Kulmakuru

Kuusiojan kuru, ollaan kuusen esiintymisalueen pohjoisrajalla Suomessa

Kulmakurusta on tullut kirjoitettua muutamankin kerran tälle palstalle. Muistan Kulmakurun ensimmäisen kerran jo lähes kolmenkymmenen vuoden takaa. Silloin kävin monta kertaa ensilumen aikaan Kiilopäällä hiihtämässä ja monet kerrat tutkin latukartasta Kulmakurun latua. Koskaan sinne ei silloin päässyt hiihtämään, se kun avataan aina vasta helmikuun puolivälissä. Vuonna 2011 sinne pääsin ensimmäistä kertaa ja sen jälkeen lenkki lienee hiihdetty kymmenisen kertaa. Tänään oli taas Kulmakurun lenkin vuoro. Kulmakurun lenkki on vanha, perinteinen moottorikelkalla tehty latu, ei siis leveä latukonebaana.

Yöllä oli taas varsin kylmä, pakkasta -23. Päivällä lauhtui eiliseen tapaan noin viiteen pakkasasteeseen. Aurinko paistoi alkuiltapäivään saakka, sen jälkeen satoi välillä lunta ja välillä vähän paistoi aurinko. Tuulta oli tunturissa reippaasti, mutta Kulmakurun latu oli kokonaan auki ja itse asiassa parhaassa kunnossa mitä olen sitä hiihtänyt.

Tolosjoen pahta

Lenkin alkuosa hiihdetään kumpuilevassa kangasmaastossa, kunnes lasketaan loivasti Kuusiojan kurua alas Tolosjoen varteen. Kurussa kasvaa komeita kynttiläkuusia. Kuusi ei ole täällä kovin tavallinen ilmestys, ollaan kuusen levinneisyysalueen pohjoisrajan tuntumassa. Täällä niitä kasvaa Kuusipään etelärinteellä. Latu kurussa on vuosien varrella ollut vaihteleva laskettava, kelistä riippuen. Nyt oli sen verran nihkeä keli, että lasku oli helppo. Ladulle oli kurun alaosassa myös uusi linjaus, joka oli selvästi aikaisempaa parempi. Viime vuosina alaosassa on ollut tiukka mutka vasempaan, jossa olisi ollut hyvä saada kallistettua vartaloa vasemmalle, siinä vain oli iso koivu… Nyt ei vastaavaa kohtaa ollut, latu meni sillä kohtaa Kuusiojan toisella puolella.

Päivän latuprofiili

Kulmakurun lenkin alin ja ylin kohta ovat varsin lähekkäin. Reitin suurin nousu alkaa Tolosjoelta ja päättyy Kulmakurun yläpuolelle, nousua tulee kolmen kilometrin matkalla 210 metriä. Alkumatka noustaan komeassa mäntymetsässä, loppu avotunturissa. Välillä on ihan hiihdettävääkin, mutta aika paljon haarakäyntinousua.

Kulmakuru

Kulmakuru. Kun sitä katsoo, kartasta, luonnossa tai kuvasta, ei taas ole järin vaikea päätellä, miksi se on juuri Kulmakuru. Kesällä se on vielä näkemättä, vaikka jonain syksynä käytiinkin lähistöllä Pikku-Harrijoella. Nytkin pysähdyttiin Pikku-Harrijoen tuvalla, jossa oli aika lailla tungosta. Kämppä osuu sopivasti 6,6 km mittaisen alamäen puolivälin paikkeille. Kulmakurulta takaisin Tolosjoelle tullaan tosiaan lähes koko matka pelkkää alamäkeä, tosin varsin loivaa sellaista.

Tolosjoelta noustiin taas reilun sadan metri nousu Iso-Hangasselälle. Tuosta noususta on jäänyt erityisesti mieleen yksi hiihtokerta, kun lähdettiin lenkille vasta illalla ja tuossa kohtaa oli jo aika hämärää. Silloin kuultiin ketun huutelevan jossain rinteellä. Kahvitauko pidettiin Savottakahvilassa Laanilassa.

