Talvi, jolloin oli lunta, pakkasta ja hiihtokilpailuja, osa 2

Vajaa kaksi vuotta sitten kaivelin vanhasta blogista (joka ei ole enää netissä saatavilla) talven 2009-2010 juttuja hiihtokilpailuista ja lumisesta pakkastalvesta. Tuona talvenahan oli riittämiin pakkasta ja paljon lunta täällä etelässäkin. Tuona talvena tuli hiihdettyä kisoja enemmän kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen. Silloisessa jutussa jäätiin 13.2.2010 hiihdettyihin Kultakellohiihtoihin. Lupaisin julkaista loppuosan tuon talven jutuista lähipäivinä. Kun tuo juttu julkaistiin 30.12.2020, ei 6.12.2022 nyt ehkä ole ihan lähipäiviä, mutta nyt joka tapauksessa seuraa se luvattu osa 2.

13.2.2010 oli siis hiihdetty Kultakellohiihdot Loimaalla. Seuraava blogimerkintä löytyykin heti seuraavalta päivältä, jolloin hiihdettin AM 30 km Lohjan Muijalassa.

AM 30 km (14.2.2010)

Jo neljäs kahden kisan viikonloppu tänä talvena. Tänään hiihdettiin aluemestaruuskisojen 30 km Lohjan Muijalassa. Muijalan 3,5 km kilpalatu ei ole mikään turistilatu tai massahiihtolatu, se on ihan oikea kilpalatu. Laskut ovat vauhdikkaita ja osin mutkaisia, nousut ovat ihan riittävän kovia. Suurin nousu on 30 m, se on alun jyrkän pätkän jälkeen varsin hiihdettävä. Toinen iso nousu on reilu 20-metrinen ja se on tosi jyrkkä. Latu kierrettiin 8 kertaa eli matkaa tuli 27 km, kokonaisnousu oli mittarin mukaan 700 metriä.

Yöllä oli lähemmäs -20 pakkasta, joten keli ei ollut kaikkein liukkain, vaikka hiihdon aikana olikin enää noin -10. Jyrkät nousut olivat tosi nihkeitä, muuten suksi tuntui luistavan yllättävänkin hyvin. Kun matka oli pidempi, mitä olen koskaan kansallisissa hiihtänyt, vaikka toki massahiihdoissa on matka ollut pisimmillään 95 km, ja kun kauden luistelukisat eivät ole menneen ihan putkeen, päätin hiihtää alun rauhassa, yhteislähdöstä huolimatta. Alkuvauhtihan on aina yhteislähdössä varsin reipas, vaikka lähtisi kuinka rauhassa, mutta tänään pystyin hiihtämään kaikki 8 kierrosta varsin tasaisella vauhdilla eli alkuvauhti oli juuri sopiva. Paitsi että ainoastaan parilla ensimmäisellä kierroksella sai vetoaupua, muuten piti hiihtää yksin.

Jos oli vauhdinjako sopiva, lopputuloskin oli hyvä, eli kakkossija, hopeamitali aluemestaruuskilpailuissa. Se oli ensimmäinen AM-mitali minulle, piirinmestaruusmitaleita tosin löytyy aika monta. Vuoteen 2008 saakka hiihdettiin piirinmestaruuksista Helsingin, Uudenmaan ja Lahden piireissä erikseen. Viime talvesta alkaen on hiihdetty ns. 1-alueen aluemestaruuksista eli mukana noiden mainitun kolmen piirin hiihtäjät. Vaikka mitalin saaminen nykyään on huomattavasti vaikeampaa kuin ennen piirinmestaruuskisoissa, sitä mukavampi mitali on joskus saada.

Päivän keli tuli jo kuvattua, voitelu oli hyvin yksinkertainen eli Swixin LF6. En nähnyt ketään, jolla olisi suksi luistanut paremmin, joten yksinkertaisella ja halvalla voitelulla pärjää näillä keleillä loistavasti. Toki suksen täytyy olla hyvä.

Pakkaset ne vaan jatkuivat, seuraavana viikonloppuna Nurmijärvellä oli todella kylmä kovan tuuleen takia. Muistelen, että tuona päivän piti Paloheinässä hiihtää Hopeasompa, mutta se kisa peruutettiin kovan pakkasen ja viiman takia. Paloheinässä taisi olla -16.

Nurmijärven hiihdot (20.2.2010)

Aamulla oli -22 ja kauhea tuuli, aurinko kyllä paistoi. Viivyttelin lähtöä Nurmijärvelle paljon yli sen, mitä olin suunnitellut, kun pakkasta oli Ilmatieteenlaitoksen testbedin tietojen mukaan Nurmijärvellä ja koko Etelä-Suomessa vähintään -21 klo 10 jälkeen. Mietin, josko en lähtisi ollenkaan. Sitten muistui mieleen, että hiihtokilpailuja vartenhan myydään omia lämpömittareita, ei mihinkään Ilmatieteenlaitoksen tietohin voi luottaa, puhumattakaan jostain tiesäätiedoista… 🙂 Ajattelin, että menen hiihtämään lenkin Nurmijärvelle, jos kisaa ei ole, kun siellä latu kulkee metsässä eikä tuuli sovi sinne. Ja ajattelin, että kisan alkua on vähintäänkin siirretty, jos se hiihdetään.

Tulin paikalle hiukan reilu puoli tuntia ennen omaa lähtöä ja sitten tulikin kiire, kun selvisi, että hiihdetään alkuperäisen aikataulun mukaan. Auton mittari näytti -19 ja se näyttää yleensä asteen tai pari todellista lämpimämpää. Virallinen mittari näytti -17. Nokialaisen uuden karttaohjelman paikannukseen perustuva säähavaintotieto näytti pakkasen ja tuulen yhteisvaikutukseksi -34. Metsässä tuuli vain paikoin, mutta maaliaulueella, urheilukentällä sitäkin enemmän.

Kisalatua verryttelyksi kiertäessä ei ollut oikein kisafiilis, tuntui liian kylmältä tänään. Niinpä päätin lähteä kisaan hiukan normaalia kisavauhtia rauhallisemmin. Reipasta lenkkivauhtia olikin lopulta ihan mukava hiihtää, mutta yhtään jos yritti ylämäessä lisätä vauhtia, happi ei kulkenut. Reippaasta lenkkivauhdista huolimatta eroa kärkeen ei tullut enempää kuin puolitoista minuuttia, joten ehkäpä mutkin osasivat tehdä vaan lenkin lappu rinnassa. Keskisyke oli noin 5 pykälää alempi kuin normaalisti kisassa, joten vauhti oikeastikin oli rauhallisempi.

Voitelu oli tänään (taas) hyvin yksinkertainen eli luistona alkukaudesta tuttu Swixin LF4 ja pitona Swixin vihreä ja VR40. Eihän tuollaisella kelillä mikään hyvin luista, mutta hyvin suksi pelasi. Ja toinenkin suksi…

Hiljaista ladulla (21.2.2010)

Mätäkivi 21.2.2010

Lunta tuli illalla ja yöllä kovan tuulen kanssa ja päivälläkin tuulta riitti niin kuin eilenkin. Hiihtämään piti silti päästä, vaikka pakkasta oli -19 ja tuulivaikutuksen kanssa se vastasi -31 astetta. Kun laittaa silkkihupun pipon alle ja sen alle vielä hengitysilmanlämmittimen, näissä keleissä voi vallan mainiosti hiihtää. Lähinnä varpaille tulee vähän kylmä. Kovin moni muu ei ollut hiihtämään lähtenyt ja tuuli ehti tuiskuttaa ladun paikoin umpeen, vaikka koneen menosta ei kovin pitkää aikaa ollut. Siellä, missä tuuli ei osunut ladulle, oli oikein hyvä hiihtää hyvällä ladulla. Lunta taitaa olla noin 70 cm, joten ei tarvitse hiekalla hiihtää.

Vaihteeksi tuli otettua yksi kuvakin ladun varrelta, Mätäkivenmäeltä, Mätäkiven muuntajan luota. Varsinkin juuri Mätäkivenmäellä maisemat ovat sellaiset, että harvoin vastaavaa täällä etelässä pääsee näkemään.

Noina aikoina ei ollut sellaisia puhelimia, joilla olisi saanut kovin hyviä kuvia. Niinpä kuvia tuon vuoden blogissa on vähän. Noihin aikoihin tein kuitenkin hommia, jossa olin tekemisissä mobiililaitteiden kanssa, tai eihän silloin vielä ollut muita mobiililaitteita kuin puhelimia, joten aina oli jotain testattavana ja kohtuullisia kuvia kuitenkin on näköjään sillonkin jo saanut.

Talvimaisema hienoimmillaan (24.2.2010)

Vanhan Mätäkiven lenkin kallio 24.2.2010

Tänään oli aurinkoinen pakkaspäivä ja ehdin hiihtämään auringon vielä paistaessa. Kyllä maisemat vaan ovat hienoja, ne kaikkein tutuimmatkin, kun lunta on nyt niin paljon. Helsingin Kumpulan mittauspisteessä virallinen lumensyvyys on parhaillaan 80 cm. Mätäkivenmäessä kiertää vanha reilun parin kilometrin pituinen lenkki, jota aikanaan on tullut paljonkin kierrettyä. Nykyään ladut ajetaan isolla koneella, joka ei tuolle lenkille mahdu, mutta välillä se ajetaan moottorikelkalla. Lenkki on hieno, monenlaista maisemaa osuu matkan varrelle, vaikka lenkki ei ole kuin sen reilu pari kilometriä. Lenkin alusta, tai lopusta, olikin jo kuva viime sunnuntailta.

Osa lenkistä kulkee vanhan mäntytaimikon läpi, siellä on lunta puissa alas asti. Kuvan kohta on erityisen hieno illalla pimeässä, sitä pitää oikein pysähtyä ihmettelemään, mutta kuvaan sitä ei siinä valaistuksessa millään saa. Mutta hieno se on valoisassakin. Muutama sata metriä eteenpäin latu kulkee pätkän kalliomaastossa, kuvasta ei ehkä ihan ensimmäiseksi tule mieleen, että se on 25 km Helsingin keskustasta.

Vanhan Mätäkiven lenkin lumista mäntytaimikkoa 24.2.2010

Aamuavanto (26.2.2010)

Aamun avantouinti Kuusijärvellä 26.2.2010

Juuri hienompaa uintiaamua ei voi enää olla kuin oli eilen. Kuusijärven avannossa oli 20 sorsaa. Taitaa olla sula vesi vähissä, kun ovat tämän talven asustaneet Kuusijärven kahdessa avannossa. Töölönlahden sulassa sorsia on niin paljon, että vesi ei juuri välistä näy. Niitä on ollut aikaa katsella, kun juna on viime aikoina seisonut aika pitkäänkin juuri sillä kohdalla.

Sitten takaisin kilpahiihdon pariin, tällä kertaa Finlandia-hiihdon.

