Lukkari-Jukola Mynämäessä tai Mynämäellä

Menomatkalla väli Turku-Mynämäki taittui IC-junalla, koko matkan satoi

Viikonloppuna suunnistettiin 73. Jukolan viesti, Lukkari-Jukola, Mynämäessä (tai Mynämäellä). Mynämäki kuuluu niihin paikannimiin, joista oma kielikorva ei välttämättä kerro oikeaa taivutusmuotoa. Oma kielikorva sanoo Mynämäellä, Kielikello Mynämäessä. Pienellä googlaamisella löytää perusteluja suuntaan taikka toiseen. Jonkun mukaan se määrää, miten valtaosa paikallisista sanoo ja ilmeisesti enemmistö paikallisista sanoo Mynämäessä. Jonkun mukaan se määrää, onko paikannimi alkujaan tarkoittanut pistemäistä kohdetta vai laajempaa aluetta. Sen mukaan Mynämäellä olisi oikein. No, niin tai näin, se ei ole tässä jutussa ratkaistavissa oleva ongelma.

Jukolaan mentiin tällä kertaa junalla. Turku-Uusikaupunki-rata oli sopivasti saatu sähköistettyä tulevaa lähiliikennettä varten ja VR päätti ajaa perjantaista sunnuntaihin Mynämäen asemalle saakka. Ostettiin liput hyvissä ajoin ja ainakin menomatkan juna olikin kuulemma aivan täynnä. Mennessä Turun ja Mynämäen välillä oli junana Tampereelta tullut IC-juna.

Asemalta oli matkaa kilpailukeskukseen 4 km, joka taittui Mynäliikenteen bussilla. Touhun järjestelyistä voisi ottaa oppia muissakin tapahtumissa. Kun IC-junallinen suunnistajia tulee yhtä aikaa asemalle ja haluaa kilpailukeskukseen, miten homma hoidetaan sujuvasti? Yleensä täytetään busseja yksi kerrallaan ja viimeiset matkustajat odottavat pitkään. Nyt asemalla odotti ainakin viisi bussia ja niitä lastattiin kaikkia yhtä aikaa ja kaikki pääsivät liikkeelle varsin nopeasti. Vähän sama asia, kun tapahtuman liikenteenohjaus parkkipaikoille. Jos ruuhkassa täytetään parkkipaikka tai parkkilohko kerrallaan, liikenne on varmasti sumpussa. Kun taas ohjataan autoja vuoronperään eri alueille, homma toimii paljon sujuvammin.

Niin, koko aamupäivän oli satanut ja satoi edelleen, kun haettiin joukkueiden numeroita infosta ja odoteltiin Venlojen aloitusosuuden suunnistajaa lähtöportin lähellä. Sade kuitenkin aika pian loppui, mutta toki kaikki kulkuväylät kilpailukeskuksessa, jotka eivät olleet asfalttia tai hiekkaa, tulivat varsin mutaisiksi. Kun aloitusosuuden suunnistaja pääsi lähtöön numeron kanssa, me kävelimme teltalle. Joukkueilla on perinteisesti ollut järjestäjien, tai tarkemmin sanottua varusmiesten, pystyttämä puolijoukkueteltta, joita oli tälläkin kertaa aika paljon heinäpellolla.

Kilpailukeskuksesta teltalle oli matkaa noin kilometri eli käveltävää tuli helposti paljon niin kuin aina Jukolassa. Tällä kertaa hyvä asia oli se, että kuulutus ei kuulunut teltalle ollenkaan. Huonoin vaihtoehto on, että kuulutus kuuluu, mutta siitä ei saa selvää. Parempi, että se joko kuuluu ja saa selvän, tai sitten ei kuulu. Tällä kertaa jätin kilpailukeskuksessa ramppaamisen vähiin. Ensin tosiaan haettiin numerot, sitten kävin kerran pakollisella kauppakierroksella (Suunnistajan kauppa, Intersport, Keltamäki) ja munkkikahvilla Sotilaskodissa myyntiautolla ja kolmannella kerralla meninkin jo lähtöön.

Täytyy tunnustaa, että tällä kerralla olimme vähän (tai aika paljonkin) huonoja asiakkaita, kun ravintola- ja kahvilapalveluiden käyttö jäi kaksiin munkkikahveihin Sotilaskodissa. Niiden toimivuudesta en siis tänä vuonna osaa sanoa mitään. Aikaisempien vuosien kokemukset pitkistä jonoista ensin ruokalipun ostoon, sitten ruoan saamiseen ja lopulta vapaan paikan etsimiseen pöydän äärestä höystettynä varsin vaatimattomiin annoskokoihin tulevaan urheilusuoritukseen nähden silti melko reippailla hinnoilla, on johtanut siihen, että tälläkin kertaa kannoimme melkoisen määrän omia eväitä mukanamme. Hiukan toki vaatii mielikuvitusta, kun retkikeittimien käyttö on ollut jo vuosia kielletty, mutta ei tullut tällä reissulla nälkä missään vaiheessa.