Tiina palasi Laanilasta kämpille kaupan kautta, minä tein vielä pienen lisälenkin Ahopään pohjoisjuuren ja neljän ladun risteyksen kautta. Pian Laanilan jälkeen tuli reipas lumikuuro, lunta kertyi äkkiä sentin verran ladulle ja luisto meni huonoksi. Lumikuuron jälkeen paistoi välillä aurinko, sitten tuli uusi lumikuuro.

Lumikuurojen välillä paistoi hetkittäin aurinko

Loppumatkan tulin Hirvaskurun kautta. Hyvällä kelillä siinä saa laskea hyvinkin kilometrin yhteen menoon loivaa laskua, nyt sai työnnellä miltei koko ajan lisää vauhtia. Päivän lenkki oli 38 km. Pelkkä Kulmakurun lenkki Saariselältä Saariselälle on noin 29 km. En tiedä, mistä viitassa oleva 34,6 km mahtaa tulla.

Mainokset
Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: ,

Talvinen sää jatkuu, mutta keli oli liukkaampi kuin eilen

Vellinsärpimän ja Taajoslaavun välisen ladun korkein kohta

Aamuyöstä oli pakkasta peräti -26, niinpä meillä ei ollut mitään kiirettä hiihtämään. Toki nukuttuakin tuli loman ensimmäisenä sellaisena aamuna, kun ei ollut aikataulua heräämisen. Eilen aamullahan herätys oli klo 5. Keli lauhtui mukavasti -10 lämpimämmälle puolelle siihen mennessä, kun vähän puolen päivän jälkeen lähdettiin ladulle.

Tunturimaisemaa Luuvaaralta nähtymä

Eiliseen tapaan hiihdettiin lenkki kumpikin omaa vauhtia, tosin Kiilopäällä nähtiin ja ihan loppu tultiin samaa matkaan. Minä suuntasin tänään Taajoslaavun ladulle, kun se oli aamulla ajettu. Sitä ajetaan vähän harvemmin, mutta latukoneella kumminkin, edellinen ajo oli ollut torstaina. Se on ehkä hienoin ja erämaisin Saariselän latukoneladuista. Oma lukunsa erämaisuuden suhteen ovat tietysti kelkalla ajettavat Kulmakuru ja Rautulampi. Tänään oli tunturissa sen verran paljon tuulta, että ei ollut noille laduille järkeä lähteä. Tuuli puhalsi tunturissa kovimmillaan 11 m/s, siinä lumi lentää aika lailla.

Hiihdin tänään reittiä Saariselkä – Vellinsärpimä – Taajoslaavu – Luulampi (tauko) – Rumakuru – Onninjälki – Ahopää -Kiilopää (tauko) – Sivakkaoja – Laanila – Saariselkä. Pituutta lenkille tuli tasan 50 km. Tiina hiihti alun Iisakkipään ja Luulammen kautta Kiilopäälle ja paluumatkan valolatua, 32 km.

Taajoslaavun ladulla on yleensä aika vähän hiihtäjiä. Nytkään ei montaa hiihtäjää näkynyt. Ehkä latu on turhan raskas monille, kun nousuilla ja laskuilla on pituutta kilometritolkulla. Mutta hieno se on hiihtää, vielä kun saa rauhassa mennä ja katsella maisemia. Maisemat ovat kovin erilaiset kuin kesällä, milloin ajoin reitin pyörällä.

Luulammella oli ensimmäisen tauon paikka. Siellähän on Metsähallituksen päivätuvassa sesonkiaikana latukahvila. Kahvila taitaa olla auki myös syksyllä ruska-aikaan. Harvoin on kahviloita tuollaisessa paikassa ”keskellä-ei-mitään”. Puhelinkaan ei siellä kuulu, ei ihan lähelläkään. Samassa pöydässä istui pariskunta, joka oli kiertänyt Rautulammen lenkin. Oli kuulemma ollut melkoinen tuuli ja latu ummessa, mutta maisemat hienot.

Tuulen takia en viitsinyt tänään nousta Kiilopään yli, vaan lähdin kohti Rumakurua. Alkuosan lenkistä oli paistanut aurinko, mutta Luulammelta lähtiessä taivalle alkoi kerääntyä isompia pilviä. Mietin, että näinköhän taas saadaan lumisade keliä hidastamaan.

