Etelä-Tuusulan kyläladut 2022

Umpihankiosuus Mätäkivenmäen yli Maisalantielle

Nyt alkaa olla lunta aika lailla riittävästi täällä etelässäkin. Virallinen määrä Vantaalla taisi olla tänä aamuna 58 cm. Kotipihalla 60 cm korkeaa aitaa ei näy. Metsässä lunta on kauttaaltaan vähintään polveen, paikoin puolireiteen. Tuo tuli todistettua, kun tänään meillä oli katajien pelastusoperaatio Katajakukkulalla ja parissa muussakin paikassa. Suurimmat katajat ovat selvinneet talvista varmaankin sadan vuoden ajan, mutta nyt lumikuorma on hirmuinen ja kaikki katajat eivät sitä kestä, vaikka taipuisia ovatkin. Pudoteltiin siis lumia aika monesta katajasta. Alla olevassa kuvassa on yksi valtava kataja saatu pelastettua.

Lunta oli paljon jo perjantainakin, vaikka perjantai-illasta lauantai-iltaan sitä tuli hyvinkin 30 cm lisää. Toki lumimäärä ei lisääntynyt kuin puolella tuosta, kun lumi menee kasaan, kun sitä tulee lisää. Perjantaina ajattelin, että on sopiva aika lähteä Etelä-Tuusulan kyläladuille, kun olivat saaneet ne hiihtokuntoon torstaina. Kyläladuista löytyy enemmän tarinaa parista viime talven jutusta: Etelä-Tuusulan kylälatuverkosto ja Etelä-Tuusulan kylälatuverkosto osa 2.

Lähdin taas kotoa ensin kävellen Ilolan laduille ja niitä pitkin Mätäkiven muuntajan kautta Mätäkivenmäen päälle. Sieltä alkoi noin kilometrin umpihankiosuus Tuusulan moottoritien ylittävälle kevyenliikenteen sillalle. Tällä kertaa kyse oli todellakin umpihankihiihdosta, sukset upposivat aika syvälle eikä alamäessäkään suksi juuri luistanut. Olin viime vuoden tapaan matkassa Åsnes Mountain Race 46 -tunturisuksilla, jotka ovat pehmeällä selvästi kantavammat kuin tavalliset sukset, vaikka eivät tietenkään mitään metsäsuksiin verrattuna. Mutta niillä on hyvä hiihtää ladullakin, kun leveys leveimmästäkin kohdasta on vain sentin enemmän kuin tavallisissa hiihtosuksissa. Umpihankea seurasi noin 700 metrin tieosuus, ennen kuin pääsin itse kyläladuille.

Paratiisinmäki

Alkuun suuntasin Paratiisinmäen kautta kohti Tuusulanjokea. Töysselinmäen lounaispuolelta pellolta on jyrkkä lasku alas suoraan T-risteykseen. Tällä kelillä vauhti ehti pysähtyä ennen, mutta liukkaalla kelillä tulee vähän kiire. Vasemmalle olisi päässyt Myllykylään, mutta lähdin oikealle kohti Ruotsinkylää. Ruotsinkylän ladulta haaraantuu myös pistolatu Kleivintien varteen lähelle Klemetskogin koulua. Viime vuonna käytiin nuo kummatkin ladut tutkimassa.

Tuusulanjoki ylitetään kapeaa siltaa pitkin ja toisella puolella hiihdetään jonkin matkaa jokivartta. Sillä pätkällä näin viime kevättalven hankilenkillä joutsenia. Jokivarresta noustaan pitkä nousua peltoa Myllykyläntielle. Pellolla oli tuuli tuiskuttanut ladun kokonaan umpeen. Olin ajatellut kiertää ladut tällä kertaa vaihteeksi vastapäivään, mutta tuulen suunta oli sellainen, että en halunnut paluumatkalla puskea pitkää pelto-osuutta Juhmosta takaisin vastatuuleen. Niinpä suuntasin Juhmoa kohti. Isommilla pelloilla latu oli pitkälti ummessa. Valaistus oli pilvisenä päivän sellainen, että ilman oransseja laseja ei tahtonut erottaa lumen pinnasta mitään.

Juhmon lähellä latu kiertää peltojen reunoja

Juhmossahan on suuri mansikkatila. Ensimmäisenä koronakeväänä käytiin siellä pyörillä tutkimassa Maarinjärven luonnonsuojelualuetta. Hiihdin peltojen reunoja kiertelevää latua, joka oli paikoin ummessa, paikoin ei. Tuolla Juhmon lenkillä menin aika läheltä latoa, jonka seinustalla söin eväitä viime maaliskuun pitkällä hankilenkillä. Samoilla tienoilla pidettiin myös evästaukoa kaverin kanssa pyöräillessä yhtenä syksyn viimeisistä lämpimistä illoista, istuskeltiin tienpenkalla ja katseltiin maisemia. Maarinjärven pohjoispuolella, ennen metsäosuutta kohti Hernemäkeä, latu meni vähän eri reittiä kuin vuosi sitten. Nyt se kierteli enemmän peltojen reunoja pitkin.

