Kapustarinta, riekko ja tunturimaaston vihreys

Riekko

Reissun viimeisen päivän (14.6.2020) retki suuntautui Kiilopään parkkipaikalta Luulammen ja Kulasjoen suuntaan. Ei kuitenkaan kuljettu tuttua Kiilopään ja Luulammen välistä polkua ollenkaan. Kuljimme poroaidan eteläpuolta tunturin yli Kulasjoelle saakka. Kiersimme Luulammet ja nousimme taas tunturien yli takaisin Kiilopään parkkipaikalle vähän eri reittiä kuin mennessä.

Kun viikkoa aikaisemmin tulimme, tunturissa ei mikään vihertänyt, tuoretta vihreää väriä sai hakemalla hakea. Alhaalta sitä aavistuksen verran löytyi, eli osa koivuista esim. mökin pihassa Saariselällä oli pienellä hiirenkorvalla. Vain viikkoa myöhemmin tunturi vihertää ja tunturikoivuissa on jo lehdet, ei enää hiirenkorvat. Muutos on valtavan nopea.

Kun lumi sulaa, alta paljastuu maan pintaa vasten liiskaantunutta, kuolleen näköistä varvikkoa. Ei mene kuin viikko, kun se jo vihertää.

Tunturimaisema vihertää

Kapustarinta on monelta kesäiseltä Lapin ja Norjan reissulta tuttu tunturipaljakan lintu. Erityisen tutuksi kapustarinta tuli viime kesän Kilpisjärven vaelluksella, siellä kapustarintoja oli todella paljon. Myös tällä reissulla kapustarinta taisi olla niittykirvisen jälkeen runsaslukuisin tunturilintu.

Kapustarinta

Kapustarinta tunturimaisemassa

Pohjoisemman Luulammen rannalla söimme eväät. Rannalla jo hilla kukki.

Hilla kukkii Luulammen rannalla

Luulammelta lähdimme nousemaan ylös tunturiin. Alarinteellä törmäsimme riekkoon, joka antoi aika pitkään kuvata läheltä.

Riekko Luulammen lähellä

Viimeinen retkipäivä oli lämmin, mutta onneksi tuulinen. Sääsket eivät tuulessa vaivanneet, mutta Kulasjoen varressa niitä jonkin verran oli. Lintuja nähtiin kapustarinnan ja riekon lisäksi jo tutuksi tulleet niittykirvinen, pajulintu, punakylkirastas ja ensimmäistä kertaa korppi.

Kesäkuun toinen viikko tänä vuonna oli juuri sitä, mitä Lapin kevään ja kesän tulossa halusimme nähdä ja emmekä ennen olleet nähneet. Vaikka sen tiesimme, että Lapissa kevät ja kesä tulee nopeasti kun on tullakseen, oli silti hämmästyttävää seurata, kuinka valtava muutos oli yhdessä viikossa.

Vaikka edellisen sunnuntain sateiden jälkeen oli lämmintä poutasäätä, maastossa oli viimeisenä retkipäivän edelleen todella märkää. Tunturien alarinteiden polut muistuttivat yhä puroja, vaikka ylempänä tunturissa oli jo kuivaa.

 

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: ,

Hiihtoa keskiyön auringossa

Keskiyön aurinko

Lauantai-ilta 13.6.2020 klo 22.59. Yleensä tuohon aikaan on oltu Jukolassa, joko minuutin päästä lähdössä metsään tai katsomassa, kun muut lähtevät. Tällä kertaa oltiin hiihtämässä Ahopään kurussa Saariselällä. Oli lämmintä +21, aurinko paistoi. Olin hiihdettävän lumiosuuden alapäässä kurussa, pienen lammen rannalla (ks. yllä oleva kuva). Kuru jatkui lammen vasemmasta takareunasta alaspäin. Sieltä päin kuului ison linnun siipien ääni. Laulujoutsen lensi kurua pitkin ylöspäin, siis kurun reunojen alapuolella, lammen kohdalla se otti vähän lisää korkeutta ja katosi vasemmalle kurun reunan taakse. Ei ollut järkkäri laukaisuvalmiina ja puhelinkin taskussa eli siitä hetkestä jäi vain hieno muisto. Vähän samanlainen, kuin suopöllöstä, joka istui Termisvaaran huipun kivikasan päällä.

Päivällä oltiin kierrelty Ahopään ja Kiilopään ympäristössä samalla suunnitellen jo öistä hiihtoa. Lopulta valitsimme kahdesta hyvästä paikasta Ahopään kurun, jonne oli kävelymatkaa Kiilopään parkkipaikalta 2,5 km. Hiihdettävää oli kaikkiaan noin 750 metriä.

