Viikon paras hiihtopäivä

Neljän ladun risteyksen ja Rumakurun välillä

Jos ei eilen tunturimaisemia näkynyt, tänään näkyi senkin edestä. Päivä oli muuten aika samanlainen kuin eilen, pakkasta muutama aste ja tuulta riittävästi. Tämä viikko on ollut siitä erikoinen, että kaikki päivät ovat olleet tuulisia. Yleensä on sentään ollut jokunen vähätuulinenkin päivä, vaikka harvoinpa täällä kevättalvella on ihan tyyntä ollut.

Lähdin tänään liikkeelle luistellen, Tiina taas vaihtoi viime tipassa pertsaan ja lähti Kulmakurun lenkille. Luistelukeli oli alkumatkasta aika nihkeä, mutta kun iltapäivällä ilma lämpesi nollan pintaan, kelikin liukastui aurinkoisissa paikoissa. Mutta ei puhettakaan, että lumi olisi mennyt yhtään kosteaksi.

Puhdas pakkaslumi kirkkaassa auringonpaisteessa

Hiihdin Kuutamolatua Piispanojalle, sieltä neljän ladun risteykseen ja edelleen Rumakurun kautta Luulammelle. Kiilopään ylitys oli tänään(kin) varsin työläs, vastatuuli on melkoinen ja ura kauttaaltaan ummessa. Lasku toiselle puolelle sen sijaan oli varsin hyvä, hiukan oli tuiskulunta latu-urassa, mutta se vaan sopivasti jarrutti.

Tuuli tuiversi taas tunturissa, tässäkin Kiilopään nousu Luulammen suunnasta ummessa

Kiilopäältä jatkoin Sivakkaojan latua Tievaan, jossa oli päivän ensimmäinen tauko. Menu oli Tievan kuuluisaa pannukakkua ja lämmintä mehua. Tievasta saisi myös hyvän keittolounaan, joka näytti sisältävän keiton lisäksi leivät, leikkeleet ja juomat eli siis varsin kattava keittolounas.

Tievasta jatkoin Kakslauttaseen ja totesin, että alalatu on pahasti tallottu myös tähän aikaan vuodesta, vaikka ulkomaisia matkailijoita Kakslauttasessa on paljon vähemmän kuin alkutalvesta. Ylälatu poroaidan porttia kohti sentään oli hyvässä kunnossa. Jatkoin Kiilopäälle ja pidin toisen tauon siellä. Sai samalla pipon ja hanskat kuivaksi kuivauskaapissa.

Toisen tauon jälkeen hiihdin takaisin poroaidan portille ja jatkoin kohti Laanilaa. Se olikin päivän paras pätkä, liukas baana ja myötätuuli. Kurvasin kuitenkin takaisin kohti Ahopäätä ja uudelle Ahopään väliladulle, nyt ensimmäistä kertaa auringonpaisteessa. Ihan hienot maisemat tältä uudelta, latukoneella ajettavalta ladultakin on, mutta edelleen olen sitä mieltä, että vanha kelkkaura suon laidassa oli hienompi.

Uutta Ahopään välilatua

Lenkin päätteeksi hiihdin vielä Iisakkipään ladun. Yleensä se tulee hiihdettyä viikon aikana moneen kertaan, mutta nyt on ollut niin tuulista, että tämä oli ensimmäinen kerta. Nyt pääsi myötätuuleen, tai laitamyötäiseen.

Päivän lenkin loppupuolelta maisema Iisakkipään ladulta Vahtamapään rinteeltä

Iisakkipään lasku Saariselän suuntaan on ennallaan alaosastaan. Siinä on edelleen lopussa lammen rannassa todella tiukka mutka, oli pakko laittaa suksia vähän poikittain, askeltamalla ei tahtonut ehtiä. En nimittäin laskiessa muistanut, että se on noin tiukka.

Päivän lenkki oli viikon pisin, 57 km. Huomenna on lepopäivä, vaihdetaan maisemaa Länsi-Lappiin Muonioon.

Mainokset
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: ,

Telemarkia, luontoilta ja tasatyöntöä

Ski Saariselän rinteitä Kaunispään puolella ei vastarinne on Iisakkipää.

