Tunturisuunnistus 2019, 2. päivä

Rasti 55, meidän neljäs rasti tänään

Aamu valkeni tänään hyvin samanlaisena kuin eilen. Kylällä oli lämpötila käynyt yöllä +3 asteessa, mutta aurinko taas aika pian lämmitti.

Lähtö oli tänään samassa paikassa kuin eilenkin. Sinne mentiin polkua, jota luultavasti kuljettiin isän kanssa vuonna 1981. En kyllä muista, kuinka pitkällä silloin käytiin. Lähdimme tänään yhteislähdössä klo 10.40, kun eilen jäimme aivan liikaa kärjestä, jotta olisimme päässet takaa-ajolähtöön. Varsin paljon porukkaa oli yhteislähdössä, vaikka ensimmäisen päivän parhaat eri sarjoissa olivatkin jo lähteneet.

Tämän päivän maasto oli helppokulkuisempaa. Kivikkoa toki oli, mutta louhikkoa paljon vähemmän. Tänään päätimme, että yritämme juosta niin paljon kuin mahdollista ja niin pitkään, kun jalat tuntuvat kestävän. Juoksimme käytännössä ykkösrastilta lähtien suuren osan matkasta. Loppuaika oli tänään alle kahden tunnin, 35 minuuttia parempi kuin eilen 400 metriä lyhyemmällä radalla. Kummasti se matka joutuu juosten verrattuna kävelyyn…

Tänäänkään ei mitään suurempia reitinvalintatehtäviä ollut tarjolla, mutta rata oli muuten vaihtelevampi.

Kumpanakin päivänä kuultiin useita kapustarintoja, tänään nähtiinkin yksi. Kapustarinta on varsin tyypillinen lintu täällä. Tänään nähtiin myös ampuhaukka. Eilen nähtiin yksi kiiruna, tänään kokonainen poikue, emo ja neljä poikasta. Kiirunoilla on hyvä suojaväri ja ne ovat usein ihan hiljaa paikoillaan, vaikka kulkija melkein tallaisi päälle.

Kuinka monta kiirunaa on kuvassa?

Mielenkiintoisia kasvejakin nähtiin. Kissankelloja täällä kasvaa todella paljon ja olipa jossain kurjenkellojakin. Nähtiin myös muutamia sellaisia kukkia, joita en ole koskaan ennen nähnyt Suomessa, vain Norjassa ja Alpeilla. Ruusujuuria oli paikoin paljon ja tänään nähtiin kultarikkoja.

Alla kummankin päivän kartat.

HDC 1. päivä / Iso-Jehkas

HDC 2. päivä, Ailakkavaara

Mainokset
Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , ,

Tunturisuunnistus 2019, 1. päivä

Rasti 64, meidän ensimmäinen rasti

Tänään oli Tunturisuunnistuksen ensimmäinen päivä Kilpisjärvellä. Yö oli taas aika raikas, kylällä viisi astetta, tunturissa vain pari. Aurinko kuitenkin alkoi vähitellen lämmittää aamupäivän aikana.

Aamulla huomattiin pihalla pieni pupu, metsäjäniksen poikanen. Taisi olla syömässä.

Aamulla pieni pupu, metsäjäniksen poikanen, kävi pihalla syömässä

Lähtö oli klo 13 ja lähtö oli viety ylös tunturiin noin kolmen kilometrin päähän, toista sataa metriä Kilpisjärven pintaa korkeammalla. Oli kyllä hieno lähtöpaikka, vastaavaa on nähty joskus Norjassa, Suomessa ei muistu mieleen lähellekään vastaavaa maisemaa.

Meillä oli oletus, että tänään kävellään suuri osa matkasta, jotta jalkavaivat eivät pahene. Näin myös tehtiin. Rata oli oikeastaan melko tylsä, vaikka maisemat toki olivat mahtavat, varmasti hienoimmat, mitä tunturisuunnistuksessa on nähty.

Jotenkin tunturisuunnistusradoille ei oikein saada kunnon reitinvalintavälejä, vaikka toki pientä valintaa on joillain väleillä tarjolla. Suunnistus on vähän tylsää, kun katsoo kompassista suunnan ja lähtee samaan suuntaan kuin pitkä letka edellä.