Ahopään hiihtostadion

Reilu puolet ”ladusta” oli auringonpaisteessa, loppuosa alempana varjoisassa ja viileässä kurussa.

Kurun pohjalla oli viileää ja hämärää

Päivällä oli ollut lämmintä +24,9 astetta ja illallakin vielä 21 astetta. Lumi oli hyvin kantavaa kävellenkin, saati suksilla, mutta pinta oli silti märkä. Luistoa huononsi myös varsin terävät aallonmerkit lumen pinnassa, pitokarva otti harjanteisiin kiinni.

Lumen pinta oli tuulen muovaamaa

Kyllä se ihan täyttä hiihtämistä kuitenkin oli, Åsnesin metallikanttisille tunturisuksilla oli helppo hiihtää suoraan vaikka latu-uraa ei ollutkaan. Åsnesin suksista kiinnostuneille lisää tietoa alkuviikon kesähiihtojutussa.

Hyttysiä, tai sääskiä, niin kuin Lapissa sanotaan, ei aiempina retkipäivinä juurikaan ollut. Yön tyyninä hetkinä niitä kuitenkin pyöri hiihtopaikan liepeillä ja myös paluumatkalla tunturikoivikossa. Tuulenpuuskat veivät ne aina hetkeksi pois ja hiihtämistä ne eivät häirinneet.

Toisessa päässä hiihtostadionia taustamaisemana oli Kiilopää

Kun lenkki oli hiihdetty, käveltiin 2,5 km takaisin Kiilopäälle ja käytiin puolenyön jälkeen uimassa Kuurakaltiossa. Illan, tai yön, retki oli oikein hieno. Kämpille päästyämme tuli vähän aikaa vielä katsottua Jukola-korviketta eli vuoden 95 Jukolan uudelleenjuoksua Sipoosta.

Keskiyöllä 2,5 km paluumatkalla Kiilopäälle ja uimaan Kuurakaltioon

Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , ,

Ahopäät melkein hellepäivänä

Sielikköjä, kiilopäänkoivu ja itse Kiilopää

Tänään oli viikon lämpimin päivä, ylimmillään +24,9 astetta. Tuulta oli mukavasti viilentämässä, mutta tunturissa pystyi kulkemaan hyvin shortseissa ja t-paidassa. Eikä hyttysiä yhtään. Kierreltiin tänään harvemmin käytyjä alueita Ahopäillä. Noustiin ensin Ahopäälle kesäpolkua, joka menee ladun vierestä. Ylhäällä poikettiin polulta ja kierreltiin tunturissa aina Luulampi-Kiilopää-polulle saakka.

Kun viikko sitten sunnuntaina Kiilopäällä mikään ei vihertänyt, nyt osassa koivuja, kiilopäänkoivuja ja vaivaiskoivuja on jo lehdet. Siis ihan kunnon lehdet, ei hiirenkorvia. Osassa taas on hiirenkorvat ja osassa tuskin vielä kunnon silmujakaan. Kiilopäänkoivu on oma lajinsa, jota kasvaa vain täällä. Se kasvaa matalana maanpinnan tuntumassa eli se on koko talven lumen alla suojassa. Tunturikasveista sieliköt kukkivat. Totta se on, että täällä kevät ja kesä etenevät todella nopeasti.

Sielikkö kukkii

Vaikka lumi on suurelta osin sulanut, pohjoisrinteiltä ja kuruista sitä yhä löytyy paljonkin. Kuruissa on lunta metristä viiteen metriin.

Kuruissa oli paljon lunta, mutta lumi kantoi hyvin jalan alla

Kuruissa on vielä jopa viisi metriä lunta

Kiirunaa on yritetty nähdä koko viikko ja tänään se viimein nähtiin, Tiina sen huomasi yhden kurun lähellä. Kiirunat eivät tunnu olevan yhtä arkoja kuin riekot, aika lähelle pääsin hiipimään kameran kanssa. Siellä ei ole kovin hyvä suojaväri tällä hetkellä sulalla maalla kulkemiseen, mutta aina voi mennä ”piiloon” lumilaikulle.

Viimein nähtiin kiiruna

Eväänä oli tänään aikaisempien päivien tapaan sämpylöitä ja pullaviipaleet. Kuumaa mehua ei tänään ollut, mutta sen sijaan Norjasta vuodenvaihteessa ostettu Kvikk lunsj -keksisuklaa, niitä on vielä muutamia jäljellä.

