Vaellus 20.-22.9.2018 päivä 1: Aittajärvi – Kuotmuttipää – Kaarnepää – Sarvioja

Suomujoen ylityspaikka Aittajärven parkkipaikan lähellä

Vaellus alkoi torstaina 20.9.2018 iltapäivällä ennen kahta Aittajärven parkkipaikalta. Aittajärven tien 36 kuoppaista kilometriä oli takana ja auto yhä ehjänä. Päivä oli pilvinen ja iltapäiväksi oli luvassa jonkin verran sadetta, illaksi enemmänkin. Tunturiin oli luvassa kunnon tuulta. Pieni sade alkoikin melkein heti, kun saimme rinkat selkään. Tavoitteena oli ehtiä Sarviojan tuvalle ennen kuin kovempi sade alkaisi.

Parkkipaikalta kävellään 300 metriä Suomujoen rantaan ja jokivartta reilu parisataa metriä alavirtaan kahlauspaikalle. Karttaan merkityt kahlauspaikat eivät sinällään ole sen kummoisempia kuin, että sillä kohtaa joki ei ole liian syvä eikä virta liian voimakas. Joista saattaa toki päästä muualtakin yli, mutta varma ei voi koskaan olla. Tällä kertaa vettä oli joissa paljon ja ylityspaikalla oli syvimmillään vettä vähän polven yläpuolelle. Kahlaaminen joen yli kesti pari minuuttia, eikä vesi ollut ollenkaan liian lämmintä. Paikalla on myös vaijeri, jossa roikkuu köydenpätkiä, mutta kuuleman mukaan menevät varsin helposti jumiin. Niinpä me ja muut paikalla olleet turvauduimme perinteiseen keppiin kahlaamista tukemaan, niitä löytyi kummaltakin puolelta jokea valmiina useita.

Helanderin Kotajärvi sateessa

UKK-puistossa on kyllä polkuja, mutta merkittyjä reittejä ei ole Saariselän reittien ulkopuolella. Tupien pihalla on kilometriviitat lähistön muille tuville, siinä kaikki. Matkassa pitää siis olla kartta ja kompassi ja suunnistaakin pitää osata.

Suomujoen ylityksen jälkeen lähdimme kulkemaan hienossa kangasmetsässä kohti Helanderin Kotajärveä ja Helanderin kämpän rauniota. Vaikka vähän satoi ja oli sumuista, maisemat olivat jo heti alussa hienot. Kotajärven ja Aittajärven välissä kulki komea harju, siitä olisi päässyt läpi. Se olisi tehnyt sen verran lisämatkaa meidän reitille, että päätimme jättää sen kulkemisen toiseen kertaan. Helanderin raunioituneessa kämpässä sanotaan itse Elias Lönnrotinkin yöpyneen vuonna 1841. Vanha ja historiallinen paikka siis.

Raunion kohdalta lähdettiin etelään kohti Maantiekurua menevää polkua. Toinen polku jatkui järven rantaa ja edelleen Suomujoen rantaa ylävirtaan. Polku kulki Kuotmuttipalojen rinteen juurella, toisella puolella vähän alempana kulki Maantiekurunoja. Maisema oli hienoa, mutta aika yksitoikkoista poroaidalle saakka ja samanlaisena se olisi jatkunut siitä eteenkinpäin, jos olisimme menneet ns. alakautta Sarviojalle.

Vaikka sää ei kauhean hyvä ollut avotunturissa kulkemiseen, päätimme silti kulkea Sarviojalle Kuotmuttipään ja Kaarnepään kautta. Heti poroaidan jälkeen tulipaikan kohdalla poikkesimme täyttämään vesipullot Maantiekurunojasta, koska ylhäällä tuskin olisi vettä saatavilla. Totesimme samalla, että täällä tulipaikat ovat vähän erilaisia kuin Saariselän lähiympäristössä. Oli sahapukki ja saha, siitä vaan sahaamaan maapuita ja pilkkomaan niitä omalla kirveellä. Monilla muilla tulipaikoilla ei ollut sahaakaan. Jos siis aikoisi keitellä ruokaa tulipaikoilla ilman retkikeitintä, pitäisi olla matkassa saha ja kirves. No, meillä oli tarkoitus syödä lämmintä ruokaa vain tuvilla, päivän aikana oltiin eväiden ja erilaisen kuivamuonan varassa.

