Hiihtoa Pallaksella

Ensimmäistä kertaa aamun lumisateen jälkeen aurinko näkyy pilviverhon takaa noustessamme kohti Keimiöjärveä

Eilen tultiin Tunturikeimiöön Muonioon sopivasti päivällisaikaan. Paikka on meille tuttu parin vuoden takaa Lapponia-hiihtoviikolta. Tänne oli mukava tulla uudestaan. Kiva, kun viikkoon ei tarvitse laittaa itse ruokia. Täällähän on tarjolla aamiainen ja aamiaispöydästä saa tehdä retkieväät päiväksi. Päivällisen yhteydessä saa tehdä iltapalan. Eli nälkä ei tule.

Tämä on siitäkin mukava paikka, että kaikki vieraat ovat samanhenkistä hiihtoporukkaa. Vähän niin kuin aikanaan Kiilopäällä ennen kuin ulkomaalaiset elämysmatkailijat valloittivat paikan. No, on Kiilopääkin toki edelleen hieno paikka.

Yöllä oli satanut pari senttiä lunta ja aamiaisen aikaan satoi vähän lisää. Autojen päälle satanut lumi oli märkää, mutta maassa se vaikutti kohtuullisen kuivalta. Lämpötila oli hiukan pakkasella. Lähdettiin yhdessä hiihtämään luistelusuksilla. Tunturikeimiöstä kun lähtee hiihtämään, mahdollisia suuntia on tasan kaksi, joko Jeriksen suuntaan tai sitten kohti Keimiöjärveä. Kun Keimiöjärven latu oli ajettu aamulla eikä sitä joka päivä ajeta, päätimme lähteä sitä kautta kohti Pallasta. Kuten korkeusprofiilista näkee, ensimmäinen 20 km Pallakselle oli kohtuullisen nousuvoittoista.

Päivän reitin korkeusprofiili

Keimiöjärvellä oli lumen alla vettä ja latukone oli paikoin ollut vähän vaikeuksissa. Pitkän matkaa se oli ajanut vain telaketjuilla, mutta onneksi vähän ylempänä kunnon baana taas jatkui. Nousu jatkui rinnesoita pitkin vielä pitkän matkaa Keimiöjärven jälkeen. Maasto tosiaan oli rinnesoita ja kynttiläkuusikkoa, ihan erilaista kuin Saariselällä.

Nousua Keimiöjärveltä pohjoiseen Sammaltunturin itäpuolella

Nousu viimein loppui yhdellä avosuolla ja kaukana horisontissa Pallastunturit näkyivät hohtavan valkoisina, sinne jo paistoi osalle tuntureista aurinko. Pian tämän jälkeen saimme mekin hiihtää auringonpaisteessa. Vähän etukäteen pelkäsin, meneekö lumi märäksi, kun lämpötila nousee plussalle ja aurinko paistaa, mutta ei se mennyt juuri missään koko päivän aikana.

Pallastunturit hohtavat horisontissa

Seitsemän kilometrin nousun jälkeen tuli vaihteeksi pitkä lasku Pyhäjoen notkoon. Raattaman tien ylitys tosin katkaisi hyvän laskun kesken. Heti laskun jälkeen alkoikin nousu Pallakselle. Se on vielä Keimiöjärven nousua jyrkempi ja päättyy avotunturin reunaan Pallaksen hotellin pihaan. Nousu kiemurtelee kumpuilevassa maastossa Pallaskeron rinteellä. Jyrkempi nousu on kolme kilometriä pitkä ja tuntuu, ettei se ikinä lopu. Aina kummun ja mutkan takana odottaa uusi kumpu ja mutka vähän ylempänä.

Nousu Pallakselle mutkittelee kumpuilevassa maastossa

Pallaksen hotellilla käytiin kaakaolla. On kyllä yksi hienoimmista maisemakahviloista, kun pääsee istumaan isojen ikkunoiden viereen.

En ollut koskaan kiertänyt Pallaksen kympin lenkkiä. Nyt se oli ajettu aamulla, joten nyt päätin sen kiertää. Se olikin hieno latu Pallaksen rinteillä vähän puurajan alapuolella. Pitkiä loivia nousuja ja laskuja riitti ja maisemat olivat hienot monestakin kohtaa. Tiina lähti jo Mäntyrovan suuntaan.

Laukukero nähtynä Pallaksen kympin lenkiltä

Kun kymppi oli kierretty, minäkin suuntasin Mäntyrovaa kohti ja pidin siellä evästauon. En kyllä mennyt tupaan sisään vaan söin ulkona auringossa. Mäntyrovan ja Jeriksen välinen latu oli ajettu viimeksi eilen, mutta hyvä sitä oli hiihtää. Rova muuten tarkoittaa metsäistä mäkeä. Tuolla ladulla on useampikin rova, välissä soita.

Aivan lopussa Jeriksen ja Tunturikeimiön välissä oli muutama märempi paikka, kun aurinko oli paistanut suoraan rinteeseen. Muuten lumi pysyi tänään hämmästyttävän kuivana ja pakkaskelin sukset toimivat mainiosti.

Hyvän hiihtopäivän kruunasi Tunturikeimiön rantasauna ja avanto. Ja tietysti sen jälkeen päivällinen.

Kategoria(t): Hiihto Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.