Vielä on jäljellä muutama vuodenvaihteessa Norjasta ostettu Kvikk lunsj retkieväänä

Useampikin metsäjänis on tällä reissulla nähty, mutta tänään nähtiin ensimmäinen tunturimaastossa.

Metsäjänis tunturissa, onko se sitten tunturipupu?

Lunta tosiaan on vielä kuruissa aika paljon ja niin oli myös Kiilopää-Luulampi polun varren isossa kurussa.

Kuru Kiilopää-Luulampi-polun varressa

Lintuja nähtiin tänään kiirunan lisäksi kapustarinta, niittykirvinen, kivitasku, pajulintu ja punakylkirastas. Jos on kiirunaa yritetty nähdä koko viikko, myös sinirinta on vielä näkemättä.

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , ,

Susirastien omatoimirastit Jänkkävaarassa

Omatoimirastien lähtöpaikka

Tarjoutui toinenkin mahdollisuus suunnistaa tällä reissulla, kun Susirastien toiset omatoimirastit aukesivat keskiviikkona Jänkkävaarassa. Normaalit Susirastithan pyörivät tiistai-iltaisin, mutta ainakin nyt alkukesästä on myös omatoimirasteja. Jänkkävaaran ensimmäisillä omatoimirasteilla oli käynyt 61 suunnistajaa, mikä on täällä todella hyvä määrä. Tuntui, että tiistain normaaleilla Susirasteillakin oli mukana uusia harrastajia samaan tapaan kuin etelässä harrastus on lisääntynyt.

Ivalossa omatoimirastit toimivat niin, että lähtöpaikalla on kartat laatikoissa ja ohjeet seinällä, vihkoon merkataan käynti. Karttamaksua ei ole. Ratoja oli neljä, A, B, C ja D. A ja B olivat vaikeampia, C ja D helppoja. Kun etelässä usein C-rata saattaa olla hyvinkin vaikea, täällä se on huomattavan helppo, tosi hyvin aloittelijoille sopiva. C-radalla kaikki rastit olivat lähellä polkua, D-radalla polulla. Radat ovat kaikkiaan lyhyempiä, kun A-rata oli 4,9 km etelässä totutun 6-7 km sijasta ja B oli 3,4 km.

Lähdettiin kiertämään A-rataa yhdessä Tiinan kanssa. Radalla oli helpompia ja vaikeampia rasteja. Erityisesti rastia 11 haettiin aika kauan. Oltiin gepsin mukaan menty 5-10 metriä rastin yläpuolelta ohi 12 minuuttia ennen kuin rasti lopulta löytyi.

A-radan rasti 11

Rasti 3 oli sama rasti kuin kuusi vuotta sitten Susirastien A-radan ykkösrasti. Silloin tuli sillä rastilla kahdeksan minuutin pummi, nyt se löytyi hyvin. Näissä maastoissa pienet jyrkännerastit ylärinteestä tullessa ovat vaikeita, kun ylhäältä katsoen varvikko jatkuu jyrkänteelle saakka. Sellainen rasti oli myös tämän päivän rasti 11. Vuonna 2014 olen kirjoittanut blogiin, että kartan käyräkuvaus oli aika suurpiirteistä. Nyt kartta näytti olevan uusittu ja käyräkuvaus vaikutti oikein hyvältä.

Maisemaa A-radan rastin 6 yläpuolelta Keskimäiselle Vuostimojärvelle

Susirastien omatoimirastit / Jänkkävaara / Lapin Sudet

Itse maastohan oli samanlaista kuin kuusi vuotta sitten. Risuja ja pusikkoa saa tästä(kin) Inarin maastosta hakemalla hakea eikä sittenkään löydä. Paikoin pohjaa on kovaa ja todella helppoa juosta, mutta pääosin on varvikkoa. On mustikkaa, kanervaa ja suopursua eli ei mitään kevyttä juostavaa. Jänkkävaaran etelärinne on melkoisen jyrkkä, mutta tänään se tultiin alas. Mietittiin, että saisi yhteislähdössä heti alkuun hyvän fyysisen hajonnan, kun laittaisi ensimmäiset rastit vaaran ylärinteeseen ja lähtö parkkipaikalta.

Jos suunnistajia liikkuu kesän ja alkusyksyn aikana Inarissa ja Saariselällä, kannattaa ehdottomasti tarkistaa Susirastien kalenteri ja käydä suunnistamassa. Täältä löytyy todella hienoja maastoja. Meille tämä oli viides kerta täällä rasteilla. Kaksi kertaa Jänkkävaarassa, tiistaina Pokkivaarassa, 2014 Törmäsessä ja 2012 Sovintovaarassa.

