Aihkipetsi ja Ruuhitunturin kahvila

Aihkipetsin tupa (myös nimeä Aikkipetsi käytetään)

Yöllä oli taas pakkasta ja tänä aamuna hanki kesti. Tänään, lauantaina, oli se päivä, kun latuja ei ajeta paitsi lumisateella. Suunnitelmissa oli hiihtää Aihkipetsin tuvalle, joka on normaalin latuverkoston ulkopuolella.

Alkumatka oli tuttua reittiä Hangasjärvelle ja Ruuhitunturin nousuun. Lähdin tänään matkaan Åsnesin (Mountain Race 46) tunturisuksilla. Ruuhitunturin nousussa piti vähän kokeilla, mihin tunturisukset pystyvät, alla tulos.

Siinä kohdassa, kun Ruuhitunturin nousun latu menee Lehtoaavan reunaa, reitti suuntautui suon hangelle. Hanki ei enää olisi luistelua kestänyt, mutta perinteistä laahaavaa retkihiihtoa oikein hyvin. Aihkipeitsiin menee merkitty latu, jota hoidetaan kelkalla satunnaisesti. Näin luki jossain. Se lähtee Lehtoaavan kodalta. Suunnitelmissa olisi tulla sitä pitkin takaisin ja mennä menomatka soita pitkin kiertäen. Alla olevan OneDrive-linkin takaa löytyy videopätkä siitä perinteisemmästä retkihiihdosta.

https://1drv.ms/v/s!AhwKPdt2ZIyK0mffPb-FAbtlH8iz?e=JfNt6u

Kun avosuo loppui, maasto oli melkoista pienten soiden, lampien ja mäkien mosaiikkia. Siellä piti todella suunnistaa, joten turhaan ei ole kartta kädessä juostu kuusivuotiaasta alkaen. Maasto oli samalla todella hienoa vanhaa metsää, eihän tuota hienompaa metsämaastoa osaa kuvitellakaan. Jos sai eilen tehdä ensimmäiset jäljet Ratiskaviidan ladulle, tänään sai miettiä, onkohan juuri tätä reittiä hiihtänyt kukaan koskaan.

Oma latu koskemattomassa maisemassa

Suora reitti viimeiseltä lammelta tuvalle näytti hankalalta, olisi ollut vaikea nousta lammen rannalta ylös. Niinpä oli parempi kiertää tuvan lounaispuolinen mäki etelän puolelta. Tällä kertaa suunnistaja osui etelän suunnasta tuvalle kuin telkkä pönttöön. Tuvassa ei ollut tupakirjan mukaan käynyt kukaan puoleentoista viikkoon. Yllättävää. Eväitä oli lämpöisempi syödä ulkona terassin penkillä kuin sisällä.

Tuvan oven yläpuolella lukee Aikkipetsi, ulkona olevassa opastaulussa Aihkipetsi. Kaipa kumpikin on oikein. Samahan täällä on Siskellampi, jota kutsutaan myös nimellä Siskelilampi.

Evästauon maisemaa Aihkipetsin tuvan terassilta

Paluumatkan suunnitelma oli tosiaan hiihtää merkittyä, kelkalla kunnostettua reittiä. Tuore kelkanjälki lähtikin tuvalta oikeaan suuntaan ja UKK-reitin punaisia merkkejäkin näkyi. Alussa oli mutkainen nousu, jota olisi ollut tosi hankala tulla alas. Ylhäällä mäellä maasto oli tosi hienoa kumpuilevaa maastoa, välissä soita ja joku lampikin. Komeita vanhoja mäntyjä. Siitä kai Aihkipetsi lienee nimensäkin saanut, aihkihan tarkoittaa vanhaa mäntyä. Sitä en kyllä tiedä, mitä petsi tarkoittaa. Alue on varsinkin Ruuhitunturin suunnasta tullessa täyttä erämaata. Kartan mukaan kyllä noin kilometri etelään menee metsäautotie, joten kesällä paikka on aika helposti saavutettavissa vaikkapa pyörällä metsätien kautta.

Kelkkauraa Aihkipetsistä Ruuhitunturin suuntaan

Tasan kilometrin jälkeen kelkkaura kääntyi itään, viitassa luki Poropuisto. Länteen oli viitta Ruuhitunturille, sinne suuntaan meni lumen peittämä, juuri ja juuri havaittavissa oleva kelkkaura. Suoraan meni kesäpolku ylös vaaran rinnettä. Punaisia merkkejä oli tosi harvassa. Jos kelkkauraa ei olisi nähnyt, eivät merkit olisi riittäneet reitin seuraamiseen. No, ei hätää, suunnistustaito ei ole kadonnut.

Ura oli kantava, mutta siinä oli aika raskas hiihtää, kun märkää lunta oli 10 cm pinnassa. Arvelin, että kun reitti tulee avosuon reunaan, menojäljet eivät voi olla kaukana suolla. Ne näkyivätkin vain 30 metrin päässä. Samassa kohdassa lumi peitti kelkkauran niin, ettei sitä enää olisi pystynyt seuraamaan. Avosuolla oli helpompi hiihtää, sinne siis, menomatkan ladulle. Matka taittui jonkin matkaa myös kelkkareitin reunaa ja loppu Lehtoaavalle metsän läpi hankea pitkin. Yhä se kantoi, ei pinta, mutta vähän syvemmällä oleva kova hanki.

Siitä, mistä reitti Aihkipetsiin lähtee, lähti muutamat suksen jäljet, mutta kaikki olivat kääntyneet pian takaisin. Varmaankin enimmäinen oli mennyt vähän matkaa ja todennut, että ura on ummessa ja kääntynyt takaisin. Seuraava on sitten luullut, että sinne menee latu.

Reittikartta Lehtoaavan ja Aihkipeitsin välillä

Lehtoaavalla pääsi taas latukoneladulle, mutta ei sukset kyllä siinä luistaneet yhtään paremmin kuin hangellakaan. Seuraavaksi oli vuodossa munkki ja kaakao Ruuhitunturin kahvilassa, josta eilisessä jutussa jo vähän kerrottiin. Tänään oli vapaana aurinkoinen ulkopaikka. Lämmintä +10, auringossa varmaankin +20, tuuli ei osunut.

Munkkia ja kaakaota Ruuhitunturin kahvilan terassilla
Ruuhitunturin kahvila sisältä
Ruuhitunturin kahvila

Loppumatka olikin sitten pääosin alamäkeä. Ruuhitunturin laskussa ei tällä kertaa vauhti päätä huimannut. Oli mahdollisuus jopa pysähtyä ihailemaan maisemia.

Ruuhitunturin lasku, taustalla näkyy Sallatunturi

Hangasjärven rannalla oli lämpömittari, joka näytti lämpötilaksi auringossa +24 astetta. Samaan aikaan virallinen lukema Sallassa oli +11. Lenkin jälkeen pystyi syömään mökin terassilla. Ei nyt ihan t-paidassa, mutta melkein kuitenkin.

Tänään ei kilometrejä kertynyt kuin 24, mutta siitä puolet oli latuverkoston ulkopuolella. Hyvä ja pitkä ulkoilupäivä tästäkin tuli. Sopivasti erilainen kuin eilinen kuuden tunnin lenkki luistellen.

Kategoria(t): Hiihto Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.