Kilpisjärvi-Tsahkaljärvi-Saarijärvi

Saarijärven tupa

Eilisen lenkin aikana, varsinkin alkupuolella tuntui vähän siltä, että miksi me tänne tulimme, kun ei ole kunnon latujakaan. Tänään ei tuntunut, oli yksi hienoimmista hiihtopäivistä koskaan. Yöllä oli muutama aste pakkasta, päivällä plussalla. Aurinko paistoi, tunturissa oli täysin tyyni, hanki kantoi kaikkialla noin klo 14 asti. Päivän retkikohteeksi päätimme Saarijärven, joka on ns. Haltin reitin ensimmäinen tupa. Sinne ei ei latua tehdä missään vaiheessa talvea, mutta kelkoilla sinne kuljetaan ja hiihtäjiäkin on paljon.

Päivän lenkin alkupiste. Eipä näy latukoneen uraa, mutta ei tarvitsekaan.

Kun pääsimme reitin alkupisteeseen Kilpishallin yläpuolelle, totesimme, että aurinko on jo ehtinyt lämmittää lumen kosteaksi. Eilinen Swixin VR50 ei pitänyt ollenkaan, niinpä vedimme pohjaan kerroksen muutamaa pykälää pehmeämpää purkkia, punaista VR70. Sillä pystyi hiihtämään koko päivän. Poikkesimme jo parin sadan metrin jälkeen moottorikelkkauralta ja lähdimme nousemaan luomulatua pitkin kohta Tsahkaljärveä. Latu mutkitteli kumpuilevassa maastossa tunturikoivikossa Tsahkaljärvelle.

Luomulatu nousee Tsahkaljärvelle

Ylitimme Tsahkaljärven (Cahkaljavri) moottorikelkkauraa ja lähdimme sitten nousemaan Masetvarrin rinnettä niin, että kelkkaura Saarijärvelle kulki koko ajan muutaman sadan metrin päässä vasemmalla.

Maisemaa Tsahkaljärven yli kohti Kilpisjärveä ja Ruotsin tuntureita.

Hanki kantoi, päällä oli vähän uutta lunta. Oli helppo hiihtää ja pito oli hyvä.

On tilaa hiihtää. Hanki kantaa, jokainen saa tehdä oman latunsa.

Masetvarrin rinteeltä laskeuduimme kelkkauralle Coahpeluoppal-järven rannassa. Noilla kohdin ylitimme Norjan rajan. Norjan puolelle sitten hiihdettiin melkein koko loppumatka Saarijärven tuvalle, joka oli ison Coahppejavrin takana. Tunturit loistivat auringossa hopeisen värisinä ja tupa erottui kauas, kun tarkasti katsoi.

Coahppejavrin yli (tämä järvi on Norjassa) vastarannalla näkyvälle Saarijärven tuvalle

Evästauko pidettiin Saarijärven tuvan pihalla. Oli sen verran lämmintä, että söimme eväsleipiä mielummin ulkona auringossa. Hirveän pitkää taukoa emme pitäneet, kun olimme vähän huolissamme kelin kostumisesta lisää ja mahdollisesti hangen pettämisestä.

Alkumatkan hiihdimme kelkkauraa Coahppejavrin ja Coahpeluoppalin yli takaisin Suomen puolelle. Kun tullessa olimme tulleet omia latujamme, nyt jatkoimme matkaa kelkkauraa pitkin. Kun keli vaikutti edelleen hyvältä ja hanki kesti, lähdimme nousemaan kohti Iso-Jehkasta tarkoituksena hiihtää sen juurelta Saanajärvelle. Tukena sielläkin oli kelkkaura, jos hanki olisi jo pettänyt.

Pääsimme oikeastaan Iso-Jehkasin juurelle, mutta yritimme nousta rinnettä ylemmäs, hanki alkoi pettää. Päätimme kääntyä Saanajärveä kohti. Tulimme eiliseltä tutulle ladulle Saanajärven eteläpäässä. Latu oli kurussa hiukan varjossa ja totesimme pinnan heti rapsahtaneen eli se oli varsin liukas. Taas oli edessä eiliseltä tuttu kyläänlasku, ei mikään helppo mäki perinteisen suksilla tuolla kelillä. Matkalla piti jäädä hetkeksi ihailemaan maisemaa Ala-Kilpisjärven suuntaan. Eipä tuostakaan maisema juuri voi enää hienommaksi tulla.

Yksi hienoimmista maisemista täällä: Ala-Kilpisjärvi nähtynä Saanajärvenlompolon luota

Mainokset
Kategoria(t): Hiihto Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.