Eilen oli rinnepäivä, kävin laskemassa kolme tuntia telemarkia. Edellinen kerta oli myös täällä pari vuotta sitten eli kovin tiuhaan ei viime vuosina ole rinteessä tullut käytyä. Ja kyllähän sen huomasi, lasku tuntui aika raskaalta. Telemarkhan on varsinaista jalkajumppaa, askelkyykkyä liikkeessä kerta toisensa jälkeen. Nämä rinteet ovat ihan riittävän pitkiä.

Rinteet olivat hyvässä kunnossa reilun pakkasyön jälkeen. Tuuli oli aika reipas tunturissa. Iisakkipään puolella se kinosti lunta hissilinjalle puolen metrin kinoksiksi. Kaunispään puolella taas rinteiden alun loivaa pätkää ei meinannut päästä alas vastatuuleen.

Matkalla Auroratuvalle luontoiltaan. Kuten näkyy, lunta on paljon.

Illalla käytiin luontoillassa Auroratuvalla. Tuomo Ollila Metsähallituksesta kertoi naalista.

Tänään oli vuorossa tasatyöntölenkki. Parin varpaan tyvi kipeytyi perinteisestä ja ajattelin vähän säästellä sitä. Lähdin Luton vartta kohti Vellinsärpimää ja sieltä edelleen Taajoslaavun kautta Luulammelle. Alussa oli liukas keli, mutta Vellinsärpimän ladulla todella nihkeää, kun vielä tuli pieni lumikuurokin. Seitsemän kilometriä yhtäjaksoista loivaa nousua otti aika lailla voimille nihkeässä kelissä, mutta onneksi sen jälkeen tuli pitkä laskuvoittoinen osuus Taajoslaavulle. Pian sen jälkeen tuli Luuvaaran jyrkkä nousu. Siinä piti pari jyrkintä kohtaa huijata eli luistella. Olin siis matkassa luistelusuksilla, perinteisen monoilla ja sauvoilla.

Poikkesin tauolle Luulammen latukahvilaan. Paikalla leivottu mustikkapiirakka ja vanilijakastike oli kyllä hyvää, mutta ihan halvaksi paikkaa ei voi kyllä moittia. Toisaalta eihän kahvilan pitäminen tuolla helppoa hommaa ole. Kiilopäältä on tultava kelkalla 5 km tunturien yli säällä kuin säällä ja puhelin ei kuulu. Eikä tietysti sähköäkään ole.

Matka jatkui kohti Rumakurua. Tänään ei maisemia juuri saanut ihailla, maisema näytti mustavalkoiselta eikä tuntureita juurikaan näkynyt. Tuuli oli taas reipasta kuten aiempina päivinä. Neljän ladun risteyksestä jatkoin Onninjäljelle ja Ahopään väliladulle. Mietin, jaksaisinko nousta Ahopään yli Kiilopäälle toiselle tauolle. Yritin parisataa metriä, mutta kovassa vastatuulessa ja tuiskulumen peittämällä ladulla tasatyöntö vaan oli liian raskasta. Päätin kääntyä takaisin kohti Saariselkää.

Mustavalkoinen päivä, ei juuri tunturimaisemia, tässä Luulammen ja Rumakurun välillä.

Vähän helpomman pätkän jälkeen jaksoi taas työntää, mutta Laanilan nousua en päässyt ihan ylös. Tänään jokaisella työnnöllä sauva ensin otti kiinni lumeen, mutta sitten hiukan painui. Tuolla oli se vaikutus, että työnnön loppu meni hiukan liikaa käsille. Kun Laanilan nousussa pari kertaa sauva upposi ihan reilusti, ei vaan enää jaksanut. Pätkä luistelua ja taas työntämään loivenpaa mäkeä.

Viimeisen puolentoista kilometrin pätkän nousujen yläosat pääsin vaivoin työntämällä ylös tärisevin käsin. 38 km, reilu 3 tuntia. Tulipahan kokeiltua mitä jaksaa. Nyt illalla huomaa todeksi sen, että ylävartalon lihakset palautuvat paljon nopeammin kuin jalat. Jos hiihtäisi jalat noin loppuun, pitäisi varmaan levätä pari päivää. Nyt voisi vaikka lähteä taas hiihtämään, mutta odotellaan kuitenkin aamuun.

