Hankihiihtoa Tuusulan maalaismaisemissa

Menomatkalla Nahkelassa

Pari viikkoa ehti kulua edellisestä hankihiihdosta. Tänään oli taas hieno päivä siihen tarkoitukseen, yöllä oli reilusti pakkasta ja koko päivän pakkasta. Ja vielä aurinko paistoi. Ainoa miinus oli kova koillistuuli, mutta olipa sitten mukava kääntyä Rusutjärveltä takaisin kotia kohti myötätuuleen. Hanki oli tänään vähän tasaisempaa kuin kaksi viikkoa sitten eikä niin jäistä. Pinnassa oli monin paikoin ohut kerros pakkaslunta.

Lähdin taas matkaan Åsneseilla (Mountain Race 46), mutta tällä kertaa hiukan erilaisella virityksellä. Aiemmin talvellahan hiihdin niillä useita lenkkejä pitovoidelleluilla suksilla, sehän oli ehdottomasti paras vaihtoehto pakkaslumelle. Kaksi viikkoa sitten laitoin suksiin lyhyet pitokarvat (Åsnes X-skin), joilla pito oli hyvä, mutta luisto jäisen epätasaisella hangella huono. Loppulenkin luistelin, vaikka perinteisen monot ja sauvat olivatkin mukana. Tänään vaihdoin suksiin luistelusiteet. Sehän käy helposti, kun niissä on NIS-levy eli siteet on helppo vaihtaa ilman työkaluja. Jalkaan luistelumonot ja käteen luistelusauvat.

Lähdin kotoa ja suuntasin alkuun kohti Ruotsinkylää ja Etelä-Tuusulan kylälatuverkostoa. Ilolan latuja Mätäkivemäen päälle ja sieltä mäen yli hankea kohti Ruotsinkylää. Muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen pääsi taas hangelle. Kylälatuverkoston ladut oli ajettu muutama päivä sitten, joten niitä oli hyvä työnnellä ne pätkät, kun ei mahtunut luistelemaan hangella.

Hämmästyttävän hyvä oli luistella tunturisuksilla. Perinteisen suksethan ne ovat, pituutta 200 cm. Löysät luistelusukseksi totta kai, kun kerran hyvän pidonkin saa. Ja vähän painavammat tavallisiin luistelusuksiin verrattuna. Mutta näppärät ja mukavat silti, teräskantin takia ei tarvitse sääliä kantteja kovalla hangella ja kantti ainakin pitää. Aikanaanhan yritettiin tehdä suksia, joilla voi sekä luistella että hiihtää pertsaa. Yleensä niillä oli huono luistella eikä niitä saanut pitämään. Mutta nämä Åsnes Mountain Race 46:t ovat kyllä tosi monipuoliset, voi hiihtää pertsaa pidoilla tai karvoilla, voi luistella hangella, hyvät tunturissa jne. Ei missään parhaat, mutta monessa riittävän hyvät.

Takaisin päivän retkeen. Hiihdin suunnilleen samaa reittiä lähelle Nahkelaa kuin helmikuun puolivälissä Tiinan kanssa retkellä Etelä-Tuusulan kylälatuverkostolla. Ainoana erona kiersin Maarinjärven eteläpuolelta ja hiihdin välillä hankea pitkin eri reittiä kuin latu menee. Päätin hiihtää metsäosuuden latua pitkin, kun vaihtoehtona olisi ollut vastatuuli pellolla. Ajattelin, että vastatuulta kyllä riittäisi muutenkin. Kärssynmäen jälkeen piti olla 200 metrin metsäpätkä ladulta pellon reunaan. Siitä puolet olikin helposti hiihdettävää hakkuuta, mutta loppu todella tiheää kuusitaimikkoa, seassa vähän koivuakin kulkemista hankaloittamassa. Onneksi hanki pääosin kantoi kävellessä, jonkun kerran silti upposi polveen saakka. Lunta on siis metsässä paljon.

Jutun alussa oleva kuva on kohdasta, jossa sain taas taimikon jälkeen sukset jalkaan. Olin katsonut kartasta, että peltoja pitkin pääsisi aina Rusutjärvelle saakka. Sinne päin ajattelin kokeilla hiihtää. Nahkelantien yli pääsi alikulusta. Sen jälkeen saikin pitää sukset jalassa aina Rusutjärvelle saakka. Vastatuuli oli melkoinen, mutta kyllä eteenpäin silti pääsi. Takaisin käännyin Rusutjärven länsipuolelta, aika läheltä järven pohjoispäätä. Vähän matkaa olisi pääsyt vielä pohjoiseen kapeaa peltokaistaletta.

Hiihdin vähän matkaa kohti Siippoota ennen kuin suuntasin kunnolla paluumatkalle lounaan suuntaan. Rustjärvelläkin näytti olevan pellolle ajettuja latuja, taitaa paikallinen kyläyhdistys Rusutjärvi-seura niitä ylläpitää. Kun myötätuuleen, tai laitamyötäiseen, kääntyi, tuli äkkiä aika lämmin. Vastatuulen oli tuntunut, että ei ollut yhtään liikaa päällä, mutta äkkiä se muuttui.

Hiihdin eri reittiä kuin menomatkalla, peltoaukean länsireunaa, kun mennessä olin mennyt itäreunaa. Tarkoitus oli ylittää Nahkelantie kylän länsipuolelta.

Paluumatkalla lähellä Nahkelaa

Uudensillanpellon eteläkulmasta oli vajaan kahden sadan metrin metsäosuus. Kyllä siitä sukset jalassa pääsi, vaikka melkoisesti sai mutkitella. Metsäosuuden jälkeen oli taas mukavaa peltohiihtoa. Tavoitteena oli suunnata kapeita peltoaukeita pitkin kohti Juhmoa. Muutaman kerran piti katsoa puhelimesta maastokarttaa, mutta oikea reitti kyllä löytyi. Kun kolme tuntia hiihtoa oli takana, päätin pitää evästauon ladon seinustalla, siinä pääsi jopa istumaan. Tällä kertaa mukana oli kuumaa mehua, leipää ja rahkapulla. Kyllä maistui. Maisema oli varsin avara Juhmon suuntaan, parin sadan metrin päässä näkyi Etelä-Tuusulan kylälatujen latu 6.

Evästauko ladon seinustalla

Seurailin latua 6 ja tein pienen lisälenkin pellon reunassa. Maarinjärven eteläpuolinen pelto oli kalkittu ja se oli menomatkalla huono hiihtää. Niinpä suuntasin Maarinjärven pohjoispuolen reittiä latua 8 seuraillen.

Peltomaisemaa Juhmon lähellä. Keskellä kuvaa näkyy eväspaikan lato. Pellolla on reilun kymmenen metrin korkeuseroja, vaikka ei se kuvasta oikein näykään.

Loppumatkan hiihdin suunnilleen samaa reittiä kuin menomatkalla kylälatuja seuraillen muutamaa hankiosuutta lukuunottamatta.

Lenkki oli 43 km ja hiihtoaika nelisen tuntia.

Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.