Iltapäivällä pilviä alkoi kerääntyä taivaalle, tässä Rumakurun ylle

Neljän ladun risteyksestä – ei ole vaikea keksiä, mistä tuo paikka on saanut nimensä, vaikka ei se Saariselän ainoa neljän ladun risteys olekaan – jatkoin Onninjäljelle Laanilan suuntaan. Siltä taas poikkesin ns. Ahopään väliladulle, kelkalla tehdylle oikoladulle, joka lyhentää matkaa merkittävästi Ahopään ja Kiilopään suuntaan. Ja lisäksi se kulkee hienossa maisemassa. Koko Ahopään ylityksen avotunturiosuudella olivat latu-urat täynnä tuiskulunta. Kiilopäällä sitä oli kuulemma ollut vielä enemmän.

Tiina söi keittolounaan Kiilopäällä, minä tyydyin rahkapullaan ja kahviin. Tauon jälkeen lähdin Sivakkaojan kautta kohti poroaidan porttia, Tiina meni suoraan. Sain kiinni Laanilan ja Saariselän puolivälissä. Ennen Laanilaa tuli pieni lumikuuro, mutta se ei vielä paljon vaikuttanut keliin. Paljon hiihdetty latu Laanilasta Saariselälle oli tänään melkeinpä yhtä nihkeä kuin eilenkin.

Ensi yöstäkin on tulossa kylmä, Saariselän havaintoasemalla on klo 21.40 pakkasta jo -18,5 astetta. Sää on taas seljennyt ja puolikas kuu paistaa taivaalla.

Kategoria(t): Uncategorized

Taas Saariselällä

Kiilopään nousun jyrkin kohta Luulammen puolella, lumi on kylmää ja kuivaa

Taas ollaan Saariselällä, ensimmäinen lenkki on jo hiihdetty. Keli täällä on todella hidas ja nihkeä, sitä se on kuulemma ollut koko viikon. Lähes joka päivä päivä on satanut lunta, niin tänäänkin muutaman sentin verran. Pakkasta on öisin 15-20 astetta, päivällä 5-10 astetta. Vitikeli, pitovoide puree lumeen kiinni vuorohiihdossa, luistelu olisi todella raskasta. Mutta ehtiipä nautiskelemaan hienoista maisemista pidempään, kun matka ei joudu.

Tunturit kohoavat kohti pilviä. Maisemaa Niilanpään ja Kiilopään suuntaan

Hiihdin tänään Iisakkipään yli Rumakuruun ja Luulammelle. Sieltä Kiilopäälle kahville. Kiilopäällä törmättiin kahteenkin kaveriin, joiden kyllä tiedettiin olevan täällä, mutta aina se on onnekas sattuma, kun latuja kuitenkin on aika paljon. Tiina hiihti Hirvaskurun kautta Onninjäljelle ja Ahopään väliladun kautta Kiilopäälle. Paluumatkan hiihdin valolatua, Tiina oikaisi Ahopään yli.

Maisemaa Kiilopään ladulta itään päin

Yhden kuukkelin näin matkalla, Tiina näki riekon. Kyllä on riekolla hyvä suojaväri ja naamioitumiskyky, ei sitä helposti erota vieressä olevista lumipaakuista.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,

Hankihiihtoa Perttelissä

Hankea ilta-auringossa Pihkavuorenmäen pohjoispuolella

Alkuviikosta, tiistaina erityisesti, oli vesikeli ja lumi kastui kunnolla. Odotin innolla, josko loppuviikon pakkaset saisivat aikaan kunnon hangen. Olin menossa sopivasti Pertteliin loppuviikosta, joten tiedossa olisi hienoa hankihiihtoa. Pertteli ja Salon seutu ylipäänsä on hienointa hankihiihtoaluetta mitä vain voi kuvitella. Peltoja riittää, mutta peltoaukeat eivät ole loputtoman isoja, vaan maisemaa rikkoo lukuisat kalliomäet. Hiihtämistä hangella Perttelissä voisi verrata jäällä hiihtämiseen saaristossa.