Puolitoista tuntia ennen starttia näytti vielä siltä, että tulee hieno yö

Tänä(kin) vuonna oma osuus oli aloitusosuus. Alunperin piti juosta toinen osuus, mutta torstaina se päätettiin vaihtaa näin. Tämä taisi olla minulle 26. Jukola ja luultavasti kymmenen aloitusosuus. Ihan varmaan en muista, eikä vanhoihin Jukola-tuloksiin pääse tällä hetkellä. Lappee-Jukolassa olin metsässä hommissa tv-varoittajana ja lisäksi muutaman kerran olen ollut Venloja katsomassa jalkavaivaisena. Pari kertaa olen tainnut jäädä kotiin katsomaan telkkarista ihan vaan mukavuussyistä. Aika monta kertaa olen joutunut jalkavaivojen takia perumaan osanoton muutamaa päivää ennen, joten nyt joukkueen kasaajana osasin varautua siihen, että muutoksia voi tulla vielä viime hetkelläkin. Niin tuli nytkin. Ei niistä tällä kertaa kaikilta osin selvitty, mutta kaikki paikalle olleet toki pääsivät suunnistamaan, sehän se on tärkeintä.

Lähtönumero oli tällä kertaa aika iso eli aika takaa piti lähteä. Oli tarkoitus kiihdyttää aika reippaasti alun kentällä ennen jyrkkää nousua, mutta jalat olivat kävelemisen välttelemisestä sen verran raskaan tuntuiset, että ei oikein lähtenyt. Olin todellisuudessa varmaankin sadan viimeisen joukossa mäen alla. Moni lähti takana todella kovaa. Mäki sitten käveltiin ja vauhti jopa pysähtyi hetkeksi. Mäen päällä ennen K-pistettä sitten jo tuntui, että edessä oli porukkaa pujottelukeppeinä ohitettavaksi vaikka kuinka ja paljon. Jotenkin tuli mieleen Norjan kisat. Siellä porukka lähtee kuin lintu oksalta ja sitten jäädään K-pisteelle lukemaan karttaa. Mutta ehkä piippuun jäänyt alkurykäisy oli vaan hyvästä, 14 km osuus oli aika pitkä, kun pisimmät lenkit ovat olleet 10-11 km.

Lukkari-Jukola 1. osuus, Kallavuori, Mynämäki & Nousiainen

Olin ollut samassa maastossa SM-yössä 2010. Kovin paljon siitä ei ollut enää mielikuvia, mutta vanhaa karttaa tuli toki tutkittua. Oli arvattavissa, että ensimmäisellä rastivälillä juostaisiin paljon polkua ja vieläpä yhtä tietty pohjois-eteläsuuntaista polkua. Oli silti yllätys, että koko porukka juoksi sitä. Kun edellä oli yli tuhat suunnistajaa, vauhti oli aika rauhallinen ja ohittaminen oli vaikeaa. Voimalinjan kohdalla porukka hajosi ja äkkiä juostiin noin kymmenen suunnistajan porukalla hiljaista polkua pimenevässä illassa. Mihin kaikki muut katosivat? Niinpä. Vedettiin väärää polkua 60 astetta väärään suuntaan. Ilmanko oli hiljaista. Lähdin oikomaan metsän läpi oikeaan suuntaan, muut lähtivät kiertämään polkua pitkin ympäri. Kohta juoksinkin aivan yksi metsässä, mutta pääsin taas letkaan mökkitontin jälkeen.

Ennen ykköstä satoi hetken aikaa. Ei paljon, mutta sen verran, että kartan näkeminen meni vielä vaikeammaksi. Käytän luuppia, mutta pienikin sade tekee sen käytön lampun valossa lähes mahdottomaksi. Yritin lukea kartasta isompia muotoja, katsoa kompassi ja katsoa, mihin muut menevät. Jotenkin tuolla tekniikalla on saatu viimeisten viiden vuoden yöosuuudet sujumaan varsin hyvin ilman tarkkaa kartanlukua. Nytkin tuli ykköselle kuin telkkä pönttöön, vaikka suunnistajia pörräsi mäki täynnä.

Kakkoselle menessä ei ollut mitään selkeitä muotoja enkä nähnyt pysähtymälläkään karttaa. Piti taas vain luottaa siihen, että suunta täsmää ja muutkin ovat menossa rastille. Sieltä se kakkonenkin löytyi.