Oma suunnistaminen on kyllä sellaista, että niin helppoa rataa ei olekaan, ettei siihen saisi pummia leivottua. Niin kävi nytkin, neloselle tuli viisiminuuttinen. Jotenkin sitä tylsistyy siihen, että mennään suunnalla ja seurataan edellä olevaa letkaa. Lopulta ei sitten suunnista enää ollenkaan ja pummihan siitä usein tulee.

Maapohjakin oli tänään kyllä sen verran kivistä, että ei se meille parasta olisi ollut jalat kunnossakaan.

Karttaa en laita näytille, kun arvatenkin huomenna pyöritään osin samalla alueella eikä reittihärveliäkään vielä tänään ole julkaistu.

Kun kävellen mentiin, oli aikaa ottaa kuvia.

Avaraa maisemaa Masetvarrilta Iso-Jehkaksen suuntaan

Suunnistajaletka tulee alas Masetvarrin kivistä rinnettä

Tsahkaljärvi ja Saana

Rasti 38, meidän toiseksi viimeinen rasti

Maisemaa Tsahkaljärven eteläpuolelta Kilpisjärvelle ja Norjan tuntureille

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: ,

Tunturiprologi

Kuudes rasti oli kolmen valtakunnan rajapyykillä

Aamulla syötiin hyvä aamiainen Pallaksella ja lähdettiin ajamaan kohti Kilpisjärveä. Keli oli viileä ja pilvinen. Kilpisjärveä lähestyttäessä sää muuttui aurinkoiseksi ja aika lämpimäksikin.

Päivän ohjelmassa oli PWT-Urheilumatkojen järjestämä Tunturiprologi, joka olikin aika erikoinen suunnistustapahtuma. Lähdettiin klo 13 laivalla Kilpisjärven yli. Suunnistajia oli matkassa 65.

Laivaa odotteli 65 suunnistajaa

Saana

Puolen tunnin matkan jälkeen noustiin maihin Koltalahdessa Ruotsissa Kilpisijärven luoteispäässä.

Laivakyydin määränpää Koltalahti (Golddaluokta)

Koltalahdesta käveltiin reilu pari kilometriä suunnistuspaikalle. Maisema oli alkumatkasta aika hieno, loppumatka oli koivikkoa.

Tapahtumapaikka oli Kuohkimajärven rannalla.

Kipailukeskus Kuohkimajärven rannalla

Heti lähdön jälkeen piti pujottautua poroaidan aukosta läpi ja ensimmäinen rasti oli aika vaikea. Koivikossa oli vaikea juosta suoraan ja näkyvyys ei ollut kovin hyvä.

Tunturiprologin lähtöpaikka

Aika monella rastilla tuli tänään pummeja, mutta ei rata helppo ollutkaan. Kolme ensimmäistä rastia olivat Ruotsissa, neljäs Norjassa, viiden taas Ruotsissa. Kuudes rasti oli kolmen valtakunnan rajapyykillä (kuva jutun alussa). 7-8 olivat Norjassa, ysi Suomessa ja viimeiset taas Ruotsissa. Onkohan missään muualla suunnistettu yhdellä radalla kolmessa eri maassa? Ja näin hienoissa maisemissa!

3,7 km rata. Ei suunnistus ihan hyvin mennyt, mutta hieno maastohan se oli.

Suunnistuksen jälkeen käveltiin takaisin Koltalahteen ja sieltä laivalla takaisin. Huomenna alkaa sitten varsinainen Tunturisuunnistus iltapäivällä.

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , , ,

Taivaskero ja Vatikuru

Maisemaa Taivaskerolta Jerisjärven ja Ylläksen suuntaan

Tulimme aamulla autojunalla Kolariin ja ajoimme ensin Muonioon. Torstai on Muoniossa (ainoa) toripäivä, kävimme torikahvilla ja ostamassa rieskaa ja mettäkakkuja.

Jos joku ei tiedä, mikä on mettäkakku, tai mettäkakko, molempia nimiä käytetään, niin emme mekään tienneet. Nyt tiedämme. Se on perinteinen Tunturi-Lapin ja Tornionjokilaakson leivonnainen, pullan ja pikkuleivän välimuoto. Maultaan muistuttaa jonkin verran kampanisua.

