Hankihiihtoa Etelä-Tuusulassa

Peltoaukea Ruotsinkylässä

Lumisten pakkaskelien jälkeen oli usean päivän verran iltapäivisin lämmintä jopa +6 ja aurinko on paistanut paljon. Onneksi öisin keli rapsahti ja viimeisinä öinä on ollut kunnolla pakkastakin. Vaikka lumi on sulanut, sitä silti riittää vielä varsin hyvin. Viime yönä oli pakkasta -10 ja päivälläkin pysyi pakkasella. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Päätin tänään lähteä oikein kunnon hankiseikkailulle.

Tarkoitus oli suunnata Pirunkorvesta metsien läpi Hyrylän Urheilukeskukseen ja sitten Tuusulanjoen luoteispuolta kohti Lahelaa ja Ruotsinkylää. Lähdin matkaan Åsneseilla, joissa oli tällä kertaa lyhyet skinit, kun muuten olisi pitänyt laittaa liisteriä. Alkumatkan jäisellä ladulla sukset luistivat aika huonosti, kun karva kahnasi latuun. Pirunkorvesta lähdin pujottelemaan metsän läpi Hyrylää kohti. Eipä suksi juuri epätasaisella hangellakaan luistanut, mutta ei sillä ollut väliäkään, kun paikoin aika tiheässä metsässä pujotteli. Parin kilometrin matkaan Pirunkorven lenkiltä Tuusulan Itäväylän eteläpuolisella pellolle kului 25 min, joten vauhti ei päätä huimannut. Tosin ei puolentoista kilometrin pelto-osuudellakaan vauhtia paljon ollut, kun matkaan meni vartti. Hanki oli epätasaista ja jäistä, hiihto ei ollut varsinaista hiihtoa vaan sellaista suksien liu’uttamista kuin se tunturisuksilla ja pitokarvalla tuppaa olemaan.

Seuraava puolitoista kilometriä taas oli vaihtelevaa metsämaastoa, suota ja vähän hakkuuta Sikokalliolle saakka. Sikokalliolta pääsikin muutamaksi kilometriksi huippukuntoiselle Sikokallion lenkille. Jos oli kotiladut kovat ja jäiset, Sikokallio oli aivan huippukunnossa.

Sikokallion lenkki

Hyrylän urheilukeskuksesta alkoi noin kilometrin siirtymätaival kävellen, tavoitteena oli päästä Tuusulanjoen yli ja jatkaa sieltä peltoja pitkin.

Joskus matka ei vaan etene

Kävelin Hämeentien varren pyörätietä alas Tuusulanjoelle ja lähdin pian sillan jälkeen suksilla lounaan suuntaan. Maasto oli tyypillistä jokivarren rantametsää, jossa varmasti keväisin on reilusti vettä ja kesällä hirvittävästi hyttysiä. Oli tosi vaikea päästä pujottelemaan eteenpäin. Reitti osoittautui lopulta umpikujaksi ja piti palata melkein samoja jälkiä takaisin pyörätien reunaan ja yrittää pohjoisempaa uudelleen. Joskus matka ei vaan etene. Kahdensadan metrin kierrokseen meni reilu viisi minuuttia.

Lopulta pääsin paremmin hiihtämään niittyjä pitkin. Kohta tuli vastaan lammasaita, mutta onneksi siitä pääsi aika helposti yli. Jokirannassa olikin tosi iso lammaslaidun ja yhdestä kohdasta meni siltakin joen yli.

Lammassilta Tuusulanjoen yli lammaslaitumella

Pidin evästauon lähellä lammassiltaa. Päätin ottaa pitokarvat suksista pois ja hiihtää tasatyöntöä ja luistellen. Matka alkoikin edetä vähän paremmin. Välillä oli hyvää peltoa hiihdettäväksi, välillä taas piti palata takaisin pusikon takia tai etsiä ojanylityspaikkaa. Pääsin kuitenkin Lahelaan. Lahelasta jatkoin Etelä-Tuusulan kylälatuverkoston reittejä, tosin pääosin hangella hiihtäen. Latuja ei ole pystytty ajamaan noin viikkoon ja jäiseen pintaan oli satanut hiukan lunta. Luisto oli paljon parempi vieressä hangella. Oikaisin Juhmon suuntaan metsän läpi reittiä, johon tänä vuonna ei ollut ajettu latua, vaikka se latukartasta löytyykin. Juhmon lähellä pääsikin oikein hienoille hankipelloille.

Hiihdin hankea pitkin pellolla latureittejä seuraillen ja kulmia oikoen Ruotsinkylään. Ruotsinkylästä laskin taas Tuusulanjoen varteen. Siellä olikin jo joutsenpariskunta palanut etelästä. Toisen parin olin nähnyt aiemmin Lahelan lähellä. Pidin toisen evästauon joen varressa.

Joutsenet ovat palanneet

Loppumatkan tulin pitkälti samaa reittiä kuin kahdella aikaisemmalla retkellä Ruotsinkylän laduille. Sain vähän lyhennettyä kävelyosuutta oikaisemmalla yhden pellon yli lähellä Paratiisinmäkeä. Kävelyn jälkeen hiihdin taas Mätäkivenmäen yli ja latureittejä pitkin takaisin kotiin. Retkelle tuli pituutta 32 km, josta vajaa pari kilometriä kävelyä. Aikaa meni reilu neljä tuntia.

Reittikartta
Kategoria(t): Hiihto Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.