Telemarkia, luontoilta ja tasatyöntöä

Ski Saariselän rinteitä Kaunispään puolella ei vastarinne on Iisakkipää.

Eilen oli rinnepäivä, kävin laskemassa kolme tuntia telemarkia. Edellinen kerta oli myös täällä pari vuotta sitten eli kovin tiuhaan ei viime vuosina ole rinteessä tullut käytyä. Ja kyllähän sen huomasi, lasku tuntui aika raskaalta. Telemarkhan on varsinaista jalkajumppaa, askelkyykkyä liikkeessä kerta toisensa jälkeen. Nämä rinteet ovat ihan riittävän pitkiä.

Rinteet olivat hyvässä kunnossa reilun pakkasyön jälkeen. Tuuli oli aika reipas tunturissa. Iisakkipään puolella se kinosti lunta hissilinjalle puolen metrin kinoksiksi. Kaunispään puolella taas rinteiden alun loivaa pätkää ei meinannut päästä alas vastatuuleen.

Matkalla Auroratuvalle luontoiltaan. Kuten näkyy, lunta on paljon.

Illalla käytiin luontoillassa Auroratuvalla. Tuomo Ollila Metsähallituksesta kertoi naalista.

Tänään oli vuorossa tasatyöntölenkki. Parin varpaan tyvi kipeytyi perinteisestä ja ajattelin vähän säästellä sitä. Lähdin Luton vartta kohti Vellinsärpimää ja sieltä edelleen Taajoslaavun kautta Luulammelle. Alussa oli liukas keli, mutta Vellinsärpimän ladulla todella nihkeää, kun vielä tuli pieni lumikuurokin. Seitsemän kilometriä yhtäjaksoista loivaa nousua otti aika lailla voimille nihkeässä kelissä, mutta onneksi sen jälkeen tuli pitkä laskuvoittoinen osuus Taajoslaavulle. Pian sen jälkeen tuli Luuvaaran jyrkkä nousu. Siinä piti pari jyrkintä kohtaa huijata eli luistella. Olin siis matkassa luistelusuksilla, perinteisen monoilla ja sauvoilla.

Poikkesin tauolle Luulammen latukahvilaan. Paikalla leivottu mustikkapiirakka ja vanilijakastike oli kyllä hyvää, mutta ihan halvaksi paikkaa ei voi kyllä moittia. Toisaalta eihän kahvilan pitäminen tuolla helppoa hommaa ole. Kiilopäältä on tultava kelkalla 5 km tunturien yli säällä kuin säällä ja puhelin ei kuulu. Eikä tietysti sähköäkään ole.

Matka jatkui kohti Rumakurua. Tänään ei maisemia juuri saanut ihailla, maisema näytti mustavalkoiselta eikä tuntureita juurikaan näkynyt. Tuuli oli taas reipasta kuten aiempina päivinä. Neljän ladun risteyksestä jatkoin Onninjäljelle ja Ahopään väliladulle. Mietin, jaksaisinko nousta Ahopään yli Kiilopäälle toiselle tauolle. Yritin parisataa metriä, mutta kovassa vastatuulessa ja tuiskulumen peittämällä ladulla tasatyöntö vaan oli liian raskasta. Päätin kääntyä takaisin kohti Saariselkää.

Mustavalkoinen päivä, ei juuri tunturimaisemia, tässä Luulammen ja Rumakurun välillä.

Vähän helpomman pätkän jälkeen jaksoi taas työntää, mutta Laanilan nousua en päässyt ihan ylös. Tänään jokaisella työnnöllä sauva ensin otti kiinni lumeen, mutta sitten hiukan painui. Tuolla oli se vaikutus, että työnnön loppu meni hiukan liikaa käsille. Kun Laanilan nousussa pari kertaa sauva upposi ihan reilusti, ei vaan enää jaksanut. Pätkä luistelua ja taas työntämään loivenpaa mäkeä.

Viimeisen puolentoista kilometrin pätkän nousujen yläosat pääsin vaivoin työntämällä ylös tärisevin käsin. 38 km, reilu 3 tuntia. Tulipahan kokeiltua mitä jaksaa. Nyt illalla huomaa todeksi sen, että ylävartalon lihakset palautuvat paljon nopeammin kuin jalat. Jos hiihtäisi jalat noin loppuun, pitäisi varmaan levätä pari päivää. Nyt voisi vaikka lähteä taas hiihtämään, mutta odotellaan kuitenkin aamuun.

Tiina sai tänään omalla lenkillään hienon kuvan kuukkelista. Kaurakekseillä sitä oli hiukan pitänyt lahjoa.

Kategoria(t): Hiihto Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.