Eilen suunnistettiin Kemiönsaaren kevätkisa Söderlångvikissa Dragsfärdissä. Itsellä edellinen kisa tai ylipäänsä suunnistus oli Vappurastit. Heti sen jälkeen iski kova ja sitkeä flunssa, joka kesti lopulta kaksi ja puoli viikkoa. Eli siis kaksi ja puoli viikkoa olin täysin ilman urheilua, vain muutama lyhyt metsäkävely hyvin rauhallisella vauhdilla keväistä luontoa katsellen. Liikuntatauko oli jopa pidempi kuin koronan takia joulukuussa. Ennen flunssaa ehdin ilmoittautua Uudenmaan rastipäiville, mutta se jäi väliin. Sitten kuvittelin toipuvani Espoon tuplasprinttiin, mutta toisin kävin. Sitten kuvittelin toipuvani Kemiön kisaan, mutta siinäkin meinasi käydä toisin ja osin kävikin.
Kemiöön olin päättänyt lähteä jo kauan sitten, kun selvisi, että kilpailukeskus on Söderlångvikissa ja netin kätköistä onnistuin löytämään vanhan kartan. Oli se sen verran hieno, että päätin, että tuonne on päästävä suunnistamaan. Kisajärjestäjät olivat ennakkotiedoissa varsin vaatimattomia. Ennen ilmoittautumisajan päättymistä ei kerrottu mitään ja kilpailuohjeissakin vain vaatimattomasti, että maasto on ”pääsääntöisesti hyväkulkuinen”. Jos tuo maasto pääsääntöisesti hyväkulkuinen, aika moni muu maasto on pääosin erittäin huonokulkuinen. Valvoja sentään vähän hehkutti, että ”tällaista avokalliomaastoa on harvoin tarjolla”. Ja olihan se maasto hieno, en muista olenko koskaan suunnistanut noin hienossa saariston avokalliomaastossa. Olisi sitä vähän voinut kehua etukäteen, olisi voinut tulla enemmänkin osallistujia. Vaikka muutama karttapala ja maastokuva. Ja maisema kilpailukeskuksesta.
Ja kilpailukeskus Söderlångvikin kartanon pihapiirissä oli myös niin hieno, että vastaavaa ei ole ainakaan Suomessa juuri osunut kohdalle. Ja vielä merikotka kaarteli komean maiseman yllä.
En olisi eilen lähtenyt kisaamaan pitkän flunssan jälkeen, jos kisa olisi ollut jossain tavanomaisemmassa paikassa ja maastossa. Oletus oli, että paljon pitää kävellä, ei vain jaksa.
Alku lähti sujumaan ihan kohtalaisesti. Suunnistus ei ollut oikein sujuvaa, mutta enemmän kuitenkin jaksoi juosta kuin piti kävellä. Viitoselle mennessä olin tiellä hyvin kartalla, mutta jostain syystä jatkoin siitä aivan liikaa vasemmalle. Sain kiinni rastin eteläpuolella olevasta suosta. Noilla tienoilla maisemat merelle olivat todella hienot.
Seiskalle mennessä pitkässä nousussa veto loppui ja piti kävellä koko pitkä nousu. Sen jälkeen jaksoin vielä pääosin juosta seiskalle alamäkeen. Tarkkaan sai suunnistaa, koska tuolla kun tippuu kartalta, voi mennä aika pitkään. Erehdyin kulkemaan pätkän suota, mutta siellä varvikko oli niin korkeaa, että kurvasin takaisin.
Kasille mennessä sitten maasto muuttui teräväpiirteisemmäksi ja juoksu loppui kokonaan. Menin kävellen ysille ja kympille, eivätkä aivotkaan oikein pelanneet. Rasti 11 ei sitten löytynyt ollenkaan, vaikka pörräsin rastiympyrässä viitisen minuuttia. Lopulta päätin, että lähden kävelemään kohti maalia, vaikka paljon sen pidempi matka ei olisi ollut rastienkaan kautta. Kun ei enää jaksa juosta eikä suunnistaa, silloin on joskus parempi tulla pois. Näköjään maasto olisi taas muutaman hitaamman rastivälin jälkeen muuttunut laakeammaksi ja nopeammaksi.
Oli kyllä hieno nähdä paikka ja maasto, vaikka itse suunnistuksesta ei paljon jäänytkään kerrottavaa. Noita maisemia täytyy joskus mennä katsomaan ajan ja kameran kanssa, sen verran hienoa oli.
TJELDNET 