Nyt alkaa olla lunta aika lailla riittävästi täällä etelässäkin. Virallinen määrä Vantaalla taisi olla tänä aamuna 58 cm. Kotipihalla 60 cm korkeaa aitaa ei näy. Metsässä lunta on kauttaaltaan vähintään polveen, paikoin puolireiteen. Tuo tuli todistettua, kun tänään meillä oli katajien pelastusoperaatio Katajakukkulalla ja parissa muussakin paikassa. Suurimmat katajat ovat selvinneet talvista varmaankin sadan vuoden ajan, mutta nyt lumikuorma on hirmuinen ja kaikki katajat eivät sitä kestä, vaikka taipuisia ovatkin. Pudoteltiin siis lumia aika monesta katajasta. Alla olevassa kuvassa on yksi valtava kataja saatu pelastettua.
Lunta oli paljon jo perjantainakin, vaikka perjantai-illasta lauantai-iltaan sitä tuli hyvinkin 30 cm lisää. Toki lumimäärä ei lisääntynyt kuin puolella tuosta, kun lumi menee kasaan, kun sitä tulee lisää. Perjantaina ajattelin, että on sopiva aika lähteä Etelä-Tuusulan kyläladuille, kun olivat saaneet ne hiihtokuntoon torstaina. Kyläladuista löytyy enemmän tarinaa parista viime talven jutusta: Etelä-Tuusulan kylälatuverkosto ja Etelä-Tuusulan kylälatuverkosto osa 2.
Lähdin taas kotoa ensin kävellen Ilolan laduille ja niitä pitkin Mätäkiven muuntajan kautta Mätäkivenmäen päälle. Sieltä alkoi noin kilometrin umpihankiosuus Tuusulan moottoritien ylittävälle kevyenliikenteen sillalle. Tällä kertaa kyse oli todellakin umpihankihiihdosta, sukset upposivat aika syvälle eikä alamäessäkään suksi juuri luistanut. Olin viime vuoden tapaan matkassa Åsnes Mountain Race 46 -tunturisuksilla, jotka ovat pehmeällä selvästi kantavammat kuin tavalliset sukset, vaikka eivät tietenkään mitään metsäsuksiin verrattuna. Mutta niillä on hyvä hiihtää ladullakin, kun leveys leveimmästäkin kohdasta on vain sentin enemmän kuin tavallisissa hiihtosuksissa. Umpihankea seurasi noin 700 metrin tieosuus, ennen kuin pääsin itse kyläladuille.
Alkuun suuntasin Paratiisinmäen kautta kohti Tuusulanjokea. Töysselinmäen lounaispuolelta pellolta on jyrkkä lasku alas suoraan T-risteykseen. Tällä kelillä vauhti ehti pysähtyä ennen, mutta liukkaalla kelillä tulee vähän kiire. Vasemmalle olisi päässyt Myllykylään, mutta lähdin oikealle kohti Ruotsinkylää. Ruotsinkylän ladulta haaraantuu myös pistolatu Kleivintien varteen lähelle Klemetskogin koulua. Viime vuonna käytiin nuo kummatkin ladut tutkimassa.
Tuusulanjoki ylitetään kapeaa siltaa pitkin ja toisella puolella hiihdetään jonkin matkaa jokivartta. Sillä pätkällä näin viime kevättalven hankilenkillä joutsenia. Jokivarresta noustaan pitkä nousua peltoa Myllykyläntielle. Pellolla oli tuuli tuiskuttanut ladun kokonaan umpeen. Olin ajatellut kiertää ladut tällä kertaa vaihteeksi vastapäivään, mutta tuulen suunta oli sellainen, että en halunnut paluumatkalla puskea pitkää pelto-osuutta Juhmosta takaisin vastatuuleen. Niinpä suuntasin Juhmoa kohti. Isommilla pelloilla latu oli pitkälti ummessa. Valaistus oli pilvisenä päivän sellainen, että ilman oransseja laseja ei tahtonut erottaa lumen pinnasta mitään.
Juhmossahan on suuri mansikkatila. Ensimmäisenä koronakeväänä käytiin siellä pyörillä tutkimassa Maarinjärven luonnonsuojelualuetta. Hiihdin peltojen reunoja kiertelevää latua, joka oli paikoin ummessa, paikoin ei. Tuolla Juhmon lenkillä menin aika läheltä latoa, jonka seinustalla söin eväitä viime maaliskuun pitkällä hankilenkillä. Samoilla tienoilla pidettiin myös evästaukoa kaverin kanssa pyöräillessä yhtenä syksyn viimeisistä lämpimistä illoista, istuskeltiin tienpenkalla ja katseltiin maisemia. Maarinjärven pohjoispuolella, ennen metsäosuutta kohti Hernemäkeä, latu meni vähän eri reittiä kuin vuosi sitten. Nyt se kierteli enemmän peltojen reunoja pitkin.
