Lumisadetta ja lahjomaton kuukkeli

Oli niin hiljaista, että kuuli lumihiutaleiden putoavan

Aamuyöllä oli ollut pakkasta alimmillaan -21. Aamupäivälläkin oli pitkään -17 astetta, joten ei pidetty kiirettä hiihtämään lähtemisen kanssa. Kun sitten lähdettiin yhdentoista jälkeen, alkoi sataa lunta ja keli lauhtui -10 asteeseen. Jos oli keli eilen nihkeä, tänään se oli vieläkin nihkeämpi uuden lumen takia. Perinteistä taas hiihdettiin.

Tänään hiihdin hiukan lyhyemmän lenkin, kääntöpaikka oli lähellä Rönkönlampea mäen päällä. Tänään oli tosi hiljaista ladulla, kun paikalliset olivat töissä ja norjalaiset kotona. Kun ei ole juurikaan hiihtäjiä eikä ollenkaan moottorikelkkailijoita, on tosi hiljaista. Kun pysähtyi, saattoi kuulla lumihiutaleiden putoavan.

Lumen tykitys on saatu valmiiksi tervahaudan ja Kuutamoladun risteyksen välillä. Lunta on kertynyt melkoiset kasat vain puolessatoista vuorokaudessa. Tykityskelit ovat olleet parhaimmillaan eli riittävästi pakkasta eikä tuulta, joka puhaltaisi syntyvät lumen metsään. Uskoisin, että tervahaudan ja Kuutamoladun risteyksen väli avataan huomenna ja varmasti loppupätkä Laanilaankin parin päivän sisällä.

Lumen tykitys on saatu valmiiksi tervahaudan ja Kuutamoladun risteyksen välillä

Paluumatkatkalla pysähdyin Piispanojan kohdalla juomaan ja syömään eväitä. Eväänä oli pussissa rusinoita, pähkinöitä ja suklaapaloja. Ehdin tuskin saada pussia esille, kun jostain lennähti kuukkeli viereisen tolpan nokkaan noin metrin päähän. Ajattelin, että jos antaisin sille pähkinän, saisin siitä lähikuvan. Annoin pähkinän ja toisenkin toiselle kuukkelille. Mutta turha kuvitelma, että ne olisivat asettuneet vastineeksi pähkinästä kuvattavaksi, ne eivät olleet lahjottavissa, ainakaan pähkinällä. Ei, kuukkeli lennähti istumaan kameran päälle. Ota nyt siinä sitten kuukkelista kuvaa, kun otus istuu kameran päällä. Kuvaa ei tullut, mutta näinpä kuukkelin 20 cm päästä.

Kuukkeli Piispanojalla

Ikkunasta näkee lintuja ja oravia, pupujakin liikkuu öisin jäljistä päätellen. Naapurilla on lintulauta ja se tietysti houkuttelee sekä lintuja että oravia.

Orava

Talitiainen

Viherpeippo

Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: ,

Hieno hiihtopäivä Saariselällä

Kuutamoladun varressa

Matkustettiin 17 tuntia Saariselälle: perjantai-iltana yöjunaan Tikkurilasta ja eilen aamupäivällä bussilla Rovaniemeltä Saariselälle. Kotoa lähtiessä oli +12 ja tihkusadetta, varastossa ja postilaatikolla tarkeni käydä shortseissa. Rovaniemellä oli satanut koko yö vettä, aamulla sade oli muuttunut rännäksi, maa oli hiukan valkoinen. Lunta oli yhä enemmän mitä lähemmäksi Saariselkää päästiin. Täällä on lunta 30 cm. Eilen oli hiukan pakkasta. Suomi on pitkä maa.

Tänään lähdettiin ensimmäistä kertaa hiihtämään. Oli aurinkoinen pakkaspäivä, pakkasta kahdeksasta 16:een asteeseen. Kaamoksesta ei ole vielä tietoakaan lokakuun lopussa, aurinko on ylhäällä melkein kahdeksan tuntia. Kaamos alkaa joulukuun alkupuolella, joten äkkiä se päivä tästä eteenpäin kyllä lyhenee.

Kun oli sunnuntai ja hieno keli, paikallisia oli aika paljon hiihtämässä, samoin porukkaa Pohjois-Norjasta. Kaikki valoladut on ajettu, myös perinteisen ladut. Kun on paljon uutta lunta ja reilusti pakkasta, keli oli tosi nihkeä, vaikka perinteistä hiihdettiin.

Tykkilatu ulottuu tällä hetkellä hiihtokeskuksesta tervahaudalle eli latujen lähtöpaikalta katsottuna Laanilan suuntaan seuraavan mäen päälle, latukameran kohdalle. Tykitys siitä Laanilan suuntaan oli käynnissä ja pätkä Kuutamoladun alkuun olikin aika paha mennä tykkien aiheuttamassa sumupilvessä. Hetkittäin oli täydellinen whiteout eli ei nähnyt yhtään mitään muuta kuin sumua.