Muutama kymmenen metriä päätulipaikkaa ylempänä oli toinen tulipaikka. Sieltä lähti polku nousemaan ylöspäin. Se olikin mukava yllätys, koska olimme varautuneet luovimaan metsässä ja tunturikoivikossa kohti avotunturia. Osoittautui, että tuota polkua pitkin pääsi aina Kuotmuttipään huipulle. Se nousi varsin suoraan Kuotmuttipään pohjoisen harjanteen päähän ja siitä edelleen harjannetta pitkin huipulle.

Sumuinen maisema Kuotmuttipään rinteestä länsiluoteeseen

Rinteessä oli tosi paljon mustikoita ja ne maistuivat oikein hyvälle. Mustikkaa oli tunturissa kaikkialla. Välillä pysähdyttiin katsomaan maisemia taakse päin, ihan komeaa vaaramaisemaa näkyi sumusta ja sateesta huolimatta.

Sateessa ja tuulessa kohti Kuotmuttipään huippua

Mitä ylemmäs noustiin, sitä mukavammaksi maasto muuttui kulkea, mutta toisaalta tuuli myös yltyi samaa tahtia. Kuotmuttipäällä hetkittäin pilvipeite oheni ja sää kirkastui. Kohta taas kuitenkin pilvet peittivät maiseman.

Maisemaa Kuotmuttipään huipulta Kaarnepään suuntaan

Kuotmuttipään huipulta avautui maisema seuraavalle tunturille Kaarnepäälle. Kuotmuttipäältä piti laskeutua noin 50 metriä tunturien väliseen notkoon. Hukkasimme polun pian huipun jälkeen, mutta löysimme sen uudestaan notkossa. Polku jatkui kohti Kaarnepään huippua, mutta se oli huonosti havaittavissa ja lopulta se katosi kokonaan. Suuntasimme hiukan huipun itäpuolelle ja kuljimme poikittain kohti tunturista suoraan alas Sarviojan tuvalle menevää polkua.

Kaarnepäällä tuuli yltyi täyteen voimaansa (yli 20 m/s) ja repun sadesuoja piti kauheaa pauketta, kun kuljimme sivutuuleen. Olin huolissani siitä, pysyykö se repun päällä. Pysyihän se, mutta Tiinalla ei, se kirjattiin varustetappioksi heti ensimmäisenä päivänä. Asia huomattiin vasta alempana rinteessä, mutta vaikka sen olisi huomannut sillä hetkellä, kun se lähti, olisi se varmasti sekunnissa lentänyt taivaalle kuin lintu. Pilvipeite taas aukesi hetkeksi ja saimme vähän aikaa ihailla maisemaa suurten tunturien suuntaan. Siihen suuntaan oli tarkoitus lähteä seuraavana päivänä.

Pilvet väistyivät hetkeksi Kaarnepäällä, näköala avautui Ukselmapään ja Paratiisikurun suuntaan

Polku Kaarnepäältä alas oli aika jyrkkä kulkea. Tuuli onneksi heikkeni aika pian kun päästiin metsän suojaan. Polku tuli suoraan tuvan kulmalle. Sarviojan tuvalla on varaustupa ja autiotupa, meillä oli paikat varattu varaustuvan puolelle. Luulimme pimeän tuloon saakka, että varaustuvan puolelle ei tule muita, mutta tulipa kumminkin. Pari paikallista naista ilmestyi tuvan eteen pimeästä ja sateisesta metsästä. Oli kuulemma tunturissa satanut kovaa, välillä rakeitakin. Siinä sitten viriteltiin kaminaan äkkiä tulet, jotta heidän märät vaatteensa kuivuisivat aamuun mennessä. Me emme olleet kaminaa vielä käyttäneet, kun ei ollut märkiä vaatteita eikä tuvassa ollut liian kylmä.

Sarviojan tupa: vasen puoli varaustupa, oikea autiotupa

Tupa sijaitsee Sarvijoen rannalla, Kaarnepään etelärinteen juurella. Kartassa itse asiassa lukee tuvan kohdalla Sarvijoki, mutta tuvan seinässä kyllä lukee Sarvioja, samoin kansallispuiston nettisivuilla.

Ensimmäisen päivän reitille kertyi pituutta 12 km.

Sarvijoki virtaa muutama kymmenen metriä Sarviojan tuvasta

Yhteenveto ja reittikartta
Aittajärven tie
Vaellus 20.-22.9.2018 päivä 1: Aittajärvi – Kuotmuttipää – Kaarnepää – Sarvioja
Vaellus 20.-22.9.2018 päivä 2: Sarvioja – Paratiisikuru – Pirunportti – Muorravaarakka – Jyrkkävaara
Vaellus 20.-22.9.2018 päivä 3: Jyrkkävaara – Aittajärvi

Mainokset
Kategoria(t): luonto Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.