Finlandia-hiihto (27.2.2010)

Finlandia-hiihdon maali Lahden hiihtostadionilla 27.2.2010

Kaksi kuukautta oli yhteen menoon pakkasta, kunnes tuli Finlandia-hiihdon aika ja lämpötila nousi nollaan ja hiukan plussan puolelle. Ei silti, kyllä se mukavampi oli näin kuin viikon takainen -20 ja kova tuuli. Keli oli silti varsin haastava. Yöllä oli tullut 5 cm kosteaa lunta, lämpötila oli jo aamulla hyvin lähellä nollaa ja kosteus oli täydet 100 % sakean sumun takia. Haasteena oli nimenomaan se, miten saada suksi toisaalta pitämään liippaladulla ja toisaalta olla jäätymättä ladun vieressä irtolumessa ja varsinkin haarakäyntinousuissa. Näytti siltä, että aika monella voitelu ei ollut ihan kohdallaan. Oli lipsuvilla suksilla hiihtäviä ja toisaalta sellaisia, jotka joutuivat aina mäen päällä hankaamaan lunta pois suksen pohjasta.

Oma voitelu onnistui hyvin sekä luiston että pidon osalta. Luistona oli Swixin LF4 + LF6 + HF7BD + FC8 ja pitona ensin Swixin pohjavoide VG35 ja blå extra raudalla, sitten pari kerrosta VR60, sitten kolme kerrosta VR55 ja päälle kerros VR50.

Finlandia oli tänä vuonna 50 km pitkä. Nousua tuli mittarin mukaan 630 metriä. Alku ja loppu olivat varsin mäkisiä, mutta välillä oli hyvinkin pitkiä tasaisia pätkiä. Nuo tasaiset olivatkin tänään se suurin ongelma. Kun tavallisissa hiihtokisoissa tasatyöntöpätkät ovat pisimmilläänkin vain muutamia satoja metrejä, massahiihdoissa työnnettävää voi olla kilometrejä yhteen menoon. Esim. tänään Orinkarkauksen ja Työtjärven huoltopaikkojen väli oli pelkkää tasatyöntöä ja tasainen jatkui jonkin matkaa Työtjärven jälkeenkin, kaikkiaan noin 8 km. Vaikka tasatyöntöäkin on toki harjoiteltu ja tehty jokunen pelkkä tasatyöntölenkkikin, ei se silti riitä Finlandiassa tai muissa massahiihdossa. Muuten kyllä jaksaisi hiihtää, mutta tasatyöntö alkaa jossain vaiheessa ottaa voimille. Tänään ongelmaa lisäsi pehmeä pohja, sauvat menivät monin paikoin pohjasta läpi, parhaimmillaan, tai pahimmillaan, jopa maahan asti. Ne reitit, joissa on latu koko talven, olivat riittävän kovia, muut, jopa puolet reitistä, taas aivan liian pehmeitä. Latu oli vielä kohtuullisen hyvä, mutta varmaan se oli aika heikko loppupään lähtijöille.

Lopputulos oli kaikesta huolimatta ihan hyvä. Lähdin toisesta lähtöryhmästä, ihan omasta toiveesta, kun kuvittelin, että saa hiihtää tasaista vauhtia. Toisinhan siinä kävi, kun jouduin ohittamaan noin 350 ensimmäisen ryhmän hiihtäjää, jotka olivat lähteneet 10 minuuttia aikaisemmin. Mutta siitähän voi syyttää vain itseään, ykkösryhmän paikka oli kylä tarjolla.

Finlandian lähtö on Lahden hiihtostadionilla ja samassa paikassa on maalikin. Koko reitin suurin nousu on heti suoraan lähdöstä, lopussa sama mäki lasketaan alas.

Piti oikein etsiä tulokset netin syövereistä ja katsoa, miten tuossa kisassa kävi. Kari Varis voitti ajalla 2.21.43 ja minä olin sijalla 117. ajalla 2.50.49.

Jämin kisat (13.3.2010)

Tänään oli aika palata kansallisten hiihtokilpailujen pariin, kun kaksi edellistä viikonloppua kuluivat Finlandia-hiihdon ja puulaakihiihtojen parissa. Tai no, onko puulaakihiihto oikea nimitys niille kekkereille, pohtikoon sitä, jos sattuu tietämään mistä kekkereistä on kysymys. Tänään joka tapauksessa hiihdettiin XXXX Jämin kisat eli ihan ensimmäistä kertaa Jämillä ei hiihdetä ja onhan siellä ollut SM-kisojakin. Itselleni Jämi oli uusi tuttavuus, kun jopa 2004 Jukolan viestikin jäi väliin.

Täytyy sanoa, että päivän kisalatu ei ollut ihan kesy ja kyytikin oli aika kylmää, tapahtui siis paluu arkeen viime viikonlopun jälkeen monessakin mielessä. Ladulla oli aika monta nousua ja ne olivat aika jyrkkiä ja pitkiäkin. Muutama ”ei ihan helppo” laskukin oli tarjolla, kuten myös sitä kivaa, että kiivetään iso nousu harjun päälle ja työnnellään siellä palan matkaa ilman palautusta. Ja jos ei latu ollut ihan helppo ei se ollut ihan lyhytkään. Viiden kilometrin latuhan on tietysti aina viisi kilometriä pitkä, mutta tämä latu oli kaksi kertaa kierrettynä 11-12 km. Niinpä yleisen sarjan voittaja hiihti ”kympin” 31 minuuttiin ja allekirjoittanut 34.45.

Viikolla oli täälläkin monta päivää lämpötila reilusti plussan puolella kuten etelässäkin eikä täällä satanut eilen uutta lunta. Ja pakkasta oli viime yönä ja tänään päivälläkin. Niinpä täällä piti olla liisterikeli ja voitelin eilen illalla liisterisukset. Otinpa ihan varmuuden vuoksi mukaan myös nollakelin sukset ja laitoin niihin pohjavoiteen, josko olisikin sellainen keli, että purkillakin saisi pidon. Pieleen meni. Oli -6 ja kisaladun lumi oli tosi kylmää ja kuivaa, siis kunnon pakkaskelin suksen keli. Ei tarvinnut koskea liisterisuksiin, mutta eihän se nollakelin suksikaan luistanut kuivalla pakkaslumella. Pidon sen sijaan sai tosi hyväksi, alle Swixin ja VR55 ja päälle VR45. Kun oli laiska, luistona oli vaan LF6, mutta tuskinpa se HF7 päälle laitettuna olisi paljon liukkaammaksi suksea tehnyt, kun kuvio pohjassa oli ihan liian karkea. Ei se oma hiihtokaan kauden parasta ollut, mutta ylämäkien kiipeäminen sujui teknisesti erittäin hyvin, joten perinteisen tekniikka on kyllä hyvässä kunnossa.

Kisa oli yhteislähtökisa, kaikki 50 kympin hiihtäjää lähtivät yhtä aikaa. ”Vanhat” miehet saivat lähteä takarivistä, mikä osoittautui oivaksi paikaksi, koska kolmasosa porukasta lakosi hankeen 300 metrin jälkeen pienen laskun jälkeisessä kapeassa U-mutkassa. Takarivistä lähteneet ehtivät juuri ja juuri kiertää kaaoksen.

Eikä tämä hupi vielä tähän loppunut. Huomenna hiihdetään väliaikalähdöllä sama ”kymppi” vapaata. Saas nähdä, miten luistelu kulkee, kun takana ei viimeisen kuukauden ajalta ole hirmu montaa luistelulenkkiä ja edellisestä vapaan kisasta on jo kuukausi. Mutta eipä ainakaan pääse helpolla huomennakaan. Onneksi tuli otettua mukaan ne pakkaskelin luistelusukset, ihan vaan siksi, kun kyllähän boxiin mahtuu… Mutta nyt on aika siirtyä kylpylän puolelle, olen yötä Ikaalisten kylpylässä.

Kevätaamu (14.3.2010)

Ei tämä nyt ihan tyypillinen kevätaamu ole täällä Ikaalisissa, tai Ikaalihih, niin kuin se taidetaan sanoa paikallisella kielellä. On maaliskuun puoliväli, pakkasta on -7 ja lunta pyryttää raikkaan tuulen kanssa. Mutta ei se haittaa, nyt pitäisi olla hyvät sukset ja vielä illalla kunnolla voideltuna.

Se on hiihtokilpailuaamuna aina mukavaa, kun herää, katsoo ulos ja toteaa, että päivän kelille löytyy todella hyvät sukset. Ei sillä silloin niin väliä ole, millainen se keli on.

Jämin kisat, osa 2 (14.3.2010)

Jämin maisemia 14.3.2010

Alkoihan se aurinkokin paistaa, mutta pakkasta oli päivälläkin -7. Keli oli siis suhteellisen nihkeä pakkasen ja uuden lumen takia. Heti alkuverryttelyssä piti mitata gps:llä ladun pituus. Eihän se ollut kuin 5,4 km eli ei tullut ihan 11 km kahdesta kierroksesta.

Luistelu ei ole ollut tänä talvena ihan parhaimmillaan missään kisassa, itse asiassa tämän päivän hiihto oli kauden aikaisempiin luistelukisoihin verrattuna kohtuullisen hyvä. Mutta eihän se hyvältä tuntunut, alkuverryttelyn jälkeen olisi tehnyt mieli hiihtää perinteistä. Ainoa vaan, että tänään ei reitille ollut tehty latua ollenkaan, edes laskuihin. Onneksi tuli otettua varmuuden vuoksi matkaan pakkaskelin luistelusukset ja kun viitsin ne vielä eilen illalla voidella (Swix LF6 + HFBD7), tänään ei suksen takia hävinnyt yhtään. Niinpä tänäänkin tuli kotiin kannettavaksi ja palkintokaapin täytteeksi pokaali toisesta sijasta.

Tämän päivän Aamulehdessä Northugia verrattiin Saksan jalkapallojoukkueeseen. Ennenhän sanottiin, että jalkapallo on peli, jossa 22 miestä juoksee ympäri kenttää ja Saksa aina lopulta voittaa. Nyt voisi sanoa, että 50 km hiihto on laji, jossa useita kymmeniä miehiä kiertää latua yli kaksi tuntia ja Northug aina lopulta voittaa. Kyllä oli komea Holmenkollenin uusi latu, mutta olisihan se 50 km pitänyt hiihtää väliaikalähtönä, ja perinteistä. Ei olisi tainnut Northug voittaa sitä.

Seuraavana viikonloppuna pitkä pakkastalvi kääntyi keväisemmäksi ja tuli oikein kunnon vesikeli.

Rajamäki-hiihto (20.3.2010)

Etelä-Suomen hiihtokilpailut alkavat olla lopuillaan, tänään hiihdettiin yksi viimeisimmistä, Rajamäki-hiihto Rajamäen Kehityksen majan maastossa Nurmijärvellä. Kisa oli minulle jo kauden 21. ja peräti seitsemän kertaa on hiihdetty minulle uudessa maastossa ja ladulla. Niinkin läheltä kuin Rajamäeltä löytyi vielä uusi latu. Paikka ja maasto oli kyllä tuttu vuosien takaa hiihtosuunnistuskisoista, Impivaaran juoksusta ja viimeisin kerta viime syksyn kuntorasteilta.