Ihan tavallista tällainen hankikeli ei ole viime vuosina ollut Etelä-Suomessa. Salon seudulla on viimeisinä vuosina ollut niin vähän lunta, että vaikka se olisi jäätynyt hangeksi, ei sillä olisi voinut pelloilla hiihtää. Viimeksi hyvästä hankikelistä on Perttelissä päässyt nautiskelemaan vuonna 2011. Silloisesta blogista löytyy pätkä aiheesta:

Hankihiihtoa Perttelissä
26.03.2011
Lillehammerfjellet vaihtui muutamassa päivässä Perttelin peltomaisemiin, mutta ihan yhtä hienoa oli tänään hiihtää täällä. Salon seudulla on parhaillaan todella vahva hanki, joka kestää jopa kävelyn. Hangen päällä on tosin vähän kevyttä pakkaslunta, jota tuuli heittelee sinne sun tänne. Mutta joka tapauksessa hiihtäminen Perttelin pelloilla onnistuu todella hyvin, ei se mikään lentokeli ole, mutta mukava hiihtää kumminkin ja katsella maisemia sellaisesta suunnasta, josta ei kesäisin pääse katsomaan, siis keskeltä viljapeltoja tai laitumia.

Kävin jo torstai-iltana kokeilemassa hangen kestävyyttä pienellä iltalenkillä Juvankoskelle. Hyvinhän se hanki kesti, jopa kävelyä. Pakkasen takia keli oli kyllä aika nihkeä. Tuon lenkin kohokohta oli laulujoutsenpariskunta Kurkijoessa Juvankosken pellon keskellä. Ei siinä paljon sulaa ollut. Kaipa ne olivat tulleet katsomaan, josko kotijärvelle pääsisi ja päättäneet sitten jäädä miettimään seuraavaa siirtoa. Missä kotijärvi sitten onkaan, jäässä se taatusti vielä on.

Perjantai-iltana lähdin pidemmälle lenkille. Suuntasin Pöytiöltä ensin etelään, moottoritien suuntaan, jotta pääsin isommille pelloille. Reitinvalintaa piti tehdä jatkuvasti sen mukaan, missä pelto näytti hyvältä hiihdettävältä. Osa pelloista oli aivan loistavaa hiihtää, osa oli vähän röykkyisempää ja osalla oli sänki. Pieni sänki ei haitannut, mutta korkeamman sängen pellot piti yrittää kiertää. Olipa yhdelle pellolle levitetty kalkkiakin.

Kiersin Pihkakorvenmäen pohjoispuolelta ympäri hyvin hiihdettävää hankea pitkin. Palasin mäen länsipuolta taas moottoritien lähelle. Vehkaojan kautta hiihdin Karistojan varteen ja sen itäpuolta koillisen suuntaan. Se olikin hyvin vaihtelevaa maastoa, tasaista peltoa ei ollut juuri ollenkaan, koko ajan mäkeä ylös tai alas.

Pienistä pelto-ojista kyllä pääsi yli, mutta isommista ei. Esim. Karistojan ja myöhemmin Luhtaojan ylittämiseen piti löytää silta. Niitä onneksi aina aika pian löytyy, maatalouskoneiden kun on päästävä peltotöissä yli.

Luhdanoja Romsilan pohjoispuolella. Alkuviikon lauha keli nosti veden pintaan ojiin, tosin pakkasella se taas jäätyi, mutta ojien ylittäminen oli vaikeaa.

Karistojan varresta jatkoin edelleen koillisen suuntaan. Matkalla pari hevosta aitauksessa olivat hyvinkin kiinnostuneita minusta. Tuskinpa ne juuri hiihtäjiä olivat nähneet. Hevoshaanmäen luoteispuolella jouduin ylittämään kalkitun pellon, siinä ei matka juuri joutunut. Jatkoin idän suuntaan Luhtaojan varteen. Hanki ojan toisella puolella näytti paljon paremmalta, niinhän se ruohokin aina näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella… Ylityspaikka löytyi vähän pohjoisempaa.