Ehkä yösuuksien hankalimmat, tai parhaat, kuinka sitä nyt asiaa katsoo, hajontarastit olivat Kallasvuorella, josta karttakin on saanut nimensä. Hyvin löysin omat hajonnat puolisokeanakin, mutta näytti siltä, että moni muu ei löytänyt.

Viitoselta kympille oli putkea. Kuutosen koodi oli 100, harvoin se on hajontarastin koodi. No, seuraavassa Jukolassa varmaan ratamestari laittaa hajontarastin koodiksi 100 ja hämää ainakin minut. Kuutosen jälkeen kun kuunteli vähän aikaa koodien huutelua, vahvistui se, että kaikilla on sama rasti. Sitä tosiaan jatkui aina kympille saakka. Aika suoraan mentiin, otin taktiikaksi yrittää edelleen seurata suuria muotoja, suuntaa ja sitä kuinka pitkälle on tultu. Suoraan tulivat rastit vastaan.

Kympin jälkeen oli iso hajonta. Hakkuuaukolla porukka jakaantui selkeästi kahteen letkaan. Minulla oli tässä ns. ulkokaarre, eli selvästi pidempi hajonta. Kun juostiin kohti rastia 12, tuli porukkaa vastaan huudellen koodia 56, jossa meidän letka oli jo aikaa sitten leimannut. Ratamestari oli onnistunut hyvin, muutaman rastin putken jälkeen kun laittaa ison hajonnan, osa ei tajua, että porukkaa jakaantuu kahtia vaan juoksee väärälle hajonnalle. Tässä siitä tuli reilun puolen kilometrin lisälenkki.

Välillä 11-12 hajonnat menivät ristiin ja porukkaa hajaantui täyttömaa-alueella taas kahteen selkeästi eri letkaan. Rastille 13 tullessa välähti edessä salama. Valokuvaaja? Ei, se oli ukkonen. Klo oli 0.04. Sääennuste oli ennustanut puolen yön aikoihin ukkosta. Osuipa valitettavan oikeaan.

Juomapaikkoja oli näin pitkälle matkalle vähän niukasti, eivätkä ne jakaantuneet kovin tasaisesti. Ensimmäinen oli 4,8 km kohdalla, seuraava 7,9 km ja kolmas reilun kympin kohdalla. Rastilla 15 kyllä urheilujuoma maistui. Katselin samalla pitkää väliä. Suoralla reitillä oli siellä täällä kulku-uria ja tietysti olisi muutakin uraa, kun lähemmäs tuhat suunnistajaa oli jo mennyt. Keksin kuitenkin kaukaa oikealta kiertävän tiekierron ja päätin lähteä sieltä. Kaipasin vähäksi aikaa tasaisempaa alustaa alle. Kukaan muu ei lähtenyt sinne edellä ei perässä. Kauempana alkoi näkyä kaukana edellä pari lamppua, joista toisen saavutin kasitien varressa vähän ennen kuin tieosuus loppui. Samalla hetkellä alkoi sataa kaatamalla. Juostiin sitten samaa matkaa riista-aidan viertä ja metsän läpi rastille. Kovassa sateessa varsinkin heinikko riista-aidan vierellä oli paha juosta, kun sade imi kaiken valon lampusta, eikä yhtään nähnyt jalkoihinsa. Kerran kompuroinkin, kun alla oli teräväreunaisia kiviä. Ei tuolla kierrolla voittanut, mutta uskon, että en paljon hävinnytkään. Sijoitus putosi hiukan, mutta letkahan ei ole tasaista, hetkittäin on tyhjääkin eli on vajaa 20 sijaa ei välttämättä merkitse mitään. Tiejuoksu teki jaloille hyvää.

Kolmannen juomapaikan jälkeen oletin, että lyhyellä välillä ei ole hajontaa, mutta kun joku huusi koodin, selvisi, että kyllä siinä on. Ja jonkin verran porukkaa menikin väärälle hajonnalle.

Rastille 19 menessä alku oli polkua ja tietä ja oletin, että letka vetää hakkuun yli ja ykkösrastimäen toiselta puolelta. Kaikki kuitenkin lähtivät kiertämään tietä ihan ykkösrastien lähelle. En minäkään sitten arvannut tällä kertaa lähteä omalle reitinvalinnalle. Gps-seuranta osoittaa, että kärki meni juuri sitä reittiä, mitä olin itse suunnitellut. Mentiin sitten ykkösten kautta ja siellähän pörräsi jo kakkososuuden suunnistajia. Ihan kärki oli jo mennyt, tämä porukka taisi olla reilu 5 min kärjestä.