Pitkään ei tarvinnut hiihtää kuutamolatua, kun aurinko taas näkyi ja maisemat olivat hienot. Laanilan suuntaan ei tosiaan nyt pääse muuten kuin Kuutamoladun ja Piispanojan kautta, koska tykitys on käynnissä. Tällä pakkasella tuskin tarvitsee paria vuorokautta enempää tykittää. Sinänsä hassua, että tykitetään, vaikka luonnonlunta on jo hyvin, mutta onhan se todennäköistä, että vielä ennen joulua tulee lämpimämpiäkin kelejä. Vaikea kuitenkaan uskoa, että tämä lumi sulaisi kokonaan ennen kevättä.

Kuutamoladun varressa

Lumi oli täällä satanut kuulemma 14.10. ja pakkastakin on ollut. Silti monet purot ovat yhä sulia, niin on Laaniojakin.

Laanioja Piispanojan lähellä

Laanilasta jatkoin hiihtämistä Kiilopään suuntaan. Vaikka keli oli nihkeä, oli hienoa hiihtää ja katsella maisemia. Hiihdin poroaidan portille ja siitä vielä vähän matkaa Kiilopään suuntaan.

Poroaidan varressa lähellä Kiilopäätä

Paluumatkalla aurinko paistoi jo vähän matalammalta ja maisema näytti taas vähän erilaiselta.

Poroaidan portilta Laanilan suuntaan

Loppumatkalla alkoi olla ja aika kylmä, Piispanojan mittari näytti -16 astetta. Kuutamolatu tuntui paluumatkalla erityisen nihkeltä. Viimeinen kilometri tykkilatua oli selvästi liukkaampaa.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat:

Syksyinen päivä metsässä

Tänä vuonna kuusissa on paljon käpyjä, kuva Pöytiön Linnamäeltä Marjavuoren suuntaan

Tänään oli pitkälle iltapäivään pilvistä, nyt illalla paistaa jo aurinko. Lämmintä oli +10 eli oli varsin mukava keli kierrellä metsässä Pöytiön ja Juvankosken maastoissa. Hirvikärpäsiäkään ei onneksi enää ole. Ruska ei täällä ehkä ole enää ihan parhaimmillaan, mutta ei toki vielä ohikaan. Ja onpa vielä paljon vihreitäkin lehtiä puissa.

Vaikka syksyllä on jonkin verran satanutkin, ainakin Kurkijoki Juvankoskella on edelleen tosi kuiva. Vähän vettä virtaa, mutta ei paljon.

Kurkijoki Juvankoskella on lähes kuiva, vaikka jonkin verran on satanutkin

Alhainen vedenpinta ei juurikaan näy Pernjoessa eli Juvankosken padon yläpuolella olevassa tekojärvessä. Moni ei varmaan ole tullut ajatelleeksi, että Pernjoki on tosiaan tekojärvi, joka on saanut nimensä aikanaan virranneesta Pernjoesta. Pato on rakennettu jo 1800-luvulla, joten ihan uusi se ei ole. Vedenpinta on juuri sen verran alle padon reunan, että vain vähän vettä pääsee virtaamaan Kurkijokeen.

Pernjoki Juvankoskella

Metsässä on tähän aikaan vuodesta aika hiljaista. Välillä kuulee tiaisparven ääntelyä, punatulkkuja tai käpylintuja. Pari pyytä ja yksi korppi oli myös liikkeellä. Osuipa yksi oravakin kohdalle.

Orava Pahamäen rinteellä

Perttelissä riittää korkeita kalliota, mistä on hieno näköala ympäristöön. Maisemahan on tyypillistä savimaan maisemaa eli peltoaukeita ja niiden välissä kalliomäkiä. Maisema tosin muuttuu täysin juuri Pöytiön ja Juvankosken tienoilla, kun maasto nousee itään mennessä noin 30 metrin korkeudessa olevilta pelloilta jopa 120-metrisiin kalliomäkiin ja välissä ei enää ole peltoja vaan järviä. Alkaa Perttelin järviylänkö.

Maisemaa Pahamäeltä Pöytiön suuntaan

Kun vesi kerran näytti olevan niin alhaalla Kurkijoessa, laskeskelin, että pääsisin kuivin jaloin yli Myllykosken yläpuolisesta pienemmästä koskesta ja suuntasin sitä kohti Pahamäeltä. Ja pääsihän siitä yli kiviä pitkin.

Jo aiemmin olin nähnyt monessa paikassa suppilovahveroita, mutta päätin kerätä niitä vasta loppumatkasta. Kauan ei tarvinnut kerätä, kun kaupan hedelmäpussi oli jo täynnä sieniä eli viikonlopun ruoka kerättynä, todellista lähiruokaa. Suppilovahveroiden höysteeksi löytyi myös vähän kanttarelleja ja muutamia mustatorvisieniä.

Suppilovahveroita

Retken kolmas ja viimeinen mäki oli Marjavuori. Sieltä näkee varsin moneen suuntaan.