Tiina sai tänään omalla lenkillään hienon kuvan kuukkelista. Kaurakekseillä sitä oli hiukan pitänyt lahjoa.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat:

Hieno päivä lumisateen jälkeen

Luttojoki Luttotuvan luona

Eilisen päivän aika tuli lunta 25 cm, sitä alkaa olla täällä nyt kohta metri. Kun lumisateen jälkeen tuli osaksi aurinkoinen päivä, maisemat olivat tietysti hienot. Hiihtokeli oli toki parempi kuin eilen, mutta ei tänäänkään kilometrit ilmaiseksi kertyneet. Minä lähdin tänäänkin perinteisen suksilla, Tiina luistellen.

Hiihdin alkuosan Vaskoolihiihdon reitistä eli Luton vartta, Palopään yli Moitakuruun, Luttotuvalle, Vellinsärpimän ja Taajoslaavun kautta Luulammelle ja edelleen Kiilopäälle. Latu oli pehmeä, erityisesti sauvan paikat. Luistelubaana Moitakurun ja Vellinsärpimän laduilla se vasta pehmeä olikin, mutta oli siitä luistelijoitakin mennyt. Noilla laduilla luistelubaana on vieläpä todella kapea, joten varsinkin ylämäissä on luistelu käynyt varmasti työstä.

Latua Vellinsärpimän ja Taajoslaavun välillä

Tänään tunturissa tuuli melkein yhtä paljon kuin eilenkin, mutta alhaalla ei juurikaan. Tunturissakaan ei muodostunut kinoksia eiliseen tapaan, vaikka tuiskulumi kyllä peitti latu-urat avotunturiosuuksilla kokonaan. Oikeastaan vain Kiilopään nousu Luulammen puolelta oli vähän suojaisempi, siinä toinen latu oli suurelta osin auki. Länsipuolella tunturia taas laduista ei ollut tietoakaan koko laskuosuudella.

Tänään kuultiin, että Rautulammen tupa oli palanut perustuksiaan myöten maanantaiyönä. Pelastusviranomaisten suosituksesta Rautulammen lenkkiä ei enää tänä talvena kunnosteta. Tupahan on ollut tarpeellinen taukopaikka pitkän avotunturiosuuden jälkeen tai ennen sitä. Metsähallituksen luontopalveluiden mukaan paikalle rakennetaan uusi tupa, joten varmasti taas ensi keväänä pääsee Rautulammen lenkkiä hiihtämään.

Muutama viikko sitten luin uutisen, että Luulammen tuvalla ei ole kahvilaa tänä talvena, koska uutta yrittäjää ei ole löytynyt. Nyt olivat kuitenkin saaneet yrittäjän ja kahvila avattiin viime viikolla. Se on auki huhtikuun lopulle saakka entiseen tapaan. Ihmettelinkin, kun sen ympärillä oli tänään niin paljon hiihtäjiä. Toki se toimii myös päivätupana.

Latua Luulammelta Kiilopään suuntaan

Kahden aikaisemman päivän tapaan poikkesin mehulle ja korvapuustille Kiilopäälle. Tänään olikin väkeä tupa täynnä, hyvä kun istumapaikan löysi. Kiilopäällä on tänä talvena aikaisempaa monipuolisempi pullavalikoima ja ainakin korvapuustit vaikuttavat paikan päällä leivotuilta, ovat todella hyviä.

Kun eilinen lenkki oli raskas ja tämä päivä myös, alkoi takki olla jo tyhjä. Niinpä mietin helpoimman reitin takaisin Saariselälle. Hiihdin Ahopään yli, Ahopään väliladun kautta Onninjäljelle ja loppumatkan Hirvaskurun kautta. Kiilopään jälkeen aurinko ei enää paistanut ja Hirvaskurun pohjalla oli jo vähän kylmä. Niin, lämpötila oli aamulla -5 ja ylimmillään iltapäivällä -1. Nyt iltayhdeksältä on jo -15 astetta pakkasta. Tänään oli pitona sekaisin Swixin VR50 ja VR45, varsin hyvin toimi koko matkan. Päivän lenkki oli 47 km ja aikaa meni neljä tuntia, ei siis tänäänkään mitään vauhdikasta hiihtoa.