Muoniosta jatkettiin matkaa kohti Pallasta ja käytiin syömässä Tunturiporossa Kutunivassa. Testatuksi tulivat rautukeitto ja savuporopasta. Hyvää oli, todella hyvää! Kutunivasta puheenollen, sehän on se paikka, jossa talvella on joutsenia ja koskikaroja. Kutuniva on myös paikka, josta Pallakselle mennessä 1930-luvulla oli vaihdettava bussista poroon. Naisten hiihtoleireille matkustavat istuivat porojen rekeen ja pääsivät Pallakselle hiihtämään. Jos joku ei tiennyt, 30-luvulla ja vielä myöhemminkin tunturihiihto oli nimenomaan naisten laji. Pallaksella oli maja näitä leirejä varten ja vastaava historia on myös Tunturikeimiöllä (entinen Keimiötunturin maja) tuossa aika lähellä ja Äkäslompolon Raitismajalla.

Majoituimme Pallaksen hotelliin yhdeksi yöksi. Huonetta ei saanu vielä puolen päivän jälkeen, joten lähdimme heti retkeilemään tunturiin, tarkoituksena kiivetä Taivaskerolle. Minä olin Taivaskerolla käynyt ainakin viisi kertaa, Tiina ei vielä kertaakaan. Lenkki on 8-9 km, nousua tulee vajaa 400 metriä.

Polun alkuosa vanhan hotellin raunioiden ohi on sorastettua, ylempänä polku muuttuu kivikkoisemmaksi. Taivaskero on alueen tuntureista korkein, 809 metriä. Helsingin olympialaisten olympiatuli sytytettiin Taivaskerolla 6.7.1952, siitä kertoo laatta tunturin huipulla. Tiettävästi tuli yhdistettiin Kreikassa sytytetyn tulen kanssa ennen kuin varsinainen olympiatuli sytytettiin Olympiastadionilta.

Maisemaa Taivaskerolta Laukukeron suuntaan

Taas takaisin tähän päivään. Päivä oli puolipilvinen, lämmintä +12, tuulta ylhäällä tunturissa kohtuullisen paljon. Näkyvyys oli varsin hyvä. Taivaskerolta näki vaivatta Ylläkselle ja Leville. Erityisesti itäkoillisen suuntaan näkee todella kauas, kun siellä päin ei ole tuntureita lähellä. Saariselälle on matkaa 150 km, mutta mahtaako koskaan niin kauas näkyä.

Yleensä olen kiertänyt Taivaskerolta takaisin Laukukeron kautta, mutta nyt päätettiin lähteä alas Vatikurun reunaa menevää polkua. Se osoittautuikin todella hienoksi. Karun tunturipaljakan ympäröimänä Vatikuru on rehevä ja muuttuu yhä rehevämmäksi, kun puron vartta kulkee alaspäin. Oli erilaisia sammalia ja puroa reunustivat isot saniaiset (en tiedä lajia).

Saniaiset kasvavat Vatikurussa puron varrella

Vähän alempana kasvoi hopeapajua ja vielä alempana rehevää koivumetsää.

Vatikuru muuttuu alempana hyvinkin reheväksi

Vatikurussa kuulemma pesii sinirinta ja jopa virtavästäräkki. Niitä ei nähty, mutta alueen tyypillistä lintua niittykirvistä vaikka kuinka paljon.

Niittykirvinen on Pallaksella tavallinen lintu

Jos on muutamilla talvireissuilla ihmetelty porojen vähyyttä, nyt niitä on nähty paljon joka paikassa. Tiellä ja teiden varsilla niitä oli vähän väliä ja tällä Pallaksellakin niitä on riittänyt. Kaksi komeasarvista poroa käveli polkua pitkin vastaan. Ne tulivat määrätietoisesti kohti ja mietittiin, kumpi mahtaa väistää, me vai ne. Ne väistivät lopulta, mutta vai juuri sen verran, että mahtuivat ohi. Helposti olisi saanut sarvista kiinni.