Jos on tänä talvena hiihdetty paljon kovassa pakkasessa ja nihkeällä kelillä, tänään ei ollut kova pakkanen, mutta keli ei ollut nytkään liukkaimmasta päästä. Oli kunnon vesikeli, lämmintä oli reilu +2 astetta ja satoi vettä. Matkana oli kymppi perinteistä eli kaksi kierrosta viitosen lenkkiä, josta tänään kertyi matkaa peräti 11,3 km. Latu oli siitä erikoinen, että mäkisempi maasto oli aika kaukana, sinne hiihdettiin noin 1,5 km suuntaansa lähes tasaista, tasatyöntöä kumminkin, samaa uraa edestakaisin kummallakin kierroksella. Perälenkillä oli sitten yksi pitkähkö hiihtonousu ja pari jyrkkää haarakäyntinousua ylös jyrkkää harjun rinnettä. Perälenkki oli myös varsin pehmeä, sauvat menivät paikoin lumesta läpi.

Ei mennyt viikon takainen liisterisuksien voitelu hukkaan, nyt niille oli käyttöä melkein sellaisenaan, päälle vaan vesikelin liisteri. Suksi oli vesikelin suksi, vanha kunnon Fischerin 902, jolle se jotain sanoo ja jolle ei, se on Fischerin aikanaan erityisesti vesikelille tekemä malli, sellainen, jossa keula harottaa oikein kunnolla, kun sukset puristaa yhteen. Luistona oli pakkaskeli kova LF6, se on likaisella lumella vesikelillä hyvä voide, hylkii likaa selvästi paremmin kuin vesikelin korkeafluoriset voiteet. Tietysti joku Swixin FC10 Black Snow -pulveri likaisen lumen vesikelille olisi ollut parasta, mutta kukapa nyt pulveria tavalliseen kansalliseen kisaan laittaa. Tai ehkä joku laittaakin. Pitona oli viikko sitten laitettu KR30 (sininen) ja KR40 (violetti), liistereitä siis. Päällä oli vanhoja Swixin liistereitä, sekaisin märimmän vesikelin punainen ja vesikelin pinkki. Suksi pelasi oikein hyvin koko matkan, loppuverryttelyssä luisto oli jo huonompi, mutta sillähän ei enää ole mitään väliä.

Oma hiihto oli tänään oikein hyvä, yksi kauden parhaista. Ja vaikka kisa oli varsin kovatasoinen, lopputuloksena oli taas kerran palkintopallipaikka (kauden kahdeksas kansallisissa), tänään olikin ihan oikea palkintopalli, kolmas sija. Voittaja oli ylivoimainen, eroa vajaa kaksi minuuttia, mutta kakkossija jäi vain 11 sekunnin päähän.

Blå extra -føre (22.3.2010)

Tupurin latuja Salossa 22.3.2010

Beklager, dette er virkelig om blå extra -føre men det er på finsk i stedet for norsk. Niin, täytyy huomioida ne norjalaiset, jotka jonain päivänä päätyvät googlaamalla lukemaan tätä eivätkä ymmärrä…

Odottelin vesikelien ja kunnon pakkasyön jälkeen kovasti sitä, että pääsisi luistelusuksilla hangelle koluamaan Perttelin peltoja. Toisin kävi, tuli 5 cm uutta pakkaslunta, aurinko paistoi aamulla pilvettömältä taivaalta ja oli pakkasta -7. Siis täydellinen blå extra -føre, paras mahdollinen keli hiihtää pertsaa. Norjalaiset, jotka ehkä eksyvät tätä lukemaan, tai yrittämään lukea, tietävät kyllä mitä hakevat, mutta kaikki ei-norjalaiset välttämättä eivät. On se kaiketi tällä palstalla joskus selvitetty, mutta kysymys on siis kelistä, kun on muutama aste pakkasta ja Swixin Blå Extra -purkkivoide toimii. Ja parempaa hiihtokelihän ei kai voi olla, kuin muutama aste pakkasta ja pakkaslumi. Siitä tuo termi tulee.

Tupurin ladut olivat hyvässä kunnossa, aamulla ajetut. Neljännellä ysin kierroksella alkoi aurinkoisissa paikoissa suksi lipsua, mutta muuten oli hyvä hiihtää. Keli oli kuin Lapissa kevättalvella.

Haltiavuoren hiihdot (27.3.2010)

Etelä-Suomen hiihtokausi, kisojen osalta siis, päättyi tänään Paloheinässä Haltiavuoren hiihdoissa. Oli +4 lämmintä ja satoi vettä. Oli siis samanlainen vesikeli kuin viikko sitten Rajamäellä, nyt vaan hiihdettiin vapaata.

Tuloksena oli väsyneen miehen huono hiihto surkella suksella, joten se siitä. Hiihto on välineurheilua, sitä se oli mitä suurimmassa määrin viikko sitten ja tänään. Viikko sitten perinteisen suksi oli varsin hyvä, tänään luistelusuksi oli varsin huono. Mutta eipä hiihto juhlaa olisi ollut tänään minkäänlaisella suksella. Tämä oli kauden 22. kilpailu, mukaan on mahtunut hyviä ja vähän huonompia, tämä oli kaikkein huonoin.

Jostain kisoista on juttua enemmän, jostain vähemmän… Edessä oli vielä Lapin turnee Tornionjokilaakson hiihtocup ja historian ensimmäinen Saami Ski Race Hetasta Kautokeinoon.

Kevät (1.4.2010)

Karoliinan kahvimylly

Tänään oli ensimmäinen lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä. Niinpä olikin sopiva hetki lähteä kohti pohjoista, jotta eivät hiihtokelit vaan loppuisi. Matkalla Vantaalta Ouluun aurinko paistoi melkein koko ajan ja auton lämpömittari näytti parhaimmillaan +11. Jossain Hartolan ja Joutsan välillä osui silmään parvi pulmusia, tai eivät ne silmään osuneet eivätkä onneksi edes tuulilasiinkaan, vilkkuvat valkoiset siivet vaan näkyvät hyvin, kun parvi lensi tummaa metsää vasten. Eli ovat siis helppoja tunnistaa. On onni, että täällä ei ole lumivarpusia, koska niiden erottaminen pulmusesta olisi hyvinkin vaikeaa. Se on aina yksi hyvä kevään merkki, kun näkee pulmusten olevan muuttomatkalla Lappiin, missä ne viettävät kesän. Alkuviikosta jo ensimmäiset joutsenetkin olivat liikkeellä ja mökin lintulaudalla oli viime viikonloppuna peippoja. Mitenkäs se olikaan, puoli kuuta peipposesta…

Ensimmäinen taukopaikka oli Karoliinan Kahvimylly Joutsan ja Leivonmäen välillä. Paikka ei ulkoa kovin kummoiselta näytä, mutta voittaa kyllä mennen tullen nykyiset saman muotin mukaan tehdä pikaruoka/kahvi/ravintola-huoltoasemat. Pullat, kakut sun muut ovat hyviä ja isoja ja kahvi hyvää. Vähän kalliimpaa tietysti on kuin huoltoasemalla, mutta niin pitääkin.

Huomenna onkin sitten ensimmäinen Tornionjokilaakson hiihtocupin kisa, Alatornion kisat. Torniossa oli vielä illalla +8 lämmintä, saa nähdä minkälainen keli on huomenna.

71. Alatornion kisat (2.4.2010)

Ihan uusi keksintö Alatornion kisat eivät ole, kun tänään hiihdettiin jo 71. kerran. Hiihtopaikka on Torniosta etelään, siis merelle päin, Puuluodon hiihtokeskuksessa. Suuria korkeuseroja ei ladulla ole, vain 18 metriä, mutta koko ajan mennään ylös tai loivasti alas, kunnon laskujakaan ei montaa ole. Ulkomaalaisia hiihtäjiä oli paljon ja kuuluttajana vanha kunnon Anssi Kukkonen, oli siis oikein kunnon isot hiihtokilpailut (yli 600 hiihtäjää).

Torniossa oli eilen ensimmäinen suojapäivä koko talvena ja heti oli +8 lämmintä. Yöllä ei ollu pakkasta ja tänään oli +2. Ladut olivat sen mukaisessa kunnossa eli sauvat menivät monin paikoin läpi, pohja oli mennyt niin pehmeäksi, suksi sentään pysyi pinnalla. Keli oli taas täydellinen vesikeli, sellainen joka ei ole yhtään karkea, niin kuin useimmiten etelässä. Käytännössä samanlainen keli, kuin viikko sitten Paloheinässä.

Kun suksessa ei ollut kunnon karkeaa kuviota, eihän se tämän päivän kelillä mihinkään luistanut. Ja kun vielä matkassa oli ainoastaan yhdet liisterisukset, piti verrytellä samoilla suksilla, se ei auttanut asiaa yhtään. Pito oli kyllä ihan hyvä, Swixin Universal-liisteri ja punainen KR60 sekaisin. Ensimmäinen 3 km meni ihan hyvin, siinä vaiheessa toiseksi tullut kaveri sai 30 sek kiinni. Lopun 7 km matkalla tulikin sitten eroa kolme minuuttia lisää. Kyllä siinä kummasti innostus hiihtää kovaa kaikkoaa, kun huomaa kuinka valtavasti laskussa tulee eroa suksella. Mutta tällaista on hiihto, välillä suksi pelaa, välillä ei. Nyt se ei ole kahdessa peräkkäisessä kisassa pelannut. Sain onneksi hotellin voitelutilassa lainaksi kuviontilaitteen, joten nyt voi toivoa, että luisto olisi huomenna vähän parempi kuin tänään. Huomenna on siis vuorossa Pellon hiihdot Ritavaaran hiihtokeskuksessa.

Pitkä on historia Alatornion kisoilla, mutta valitettavasti sen kuten koko Tornionjokilaakson hiihtocupin historia ei enää jatku. Enää ei hiihdetä Puuluodossa, Ritavalkeassa eikä Ylläksellä eikä juuri muutenkaan noilla tienoilla enää. Oli hienoa, että sain noihin kisoihin kerran osallistua.

62. Pellon hiihdot (3.4.2010)

Pellon hiihdot Ritavalkean hiihtokeskuksessa 3.4.2010

Tänään hiihdettiin Tornionjokilaakson hiihtocupin toinen osakilpailu Pellon Ritavalkeassa Ritavaaran hiihtokeskuksessa, missä on SM-hiihtojakin hiihdetty. Ihan ensimmäistä kertaa ei Pellon hiihtojakaan hiihdetä järjestysluvusta päätellen.

