Kalliojärvi ja Sallan kirkonkylän ladut

Hiihtämätön latu Kalliojärvelle

Klo 6 aamulla oli pakkasta -6, mutta aamu lämpeni tosi nopeasti. Tänään oli vuorossa Sallan latulohkon kunnostus, mutta lisäksi oli ajettu Sallatunturin ja Kaunisharjun ympäristön ladut. Suunnitelmissa oli käydä hiihtämässä Sallassa muutamia vielä hiihtämättömiä pätkiä. Heti alkumatkasta kohti Lassin laavua oli 12 järripeipon parvi. Niitä ei kovin paljon ole vielä Lapissa saakka nähty.

Kun hanki vielä aamulla kantoi, oli mahdollisuus käydä hiihtämässä hangella Kalliojärvellä. Maisema olikin hienoa sekä Kalliojärvellä, Kaivosjärvellä ja Rytijärvellä ja niiden reunojen soilla. Välissä oli komeita harjuja.

Kalliojärveltä eteenpäin lähtiessä hangen pinta alkoi jo pehmetä. Ladun pintakin alkoi jo kostua varsinkin Marjavaaran nousussa. Pitkässä laskussa varjon puolella keli oli edelleen tosi liukas. Hiihdin Ratiskaviidan lenkin vastapäivään Ratiskan laavulle. Huomasin, että olin yhden osuuden hiihtänyt kahdella aiemmalla kerralla väärään suuntaan, ilmankos ensimmäisellä kerralla laskussa oli aivan kauhea mutka, josta hädin tuskin sai sukset kääntymään. Oikeaan suuntaan menessä ei ongelmia ollut, vaikka todella vauhdikas lasku oli siihenkin suuntaan.

Evästauko oli Ratiskan laavulla, jyrkän mäen juurella suon reunassa. Keli alkoi tässä vaiheessa oli jo monin paikoin aika märkä. Tässä vaiheessa päätin luopua piposta, kun olin aamulla muistanut laittaa siltä varalta aurinkorasvaa otsaankin. Lämmintä tänään oli iltapäivällä noin +12 astetta.

Hiihtämättä oli vielä kolme pistolatua, joista keskustan itäpuolisen piston päätin jättää hiihtämättä, se näytti jo aika huonolta ja likaiselta, mitä kauppareissulla latua näki tienylityksen kohdalta. Sen sijaan Tampion ja Petäjämaan ladut tuli hiihdettyä. Täällä on kyllä hyvin suunniteltu ladut, kun nuo kaksi pistolatua menivät aivan omakotitaloalueen reunaan. Ei ole asukkailla pitkä matka kävellä kotoa ladulle.

Tampion latu

Paluumatkalla Ratiskaviidan suon reunaa vastatuuleen hiihtäessä, kun luisto oli hirvittävän huono, kävi mielessä, että tällaistako loppumatka Sallatunturille on, kahdeksan kilometriä. Ei onneksi ollut. Vastatuuli ei muualla osunut niin suoraan ja välillä oli liukkaanpaakin keliä varjopaikoissa.

Sallatunturin juurelle tullessa oli vaihtoehtona hiihtää suoraan mökille tai kiertää tunturi. Tietysti tunturi kannatti kiertää, koska silloin ei ollut yhtään tienylitystä. Paitsi, että oli yksi. Lyhyemmällä reitille olisi ollut kolme. Lisäksi tunturin ympäri oli heti alkuun sadan metrin nousu ja se oli viisi kilometriä pidempi. Mitäpä sitä ei tekisi, välttääkseen ottamasta kaksi kertaa sukset pois jalasta… Alarinteessä lauloi kevään ensimmäinen peippo.

Päivän toinen tauko oli Itäkodalla, itärinteiden juurella. Kyseessä on siis yhdistetty rinne- ja latukahvila. Mikäpä siinä oli juodessa kaakaota ja syödessä mokkapalaa auringonpaisteessa.

Kaakao ja mokkapala Itäkodalla

Loppumatka tunturin ympäri ja kuntoradan kautta olikin pääosin alamäkeä. Päivän lenkki oli 52 km. Nousua oli tänään noin puoli kilometriä eli reitti oli profiililtaan paljon helpompi kuin Ruuhitunturin ladut. Sallan ympäristön ladut muistuttavat profiililtaan etelän latuja, useimmat mäet olivat 15-25-metrisiä. Nyt on tällä reissulla hiihdettynä vähintään kertaalleen kaikki muut ladut paitsi jo mainittu pistolatu koulukeskuksesta keskustan itäpuolelle. Jääköön se seuraavaan kertaan. Sitä pitkin pääsisi aika lähelle kauppaa.

Korkeusprofiili
Reittikartta

Iltapäivällä oli taas niin lämmintä, että tarkeni t-paidassa syödä mökin terassilla. Alla olevan kuvan narsissi on kotoa tuotu. Mitähän se tykkää, kun on tottunut lämpimiin iltapäiviin ja kotona on loppuviikosta luvassa viileämpää, niin olisi tosin täälläkin.

Ulkona syömässä
Kategoria(t): Hiihto Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.