A-radan rasti 13

Suunnistuksen jälkeen syötiin hampurilaiset Lauran grillissä Ivalossa ja minä kävin Ivalonjoessa uimassa. Vesi ei ollut erityisen kylmää, pinnasta 12,5 astetta ja syvemmältäkin selvästi lämpöisempää, tai vähemmän kylmää, kuin Kuurakaltiossa Kiilopäällä.

Ivalonjoen uimaranta on aika hieno, ei heti arvaisi, että täältä pohjoisesta löytyy noin laaja hiekkaranta. Matkailusivusto lapland.fi on listannut kuusi tutustumisen arvoista uimarantaa Lapissa ja Ivalonjoen uimaranta on niistä ensimmäisenä.

Uimassa Ivalonjoessa

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , , , ,

Kiilopää-Niilanpää-Rautupää

Lampia Kiilopään ja Niilanpään välillä

Tänään oli varsin tuuleton ja aurinkoinen päivä, lämmintä oli enimmillään +15 astetta. Tänään ajoimme taas Kiilopäälle ja lähdimme sieltä kävelemään kohti Rautupäätä Kiilopään ja Niilanpään yli. Kun oli tuuleton hetki ja aurinko paistoi, oli todella lämmin. Kun taas tuuli osui ja aurinko oli hetken pilvessä, oli taas melkoisen viileää. Sopiva määrä vaatteita päälle ei siis ollut helposti toteutettavissa. Välillä oli lippis päässä, välillä pipo. Välillä hanskat kädessä, välillä taskussa. Oma takki oli hiukan liian lämmin aurinkoiseen ja tuulettomaan ylämäkikävelyyn, silloin sitten tuli aika lämmin.

Kapustarintoja on nähty ja kuultu joka päivä, mutta tänään pariskunta osui niin lähelle, että sain niistä kuvia.

Kapustarintapariskunta Niilanpäällä

Maasto Kiilopään ja Niilanpään välillä on pääosin todella helppokulkuista. Paikoin on vähän kiviä, mutta paikoin täysin kivetöntä. Tänään piti väistellä lumilaikkuja, koska Tiina oli liikenteessä maastolenkkareilla. Koko reitti kuljettiin tunturipaljakalla. Kiilopään huipun jälkeen laskeuduttiin noin 60 metriä loivasti alas Kiilopään ja Niilanpään väliseen satulaan ja sitten taas noustiin Niilanpään huipulle, joka on hiukan yli 540 mpy. Niilanpään jälkeen on pakko kiertää Kuutamokurun eteläpään ympäri, koska syvän kurun ylittäminen on aina vaikeaa. Tällä hetkellä se on mahdotonta, koska se on täynnä lunta. Lunta on varmasti metritolkulla, sinne ei kannata vajota.

UKK-puiston läpi virtaava Suomujoki saa alkunsa Kuutamokurun yläpäästä. Rinteessä oli vielä valtavasti lunta, joten vettä joessa riittää. Toissa syksynä vaelluksella ylitettiin Suomujoki mennen tullen Aittajärvellä, paljon siinä oli silloinkin vettä.

Suomunlatva, tästä alkaa UKK-puiston läpi virtaava Suomujoki.

Sadan metrin nousu Rautupäälle oli alhaalta kivikkoinen, mutta ylempänä oli täysin kivetöntä tunturinummea. Koska tuulta oli tänään niin vähän, pystyttiin syömään eväät Rautupään huipulla. Ei ollut maisemissa valittamista. Tänä keväänä on melkoisen monet eväät retkillä syöty ja hienoja paikkoja on ollut, mutta kyllä tämän oli vuoden hienoin tähän asti.

Evästauko Rautupäällä 540 mpy

Sokosti 26 km päässä. Huipulla näkyy masto, agregaatilla toimiva Telian GSM-tukiasema, kun tarkasti kuvaa katsoo.

Ensimmäiset tunturikasvit kukkivat, kun lumen sulamisesta ei varmasti ole paria viikkoa enempää. Rautupäällä olivat ensimmäiset sieliköt kukassa. Kukka on pienempi kuin pikkusormen kynsi, mutta värikäs se on.

Tunturin ensimmäiset kukat: sielikkö kukkii Rautupäällä

Paluumatkalla täytettiin vesipullo Niilanpään rinteeltä löytyneestä lähteestä. Ei noustu menomatkan tapaan Niilanpään huipulle vaan kierrettiin huippu eteläpuolelta ja jatkettiin ylhäällä rinteessä kohti Kiilopäätä. Sieltä löytyikin mukavaa kuljettavaa pienin korkeuseroin ja hienoin maisemin. Rinteessä nähtiin pikkukuovi.