Marjalanmäki

Kohti Hernemäkeä latu oli vanhan ajan laturetkilatua, jota on ihan erilaista hiihtää kuin nykyisiä, latukoneella ajettuja baanoja. Kuva tuolta väliltä on jutun loppupuolen kuvasarjassa. Tuolla alueella ladut ovat yksisuuntaisia ja poikkeavat hiukan Myllykylän Myllyn nettisivuilla olevasta latukartasta. Siitä puuttuu latu, joka menee Marjalanmäen ja Kärssynmäen yli. Tuolla osuudella on yhdessä risteyksessä latukartta, jossa tuo alue on piirretty oikein, mutta siinä taas on muualla pari sellaista latua, joita ei viime eikä tänä talvena ole ollut. Otin risteyksessä olleesta kartasta kuvan, siinä Hernemäen ladut ja niiden kiertosuunnat näkyvät niin kuin ne on nyt ajettu. Tosin siinäkin on pieni virhe. Hernemäentien eteläpuolinen poikkilatu on hiihtosuunnaltaan päinvastainen kuin tuossa kartassa. Eli koko lenkki hiihdetään myötäpäivään ja tuo poikkilatu lännestä itään. Latu menee myös hiukan eri tavalla, kuten voi huomata jutun lopussa olevasta kartasta.

Hernemäen ladut niin kuin ne on ajettu 2021 ja 2022

Kiersin lenkin kertaalleen ympäri, mutta täytyy myöntää, että hiihdin tuon poikkiladun väärään suuntaan, kun halusin uudestaan Marjalanmäen lenkille. Hiihtäjiä oli eilen niin vähän liikkeellä, että en katsonut tuon olevan suuri rikos…

Päivän evästauon pidin Marjalanmäellä toisella kierroksella suunnilleen ylempänä olevan kuvan kohdassa. Suunnilleen samassa kohdassa, jossa viime talvena luiskautin puhelimen hankeen ja kaivoin sitä sieltä aika kauan. Päivän menu oli termospullollinen kuumaa mehua ja kaksi sämpylää.

Retki jatkui kohti Lahelaa. Matkalla oli yksi sellainen tienylitys, mitä en muista viime talvelta. Metsätie oli aurattu metsätöiden takia. Ei se paha ollut idän suuntaan hiihdettäessä, mutta toiseen suuntaan se oli aivan jyrkän laskun juurella. Ylhäällä oli kyllä varoituskyltti.

Metsäosuuksilla latu oli auki, vaikkakin pehmeä, mutta Lahelan peltosuuksilla taas paikoin ummessa, sen verran reippaasti tuuli. Kiersin kilometrin pelto-/puistolenkin Lahelassa, kun se viime talvena jäi kiertämättä. Varsinkin se oli mennyt lähes kokonaan umpeen.

Lyhyen tiepätkän jälkeen retki jatkui takaisin kohti Ruotsinkylää. Tuolla pätkällä on varsin hieno osuus Tuusulanjoen varressa. Joen varteen on aika vauhdikas lasku jopa perjantain kelillä. Ruotsinkylän koulun jälkeen noustiin peltoa ylös, ylitettiin Lahelantie ja hiihdettiin pellon reunoja risteykseen, josta lähdin menomatkalla Juhmon suuntaan.

Paluumatkan reitti oli tuosta kohdasta kotiin täsmälleen sama kuin mennessä. Oli kyllä tarkoitus kiertää ns. Metlan lenkki, mutta en enää jaksanut. Maisalantien varressa oli Metsäntutkimuslaitoksen kenttäasema vuoteen 2012 ja Maisalantien molemmin puolin on vanhoja Metlan (nykyisin niitä taitaa hallinnoida Metsähallitus) tutkimusmetsiä, joissa metsäntutkimusta on harjoitettu vuodesta 1923. Alueella kasvaa monia eri puolilta maailmaan tuotuja puulajeja. Tuossa siis historia, mistä nimi Metlan lenkki on peräisin.

Mätäkivenmäen ylityksessä hiihdin aamupäivällä kertaalleen hiihdettyä ”latua”. Se oli muutamassa tunnissa hiukan kovettunut ja kantoi vähän paremmin. Hidasta ja raskasta menoa se silti oli. Loppumatka olikin sitten helpompaa, laskuvoittoista, latukoneella ajettua latua kotiin.

Aamupäivän ”latu” Mätäkivenmäellä

Lenkki ei ollut kuin 39 km, mutta hiihtoaika oli 4.20. Todella hidasta siis oli. Kun latu oli pelloilla monin paikoin ummessa ja muutenkin aika pehmeä, oli kyllä raskas lenkki. Laduthan oli saatu kuntoon vasta edellisenä iltana, joten kovin moni ei vielä ollut ehtinyt niitä hiihtää. Välillä jopa latu petti suksen alla ja monin paikoin monon reuna hankasi ladun reunaa. Eikä luistokaan ollut hääppöinen. Mutta vaikka raskasta oli, olihan se hieno lenkki taas kerran.

Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Etelä-Tuusulan kyläladut 2022

Ilolan ladut 25.-30.1.2022, tuli kunnon talvi

Jäistä baanaa 25.1. aamulla

Eipä olisi tiistaina 25.1. aamulla uskonut, että Ilolan laduilla on jo samana iltapäivänä hyvä hiihtää, saati loppuviikosta. Niin vain kävi. Tiistaina iltapäivällä latukone ajoi rauhallisella vauhdilla jyrsien ladut läpi sen jälkeen oli hyvä hiihtää, vaikka toki paikoin oli vielä jäistä.