Yöllä oli vähän pakkasta ja loska oli Torniossa hotellin parkkipaikalla jäätynyt. Päivän mittaan ilma kuitenkin lämpeni +5 asteeseen. Ritavalkeassa ladut olivat kovat ja tosi hyvässä kunnossa toisin kuin eilen Puuluodossa. Tietysti yöpakkanenkin auttoi asiaa, mutta selvästi niitä oli läpi talven ahkerasti tampattu. Latu oli aika lailla erilainen kuin eilen. Kun eilen korkeuseroa oli 18 metriä ja kokonaisnousua kympillä 260 m, tänään vastaavat lukemat olivat 66 m ja 370 m. Ensimmäiset pari kilometriä oli varsin nousuvoittoista eli aina vähän matkaa ylöspäin ja sitten muutama kymmenen metriä tasaista tai pieni lasku ja taas ylös. Kahden kilometrin jälkeen oli pitkään laskuvoittoista ja kolmeen kilometriin ladun isoin nousu 44 m. Sieltä sitten tultiinkin aika vauhdilla takaisin alas, välillä oli vain pari pientä nousua. Ja sitten toinen kierros.

Voitelu suksissa oli suunnilleen sama kuin eilen. Kun eilen suksi oli huono, tänään se oli hyvä eli iso merkitys pohjan kuviolla on vesikelillä, paljon isompi kuin voitelulla. Palkintosijoja ei näissä maisemissa näköjään tarvitse paljon hätyytellä, mutta onpahan ihan erilaisia kisoja mihin on etelässä tottunut.

Ylläksen kisat (4.4.2010)

Ylläksen kisat 4.4.2010

Ylläksellä oli tänään hiihtokilpailut. Oli tehty hiihtokilpailuihin latu, jollaisia ei nykyään hiihdetä enää edes maailmancupissa. Vaikka syytä kyllä olisi. Korkeuseroa 82 m, suurin nousu 41 m, kokonaisnousu 183 m. Eihän se näytä kovin paljon pahemmalta kuin eilinen Pellon latu, mutta se oli paljon pahempi. Kokonaisnoususta 170 metriä noustiin vajaasta kilometristä vajaaseen kolmeen ja puoleen eli 170 metriä nousua 2,7 kilometrin matkalla. Ja se on paljon se. Eikä siinä vielä kaikki, laskut olivat joko niin loivia, että niissä piti hiihtää tai sitten niin vaikeita ja mutkaisia, että niissä ei palautunut yhtään. Oikeastaan ainoa palauttava lasku oli loiva mäki lähdöstä ladun alimpaan kohtaan. Ja kun viitosen ladun kiersi kahteen kertaan, matkaa kertyi melkein 11 km.

Eikä siinäkään vielä kaikki. Aurinko paistoi, oli +5 lämmintä, edellisenä yönä ei ollut pakkasta ja oli tullut vähän märkää lunta, viikon aikana oli tullut uutta lunta 30-40 cm. Oli siis niin vesikeli kuin vesikeli vaan voi olla. Ja oma sarja hiihdettiin klo 15.40 alkaen, jolloin lumi oli kaikkein märimmillään. Illemmalla, kun yleinen sarja hiihdettiin, oli jo vähän liukkaampi keli. Maalisuoralta puoli kolmen jälkeen otettu kuva kertoo sen, että keli ei iltapäivällä ollut järin vauhdikas.

Nyt on koluttu kolme Tornionjokilaakson hiihtocupin kisaa läpi, huominen kisa Ylitorniolla saa jäädä hiihtämättä. Joka päivä on ollut sellainen vesikeli, että vastaavaa ei etelässä ole oikeastaan koskaan. Sellaisella kelillä suksi joko toimii tai sitten ei, ja jos ei toimi, erot ovat tosi isot. Eilen suksi toimi, toissa päivänä ja tänään ei.

Tuosta Ylläksen kisasta on jäänyt joitain yksityiskohtia mieleen. Oma suksi oli tosiaan tuhon uuden lumen vesikeliin surkea. Ladun alku reiluun puoleen kilometriin oli loivaa laskua. Almin Juha lähti puoli minuuttia perään ja meni ohi ennen kilometrin kohtaa. Silloin tiesi, että päivän lenkistä tulisi pitkä.

Kun kaverin kanssa tehtiin loppuverkkaa yleisen sarjan kisan ollessa lopuillaan, keli alkoi hiukan rapsahtaa ja silloin taas omasta suksesta tuli täysin ylivertainen moneen muuhun verrattuna. Pienestä se on monesti kiinni suksihommissa.

Päätin tosiaan jättää viimeisen osakisan väliin osin siksi, että ajomatkaa Leviltä olisi tullut 200 km suuntaansa ja osin siksi, että olin niin väsynyt. Kun viikon päästä oli vielä Saami Ski Race, oli parempi hiihdellä viikko pitkää ja rauhallista lenkkiä Levillä.

Tähän juttuun tuli nyt jo aika paljon tarinaa, joten talven loput jääkön odottamaan osaa 3.

Nuuksion Huurteinen 5 h rogaining

Maisema rastilta 70 Salmijärvelle

Tänään oli pitkän lenkin päivä, kun osallistuin Nuuksion Huurteisen viiden tunnin rogainingiin Salmen ulkoilualueella ja Nuuksion kansallispuistossa. Mietin etukäteen, lähtisinkö kahden tunnin sarjaan juosten vai viiden tunnin sarjaan kävellen. Ajattelin, että viiden tunnin sarjassa saa aikaiseksi hyvän, pitkän lenkin, kun lähtee kävellen. Noin pitkää juoksua eivät jalat kestäisi. Ehkä näin jälkeen päin ajatellen olisi voinut lähteä kevyemmillä kengillä ja hölkätä helppoja pätkiä. Nyt olin matkassa vaelluskengillä ja niillä reippaasti ja pitkään käveleminen on aika kovaa nilkoille, kun heiluripainoa on aika lailla.

Kartat sai tänään 40 minuuttia ennen lähtöä. Aiemmin olemme olleet yhdessä Tiinan kanssa roganingeissa sekä juosten että kävellen kymmenkunta kertaa, eniten Jämillä. Siellä maasto on ihan erilaista ja niiden perusteella oli vaikea arvioida, kuinka paljon Nuuksion maastoissa pystyisi kävelemään. Karttojen perusteella ulkoiluteitä ja polkuja oli lähinnä alussa ja lopussa, muuten pääosa matkasta kuljettaisiin poluttomassa metsässä. Karttoja oli kaksi, pohjoinen kartta 1:10000 ja eteläinen 1:12500, päällekkäin ne menivät vain puronotkon osalta. Pohjoisella kartalla olevat rastit 20-29, jotka eivät olleet mukana pitkällä matkalla eli niitä ei kannattanut käydä.

Pisteitä sai rastikoodin ensimmäisen numeron osoittaman määrän eli 3-8 per rasti. Ja tarkoituksena siis kerätä määräajassa mahdollisimman monta pistettä. Suunnittelin pohjoiselle kartalle menoretin, joka oli linnuntietä vajaa 5 km. Paluureitti olisi hiukan lyhyempi. Eteläiselle kartalle suunnittelin reilun 5 km lenkin. Ajattelin, että kun kävellen menee, reittiä olisi helppo säätää sen mukaan, miten aikaa on kulunut.

Lähdössä katsoin, että melkein kaikki ovat lähdössä juosten, kun jaloissa oli suunnistuskenkiä ja maastolenkkareita. Kovin monella muulla en nähnyt vaelluskenkiä. Aika moni kuitenkin näytti kävelevän, ainakin pääosin. Parille ensimmäiselle rastille oli ruuhkaa, kun järkeviä lähtöreittejä oli käytännössä vain kaksi. Kolmannella rastilla, rastilla 41 tuli ensimmäinen pummi. Minulla oli vielä kompassi ja luuppi taskussa, kun niitä olisi jo tarvittu. Kolmisen minuuttia siinä meni.

Tuon rastin jälkeen metsä hiljeni ja vain siellä täällä näkyi välillä suunnistajia, ei juurikaan rastien lähellä. Etenin suunnitelman mukaan ja olin kartankääntökohdassa puron ylityksessä ajassa 1.13. Siinä vaiheessa päätin, että teen eteläisellä kartalla selvästi pidemmän lenkin. Alun menin suunnitelmien mukaan 55-54-63-62. Ennen rastia 62 oli rastilippu ilman leimasinta. Vähän väärässä suunnassa se oli, mutta piti silti käydä sitä ihmettelemässä.

Rastilta 62 lähdin reitille 64-80-73-81-76-74-65, jossa palasin alkuperäisen suunnitelman reitille. Rastilla 64 kaivoin repusta evässämpylän ja sitä syödessä menin tietystikin ihan vinoon. Rastilla 80 päätin kaivaa puhelimen esiin ja ottaa kuvan.

Rastin 73 jälkeen läheltä järvenrantaa (Syvä-Antias) löysin polun, jota ei ollut kartassa. Se tuntui vievän oikeaan suuntaan, mutta kartta ei täsmännyt yhtään. Sehän veikin 45 astetta vinoon ja sain lopulta kiinni vasta, kun lähdin isoa kärrypolkua etelään ja tulin Iso-Antiaan ja Levo-Antiaan välisen uoman kohdalle. Jonkun matkaa piti sitten palata ja jatkaa kärrypolkua pohjoiseen. Välillä 81-76 kiersin Levo-Antiaan rantapolkua idän kautta. Polku oli paikoin tosi märkä ja piti kierrellä.

Välillä 76-74 meni pätkän kärrypolkua ja sen jälkeen putosin hetkeksi kartalta, kun maastossa oli metsäpaloalue, kartalla ei. Rasti kuitenkin löytyi suoraan. Iso-Antiaan rantapolkua kulkiessa söin taas vähän eväitä ennen kuin piti nousta taas kalliomäkeen kohti rastia 65.

Välin 65-67 suo oli hidas ja aika märkä, mutta rasti löytyi helposti. Välillä 67-61 oli vaihteeksi melko tasaista maastoa, mäkeähän näissä maastoissa muuten riittää. 61-53 piti kiertää tien kautta, kun välissä oli iso kielletty alue. Tiellä oli helpompi kulkea, mutta tässä vaiheessa alkoi ja jaloissa tuntua aika lailla. Kohta olikin taas kartan kääntöpaikka ja edessä viimeinen reilu tunti. Alun paluumatkasta menin suunnitelman mukaan 51-50-46. Sillä kohtaa taisi olla 40 minuuttia aikaa ja olin laskenut, että rastilta 43 on varattava maaliin 20 min. Olin ahne ja päätin hakea rastit 70 ja 43 enkä 42 ja 43, saisi 3 pistettä enemmän. Rasti 70 olikin tosi hienolla paikalla, ks. kuva jutun alussa.

Sitten oli jäljellä enää yksi rasti, 43. Ajattelin ottaa sen varman päälle kulkemalla mäen aukean lakialueen kautta. Lähdin kuitenkin ylhäältä huolimattomasti ja jäin pörräämään rinteeseen. En saanut kartasta kiinni ja pyörin viitisen minuuttia rinteessä. Oli jo niin hämärääkin, että olisi saanut olla lamppu. Kun aikaa oli jäljellä hiukan yli 20 minuuttia, päätin luovuttaa ja lähteä kohti maalia. Sakkoa ajan ylityksestä tulee 2 pistettä per alkava minuutti, joten neljän pisteen rastista saatu pistemäärä hupenee 61 sekunnissa olemattomiin.

