Tunturihiihtopäivä

Iisakkipään nousu

Tänään oli tunturihiihtopäivä eli ohjelmassa oli hiihtoa latujen ulkopuolella. Tiina hiihti luistelusuksilla tykkilatua. Kun alkureissusta Åsneseista (Mountain Race 46) lähtivät pitovoiteet kesken lenkin, nyt karhensin pitoalueen ja laitoin tuhdimpaa pohjavoidetta. Tänään ei ollut ongelmia pidon kanssa. Pakkasta oli tänään tunturissa -5, alhaalla -10 tai lopussa vähän enemmänkin. Tuulta ei tänäänkään juuri ollut, edes tunturissa.

Aluksi lähdin nousemaan Iisakkipään latupohjaa. Sitä ei näillä lumilla ole voitu vielä ajaa, mutta pohja oli kova, sitä oli jonkin verran ajettu läskipyöräillä ja jokunen oli mennyt suksillakin. Tänään oli monin paikoin sumua, mutta aina välillä se hälveni. Iisakkipäälle noustessa metsän yläosassa näytti siltä, että ylhäällä ei olisi sumua, mutta siellä olikin enemmän sumuista.

Sumuinen tunturimetsä Iisakkipään rinteillä

Nousun aikana piti ottaa liivi päältä reppuun, kun noustessa tuli lämmin ja myös lämpötila nousi.

Iisakkipään ladun korkein kohta Vahtamapään rinteellä

Lasku ladun korkeimmasta paikasta neljän ladun risteyksen on normaalikelillä kohtuullisen vauhdikas, mutta kun nyt latua ei ollut, vauhtikaan ei ollut kova.

Jos oli ylhäällä tunturissa lämmin, ilma viileni nopeasti neljän ladun risteykseen ja edelleen Rumakuruun laskiessa. Piispanojalta tulee edelleen kelkalla tehty pertsalatu Rumukurun uudelle tuvalle. Pääsin sitä latua vajaa pari kilometriä. Åsnes Mountain Race 46 -sukset ovat siitä kivat, kun teräskanttisilla suksilla on hyvä hiihtää tunturissa ja toisaalta, kun tulee ladulle, voi hiihtää kuin millä tahansa perinteisen suksilla. Ajettu latu loppui siis Rumukurun uudelle tuvalle, mutta jatkoin hiihdettyä latua kohti Luulampea. Poikkesin pois ladulta vähän ennen Rumakurun vanhaa tupaa kesäpolulle kohti Kiilopäätä. Joskus 90-luvun alussa tuota reittiä meni kelkalla ajettu latu, kerran olen sitä hiihtänyt.

Nousu Rumakurusta kohti Kiilopäätä

Jonkun verran uraa oli hiihdetty ennen viimeisiä lumisateita eli pohja oli kohtuullisen kova. Alaspäin en olisi siitä kyllä laskenut, olisi pitänyt muutamassa kohdassa olla aika notkea menemään kyykkyyn polun yli taipuneiden tunturikoivujen ali. Ylös oli hyvä mennä. Puurajan yläpuolella ura hävisi ja lumi oli paikoin upottavaa. Seurasin jonkun matkaa polun merkkikeppejä, mutta lähdin sitten nousemaan ylemmäs tunturiin.

Puurajan yläpuolella

Kun jyrkempi rinne loppui, hanki alkoi kantaa hyvin eivätkä edes sauvat menneet hangesta läpi. Kovan hangen päällä oli muutaman sentin kerros uutta lunta.

Itse tehty latu

Kun tuulta ei juurikaan ollut, pysähdyin syömään eväsleipiä ylös tunturiin.

Evästaukopaikka, maisemaa Kiilopään suuntaan

Evästauon jälkeen suuntasin paikkaan, jossa viime kesäkuussa hiihdettiin keskiyön auringon valossa. Hiukan erilaiset olivat maisemat silloin. Shortseissa ja t-paidassa hiihdettiin. Kesähiihtopaikalta suuntasin kohti Kiilopäätä, en tunturia vaan Suomen Ladun tunturikeskusta. Aika lailla piti mennä siksakkia alas tunturikoivujen seassa pehmeässä lumessa, mutta ihan hyvin pääsin alas. Loppumatkan hiihdin luontopolkua pitkin.

Pidin pienen, kaakaon ja pullan mittaisen, tauon Kiilopäällä ja jatkoin matkaa Ahopään yli. Ahopään latu avattiin virallisesti eilen. Latu on ajettu vain paikoin ja välillä on aika epätasaista ja vähän pitää kiviäkin varoa. Ahopään eteläpuolelta oikaisin ns. oikolatua pitkin Onninjäljelle. Oikolatuakaan ei ole vielä ajettu, mutta hiihtäjiä on jonkin verran mennyt. Yhden pätkän hiihdin ladun vanhaa linjausta suon reunaa. Tai ehkä hiihtäminen on väärä sana, sen verran suksi upposi. Mutta paremmin siitä suksilla pääsi kuin jalkaisin. Suolla hanki kantoi hiukan.

Onninjälkeä hiihdin aamulta tuttuun neljän ladun risteykseen. Siellä oli varsin sumuista.

Neljän ladun risteys

Loppumatkan hiihdin monelta lenkiltä tuttua Hirvaskurun latua. Sitähän ei myöskään ole ajettu tänä talvena, lunta on vielä liian vähän. On sitä vaan helpompi mennä vähän tukevammilla tunturisuksilla kuin kevyillä kisasuksilla, sen verran röykkyinen se on.

Päivän lenkki oli 25 km, josta koneella tehtyjä latuja muutama kilometri.

Kategoria(t): Hiihto, luonto Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.