Loppumatkan hiihdin etelän suuntaan kohti Pöytiötä Romsilan itäpuolelta. Muistelin, että Kurkijoen yli menisi keskeltä peltoa silta Marjavuoren pohjoispuolella ja osuinkin siihen lähes suoraan. Oli aika moni eläinkin osunut, sen verran vahva ja paljon kuljettu polku siitä meni yli suoraan metsää kohti Marjavuoren suuntaan. Loppumatka oli sitten vähän mutkikkaampi, mutta melkein koko matkan pääsin sukset jalassa. Lenkin jälkeen oli mukava lähteä Varvolle saunomaan ja avantoon.

Perjantai-illan hankilenkki 20 km

Lauantaiaamuna oli pakkasta -13. En viitsinyt lähteä heti aamulla hiihtämään ja katselin ajankuluksi Areenasta Birkebeinerrennetiä. Kylmä oli sielläkin, lähtöpaikalla Renassa oli aamulla -22 ja alempana laaksossa -30. Viimeksi kuin siellä oltiin kisaamassa 2011, kylmä oli silloinkin lähtöpaikalla, mutta ei ihan noin kylmä. Sitä edellisellä kerralla, 2003, oli taas lämmintä +6. Niin ne ovat kelit vaihtelevia.

Kun Birken ratkesi puoli kahdentoista maissa loppukirissä Nygårdin voittoon Gjerdalenista, lähdin hiihtämään. Silloin taisi olla pakkasta enää -7. Lähdin perjantai-illan paluureittiä Romsilaa kohti. Oli helppo hiihtää, kun tiesi, mistä pääsee menemään. Romsilan jälkeen jatkoin Luhtaojan vartta pohjoiseen. Jossain kohtaa piti siirtyä ojan länsipuolelle ja yksi lisälenkki tuli, kun en meinannut päästä poikittaisen ojan yli millään.

Tarkoitus oli tehdä taas parin tunnin lenkki, joten kun Patalassa aikaa oli kulunut vajaa 50 min, päätin lähteä takasin päin, tosin eri reittiä. Tarkoituksena oli suunnistaa Patalasta Inkereen eteläpuolelle koko ajan hakien mahdollisimman hyvää hankea. Maisemat olivat hienoja, eivätkä kovin tuttuja, vaikka tuolla suunnassa on paljon tullut pyöräiltyä. Ihan erilaiselta vaan näyttää, kun katselee eri suunnasta pellolta.

Maisemaa Hepomäen suuntaan lauantain lenkiltä

Lenkeillä sai koko ajan kuulla suksen ääntä hangella, sitä voi kuunnella pätkän alta:

Loppumatkan tulin pääosin samaa reittiä kuin perjantain lenkin alkumatka. Lauantain lenkki oli 24 km, perjantain 20 km. Lauantaina keli lauhtui pariin pakkasasteeseen, meinaisi lopussa tulla jo vähän lämmin.

Lauantain hankilenkki 24 km

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: , ,

Aurinkoisia talvipäiviä yksi toisensa perään

Kuutamo 1.3.

Helmikuun toisen puoliskon ja maaliskuun alun aikana on ollut kylmää ja aurinkoista säätä päivä toisensa jälkeen. Kylmimmät päivät olivat todella kylmiä ja tuulisia, muuten on ollut aika vähätuulista. Kuutamoakin saatiin ihailla monena iltana kuun vaihteessa.

Ilta Kylmäojankorvessa talven kylmimmän päivän iltana 27.2.

Välillä teki mieli pyörällä Kylmäojankorven poluille. 26.2.

Illan hieno valo Pirunkorveen lenkin varrella 21.2.

Paljon on hiihdetty, mutta onpa tehtynä pari polkujuoksulenkkiä ja yksi pyörälenkkikin. Ihmiset kulkevat paljon metsässä ja polut ovat hyviä, suuri osa varmasti koiranulkoiluttajia. Paljon on myös pyöräilijöitä. Mukavinta on tietysti hiihtää, mutta kyllä juoksu tai pyöräilykin talvisilla metsäpoluilla on hienoa hommaa.

