitä jäljellä, joten päätin mennä syömään niitä Kontiolammen rannalle Kontiokankaan laavulle. Todella hieno paikka, harjulampi korkean harjun juurella. Mittari näytti tässä vaiheessa 72 km ja ajattelin, että pitäähän se 80 km hiihtää täyteen.

Hiihdin Poropuiston kautta ja Kaunisharjun laavun ohi. Lenkin viimeinen nousu oli kolmikilometrinen nousu Tunturilammille. 70 metriä nousua kelissä, jossa suksi ei luistanut mihinkään, ei ylä- eikä alamäessä. Nousun alaosassa lauloi päivän toinen taviokuurna.

Oma mielenkiintonsa oli laskea alas. Latua ei näillä keleillä iltapäivällä kannata laskea. Se on varjopaikoissa jäässä ja auringossa aivan märkä. Sukset tökkäävät tosi rajusti, kun tulee jäisestä märkään paikkaan. Luistelubaanalla on vähän helpompaa. Mutta ei sekään helppoa ole. Välillä käy niin päin, että auringossa ei tahdo päästä mäkeä alas ja äkkiä tulee varjopaikka ja sukset singahtavat hetkessä vauhtiin niin, että tahtoo lentää selälleen.

Päivän lenkki oli 82 km, nousua noin 1200 metriä, aikaa meni vähän yli kuusi tuntia. Kierretyksi tuli suuri osa laduista vähintään kertaalleen.

Reitin korkeusprofiili
Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Sallan ladut: 3 x Ruuhitunturi

Maisemia Sallatunturin laelta ennen auringonlaskua

Vanha Sallatunturi ja korkein huippu Rohmoiva 658 m

Sallatunturin, tai oikeastaan Pienen Pyhätunturin, laelle menee talvellakin polku. Sinnehän piti eilen mennä katselemaan maisemia auringonlaskun aikoihin.

Vanha Sallatunturi on vain reilun 20 km päässä, kun itärajalle on matkaa 15 km. Tunturi siis näkyy komeasti. Sen korkein huippu on Rohmoiva, 658 km eli pari sataa metriä nykyistä Sallatunturia korkeampi.

Lähes vastakkaisessa suunnassa näkyy Ruuhitunturi, jonne hiihtolatukin menee. Kuvassa Ruuhitunturin korkeampi huippu näkyy taaempana.

Ruuhitunturi

Sallassa on pitkään ollut nopeuslaskurinne. Muistan sen hyvin edelliseltä kerralta täällä, 32 vuoden takaa. Se on sen verran jyrkkä, että jopa lähtölavalta otetusta kuvastakin tajuaa, ettei siitä ihan jokainen lähtisi laskemaan. Yleensähän kuva aina latistaa korkeuseroja. Rinteessä lasketaan myös nopeuslaskun maailman cupin kisoja, suurin nopeus on ollut vuoden 2018 kisassa laskettu 170 km/h. Vieressä on myös pujottelurinne, joka on oikeastaan ihan yhtä jyrkkä.

Näkymä nopeuslaskurinteen lähtölavalta

Taivas värjäytyi varsin komeaksi noin puoli tuntia ennen auringonlaskua. Kuvassa näkyy Pyhätunturi, jonne on matkaa noin 80 km.

Pyhätunturi 80 km päässä

Viereisen Ison Pyhätunturin laella on Ruuhitunturin tapaan näkötorni. 32 vuotta sitten sinne meni latukin ja useammankin kerran tuli siellä käytyä. Muistikuvien mukaan siellä olisi silloin ollut vanha kolmionmittaustorni, mutta nykyinen näyttää kyllä näkötornilta. Lumikenkäreitti sinne menee nyt talvella, ei enää latua.

Iso Pyhätunturi
Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Maisemia Sallatunturin laelta ennen auringonlaskua

Viikon paras hiihtokeli Sallassa

Päivän ensimmäinen nousu Keselmäjärveltä Sallatunturien väliseen satulaan

Jos ei eilen lumi- ja räntäsade tuntunut niin kauhean mukavalta, tänään olikin sitten juuri sen ansiosta todella hieno keli. Aamulla oli vähän pakkasta ja aurinko paistoi. Ladut ajettiin aamulla.

