Kilpisjärvi-Tsahkaljärvi-Saarijärvi

Saarijärven tupa

Eilisen lenkin aikana, varsinkin alkupuolella tuntui vähän siltä, että miksi me tänne tulimme, kun ei ole kunnon latujakaan. Tänään ei tuntunut, oli yksi hienoimmista hiihtopäivistä koskaan. Yöllä oli muutama aste pakkasta, päivällä plussalla. Aurinko paistoi, tunturissa oli täysin tyyni, hanki kantoi kaikkialla noin klo 14 asti. Päivän retkikohteeksi päätimme Saarijärven, joka on ns. Haltin reitin ensimmäinen tupa. Sinne ei ei latua tehdä missään vaiheessa talvea, mutta kelkoilla sinne kuljetaan ja hiihtäjiäkin on paljon.

Päivän lenkin alkupiste. Eipä näy latukoneen uraa, mutta ei tarvitsekaan.

Kun pääsimme reitin alkupisteeseen Kilpishallin yläpuolelle, totesimme, että aurinko on jo ehtinyt lämmittää lumen kosteaksi. Eilinen Swixin VR50 ei pitänyt ollenkaan, niinpä vedimme pohjaan kerroksen muutamaa pykälää pehmeämpää purkkia, punaista VR70. Sillä pystyi hiihtämään koko päivän. Poikkesimme jo parin sadan metrin jälkeen moottorikelkkauralta ja lähdimme nousemaan luomulatua pitkin kohta Tsahkaljärveä. Latu mutkitteli kumpuilevassa maastossa tunturikoivikossa Tsahkaljärvelle.

Luomulatu nousee Tsahkaljärvelle

Ylitimme Tsahkaljärven (Cahkaljavri) moottorikelkkauraa ja lähdimme sitten nousemaan Masetvarrin rinnettä niin, että kelkkaura Saarijärvelle kulki koko ajan muutaman sadan metrin päässä vasemmalla.

Maisemaa Tsahkaljärven yli kohti Kilpisjärveä ja Ruotsin tuntureita.

Hanki kantoi, päällä oli vähän uutta lunta. Oli helppo hiihtää ja pito oli hyvä.

On tilaa hiihtää. Hanki kantaa, jokainen saa tehdä oman latunsa.

Masetvarrin rinteeltä laskeuduimme kelkkauralle Coahpeluoppal-järven rannassa. Noilla kohdin ylitimme Norjan rajan. Norjan puolelle sitten hiihdettiin melkein koko loppumatka Saarijärven tuvalle, joka oli ison Coahppejavrin takana. Tunturit loistivat auringossa hopeisen värisinä ja tupa erottui kauas, kun tarkasti katsoi.

Coahppejavrin yli (tämä järvi on Norjassa) vastarannalla näkyvälle Saarijärven tuvalle

Evästauko pidettiin Saarijärven tuvan pihalla. Oli sen verran lämmintä, että söimme eväsleipiä mielummin ulkona auringossa. Hirveän pitkää taukoa emme pitäneet, kun olimme vähän huolissamme kelin kostumisesta lisää ja mahdollisesti hangen pettämisestä.

Alkumatkan hiihdimme kelkkauraa Coahppejavrin ja Coahpeluoppalin yli takaisin Suomen puolelle. Kun tullessa olimme tulleet omia latujamme, nyt jatkoimme matkaa kelkkauraa pitkin. Kun keli vaikutti edelleen hyvältä ja hanki kesti, lähdimme nousemaan kohti Iso-Jehkasta tarkoituksena hiihtää sen juurelta Saanajärvelle. Tukena sielläkin oli kelkkaura, jos hanki olisi jo pettänyt.