Porot tulivat vastaan polkua pitkin

Lenkin jälkeen päästiin Pallaksen rantasaunaan Vatikurun alaosassa. Eipä voi paljon moittia itse saunaa, lampea tai maisemaakaan. Menee ehdottomasti TOP 5 -saunalistalle. Siltä listalta löytyy Kiilopään Kuurakaltio, hotellin Kilpiksen rantasauna Kilpisjärvellä ja Tunturikeimiön rantasauna. Vaikea noita on laittaa järjestykseen. Hienoimmat maisemat ovat luultavasti Kilpisjärvellä, paras sauna Kiilopäällä, mutta kaikki kokonaisuudet ovat todella hyviä. Vesi oli muuten melko raikasta tänään, pinnassa ollut mittari näytti +7 astetta.

Pallaksen rantasauna pääsee meidän TOP5-lisatalle

Huomenna matka jatkuu kohti Kilpisjärveä.

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , , ,

MKI eli munkkikahvi-indeksi Salon torilla 2006-2019

Salon tori Salojoen takana

Taas on uusi vuosi MKI:hin eli munkkikahvi-indeksiin. Tänä kesänä munkkikahvit maksavat Salossa Kauppatorin kahvilassa 4.40 € eli 20 senttiä enemmän kuin viime kesänä.

MKI, munkkikahvi-indeksi kuvaa munkkikahvin hintaa Salon Kauppatorin kahvilassa. Munkkikahvit maksoivat vuonna 2006 2,10 € ja sille on annettu indeksi 100. Kunkin vuoden hintaa verrataan vuoden 2006 hintaan.

Kuluttajahintaindeksi on noussut suunnilleen samana ajanjaksona (06/2005->06/2019) 23,4 %. Jos siis MKI kehittyisi samalla tavalla kuin kuluttajahintaindeksi, MKI olisi tällä hetkellä 123. Todellinen indeksiarvo 210 on aika paljon suurempi.

MKI Salon torilla:

2006: 100
2007: 110
2008: 119
2009: 138
2010: 138
2011: 148
2012: 157
2013: 167
2014: 186
2015: 190
2016: 190
2017: 200
2018: 200
2019: 210

Vastaavat hinnat euroissa ovat 2.10, 2.30, 2.50, 2.90, 2.90, 3.10, 3.30, 3.50, 3.90, 4.00, 4.00, 4,20, 4,20 ja 4,40 €.

Aiempia MKI-juttuja

Kategoria(t): Yleinen | Avainsanat: , ,

Tampere-suunnistuksen sprintti 2019 Pispalassa

Kilpailukeskus

Maisemaa Pispalan portaista Näsijärven suuntaan

Perjantai-iltana suunnistettiin Pispalassa Tampere-suunnistuksen sprintti. Kilpailukeskus oli vuoden 2016 tapaan Pispalan koululla harjun päällä. Kummallekin tapahtumalle yhteistä oli lisäksi se, että lähtö oli aika alhaalla ja jossain vaiheessa rataa oli riittävästi nousua. Siinä ne yhtäläisyydet sitten olivatkin.

Kun juuri takana on kilpailun järjestelytehtävät (Peikkorastien ratamestarina), osaa hetken aikaa kiinnittää huomiota asioihin, joihin ei muuten kiinnittäisi.

Kilpailussa ei ollut pysäköintiä, mikä on toki ihan ok ratkaisu kaupunkialueella. Tampereella näitä on varsinkin ollut ja esim. Helsinki Night Challenge on aina ollut ilman pysäköintiä.

Ainoa sallittu reitti oli opastettu Pyynikin suunnasta harjun päällä kulkevaa katua (Pispalanharju). Luova ratkaisu oli se, että tuolta samaista katua mentiin lähtöön, käytettiin loppuverryttelyyn ja siitä juostiin kilpailussa kumpaankin suuntaan ja poikki. En muista koskaan törmänneeni vastaavaan. Mutta kyllähän tuo toimi, varmaan joitain läheltä piti -tilanteita tuli, isommissa sarjoissa lähtöön menijä saattoi nähdä oman sarjan tai ainakin radan reitinvalintoja jne. Mutta ei kai se niin vakavaa ole, vaikka moni sprintin kisajärjärjestäjä näkeekin paljon, joskus jopa kohtuuttomasti, vaivaa, että nuo mainitut asiat tapahtuvat kaikki eri reiteillä.

