Olimme jo luopuneet toivosta päästä hiihtämään tämän tammikuun reissulla todella hienona, kirkkaana pakkaspäivänä. Sunnuntaina, reissun viimeisenä päivänä piti vielä perjantain ennusteen mukaan olla -5 ja sataa vähän lunta. Lauantaina ennuste oli muuttunut puolipilviseksi -15. Aamulla oli pilvetön taivas ja -22. Saatiin sittenkin se toivottu päivä. Sellaisia on aiempina vuosina tammikuussa ollut aina useita, nyt vain yksi puolipilvinen ja tämä viimeinen pilvetön. Kirjoitin otsikoksi ”reissun hienoin hiihtokeli”, en ”reissun paras hiihtokeli”. Kelihän oli todella nihkeä, sitä ei parhaaksi voi sanoa, mutta hieno se oli kokonaisuutena. Tykkään hiihtää tuollaisina pakkaspäivinä, vaikka keli on nihkeä, maisema on niin hieno.
Minä suuntasin Ahopäälle, Tiina Kaunispäälle. Ylhäällä oltiin samoihin aikoihin eri tuntureilla. Hiihdin Kuutamoladun, Onninjäljen ja Väliladun kautta. Kylmä oli ja notkopaikoissa vielä kylmempi. Siksi en mennyt Hirvaskurun kautta. Kuutamoladun mäkien päällä tuntui suorastaan lämpimältä, mutta Piispanojan mittari näytti -28. Kun katseli maisemaa, näki, että on kylmä. Kyllä sen näkee tuosta yllä olevasta kuvastakin. Päivän pituus oli jo reilu kaksi ja puoli tuntia, mutta ei aurinko vieläkään paista kuin tunturien ylärinteille, laaksot ja alarinteet ovat varjossa.
Kun Välilatua pitkin hiihtäessä lähestyi Ahopäätä ja varsinkin, kun lähti nousemaan tunturiin, ilma tuntui lämpenevän koko ajan. Ylhäällä tunturissa oli vain reilu -10 eikä tuullut. Tuntui suorastaan lämpimältä. Tosin kun jonkin aikaa oli ottanut kuvia paljain käsin, huomasi, että kyllä siellä pakkasta on. Aurinko paistoi. Eipä ole vähään aikaan paistanut. Taisi jouluna paistaa ja uutena vuotena, siinä kaikki viimeisen kuukauden ajalta. Etelässä voi auringon nähdä koska vaan pimeimpäänkin aikaan, mutta toisaalta voi olla, että sitä ei näy koko sinä aikana, kun pohjoisessa on kaamos. Jos on pohjoisen ihmisten hieno nähdä aurinko kaamoksen jälkeen, sama se on etelän ihmisellä aina, kun sen vaan sattuu näkemään.
Maisema näyttää todella erilaiselta auringon suunnassa etelässä ja päinvastaisessa suunnassa pohjoisessa. Kun auringon suunnassa värit ovat keltaista ja oranssia, vastakkaisessa suunnassa ne ovat violettia ja vaaleanpunaista.
Kiilopään suuntaan eli kaakkoon maisema ja valaistus oli myös ihan erilainen. Lumen pinta oli hieno ja varsinkin etelän puolen taivas keltainen.
Kun Tiina kerran oli ihan samaan aikaan Kaunispäällä, joka näkyy parissa ylempänä olevassa kuvassa, on mielenkiintoista tietää, miltä siellä näytti. Siellä maisema oli myös todella hieno, mutta vähän erilainen.
Ahopäältä lännen suuntaan maisema ja valaistus oli ehkä eniten ”tavanomainen”. Saariselällä oli aikanaan latujen varsille monessa paikassa lämpömittareita, mutta vähitellen ne hajosivat ja poistettiin. Nyt niitä on ilahduttavasti uusittu. Juuri eilisen kaltaisilla keleillä on mielenkiintoista katsoa, mitä mittari missäkin maastonkohdassa näyttää. Eilen kämpiltä lähtiessä (melkeinpä korkein kohta Saariselän keskustan lähellä) oli -17. Välissä vielä kylmempää ja toisaalta lämpöisempää Kuutamoladulla maaston mukaan. Piispanojalla -28, Ahopäällä ehkä -10. Paluumatkalla Laanilan kautta Ahopään risteyksessä -25, Laanilan notkossa -28, Prospektorin risteyksessä -23 ja kämpillä taas -17.
Kun oli ottanut riittävästi kuvia Ahopäällä, keksin, että josko kuvaisin videolle, kun lasken sieltä alas. Puhelimen video päälle, rukkanen takaisin käteen ja menoksi. Alla 45 sekunnin versio Twitteristä. Jos haluaa katsoa täyspitkän (1.45 min) version, sellainenkin löytyy. Pitkä video on epämääräisellä resoluutiolla 1136×672, joten se näyttää paremmalta vähän pienemmällä näytöllä kuin valtavan suurella. Video on kuvattu puhelimella ja sitä on jälkeenpäin rajattu. Laskussa oli vauhtia 40 km/h, vaikka se saattaa näyttää hitaalta.