Kauppareissulla auringonlaskun aikaan (autolla) poikkesin maisemia katsomassa Kaunispäällä. Tiina tyytyi tällä kertaa kauppalistan tekemiseen. Osuin ylös juuri sillä hetkellä, kun aurinko painui taivaanrannan taakse. Ihan en ehtinyt samaan kuvaa sillä hetkellä.

Auringonlasku Kaunispäällä

Ihan eri suuntaan aurinko laskee näin maaliskuussa kuin marras-joulukuussa. Nuo ensilumen ajan auringonlaskuthan ovat täällä tulleet hyvinkin tutuksi. Aurinkoa vastapäätä oli melkein täysi kuu ja taivaanranta oli violetti.

Kaunispään huipun ravintola vähän auringonlaskun jälkeen

Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , ,

Hiihtoa tuulessa ja lumipyryssä

Luton latvoilla Hirvaskurussa puro on paikoin sula

Ikkunasta ulos katsoessa ei jäänyt valitseva keli epäselväksi

Tänään on ollut sellainen keli kuin ennusteiden mukaan pitikin. Varsin reipasta tuulta ja lunta on tullut yöstä saakka tauotta koko päivän, arviolta parikymmentä senttiä. Virallinen lumen määrä on kasvanut vain 10 cm, mutta sehän menee kasaan, kun vanhan lumen päälle sataa lisää. Latukoneet olivat tänään taukoamatta liikkeellä pitkälle iltapäivään, mutta eipä latu missään kovin pitkään pysynyt auki.

Tänään oli pertsapäivä. En sitten tiedä, olisko luistelu kuitenkin ollut helpompaa, kun pohja oli kuitenkin kova. Jokunen luistelija tänään näkyi, mutta ei kovin monta. Tiina lähti Luttotuvan suuntaan, minä Hirvaskuruun. Tarkoitus oli hiihtää siellä, missä olisi hyvä latu, mutta tänään ei hyvää latua löytynyt. Yksi parhaista pätkistä oli Hirvaskurussa vähän ylempänä, siellä missä kuru on kapeimmillaan. Sinne ei koillistuuli osunut juuri ollenkaan.

Tänään latu oli parhaimmillaan tällaista, tässä Hirvaskurussa

Neljän ladun risteyksessä ei näkynyt latukoneen tuoretta jälkeä mihinkään suuntaan, niinpä lähdin Onnijäljelle. Nimensä mukaisesti, siinä oli jälki, mistä latu on mennyt, mutta ei juuri muuta. Huomasin eilen, että Ahopään välilatu, joka yhdistää Ahopään yli menevän ladun ja Onninjäljen, oli ajettu latukoneella. Sehän on ollut aina ennen kelkalla tehty latu. Sehän piti hiihtää, vaikka se oli ajettu viimeksi toissa aamuna. Se menee vähän eri reittiä kuin entinen kelkkaura. Sääli, vanha kelkkaura kulki hienossa suonotkossa, joka oli aurinkoisella kelillä tosi hieno hiihtää. Uusi linjaus menee kuivalla maalla pääosin, eikä ole ollenkaan niin hienoa.

Ahopään juurella hylkäsin samantien ajatuksen lähteä tunturin yli, latu oli ihan ummessa ja ylempänä varmasti olisi melkoisia kinoksia. Lähdin toiseen suuntaan, kohti Laanilaa ja edelleen valolatua kohti poroaidan porttia. Valoladulla latu oli paikoin kohtuullinen, paikoin oli helpompi hiihtää luistelubaanalla vuorohiihtoa.