Latukone jyrsi jäiset luistelubaanat tiistaina 25.1. iltapäivällä hiihdettävään kuntoon

Torstaina tuli jonkin verran lunta ja perjantaina oli jo varsin talvisen näköistä ja ladut hyvässä kunnossa.

Perjantaina 28.1. Pirunkorven lenkillä
Perjantaina 28.1. Katajakukkulalla

Viikonloppuna pyryttikin sitten lunta niin, että nyt sitä on jo puoli metriä. Ilolan ladut ajettiin taas tänään päivällä ja sen jälkeen oli hyvä hiihtää perinteistä, luistelubaana oli varsin pehmeä.

Tänään luminen metsä oli niin hieno kuin se täällä etelässä vaan voi olla. Vaikka koko lumisateen ajan oli hiukan pakkasta, sen verran kosteaakin sadetta tuli, että lunta kertyi puihin aika lailla. Pirunkorven lenkillä Mätäkivenmäessä oli laskussa kaatunut katkennut mänty ladun yli latukoneen ajon jälkeen. Saimme se kolmen hiihtäjän voimin raahattua syrjään. Lunta oli metsässä polveen saakka.

Lumista metsää Mätäkivenmäellä sunnuntaina 30.1.
Pirunkorven lenkillä sunnuntaina 30.1.
Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Ilolan ladut 25.-30.1.2022, tuli kunnon talvi

Ilolan ladut ennen ja nyt, osa 2: Ilolan 3 km

Ilolan 3 km 1980-luvun lopulla ja 90-luvulla (kartta Pihkaniskat 1990)

Viime maaliskuussa tein jutun Ilolan laduista ennen ja nyt. Jutussa oli vanha kartta 70-luvun lopun ja 80-luvun laduista Simonkylä-Ilola-Mätäkivi-Kulomäki-alueella. Aika paljon ladut ja maisemat ovat noista ajoista muuttuneet, se kävi hyvin ilmi.

Jutusta puuttui yksi merkittävä latu, Ilolan kolmonen. Joskus 80-luvun loppupuolella se tehtiin ja koko 90-luku sitä hiihdettiin. Lopullisesti se taisi jäädä pois käytöstä, kun Koivukylänväylää ruvettiin rakentamaan joskus 2000-luvun puolella.

Latu oli varsin erilainen kuin nykyiset ladut. Oli tiukkoja mutkia, jyrkkiä nousuja ja kohtuulisen vaativia laskuja. Enemmän se muistutti kilpalatua kuin muut ladut tällä seudulla. Ylä-Tikkurilan Kipinä sitä kilpalatuna käyttikin, jotain lasten hiihtokilpailuja taisi olla ja joskus keväällä Ilolan 30 km. Itse en ladulla koskaan kilpaillut, mutta satoja, ellei tuhansia, kertoja se tuli kyllä kierrettyä.

Ehkä parhaiten on jäänyt mieleen talvi 1991, kun ranne murtui hisu-kisoissa Ruokolahdella ja kuukausi piti liikkua lasikuitukipsin/lastan kanssa. Tietenkin hiihdin, pitkiä lenkkejä yhdellä sauvalla hiihtäen, pääosin ilman sauvoja. Varmasti tuon tammi-helmikuun sauvoittaluisteluista on hiihtotekniikkamielessä hyötyä vielä tänäkin päivänä. Ei ollut helppoa luistella ilman sauvoja ladun muutamia jyrkkiä nousuja ylös, kyllä siinä tekniikka kehittyi paljon.

Ja usein sitä tuli kierrettyä myös illalla pimeässä ilman lamppua. Nykyäänhän ”yöhiihto” on Ilolan laduilla suosittua puuhaa, tosin moni on nykyään sortunut lapun käyttöön. Ei ennen eikä nykyäänkään täällä lamppua kaipaa kuin silloin, kun kuuta ei ole, mutta on pilvetön taivas. Muulloin kaupungin ja lentokentän valot heijastuvat pilvistä ja näkee ihan hyvin hiihtää. Tai sitten saa hiihtää kuutamossa, kuten tämän viikon maanantaina. Joskus pilvettömän iltana ilman kuuta Ilolan ladulla oli kyllä pimeää, mutta hyvää tekniikkaharjoitusta sekin oli.

Yllä olevassa kuvassa latu on piirretty silloiselle, vuoden 1990 Pihkaniskojen suunnistuskartalle. Alla olevassa kuvassa taas sama latu on yritetty piirtää tuoreelle, vuoden 2021 kartalle. Osa ladusta jäi ensin Koivukylänväylän ja sitten Kehäradan alle, mutta suuri osa lenkistä olisi edelleen kierrettävissä. Aika paljon vaan ovat polut ja reitit muuttuneet 30 vuodessa, mutta suurelta osin ura olisi tosiaan vielä seurattavissa.

Ilolan 3 km 1980-luvun lopulla ja 90-luvulla (kartta Pihkaniskat 2021)
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Ilolan ladut ennen ja nyt, osa 2: Ilolan 3 km

Päivä pitenee vauhdilla

Päivä on jo melkein kolme tuntia pitkä

Päivä pitenee vauhdilla, vaikka ei se vielä pitkä ole. Kun kaamos loppui reilu viikko sitten ja aurinko nousi ensimmäisen kerran kuukauteen 7.1., tänään päivän pituus oli jo 2 tuntia 49 minuuttia. Aurinko nousi klo 10.55 ja laski klo 13.44.

