Hiihtotalvi päättyi jo reilu pari viikkoa sitten 15.4. ja pari lenkkiä rullahiihtoakin on jo takana. Niinpä nyt on aika perinteiselle hiihtotalvikoosteelle. Edellisen kauden kooste löytyy täältä.
Kausi alkoi jo aika perinteiseen tapaan lokakuun lopulla, mutta tällä kertaa tutun Saariselän sijasta Oloksella. Lapissa oli lokakuun lopussa ladut vain Oloksella, Levillä ja Rovaniemellä. Päädyttiin ensimmäistä kertaa Olokselle. Ajateltiin, että pitäähän se hiihdon harrastajan nähdä edes kerran Oloksen kuuluisa ensilumenlatu. Olin itse kyllä pariin kertaan ollut ensilumilla Oloksella 90-luvun alkupuolella, mutta silloin oli vähän eri systeemit. Enemmän juttua reissusta löytyy loka– ja marraskuun blogijutuista.
Oloksella oltiin viikko ja asuttiin rivitalonpätkässä ihan ladun varressa, mutta hiihtämässä käytiin vain viisi kertaa. Päivälippu maksoi 40 € ja kausilippu 200 €, niitä emme olleet valmiita maksamaan. Niinpä hyödynsimme 5 euron iltalippua (klo 18-20) ja 10 euron päivälippua (klo 12-14). Kelit olivat vaihtelevat, alun hankalasta räntäkelistä aurinkoisiin päiviin ja lopun vesikeliin.
Olokselta käsin tehtiin hiihdon lisäksi monta hienoa patikkaretkeä. Alkupäivien keli oli siihen täydellinen. Hieno oli noita maisemia katsella ilman suksiakin. Paluumatkalla oltiin Levillä yksi yö ja hiihdettiin pari lenkkiä Levin ensilumenladulla. Ehdin vielä hiihtää parin tunnin lenkin Ounasvaarallakin eli kaikki Lapin sen hetken ladut tuli testattua.
Pääkaupunkiseudulla pääsin hiihtämään ensimmäisen kerran 25.11. Keinukalliossa ja parina seuraavana päivänä Petikossa. Tykkilumikausi jäi varsin lyhyeksi, kun jo 29.11. pääsi kotiladuille Ilolaan. Lunta oli kuitenkin vähän, eikä ladut missään nimessä hyvässä kunnossa olleet. Joulukuussa päästiin hyvissä olosuhteissa Hyrylään ja sitten tulikin jo todella paljon lunta (enimmillään kotipihan 60 cm korkea aita oli pääosin lumen alla) ja huippuolosuhteet kotiladuilla. Hyvissä olosuhteissa hiihtämistä jatkui siihen saakka, kunnes reilua viikkoa ennen joulua sairastuttiin koronaan. Kun uuden vuoden tienoilla pääsin taas suksille ulkoilemaan lyhyitä lenkkejä, keli oli mennyt varsin märäksi. Vielä ennen joulua oli tuntunut siltä, että tulee hyvä ja runsasluminen talvi.
Tammikuussa lähdimme taas perinteiselle Saariselän reissulle 5.-15.1. Korona jäljiltä jo pystyi hiihtämään, tai ainakin ulkoiluttamaan suksia, mutta pisinmätkin lenkit olivat alle 30 km. Keli oli pääosin pilvistä eikä kovin kylmää loppiaista lukuunottamatta. Viimeisenä päivänä oli kylmä ja kirkas päivä ja maisemat sen mukaiset, sitä olikin koko reissun ajan odotettu. Ajankohta oli siinä mielessä onnistunut, että kotona oli ollut talven surkeimmat kelit ja suuri osa lumesta suli pois.