Poroaidan portilla juomataukoa pitäessä latukone tuli vastaan Tievan suunnasta. Katsoin kartasta, että se oli tullut Sivakkaojan latua. Niinpä lähdin tuoretta latua siihen suuntaan. Sauvan paikat olivat vähän pehmeät, muuten oli hyvä hiihtää. Sitä iloa riitti reilu pari kilometriä, kunnes latu alkoi olla taas ummessa. Sivakkojan ladulla sai tänään puskea kovaan vastatuulen pitkälti ummessa olevalla ladulla, vaikka latukone oli ajanut sen puoli tuntia sitten. Sen pätkän jälkeen oli mukava päästä tauolle Kiilopäälle, saada pipo, hanskat ja liivi kuivumaan kuivauskaappiin ja saada kuumaa mehua ja korvapuusti. Kyllä se maistuikin hyvälle.

Kiilopäältä lähdin paluumatkalle valolatua, kun en nytkään halunnut lähteä Ahopään yli vastatuuleen. Latu Kiilopäältä poroaidan portilla oli ajettu reilu pari tuntia aikaisemmin, mutta sitä ei avoimemmilla pätkillä olisi uskonut. Metsässä oli sentään jotain jälkeä ladusta jäljellä.

Tänään latu oli huonoimmillaan tällaista, latukone mennyt reilu pari tuntia sitten

Yllä olevassa kuvassa näkyvän nousun puolivälissä näin kolme riekkoa. Viime talvena en tainnut nähdä yhtään, joten kiva niitä oli taas nähdä. On se vaan hieno lintu erityisesti talvella, kun se on hohtavan valkoinen.

Poroaidan portilta Saariselän suuntaan latukoneen jälki oli vähän tuoreempaa ja porukka hiihti samaa latua kumpaankin suuntaan, niinpä se pääosin pysyi auki. Mutta ei sitäkään kovin helppo ollut hiihtää. Loppumatka kämpille taittui kunnon vastatuulessa. Enpä muista, milloin olisi saanut 36 km lenkkiin kulumaan yli kolme ja puoli tuntia. Tiesipä hiihtäneensä.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,

Iltalenkki Saariselällä

Maisemaa Ahopäältä Nattasten suuntaan

Rovaniemen juna oli aamulla puolitoista tuntia myöhässä ja ajokeli oli aika huono Rovaniemen ja Sodankylän välillä. Niinpä ehdimme Saariselälle vasta kahden maissa ja hiihtämään iltalenkille ennen viittä. Lunta tällä on varsin paljon, noin 75 cm. Se ei ole ihan kokonaan kevyttä pakkaslunta, mutta sauva menee kyllä läpi pohjia myöten, ei siis kannatta juuri poiketa ladulta sivuun.

Pakkasta oli -6 ja melko pilvistä, kylmä tuuli puhalsi koillisen suunnasta. Olin laiska ja päätin lähteä hiihtämään niillä ainoilla suksilla, jotka oli valmiiksi siklattu ja harjattu, luistelusuksilla. Perinteinen olisi tänään ollut järkevämpää, sen verran nihkeä ja kova luistelubaana oli. Paremmat luistelusuksetkin olisi tälle kelille ollut matkassa, mutta ne olisi pitänyt siklata ja harjata… Tiina hiihti perinteistä.

Illan lenkki suuntautui Ahopään yli Kiilopäälle ja sieltä Sivakkaojan kautta poroaidan portilla ja takaisin valolatua Laanilan kautta, 28 km. Vaikka ei ollut ihan kirkas keli, Ahopäältä näkyi hyvin Nattasten suuntaan. Lasku oli varsin vauhdikas, kun tuuli työnsi lisää vauhtia. Ladut olivat tuiskulumesta ummessa, luistelubaanaakin laskiessa sai varoa kinoksia.

Illan mukavin osuus oli Sivakkaojan latu. Sitä oli hiihdetty sen verran vähemmän, että baana ei ollut ihan niin kova. Ja komea auringonlaskukin tuli nähtyä.

Auringonlasku Sivakkaojalla

Paluumatkan saikin sitten puskea vastatuuleen pimenevässä illassa. Kun latuvalot syttyvät ensilumen aikaan usein hyvinkin aikaisin, nyt oli jo aika hämärää ennen kuin ne syttyivät.