Alla olevasta kuvasta näkyy hyvin, kuinka kovat tuulet tiistaina ja keskiviikkona pudottivat lumia puista. Ero on iso, jos vertaa vaikkapa maanantain kuviin.

Kovat tuulet pudottivat ison osan tykkylumesta
Kategoria(t): luonto | Avainsanat: | Kommentit pois päältä artikkelissa Päivä pitenee vauhdilla

Paluu ainakin puoliksi värikkääseen maailmaan

Laanioja Onninjäljen varressa

Tänään oli aamulla pakkasta -7 ja yöllä oli satanut vähän lunta. Iltapäivällä piti vähän lauhtua. Tuulta oli vähemmän kuin parina päivänä eikä taivas ollut kauttaaltaan paksussa pilvessä. Ajateltiin, että keli olisi yhtä liukas luistella kuin eilen, mutta se olikin päinvastoin tosi nihkeä. Hetken jo harkitsin, että käyn vaihtamassa pertsasuksiin, koska latu oli liukas, mutta tekemättä jäi.

Luulammen latu oli ajettu ensimmäistä kertaa ja tarkoitus oli käydä siellä katsomassa. Minä hiihdin Kuutamaoladun kautta ja Tiina lähti kiertämään Laanilan kautta. Huomasin jo Kuutamoladulla, että sitä oli mennyt kaksi pyöräilijää. Baana oli kuitenkin sen verran kova, että jäljet eivät oikeastaan ollenkaan haitanneet hiihtämistä. Sen sijaan Onninjälki oli parin päivän tuiskulumen jälkeen vielä latukoneen jäljiltäkin sen verran pehmeä, että pyörät olivat uponneet monin paikoin jopa 5 cm. Hiihdin Oikoladun risteykseen saakka ja totesin, että parempi kääntyä takaisin hiihtämään kunnossa olevia latuja. Pahimmillaan pyörillä oli ajettu jopa Luulammelle saakka ja onhan sieltä poiskin päästävä. Sanomattakin on selvää, että pyöräily on täällä kuten muuallakin kielletty ladulla. Täällä on pyöräilyä varten kunnostettu hienoja talvireittejä maastoon.

Tiina tuli vastaan Laaniojan sillalla ja jatkettiin siitä yhdessä Laanilaa kohti. Jatkettiin valolatua etelään ja päätettiin hiihtää Ahopään yli, josko vaikka aurinko näkyisi. No näkyihän se melkein.

Ahopää

Ahopäältä jatkettiin Kiilopään pihaan. Suksia ja autoja oli paljon vähemmän kuin viikko sitten, mutta jatkettiin silti evästauolle Sivakkaojan laavulle. Siellähän oli taas kylmä ja kun pitkä laskuvoittoinen osuus oli takana, taas oli varpaat ja sormet jäässä.

Sivakkaojalla oli pakkasta -10, mutta kun jatkettiin valolatua poroaidan ohi mäkeä ylös, vähitellen alkoi tulla taas lämmin. Aurinko paistoi vielä puiden latvoihin mäen päällä ja värjäsi ne vaaleanpunaiseksi. Vielä hienompia vaaleanpunaisia sävyjä näkyi pohjoisessa tuntureilla, mutta kuva jäi ottamatta, kun järkkäri ei ollut mukana.

Aurinko valaisi puiden latvat

Laaniselällä taivas oli vähän samaan tapaan violetti kuin muutama päivä sitten.

Laaniselkä

Loppumatkasta kuukin näkyi hetken aikaa.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Paluu ainakin puoliksi värikkääseen maailmaan

Hiihtokeli paranee ja tuuli kovenee

Hangasojan silta valoladulla Ahopään risteyksen lähellä

Hiihtokeli paranee, tänään oli ehdottomasti reissun liukkain keli. Pakkasta oli -3. Tuuli sen sijaan oli vielä kovempi kuin eilen, puolen päivän jälkeen kovimmillaan 17 m/s ja puuskat 25 m/s. Lauha keli ja kova tuuli pudottivat tänään aika paljon lunta puista, kuten jutun kuvistakin näkee. Eli viime viikonlopun kaltaisia postikorttimaisemia ei ole lähipäivinä tiedossa, vaikka olisikin pilvetöntä.

Tänään oli kevyen lenkin päivä, hiihdin Tiinan kanssa Rönkönlammelle ja käännyin siitä takaisin. Tiina jatkoi vielä Kakslauttasen lenkille. Tänäänkin etelään mennessä sai puskea vastatuuleen, mutta takaisin oli mukava tulla.

Tuulenpuuskat pudottivat välillä puista niin paljon lunta, että näkyvyys meni muutamaan kymmeneen metriin. Kyttäsin jonkun aikaa, että saisi sellaisen hetken kuvattua videolle, mutta eihän se kukkokaan käskien laula… Onneksi lumi ei pääosin tullut alas paakkuina vaan ennemminkin lumipilvenä. Tiina oli tosin nähnyt Kakslauttasen ladulle kaatuneen, tuulen ja tykkylumen kaataman puun.

