Kiikalan laturetki Hyyppärähiihto

Tampin huoltopiste

Sunnuntaina olin hiihtämässä vanhaa kunnon laturetkeä Kiikalassa nimeltään Hyyppärähiihto. Lähtö oli Kiikalan lentokentältä ja latuja oli hiihdettäväksi noin 25 km. Paikka ja alue on tuttu erityisesti suunnistuksen (mm. SM-pyöräsuunnistus, Suunnistusta ja mustikoita Kyöppelinharjulla) ja pyörälenkkien (mm. Pyöräilyä Kiikalan ja Someron kankailla, tauko Somerniemen kesätorilla, Pyöräretki Iso-Valkeelle) kautta, kerran olin käynyt hiihtäen kiertämässä lentokenttää kiertävää latua.

Osanottomaksu oli 15 euroa ja siihen kuului ladut, huoltopisteen tarjoilut metsässä ja munkkikahvit maalissa. Lisäksi Härjänvatsan sauna olisi ollut käytössä. Voisi siis sanoa, että hiihtäjän kannalta hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Tapahtuman järjesti Kiikalan Kelopartio eli paikalliset partiolaiset.

Kun pari päivää olin hiihdellyt Perttelin hangilla, oli vähän yllätys, että ylhäällä harjumaastossa oli niinkin hienojakoista lunta. Onhan vastaavasta kyllä ainakin yksi ikimuistoinen kokemus. Oli vuosi 2005 ja piirinmestaruuskilpailut Nummi-Pusulan, nykyisen Lohjan, Keräkankareella harjumaastossa. Kotona oli jäinen liisterikeli ja voitelin liisterisukset valmiiksi. Perillä olikin sitten ihan reilu pakkaslumi, hienojakoista lunta. Ei auttanut kuin yrittää kaapia liisterit pois suksista. Nyt oli karvasukset matkassa, joten voitelu ei sikäli tuottanut ongelmia, vaikka keli yllättikin. Ja säähän oli hieno, aurinko paistoi koko päivän.

Latuja siis oli tarjolla niin, että kun kaikki kiersi ulkoreunoja pitkin, matkaa kertyi 25 km. Monesta kohdasta oli oikomahdollisuuksia, lyhyin lenkki oli lentokentän ympäri reilu 6 km ja Tampin huoltopisteellä käynti lyhimmillään 11 km. Ladut oli moottorikelkalla ajettu pääosin metsätiepohjille ja leveille poluille. Ura oli ajettu sen verran leveäksi, että useissa paikoissa pääsi sivusta ohittamaan edellä meneviä. Paikoin oli vähän pehmeää ja sauvat upposivat, mutta hämmästyttävän hyvin sauvan paikat kestivät ainakin isomman somman kanssa. Huolella oli siis tehty kelkalla latupohjat kuntoon.

Huoltopisteellä oli tosi hyvä tarjoilu, oli mehua ja monen sortin voileipiä. Makkaraakin olisi saanut paistaa. Ja mahtoiko olla vielä jotain muutakin, itse tyydyin mehuun ja voileipiin.

Maastohan oli hienoa harju- ja kangasmaastoa. Korkeuserot olivat varsin maltilliset, eikä varsinkaan tällä kelillä ollut hankalia laskuja. Tuntui kyllä, että melkein jokaisessa laskussa oli kyltti ”vauhdikas lasku”, mutta onneksi melkein kaikki olivat suoria laskuja ja ylhäällä jokainen pystyi arvioimaan, miten uskaltaa laskea. Varsinkin Kultalähteen maastostahan löytyy hurjia korkeuseroja, jopa 70 metriä ja todella jyrkkiä rinteitä, mutta niissä maastoissa latu ei käynyt. Ylimmän ja alimman kohdan korkeusero oli reilu 50 metriä. Suurimmat yhtäjaksoiset nousut ja laskut olivat parinkymmenen metrin luokkaa.

Kyöppelinharju

Tampin huoltopiste oli sijoitettu niin, että kaikki ladut ympäri kiertävät kävivät siinä kahteen kertaan. Ensimmäisen käynnin jälkeen suunnattiin Kyöppelinharjulle, joka on tuttu hienona suunnistusmaastona sekä monilta pyörälenkeiltä. Iso alue hienoa jäkäläkangasta, harjuja ja suppia. Hienohan siellä oli hiihtääkiin. Reitti meni pienen matkaa tietä lähellä Varesjärveä ja sen jälkeen ohitettiin Rautalampi, jossa on monet kerrat uitu suunnistusten yhteydessä ja pyörälenkeillä. Rautalammelta noustiin ylös harjulle, josta suunnistusten lähtö aina on.

Kyöppelinharjun jälkeen oli Purrinsuon lenkki metsäautotiepohjaa, se oli minulle uutta reittiä. Täytyypä joskus ajaa pyörällä. Sillä lenkillä maasto oli vaihtelevan mäkistä, mutta ei sielläkään liian vauhdikkaita laskuja ollut. Ennen Tampin huoltopisteelle tuloa uudemman kerran hiihdettiin pätkä oikein kunnon perinteistä metsälatua, hyvin kapeaa uraa. Tampissa maistuivat voileivät, tuossa vaiheessa alkoi olla jo aika lämmin, mutta lumi oli silti pääosin kylmää.

Tampista reitti jatkui kohti Johannislundia ja edelleen Isomäen lenkille. Vähän Purrisuon lenkin tapaan Isomäen lenkin alkuosa oli varsin vaihtelevaa maastoa, kylläkin viivasuoraa metsäautotietä. Tuotakin on tullut pyöräiltyä jonkun kerran. Metsätieltä poikettiin isommalle polulle, se osuus oli taas vieraampaa, vaikka noissa maastoissa olen muutaman kerran suunnistanut. Isomäen jälkeen oli taas jonkin matkaa tasaista mäntykangasta.

Loppumatka lentokentälle tultiin lentokentän kiertävää latua pääosin harjuja pitkin. Kiersin vielä 25 km kierroksen jälkeen lopuksi lentokentän ladun kertaalleen. Maalissa oli vielä tarjolla kahvia, mehua ja munkkeja. Ja tosiaan Härjänvatsan saunakin olisi ollut tarjolla. Kaikkiaan oikein mukava laturetki hienoissa maastoissa. Täytyy mennä toisenkin kerran, kunhan sattuu taas seuraavan kerran hyvä lumitalvi.

Latukartta
Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.