Maisemaa Marjavuorelta pohjoiseen

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , ,

Lokakuun alku Kylmäojankorvessa ja Kulokukkulalla

Värikäs Kylmäojankorpi

Viimeisen parin viikon aikana ruska on ollut Etelä-Suomessa parhaimmillaan. Kylmäojankorvessa ja Kulokukkulalla syksyn huomaa helposti, tosin Kulokukkulalla kukkii vielä joitain kesäisiäkin kukkia kuten voikukkia. Myös pietaryrtit ja saunakukat ovat edelleen kukassa.

Saunakukat yhä kukkivat

Kun Kulokukkulalta katselee Kylmäojankorpea, on mielenkiintoista yrittää päätellä, mikä kohta yläviistosta katsottuna on missäkin kohdassa metsässä. Syksyllä ruska-aikaan ja keväällä näkee kaikkein selvimmin, miten vaihtelevaa metsää Kylmäojankorpi on.

Sumu leviää Kylmäojankorven ylle

Yksi hieno paikka on haapametsä, se on hyvin erilainen eri vuodenaikoina. Alkukesällä siellä kasvaa kieloja, nyt maa on kauttaaltaan keltaisten lehtien peitossa. Talvella haapametsä taas on hyvin luminen, lunta on selvästi enemmän kuin lähiympäristön kuusikoissa ja männiköissä.

Haapametsä Kylmäojankorvessa

Kylmäojan itäinen haara, jossain Ilolanojaksikin kutsuttu puro, kulkee Kylmäojankorven läpi.

Kylmäoja

Lintuja Kulokukkulalla on ympäri vuoden. Kesällä oli mm. ruisrääkkä ja punavarpunen, nyt syksyllä on rikkaruohojen siemeniä syöviä lintuja kuten tiklejä ja vuorihemppoja. Tiklejä oli noin 40 linnun parvi viikko sitten ja eilen vuorihemppoja vajaa kymmenen, varmuudella ainakin kuusi.

Tiklejä

Vuorihemppoja

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , , ,

SM-sprintti 2019 Forssassa

Maali maalikameran näkökulmasta

Juttu SM-sprintistä on perinteisesti alkanut sairaskertomuksella eli miten (huonosti) minäkin vuonna kisaan on pystynyt valmistautumaan. Viime vuoden jutussa onkin koottuna viimeisten vuosien valmistautumiset, joten ne jo voi sieltä käydä lukemassa, jos veteraaniurheilun syvin olemus kiinnostaa.

Perinteeksi on tullut, että SM-sprinttiprojektissa yritetään saada tossu liikkumaan vauhdikkaammin muutaman viikon aikana. Sitä ennen on pohjalla enemmän tai vähemmän huonoa juoksemista. Tämä vuosi on ollut taas vähän erilainen. Keväällä oli siitepölyn kanssa niin paljon ongelmia, että vedin itseni toukokuun lopulla lopulta niin tukkoon, että juosta jaksoi vain muutaman kilometrin. Jukolan avausosuudesta selvisin, jos en kunnialla, niin selvisin.

Jukolan jälkeen olikin sitten vuorossa kolme viikkoa kestänyt flunssa. Kun vielä Peikkorastien pääratamestarihommakin huipentui heinäkuussa, olin sen jälkeen aika huonossa kunnossa. Usein kunto on pyöräilyn ja soudun avulla ollut varsin hyvä ja hommana on ollut saada juoksuvauhti riittäväksi. Nyt oli uudenlainen tilanne. Pohjat olivat toki hiihtokaudelta hyvät, mutta aika hyvin ne katosivat kevään ja alkukesän aikana.

Kun tämän vuoden sprinttiprojekti alkoi Halikosta SM-esikisoista 17.8., oli paitsi huono juoksuvauhti, myös huono kunto. Touhuhan alkoikin, kuten tavallaan olisi saattanut arvatakin, melkoisella katastrofisuorituksella Halikon aamupäivän kisassa, joka oli myös AM-kisa. Viime vuonna Loimaalta tuli AM-hopeaa, Halikossa tuli takkiin neljä minuuttia keulaan. Pohjilta siis lähdettiin. Oli vähällä, etten lyönyt hanskoja tiskiin tämän vuoden osalta tuon kisan jälkeen. Jotenkin kuitenkin taas kiinnosti, kuinka paljon suoritusta ja vauhtia saa parannettua reilussa kuukaudessa.

Jos oli uutta se, että nyt aloitin aika pohjilta kuukausi ennen SM-sprinttiä, uutta oli myös se, että tällä kertaa homma meni pieleen itse projektin aikana. Kuten viime vuonna totesin, urheilussa välillä pystyy osoittamaan sen hetken, missä mentiin pieleen, välillä taas ei. Tällä kertaa homma meni pieleen kaksi päivää tuon Halikon tuplasprintin jälkeen. Halikon iltapäivän kisa oli jo mennyt paremmin, se antoi uskoa, että tästä tulee vielä hyvä syksy. Kaksi päivää myöhemmin tuntui sopivalta tehdä juoksutekniikkaharjoitus, samanlainen, mitä jo monena syksynä olen usein tehnyt vastaavassa vaiheessa.