Sprinteissä ennenkin nähty ratkaisu on yhdistää lukuisia, tai lukemattomia, sarjoja samalle radalle. Tämä auttaa siinä, ei tarvitse miettiä niin monia hyviä ratoja ja rastivälejä erikseen jokaiselle sarjalle. Ensimmäinen negatiivinen asia tällaisessa on, että kun esim. H45-65-sarjoissa juostaan sama rata, ohjeajat paukkuvat joko toisessa tai molemmissa päissä. Tässä tapauksessa H45 meni ohjeajan mukaan, muissa 12-15 min ohjeaika (viiden parhaan keskiarvo) ylitettiin 1-2 min kaikissa muissa sarjoissa samalla radalla.

Juuri kukaan ei varmasti koe ongelmaksi pieniä ohjeaikojen ylityksiä tai alituksia, jos sillä saadaan kaikille hyvät ja mielenkiintoiset radat.

Oman sarjan rata herätti jo kilpailuohjeissa hiukan epäilyksiä, kun rasteja oli vain 11 kpl. Eihän rastien määrä välttämättä merkitse paljonkaan, mutta mihin vähemmän rasteja, sitä huolellisemmin ratamestarin on rata suunniteltava, että siitä tulee hyvä. Tämä ei toki tarkoita sitä, että hyvän radan saisi aikaan laittamalla paljon rasteja. Päinvastoin, pidemmät välit ovat usein niitä kaikkein vaativimpia.

K-1: Oikealta vai vasemmalta. Piti mennä vasemmalta ja menin oikealta, joka olikin parempi. Olin alussa aivan kuutamolla, kun Peikkorastien takia tuli aika paljon pyöriteltyä 1:15000 karttaa ja nyt oli 1:3000. Aika pitkään tuli seisoskeltua kadun kulmassa ihmettelemässä.

1-4: Radan suunnistuksellisesti vaativa osuus, jossa ei ollut reitinvalintaa ja rastit olivat varsin helppoja. Oma toteutus oli tökkivää, kun edellisestä sprintistä on aikaa.

4-5: Valittavana, mennäkö välin puolivälissä vasemmalta vai oikealta. Vasen lyhyempi, mutta jyrkkä polku alas. Valitsin oikean, joka oli varmasti juostavampi. Rasti kadunkulmassa!

5-6: Ehdin miettiä, onko tämä siirtymäväli, jonka jälkeen tulee oikein hyvä väliä. Kadun kulmasta toiseen. Tällaista väliä on totuttu pitämään korttelisuunnistuksessa aika huonona ja tylsänä. Kun rastia olisi siirtänyt hiukan itään, olisi kolme reitinvalintaa, nyt vain yksi.

6-7: Menin ansaan, enkä huomannut, että rastille ei pääse alakadulta portaita. Muuri oli osin rastiväliviivan alla, mutta toki sen luupilla olisi nähnyt.

7-8: Tämä oli kisan paras väli. Kauhea rinne harjun päälle ja toiselle puolelle alas. Järkeilin, että kierrän pidempää reittiä vasemmalta, missä on paljon vähemmän portaita. Se olikin hyvä, koska se oli oma paras väli väliaikojen perusteella. Aika raaka väli vaan oli huonokuntoiselle. En muista, milloin olisi pitänyt sprintissä kävellä, saati näin paljon. Eikä se kävelyn jälkeinen liikkuminenkaan varmasti kovin lennokkaalta näyttänyt, ei ainakaan tuntunut.

8-9: Siirtymäväli.

9-10: Vasemmalta lyhyempi, mutta portaat. Oikealta pidempi mutta juostavampi. Koska tossu ei enää noussut, otin lyhyemmän.

10-11: Siirtymäväli maalisuoralle.

Tampere-suunnistuksen sprintti / Koovee / Pispalan portaat

Kun katsoo sitä kolmen vuoden takaista rataa, melkoisen erilaista suunnistusta oli silloin tarjolla. Silloin oli osuus 1-16 suunnistuksellisesti vaativampaa osuutta, sitten raaka siirtymä harjun päälle ja siellä vielä reitinvalintaa parin välin verran. Rastivälejä, joissa oli vähintään kaksi reitinvalintavaihtoehtoa oli 11. Nyt alun K-4 oli sitä hiukan vaativampaa (tai teknisempää sprinttiä), mutta kuitenkin aika helppoa. Vähintään kaksi järkevää reitinvalintavaihtoehtoa oli neljällä rastivälillä. 3-4 yhdestätoista oli siirtymävälejä, joilla ei ollut reitinvalintaa eikä suunnistustehtäviä.