Puissa on vielä lunta, mutta paljon sitä tänään putosi.
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Hiihtokeli paranee ja tuuli kovenee

Keli lauhtui, mutta tilalle tuli kova tuuli

Onninjälkeä, kuvassa siis on latu

Pakkanen lauhtui eilisestä 15 astetta, mutta samalla eilinen pieni viima tunturissa vaihtui melkoiseen myräkkään myös alhaalla. Tunturissa keskituuli lounaasta oli aika tasaisesti 15 m/s, puuskat kovimmillaan 23 m/s. Ihan riittävän kovaa tuuli myös alhaalla, jopa metsässä. Yöllä ja aamulla oli satanut pari senttiä lunta.

Mietin, lähteäkö hiihtämään luistellen vai pertsaa. Lumi olisi pakkasten jäljiltä vielä selvästi kylmempää kuin ilma -9, joten luistelukeli olisi varmasti nihkeä. Tuuli taas puhaltaisi latu-uriin lunta ja paikoin ladun kokonaan umpeen. Juuri noin se oli. Päätin luistella ja se oli varmasti ainakin minulle tänään paras ratkaisu. Ei hyvä, mutta paras.

Ajattelin ensin hiihtää Rumakuruun. En tiedä miksi, kun ei siellä varmasti näe koko Rumakurua. Hirvaskurua en uskaltanut hyvillä luistelusuksilla hiihtää, koska siellä paikoin maa vähän näkyy. Niinpä hiihdin valolatua, Prospektorin reittiä, jota muuten tulee varsin harvoin hiihdettyä, Kuutamolatua ja Onninjälkeä neljän ladun risteykseen.

Ei Onninjälkikään kovin hyvä idea ollut tällä kelillä, mutta niin vain olin ajatellut sitä hiihtää. Onninjäljellä paikoin koko latu oli ummessa ja koko ajan oli sellainen valaistus, että latua ei tahtonut millään erottaa. Oranssit lasit auttoivat hetken, mutta sitten satoi jäätävää tihkua ja lasit jäätyivät nopeasti umpeen eikä niitä saanut kuivattuakaan, jäässä kun olivat.

Niin, se Rumakuru. Sitä ei tosiaan tänään näkynyt, vaikka matkaa tuvalta kurun reunaan on tuskin sataa metriä. Yritin etsiskellä blogista kuvaa Rumakurusta. Aika kauas sai mennä ajassa taaksepäin, että löytyi kuva, jossa näkyy Rumakuru nähtynä tuvalta. Sellainen löytyi jutusta talvelta 2014. Olen ilmeisesti aina ajatellut, että en viitsi aina laittaa juttuun kuvaa Rumakurusta… Voisi vähän useammin laittaa, onhan se aika jylhä paikka.

Rumakuru näkyy hienosti Rumakurun uudelta tuvalta. Vaan eipä näkynyt tänään.

Onninjäljellä on yksi paikka, josta olen ottanut vuosien varrella aika monta kuvaa, niin tänäänkin. Ehkä hienoin kaikista on tammikuulta 2016.

Kuva Onninjäljen varrelta

Palasin siis Onninjälkeä takaisin Piispanojalle. Välillä sai puskea melkoista myräkkää vastaan, mutta välillä pääsi ihan hyvin eteenpäin. Laskuissa sai olla tarkkana, että pysyi ajetulla uralla, sen verran huonosti ura erottui. Kuutamoladun laskuvoittoisella osuudella Piispanojalta Laanilaan ei juurikaan tuullut, vaikka olin pelännyt kunnon vastatuulta. Sen sijaan Laanilasta poroaitaa kohti vastatuuli oli melkoinen. Kun Laanilasta nousee mäen ylös, sitten on pitkä ja loiva lasku kohti Ahopään risteystä. Hyvällä kelillä sen pääsee suurelta osin laskemaan, nyt sai luistella koko matkan.

Rönkönlammella pidin evästauon. Hiihtäjiä oli sen verran vähän, että kukaan ei ollut tehnyt tulia. Minäkään en viitsinyt tuhlata puita, pääasia, että sai syödä eväsleivän ja juoda kuumaa mehua tuulelta suojassa. Reppu oli siis taas mukana, siihen on niin tottunut, ettei sitä edes huomaa hiihtäessä. Mukana kulkee termarin ja eväsleivän lisäksi myös varapipo ja hanskoja/rukkasia. Nuo nykyiset tuvat, tai onkohan niiden virallinen nimi tulistelutupa, ovat aika onnettomia, kun tulet kyllä saa, mutta ei niitä lämpimäksi saa. Niissä on keskellä avoin tulisija ja päällä hormi, lämpö siis karkaa samantien. Viime vuoden jutussa on kuva Piispanojan tulisijasta, se on samanlainen kuin Rönkönlampi. Vanhoilla kunnon päivätuvilla, kuten Luttotupa ja Vellinsärpimä, on kunnon kamiinat, joilla saa kämpän lämpimäksi aika äkkiä ja vähillä puilla.