19-20-21 tuntui putkelta ja sitähän se oli. Rastin 21 tienoo oli kauheaa louhikkoa. Samassa rastiympyrässä, aivan vieressä, minulla oli 2010 SM-yössä rasti. Silloin juoksin mökkitontin itäreunaa, sen vielä muistan.

Sitten mentiin vanhalle sorakuoppa-alueella ja nehän ovat aika pahoja. Tutuksi on tullut Tuusulan Mätäkivenmäen Firan monttu, siellä on pummattu lukemattomat kerrat. Lähdin rastille polun mutkasta. Käyristä en saanut mitään selvää. Aivan hirveä hiekkaisen savinen rinne, jossa moni liukui persmäkeä aika lujaa. Toivottavasti siinä ei kenellekään sattunut pahemmin, todella liukas sen oli. Osasin suoraan omalle hajonnalle. Tuntui siltä, että tuolla se on eikä tuolla. Mitään kartan perusteella muodostettua faktaa ei tunteelle löydy.

Loppu olikin sitten helpompaa, vaikka rastille 25 ura ja letka vei rastin 60 kautta. Ihan en päässyt kahteen tuntiin, 25 sekuntia meni yli. Mutta sijoitukseen 806 olen tyytyväinen, tavoite oli päästä alle tuhannen. Kun tuloksia katsoo, ykköselle mennessä tullut koukku pysähdyksineen vei korkeintaan kolme minuuttia, joka toki tarkoittaa 170 sijaa. Mutta kyllä silti täytyy olla tyytyväinen, että kaikki rastit löytyivät suoraan, vaikka karttaa ei kunnolla nähnytkään.

Jossain vaiheessa tuli mieleen, että eikö Jukolaan voisi valita joukkueen ilmoittautumisen yhteydessä 1:7500 kartan? Toki ennen suunnistettiin 1:15000 kartalla ja sitä ennen 1:20000 ja sitä ennen… Mutta nykypäivän kartat ovat tulleet niin yksityiskohtaisiksi ja tarkoiksi, että ikänäköisillä on suuria vaikeuksia saada selvää varsinkaan pimeässä. Jos kyseessä olisi ollut henkilökohtainen kilpailu väliaikalähdöllä, jossa olisi ollut lukemattomia erilaisia ratoja ja rastivälejä, olisi kyllä ollut todella vaikeaa. Kun vertaan tuoretta karttaa 12 vuotta vanhaan SM-yön karttaan, pakko sanoa, että vaikka uusi kartta on tarkempi, vanhasta saa paljon paremmin selvää.

Kova sade jatkuin koko loppumatkan ajan aina siihen saakka, kunnes pääsin teltalle. Sitten se loppui, kesti noin tunnin. Kärjellä se osui aika tarkkaan kakkososuudelle. Oli kunnon yösuunnistusta kyllä sateen takia, oli todella pimeää.

Suihkut ja saunakin jäivät tällä kertaa testaamatta. Teltalle sateessa kävellessä tuli sen verran vilu ja kun kaikki vaatteet olisi ollut pakko vaihtaa ennen pesulle lähtöä, päätin kuivata itseni pyyhkeellä, syödä ja vetäytyä makuupussiin. Tosin sinä vaiheessa alettiin huolestua, kun kakkososuuden miehen ensimmäistäkään väliaikaa ei tule. Heräsi epäilys, että on sattunut jotain. Ja niin olikin, heti alussa. Onneksi Jukolan ensiapuporukka osasi hommansa ja onneksi nykyään Jukolassa viestiä saa jatkaa, kunhan on tarpeeksi kaukana kärjestä. Muut saivat juosta osuutensa viestinä ja keskeyttäneeksi merkatun joukkueen juoksujärjestystäkin sallittiin hiukan viilata. Kun yksi venla oli luvannut paikata viime hetken poisjäännin tuloksen pelastamiseksi, tuplaaminen olikin uudessa tilanteessa turhaa. Niinpä päätettiin, että kuutososuuden mies lähtee viitoselle ja ankkuri kuutoselle. Aamuyöstä ja aamulla juosseet saivatkin jo nautiskella auringonpaisteesta.

Kun kartat oli haettu, aamukahvit juotu ja tavarat pakattu rinkkoihin, päätettiin kävellä klo 12.10 junalle. Matkaa oli teltalta reilu 3 km. Tällä kertaa asemalla odotti Pendolino, jolla mentiin Turkuun ja sieltä sitten IC-junalle kotia kohti. Kun Mynämäen asemalla ei ole asemalaituria, teki hiukan tiukkaa junaan kiipeäminen kipein jaloin rinkka selässä. Porras oli aika korkealla.

Paluumatkan Pendolino Mynämäen asemalla
Kategoria(t): Suunnistus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.