Hongkong-tuplasprintti Nummelassa

HONGKONG-tuplasprintti H45 aamupäivä 2,9 km / Nummela / Rasti-Vihti

Tänä viikonloppuna kisattiin SM-pitkämatka Mikkelissä, mutta Nummelassa Rasti-Vihti järjesti tuplasprintin. Kisa keräsi ihan mukavasti osallistuja SM-kisat huomioon ottaen, kun kisaamassa oli kolmatta sataa sprintin ystävää eli suorituksia tehtiin päivän aikana reilusti yli 400.

Kilpailualue oli Veikkoinkorven teollisuusalue, varsin pieni alue. Kilpailukeskus oli Hongkongin pihalla. En uskonut etukäteen, että alueelle saisi tehtyä edes yhtä sprinttirataa, mutta sai peräti kaksi ja ihan mukavia ratoja vielä. Kartta oli selkeä, tosin muutamassa paikassa rakennusten / rakennuksen ja aidan väli oli niin kapea, ettei sitä kyllä nähnyt ennen kuin nyt työpöydän ääressä. Onneksi nuo kohdat eivät muutamia sekunteja enempää kisaan vaikuttaneet.

Isompi juttu oli monilla pihoilla olleet rakennusrojukasat. Tai no, jossain oli ihan siististi pinottu rakennustarvikkeita, jossain enemmänkin rojua. Tuollaisia kasoja oli aika paljon, ne vaikuttivat vauhtiin paljon, eikä niitä ollut merkitty karttaan. Tuskinpa nuokaan mitään ratkaisivat, kun niitä kaikilla osui kohdalle, mutta monien kasojen ylittäminen oli vaarallista. Yksi tällainen vaarallinen ja hidas paikka oli iltapäivän ykkösrastille mennessä läntisen rakennuksen pohjoispäässä. Nuo paikat olisi ollut syytä merkitä vaarallisen/kielletyn alueen merkillä, violetilla rasterilla. Myös viimeinen rasti näytti vähän erilaiselta kuin kartassa. Sen piti olla avoimella nurmikolla, mutta se olikin kahden merikontin välissä.

Oma aamupäivän juoksu oli vaikea. Juoksu ei kulkenut eikä syke noussut. Suunnistus kyllä sujui varsin hyvin, vaikka joitain reitinvalintoja olisi voinut tehdä toisinkin.

Alussa oli taas sama ongelma kuin viime syksynä eli ykkösväli oli todella hidas. Nytkin tuli takkiin minuutin välillä ykköselle peräti 23 sekuntia. K:lta olisi voinut oikaista ja rastille olisi päässyt rakennusten välissä, mutta nuo eivät selitä eroa kuin pieneltä osin. Toki häviän vähän juoksemalla joka kohdassa, mutta kyllä tuossa ainakin 10 sekuntia on turhaa.

Kakkoselle olisi pitänyt kiertää oikealta. Neloselle en huomannut viivan alla olevaa väliä rakennuksen ja aidan välissä, tuli aika pitkä turha kierto rakennuksen ympäri. Seiskalle hävisin peräti 37 sekuntia, enkä kyllä ymmärrä, miten se syntyi. Viimeisen rakennuksen päädyssä oli hankala rojukasa ja lopun puskassa meni kävelyksi. Olisi kiva tietää, mistä nopeimmat menivät. No, tietysti olen tällä hetkellä surkea metsäjuoksija, joten voihan siinä puskassa pelkästään tulla eroa aika paljon. Jos uudelleen pääsisi juoksemaan, kiertäisin oikealta takakautta ympäri, mutta kartan perusteelle se reitti ei tule mieleenkään. Loppu menikin sitten varsin sujuvasti.

HONGKONG-tuplasprintti H45 iltapäivä 2,6 km / Nummela / Rasti-Vihti

Kun juoksu ei kulkenut, tein pitkähkön loppuverryttelyn ja samoin pitkähkön alkuverryttelyn iltapäivän kisaan. Harjun kangaspolkuja oli mukava juosta.

Iltapäivän kisa juostiin tihkusateessa, mutta se ei haitannut yhtään. Taas ykköselle tappiota 20 sek. Varmasti kaikki menivät samaa reitti ja törmäsivät siihen suorastaan vaaralliseen rojukasaan rakennuksen pohjoispäässä. Kun siitä lähti, kasasta ei päässyt pois, kun aukean ja metsän välissä oli aita (ei merkitty karttaan). Olisi ehkä pitänyt mennä metsän kautta. Tai tietysti vasemmalta, mutta eihän sitä kartan perusteella voi päätellä, se on pidempi.

Neloselle kiersin oikealta. Vasen olisi ollut ehkä hiukan nopeampi, mutta en huomannut rakennuksen ja aidan välissä olevaa todella kapeaa aukkoa, joka vielä kapeni pohjoista kohti. Sen rakennuksen kiertämällä minusta se reitti näytti hiukan hitaammalta kuin oikealta. Loppu meni hyvin.

Tiukkaa on kisa, kun häviämällä 1.16 oli vasta 6/8. Juoksu oli iltapäivällä parempaa ja reitinvalinnat onnistuivat paremmin, mutta niin näytti olevan muillakin.

Kaikkiaan mukavat kisat ja hyvä kilpailukeskus. Hyvä esimerkki siitä, että noinkin pienelle alueelle saa hyvät kisat aikaiseksi.

Mainokset
Kategoria(t): Suunnistus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.