Pääsimme oikeastaan Iso-Jehkasin juurelle, mutta yritimme nousta rinnettä ylemmäs, hanki alkoi pettää. Päätimme kääntyä Saanajärveä kohti. Tulimme eiliseltä tutulle ladulle Saanajärven eteläpäässä. Latu oli kurussa hiukan varjossa ja totesimme pinnan heti rapsahtaneen eli se oli varsin liukas. Taas oli edessä eiliseltä tuttu kyläänlasku, ei mikään helppo mäki perinteisen suksilla tuolla kelillä. Matkalla piti jäädä hetkeksi ihailemaan maisemaa Ala-Kilpisjärven suuntaan. Eipä tuostakaan maisema juuri voi enää hienommaksi tulla.

Yksi hienoimmista maisemista täällä: Ala-Kilpisjärvi nähtynä Saanajärvenlompolon luota

Mainokset
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , ,

Hiihtoa Saanan ympäri

Nousua Siilasjärveltä kohti Saanaa ja Saanajärveä

Eilen ajettiin Kolarista autojunalta tänne Kilpisjärvelle. Aurinko paistoi melkein koko matkan, juotiin Sonkamuotkassa kahvit jopa ulkona auringonpaisteessa. Lounas syötiin Kaaresuvannossa Rajabaarissa, vielä silloinkin paistoi aurinko. Parikymmentä kilometriä ennen Kilpisjärveä alkoi lumisade ja se oli illemmalla sen verran sakeaa, että päätettiin jättää hiihtolenkki tekemättä, näkyvyys olisi ollut liian huono.

Koko yön sateli hiljalleen lunta. Tänne kylälle sitä oli kertynyt parisen senttiä, ylös tunturiin paljon enemmänkin. Kilpiksen hyvän aamiaisen jälkeen lähdettiin hiihtämään.

Kun viime vuonna oltiin pääsiäisenä Jerisjärvellä, kirjoittelin ajamattomista laduista. No, siellä sitten kuitenkin latuja ajettiin viikon aikana, joskaan ei läheskään kaikkia latuja läheskään joka päivä. Täällä Kilpisjärvellä huollettavia latuja on vähän ja niitä ajetaan hyvin harvakseltaan. Viimeksi latukone on ollut liikkeellä torstaiaamuna. Hiihtäjiä täällä kyllä on, vaikka pääaktiviteetti täällä tuntuu olevan moottorikelkkailu.

Päivän retkeksi suunniteltiin Saanan kiertämistä. Retki siitä tosiaan tuli, latu oli sen verran huonossa kunnossa varsinkin Kilpisjärven jäällä, että vähän erilaista touhua se oli, kuin kunnon ladulla hiihtäminen. Hiihdettiin 6 km Kilpisjärven jäätä, josta sitten noustiin kymmenisen metriä ylempänä olevalle Siilasjärvelle. Kummankin järven jäällä oli paikoin lumen alla vettä, liekö se syynä, että latukoneella ei ole torstain jälkeen ajettu.

Tänäänkin oli kohtuullisen huono näkyvyys, mutta saatiin silti aavistus, miltä maisemat voisivat näyttää selkeällä säällä. Siilasjärveltä lähdettiin nousemaan ylös tunturiin. Alkuun piti ylittää valtatie E8 Kilpisjärveltä Skibotniin. Varsinainen nousuasuus alkoi sen jälkeen. Kun Siilasjärvi on 484 metrin korkeudella, päivän lenkin ylin kohta lähellä Saanajärveä oli 725 metriä eli vähän korkeammalla kuin Ylläksen huippu. Saanajärvi on 680 metrissä.

Saanajärvi

Tunturissa oli jo parempi hiihtää kuin järven jäällä. Onneksi nousuosuudella oli sentään kolme hiihtäjää avannut latua edellä, oli vähän helpompi hiihtää. Swixin VR50 toimi tänään varsin hyvin, joskin välillä vähän lumi tarttui pohjaan. Purkkivoiteella siis hiihdetään.

