Pahakurun lenkki Sallassa

Laulujoutsenia suon reunassa

Kirjoittelin viime huhtikuussa blogiin, että edellisestä kerrasta Sallassa oli kulunut 32 vuotta ja että seuraavaan ei varmasti mene yhtä kauan. Aikaahan ei mennyt edes neljää kuukautta, kun taas ollaan täällä Sallassa.

Eilen tultiin autojunalla Kemijärvelle ja iltapäivällä kahden maissa päästiin kävelemään. Aamupäivä oli sateinen, mutta viimeinen sadekuuro loppui juuri ennen kuin lähdettiin matkaan. Oli lämmintä, +20, ja aurinko paistoi suuren osan illasta. Hyttysiä on jonkin verran, mutta silti pystyi hyvin kävelemään lyhythihaisessa paidassa ja lyhyissä housuissa. Suunnitelmana oli kiertää Pahakurun lenkki 18 km. Reitti kiertää lähes kokonaan Sallan luonnonsuojelualueella, tulevassa kansallispuistossa.

Alkumatka käveltiin kuntorataa, siis sitä valolatua, joka muistuttaa enemmän FIS-kisalatua kuin kuntohiihtäjälle sopivaa lenkkia. Se oli pohjaltaan vaihtelevasti purua, soraa ja metsäpohjaa. Suotakin latupohjilta löytyy. Varsinainen polku luonnonsuojelualueelle lähti Tunturilammen laavulta. Vähän ennen laavua bongattiin pari laulujoutsenta suon reunasta.

Kylmähete

Tunturilammilta noustiin loivasti Tunturikummulle puolentoista kilometrin matkalla 65 metriä todella hienossa metsässä. Vaaralta polku laskeutui rinnesoiden kautta Kylmähetteen kodalle ja lähdelammelle. Lammen rantaan menivät huonokuntoiset portaat. Kylmähetteen ja Pahakurun välillä vaihtelivat hieno metsämaasto ja rinnesuot. Nehän ovatkin alueelle niin tyypillisiä, on hienoja vanhoja metsiä kynttiläkuusineen ja kilpikaarnaisine mäntyineen sekä paljon reheviä rinnesoita.

Polkua Kylmähetteen ja Pahakurun välillä

Hienoja polkuja kävellessä tuli väistämättä mieleen, että kun alueesta tulee kansallispuisto, se tuo poluille paljon enemmän kulkijoita kuin nyt. Toki se on paikalliselle matkailulle hyvä asia, mutta entä luonnolle? Pahaa pelkään, että eilen kulkemamme polku on huomattavan paljon kuluneempi, kun joskus seuraavan kerran sitä kuljemme. Nyt nähtiin koko reitillä yksi ihminen.

Pahakuru, tai kartoissa myös Pahanojankuru, on syvä, metsäinen kuru, jonka pohjalla virtaa puro. Puro saa alkunsa lettosoilta ja se laskee Haudanjokeen 130 metriä alempana Aatsinginhaudan pohjalla. Aatsinginhauta taas on pohjois-eteläsuuntainen rotkolaakso.

Pidimme evästauon Pahakurun tulipaikalla ja lähdimme sitten takaksin Sallatunturia kohti Kaippahanojan kautta. Rinnesoita oli enemmän kuin Kylmäheten polulla, välissä aina hienoa, vanhaa metsää.

Vanhaa metsää

Rehevillä rinnesoilla kasvoi luhtavillaa, joka on tupasvillan sukulainen. Siinä on kolme (tai joskus jopa viisi) ”tähkää” tupasvillan yhden sijasta.

Luhtavilla

Reitillä oli enemmän pitkospuita kuin muistamme missään muualla nähneemme ja kaikki tosi hyväkuntosia. Täällä on siirrytty perinteisistä, pitkittäisistä leveistä lankuista, poikittaisista laudoista tehtyihin pitkospuihin. Nähtävästi ne kasataan jossain muualla kuin maastossa ja vedetään sitten talvella polun varteen kelkoilla.

Kasa uusia pitkoksia asennusta odottamassa

Uuden mallisia pitkoksia on helpompi kulkea kuin perinteisiä ja niitä näyttää myös olevan helpompi korjata ja huoltaa. Jos joku lankku menee huonoon kuntoon, tarvitsee vaihtaa vain yksi tai muutama poikkilauta.

Rinnesuon ylitys pitkoksia pitkin Kaippahanojan lähellä
Pohjoinen Sallatunturi näkyy rinnesuon takana

Toinen evästauko pidettiin pohjoisen Sallatunturin rinteella kivirakan tuntumassa. Tunturin huipulle olisi ollut matkaa alle kilometri, mutta kivirakka näytti niin pahalta, että ei sinne olisi viitsinyt lähteä kiipeämään. Huipulle menee polku, joka lienee helpompi kulkea.

Polku laskeutui loivasti pohjoisen Sallatunturin rinnettä kohti eteläisen Sallatunturin pohjoisen laskettelurinteen parkkipaikkaa. Rinne oli varsin rehevää, kun taas taustalla näkyvä tunturin rinne näytti hyvin karulta.

Rehevää rinnettä, taustalla karu Sallatunturin rinne

Loppumatkatka käveltiin rinteessä kulkevaa polkua kohti Keloravintolaa ja ihan loppu laskettelurinteen alaosan ja suon poikki kuntoradalle ja takaisin mökille. Gepsin mukaan reitille tuli mittaa 17 km. Nousua oli varsin maltillisesti vajaa 400 metriä. Aikaa meni noin neljä ja puoli tuntia.

Kategoria(t): luonto Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.