Tauon jälkeen hiihdin poroaidalle ja vielä vähän eteenpäin Tievatuvan risteykseen. Saariselällä poroaita ja latu risteävät monesta kohdasta ja on monta poroaidan porttia. Kuitenkin, kun joku sanoo hiihtävänsä poroaidalle, tarkoittaa juuri alla olevassa kuvassa olevaa poroaidan porttia. Se sijaitsee Kiilopäältä, Tievasta, Kakslauttasesta ja Laanilasta tulevien latujen risteyksessä, 3 km Kiilopäältä ja Kakslauttasesta, 2 km Tievatuvalta ja 7 km Laanilasta.

Saariselällä on monta poroaidan porttia, mutta kun puhutaan Poroaidasta, tarkoitetaan poroaidan tätä porttia 3 km Kiilopäältä.

Sitten alkoikin päivän mukavin osuus, myötätuulessa takaisin Saariselälle. Vauhtia saikin varsin mukavasti loivissa laskuissa savoitta luistelemalla parhaimmilaan reilusti yli 30 km/h.

Lenkille tuli mittaa 40 km eikä se ollut ihan kevyt nihkeä kelin ja tuulen takia. Ja tällä kertaa piti enimmäkseen keskittyä hiihtämiseen eikä maisemien katseluun ja kuvaamiseen. Nousua tuli kaikkiaan vajaa 600 metriä ja suurin nousu oli 62 km Tievatuvalta poroaidan ohi mäen päälle kohti Laanilaa.

Reittiprofiili
Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Keli lauhtui, mutta tilalle tuli kova tuuli

Aurinko ja kuu paistoivat yhtä aikaa Kaunispäällä

Matalalla olevan auringon valo siivilöityi lumisten oksien välistä

Tänään oli taas kylmä päivä, kylällä -24, tunturissa -13. Tuulta oli taas jonkin verran (6-8 m/s) ylhäällä tunturissa. Tänään ei hiihdetty, paitsi Tiina hiihti Kaunispäälle. Tulevina päivinä pitäisi olla hyvä hiihtokeli eli lauhempaa, mutta myös tuulisempaa. Kuvauskelit taas menevät huonompaan suuntaan, mutta onhan niitä jo monta päivää ollut. Käytiin päivällä Kaunispäällä, minä kävellen ja Tiina siis hiihtäen.

Jokainen pakkaspäivä tuo aina erilaisia värejä, toki aina jotain samaakin. Ja aina tällaisina päivinä löytyy hienoja kuvauskohteita. Tänään Kaunispäällä paistoi sekä aurinko että kuu. Kuu nousi auringon vaaleanpunaiseksi värjäämien tykkylumipuiden takaa, aika erikoinen näky sekin.

Kuu nousee auringon vaaleanpunaisiksi värjäämien tykkypuiden takaa

Ylös Kaunispäälle kiivetessä meinasi tulla vähän lämmin, mutta ylhäällä viima kyllä piti huolen, että enää ei ollut hiki. Yhtenä hienona yksityiskohtana löytyi lumiaita, joka suojaa Kaunispään huipulle nousevaa tietä. Siitä näki hyvin, että aita teki sen mihin se on tarkoitettukin.

Lumiaita Kaunispäällä

Joku näytti kuvaavan huipun ympäristössä dronella. Reipas kuvaaja oli tullut ylös läskipyörällä kaikkine varusteineen. Paljon muitakin maisemien katselijoita oli liikkeellä.

Kaunispään rinne
Kaunispään latu

Tiina tosiaan hiihti Kaunispäälle, matkaa tuli suuntaansa 3 km. Muutama tienylitys osuu nykyiselle ladulle eikä ainakaan näillä lumilla vielä pääse sukset jalassa koko matkaa. Ja paikoin oli ollut aika niukasti lunta eli varsinkin alas laskiessa on syytä varoa naarmuttamasta suksiaan.

Kun aurinko laski, Kiilopään suunnassa maisema alkoi sumentua epäteräväksi eikä syynä ollut silmät tai kamera. Mahtoiko sinne kertyä usvaa, pilviä vai pöllysikö lumi tuulessa, se ei selvinnyt. Ehkä kaikki yhdessä. Hieno näky joka tapauksessa, oli syy sitten mikä tahansa.

Maisema Kiilopään ja Niilanpään suuntaan
Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , | Kommentit pois päältä artikkelissa Aurinko ja kuu paistoivat yhtä aikaa Kaunispäällä

Tunturiretki Vahtamapäälle

Tykkypuita Iisakkipään rinteellä

Kylmien päivien jälkeen tuli vielä kylmempi päivä. Aamulla oli kylmä, päivällä ja alkuiltapäivästä vielä kylmempi. Tunturissa oli tänään ”lämmintä”, mutta siellä kävi pieni, raikas viima. Kurujen pohjilla taisi alkuiltapäivästä olla lähes -35.

Lähdin tänään tunturiretkelle tunturisuksilla (Åsnes Mountain Race 46). Ennen olen niihin pakkaskeleillä laittanut pitovoiteet, mutta tänään ajattelin kokeilla, miten Åsnesin lyhyet X-skin-pitokarvat toimivat vitilumella. Kostealla ja pehmeähköllä alustalla ne ovat toimineet parhaiten, jääkelillä ja jäisellä hangella huonoiten. Pito on kyllä aina ollut loistava, mutta luisto ei. Oli vähän epäilys, että tällä kelillä pitovoitelu olisi parempi ja epäilys osoittautui täysin oikeaksi. Nehän eivät luistaneet mihinkään, karva kahnasi ja varsinkin karvan kiinnityskohdan muovipalikka, joka suojaa karvan etureunaa kulutukselta. Kovalla ladulla se ottaa kiinni ja kylmällä vitilumella tunturissa edes mohair-karva ei luista mihinkään. Pito oli kyllä loistava, vaikka puuhun olisi kiivennyt.