Saanajärven päivätupa

Evästauko pidettiin Saanajärven päivätuvalla. Sinne oli kylältä päin hiihtänyt vähän enemmänkin porukkaa, joten Saanajärven jäällä kulkeva latu oli ihan hyvä hiihtää. Saanajärven jälkeen alkoi pitkä lasku kylälle, kyläänlasku, niin kuin Alpeilla sanotaan laskettelurinteestä, jota lasketaan päivän päätteeksi alas kylälle. Lasku oli aika hankala, kun valaistusolosuhteiden takia kontrasti oli huono. Olipa siellä muutamia pälvipaikkojakin, mutta alas kuitenkin päästiin. Päivän lenkkiä ei voi sanoa vauhdikkaaksi, kun 19 km matkaan kului aikaa kolme tuntia.

Illalla käytiin taas rantasaunassa ja avannossa. On muuten aika hieno tuo avanto, josko vielä jonain päivänä olisi kirkas keli, jotta näkisi kaikki järveä ympäröivät tunturit.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: ,

Ylläs-Levi 2018

Päivitetty 16.4.2018

Kukastunturin nousu

Lauantaina hiihdettiin Ylläs-Levi-hiihto. Mukana 70 km matkalla oli Visma Ski Classicsin finaalissa hiihtäneiden lisäksi noin 700 hiihtäjää.

Lauantaina oli aurinkoinen päivä, pakkasta aamulla -4, lämmintä iltapäivällä +9. Ylhäällä tunturissa oli kuivaa ja kylmää lunta, Kellostapulinkurun yläosassa latu-urat olivat täynnä tuiskulunta. Alhaalla taas oli kosteaa lunta, lippua kohti yhä enemmän kunnolla märkää lunta. Keli vaihteli hyvinkin lyhyellä matkalla kuivan, kostean ja märän välillä lukemattomia kertoja matkan aikana.

Ei siis mikään helppo voitelukeli. Meillä voitelu onnistui niin hyvin kuin se noissa olosuhteissa voi onnistua. Luistona oli Swixin marathon white + FC8X-pulveri. Pitona myös Swixin vihreä liisteri, universal ja universal hopea sekaisin ja päällä pari kerrosta VR65-purkkia. Tuolla pystyi varsin hyvin hiihtämään koko matkan.

Reitti ja maisemat olivat hienot. Reitti oli ehkä vaativin, mitä olen missään massahiihdossa hiihtänyt. Kokonaisnousua oli noin 1200 metriä. Oli pitkiä ja välillä jyrkkiäkin nousuja ja myös vaativia laskuja. Ensimmäinen kolme kilometriä ei ollut massahiihtoon soveltuvaa latua, siinä oli liikaa tiukkoihin mutkiin ja jyrkkiin nousuihin päättyviä laskuja. Valitettavan paljon tuli kaatumisia ja sauvarikkoja ensimmäisten kilometrien aikana. Kun yksi kaatuu edelle, siinä on monella takaa tulevalla kiire väistää tai kaataa itsensä. Ja kun muutama katuu samaan kohtaan, ohittaminen alkaakin olla jo vaikeaa. Alkua vauhdikkaampia laskuja oli toki myöhemmin useitakin, mutta silloin porukka oli jo aika paljon harventunut.

Reittiprofiili

Nousumetrit tulivat pääosin muutamassa nousussa. Heti lähdöstä noustiin 50 metriä, mikä sekin on jo normaalin massahiihdon mittakaavassa paljon. Seuraavaksi noustiin Kellostapulinkuruun 160 metriä vajaan neljän kilometrin matkalla. Äkäslompolon jälkeen Kukastunturin nousu oli 270 metriä reilun kuuden kilometrin matkalla. Ylläksen Pyhätunturin nousu näyttää profiilissa pieneltä, mutta siinäkin noustiin 115 metriä 2,5 km matkalla. Kaksiosaisessa Aakenuksen nousussa noustiin 100 metriä reilun kahden kilometrin matkalla. Aakenuksen jälkeen oli 15 km pätkä hyvinkin tasaista maastoa ennen Levin Pyhätunturin nousua, 130 metriä puolellatoista kilometrillä. Tuon Pyhän nousuna tunnetun nousun alkuosassa noustaan kilometrin matkalla 100 metriä eli jyrkkyys on 10 %, se on jyrkkää. Loppumatka olikin sitten taas noihin nousuihin verrattuna helpohkoa.