Paluumatka siis taittui Laanilan kautta. Vaikka oli kylmää, tällä kertaa en palellut. Yleensä suurimmat ongelmakohdat ovat jalat ja kädet. Jalkaongelma on nyt ratkaistu, kun ostin viime kevättalvella lämpimät norjalaiset pertsamonot: Alfa Horizon A/P/S GTX. Kehuvat niitä markkinoiden lämpimimmiksi maastohiihtomonoiksi eivätkä ihan väärässäkään ole. Enemmänhän ne ovat retkimonot, mutta kuitenkin normaaliin NNN-siteeseen sopivat. Backcountry-monoissa varmaan löytyy jopa vielä lämpöisempiä, mutta niitä ei voi tavallisissa suksissa käyttää. Monesti monoa markkinoidaan lämpimänä, mutta minulla jalka palelee jo -10 asteessa. Näissä tarkeni lähes -30 asteen pakkasessa ilman mononsuojia, eikä toisaalta -5 asteessa rauhassa hiihtäessä tullut liian kuuma. En niillä intervallitreeniä lähtisi tekemään ellei sitten kovaa tasatyöntölenkkiä yli kymmenen asteen pakkasessa. Hiukan ne ovat jäykähköt ainakin uutena ja tietysti painavammat kisamonoihin verrattuna, mutta jalan lämpöisenä pysyminen korvaa kaiken pitkillä ja rauhallisilla lenkeillä. Monoissa on välipohjassa alumiinikerros eristeenä ja sekä pohjallisen alla että muualla karvavuori. Minulla riitti yksi keskipaksu sukka.
Käsien lämpimänä pysymiseen ei ole vielä löytynyt yhtä hyvää ja helppoa konstia. Ongelma on, että toisaalta käsi hikoaa ja toisaalta palelee. Toimivin konsti on ottaa mukaan eri paksuisia hanskoja ja rukkasia. Esim. hiukan paksummat hiihtohanskat, hiihtorukkaset ja silkkiset alushanskat. Kylmimmillä keleillä hiihtohanskat vaihtuvat Lillsportin nahkaisiin päälirukkasiin, jotka tulevat sauvan hihnan päälle. Idea on se, että jos käsi alkaa hiota, vaihdetaan heti ohuempiin ja jos taas palella, vaihdetaan paksumpiin. Silkkiset alushanskat olivat tällä reissulla ensimmäistä kertaa kertaa kokeilussa. Esim. eilen hiihdin menomatkan väljillä Swixin rukkasilla ja laitoin Ahopäältä lähtiessä paluumatkalle niiden alle silkkihanskat alle. Toimi riittävän hyvin.
Myös uusi vaate pakkashiihdossa oli pari vuotta sitten Sallasta ostettu ja Sallassa tehty Tuntsa-anorakki. Alla Devoldin paksu merinovillainen aluspaita, välissä hiihtoliivi ja päällä väljä Tuntsa-anorakki. Toimi pakkaskeleillä rauhallisessa hiihdossa todella hyvin. Kun on sopivasti ilmaa välissä, tuntuu lämpimämmältä kuin yhtä paksu tai ohut hiihtotakki.
Oma lukunsa tietysti on kuvaaminen pakkasella. Minulla on puhelin kaulapussissa. Kuvatessa pussi pitää kaivaa esiin, ottaa puhelin pois pussista, ottaa kuvat, laittaa puhelin takaisin pussiin ja pussi takin alle. Helpoiten se onnistuu paljain käsin, mutta aika kylmäähän se on, jos mittari näyttää lähemmäs -30. Onnistuu se rukkasillakin, mutta vähän kömpelöä se on pussin kanssa. Kameran saa päälle pyyhkäisemällä nenällä. Hiihtohanskoilla tai silkkihanskoilla homma on helppo hanskat kädessä ja rukkasillakin siis tarvittaessa onnistuu.
Kun tässä nyt on varusteista ja kuvaamisestakin puhuttu, kerrottakoon, jos se jotain kiinnostaa, että tämän reissun kaikki kuvat on otettu puhelimella, iPhone SE 3rd gen. Tällä kertaa ei järkkäri ollut matkassa eikä se muutenkaan yleensä ole hiihtolenkeillä, joskus toki. Aikanaan Pontresinassa hiihtelin kamera kaulassa osan lenkeistä, kun oli niin paljon kuvattavaa. Järkkäri kulkee kaulahihnassa kainalon alla varsinkin luistellen hiihtäessä varsin näppärästi.
TJELDNET 