Suunnitelma oli nousta Iisakkipään latupohjaa Vahtamapään rinteelle viime vuoden tapaan ja päättää sitten jatkosta. Aina Pääsiäiskurun lähelle latupohja oli käytännössä kävelty polku. Ennen Iisakkipään latu on ollut tähän aikaan jo auki, mutta nykyään se avataan vasta helmikuussa. Pääsiäskurun kohdalta eteenpäin menivät muutamat suksen jäljet ja hankikin kantoi ylhäällä tunturissa varsin hyvin.

Iisakkipään ladun ylin kohta Vahtamapään rinteellä, maisema Kiilopään, Niilanpään ja Rautupään suuntaan

Iisakkipään latureitin ylimmässä kohdassa (410 m) pysähdyin ottamaan kuvia ja miettimään, mihin seuraavaksi. Olin jo vähän matkaa pitänyt kameraa kaulassa, koska sillä saa otettua kuvia rukkaset kädessä toisin kuin puhelimella. Tosin kameran metallirunko oli tosi kylmä rukkasen läpikin. Päätin nousta Vahtamapäälle. Viime vuoden reitti Rumakurun kautta Ahopäälle ja Kiilopäälle tuntui tällä kelillä aivan liian pitkältä. Lähdin nousemaan kohti keskimmäistä Vahtamapään kolmesta huipusta. Vahtamapää on ylhäältä hyvin laakea ja huiput melko saman korkuisia.

Maisemaa Tankavaaran suuntaan

Vaikka tänään oli samanoloinen pakkaspäivä kuin eilenkin, valaistus oli erilainen ja näkyvillä erilaisia värejä. Tänään oli erityisesti oranssin sävyjä. Vahtamapään huipulta näkyi Sokostin suuntaan. Sekä tunturit että taivas olivat saman sävyisiä.

Sokostin suuntaan

Tarkoitus oli käydä Vahtamapään kaakkoisella huipulla, mutta viima yltyi ylhäällä niin, että lumi lensi pintaa pitkin. Päätin kääntyä takaisin ja alemmaksi rinteeseen. Tuuli ei siellä osunutkaan enää samalla tavalla, mutta lumi oli upottavampaa kuin ylhäällä. Alamäkeenkin sai hiihtää. Alla olevasta kuvasta näkee, että siinä ei suksi ole alamäkeen luistanut.

Latu alas Vahtamapäältä

Moni Saariselällä käynyt, varmasti lähes kaikki, on nähnyt Rumakurun. Sehän on tuttu näky monissa kuvissa, yleensä kuvattuna Rumakurun uudelta tuvalta, joka ei parin päivän takaisen jutun mukaan ole kovin uusi. Harva on nähnyt sitä lintuperspektiivistä Vahtamapäältä.

Rumakuru lintuperspektiivistä Vahtamapäältä

Aurinkokin näyttäytyi hetkeksi ennen auringonlaskua tunturien taakse.

Auringonlasku Vahtamapäällä

Puurajan tuntumassa pidin evästauon. Tarjolla oli taas kuumaa mehua, eväsleipä, pari piparia ja vähän suklaata. Ylhäällä hiihtäessä olin pitänyt käsissä lapasia ja hiihtorukkasia. Evästauon jälkeen piti laittaa päälle vielä nahkaiset päälihanskat. Neljän ladun risteykseen ei ollut pitkä matka. Siellä mittari näytti -25 ja se on siellä todella kylmä, se on kuitenkin 355 metrin korkeudessa.

Huomasin kuun nousseen tykkylumipuiden takaa. Pakko oli ottaa sauvat käsistä, reppu selästä ja kaivaa kamera esiin. Sen verran hieno näky se oli ja kuvakin onnistui.

Kuu nousee tykkupuiden takaa neljän ladun risteyksessä

Olin alunperin suunnitellut hiihtäväni kesäpolun pohjaa Kuutamoladulle ja sitä takaisin kämpille. Lumi oli kuitenkin metsässä niin upottavaa, että päätin lähteä Hirvaskurun kautta. Tiesin toki, että tällä kelillä pakastearkussakin tulisi hiki verrattuna Hirvaskuruun, mutta se oli kuitenkin selvästi nopein ja lyhyin reitti takaisin.

Kuten toissa päivänä kirjoitin, Hirvaskuru on kylmä paikka. Erityisesti lenkkien loppupuolella iltapäivällä tai illalla, kun kurvaa neljän ladun risteyksestä Hirvaskuruun, kylmyys on taattu. Nyt kun neljän ladun risteyksessäkin oli poikkeuksellisen kylmää, Hirvaskurussa olisi taatusti sikakylmää. Arvaus osui oikeaan. Kylmimmät paikat olivat kapean kuruosuuden alapää ja myöhemmin suon reunaa kulkeva suora latuosuus. Arvelen pakkasta olleen noin -35 astetta, koska samaan aikaan Tiina oli katsonut valoladun ja Kuutamoladun risteyksessä olevan mittarin näyttävän -29. Ja se on tunnetusti lämmin paikka verrattuna Hirvaskuruun.