Reitti

Maali oli tehty Levin pääkadulle lumettamalla katu. Maali oli Zero-pointin edessä.

Maalisuora Levin pääkadulla

Aikaa meni 4.38, Tiinalla pari tuntia enemmän. Laskeskelin Vaskoolihiihdon perusteella, että samalla vauhdilla pääsisi johonkin 4.40 tienoille ja aika tarkastihan se siihen osui. Keli oli erilainen, mutta reitti varsin samantyyppinen, nousua riitti kummasakin. Vaskoolihiihdossa on hyvin vähän tasaista, Ylläs-Levissä vähän enemmän, toisaalta isoimmat nousutkin ovat isompia. Ja kyllähän pidempi matkakin vaikutti, Vaskoolissahan se oli gepsin mukaan 52 km, Ylläs-Levissä 68 km.

Hiihdin vesikelin suksilla. Luisto loppumatkasta oli muihin verrattuna todella hyvä, kuivemmalla lumella taas vain kohtuullinen, huono ei missään. Luisto muihin hiihtäjiin verrattuna saattoi vaihdella hyvinkin lyhyellä matkalla sen mukaan, oliko latu kuiva vai märkä ja millaisilla suksilla kukin oli liikenteessä.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , ,

Suunnistuskauden avaus Stadisprintissä

Stadisprintti / Rasti-Jyry / H45

Tänään oli tarkoitus avata sprinttisuunnistuskausi Stadisprintissä Meilahdessa. Todellisuudessa tuli avattua sekä sprintti- että metsäsuunnistuskausi, kun melkein puolet radasta oli metsässä. Tykkään kaupunkisprintistä ja metsäsuunnistuksesta, mutta en niiden yhdistelmästä. Sellainen tämän päivän kisa oli, mutta hyvä lenkkihän siitä tuli, eikä se ihan huonostikaan mennyt. Ja kelihän oli hieno, aurinko paistoi ja yöpakkasen jälkeen oli muutama aste lämmintäkin. Metsässä oli kyllä vielä aika paljon lunta ja jäätä.

K-pisteen toteutus oli huono. K-piste sinällään oli tosi hyvässä paikassa ajatellen ykkösvälejä, mutta kun sinne meni vain maassa kulkeva viitoitusnauha. Jos K-pisteeltä olisi lähtenyt, ainakin meidän ykköselle oikealta kiertävä reitti olisi ollut ehkä jopa aavistuksen parempi. Mutta kun lähes kaikki juoksivat lähdöstä suoraan etelään pyörätietä menemättä K-pisteen kautta, näin tuli itsekin juostua. Oikeuttaako kymmenien ja satojen tekemä virhe tekemään virheen? No, periaatteessa ei oikeuta, mutta… Olisi tarvittu selkeästi ohjaava viitoitus K:lle, sillä se olisi ratkennut.

Heti kakkoselle mentiin metsään, ylös jäistä rinnettä. Onneksi oli nastalenkkarit alla. Kakkonen löytyi hyvin, mutta kolmonen ei. Tuli jo mieleen ennakkoasenne, että en osaa suunnistaa metsässä sprintissä. Tuo oli 40 sekunnin pummi. Viitoselle olisi ollut ehkä aavistuksen nopeampi mennä vasemmalta.

6-7-välillä en nähnyt kartasta, että jyrkänteiden välistä olisi päässyt suoraan tasoa pitkin rastille. Kiersin alakautta ja taisin hävitä ainakin 15 sek. 8-9-välille päätin kiertää oikealta. Alamäessä metsässä sai kahlata hangessa ja lopussa vielä kiersin liian kaukaa, kun en huomannut avoimia portteja. Tai huomasin maastossa, mutta en kartalta, enkä uskaltanut oikaista. 20 sek tuossa ehkä hävisi, vasen reitti olisi ollut nopeampi.