Pikkukuovi Niilanpäällä

Sompion luonnonpuistossa olevat Nattaset näkyvät komeasti varmasti kaikilta alueen tuntureilta. Nattasia on useita, enkä oikein tiedä, mikä niistä on mikin. Niilanpäältä näkyi myös hienosti Terävänkivenpään lieveuomasto, kun lunta on yhä uomissa ja harjanteet niiden välissä ovat sulat. Näyttää kuin rinteessä olisi lukemattomia terasseja. Lieveuomat laskevat loivasti tunturin rinnettä alaviistoon. Ne ovat syntyneet jääkauden lopulla, kun jäätikön sulaessa ja vetäytyessä vesi on virrannut jäätikön reunan ja tunturin rinteen välissä ja muodostanut leveää ojaa muistuttavan uoman. Kun jäätikkö on vetäytynyt hiukan lisää, on syntynyt aina uusi uoma.

Nattaset nähtynä Niilanpään rinteestä. Keskellä kuvaa näkyy Terävänkivenpää lieveuomasto, lunta on uomien pohjilla.

Ei noustu Kiilopään huipulle vaan kuljettiin rinnettä pitkin ja lopulta alas parkkipaikalle huipulle menevää sorastettua polkua pitkin.

Tunturissa maasto alkaa olla mukavan kuivaa siellä missä ei ole isoja lumilaikkuja lähellä. Siellä missä lumi sulaa, vettä on kaikki paikat täynnä.

Tänään nähtyjä lintuja kapustarinnan ja pikkukuovin lisäksi: punakylkirastas, pajulintu, urpiainen, metsäkirvinen ja niittykirvinen.

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , ,

Juurakkovuopaja ja Mielikköjärvi

Inarijärven Joensuunselkää nähtynä Juurakkovuopajan lintutornista

Kun pari päivää on liikuttu tunturimaisemissa, tänään kierreltiin muualla. Käytiin katsomassa pari lintutornia lähellä Veskoniemeä Ivalosta kymmenisen kilometriä koilliseen. Päivän päätteeksi käytiin suunnistamassa Susirasteilla lähellä Ivaloa. Päivä oli tänään puolipilvinen. Tuuli oli kääntynyt pohjoiseen ja lämmintä oli vain +10 astetta.

Päivän ensimmäinen lintutorni oli Juurakkovuopaja lähellä Veskoniemeä. Pieneltä parkkipaikalta meni tornille noin kilometrin mittainen polku. Maisemat tornista olivat komeat, näki kerralla Ivalonjokisuun ja myös vähän Inarijärveä. Lintuja ei täällä pohjoisessa ole koskaan lajien tai yksilöiden määrässä mitattuna sellaisia määriä kuin etelässä. Tornista näki aika paljon vesilintuja, mutta monet olivat niin kaukana, että tunnistaminen oli mahdotonta. Tunnistetuksi tulivat ainakin laulujoutsen, tukkasotka, haapana, tavi, pajulintu ja järripeippo.

Ivalonjokisuuta Juurakkovupajan lintutornista nähtynä

Telkän pesä vanhassa männyssä

Toinen, Mielikköjärven torni, oli jonkin matkaa takaisin Ivaloon päin. Polku parkkipaikalta oli muutaman sadan metrin mittainen. Metsässä lauloivat pajulinnut ja muutama järripeippokin näkyi. Erikoisin tapaus oli aivan polun varressa ollut vanha ja suuri mänty. Saimme juuri ja juuri ulotettua kätemme yhdessä sen ympäri, joten ympärysmitta lienee kolmen ja puolen metrin luokkaa eli halkaisija olisi reilun metrin. Puuta ihmetellessä telkkäemo syöksyi kolosta kohti järveä. Emmepä arvanneet, että telkällä oli siinä pesä. Oli kyllä melkoisen komea pesäpuu, ei mikään tavallinen lautapönttö.

Lintutornista näkyi Iso Mielikköjärvi ja sen takana Neitiaapa. Taas täälläkin linnut olivat aika kaukana. Kiikarilla tunnistin laulujoutsenen, kurjen, tukkasotkan, tervapääskyn ja räystäspääskyn. Kaukana aapasuolla näkyi poroja. Jos oli telkän pesä erikoinen näky, sitä oli tavallaan myös aivan tornin portaiden alapäässä pöntössä ollut lapintiaisen pesä. Emo kävi välillä kurkkaamassa kolosta ohikulkijoita ja palasi taas pian hautomaan. Eivät ohikulkijat sitä suuremmin tuntuneet häiritsevän, hyvä niin.