Kannatti kuitenkin hiihtää kurun läpi, näin siellä koskikaran. Purossa, joka ei itse asiassa ole mikä tahansa puro vaan Lutto-joen latva, vesi tulee nähtävästi lähteistä, koska pienikin määrä vettä pysyy sulana. Mikäpä olisi parempi paikka koskikaralle, saa asustaa Hirvaskurussa ympäri vuoden, eikä tarvitse lähteä hakemaan kauempaa sulia paikkoja talveksi tai hienoja tunturipuroja pesimäpaikaksi. Hirvaskurusta löytyvät molemmat.

Päivän retki ei ollut kilometreissä pitkä ja vauhti oli patikkaretken luokkaa. Mutta olihan taas hieno päivä.

Päivän reitillä oli yksi mäki
Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Tunturiretki Vahtamapäälle

Aina vaan kylmempää, ja myös hienompaa

Latusillalta Iisakkipään suuntaan

Eilen oli isot lämpötilaerot tunturin ja laaksojen välillä ja tuulta oli vähän. Tänään taas oli tasaisesti -20 kaikkialla ja tuulta aika paljon. Vaikka laaksoissa ei ollutkaan ihan niin kylmä kuin eilen, päivä oli kuitenkin aika kylmä tuulen takia.

Tänään oli vähän lyhyemmän lenkin päivä. Hiihdettiin Kuutamoladun, Onninjäljen ja Oikoladun kautta Ahopään juurelle ja sieltä Laanilan kautta takaisin. Vaikka hiihdettiin sama lenkki, hiihdettiin kumpikin omaa vauhtia koko lenkki. Maisemat olivat tänään vielä eilistäkin hienommat. Päivän erikoisuuksia olivat vaaleanpunainen tunturi ja pohjoisen taivaan sävyt vaaleanpunaisesta violettiin.

Vahtamapää näkyy lumisten puiden takana Kuutamoladulta

Alkupäivinä ei täällä ole juuri lintuja näkynyt, mutta tänään näin Piispanojalla viisi lapintiaista. Ne vaikuttivat siltä, että olisivat varmasti tulleet hakemaan rusinoita ja pähkinöitä kädestä. Oli vaan turhan kylmä keli niitä ruveta syöttämään. Tiina oli nähnyt myös riekon.

Osa laduista oli tänään ajettu, osa ei. Ne ladut, joita ei ollut ajettu, olivat selvästi liukkaampia. Näillä keleillä olisi parempi, että latuja ei ajettaisi joka päivä. On ihan turhaa tuhlata resursseja ajamiseen, kun ladut olisivat paremmat ilman ajamista. Valitettavasti päivän lenkille ei osunut tänään ajamatonta latua kuin pätkä Onninjälkeä.

Hetki liukkaampaa latua Onninjäljellä, kuukin oli jo noussut.

Oikolatu oli ajettu tänään. Se oli toki liukkaampi kuin eilen, mutta ei se liukas silti ollut. Latukone oli kaivanut jonkin verran kiviä esiin, joten tarkkaan sai katsoa, ettei naarmuttanut suksia. Kun taaksepäin katsoi, pohjoiseen, maisema oli näkemisen arvoinen vaaleanpunaisen ja violetin sävyissä. Kauempana Iisakkipään rinne näkyi vaaleanpunaisena, harmi vaan, että ei ollut mukana järkkäriä ja teleobjektiivia.

Maisemaa Oikoladulta
Vaaleanpunainen tunturi

Päivän kylmin osuus oli juuri Oikolatu, siinä tuuli osui aika lailla vastaan. Myös Ahopään juurelta kohti valolatua laskiessa naamaan kävi viima aika lailla. Valoladulla tuuli ei enää osunut. Ahopään risteyksen ja Laanilan välillä, juuri ennen Laanilan pitkää laskua, oli pakko taas pysähtyä ottamaan kuvaa. Vielä Oikoladulla enemmän vaaleanpunaiset sävyt pohjoisella taivaalla olivat alkaneet muuttua tummemman violetin sävyiksi. Tällaisia värejä saa täällä usein ihailla iltapäivisin kaamoksen päätymisen tienoilla pakkaspäivinä.

Laanilan eteläpuolelta Kaunispään suuntaan

Loppulenkilläkin oli vielä hienoja maisemia katsottavaksi, mutta hyviä kuvia ei enää tullut. Vähän kylmä päivä ja nihkeä keli tänään oli hiihdon kannalta, mutta niin kuin aina täällä tammikuussa, kylmät päivät ovat niitä kaikkein hienoimpia.

Tänään kaikissa muissa mittareissa ladun varrella oli -20 paitsi Laanilan notkossa, jossa oli -23. Laanilan notkohan on yksi kylmimpiä paikkoja täällä. Pohjoisempana, Inarissa ja varsinkin Utsjoella, oli tänään lämpimämpää. Sen sijaan 35 km etelään Vuotsossa oli koko päivän -32 astetta.

Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Aina vaan kylmempää, ja myös hienompaa