Päivän pahin pummi tuli välillä 15-16. Lähdin rastilta ensin 90 astetta väärään suuntaan aika pitkällekin ja sitten korjasin väärälle rastille. Oma rasti piti olla 134, leimasin rastilla 143 ja jatkoin matkaa. Sitten joku lamppu syttyi päässä, tarkistin määriteestä ja palasin omalle rastille. Siinä oli hylsy lähellä. 53 sek tuli takkiin 15 sekunnin välillä, omat virheet noin 50 sek.

Rastille 17 kiersin oikealta ja olin välin nopein, ei siis ainakaan huono reitinvalinta, vaikka aika pitkä kierto olikin. Lyhyellä 17-18-välillä lähtösuunta taas aivan väärin, mutta ei siinä tainnut mennä kuin 15 sek hukkaan.

Lopun metsäsuunnistus meni ihan kohtuullisen hyvin, vaikka gepsin perusteella joku turha koukero tuli tehtyä.

Kuten todettu, eihän tuo rata ollut ihan sitä, mitä kuvittelin etukäteen. Kaupunkisprinttiä oli vain muutaman rastivälin verran ja lisäksi rata oli huomattavan paljon ylipitkä. Viiden parhaan keskiarvoaika pitäisi sprintissä olla 12-15 min, nyt se oli noin 19.20. Ei tuosta olisi viittä minuuttia lähtenyt, vaikka olisi ollut sula kelikin.

Mutta kuten sekin alussa todettu, hyvä harjoitushan se oli. Juoksu kulki yllättävän hyvin, vaikka talven aikana juoksulenkkejä on vain kymmenkunta, kuitenkin enemmän kuin monena muuna talvena. Iltapäivällä olisi ollut vielä toinen kisa, metsäsprintti, mutta sen jätin suosiolla väliin.

Seuraavaksi ohjelmassa on taas paluu hiihdon pariin, seuraava startti on Ylläs-Levi 70 km viikon päästä. Luvassa on vesikeli, joten helpolla ei siellä pääse. Seuraavan suunnistukseen mennessä taas pitää opetella lähtemään rastilta oikeaan suuntaan, sillä olisi tänäänkin tullut lähemmäs kaksi minuuttia parempi aika.

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: ,

Viimeinen lenkki Saariselällä, ehkä reissun hienoin keli

Ahopään pohjoisjuurella aamupäivällä

Viimeinen hiihtopäivä tällä reissulla oli ehkä kelin puolesta kaikkein hienoin. Yöllä oli totuttuun tapaan -16 pakkasta ja iltapäivällä aurinko lämmitti ilman nollan tuntumaan. Lähdimme tänään luistelusuksilla, aika vähän niille tällä reissulla tuli käyttöä. Kymmenestä lenkistä kahdeksan hiihdin pertsaa, Tiina seitsemän.

Hiihdimme valolatua Laanilaan ja edelleen Ahopään pohjoisjuurelle. Tunturissa oli hiljaista ja lähes tuuletonta. Muita hiihtäjiäkään ei ollut aamulla vielä mahdottomasti liikkeellä. Tosin emme me nyt kovin aamulla tänäänkään olleet liikkeellä, vasta klo 10 jälkeen. Ahopään juurelta hiihdimme alas Ahopään välilatua ja edelleen Onninjälkeä neljän ladun risteykseen.

Onninjäljellä näkee hienoja maisemia

Neljän ladun risteyksessä näimme pari kuukkelia. Niitäkin tuntuu olevan tänä vuonna vähän. Jatkoimme matkaa Iisakkipään ladulle, jonka korkeimmalta kohdalta oli taas kerran hienot maisemat etelän suuntaan kohti Kiilopäätä, Niilanpäätä ja Raututuntureita.

