Kaamos alkoi tänään klo 12.14

FIS-latu Kaunispään rinteessä

Tänään oli reissun tähän saakka paras hiihtopäivä. Pakkasta oli viitisen astetta, alkuun satoi vähän lunta, eikä tuulta ollut ollenkaan. Päiväkään ei ollut yhtä tasaisen harmaa kuin useimmat tähän saakka.

Kaamos alkoi tänään, aurinko laski viimeisen kerran noin kuukauteen klo 12.14. Päivän pituus oli tänään enää 27 minuuttia. Latuvalot syttyivät klo 13.20.

Eilisen lepopäivän jälkeen tänään oli taas kolmen tunnin lenkin päivä. Luistelusuksilla vielä lähdettiin, loppuviikoksi keli kylmenee sen verran, että huomisesta alkaen on parempi siirtyä pertsaan. Uutta lunta on tullut jo sen verran, että enää ei ole liisterille tarvetta.

Tänään oli vähän vähemmän hiihtäjiä liikkeellä. Tuntui siltä, että monien kilpahiihtäjien aamupäivän lenkki oli jo ohi ja toisaalta suuri osa kuntohiihtäjistä lähti ladulle vähän myöhemmin. Pahaa ruuhkaa ei ollut missään vaiheessa.

Tykkilatu Laanipalon päällä keskipäivällä

Mainokset
Kategoria(t): Hiihto Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.