Maalissa jäi aikaa noin 4 minuuttia eli hetki olisi ollut aikaa vielä rastia etsiä. Suunnistus vaan tuppaa olemaan sellaista, että jos on kiire, eiväthän ne rastit tahdo silloin löytyä.

Olihan se aika kova lenkki, vaikka kävellen meninkin. Kuten todettu, vaelluskenkien heiluripaino teki nilkat aika kipeäksi. Muuten ei ollut suurempia ongelmia. Sopivasti eväitä syömällä energian puolesta olisi hyvin voinut vielä jatkaa matkaa.

Tapahtuma oli mukava ja maasto hieno. Väkeäkin taisi olla 500-600 suunnistajaa, vaikka ei sitä metässä ollessa olisi uskonut. Kahden ja viiden tunnin rogainingin lisäksi tarjolla oli 5, 7, 10, 15 ja 20 km tavalliset suunnistusradat.

En saanut gepsijälkeä asettumaan reittihärveliin millään, syystä tai toisesta, mutta alla gepsijälki Contol-sovelluksen avulla laitettuna kartalle, siinä se asettui ihan normaalisti.

Nuuksion Huurteinen 5 h rogaining, kuljettu reitti 23,3 km, nousua 700 metriä (kartta aukeaa klikkaamalla isompana)

Lapin ensilumen ladut vertailussa: Olos, Levi ja Ounasvaara

Levin ensilumen latu golf-kentän reunassa

Viime viikolla oli mahdollisuus hiihtää ja testata kaikki Lapin tämän hetken ensilumen ladut. Vai pitäisikö sanoa säilölumiladut, joita tällä hetkellä on auki kolme: Olos, Levi ja Ounasvaara. Oloksella oltiin viikko, Levillä yksi yö ja kaksi lenkkiä ja vielä autojunan lähtöä Rovaniemellä odotellessa kävin hiihtämässä Ounasvaaralla.

Oloksen ladusta oli jo viime viikolla oma juttunsa. Korjailin siihen hiukan korkeustietoja perustuen 5 km FIS-homologoituun latuun, joka tosin menee hotellin lähellä hiukan eri tavalla kuin viime viikon latu. Omat korkeustiedot perustuvat Polar Vantage V2 -mittarin dataan sekä siihen, mitä kartoista pystyy katsomaan. Tarkkuus ei tietenkään ole lähellekään homologoinnissa tehtävän mittauksen tasoa. Mutta kyllä silti Polarin tuottama korkeusprofiili antaa hyvän kuvan ladusta. Oloksen ladun esittely kannattaa lukea erillisestä jutusta.

Kun Olokselta vuokrattu kämppä oli lauantaista saakka varattu muille, ajoimme yhdeksi yöksi Leville. Levillä hiihdimme lauantaina 5.11. iltapäivällä ja seuraavana aamuna. Lauantain lenkillä lämpötila oli +4 ja lumi varsin märkää. Sunnuntaiaamuna oli nollassa ja keli varsin liukas ihan alkuun, mutta räntäsade vei luiston aika äkkiä. Levin latu ei ala rinteiden juurelta, niin kuin perinteinen tykkilatu vaan golf-kentältä Taalon hissin luota. Kääntöpaikka on tykkiladun kääntöpaikka, latua on suuntaansa 1,4 km.

Levin latua lähellä kääntöpaikkaa

Levin latu on varsin helppo, mutta on siinä silti noin 15 metriä korkeuseroa ja suurin nousu samaa luokkaa. Puolet ladusta kulkee Taalojärven rannassa ja on tasaista, loppuosa sitten vaihtelevampaa. Sopii siis oikein hyvin myös kuntohiihtäjille.

Levin ladun korkeusprofiili, pituus edestakaisin 2,8 km

Levin latu avattiin jo 7.10. En ole ihan varma, onko sitä paikkailtu sen jälkeen vai onko ladulla edelleen pelkästään alkuperäinen säilölumi. Ihmeen hyvin se on joka tapauksessa kestänyt, kun vettä on tullut ja hyvinkin lämmintä ollut. Tokihan lumi oli likaista ja siellä täällä oli kiviäkin. Kahden lenkin aikana onnistuin saamaan yhden kunnon naarmun suksiin.

Molemmissa reunoissa menee latu ja keskellä luistelubaana, jota siis hiihdetään molempiin suuntiin. Se on riittävän leveä yhteen suuntaan hiihtämiseen, mutta aavistuksen ahdas kohtaamisissa. Levilläkin oli havaittavissa nykyisin kovin tavallinen ilmiö, että ei lasketa latua vaan ladun sivussa. Jo maalaisjärjen pitäisi sanoa, että kun vastaantulijat luistelevat ylämäkeä ylös, annetaan tilaa laskemalla ladulla eikä viedä luistelubaanasta metriä tilaa. Vaikka itse olen hiihtoseuran toiminnassa mukana, on pakko silti todeta, että aika moni ladun sivussa laskeva hiihtää jonkun hiihtoseuran asussa. Toki itsekin lasken paljonkin ladun sivussa yksisuuntaisilla laduilla ja silloin, kun kukaan ei tule vastaan, se on hyvää laskuharjoitusta. Mutta kun on vastaantulijoita, annetaan nousua hiihtäville tilaa ja lasketaan latua pitkin.

Levin latu on maksuton.

Levin latu 1,4 km suuntaansa

Kotimatkalla, autojunan lähtöä odotellessa, oli mahdollisuus käydä hiihtämässä Rovaniemen Ounasvaaralla. Siellä latu kiersi alkuun hiihtostadionilla, taisi aueta samoihin aikoihin kuin Oloksella eli noin 24.10. (??). Menneellä viikolla latua oli jatkettu aina Santasportille saakka.

Ounasvaaran latu iltapäivän hämärässä

Ounasvaaran ladulla on korkeuseroa ladun virallisen latukartan mukaan 49 metriä. Itse katsoin eilen korkeudet Polar Flowsta väärin ja kirjoitin twitteriin korkeuseroa olevan peräti 65 metriä. Nyt tarkemmin katsottuna päädyin 52 metriin, mutta kyllä tuo virallinen 49 metriä on varmasti oikein. Ladun kokonaisnousu TC on 136 metriä ja suurin nousu MC 25 metriä. Polarin mukaan suurin nousu olisi 30 metriä, mutta uskotaan viralliseen tietoon. Latu on joka tapauksessa varsin vaihteleva ja mukava, nousuja ja laskuja riittää. Mittarin mukaan Santasportilta hiihtostadionille ja takaisin tuli 5,8 km.

Ounasvaaran latuprofiili 5,8 km

Sunnuntai-iltapäivällä lämpötila oli noin nollassa ja keli oli hyvä. Latu oli jäinen ja hiukan epätasainen. Luistellessa se ei haitannut, mutta pertsalla pidon saaminen olisi varmasti ollut tosi vaikeaa. Luistelubaana oli ainakin omalla mittapuulla hyvä ja helppo hiihtää. Lumi oli varsin puhdasta, mutta muutamassa kohdassa oli multaa ja neulasia paikoissa, joissa meni kävely- tai pyöräilyreitti ladun yli. Tuollaisiin kohtiin saattaa kyllä hiekkaakin tulla helposti, vaikka eilen sitä ei onneksi suksien alle osunut. Neljännellä kierroksella satoi kunnon tiskirättejä ja keli meni vähän hitaammaksi.

Ounasvaaran latuvalot olivat varsin hyvät eikä tainnut olla yhtään palanutta lamppua

Ounasvaaran latu on maksullinen, päivälippu maksoi 15 €. Tarkemmat hintatiedot löytyvät Santasportin sivuilta. Kulmala mainitsi twitterissä, että Santasportissa yöpyville latumaksu kuuluu majoitushintaan.

Ounasvaaran latu 5,8 km Santasportilta hiihtostadionille ja takaisin

Kolmea ensilumen latua ei ole ihan helppo verrata. Olos on selkeästi suunnattu kilpa- ja huippuhiihtäjille ja hiihtoaikoja pyritään vahvasti ohjaamaan erilaisilla latumaksuilla 40 euron päivälipusta 5 euron iltalippuun (klo 18-20). Oloksella halvempien ilta- ja iltapäivälippujen ostaminen on tehty vielä hiukan hankalaksi sellaisille, jotka eivät asu hotellissa mutta kuitenkin ladun varressa. Pitää erikseen käydä maksamassa latumaksu hotellille ja sitten vielä lenkin jälkeen palauttaa käsivarsinauha samaan paikkaan. Luultavasti moni kokee tuon niin hankalaksi, että ostaa kalliin kausilipun, vaikka ei sitä oikeasti tarvitsisi. Sinällään systeemi on hyvä, kilpa- ja huippuhiihtäjät hiihtävät aamupäivällä ja loppuiltapäivästä, kuntoilijat päivällä ja illalla. Ja systeemi myös toimi, päivällä ja illalla oli hyvin rauhallista.

Levin latu on selkeästi suunnattu kuntoilijoille, vaikka kyllä siellä nytkin näkyi myös kilpahiihtäjiä. Profiili on useimmille pidempiin ja rauhallisempiin lenkkeihin sopiva ja riittävä, mutta kovempiin kilpahiihtäjän harjoituksiin turhan helppo. Latu on maksuton, niin kuin Suomessa on perinteisesti totuttu.

Ounasvaara pyrkii tarjoamaan ladun sekä kuntoilijoille että kilpahiihtäjille. Ehkä oman kokemuksen perusteella painotus menee hiukan kilpahiihtäjien puolelle, koska latu on aika vaativa. Oloksella oli mahdollisuus hiljaiseen aikaa hiihdellä ladun helpompia osuuksia, mutta Ounasvaaralla sellaisia ei oikeastaan ole. Toisaalta Ounasvaaran ladun laskut eivät ole kauhean vaativia, vaikka nyt jäisellä ladulla melkoisen lujaa menikin. En ehkä lähettäisi tuolle ladulla muutamia kertoja vuodessa hiihtävää kuntoilijaa, mutta hyväkuntoiselle aktiivikuntoilijalle se sopii mainiosti ja tietysti kilpahiihtäjille. Latumaksu 15 € on kohtuullinen ainakin testipäivän ladun osalta. Kausikortti maksaa 70 € ja viikkolippu 100 €. Sitten on vielä kausikortti ei Rovaniemellä yöpyville 150 €. Ihan ei aukea se, kenen kannattaa ostaa viikkolippu, mutta kaipa siinä joku logiikka on.

Särkijärvi 31.10. vs. 5.11.2022

Maisema Särkijärven yli Pallastunturille 5.11.2022

Kovasti oli maisema Särkitunturin parkkipaikalta Pallastunturin suuntaan muuttunut viidessä päivässä. Kun maanantaina oli aamulla pakkasta -10, eilen ja tänään on ollut +3. On ollut sumuista ja vähän sadettakin, lumi on sulanut ja järvien jään päällä on vettä. Levillä Immeljärven jää oli jopa sulanut suuresta osasta järveä muutamassa päivässä.