Harjoitus menikin hyvin, mutta kaksi päivää myöhemmin, Uudenmaan AM-sprintin alkuverkassa, alkoi takareisi oireilla. Pystyin juoksemaan kisan kipeällä jalalla ja siitä tulikin tosi hyvä kisa, vaikka suunnistusvirheitä jokunen tulikin. Loppuverkkaa en pystynyt enää tekemään ja parina seuraavana päivänä jalalla oli vaikea kävellä. Ongelma tuntui paikallistuvan pakaraan, mutta juostessa se oireili takareidessä. Käytännössä paitsi että jalkaan sattui, jalan maakosketus jäi hiukan taakse ja vei askeleesta tehon.

Espoon kisaa seurasi Jyvässprintin ja Tykkimäkisprintin viikonloppu ja Mikonpäivän sprintti, välissä oli kyllä aina reilu viikko tai jopa kaksi. Nuo väliajat kuluivatkin jalan kuntouttamisessa osin fysioterapeutin avustuksella, juoksuharjoituksia oli mahdotonta tehdä. Jalka oli aina kohtuullinen rauhallisessa juoksussa ennen kisaa, mutta kovempi vauhti teki pahaa. Kaikista pahin oli Tykkimäkisprintin iltapäivä, kun alla oli jo kaksi kisaa samana viikonloppuna.

Oikeastaan kaikissa kisoissa Espoon jälkeen ongelmana oli paitsi puutteet vauhdissa, myös jalkakivun vaikutus suunnistukseen eli pummit. Vauhti kyllä parani kisa kisalta, vaikka sen löytäminen väliaikoja ja reittihärveliä katsomalla ei ihan heti aina auennut. Oikeastaan vain Tykkimäen iltapäivä oli vauhdiltaan melko onneton.

Ajatuksena oli, että SM-sprintin karsinnassa ei säästellä yhtään. Oletus kun oli, että iltapäivällä ei kummoista juoksua enää synny. Pidin lähes mahdottomana A-finaaliin pääsyä, mutta tavoitteena oli hyvä kisa karsinnassa. Alkuverkassa juoksu tuntui parhaalta koko syksynä, vaikka toki jalka vaivasi.

SM-sprintti H45K1 / Linikkala / Forssa

Taas kerran sprinttikisassa sorruin näkemään katoksen paikassa, josta ei päässytkään läpi. Ja vielä ykkösellä. Reilun 30 sekunnin virhe. Jos olisin ollut terveellä jalalla hyvässä kunnossa liikkeellä, melkeinpä olisi voinut sanoa, että se oli siinä. Siitä ei olisi enää A-finaalin noustu. Nyt en antanut sen häiritä, yritin vain juosta sen minkä pystyin. Kolmoselle oli helppo väli, mutta jotenkin siinä vaan hidastelin ja ihmettelin. Lisäksi jyrkkä nurmikkoalamäki rastille teki häijyä takareidessä.

Neloselle tuli kierrettyä takakautta, vaikka olisi pitänyt mennä nurmikkoa puskien vasemmalta puolelta. Viitoselle mennessäkin sain hiukan tuhrattua aikaa ihmettelyyn, mutta kuutonen ja seiska menivät sujuvasti ja juoksu tuntui hyvältä, niin hyvältä kuin se voi tuntua, kun jalkaan sattuu joka askeleella.

Kasille mennessä piti yrittää saada selvää kartasta, pääseekö talon kulmalta läpi. Piti oikein pysähtyä ja katsoa luupilla. Pääsihän siitä luiskaa ja portaatkin olisi ollut. Pieni ihmettely vielä rastille tullessa, joka johti siihen, että kiersin ysille rakennuksen väärältä puolelta. Loppu meni hyvin, mutta muutamalla viimeisillä rastivälillä jalkavaiva hidasti jo enemmän.

A-finaalipaikkaan jäi eroa 1.01. Virheisiin meni aikaa ehkä noin 50 sekuntia. Aika lähelle siis vauhdin osalta kaikesta huolimatta pääsin. Siinä mielessä ei siis voi olla pettynyt, että vauhti kuitenkin parani reilusti kuukauden aikana. Siinä mielessä taas voi olla pettynyt, että oikein hyvää suunnistussuoritusta ei osunut yhtäkään koko syksylle.

Iltapäivän B-finaalin väliin jättämistä en oikeastaan edes ajatellut ennen kuin lähtökynnykselle menessä pystyin juoksemaan vain sata metriä kerrallaan. Ehkä olisi pitänyt kurvata siinä vaiheessa takaisin, mutta kurvaamatta jäi. Eihän siitä kisasta sitten mitään tullut, ei juoksusta eikä suunnistuksesta, joten ei siitä sen enempää. Rata oli kyllä hyvä.

