Aurinkoa ja pakkasta – blå extra -føre

Kiilopää
Kävi juuri niin kuin eilen ennustinkin eli tänään hiihdettiin pertsaa sinisellä purkilla ja pakkaskelin suksilla, oli siis ns. blå extra -føre. Tuo termi lienee tällä palstalla ennenkin selitetty, mutta selitetään taas, koska kaikki lukijat sitä tuskin tietävät. Blå extra -føre on norjalaisten termi mukavalle aurinkoiselle pakkaskelille, jolla sukset saa pitämään hyvin sinisellä purkkivoiteella, Swixin Blå extralla. Siis hiihtokeli hienoimmillaan. Aikaisin aamulla oli pakkasta -12, päivällä lämpimimmillään iltapäivällä oli vajaa kolme astetta pakkasta. Aurinko paistoi koko päivän. Luoteistuulta oli tänäänkin aika paljon.

Kun kellot siirrettiin kesäaikaan – ei, emme unohtaneet sitä, muistimme kyllä – pääsimme aamulla liikkeelle vasta lähempänä puolta päivää. Mutta mitäs väliä sillä oli, kun keli vaan parani päivän mittaan aamun reilun pakkasen jälkeen. Tarkoituksena oli käydä hiihtämässä Niilanpään latu eli pätkä Kiilopäältä Niilanpään porokämpälle ja siitä alas Muotkan majalle. Kiilopäälle suunnistimme tällä kertaa Hirvaskurun kautta neljän ladun risteykseen ja sieltä Ahopään väliladun kautta ja edelleen Ahopään yli. Ahopäälle piti pysähtyä hetkeksi katselmaan maisemia (kuva yllä). Aivan ladun vieressä on komea kuru (kuva alla), jota on jo monta kertaa katseltu. Eipä tekisi mieli hiihtää sen läpi, sen verran reippaasti toisella rinteellä näyttäisi olevan lunta. Lumilippa oikein kaartuu kurun päälle.

Kuru Ahopäällä

Kiilopäältä lähdettiin nousemaan loivasti kohti Niilanpäätä. Nousu on loivaa, vajaan neljän kilometrin matkalla noustaan reilu sata metriä. Puurajan yläpuolella tuuli oli aika kovaa, joskin myötätuuleen mennessä sitä ei huomannut muusta kuin siitä, että latu oli täysin ummessa (kuva alla). Niilanpään porokämpän kohdalta latu kääntyy alas ja siinä tuli pätkä alamäkeä kovaan vastatuuleen. Siinä sai oikein tuuppia vauhtia, kun normaalisti samassa paikassa miettii, pitäisikö vähän jarruttaa. Kun päästiin metsään, tuulikaan ei enää häirinnyt. Latu kulkee Muotkan majalle hienossa mäntymetsässä.

Niilanpää

Ei jääty Muotkan majalle kahville, se tuli jo kertaalleen testattua ja kalliiksi todettua. Sen sijaan poikettiin vähän matkan päässä olevalle Tievatuvalle, jonka erikoisuutena on pannukakku. No, eihän pannukakku mikään erikoisuus ole, ihan tavallista pannukakkua ja hilloa, mutta ei sitä muualla kukaan latukahvilassa myy. Kahvi ja pannukakku maksavat 3,50 euroa, kahvi ja korvapuusti saman, eli Tieva on alueen edullisimpia latukahviloita.

Paluumatkalle lähdettiin valolatua pitkin. Poikkesin matkalle vielä Ahopään juurelle ja sieltä väliladun kautta Kuutamoladulle, joka olikin vielä tältä keväältä hiihtämättä. Ahopään väliladun varrella pysähdyin vielä ottamaan kuvan purosta (kuva alla), joka on Laaniojan latvoja, tällä kohtaa ainakin kartan mukaan nimetön puro.

Kun pääsin kämpille 39 km lenkin päätteeksi, vaihdoin samantien jalkaan nastalenkkarit ja lähdin juosten kauppareissulle Tarmo-lähikauppaan.

Laaniojan latvoja

Mainokset
Kategoria(t): Hiihto Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.