4.3. Simonkylän pelloilla latu oli niin hyvä kuin latu vaan voi olla

Täysikuu nousi 2.3. metsän takaa

Ladut ovat olleet todella hyvässä kunnossa, Vantaan kaupunkin latukonekuskit tekevät hienoa työtä. Paikoin on latu-urassa noussut vähän hiekkaa pintaan, kun lunta ei ole satanut viikkoihin. No, nyt on lumisadetta loppuviikoksi luvassa, joten saadaan hiekat peittoon lopputalveksi. Sehän kyllä kelpaa, vaikka tietysti aurinkoiset päivät ovat kaikkein hienoimpia hiihtopäiviä.

Viime talvina kuutamohiihto on ollut aika harvinaista herkkua, mutta nyt on päästy siitäkin nautiskelemaan. Viime torstaina 1.3., päivää vaille täysikuun aikaan, kuu nousi sen verran aikaisin, että saatiin hiihtää lenkin loppuosa komeassa kuutamossa.

Muuten on ollut lampullekin käyttöä monella lenkille. Syksyllä hommattu Lumonite Compass Mini on ollut hyvä ostos, siitä on ollut paljon iloa sekä hiihtolenkeillä että polkujuoksussa. Ei ole tarvinnut ottaa isokokoisempaa Lupinea matkaan. Lumonite painaa vain 70 g akkuineen kaikkineen, mutta valoteho on silti riittävä. Pienen lampun voi laittaa lenkin alussa valoisan aikaan vaikka taskuun. Lupinen kanssa lamppu olisi koko ajan päässä ja akku selässä.

Pitkän lenkin loppussa aurinko oli jo matalalla Ilolan koulun lähellä 25.2.

Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , ,

Hieno talvi etelässä

Hienon talvipäivän ilta Pirunkorvessa 18.2.2018

Vähän reilu kuukausi on kulunut siitä, kun palattiin Lapista. Sen jälkeen blogissa on ollutkin hiljaista, ainakin uusien juttujen suhteen. Lukijoita sen sijaan näyttää käyneen koko ajan mukavasti.

Kaksi vuotta sitten talvi sisälsi kolme talvea. Se tarkoittaa siis sitä, että kolmeen kertaan oli hiihtokelit luonnonlumella, mutta aina välillä lumi suli kokonaan pois.

Tämä talvi on näyttänyt hyvin samanlaiselta, parhaillaan eletään kolmatta talvea. Eroa on se, että kaksi vuotta sitten se kolmaskin talvi loppui käytännössä ennen helmikuun loppua. Nyt on ennustettu kunnon talvikelejä pitkälle maaliskuulle saakka. Talvikeleihin on syynä polaaripyörre, jollainen oli viimeksi voimissaan kevättalvella 2013. Silloinhan 9. huhtikuuta oli kotona vielä mahtavat hiihtokelit ja vielä 15.4. pääsi hiihtämään luonnonlumella. Tuolloinhan tehtiin täällä etelässä huima hiihtoennätys, kun hiihtämässä käytiin viimeistä kertaa vapun jälkeen 2.5.2013.

Lumisia mäntyjä Mätäkivenmäellä 20.1.2018

Tämän talven ensimmäinen talvihan oli jo joulukuussa, silloin täällä Ilolan laduilla pääsi hiihtämään 14.-20.1.2017. Seuraavaa talvea saatiinkin odotella pitkälle tammikuulle. 18.-24.1.2018 pääsi taas hiihtämään, kunnes tuli pari päivää kestänyt vesisade, joka vei suurimman osan lumesta, hiihtokelit joka tapauksessa. Tuolta Kylmäojankorven uumenista kyllä löytyi silloinkin vielä lunta jopa kymmenisen senttiä.

Lumisia puita Pirunkorven lenkin varrella 21.1.2018

Toisen talven jälkeistä lumetonta aikaa kesti vain viikon verran, kunnes saatiin taas runsaasti lunta. Tämä kolmas talvi onkin osoittautunut oikein hyväksi talveksi, lunta on sadellut moneen otteeseen lisää ja sitä on tällä hetkellä 30 cm. Pakkasta on ollut paria lyhyttä suojaa lukuunottamatta koko ajan.