Lapintiaisella oli pesä aivan Mielikköjärven lintutornin portaiden alapäässä

Maisemaa Mielikköjärven lintutornista: Iso Mielikköjärvi ja Neitiaapa

Mielikköjärveltä palattiin takaisin Ivaloon ja mentiin suunnistamaan Pokkivaaraan muutaman kilometrin päähän Ivalon keskustasta. Maasto oli sellainen, kun Lapissa tapaa olla, risuja ja pusikkoa ei ollut, varvikkoa ja kanervikkoa sen sijaan riitti. Ihan mukava rata, kun suunnistusta on tänä keväänä vain muutama kerta takana. Taisipa olla kevään pisin rata, 4,8 km.

Eilen illalla innostuttiin lähtemään keskiyön aurinkoa katsomaan Kaunispäälle. Matkalla törmättiin sekä riekkoon että metsäjänikseen. Eipä niiden asu ole ihan paras lumettomaan maahan, mutta toisaalta lumilaikkujen keskellä suojaväri olisi varsin sopiva. Naarasriekon suojaväri on urosta parempi tähän aikaan vuodesta. Jotenkin sitä kuvitteli, että linnut laulaisivat kovastikin myöhään illalla, mutta vain laulurastas ja pajulintu olivat äänessä. Ylhäällä huipun ravintolan räystäiden alla oli paljon räystäspääskyjen pesiä. Täällä mökin pihalla laulaa kirjosieppo lähinnä öisin.

Urosriekko kevätpuvussaan erottuu aika hyvin, jos ei ole lumilaikkuja lähistöllä

Metsäjänikset ovat vielä aika vaaleita, suojaväri ei ole hääppöinen

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , , ,

Kesähiihtoa ja Lapin lintuja

Kesähiihtoa, alhaalla näkyy Suomen Latu Kiilopää

Eilen satoi iltaan saakka ja kai vielä yölläkin. Tänään oli puolipilvinen päivä, lämmintä +15, tuulta tunturissa riittävästi, kuitenkin vähemmän kuin eilen. Tänään oli ohjelmassa mennä hiihtämään yhdelle isolle lumialueelle Kiilopään pohjoisrinteellä. Hiihtopaikalle oli käveltävää 2 km, 175 nousumetriä ja se oli 490 metrin korkeudella 546 metriä korkean tunturin rinteellä.

Kesähiihtopaikka korkealla Kiilopään pohjoisrinteellä nähtynä Kiilopään parkkipaikalta

Alkumatka kuljettiin Kiilopään huipulle menevää sorastettua polkua, hiihtostadionin suuntaan poikettiin pitkien rappusten alapäästä. Hiihtopaikka oli katsottu valmiiksi eilisellä retkellä.

Kävellen kohti kesähiihtostadionia

Varusteet vaihdettiin lumen keskellä olevalla kallioisella pälvellä. Maisemia ei voi moittia. Hiihdettävää tuli noin 400 metriä suuntaansa eli hyvinkin verrannollinen menneen talven etelän tykkilatuihin. Hiihtoalusta rinteessä oli hiukan kalteva, mutta teräskanttisilla suksilla se ei ollut ongelma.

Hiihtoa avarassa maisemassa

Kiilopään rinteellä 490 mpy

Puolisen tuntia tuli hiihdettyä, neljä kilometriä. Hyvä alku hiihtokaudelle, vai jatko menneelle? Joitain varmasti kiinnostaa välineet. Alla oli alkutalvesta hankitut kevyet tunturisukset Åsnes Mountain Race 46. Sukset ovat hämmästyttävän kevyet, vain noin 1,5 kg per pari, vaikka niissä on täyspitkä teräskantti. Suksien leveys on 54-46-50, eli keskeltä ne ovat vain hiukan (2 mm) tavallista hiihtosuksea leveämmät, mutta kärjestä ja kannasta vähän enemmän. Suksessa on paljon enemmän jalkavuutta, kuin tunturisuksissa yleensä. Suksi onkin ehkä paras hiihdettävä, mitä tunturisuksien kategoriassa on olemassa. Pitona on Åsnesin kehittämä X-skin-pitokarva eli pitoalueella kiinnitettävä (ja irrotettava) karva. Asennutin suksiin NIS-levyt, joten siihen saa tavallisen Rottefellan NNN-siteen ja hiihtää voi tavallisilla hiihtomonoilla.