Kun Saariselältä palattiin kotiin, talvi jatkui erittäin vaihtelevana aina siihen asti, kun lähdettiin maaliskuun lopulla kevätreissulle uudestaan Saariselälle. Välillä ladut menivät aivan jäätikölle, välillä ne olivat juuri ja juuri hiihdettävät, välillä oikeinkin hyvät. Ja tämä toistui talven aikana ties kuinka moneen kertaan. Alla olevassa kuvasarjassa kaikki kuvat on otettu hiihtolenkeiltä, vaikka joissain onkin aika karun näköiset olosuhteet. Koko jakson 16.1.-22.3. pystyi hiihtämään kotiladuilla Ilolassa yksittäisiä päiviä lukuunottamatta. Muualla hiihdin vain pari lenkkiä Hyrylässä, Finlandian, toisenkin kerran Lahdessa ja kerran Oittaalla ja Pirttimäessä. Alla olevat kuvat ovat yhtä Lahden ja yhtä Pirttimäen kuvaa lukuunottamatta Ilolan laduilta.
Parhaiten kelien nopean vaihtelun näkee toisen rivin kuvista 9., 11. ja 14.2. Siinä on vajaan viikon sisään mahtunut ensin vesikeli, sitten loistava luminen pakkaskeli ja taas vetinen jääkeli.
Hiihtokauden viimeinen reissu tehtiin taas Saariselälle, tällä kertaa hiihtopäiviä oli peräti 17. Oli erittäin poikkeuksellista, että noista 17 päivästä 16:na paistoi aurinko. Ei se toki joka päivän pilvettömältä taivaalta paistanut, mutta paistoi vähintäänkin osan päivää. Alkuun oli erittäin kylmiä öitä, jopa -30 astetta ja päivälläkin 5-10 astetta pakkasella. Lopussa taas päivisin oli lähemmäs 10 astetta plussalla eli nähtiin reissulla kevätkelien tulo. Mukana oli tunturisuksetkin ja pari retkeä hiihtelin niillä tunturimaastossa. Reissun juttuja löytyy maaliskuulta ja huhtikuulta blogista.
Reissun viimeinen lenkki hiihdettiin 10.4. Kun palattiin kotiin, täällä ei enää muutamaan päivään ollut kotiladuilla päässyt hiihtämään, pääsiäisenä vielä oli päässyt. Into lähteä tykkiladuille ei ollut kovin suuri ja vähän reilun kahden viikon hiihtäminen painoikin. Pari aamulenkkiä kuitenkin käytiin Hyrylän tykkiladulla hiihtämässä, mutta kun siellä latuhuolto loppui 14.4., 15.4. lenkki jäi kauden viimeiseksi. Paloheinässä ja Oittaalla olisi vielä reilun viikon päässyt hyvinkin hiihtämään, Paloheinässä jollain lailla aina vappuun saakka. Enää ei kuitenkaan into riittänyt. Jos Hyrylässä olisi vielä ollut latu kunnossa, ehkä olisi muutaman kerran käyty, mutta sen kauemmaksi ei viitsitty lähteä.
Hiihtokaudesta 2022-23 jäi mieleen alkutalven runsaslumisuus, pääosan talvea erittäin vaihtelevat kelit ja lopuksi 16 aurinkoista päivää 17:stä Saariselällä keväällä. Hiihtokilometrejä kertyi tänä talvena selvästi vähemmän kuin viime talvena osin koronasta, osin keleistä, osin erilaisesta ensilumen viikosta, osin kauden päättymisestä pari viikkoa aiemmin.. Viime talven 3225 km olikin harvinaisen paljon, 3000 km on mennyt rikki vain viisi kertaa. Tänä talvena kertyi 2508 km, 214 tuntia, 118 hiihtokertaa. Tänäkin talvena hiihdot jakaantuivat varsin hyvin tasan perinteisen ja vapaan välillä, osin siitä syystä, että hiihdin kevätreissulla kahta lenkkiä lukuunottamatta pertsaa. Vapaata kertyi 1262 km, 98 tuntia ja pertsaa 1246 km, 116 tuntia. Muutama tunturihiihtoretki on laskettu pertsaksi. Eniten hiihtoa tuli maaliskuussa, 623 km ja 54 tuntia.
TJELDNET 