Iisakkipään ladun korkein kohta

Harvemmin olen hiihtänyt Iisakkipään latua tähän suuntaan luistelusuksilla. Lasku oli mukavan vauhdikas ja mutkainen, ainakin tällä kelillä, kun luisto ei ollut liian hyvä. Kuruissa ja notkoissa oli kylmä, eikä kylmyys helpottanut, kun kurvasimme Luton ladulle rinteiden juurelle ja jokinotkoon.

Pari vuotta sitten Saariselkä antoi lumitakuun, että hiihtolatu avataan säilölumella viitenä seuraavana vuonna 1.11. Kahtena vuonna avattiin, mutta ei avata enää. Säilölumikasaa ei ole. Eihän tuo sitä tarkota, etteikö tykkilatu voisi aueta 1.11. tai ennenkin, mutta se edellyttää riittävää pakkasta riittävän pitkään. Marraskuun puolivälissä luulisi jo aika varmasti pääsevän hiihtämään ensi talvenakin.

Luton varresta lähdettiin nousemaan Kaunispäälle. Kylmä loppui äkkiä, nousua nimittäin on aika riittävästi ja aurinko lämmitti. Maisemat ylhäällä olivat tosi hienot eikä tuullut juuri ollenkaan.

Kaunispäällä oli tänään melkein tyyni

Pidettiin lyhyt tauko huipun ravintolassa ennen kuin laskettiin alas kämpille. Latu meni taas vähän eri linjausta kuin ennen. Tiukkoja mutkia ja vauhdikkaita pätkiä riitti, tällä kelillä kokeneelle laskijalle mukava, kokemattomalle ja liukkaammalla kelillä aika paha.

Aamulla nähtiin orava. Se on tähän aikaan harmaa, häntä ruskea.

Orava on huhtikuun alussa harmaa. Paitsi häntä.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,

Aurinkoa ja lumipyryä Rautulammen lenkillä

Iisakkipään ladun korkein kohta, maisema etelään

Aamulla oli taas -16 astetta pakkasta ja iltapäivällä -2. Lämpötilojen puolesta päivät ovat aika samanlaisia. Kun eilen paistoi aurinko lähes pilvettömältä taivaalta, tänään se paistoi pilviharson takaa ja myöhemmin iltapäivällä pyrytti lunta. Tuulta tänään oli varsin vähän eli ladut pysyivät auki tunturissakin hyvin.

Tänään päätettiin lähteä Rautulammen lenkille, se kun oli vielä hiihtämättä tällä reissulla ja kelikin näytti kohtuulliselta. Kaukanahan päivän keli oli vuoden takaisesta täydellisestä hiihtokelistä, mutta hyvä se oli tänäänkin. Nyt ei vaan Sokostin ympäristön tuntureita näkynyt ollenkaan.

Alkumatka Luulammelle hiihdettiin eri reittejä. Minä lähdin Iisakkipään latua, Tiina Hirvaskurun. Ehdin hiihtää Luulammelta vastaan kilometrin verran. Siitä eteenpäin hiihdettiin yhdessä. Olemme hiihtäneet Rautulammen lenkin useimmiten vastapäivään, tänään hiihdettiin myötäpäivään. Rautulammen lenkki on ns. luontolatu eli ajettu vaan kelkalla. Alkumatka hiihdetään Rautuvankka-nimisen laakson läpi varsin hienossa maisemassa. Koko Rautulammen lenkki on toki hienoa maisemaa, mutta Rautuvankka on erilaista kuin muualla täällä. Rautuvankan läpi hiihtäessämme aurinko paistoi melko kirkkaasti, mutta kun katseltiin sitä ylhäältä tunturista, näkyvyys tai ainakin kontrasti oli jo paljon huonompi.

Rautuvankka nähtynä Raututuntureilta

Rautuvankka on paikka, jossa voisi kuvitella olevan riekkoja tai jopa kiirunoita. Nyt lintuja on todella vähän, eikä nähty edes jälkiä. Viime vuoden loppukevät ja alkukesä olivat todella kylmiä ja se oli monille linnuille huono. Silloinhan täällä olisi voinut hiihtää vielä kesäkuun alussa.