Nyt kun kisasta on kulunut reilu viikko, jalka alkaa olla aika hyvässä kunnossa ahkeran kuntoutuksen ja pyöräilyn jäljiltä. Askeltakaan en ole juossut sen jälkeen, kun pääsin B-finaalin maaliin. Hyvä kysymys, olisiko menneen kuukauden aikana kannattanut tehdä jotain toisin? Tietysti alku olisi kannattanut, mutta entä viimeiset viikot? Ehkä Mikonpäivä olisi kannattanut jättää väliin. Silloin vaan oli epäilys, ettei jalkaa olisi saanut kahdessa viikossa täysin kuntoon.

Kaikesta huolimatta, ensi vuonna on SM-sprintti Salossa.

Lampi Forssan torin vieressä

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , ,

Mikonpäivän sprintti MPS 2019

Sprinttisuunnistuskausi alkaa lähennellä loppuaan, tänään suunnistettiin perinteinen Mikonpäivän sprintti Tampereen Linnainmaalla viikkoa ennen SM-sprinttiä. Keli oli jo varsin syksyinen, lämmintä juuri ja juuri kymmenen astetta ja välillä tuli sadekuuroja. Osanottajia oli mukavasti reilu 900.

Takareisi ja pakara vaivaavat edelleen, vaikka niitä on ahkerasti yritetty saada kuntoon fysioterapeutinkin avustuksella. Ehkä tänään oli hiukan parempi juosta kuin Jyväskylässä ja Kouvolassa kaksi viikkoa sitten. Alku meni tällä kertaa varsin hyvin oikeastaan kasille saakka, vaikka toki jotain pientä parannettavaa jäikin.

Kakkoselta kolmoselle hämäännyin taas kerran rastireitin nauhaan. Niin käy melkein joka kerta Tampereella, muualla kun ei juuri rastireittiä sprintissä ole. Joskus olen muistanut takoa päähän ennen lähtöä, että maassa menevä valkoinen nauha ei ole kielletyn alueen nauha. Silti taas kun sellainen meni kahden puskan väliltä, en uskaltanut mennä sen yli ja kiersin hiukan kauempaa kadun reunaa. Ehkä joskus vielä opin.

Seiskan S-reitinvalinta ei tainnut olla ihan paras, olisiko paras ollut kokonaan vasemmalta. 8-9 oli sitten surkea toteutus. Reitti kai oli sinällään menettelevä, tosin oikea kierto näyttää nyt paremmalta. Mitä lie mietin, en enää tiennyt missä olin, pysähdyin, ei auttanut ja vedin yhden risteyksen komeasti pitkäksi. Vieläkin piti pysähtyä ihmettelemään. Tuossa hävisi hyvinkin puoli minuuttia.

10-11 ei ollut paljon parempi, tosi virhe oli puhtaasti väärä reitinvalinta. En huomannut, että oikealta pitää kiertää kaukaa, vasen olisi ollut paljon parempi. Meillä oli paperin toisella puolella 1:4000 kartta ja toisella 1:3000. Yleensä Tampereella on 45-sarjoista alkaen 1:3000, mutta kun SM-sprintissä ei ole, Lammikko tarjosi molemmat. Juoksin alun 1:4000, mutta käänsin tällä välillä, kun en kerran nähnyt mistä pääsee ja mistä ei. Eihän se kääntö sujunut, en tahtonut löytää kohtaa toiselta puolelta. Pysähtyäkin vielä piti, kun ei päässytkään siitä mistä luulin. Taas meni melkein puoli minuuttia.

Ennen rastia 12 meinasin ajaa suoraan katiskaan, pieni lisälenkki siitäkin tuli, ehkä 15 sek. 13-14 näyttää nyt jälkeenpäin paremmalta oikealta, mutta oma väliaika S-reitillä oli kyllä ihan hyvä. 14-15 en huomannut aitaa, siitä tosin tuli tuskin 10 sekuntia isompaa mutkaa. Loppu meni hyvin, tosin eihän siinä enää montaa rastia ollutkaan.

Käytössä oli etämaali sarjasta 45 alkaen. Se oli hyvä, täyttä suunnistusta loppuun saakka.

Oma suoritus oli huono, taisi olla kauden toiseksi huonoin Halikon aamupäivän jälkeen. Ei sprintissä saisi tehdä puoltatoista minuuttia virheitä, varsinkaan kun vauhti ei jalkavaivojen takia ole kohdallaan. Mutta ehkä se on niin, että kun jalkaa varoo, ei tahdo suunnistuskaan koko ajan sujua. Hyvää tänään oli se, että reilu puoli rataa sujui hyvin, eikä juoksukaan ihan mahdotonta ollut. Ja myös se, että nyt ei tullut huonoa alkua, kuten niin monta kertaa on tullut. Saapa lähteä SM-sprinttiin ilman turhia odotuksia sijoituksista. Vaan odotuksia hyvistä radoista Forssassa.