Auringonlasku 7.2.2018 hiihtämään lähtiessä

Kaikki ladut Simonkylästä Mätäkivenmäkeen, Pirunkorpeen ja Kulomäkeen ovat kunnossa. Lenkille saa helposti mittaa 25 km, kun hiihtää kaikki ladut kertaalleen. Viime viikot ovat olleet suurelta osin pilvisiä, mutta nyt oli aurinkoinen viikonloppu. Tällä hetkellä talvi näyttää parhaalta sitten vuoden 2013. Sen jälkeen ei kotiladuilla ole uskaltanut hiihtää parhailla suksilla, nyt taas uskaltaa.

Latua Katajakukkulalla 18.2.2018

Kategoria(t): Hiihto, luonto | Avainsanat: , ,

Kovaa tuulta Saariselällä

Kuva parvekkeelta 13. ja 15.1., tuuli eilen ja tänään pudotti paljon lumia puista

Meidän kaksi viimeistä hiihtopäivää olivat tuulisia. Tuuli puhalsi Kaunispäällä kumpanakin päivänä kovimmissa puuskissa 29 m/s ja keskituuli oli parhaimmillaan tai pahimmillaan 20 m/s. Määritelmän mukaan tämä ei kuitenkaan ollut myrsky, rajana on 21 m/s 10 min keskituuli. Ihan riittävä tuuli kuitenkin oli ja vaikutti aika paljon hiihtämiseen. Tunturiladuilta oli syytä pysyä pois, vaikka tänään nekin ajettiin, eilen ei. Pakkasta oli vain -5.

Eilen hiihdettiin luistellen Kiilopäälle ja takaisin, minä tein lisälenkkiä mennen tullen Kuutamoladun kautta. Kiilopää oli hyvä kohde paitsi siksi, että paluumatkan sai hiihtää myötätuuleen myös siksi, että siellä saa tauon ajaksi vaatteita kuivauskaappiin kuivumaan. Loistava palvelu erityisesti pakkaskeleillä. Kuiva pipo ja hanskat ovat huomattavasti mukavammat kuin märät tauon jälkeen. Kiilopäällä syötiin tällä kertaa lounas eli lohisoppaa, salaattia ja kahvia.

Paluumatka hiihdetiin jo pimeässä valolatua. Eilen puut olivat vielä pääosin lumen ja kuuran peitossa, joten maisema valoladun varressa oli hieno. Oli tarkoitus tehdä lisälenkki Prospektorin reitin kautta, mutta eihän sillä ollutkaan valoja toisin kuin muistelin. Palasin sitten Laanilaan ja kiersin koko Kuutamoladun.

Kuutamoladulla on hieno tunnelmavalaistus, mutta paikoin olisi kyllä kaivannut otsalamppua hiihtämiseen. Parhaimmillaan edellisen ja seuraavan lampun valo juuri ja juuri valaisee himmeästi ladun, mutta jossain oli lamppu palanut ja jossain valon ja varjon raja tosi terävä ja välissä ei nähnyt mitään. Parissa laskussa piti hiukan aurata, kun ei voinut olla varma, mihin latu kääntyy vai kääntyykö se ja toisaalta ettei joku luistele vastaan. Tuuli oli puhaltanut alamäissä luistelubaanan aika kovaksi, joten vauhti alamäissä oli reipas.

Kuutamoladun ja Prospektorin reitin risteys

Tänään oli vuorossa reissun viimeinen lenkki. Lähdettiin kovan tuulen takia Luton ladulle, joka olikin ainoa vielä hiihtämättä oleva auki olevista laduista. Rinteiden juurella oli mennessä kova myötätuuli, takaisin päin oli paikoin vaikea päästä eteenpäin. Metsässä tuuli ei haitannut. Ladut olivat roskaiset ja paikoin ummessa, mutta ihan hyvä oli pertsaakin hiihtää, vaikka ehkä luistelukeli olisi ollut parempi.

Luttotupa Lutto-joen varrella

Kävin vielä lenkin lopuksi valolatua Hysky-baarin kohdalla. Menomatka Kummituskämpän kohdalta vastatuuleen vei 13 min, paluu vain 8 min. Nyt odotellaan lentokentällä kotimatkaa, näyttää siltä, että tuulesta huolimatta päästään lähtemään.

Kategoria(t): Hiihto | Avainsanat: ,