Aikaisin aamulla oli satanut muutama sentti lunta ja aamulla oli pakkasta -7. Kuten eilen kirjoitin, tämä oli ennusteen mukaan ensimmäinen päivä, kun lämpötilan piti nousta plussalle. Aurinko taas paistoi, tosin ei pilvettömältä taivaalta. Tuulta oli varsin vähän, tunturissa 3-4 m/s. Tänään oli siis hieno tunturihiihtopäivä. Suunnittelin, että hiihtäisin Rautuntureilta Ahopäälle. Itse asiassa suunnittelin, että olisin käynyt myös Rautulammen tuvalla, mutta avotunturin reunalle pääseminen, 7 km ylämäkeen (140 metriä nousua) vei sen verran kauan aikaa, että en käynyt Rautulammella saakka.
Tiina lähti kiertämään Rautulammen lenkkiä, joten lähdimme samaa matkaa nousemaan kohti Niilanpäätä hienossa Kiiloselän mäntymetsässä. Ylempänä tunturi alkoi vähitellen pilkottaa puiden välistä. Niilanpään vanhan porokämpän ja -erotuspaikan kohdalla on jo avotunturia.
Alun nousu Tievalta Niilanpään harjanteelle oli 230 metriä nousua vajaan 8 km matkalla. Hiihdettiin siis Niilanpään porokämpältä Rautulammen lenkin latua. Viime viikolla totesin, että Rautulammen lenkki on nykyään helpompi hiihtää myötäpäivään ja nyt sen näki käytännössä: lasku Niilanpäältä Kuutamokurun yläpäähän on aika kova. Itse laskin tunturisuksilla siksakkia vasemmalta hankea pitkin, Tiina laski auraamalla latua pitkin kuten useimmat muutkin. Osa käveli. Kuten jutun lopussa olevasta kartasta näkee, nousut ja laskut piti tänään mennä mutkitellen siksakkia.
Kuutamokurun yläpäästä hiihdettiin yhdessä Rautupään eteläpuolelle. Siitä minä kurvasin pohjoiseen kohti Rautupään huippua ja Tiina jatkoi latua kohti Rautulampea. Tunturissa hanki kyllä kantoi hyvin, mutta se oli erittäin epätasaista. Hienoiksi muotoutuneet kinokset olivat kovettuneet niin koviksi, etteivät ne juurikaan antaneet periksi suksen alla. Välillä oli vähän jäistäkin, jossain pehmeääkin. Teräskanttiset tunturisukset olivat tarpeen ja meno oli hidasta epätasaisuuden takia. Lumen pinta oli ihan erilaista kuin viime viikolla Vahtamapäällä.
Rautupää oli päivän ensimmäinen noustu tunturi. Rautupää, Niilanpää ja Kiilopää ovat hyvinkin saman korkuisia. Maastokartan käyrien perusteella Rautupää on 535 m, Niilanpää 540 m ja Kiilopää 545 m. Gepsin mukaan Kiilopää olisi metrin korkeampi kuin Niilanpää ja 4 metriä korkeampi kuin Rautupää. Kunkin laki on niin laakea, että vaikea sanoa, millä kohtaa korkein kohta on.
Lasku Rautupäältä Kuutamokurun yläpäähän oli röykkyinen kovettuneiden kinosten takia. Lähellä Kuutamokurun alkua oli täysin tuuleton kohta, sopiva paikka ensimmäiselle evästauolle. Tauon jälkeen kiersin Kuutamokurun pään ja lähdin nousemaan Niilanpäälle ja edelleen Kiilopäälle. Lumen pinta jatkui samanlaisena koko matkan Kiilopäälle. Maisemia ei voi moittia, todellista tunturimaastoa.
Lasku Kiilopään huipulta Kiilopää-Luulampi-ladulle oli jyrkkä, mutta mukavasti sekin meni kunnon siksak-laskulla. Ladun luona piti tarkistaa kartasta, missä kohtaa poroaidan portti on, että osuisi siihen mahdollisimman suoraan.
Tarkoitus oli poroaidan jälkeen käydä katsomassa isoa kurua, josko siellä vaikka olisi kiirunoita, mutta muistin alueen vähän väärin ja hiihdin liikaa vasemmalle. En viitsinyt enää kiivetä takaisin. Sen sijaan kävin katsomassa toista kurua, jossa kesäkuussa 2020 oli vielä hurjan paljon lunta. Sama kuru on alla olevassa kuvassa.
Seuraavaksi suuntasin kohti Ahopäiden sitä huippua, joka on lähinnä Ahopään latua. Matkalla kävin katsomassa meidän kesäkuun 2020 keskiyön hiihtopaikkaa. Päivän viimeinen tunturi oli Ahopää. Ahopään nousuhan on ihan kunnon nousu, mutta ei se tämän päivän korkeusprofiilissa näytä juuri miltään, vaikka latu ei edes nouse tunturin huipulle.
Kävin Kiilopäällä tauolla ja hiihdin Sivakkaojan latua takaisin kämpille. Lumi oli alhaalla märkää, lämmintä peräti +6 astetta.
Oli hieno retkipäivä, aikaa meni reilu viisi ja puoli tuntia, vaikka matkaa kertyi vain vajaa 31 km. Tunturissa hiihtäminen oli tänään erityisen hidasta. En ole ikinä saanut niin paljon ihailla tuulen muovaamia lumen muotoja, yleensä niitä näkee yksittäisissä paikoissa, nyt niitä sai katsella yli kolme tuntia. Ei näkynyt kiirunaa tai juuri mitään muutakaan lintua. Pulmusen sentään kuulin Rautupäällä, ensimmäiset ovat ehtineet jo tänne asti. Vielä niiden ei ole helppo löytää syötävää, kun pälviä ei ole, mutta näillä lämpötiloilla niitä kyllä pian alkaa ilmestyä tunturiin.
Kartta-aineiston lähde: Maanmittauslaitoksen Maastokarttarasterin 1:50 000 lehdet V512 ja V521 04/2023 (Maanmittauslaitoksen avoimen tietoaineiston CC 4.0 -lisenssi).
TJELDNET 