Sama maisema 31.10.2022

Iltaretki Olostunturille

Pallastunturi auringonlaskun aikaan

Eilen lähdettiin vielä hiihdon ja välipalan jälkeen iltaretkelle Olostunturille auringonlaskun aikoihin. Tarkoitus oli käydä lähinnä katsomassa, miltä Pallastunturi näyttää, mutta lopulta noustiin tunturin huipulle. Tunturi on reilu 510 metriä korkea, joten kiivettävää tuli noin 200 metriä. Noustiin suoraan ylös hangessa. Alkumatkasta lumi vaikeutti nousua, jyrkässä rakkakivikossa helpotti.

Lapland Hotels Olos, joka pyörittää ensilumen latua ja hiihtokeskusta, on noin 330 metrin korkeudessa. Taitaa olla aika lailla samalla korkeudella kuin Suomen Latu Kiilopää Kiilopään juurella. Siellä tunturi on muutaman kymmenen metriä korkeampi. Oloksen hotelli on aika paljon laajentunut siitä, kun olen täällä ollut 90-luvulla kolme kertaa hiihtämässä ensilumen aikaan. Taisi olla 1992, kun asuttiin itse hotellissa kaverin kanssa. Silloin oli vain ns. ylähotelli ladun varressa ja alempana ravintolarakennus, jossa oli myös saunat. Parilla muulla kerralla asuttiin mökeissä hiihtosuunnistajien porukalla.

Lapland Hotels Olos

Olostunturilta näkee Muonion kirkonkylän suuntaan niin kuin katsoisi maisemaa laskeutuvasta lentokoneesta. Kirkonkylä näkyy alla olevassa kuvassa Muonionjärven ja Muonionjoen rannassa. Joen takana on Ruotsi.

Maisemaa Muonion kirkonkylän suuntaan

Olostunturin huipulla on ollut viisi tuulimyllyä 1990-luvun lopulta. Luulisi, että tunturissa aina tuulee ja varmaan yleensä tuuleekin, mutta eilen illalla oli täysin tyyni ja myllyt seisoivat. Keli oli muutenkin erikoinen. Muonion kirkonkylässä lämpötila oli -4 ja tunturissa +4. Hotellin korkeudella oli -2.

Olostunturin tuulivoimala

Kun niin usein on katseltu auringonlaskua Näsijärven rannalla, tiedetään, että joskus maisema on hienoimmillaan ennen auringonlaskua, joskus sen hetkellä ja joskus jälkeen. Täällä maisema Pallastunturin suuntaan oli hienoimmillaan juuri auringonlaskun hetkellä ja ennen sitä. Aika pian sen jälkeen tunturit näyttivät taas valkoisilta. Sen sijaan auringonlaskun suuntaan valaistus oli hieno vielä pitkään auringonlaskun jälkeen. Ylläksen suuntaan näkyi hyvin. Näyttää siltä, että Muonion tuntureilla on enemmän lunta kuin Ylläksellä. Rakkakivikko kuultaa lumen alta Ylläksellä.

Ylläs

Vaikka maisema ja valaistus oli jo sinällään hieno, illan kohokohta oli porotokka tunturissa. Nähtiin jo maston ympäristössä, että porot olivat olleet siellä syömässä. Tokka löytyikin hiukan alempaa. Kun lämpötila oli reilusti plussalla, kosteuden ja pakkasen synnyttämät jäämuodostelmat puissa ja varvuissa sulivat silmissä. Sulamisen myös kuuli, kun välillä kuului kilahtava ääni, kun jääpuikko putosi lumeen. Jollain porollakin oli kyllä kello kaulassa, mutta se ääni oli erilainen.

Poroja tunturissa 45 minuuttia auringonlaskun jälkeen

Valkoinen poro

Alas tultiin melko suoraan reittiä. Alkuun polkua, joka lähtee huoltotieltä ensimmäisen ja toisen tuulimyllyn välistä notkon kohdalta, vähän matkaa huippureittiä hotellia kohti ja pitkä pätkä suoraan metsän läpi. Se oli mukava ja hieno iltaretki.

Oloksen ensilumen latu

Ladun isoimman nousun puolivälissä yhdellä kierrokselle sumupilvi laskeutui ladun ylle

7.11.2022 korjattu profiiliin korkeustietoja vastaamaan FIS-homologoitua latua, joka tosin laskeutuu hotellin lähellä rinteen juurelle saakka eli siinä on 14 metriä enemmän korkeuseroa ja siten kokonaisnousuakin. Kartassa olevan ladun kokonoaisnousu TC korjattu arvioon 130 m.

Oloksen ensilumen latu taitaa olla yksi Suomen tunnetuimmista laduista siinä mielessä, että kaikki hiihtoa seuraavat tietävät, että monen maan maajoukkueet harjoittelevat joka vuosi Oloksella. Ja sekin varmasti tiedetään, että Olos on Muoniossa. Ja senkin moni tietää, että latu on maksullinen. Mutta aika harva lopulta tietää, minkälainen Oloksen latu oikein on.

Latu on 5 km pitkä ja lisäksi on tehty pari oikoa, joiden pituus on noin 500 metriä. Alla olevaan karttaan 5 km lenkki on piirretty punaiselle ja oikopätkät sinisellä. Punaisella merkitty latu on kisalatuna kuuluisissa Oloksen tykkikisoissa.

Oloksen ensilumen latu 5 km (punainen) + oikopätkät (sininen)

Kartta-aineiston lähde: Maanmittauslaitoksen Maastokarttarasterin 1:50 000 lehdet V413 11/2022 (Maanmittauslaitoksen avoimen tietoaineiston CC 4.0 -lisenssi).

Latu ei ole ihan helppo, mikä ei ole niin kovin yllättävää, kun täällä kerran on maajoukkue poikineen harjoittelemassa. Tällä hetkellä täällä on jo Saksan ja Puolan joukkueet. Suomen joukkue tulee kuulemma ensi viikolla, mutta jo tänään nähtiin Kerttu ladulla ja kuulemma Iivokin on tulossa jo tällä viikolla. Norjan miesten sprinttimaajoukkue tulee perjantaina. Monia muitakin on tulossa ennen Tykkikisoja. Toistaiseksi ei ole ollut minkäänlaista ruuhkaa.

5 km ladun korkeusero on 75 metriä ja suurin nousu 41 metriä. Koko lenkin noususumma on kuitenkin kohtuullisen maltillinen, vain 130, joten latu on varsin nopea huippuhiihtäjille. Stravassa 5 km ladusta tehty segmentti kertoo, että Daniel Stock ja Erik Sverdup Augdal ovat hiihtäneet lenkin ajassa 10.58, joka on kyllä hurjaa vauhtia, kun ladun todellinen pituus on lähes täysi 5 km (4,95 km). Kuten alla olevasta profiilista näkee, ladulla on käytännössä kaksi nousua ja viimeiset 2 km laskua.

Oloksen 5 km ensilumen ladun profiili (HD 75 m, MC 41 m, TC 130 m)

Isoin nousu on kuitenkin kohtuullisen iso nousu kilpahiihtäjillekin. Ja erityisen iso se on kuntoilijoille. Myös laskut ovat vauhdikkaita. Ladun vauhdikkain lasku on lasku hotellille. Lasku on mutkainen, jyrkkyydeltään vaihteleva ja tiukin mutka on jyrkimmän kohdan alla. Tämän päivän lenkillä laskin alkuosan pystyssä, hiukan vauhtia pois ennen jyrkkää pätkää ja silti laskun maksiminopeus 45 km/h. Voisin kuvitella, että kisasuksilla kisa-asussa, kun poljetaan kova alkuvauhti, mennään varmasti yli 70 km/h. Ladun toinen paha lasku, joskin pieni ja lyhyt, on U-mutka ennen loppusuoraa hotellille. Se on ollut nyt hyvässä kunnossa, mutta uskoisin, että se on joskus jäässä ja päällä kunnon kerros hilettä, silloin se voi olla aika paha.

Ladulla on kiertosuunta vastapäivään ja erityisesti vauhdikkaimmissa kohdissa on syytä hiihtää vain sallittuun suuntaan. Moni tuntuu sen sijaan päivän hiljaisina aikoina hiihtävän karttaan sinisellä merkittyjä pätkiä molempiin suuntaan. Näin saakin kehiteltyä hiukan helpompia lenkkejä.

Latu avattiin 24.10. ja samoihin aikoihin se avataan joka vuosi. Aikaisemmin latu on tehty tykittämällä suoraan ladulle, putkisto on vielä jäljellä ladun varressa, joskaan ei käyttökunnossa. Viime vuosina latu on tehty säilölumesta. Lumikasa on kesän yli ampumapaikan lähellä jäljistä päätellen.

Latu on maksullinen, eikä ihan halpa. Päivälippu maksaa peräti 40 €, joka on aika kova hinta, kun tällä hetkellä Lapin hiihtokeskuksien hissilippu maksaa tyypillisesti 45-50 € per päivä ja niissä on kuitenkin jopa kymmeniä kilometrejä leveitä rinteitä ja kymmeniä hissejä käytössä. Vastaavasti kausilippu maksaa 200 € ja se on voimassa noin kuukauden, kun ensilumen latu on maksullinen. Vertailuksi kausilippua Oloksen laskettelurinteisiin myydään ennakkohintaan 199 € ja kausi kestää joulukuun alusta huhtikuun loppupuolelle. Mikäli majoittuu muoniolaisessa majoitusyrityksessä (mihin eivät kuulu Lomarenkaan yms. vuokramökit), päivälippu maksaa 20 € ja kausi 100 €.

Me olemme hyödyntäneet 10 €:n iltapäivälippua, joka on voimassa klo 12-14 ja viitosen iltalippua klo 18-20. Eli halvemmat liput myydään päivän hiljaisiin aikoihin, jolloin kaksi lenkkiä hiihtävät eivät ole ladulla. Näissä lipuissa hinta on minusta varsin kohdallaan, kun latu on kuitenkin niinkin pitkä. Tosin homman tekee hiukan hankalaksi se, että lippu pitää käydä ostamassa hotellilta, jonne meillä on matkaa tietä pitkin 800 metriä. Ladulle on matkaa mökin ovelta 30 m. Niinpä olen alkuverryttelyksi käynyt ostamassa liput juosten. Lippu on hihanauha, joten pidetään näkyvillä hiihdettäessä. Toinen hankaluus on se, että nauha pitää palauttaa hotellille heti lenkin jälkeen. Tämä systeemi olisi helppo, jos ei asuisi ladun varressa ja tulisi autolla hiihtämään. Tai jos asuisi hotellissa.

Alla video ja kuvia ladulta tämän päivän lenkiltä.

Tänään oli #hiihto’keli kuin kevättalvella ja Oloksen ensilumen latu viimeisen päälle hyvässä kunnossa. #Olos #Muonio pic.twitter.com/3kx6tKlWnU

— Jari Kleemola (@tjeldnet) November 1, 2022

Latu menee hotellin ohi ja hotellin respaan maksetaan latumaksu

Hiukan ladun ylimmän kohdan alapuolella lähellä puurajaa

40-paikkainen ampumapenkka näkyy edessä

Särkitunturi

Pallastunturi ja Särkijärvi

Myös tänään oli hieno, aurinkoinen päivä ja päätimme lähteä Särkitunturille. Hiihtämään joutaa illallakin. Särkitunturilla olemme käyneet kerran aiemmin hiihtämällä. Tänään ajettiin polun lähtöpaikalla olevalle parkkipaikalle Muonio-Kittilä-tien varteen. Sinne onkin rakennettu oikein iso parkkipaikka. Jo parkkipaikalta maisema oli komea Pallastunturin suuntaan yli Särkijärven.