Päivän lenkki lähti eri suuntaan kuin aiemmat, alkuun 35 metrin lasku Keselmäjärven rantaan. Järven rannasta alkoi sadan metrin nousu Sallatunturin, Ison Pyhätunturin ja Pienen Pyhätunturin väliseen satulaan. Nousu oli samanlainen kuin muutkin täällä, kumpuilevaa ja mutkittelevaa. Täällä ladut ajetaan aika isoilla latukoneilla, joilla saa riittävän leveän luistelubaanan ja ladut reunoihin yhdellä vedolla. Ladut ovat aina ajon jälkeen erittäin hyvässä kunnossa.

Ladun korkein kohta oli suota. Täällä rinnesoita riittää.

Nousun korkein kohti tunturien välisessä satulassa

Heti ladun korkeimman kohdan jälkeen ohitettiin Itäkota, Sallatunturin itärinteiden juurella oleva kahvila. Reitti jatkuin kumpuilevassa suomaastossa Tunturilammille, josta oli tuttu pitkä lasku Kaunisharjun juurelle. Kaunisharjulta matka jatkui perjantailta tuttua reittiä Poropuiston ohi Tammakkolammelle ja edelleen pitkää nousua kohti Lehtoaapaa ja Ruuhitunturia.

Lehtoaavan nousua

Tuskin koskaan kyllästyn kynttiläkuusien, rinnesoiden ja kumpujen seassa mutkitteleviin nousuihin. Niitä täällä riittäisi vaikka muille jaettavaksi, mutta eipä niitä juuri ole jaettu.

Lehtoaapa

Soitahan Lapista löytyy, mutta yleensä suot ovat laaksoissa. Sallassa on paljon rinnesoita. Yllä oleva kuva on otettu 410 metrin korkeudesta eli korkealla ollaan, kun alueen suurimmat tunturitkin ovat alle 500-metrisiä. Kuvassa vasemmalla kohoaa Lehtovaara ja oikealla Ruuhitunturin rinne.

Tänään oli tuulinen päivä. Tuuli oli etelästä, mutta varsinkin ylhäällä tunturin rinteillä se tuntui pyörivän 360 astetta. Esim. yllä olevassa kuvassa näkyvällä ladun osalla Lehtoaavalla oli hyvä myötätuuli, mutta kun vasemmalle oleva Lehtovaaran rinne loppui, tuuli kääntyi vastaiseksi ja latu oli ummessa.

Ruuhitunturin huipun kautta kulkevaa latua ei ollut tänään ajettu kovan tuulen takia. Tarkoitus oli laskea alas Hangasjärvelle ja nousta kerralla koko Ruuhitunturin nousu. Kun huipulle ei tosiaan päässyt, nousu jäi hiukan vajaaksi. Noustavaa oli reilu 150 metriä reilun 200 metrin sijasta. Tuokin nousu noudatteli sitä samaa täkäläistä kaavaa, mutkittelevaa ja kumpuilevaa, suunta ja nousukulma vaihtelevat jatkuvasti. Tuon nousun puolivälin jälkeen on muuten reilu 300-vuotias mänty. Ei se iso ole, mutta vanha kyllä. Kauan saa noissa olosuhteissa kasvaa, jotta kunnon puun mittaan pääsee.

Ruuhitunturin tuvalta paluumatkan reitiksi valikoitui sama, toiseen suuntaan jo hiihdetty reitti Tammakkolammelle. Sitä olikin mukava kurvailla alamäkeen. Taukopaikkana oli Siskellammen kota, jossa oli sopivasti tulet edellisten kävijöiden jäljiltä. Sisällä oli mukavan lämmin. Kota onkin paljon parempi rakenne taukopaikaksi kuin Saariselältä tutut mökkimalliset rakennelmat. Kota lämpiää paljon paremmin samalla puumäärällä, ilmeisesti pitkä hormi kodan sisällä lämmetessään lämmittää koko kotaa.

Sallatunturit, vasemmalla Pieni ja oikealla Iso Pyhätunturi

Loppumatkasta lumi alkoi jo alhaalla olla märkää, mutta ihan kohtuullisen hyvin se loppuun saakka luisti. Aika pian kämpille tulon jälkeen tuli sakea räntäkuuro, joka olisi kyllä vienyt tehokkaasti luiston.

Päivän 43 km lenkillä oli nousua melkein 700 metriä eli kiivetä sai. Täällä kun ei metriäkään saa ilmaiseksi toisin kuin monesti etelän laduilla, missä saa laskea alamäen vauhdilla jonkin matkaa seuraavan mäen rinnettä ylös.

