Tunturiretki Vahtamapäälle

Tykkypuita Iisakkipään rinteellä

Kylmien päivien jälkeen tuli vielä kylmempi päivä. Aamulla oli kylmä, päivällä ja alkuiltapäivästä vielä kylmempi. Tunturissa oli tänään ”lämmintä”, mutta siellä kävi pieni, raikas viima. Kurujen pohjilla taisi alkuiltapäivästä olla lähes -35.

Lähdin tänään tunturiretkelle tunturisuksilla (Åsnes Mountain Race 46). Ennen olen niihin pakkaskeleillä laittanut pitovoiteet, mutta tänään ajattelin kokeilla, miten Åsnesin lyhyet X-skin-pitokarvat toimivat vitilumella. Kostealla ja pehmeähköllä alustalla ne ovat toimineet parhaiten, jääkelillä ja jäisellä hangella huonoiten. Pito on kyllä aina ollut loistava, mutta luisto ei. Oli vähän epäilys, että tällä kelillä pitovoitelu olisi parempi ja epäilys osoittautui täysin oikeaksi. Nehän eivät luistaneet mihinkään, karva kahnasi ja varsinkin karvan kiinnityskohdan muovipalikka, joka suojaa karvan etureunaa kulutukselta. Kovalla ladulla se ottaa kiinni ja kylmällä vitilumella tunturissa edes mohair-karva ei luista mihinkään. Pito oli kyllä loistava, vaikka puuhun olisi kiivennyt.

Suunnitelma oli nousta Iisakkipään latupohjaa Vahtamapään rinteelle viime vuoden tapaan ja päättää sitten jatkosta. Aina Pääsiäiskurun lähelle latupohja oli käytännössä kävelty polku. Ennen Iisakkipään latu on ollut tähän aikaan jo auki, mutta nykyään se avataan vasta helmikuussa. Pääsiäskurun kohdalta eteenpäin menivät muutamat suksen jäljet ja hankikin kantoi ylhäällä tunturissa varsin hyvin.

Iisakkipään ladun ylin kohta Vahtamapään rinteellä, maisema Kiilopään, Niilanpään ja Rautupään suuntaan

Iisakkipään latureitin ylimmässä kohdassa (410 m) pysähdyin ottamaan kuvia ja miettimään, mihin seuraavaksi. Olin jo vähän matkaa pitänyt kameraa kaulassa, koska sillä saa otettua kuvia rukkaset kädessä toisin kuin puhelimella. Tosin kameran metallirunko oli tosi kylmä rukkasen läpikin. Päätin nousta Vahtamapäälle. Viime vuoden reitti Rumakurun kautta Ahopäälle ja Kiilopäälle tuntui tällä kelillä aivan liian pitkältä. Lähdin nousemaan kohti keskimmäistä Vahtamapään kolmesta huipusta. Vahtamapää on ylhäältä hyvin laakea ja huiput melko saman korkuisia.

Maisemaa Tankavaaran suuntaan

Vaikka tänään oli samanoloinen pakkaspäivä kuin eilenkin, valaistus oli erilainen ja näkyvillä erilaisia värejä. Tänään oli erityisesti oranssin sävyjä. Vahtamapään huipulta näkyi Sokostin suuntaan. Sekä tunturit että taivas olivat saman sävyisiä.

Sokostin suuntaan

Tarkoitus oli käydä Vahtamapään kaakkoisella huipulla, mutta viima yltyi ylhäällä niin, että lumi lensi pintaa pitkin. Päätin kääntyä takaisin ja alemmaksi rinteeseen. Tuuli ei siellä osunutkaan enää samalla tavalla, mutta lumi oli upottavampaa kuin ylhäällä. Alamäkeenkin sai hiihtää. Alla olevasta kuvasta näkee, että siinä ei suksi ole alamäkeen luistanut.

Latu alas Vahtamapäältä

Moni Saariselällä käynyt, varmasti lähes kaikki, on nähnyt Rumakurun. Sehän on tuttu näky monissa kuvissa, yleensä kuvattuna Rumakurun uudelta tuvalta, joka ei parin päivän takaisen jutun mukaan ole kovin uusi. Harva on nähnyt sitä lintuperspektiivistä Vahtamapäältä.

Rumakuru lintuperspektiivistä Vahtamapäältä

Aurinkokin näyttäytyi hetkeksi ennen auringonlaskua tunturien taakse.

Auringonlasku Vahtamapäällä

Puurajan tuntumassa pidin evästauon. Tarjolla oli taas kuumaa mehua, eväsleipä, pari piparia ja vähän suklaata. Ylhäällä hiihtäessä olin pitänyt käsissä lapasia ja hiihtorukkasia. Evästauon jälkeen piti laittaa päälle vielä nahkaiset päälihanskat. Neljän ladun risteykseen ei ollut pitkä matka. Siellä mittari näytti -25 ja se on siellä todella kylmä, se on kuitenkin 355 metrin korkeudessa.

Huomasin kuun nousseen tykkylumipuiden takaa. Pakko oli ottaa sauvat käsistä, reppu selästä ja kaivaa kamera esiin. Sen verran hieno näky se oli ja kuvakin onnistui.

Kuu nousee tykkupuiden takaa neljän ladun risteyksessä

Olin alunperin suunnitellut hiihtäväni kesäpolun pohjaa Kuutamoladulle ja sitä takaisin kämpille. Lumi oli kuitenkin metsässä niin upottavaa, että päätin lähteä Hirvaskurun kautta. Tiesin toki, että tällä kelillä pakastearkussakin tulisi hiki verrattuna Hirvaskuruun, mutta se oli kuitenkin selvästi nopein ja lyhyin reitti takaisin.

Kuten toissa päivänä kirjoitin, Hirvaskuru on kylmä paikka. Erityisesti lenkkien loppupuolella iltapäivällä tai illalla, kun kurvaa neljän ladun risteyksestä Hirvaskuruun, kylmyys on taattu. Nyt kun neljän ladun risteyksessäkin oli poikkeuksellisen kylmää, Hirvaskurussa olisi taatusti sikakylmää. Arvaus osui oikeaan. Kylmimmät paikat olivat kapean kuruosuuden alapää ja myöhemmin suon reunaa kulkeva suora latuosuus. Arvelen pakkasta olleen noin -35 astetta, koska samaan aikaan Tiina oli katsonut valoladun ja Kuutamoladun risteyksessä olevan mittarin näyttävän -29. Ja se on tunnetusti lämmin paikka verrattuna Hirvaskuruun.

Kannatti kuitenkin hiihtää kurun läpi, näin siellä koskikaran. Purossa, joka ei itse asiassa ole mikä tahansa puro vaan Lutto-joen latva, vesi tulee nähtävästi lähteistä, koska pienikin määrä vettä pysyy sulana. Mikäpä olisi parempi paikka koskikaralle, saa asustaa Hirvaskurussa ympäri vuoden, eikä tarvitse lähteä hakemaan kauempaa sulia paikkoja talveksi tai hienoja tunturipuroja pesimäpaikaksi. Hirvaskurusta löytyvät molemmat.

Päivän retki ei ollut kilometreissä pitkä ja vauhti oli patikkaretken luokkaa. Mutta olihan taas hieno päivä.

Päivän reitillä oli yksi mäki
Kategoria(t): Hiihto, luonto Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.