Rata oli tänään oikein hyvä, parasta tamperelaista tänä vuonna ja yksi parhaista tällä kaudella. Koko ajan piti suunnistaa ja melkein kaikilla väleillä oli vähintään kaksi reitinvalintavaihtoehtoa. Sellaista sprintin pitää ollakin.

MPS 2019 H45 / Länkiniitynmäki / Tampereen Pyrintö

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , ,

Jyvässprintti ja Tykkimäkisprintti junalla matkustaen

Viimeisellä rastilla

Viikonlopun ohjelmassa oli yhteensä kolme sprinttikisaa, lauantaina Jyvässprintti Jyväskylässä ja sunnuntaina Tykkimäkituplasprintti Kouvolassa. Päätimme jo alkukesästä, että käydään molemmissa ja mennään junalla.

Matka kohti Jyväskylää alkoi lauantaiaamuna puoli seitsemän. Sopivaa bussiyhteyttä ei aamulla ollut, joten kävelimme Leinelän asemalle reilu pari kilometriä. Oli hieno aamu kävellä ja hienot maisemat junasta alkumatkalla.

Maisema junan ikkunasta aamulla klo 7 jälkeen Hiekkaharjussa

Jyväskylään saavuttiin reilun kolmen tunnin junamatkan jälkeen. Ehdottomasti mukavampi istua junassa kuin ajaa autolla se reilu kolme tuntia. Perillä oltiin klo 10.30 ja kisa alkoi vasta klo 14.30.

Ensin piti päästä syömään, kun aamupalasta alkoi olla aikaa. Syötiin lounas Mestarin Herkun PikAteriassa. Lounaan jälkeen aika kului tutustuessa Toivolan vanhaan pihaan ja siellä olevaan käsityömuseoon, turistiakin siis ehdittiin hetken leikkimään. Loppuaika kului kirjastossa lehtiä lueskellessa. Kisapaikalle matkustettin paikallisliikenteen bussilla 25.

Jyvässprintti suunnistettiin tänä vuonna Pupuhuhdan ja Huhtakeskuksen maastoissa. Pupuhuhta on rinteeseen rakennettu lähiö, Huhtakeskuksen alueella taas oli lähinnä julkisia rakennuksia. Maasto oli siis sikäli mielenkiintoinen, että maastotyyppi muuttui täysin, kun tultiin pitkällä välillä Pupuhuhdasta Huhtakeskukseen. Vähän aikaa ehdittiin seurata pääsarjojen näyttökisaa ennen omaa kisaa.

Espoon kisasta alkaen on ollut ongelmia takareiden ja pakaran kanssa ja puoleentoista viikkoon alla oli juoksua vajaa kaksi kilometriä. Ei ollut hajuakaan, pystynkö juoksemaan viikonloppuna kunnolla yhtään kisaa, yhden kisan vaiko peräti kaikki. Verrytellessä kevyt juoksu oli ok, mutta vauhdikkaammin ei pystynyt juoksemaan. Kun sitten väkisin veti muutaman vedon ja meni lähtöpaikalle, saattoi toivoa parasta. Onneksi jyrkkä nousu Pupuhuhtaan oli ennen lähtöä eikä sen jälkeen.

Jyvässprintti H45 / Pupuhuhta / Suunta Jyväskylä

Alkumatka oli kunnon kerrostalopujottelua, vähän rappusia, mäkeä, aitoja, hienoa sprinttiä. Kolme ensimmäistä rastia meni hyvin, vaikkakin jalan takia juoksu ei ollut kovin kummoista, ponnistuksen loppu jäi puuttumaan. Neloselle tuli sitten rehellinen pummi, piirsin sen välin reitin sinisellä. Väli tuntuikin vähän liian helpolta, kunnes viimeisen talon nurkalla oli portti kiinni ja valvoja vieressä. Katsoin äkkiä kartasta, että aitahan siinä on, ei siitä pääse. Ajattelin kiertää yläkautta ja vähän matkaa meninkin siihen suuntaan, kunnes huomasin, että pitää kiertääkin aika kaukaa. Päätinkin sitten kiertää pitkän kerrostalon länsipuolelta. Eihän siinä enää tuossa kohtaa järkeä ollut, mutta aina ei suunnistaessa tehdyissä päätöksissä ole. No, eipä tietysti ole suunnistuksen ulkopuolellakaan tehdyissä… Olisiko siihen puolisen minuuttia mennyt. Samaan ansaan näyttivät ajaneen muutkin reittinsä ladanneet eli Leppänen ja Nurmiainen.

Viitoselle kiersin oikealta, kuutoselle vasemmalta. Luulen, että kummallakin välillä molemmat kierrot olivat aika tasavertaisia. Seiskalle vasemmalta, pari muutakin reittiä oli tarjolla, mutta tuskin isoja eroja. Kasille mennessä Hytönen sai minuutin kiinni ja meni ohi. Eipä tällä jalalla ollut paljon saumaa roikkua perässä.