Rautulammen tuvalla pidettiin evästaukoa ja niin piti moni muukin, tupa oli täynnä. Oli lämmintä mutta kosteaa.

Rautuntureiden ylityksessä ei paljon maisemia tarvinnut katsella, sen verran harmaata oli, vaikka lumisade ei vielä alkanutkaan. Alamäissä kontrasti oli suorastaan huono ja piti laskea varovasti, niin kuin toki noissa laskuissa aina.

Kontrasti oli vähissä Raututunturilla

Lumisade alkoi vähän ennen Kiilopäätä. Kahvitauon aikana se yltyi ja koko paluumatka hiihdettiin lumipyryssä. Keli ei ollut järin liukas.

Lumipyryssä Ahopäällä

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,

Hiihtämällä Kuurakaltioon

Lumi on kertynyt puunrunkojen päälle Sivakkalaaksossa

Tämä päivä ei juuri poikennut aikasemmista sään suhteen. Aamulla oli pakkasta -15, iltapäivällä -1. Tuulta oli tunturissa enimmillään 8 m/s. Meidän ohjelmamme sen sijaan poikkesi aiemmista päivistä. Hiihdettiin tänään Kiilopään Kuuraltioon saunomaan ja tultiin takaisin skibussilla.

Koko viikon on ollut hyvä keli hiihtää perinteistä. Vaikka keli on ollut vähän (tai välillä paljon) nihkeä, seinäpito on ollut helppo saada sinisellä purkilla, tänään violetilla. Niinpä perinteinen, vuorohiihto erityisesti on ollut helppoa.

Tänään hiihdettiin valolatua lähelle Tievaa ja sieltä Sivakkaojan latua kohti Kiilopäätä. Vähän ennen Kiilopäätä poikettiin vielä Sivakkalaakson ladulle, jota tulee hiihdettyä tosi harvoin, vaikka se on varsin hieno. Se on yksi alueen ns. luontolatuja eli moottorikelkalla tehtyjä latuja pelkästään perinteiseen. Sen varrella, kuten muutamissa muissakin paikoissa, on monien puunrunkojen päällä suuria määriä lunta. Ei kannatta olla alla, kun sää ensimmäistä kertaa kunnolla lauhtuu. Maisema Sivakkalaakson ladun yläosasta on varsin hieno Niilanpään ja Kiilopään tuntureiden suuntaan.

Maisemaa Sivakkalaaksosta Niilanpään tuntureille

Kiilopäällä käytiin syömässä keittolounas ennen saunaan menoa. Normaalisti Kuurakaltion savusauna on lämmin tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina, mutta nyt pääsiäisenä oli ylimääräinen vuoro lauantaina. Aikaisemman kokemuksen perusteella tiesimme, että saunassa voi olla ahdasta pääsiäisviikolla. Nyt siellä sitten yllättäen olikin parhaimmillaan viisi ihmistä ja pääosin neljä. Kuulimme, että keskiviikkona oli ollu viiden tunnin aukioloaikana 240 saunojaa ja jono ulos saakka. Kun lauteille mahtuu yhtä aikaa maksimissaan 25 ihmistä ja jos jokainen saunoo keskimäärin tunnin ajan, voi laskea, että ahdasta on ollut. Mutta tänään siis oli hyvin rauhallista ja mukavaa saunoa ja käydä Kiilo-ojan avannossa.

Koskikarakin nähtiin. Ei se sentään Kuurakaltion avannossa ruokaillut, alempana Kiilo-ojassa on sulia paikkoja.

Kuurakaltion avanto Kiilopäällä

 

 

 

 

Illan viimeinen skibussivuoro lähtee Kiilopäältä Saariselälle klo 16.40. Hyvin ehdittiin saunomaan, kun saunaan pääsi klo 15. Bussikyyti maksaa 5 euroa ja samalla hinnalla saisi ajella useampaankin kertaan päivän aikana. Joskus kyydissä ei ole ollut muita, mutta tänään oli toistakymmentä hiihtäjää suksineen.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,