Särkitunturille johtaa noin 3 km mittainen polku, joka on alkuosaltaan käytännössä ulkoilutietä ja loppukin oikein hyvää polkua. Parkkipaikan jälkeen kuljetaan metsässä ja avarampia maisemia näkee vasta ylhäällä. Kulkijoita oli ja on ollut paljon toissapäiväisen räntäsateen jälkeen. Nousu on paljon Keimiötunturia loivempi, kun noin kolmen kilometrin matkalla noustaan ”vain” 200 metriä. Parin kilometrin jälkeen oli varsin uudelta näyttänyt tulipaikka, kodan ja laavun yhdistelma.

Tänään saatiin katsella Pallastunturia hiukan eri suunnasta kuin eilen, kun oltiin eri puolella Jerisjärveä. Kyllähän maisema hieno oli, vaikka Pallastunturi olikin vähän kauempana. Alla onkin kokoelma päivän Pallas-kuvia yllä olevan lisäksi.

Pallastunturi, edessä Särkijärvi, oikealla Jerisjärvi

Särkitunturin huipun suurin lampi

Pallastunturi nähtynä Särkitunturin huipulta

Tänään nähtiin lintujakin. Parilla ruokintapaikalla oli paljon hömö- ja lapintiaisia ja kodan ympäristössä useita kuukkeleita.

Hömötiainen

Kuukkeli

Lapintiainen

Reitti parkkipaikalta kodan kautta Särkitunturin lammelle on noin 3 km suuntaansa ja varsin helppo kulkea. Tunturin laella on vähän hankalampaa maastoa ja tänään aika paljon lunta. Meillä meni noin 7,5 km lenkkiin aikaa reilu pari tuntia. Särkitunturi oli hieno tähänkin aikaan vuodesta. Joskus sen vielä haluaisi nähdä myös sulan maan aikaan, kun huipun lammet eivät ole jäässä.

Keimiötunturi

Jerisjärvi auringonpaisteessa

Eilen tultiin Muonion Olostunturille räntäsateessa. Kun illalla käytiin hiihtämässä, kirkastui ja pakastui ja illalla nähtiin revontulia. Niitä päästiin katsomaan jopa saunan ikkunasta, kun sammutettiin valot. Tänään oli kirkas pakkasaamu ja eilen illalla yltynyt tuulikin oli laantunut. Päätettiin lähteä Keimiötunturille, kun päivästä oli tulossa niin hieno. Olemme pariin kertaan asuneet kevättalven hiihtoreissuilla Tunturikeimiössä aivan Keimiötunturin juurella, oikeastaan alarinteessä, mutta kertaakaan emme ole käyneet ylhäällä tunturilla. Niinpä tänään lähdimme sinne.

Jätimme auton Tunturikeimiön tienhaaraan ja kävelimme Tunturikeimiön pihan läpi tunturiin lähtevälle polulle. Lunta oli jonkin verran ja kun eilen se tuli märkänä ja sitten pakastui, lumessa oli ohut kuori. Jos usein tunturille noustessa ensin kävellään tunturin juurelle, Keimiötunturilla nousu alkaa heti ja se on jyrkkä. Nousua tunturin huipulle tulee 350 metriä 2,6 km matkalla.

Puolet nousta kuljetaan metsässä

Pian Tunturikeimiön pihasta lähdön jälkeen kuljetaan poroaidan portista ja samalla siirrytään Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Vähän ylempänä alkaa Jerisjärvi pilkottaa puiden välistä. Jerisjärvi tunnetaan runsaasta muikkukannastaan ja Tunturikemiössä oli aina kerran viikossa päivällisellä paikallisia muikkuja. Ainakin muutama vuosi sitten Jerisjärvellä oli vielä kaksi ammattikalastajaa.

Aurinkoinen pakkaspäivä #Keimiötunturi’lla. Nousua tunturin huipulle Jerijärveltä on 350 m vajaan 3 km matkalla eli nousu on jyrkkä. #Muonio #Jerisjärvi #maisema pic.twitter.com/Mrp4DqIpkP

— Jari Kleemola (@tjeldnet) October 30, 2022

Kun Keimiötunturia katsoo kartasta, se on hyvin jyrkkärinteinen joka puolelta, mutta länsipuolella rinteessä on suunnistustermein nenä, vähän niin kuin niemi, tasanne jyrkässä rinteessä. En tiedä hyvää suomenkielistä sanaa tuollaisella muodostumalle. Kun pari kertaa oltiin hiihtämässä Engadinin laaksossa Sveitsissä, siellä tuollaista paikkaa kutsuttiin paikallisella retoromaanin kielellä sanalla muottas. Varmasti tunnetuin muottas on Muottas Muragl. Niinpä me kutsumme tuota Keimiötunturin nenää muottakseksi.

Puurajan yläpuolella. Etualalla näkyy tasanne, nenä, muottas tai miksi sitä haluaa kukin kutsuakaan.

Lyhyen tasaisemman osuuden jälkeen alkoi jyrkkä nousu avotunturissa. Lunta oli aika paljon. Yksi neljän hengen porukka ja lapinkoira oli käynyt meitä ennen ylhäällä, joten jotain jälkiä oli helpottamassa kulkemista. Avotunturissa tuntui kylmä viima ja kun metsäosuudella oli vähennetty vaatteita, ylempänä piti taas laittaa enemmän päälle. Tunturin huipulta näkyi todella hienosti Pallaksen ja Sammaltunturin suuntaan.

Edessä Sammaltunturi ja sääasema, taustalla Pallastunturit

Keimiötunturi on 614 metriä korkea. Pallastunturin korkein huippu Taivaskero (kuvassa toinen vasemmalta) on 809 m edessä näkyvä Sammaltunturi 566 m. Sammaltunturin huipulla näkyy sääasema. Sammaltunturilla sanotaan olevan Euroopan puhtainta ilmaa ja kyllä se sääaseman mittausten perusteella pitää paikkansakin.

Meillä oli alkuperäisenä tarkoituksena jatkaa matkaa Keimiötunturilta Sammaltunturille ja sieltä takaisin autolle. Niinpä lähdimme laskeutumaan alas Keimiötunturin ja Sammaltunturin väliseen satulaan. Kun olimme laskeutuneet 200 metriä alas satulaan, totesimme, että lunta on niin paljon, että emme lähde nousemaan Sammaltunturille vaan suuntaamme takaisin kohti autoa. Lunta oli ehkä 10-15 cm, mutta hankikoppura teki kulkemisen vähän hankalaksi. Lisäksi maapohja oli aika hankalaa ja rinnesoilla lumen alla oli monin paikoin sulaa ja märkää. Nousimme lopulta loivasti takaisin Keimiötunturin muottasille, kun alempana oli vielä hankalampi kulkea. Pääsisimme loppumatkan menomatkan polkua. Puurajan alapuolella etsimme tuulelta suojaisen paikan syödä eväitä. Se olikin yksi hienoimmista eväspaikoista koskaan.

Evästaukopaikka

Evästauon jälkeen lähdimme laskeutumaan polkua alas kohti Tunturikeimiötä. Lännestä oli lähestymässä pilvirintama, mutta ehdimme melkein alas auringonpaisteessa.

Jerisjärvi on kooltaan noin 24 neliökilometriä. Siinä on iso saari, Isosaari, jossa on useampikin talo ja peltoja. Hesarin kolmen vuoden takaisen jutun mukaan Isosaaressa on silloin asunut neljä ympärivuotista asukasta. Joskus asukkaita on ollut 30.

Jerisjärven Isosaari, kauempana näkyy Äkäsjärvi

Viime aikoina on sattuneesta syystä puhuttu paljon energiasta ja tuulivoimasta. Olostunturin laella on ollut jo vuosia tuulimyllyjä. Eilen illalla kun hiihdettiin tunturin rinteessä kiertävää ensilumenlatua ja oli kova tuuli, myllyjen ääni kuuluin hyvin ladun ylimmässä kohdassa. Mahtoi syntyä hyvin sähköä sillä tuulella.

Olostunturi

Lenkki ei ollut kuin reilu 7 km pitkä, mutta lumi teki siitä pitkän ja raskaan. Aikaa meni yli kolme tuntia. Ja olihan siinä nousuakin melkein puoli kilometriä.

Paluumatkalla Olokselle pysähdyttiin Kutunivaan katsomaan, olisiko jo koskikaroja tullut viettämään talvea Kutunivan sulaan. Yksi lintu nähtiin. Joutsenia ei vielä ollut, ne taitavat tulla vasta, kun muualta ei enää löydy sulaa.

Koskikara Kutunivassa

AM-sprintti Turussa

AM-sprintti H50 2,7 km / Majakkaranta, Turku / Jatkuva Liike Oy

Nyt on sitten sekin nähty, että Varsinais-Suomessa järjestetään vain yksi aluemestaruuskilpailu ja sen järjestää osakeyhtiö. Ei kovin monta vuotta tarvitse mennä taaksepäin, kun oli keskimatka, pitkä matka, viesti, partio, erikoispitkä, yö ja sprintti. No, en nyt ihan varma ole, onko noita kaikkia ollut samana vuonna, mutta suurin osa kuitenkin. Alueen isoilla seuroilla on isompia kisoja järjestettävänä ja pienillä eivät tahdo rahkeet riittää kisojen järjestämiseen. Ja sitten tule joku osakeyhtiö, joka polkaisee pystyyn kauden ainoat AM-kisat muutaman henkilön porukalla eikä varmaankaan tappiolle jää kisasta.

Ensin Liikup ja Routamap järjestävät rastiviikon, Lapland O Weekin, pienellä porukalla. Ja nyt Jatkuva Liike järjestää AM-sprintin vielä pienemmällä porukalla. Miten on mahdollista, että perinteisillä suunnistusseuroilla eivät resurssit riitä kisojen järjestämiseen, mutta kaupallisilla toimijoilla riittää? Eikä selitys ole osanottomaksut. Lapland O Weekilla osanottomaksu oli 20 euroa per päivä eli vastaava, kuin kansallisissa. AM-sprintissä maksu oli 15 € eli ns. lähikilpailun osanottomaksu. Erohan on siinä, että perinteiset suunnistusseurat haluavat järjestää kilpailuja perinteisellä tavalla, mihin vaaditaan paljon talkoolaisia, paljon työtä ja toki myös monia palveluita osallistujille. Nämä uudet toimijat järjestävät kisoja uudenlaisella tavalla, minimoiden resurssitarpeen, mutta kuitenkin tarjoamalla sen tärkeimmän eli hyvän maaston, hyvän kartan ja tulokset.