Huomiseksi on ennusteessa lumisadetta. Saa nähdä millainen keli tulee.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: ,

Hankihiihtoa Perttelissä 2019

Maalaismaisemaa

13 km hankihiihtolenkki

Viimeisen parin viikon ajan on ollut hankikelejä, joten päätin lähteä kokeilemaan hankihiihtoa Pöytiölle. Aikaisempia kokemuksia lajista juuri Perttelin maisemissa on vuosilta 2011 ja 2018. Tällä kertaa hanki oli kyllä kantavampi kuin aikaisempina vuosina, pystyi hyvin kävelemäänkin, mutta pinta oli epätasainen ja liian jäinen. Lisäksi vähänkään suuremmilla peltoaukeilla lumi oli sulanut jo liikaa. Sain kuitenkin tehtyä 13 km lenkin. Aika paljon aikaa meni suksien jalasta ottamiseen ja takaisin laittamiseen lukuisten peltoteiden ylitysten takia.

Suuntasin tuttua reittiä kohti Kurkijoen ylittävää siltaa Marjavuoren pohjoispuolella ja sieltä edelleen pohjoiseen kohti Romsilaa. Romsilassa alkoi näyttää siltä, että kovin pitkälle enää pääsee paitsi ojien, myös lumen loppumisen ja sänkipeltojen takia. Lisäksi rupesi käymään sääli vanhempienkin suksien kantteja, niin jäisen kovaa hanki oli. Päätin kääntyä takaisin ja yrittää paluumatkalla hiihtää Juvankosken kautta.

Perttelin pelloilla on hauska hiihtää, kun aika helposti löytää kunnon mäkiäkin. Romsilan pelloilla oli tänäkin talvena ajettu latu traktorin perässä olleella latuhöylällä. Sen verran oli jälkeä vielä jäljellä, että näki, mistä se oli mennyt. Ihan kivasti siinä oli korkeuserojakin, mukava latu varmasti hiihtää kyläläisille ja miksei muillekin.

Matkalla Juvankoskelle oli yksi vähän isompi nousu ja pieni kävelypätkä metsän läpi. Poikkesin matkalla katsomassa Myllykoskea.

Niitty Myllykosken lähellä

Kun olin kierrellyt Juvankosken pellot ympäri, piti taas kävellä metsän läpi metsätien päähän.  Metsätietä sitten pääsi palaamaan Pöytiölle.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,

Föhn-tuuli puhalsi Pöytiöllä

Talvimaisemaa Pöytiön Linnamäeltä

Lauantaina puhalsi lämmin ja kuiva föhn-tuuli. Mittari näytti Pöytiöllä iltapäivällä +6, mikä on kohtuullisen lämmintä helmikuun puolivälissä. Lähdin katselemaan maisemia läheiselle Linnamäelle ja Juvankoskelle.

Metsässä oli lunta sen verran, että noin joka kolmannella askeleella suunnistussaappaan varresta meni lunta sisään. Paikoin lumi oli märkää eikä pinnassa ollut yhtään hankea, mutta pääosin lumen päällä oli hanki, joka ei kuitenkaan kantanut. Yksittäisissä paikoin hanki kantoi tai melkein kantoi. Kulku oli siis kaikkiaan aika raskasta. Mutta mitäpä sitä ei tekisi nähdäkseen hienoja maisemia. Linnamäellä maisemissa ei koskaan ole valittamista.

Kun pääsin Linnamäeltä alas tielle ja sain saappaat tyhjennettyä lumesta, kulku puuttui helpommaksi. Liukasta kyllä oli, Juvankoskentie oli pääosin jäinen, aurinkoisissa paikoissa oli vähän sulaakin.

Juvankoskentie oli aurinkoisista paikoista jo osin sula, pääosin kuitenkin jäinen

Kurkijoki oli kuivan kesän jäljiltä pitkään täysin kuiva, kun ylhäällä Juvankoskella Pernjoen pinta oli parikymmentä senttiä padon reunaa alempana. Nyt sen sijaan vettä näytti joessa olevan reilusti ja kosken kohinaa oli mukava kuunnella vanhan voimalaitoksen kohdalla.

Kategoria(t): luonto | Avainsanat: , , , ,