Parin viimeisen päivän juttu on jäänyt kirjoittamatta kotimatkan, Jukolan katsomisen sun muun takia. Tässä se nyt kuitenkin tulee.
Reissun viimeisenä kokonaisena päivänä, perjantaina, oli sateinen päivä. Sade oli enemmänkin tihkua, mutta ison osa päivää sitä tuli. Ajoimme autolla lähelle Aihkipetsin tupaa eli ensin Kuusamon suuntaan ja Kallunkijärven kohdalta reilu 7 km metsäautotietä länteen. Tie oli parempaa kuin edellisen päivän Salmijoelle menevä. Jätettiin auto UKK-reitin ja metsätien risteykseen ja lähdettiin siitä pohjoiseen kohti Aihkipetsiä. Matkalla ylitettiin märkiä soita, joilla oli tuoreet pitkospuut, asennettu tänä kesänä. Täällä pitkospuut olivat perinteistä mallia eli kaksi pitkää lankkua pitkittäin.
Soiden jälkeen alkoi Aihkipetsin ympäristön hieno vanha metsä. Paksuja, kilpikaarnaisia mäntyjä ja keloja riitti ja maasto oli muutenkin tosi hienoa. Oli pieniä lampia, soita, kumpareita, notkoja… Tuolla alueellahan seikkailtiin suksilla huhtikuussa.
Lähdimme kulkemaan polkua kohti Kuusikko-Ruuhivaaraa. Tarkoituksena oli mennä jonkin matkaa ja tulla sitten takaisin tuvalle syömään eväitä. Alkumatka kuljettiin aika karussa vanhassa metsässä. Ylempänä Kuusikko-Ruuhivaaralla maisema vaihtui rehevämmäksi.
Polkua oli kuljettu varsin vähän, se melkeinpä hävisi varvikon sekaan. Mutta mukavahan sitä oli kulkea, kun kuluminen ei ollut tuonut esiin juurakkoa ja kivikkoa. Vähän aikaa aurinko paistoi pilviharson takaa, mutta silti satoi.
Takaisin käännyttiin Kuusikko-Ruuhivaaran pohjoisemmalta huipulta kohdasta, missä polku kääntyy itään ja lähtee laskeutumaan vaaralta. Hieno oli maisema toiseenkin suuntaan kulkea.
Tuvalla siis syötiin eväät. Keitettiin teetä, paistettiin makkarat ja syötiin eväsleipiä ja pullaa. Jos oli Kalliojärven tuvan ikkunasta hieno maisema, kuin taulu, eipä Aihkipetsin ikkunamaisema jäänyt siitä juuri jälkeen. Sadekin sopivasti loppui ja aurinko alkoi paistaa.
Paluumatka kuljettiin tulomatkan reittiä soiden yli takaisin autolle.
Paluumatkalla päätettiin poiketa Onkamoon katsomaan hienoksi kehuttua maisemaa vanhan Sallatunturin suuntaan. Paikka löytyy ajamalla Hautajärventieltä 7,5 km Onkamon suuntaan ja siitä 200 metriä Ahontietä harjun rinteessä olevalle pienelle sorakuopalle. Siitä kiivetään ylös Kangasharjulle. Hieno maisema vanhan Sallatunturin suuntaan avautuu Onkamojärven yli. Matkaa tuntureille on ainoastaan reilu 15 km. Järven toinen ranta on jo rajan takana, pääosa järvestä kuitenkin Suomen puolella. Vanha Sallatunturin kolmesta huipusta (tai oikeastaan neljästä, Välitunturilla on kaksi huippua) Rohmoiva (658 m) on korkein, Sallatunturi on 636 m ja Välitunturi 604 m. Rohmoiva on siis melkein 200 metriä nykyistä Sallatunturia korkeampi.
Kotiinlähtöpäivänä lauantaina mökki piti luovuttaa klo 12 ja juna Kemijärveltä lähti klo 19.15. Käytiin ensin aamulla juoksemassa Sallatunturin huipulle. Ihan kunnon nousu siitä tulee, 197 metriä 1,9 km matkalla. Ylös mentiin rinteiden huoltotietä, alas tultiin maston huoltotietä ja kuntorataa.
Sallan kirkonkylässä käytiin Sallan museossa, tai tarkemmin Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museossa Sallan vanhan aseman lähellä. Museo oli hieno, oli paljon vanhoja kuvia, karttoja ja esineitä. Luonnollisesti painotus oli aika paljon juuri sota-ajassa, erityisesti talvisodassa, jonka aikana Sallan alueella käytiin kovia taisteluita. Sotien jälkeen noin puolet kunnasta ja sen kylistä jäi rajan taakse ja väestö piti asuttaa puolen kunnan alueelle. Vanha kuntakeskus Sallansuu vanhan Sallatunturin juurella korvautui Märkäjärven kylällä, joka nykyisin tunnetaan Sallan kirkonkylänä. Reilun kymmenen muun kylän asukkaille osoitettin maat aina jostain Suomen puolelle jääneestä paikasta, jolloin syntyi uusiakin kyliä.
Museon kohokohta oli 10 minuutin pätkä ensimmäisistä syöksy- ja pujotteluhiihdon SM-kisoista vuonna 1937 Salla- ja Välituntureilla. Varsinkin syöksyhiihto, nykyinen syöksylasku, oli hurjan näköistä touhua jo tuolloin. Metsään oli tehty viisi metriä leveä aukko, jota pitkin laskijat laskivat kumpuilevassa ja jyrkässä rinteessä. Elokuvan sai nähtäväksi oppaalta pyytämällä. Kannattaa pyytää ja kannattaa käydä museossa, jos Sallassa käy. Kisasta löytyy tarinaa myös Sallan Karhujen sivuilta, joka kyseiset kilpailut järjesti.
Matkalla Kemijärvellä käytiin vielä katsomassa Salpalinjan pohjoisinta bunkkerialuetta Joutsijärvellä. Yksi bunkkereista oli kunnostettu ja siellä oli vanhoja valokuvia ja esineitä.
Jukola Rovaniemellä jäi tällä kertaa juoksematta. Lähellä oltiin, kun juna pysähtyi Rovaniemellä pari tuntia ennen Jukolan lähtöä.
TJELDNET 