Ysille menin vasemmalta, kun halusin välttää metsäpätkää, mutta ehkä oikea olisi ollut aavistuksen nopeampi.  Kympille vasen oli selvä ja myös 11:lle vasen nopeampi.

Sitten tulikin pitkä väli pois Pupuhuhdasta. Hetken mietin, kumman alikulun kautta kannattaa mennä, mutta äkkiä oli selvää, että kauaa ei kannata miettiä. Vasemmalta menin, mutta hyvin tasavertaiselta näin jälkikäteen näyttää oikeakin.

Päivä tyhmin pummi, se toinen, tuli toiseksi viimeisellä. Piirretty taas sinisellä. Ajatus lakkasi kulkemasta hetkeksi ja sen hetken aikana ehdin jo väärälle puolelle rakennusta. Taisi siinäkin puolisen minuuttia mennä.

Hyvä kun pääsin kisan läpi. Jos nuo pari pummia olisi jäänyt pois, olisin ollut tyytyväinen, nyt jäi vähän harmittamaan. Ja tietysti, jos jalka olisi ollut kunnossa…

Hyvä rata ja maasto oli Jyvässprintissä. Huomasin ja lähdössä, että koodit ovat peräkkäin aika pitkälle ja mietin, olisiko alku sama kuin pääsarjalla. Ja olihan se, rastille 12 saakka sama kuin H21. Ja eron olisi voinut mitata kalenterilla, mutta juokseehan siellä aika paljon nuorempia miehiä…

Tulin maaliin noin klo 15.32 ja bussi asemalle lähti läheiseltä pysäkiltä klo 15.55. Ja tuohon bussiin piti ehtiä, että ehdittiin illan viimeiselle junalle kohti Kouvolaa klo 16.38. Ehdittiin, vaikka liikaa ei aikaa ollut maaliintulon jälkeen. Eipä tarvinnut miettiä, lähteäkö loppuverkalle vai ei…

Junalla matkustettiin Kouvolaan Pieksämäen kautta ja perillä oltiin kahdeksan maissa. Ei muuta kuin kaupan kautta hotellille, suihkuun ja nukkumaan.

Aamulla taas aikainen herätys, aamupalalle ja klo 8.25 lähtevälle bussille Matkakeskuksen eteen. Saatiinkin bussilla yksityiskyyti kohti Tykkimäkeä, viimeinen kilometri piti kävellä. Tuo bussi ei järin usein kulkenut, seuraava olisi mennyt kolmen tunnin päästä. Oltiin ajoissa kisapaikalla. Aamu oli viileä ja sumuinen, mutta kisapaikalle kävellessä sumu jo hälveni ja aurinko alkoi lämmittää.

Tykkimäkisprintti juostiin nimensä mukaisesti osin Tykkimäen huvipuiston alueella. Huvipuistoa pyörittävä yritys on kuulemma Kouvolan Suunnistajien tukija ja yritys oli itse ehdottanut kisan järjestämistä. Hieno idea ja hienoa, että KS sen toteutti.

Tiina lähti aamupäivän kisaan jo kymmenen jälkeen ja suunnisti hienosti toiseksi. Oma lähtöni oli tuntia myöhemmin. Piti edellistäkin päivää enemmän lämmittää jalkaa juoksukuntoon ja vähän huonompaa se juoksu olikin aamupäivällä ja etenkin iltapäivällä.

Tykkimäkisprintti H45 ap / Tykkimäki / Kouvolan Suunnistajat

Lähtö oli alhaalta Käyrälammen leirintäalueen reunasta. Ensimmäiset välit kolmoselle saakka olivat suoraviivaista puistosuunnistusta. Neloselle oli pitkä väli, jolla oli nousua 40 metriä. Aika harvinaista sprintissä Suomessa, Pispalassa tosin oli vielä enemmänkin. Ensin piti päästä ylikulkusillalle. Menin vasemmalta, mutta kun nyt kartasta katsoo, olisiko oikea ollut hiukan lyhyempi. Väliajoista on paha sanoa mitään, kun väliä on pitkä. Sillan jälkeen päätin mennä edelleen vasemmalta, koska siellä ei ollut rappusia. Loppuosa välistä olikin sitten ihan erityyppistä, tärkeintä oli luovia sujuvasti huvipuistolaitteiden seassa ja pysyä kartalla.

Samaa olivat seuraavatkin välit, reitinvalinta tuskin juurikaan merkkasi, toteutus sitäkin enemmän. 9-10-välillä tuli sitten karmea pummi (sininen viiva). Kun ysiltä kympille ei ollut piirretty viivaa ennen kuin juuri ennen kymppiä, lähdinkin takaisin kohti kasia, sinne kun viiva meni. Kävin nelosen vieressä ja tajusin, että olen ihan väärässä suunnassa. Sitten vedin vielä kympistä ohi väärään metsäsaarekkeeseen. Tuohon vierähti aikaa 45 sek. Se pummi se vasta harmitti. Kipeällä jalalla 2 min kärkeen ja siihen vielä 45 sek pummi. Ei siinä näköjään yhtään sijoitusta mennyt, mutta kauheasti aikaa kumminkin.