Päivän reitin korkeusprofiili
Päivän reitti
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Viikon paras hiihtokeli Sallassa

Tänään ei Sallassa maisemia katseltu

Kaunisharjun latua lumipyryssä

Tänään oli lumisadepäivä. Sade alkoi eilen illalla kosteana, mutta oli aamulla kuivempaa. Lumisade loppui hetkeksi aamupäivällä ja lämpötila nousi vähän plussalle. Sitten lumisade alkoi taas uudestaan sakeana ja lunta tuli tuulen kanssa, lämpötila painui taas vähän pakkaselle. Lisähankaluutena oli vielä se, että lumi satoi jäisen, osin kostean alustan päälle.

Jos lukija ei ole kiinnostunut zero-suksien kunnostuksesta, kannattaa hypätä seuraavat kappaleet yli seuraavaan kuvaan saakka.

Tarkoitus oli hiihtää pertsaa zero-suksilla. Oletin, että latukone olisi kaivanut alta karkeaa lunta ja karhensin pitoalueen keskiosan 100-karkeuksisella hiekkapaperilla ja päät 180-karkeudella, päälle silikonia. Latukone oli ajanut Ruuhitunturin lenkin, sinne siis. Karkeaa lunta ei ollut yhtään pinnassa. Lumi natisi suksien alla. Zerot pitivät ja luistivat tosi hyvin alkumatkasta Hangasjoelle. Hangasjoen lähellä notkossa on paannejäätä ja lumi uuden lumen alla selvästi märkää. Poropuiston risteyksen jälkeen on jyrkkä nousu, jonka pääsi suoralla suksella ylös, mutta sukset jäätyivät. Päätin kääntyä takaisin heti Hangasjärven jälkeen, kun Ruuhitunturin nousun alaosassa hiihtäminen oli mahdollista ylämäessä vain kävelemällä, niin pahasti tökki.

Hiihdin takaisin kämpille ja siklasin jäät pois. Hioin koko pitoalueen karkeudella 180 ja vedin vielä pari kertaa siklillä, jotta jäätymistä ei tapahtuisi. Taas sukset pelasivat loistavasti Hangasjoelle saakka ja jäätyivät pian sen jälkeen. Ilmeisesti paannejääkohdissa suksen pohja kastui ja sitten jäätyi. Taas kämpille. Päätin vielä kerran yrittää. Hankasin parafiinia pitoalueelle ja vielä vähän hiersin korkilla. Se toimi, suksi ei enää jäätynyt, mutta ei myöskään pitänyt yhtään. Luovutin ja hain luistelusukset.

Latuopasteita Kaunisharjun laavulla

Latukone oli ajanut myös Kaunisharjun ladun ja päätin lähteä luistellen sinne pertsakokeilujen jälkeen. Aika umpeen oli sekin jo mennyt, mutta kun oli kova pohja uuden lumen alla, kyllä siinä luistelemaan hyvin pystyi. Söin eväät Kaunisharjun laavulla.

Täällä on hyvät latuviitat risteyksissä, mutta latukarttoja on vain muutamassa paikassa. Harvoista kartoista pääosa kattaa aina vain risteyksen lähialueen. Koko alueen karttoja en ole nähnyt kuin parissa paikassa.

Päivän lenkin korkeusprofiili

Eilen Tunturilammilta Kaunisharjun laavulle lasku oli aika vauhdikas. Tänään hiihdin sen ylös. Ihan reipas nousu se on, korkeuseroa 75 metriä. Alkuun on kilometri hyvin loivaa, sitten pari kilometriä kunnon nousua. Ja taas mukavan mutkittelevaa ja kumpuilevaa, mukavaa hiihtää.

Tunturilammilta tulin alas eri reittiä kuin eilen ylös. Saman verran laskua kuin äsken nousua, mutta lyhyemmällä matkalla. Tällä kelillä laskussa sai paljon luistellakin, mutta ei se muutenkaan kovin pahalta vaikuttanut.

Täällä kyllä ladut on suunniteltu tosi hyvin. Asialla on selvästi ollut joku, joka itsekin hiihtää. Laskut (ja tietysti nousut myös) ovat sopivan mutkaisia niin, että ei ole missään kohtaa liian jyrkkää eikä vauhti pääse liiaksi kiihtymään. Se on hyvä, koska korkeuseroa täällä laduilla on paljon, helppoja latuja ei juuri ole. Kaunisharjun vajaan 12 km lenkki on valaistu latu ja siinä tosiaan korkeuseroa 75 metriä. Ei ihan tavanomainen valolatu Suomen mittakaavassa.

Päivän reitti
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Tänään ei Sallassa maisemia katseltu