Ko. suksia ei käytännössä myydä kuin Norjassa. Mikkeliläinen Suksistudio myy muutamia muita Åsnesin malleja ja he tilasivat minulle parin suoraan tehtaalta Norjasta. Suksia piti päästä kokeilemaan Muoniossa ja Kilpisjärvellä pääsiäisenä, mutta tuo reissu jäi sattuneesta syystä väliin. Tänään oli siis ensikokeilu. Sen perusteella ostos oli hyvä.

Suksina oli Åsnes Mountain Race 46, kevyt teräskanttinen suksi, jossa NIS-levy, Rottefellan hiihtoside eli tavallisilla hiihtomonoilla voi hiihtää

Tiina hiihti myös lenkin samoilla suksilla, jotka tietysti olivat hänelle hiukan jäykät.

Hiihdon jälkeen syötiin eväät todella hienoissa maisemissa. Jätettiin reput ja sukset hiihtopaikalla ja käytiin katsomassa maisemia Kiilopään huipulle. Aika komeasti näkyi Sokostin ja UKK-puiston suurtuntureiden suuntaan. Sokostille on matkaa linnuntietä 30 km.

Maisemaa Kiilopään huipulta Sokostin ja UKK-puiston suurtunturien suuntaan. Sokosti on toinen huippu oikealta.

Ei päivää ilman lintuja. Tänään nähtiin keräkurmitsa, tunturikihu, niittykirvinen, pajulintu ja punakylkirastas.

Keräkurmitsa

Suomen Latu Kiilopää oli aukesi osittain tänään. Mökkejä vuokrataan ja kahvio palvelee take away -tyyliin. Haettiin kahvit ja pullat ja istuttiin juomassa ja syömässä ulkona auringossa. Kahvien jälkeen käytiin uimassa Kuurakaltiossa. Odotusarvo oli, että vesi on hirvittävän kylmää. Yllättäen pintalämpötila oli +12, mutta kyllä se syvemmältä oli todella kylmää.

Lenkin jälkeen Kuurakaltiossa, pintavesi +12 astetta, syvemmällä todella kylmää

Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , ,

Sateessa Kiilopään rinteillä

Riekko kevätpuvussaan

Tänään oli sateinen ja tuulinen päivä, mutta lähdettiin kuitenkin Kiilopäälle tarkoituksena kierrellä ja katsella vallitsevia olosuhteita. Vielä pari viikkoa sitten kaikki oli paksun lumikerroksen peitossa ja viikko sittenkin näytti hyvin talviselta. Yksi lämmin ja osin sateinen viikko sulatti hetkessä suuren osan lumesta, mutta vielä sitä oli notkopaikoissa tunturissa. Helppo on kuitenkin jo kulkea. Lumiset alueet voi kiertää aika helposti ja aika kantaviakin ne ovat.

Maisemaa Kiilopään rinteeltä

Tehtiin kierros Kiilopään rinteillä, mutta palattiin alas tunturikoivikkoon kovan tuulen takia. Tänään tunturissa puuskat olivat kovimmillaan 25 m/s.

Kun lumi on juuri sulamassa, maastossa on paljon vettä. Kun normaalisti polut ovat hyviä reittejä kulkea, eiväthän ne muuten olisi syntyneetkään, tähän aikaan vuodesta ne ovat moni paikoin kulkukelvottomia. Joko ne ovat osittain lumen peitossa tai sitten ne ovat muuttuneet vuolaaksi puroksi. Tai molemmat. Näin oli käynyt Niilanpään polulle.

Tähän aikaan vuodesta polkua pitkin kävely ei ole välttämättä kovin hyvä idea

Jossain taas vesi virtasi ohuena kerroksena koko rinteen leveydeltä. En muista tuollaista koskaan ennen nähneeni.

Rinne veden peitossa Sivakkalaakson polulla

Päivän lintuja olivat järripeippo, pajulintu, punakylkirastas, kapustarinta ja riekko. Riekoilla on tällä hetkellä kevätpuku eli ne eivät ole enää kokonaan valkoisia, mutta eivät myöskään ruskeita kuten kesällä. Kun lunta on siellä täällä, tuollainen asu lienee paras kompromissi.