Jos tämä kisa olisi yksittäistapaus, ei siinä sen kummempaa, aina on erilaisia kisoja ja hyvä niin. Välillä vaikeaa sprinttiä, välillä fyysistä. Mutta siitä olen hiukan huolissani, että parin viime vuoden aikana yhä useammin on ollut tarjolla vähärastisia, juoksuvoittoisia sprinttejä, joissa on ollut vähän reitinvalintaa. Muutama vuosi sitten sai useimpien kisojen jälkeen tänne blogiinkin kirjoitella, että olipa taas hieno sprinttikisa.

Rastien määrä on parissa vuodessa ainakin ikämiessarjoissa pudonnut rajusti. Joku vuosi sitten ei ollut ollenkaan harvinaista että rasteja oli 20, nyt yhä useammin lähennellään kymmentä. Jos reilusta kymmenestä rastivälistä puolet katujuoksua vailla reitinvalintoja, aletaan olla jo lähellä korttelisuunnistusta sprinttikartalla.

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , ,

Saaripujottelua Näsijärvellä

Taulasalonsalmi on nykyään kasvanut lähes umpeen

Hellepäivänä piti lähteä soutamaan heti aamusta, mutta riittävän kuuma oli jo silloinkin. Tyyni keli on kiva soutaa, mutta tänään oli mukavaa, kun hiukan tuuli.

Lähdin alkuun katsomaan, pääseekö Taulasalonsalmesta vielä läpi. Reilu viisi vuotta sitten joku ilmeisesti niitti siitä kesäisin kaisloja ja siitä pääsi soutamalla läpi. Viime vuosina on pitänyt meloa veneen perästä ja väylä on pitänyt tuntea, tietää, että siitä pääsee. Näin se oli nytkin, hitaasti meloen pääsi läpi. Vedensyvyys kyllä riittää hyvin, se ei ole ongelma eikä pohjassa ole kiviä.

Lumpeet kukkivat Taulasalonsalmessa

Monena kesänä on tullut kuvattua lumpeita souturetkillä, niin nytkin. Järkkäri ja teleobjetiivi siinä on tietysti tarpeen. Riippuen valon suunnasta, kuviin saa joko mustan tai syvän sinisen taustan, kuka sitten mistäkin tykkää, molemmat ovat kyllä aika hienoja.

Lumme

Myös vesitataria kasvoi siellä täällä. Vesitatar-kasvustossa on aika hankala soutaa niin kun on tietysti lumpeidenkin keskellä. Airot tahtovat tarttua kiinni joka vedolla.

Vesitatarkasvustoa

Taulasalonsalmesta jatkoin matkaa Papinsaaren, Latosaarien ja Sepänsaaren kautta kohti Palkiokaria. Palkiokari on yksi saarista, jolle ei saa nousta lintujen pesimäaikaan. Eipä silti, harmaalokit kyllä pitävät tunkeilijat loitolla ilman kieltojakin. Tarkoitus oli mennä Lintukarille uimaan, mutta se olikin jo ”varattu”, joten soudin Hornuun ja uin siellä.

Sen verran kuuma alkoi olla, että kilometri Hornun jälkeen tuntui, kuin en olisi uimassa käynytkään. Seuraavaksi suuntana oli Kusikarit, joka tarinan mukaan oli muinoin viimeinen pysähdyspaikka ennen sunnuntain kirkkoon menoa. Tiedä siitä, vähän kivinen ja kallioinen paikka on siihen tarkoitukseen, mutta voihan se pitää paikkansakin.

Rantakukkia Kusikarilla

Kusikarien yhdellä luodolla oli kalatiirapoikue. Kalatiiran poikanen on ihan eri näköinen kuin aikuinen, vaikka noillakin oli kokoa jo melkein kuin aikuisilla.

Kalatiirapoikue Kusikarilla

Lenkille tuli mittaa 11 km. Oli vasta kesän kolmas soutulenkki, kun joskus on tässä vaiheessa ollut takana jo lähes kymmenen lenkkiä. On ollut tuulisia kelejä ja parina viikonloppuna olin flunssassa.

Soutureitti

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: ,