Iltapäivän kisan verryttelyä aloittaessani tuntui jo vähän siltä, että nyt olisi viisainta jättää kisa väliin. Päätin kumminkin lähteä, kun oli kiva ja erikoinen kisa taas tiedossa.

Tykkimäkisprintti H45 ip / Tykkimäki / Kouvolan Suunnistajat

Pari ensimmäistä väliä oli melko raakaa juoksua. Jäin muista samaan aikaan lähteneistä jo K-pisteelle vaikka kuinka paljon, ei vaan kestänyt kunnolla ponnistaa. Kun jää reilun parin minuutin matkalla kakkoselle 29 sek, on vauhtiero hirveä. Onneksi yksijalkaisena pärjäsi vähän paremmin, kun suunnistus vaikeutui. 2-4 oli kivaa pujottelua. Viitosta hain kolmen mökin takaa ennen kuin rasti löytyi. Siinä kun sai levätä, kuutoselle tuli pohja-aika, kun vielä näin jonkun menevän rastille ja osuin suoraan oikean mökin taakse.

Seiskalle ajattelin mennä oikealta vaihtelun vuoksi, mutta jotenkin katsoin aidat väärin. Kurvasin pian takaisin vasemmalle reitille. Sillan jälkeen piti mennä oikealle, kun rasti oli siellä. Huvipuistoalue oli taas samanlaista pujottelua kuin aamulla. Maasilta oli mennyt minuutilla ohi, kun lähdin kuutoselta väärään suuntaan, selkä sentään näkyi vielä jonkin matkaa. Kympillä olin puoli minuuttia perässä, mutta 11:llä oltiinkin yllättäen melkein yhtä aikaa. Sen jälkeen taas selkä loittoni tasaisesti.

Viitosen pummi ja kuutoselta lähtö olivat hölmöjä virheitä, muuten suunnistus oli hyvää. Juoksu oli sitä, mihin pystyi eli ei hääppöistä. Enemmän tykkäsin aamupäivän radasta, vaikka ei niissä lopulta hirveä isoa eroa ollut. Huvipuisto-osuus oli aamulla vähän pidempi.

Tällä kertaa oli aikaa puoli tuntia maaliintulosta, kun piti lähteä kilometrin päähän bussille. Ja tällä kertaa olisi ehditty tuntia myöhemmälläkin bussilla junalle, mutta näin oli hyvä, ehdittiin rauhassa käydä syömässä.

Viikonlopun aikana taidettiin kulkea 11 kulkuneuvolla ja kävelyäkin tuli jonkin verran. Ihan kiva reissu kaikkiaan, erilainen kuin olisi ollut autolla mennen. Ja jos ympäristöasioita miettii, näinhän meidän olisi syytä suunnistuskisoihin mennä aina silloin, kun kisat ovat julkisilla saavutettavissa. Sprintit usein ovat.

Aika monta kertaa on junalla sprinteissä käyty, mieleen tulee ainakin Helsingin SM-sprintti, tämän vuoden Grano-Games, viime vuonna FIN5-sprintti ja Rinkelirastit ja nyt nämä.

Yleisenä asiana näillä kokemuksilla voisi todeta, että pääkaupunkiseudulla ja Tampereella järjestäjät osaavat ennakkoinfossa huomioida julkisilla tulevat hyvin, muualla on itse otettava selvää, usein kysyttävä etukäteen tietoja järjestäjiltä.

Julkisilla kulkeva kaipaisi hyvissä ajoin etukäteen perustietoja siitä, missä kisa suunnilleen on ja milloin se alkaa. Jos junalippuja haluaa ostaa edullisesti, ne on ostettava usein useita viikkoja ennen. Lähempänä matkaa hinta on jopa 2,5-kertainen. On siis oleellista tietää, pääseekö juna/linja-autoasemalta kisapaikalle paikallisbussilla tai kävellen eli onko julkiset ylipäänsä vaihtoehto. Samoin alkamisaika on hyvä tietää ajoissa, eikä se saisi muuttua tiedon julkistuksen jälkeen. Kaikki tämä ei ole järjestäjille aina helppoa, tiedän sen pari kertaa ratamestarina ja monia kertoja tiedottajana olleena.

Usein kisasivuilla julkaistaan opastuksen alku ja ajoaika. Sen perusteella on joskus aika vaikea tutkia paikallista reittiopasta ja miettiä, mitähän kautta kisapaikalle saa tulla. Eli lyhyet ohjeet kävellen, pyörällä tai bussilla tuleville auttaisivat asiaa.

Eipä sitten oikein muuta tarvitakaan, noilla pärjää. Paikalliset reittioppaat ja aikataulut kyllä löytyvät googlaamalla.

Kiitokset Suunta Jyväskylälle ja Kouvolan Suunnistajille hyvistä sprinteistä, meillä oli kiva viikonloppu!

Kategoria(t): Suunnistus | Avainsanat: , , , , ,