Riekkopariskunta lumilaikulla

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: ,

Ilmakkiaapa

Pitkospuut olivat todella tarpeen

Eilinen päivä kului autossa istuen matkalla Tampereelta Saariselälle. Oli muuten melkoisen pitkät pätkät tietöitä ja 50 km/h nopeusrajoitusta Oulun ja Kemin välillä. Olimme jo etukäteen miettineet, että poiketaan Sodankylän jälkeen Ilmakkiaavan lintutornille. Monet kerrat siitä on ajettu ohi ja mietitty, että joskus käydään. Se joskus oli eilen.

Liro

Pitkospuupolun alun kohdalla on parkkipaikka nelostien varressa. Heti polun alku oli aika mielenkiintoisen näköistä. Mietittiin, että toivottavasti pitkospuun ovat riittävän tukevat, eivätkä painu kovin paljon keskeltä. Hyvin niitä pääsi kulkemaan suunnilleen kuivin jaloin. Aapasuollahan on märempiä rimpiä ja kuivempia jänteitä, mutta näillä keleillä rimmet olivat avovettä ja jänteet upottavan märkiä.

Pitkospuut veivät lintutornille, joka on Ilmakkijärven rannalla. Ilmakkiaavan soidensuojelualue on kooltaan reilu 12 neliökilometriä. Suolla voisi nähdä moniakin lintulajeja, mutta eilen ei kovin paljon nähty. Nähtiin tai kuultiin liro, niittykirvinen, pajulintu, järripeippo, tukkasotka ja kurki. Runsain lintulaji oli niittykirvinen.

Ilmakkiaavan lintutorni

Maisemaa lintutornista

Jonkin verran oli jo sääskiäkin. Olipahan linnuilla mitä syödä. Oikeastaan Sodankylään saakka koivuissa oli täysikokoinen lehti, mutta heti Sodankylän jälkeen lehtien koko pieneni niin, että täällä Saariselällä on enää pienet hiirenkorvat.

Valaistus oli hieno illalla sateen jälkeen

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , ,

Häntälän notkot

Häntälän notkot

Aamupäivän Lappia muistuttavat suomaisemat vaihtuivat iltapäivällä alppiniittyjä muistuttavaan maisemaan Somerolla Häntälän notkoilla. Häntälän notkojen jokilaakso on jopa 30 metriä syvä ja savipatja jopa 77 metriä paksu. Notkot kuuluvat Rekijokilaakson Natura-alueeseen. Alueella kulkee noin 1,5 km suuntaansa oleva luontopolku sekä reilun kilometrin mittainen Peuranpolku. Itse luontopolku kulkee niittymaisemassa, Peuranpolku metsässä. Luontopolulle pääsee Häntälän kylätalon läheltä, missä on myös parkkipaikka.

Kun ensimmäiset sadat metrit kuljetaan tasaista peltoa, ei osaa aavistaa, millainen maisema yhtäkkiä aukeaa, kun jyrkkä rinne laskeutuu alas jokilaakson pohjalle. Toukokuun lopussa yksi yleisimmistä kukkivista kukista oli kevätesikko.

Kevätesikko

Lähes koko luontopolun alue on lehmien laidunta. Mansikkeja emme nähneet, mutta jäljistä päätellen ne kyllä olivat jo päässeet kesätöihin pitämään niittyjä kunnossa. Kevätesikon ohella toinen yleinen kukka oli keto-orvokki. Kulleroitakin siellä kasvaa, mutta olimme niiden suhteen paikalla muutaman päivän liian aikaisin, ensimmäiset olivat vasta nupulla.

Keto-orvokki

Törmäsimme myös kummallisesti käyttäytyvään käytikkaan. Se lennähti aidantolppaan, kiipesi sen päähän kuin puukiipijä ja heittäytyi alas kohti seuraavaa tolppaa. Tätä se jatkoi monen aidantolpan verran, eikä meille selvinnyt, mitä se oikein puuhasi.

Käpytikka puuhasi jotain kummallista aidantolpissa

Luontopolku loppuu soratielle, jota kävelemällä pääsee takaisin parkkipaikalle. Jatkoimme kuitenkin Peuranpolulle, joka kulkee metsässä ylös alas jyrkkiä rinteitä. Pariin kertaan ylitettiin joki tai puro siltaa pitkin. Tuolla reitille muistan edellisellä kerralla nähneeni paljon valkovuokkoja, taisi olla reilu kymmenen vuotta sitten hiukan aiemmin toukokuussa. Nyt oli tarjolla hienoa metsää.

Hänätälän Peuranpolun metsää

Peuranpolun jälkeen palasimme luontopolkua pitkin takaisin. Evästauko pidettiin katsellen jutun ensimmäisten kuvien maisemaa.

Hänätlän notkojen laidunmaata

 

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: ,