Kohti Hernemäkeä latu oli vanhan ajan laturetkilatua, jota on ihan erilaista hiihtää kuin nykyisiä, latukoneella ajettuja baanoja. Kuva tuolta väliltä on jutun loppupuolen kuvasarjassa. Tuolla alueella ladut ovat yksisuuntaisia ja poikkeavat hiukan Myllykylän Myllyn nettisivuilla olevasta latukartasta. Siitä puuttuu latu, joka menee Marjalanmäen ja Kärssynmäen yli. Tuolla osuudella on yhdessä risteyksessä latukartta, jossa tuo alue on piirretty oikein, mutta siinä taas on muualla pari sellaista latua, joita ei viime eikä tänä talvena ole ollut. Otin risteyksessä olleesta kartasta kuvan, siinä Hernemäen ladut ja niiden kiertosuunnat näkyvät niin kuin ne on nyt ajettu. Tosin siinäkin on pieni virhe. Hernemäentien eteläpuolinen poikkilatu on hiihtosuunnaltaan päinvastainen kuin tuossa kartassa. Eli koko lenkki hiihdetään myötäpäivään ja tuo poikkilatu lännestä itään. Latu menee myös hiukan eri tavalla, kuten voi huomata jutun lopussa olevasta kartasta.
Kiersin lenkin kertaalleen ympäri, mutta täytyy myöntää, että hiihdin tuon poikkiladun väärään suuntaan, kun halusin uudestaan Marjalanmäen lenkille. Hiihtäjiä oli eilen niin vähän liikkeellä, että en katsonut tuon olevan suuri rikos…
Päivän evästauon pidin Marjalanmäellä toisella kierroksella suunnilleen ylempänä olevan kuvan kohdassa. Suunnilleen samassa kohdassa, jossa viime talvena luiskautin puhelimen hankeen ja kaivoin sitä sieltä aika kauan. Päivän menu oli termospullollinen kuumaa mehua ja kaksi sämpylää.
Retki jatkui kohti Lahelaa. Matkalla oli yksi sellainen tienylitys, mitä en muista viime talvelta. Metsätie oli aurattu metsätöiden takia. Ei se paha ollut idän suuntaan hiihdettäessä, mutta toiseen suuntaan se oli aivan jyrkän laskun juurella. Ylhäällä oli kyllä varoituskyltti.
Metsäosuuksilla latu oli auki, vaikkakin pehmeä, mutta Lahelan peltosuuksilla taas paikoin ummessa, sen verran reippaasti tuuli. Kiersin kilometrin pelto-/puistolenkin Lahelassa, kun se viime talvena jäi kiertämättä. Varsinkin se oli mennyt lähes kokonaan umpeen.
Lyhyen tiepätkän jälkeen retki jatkui takaisin kohti Ruotsinkylää. Tuolla pätkällä on varsin hieno osuus Tuusulanjoen varressa. Joen varteen on aika vauhdikas lasku jopa perjantain kelillä. Ruotsinkylän koulun jälkeen noustiin peltoa ylös, ylitettiin Lahelantie ja hiihdettiin pellon reunoja risteykseen, josta lähdin menomatkalla Juhmon suuntaan.
Paluumatkan reitti oli tuosta kohdasta kotiin täsmälleen sama kuin mennessä. Oli kyllä tarkoitus kiertää ns. Metlan lenkki, mutta en enää jaksanut. Maisalantien varressa oli Metsäntutkimuslaitoksen kenttäasema vuoteen 2012 ja Maisalantien molemmin puolin on vanhoja Metlan (nykyisin niitä taitaa hallinnoida Metsähallitus) tutkimusmetsiä, joissa metsäntutkimusta on harjoitettu vuodesta 1923. Alueella kasvaa monia eri puolilta maailmaan tuotuja puulajeja. Tuossa siis historia, mistä nimi Metlan lenkki on peräisin.
Mätäkivenmäen ylityksessä hiihdin aamupäivällä kertaalleen hiihdettyä ”latua”. Se oli muutamassa tunnissa hiukan kovettunut ja kantoi vähän paremmin. Hidasta ja raskasta menoa se silti oli. Loppumatka olikin sitten helpompaa, laskuvoittoista, latukoneella ajettua latua kotiin.
Lenkki ei ollut kuin 39 km, mutta hiihtoaika oli 4.20. Todella hidasta siis oli. Kun latu oli pelloilla monin paikoin ummessa ja muutenkin aika pehmeä, oli kyllä raskas lenkki. Laduthan oli saatu kuntoon vasta edellisenä iltana, joten kovin moni ei vielä ollut ehtinyt niitä hiihtää. Välillä jopa latu petti suksen alla ja monin paikoin monon reuna hankasi ladun reunaa. Eikä luistokaan ollut hääppöinen. Mutta vaikka raskasta oli, olihan se hieno lenkki taas kerran.
TJELDNET 