Jos muutaman hengen porukalla saa järjestettyä AM-kisan, mahtaisiko jonain päivänä joku seura järjestää samalla systeemillä kisan? Vai onko maailma vaan tältä(kin) osin muuttunut ja jatkossa ainakin pienempiä kisoja järjestävät Liikupin ja Jatkuvan Liikkeen kaltaiset organisaatiot?

Lapland O Week on jo kolme kertaa vastannut kysymykseen, voiko pienellä porukalla järjestää hyvän rastiviikon normaaleilla osanottomaksuilla niin, että järjestäjillä viivan allekin jää jotain. Kyllä voi. Entä sitten sprinttikisan? Voi ja ei. Jos hyväksymme sen, että pakollisessa kadun ylityksessä joku pääsee sujuvasti tien yli sallittua suojatietä ja joku toinen joutuu odottamaan, että autot menevät ohi. Jos hyväksymme sen, että joku tahattomasti oikaisee kielletyksi merkittyä reittiä ja hyötyy siitä. Jos hyväksymme se, että joku tahallaan käyttää hyödyksi sitä, että maastovalvontaa ei ole ja hyötyy siitä. Voi siis päätellä, että kilpailun järjestäminen pienellä porukalla metsässä voi olla helpompaa kuin sprinttimaastossa kaupungissa.

Kullakin on varmasti oma mielipiteensä noihin edellä esitettyihin kysymyksiin. Joku vastaisi kaikkiin ei, joku kaikkiin kyllä, luultavasti useimmat jotain siltä väliltä. Itse ajattelen asian niin, että Varsinais-Suomen AM-sprintin kaltaisille kilpailuille on kysyntää, sen näytti eilenkin lähes 200 osanottajaa, vaikka kohta on jo marraskuu. Se on sitten toinen kysymys, minkä tasoisiin kilpailuihin tuollainen formaatti sopii. Varmasti riippuu jonkin verran maastostakin. Se lienee selvää, että SM-kisaa ei voi järjestää noin. Ja harjoituskisan kaltaisen tapahtuman voi oikein hyvin järjestää. Mutta entä kaikki siinä välissä? En oikein tiedä. Harjoituksessa tuskin kukaan oikaisee tahallaan, tai jos oikaisee, se on oma murhe. Mutta kun panokset nousevat. ja sijoituksella on merkitystä, niin voi käydä.

Sitten itse kisaan. Kuten Mansen Päivän Suunnistuksessa kuukausi sitten, edellisestä sprintistä oli aikaa ja se näkyi siinä, että suunnistus ei ollut sujuvaa. Ihan omaa syytä tietysti, esim. Espoon sprintticupissa olisi voinut käydä harjoittelemassa, mutta sen sijaan olen käynyt yörasteilla. Yösuunnistuksella metsässä ja kaupunkisprintillä on yhtä paljon yhteistä kuin yöllä ja päivällä.

Kilpailukartta tuntui hiukan tukkoiselta ikänäköiselle, vaikka mittakaava oli 1:3000. On hiukan huolestuttavaa, kun tänä vuonna on tullut tehtyä pummeja, jotka saavat alkunsa siitä, että ei näe karttaa oikein. Ennen sitä tapahtui usein 1:4000 kartalla, mutta tänä vuonna kaikki kisat omassa sarjassa on suunnistettu 1:3000 kartalla. Nyt tällainen osui kuutosvälille. Katsoin, että reitti viitoselta suoraan etelään on ummessa eli pakko mennä jomman kumman pihan kautta ja hitaita portaita. Jälkikäteen huomasin kartasta, että se poikittainen viiva ajoluiskassa olikin korkeuskäyrä. Selvähän se on, kun rauhassa katsoo karttaa, viiva on selvästi ohuempi kuin muuriviiva, vaikka väriä ei erottaisikaan. Juostessa se vaan näytti samanlaiselta. Lisäksi katsoin, että parkkihallin ja kerrostalon välistä pääsee, siis oikean kautta rastille.

Rastinumerot, vaikkakin oikeaoppisesti valkoisella pohjalla, olivat aika pienellä fontilla. Juostessa en käytännössä nähnyt rastinumeroita ollenkaan. Niinpä suunnistin sujuvasti rastilta 13 rastille 16 ja leimasin. Sitten jatkoin rastille 15, mutta onneksi ajauduin pensasaidan väärälle puolelle ja pian tajusin, että olen käynyt väärällä rastilla. Vaikka lähellä rastia 14 risteykseen tullessa olin nähnyt minuutin edellä lähtenee Joukon juoksevan rantaa kohti, silti seisoskelin risteyksessä jonkin aikaa ihmettelemässä. Onneksi rasti 14 oli lähellä.

Viimeinen mainitsemisen arvoinen kohta oli viimeisellä rastivälillä. Arvoin rastilla hetken aikaa ja totesin, että kannattaa kiertää oikealta. Mutkasta oikealle, sitten heti kerrostalon jälkeen kapeaa nurmikkokäytävää vasemmalle ja pihan poikki kohti viimeistä rastia. Vasta paljon kisan jälkeen rupesin tutkimaan sitä kapeaa kaistaletta, jota menin. Keltainen kaistale, pensasaita molemmin puolin. Päässä 13-14-välin rastiväliviiva meni juuri sen kaistaleen päästä. Saiko siitä mennä vai ei? Muistikuvan mukaan kaistaleen alussa oli kivikkoa, loppu oli nurmikkoa asfaltille asti. Otin kuvan omasta kartasta ja zoomasin puhelimen näytöllä. En saanut selvää. Tutkin Tiinan karttaa, jossa kohta näkyi paremmin. Se oli piirretty pensasaitana umpeen. Ei olisi saanut mennä. Ei kyllä ihan varmasti ollut samanlaista pensasaitaa kuin sivuilla. Mutta oleellista tietysti sprintissä, että kartta määrää. Mutta entä kun karttaa ei siitä kohdasta näe…?

Ei ole ratamestarille helppoa, kun pitäisi katkoa paitsi rastiympyrät ja rastiväliviiva, myös huomata, jos jonkun toisen rastivälin viivaa peittää jotain oleellista toisella rastivälillä. Näitä aina tulee sprintissä, potentiaalisia kohtia on niin paljon. Useamman kerran olen menettänyt paljon aikaa, kun jostain kohdasta olisikin päässyt. Nyt kävi näin päin.

Tämä viimeisen rastin tapaus omassa suorituksessa vastasi aiemmin esitetyistä kysymyksistä keskimmäistä: haittaako, jos joku tahattomasti oikaisee ja hyötyy siitä. Kyllähän tuosta väistämättä vähintään viisi sekuntia hyötyi. Ehkä ei enempää, koska se kivikko hidasti aika lailla, vaikka matka lyheni jopa 30 metriä.

Rata oli hyvä. Oli helpompia ja välillä kinkkisempiä välejä. Karttakin oli hyvä, vaikka tietyissä kohdissa vaikea saada ikänäkösilmillä selvää. Ja kelikin oli hyvä, hieno syyspäivä.

Metsäretki Ruotsinkylän tutkimusmetsään

Polku Jusslan teollisuusalueen keskellä

Tänään oli märkää eilisen sateen jälkeen, vaikka tänään ei satanutkaan. Päätettiin lähteä vaihteeksi metsään kävelemään rullahiihdon sijaan. Kohteeksi valittiin Ruotsinkylän tutkimusmetsä, jossa on viimeksi käyty retkellä huhtikuussa 2020. Harvoin siellä tulee käytyä muuten kuin pyörällä, vaikka onkin kävelymatkan päässä kotoa. Tänä vuonna ei ollakaan liiemmälti kävelty, kun kesäinen Lapin reissukin meni patikoinnin sijaan suunnistuksen parissa Lapland O Weekillä.

Ensin suunnattiin kohti Mätäkivenmäkeä Jusslan teollisuusalueen läpi. Sen läpi pääsee aika mukavasti metsäpolkuja pitkin. Pari tietä pitää ylittää ja pätkä kävellä Maantiekylän pientaloalueen katua pitkin. Keskellä Mätäkivenmäen kangasmaastoja on avokalliomäki. Siellähän on usein aina rasti tai pari kuntorasteilla, tosin torstain Keski-Uusimaa-rasteilla ei ollut. Se on aika erikoinen kalliomäki, kun kaikki ympärillä on kangasmaastoa.

Maisemaa Mätäkivenmäen kalliomäen rinteestä

Kalliomäeltä suunnattiin Korsontien yli Mätäkivennummelle ja kohti Firan vanhaa sorakuoppaa. Firan montulla tulee aika usein ajettua pyörällä ja kuntorasteilla siellä on aina useitakin rasteja. Niin oli torstainakin ja pimeässä ne olivat taas kerran aika vaikeita. Valoisassa montun läpi sen sijaan on helppo kulkea, kun vaan tietää reitin.

Firan montulta käveltiin Tuusulantien ali Ruotsinkylän tutkimusmetsään. Käytiin katsomassa tammimetsää, siellä on kohtuullisen kokoinen alue, joka kasvaa pääosin tammea, ja suunnattiin sen jälkeen Lehtikuusenmäelle. Kun siellä kulkee, ei ole vaikea arvata, mistä se on saanut nimensä. Siellä kasvaa euroopan-, siperian- ja dahurianlehtikuusia laajoilla alueilla. Pääosa on istutettu tutkimusmetsään 1920- ja 30-luvuilla.

Siperianlehtikuusia Lehtikuusenmäellä

Lähellä tammimetsää kasvaa enimmäkseen euroopanlehtikuusia, ylhäällä mäellä siperianlehtikuusia ja eteläpuolella dahurianlehtikuusia, joka on kolmesta lehtikuusilajista itäisin.

Dahurianlehtikuusia Lehtikuusenmäen eteläosassa

Vaikka eilen satoi, syksy, kuten kesäkin on ollut täällä kuiva. Niinpä tänäänkin pystyi kävelemään poluilla lenkkareilla kuivin jaloin. Eilisen sateen aiheuttamat lammikot olivat jo imeytyneet maahan.

Metsäretki #Ruotsinkylä’n tutkimusmetsään. Videolla dahurianlehtikuusia Lehtikuusenmäellä. #Tuusula #luonto #metsä pic.twitter.com/YIJefIh1A5

— Jari Kleemola (@tjeldnet) October 15, 2022

Lehtikuusenmäeltä käveltiin lyhyen harharetken jälkeen Professorin pytingille syömään eväitä. Pytinki on vanha karjalaistyylinen hirsiaitta, joka on rakennettu jo vuonna 1925 eli samoihin aikoihin, kun tutkimusmetsä on perustettu (1923). Pihalla on nykyään nuotiopaikka.

Evästauko Professorin pytingillä

Evästauon jälkeen käveltiin Paratiisinmäen kautta. Siellähän on myös monenlaisia tutkimusmetsän puita. Kotimatkalla käytiin vielä kaakaolla ja korvapuustilla Koiramäen Pajutallissa. Lenkistä tuli lopulta reilu 15 km pitkä ja se oli meille vuoden pisin kävely. Kyllä se jaloissa tuntuikin.